Selaat arkistoa kohteelle siteeraus.

Siteeraaminen

30.4.2014 Huumori, Sekoseko, Vakavasti otettava, Vapaa-aika, Yleinen

Käsikirjoittaminen vs. siteeraaminen

Oletteko koskaan miettineet vaikkapa jonkun tunnetun musiikkikappaleen uudelleen esittämistä, jonka tulkitsee joku muu kuin alkuperäinen biisintekijä niin, että tämä uusi esitys on kuin kokonaan uusi luomus, brand new song? En pidä moisesta epäkunnioituksesta alkuperäistä kohtaan, se on kuin varastamista, vaikkei kyse aivan puhtaasta plagioinnista olisikaan. Luulen ymmärtäväni plagioinnin ja siteeraamisen välisen eron, mutta joillekin niiden erottaminen toisistaan tuntuu melko vaikealta.

Kunnioitan henkilöä, joka itse keksii ja tuo esiin jotakin, olipa se sitten musiikillinen sävellys tai sanoitus, sketsi, vitsi, elokuvan käsikirjoitus, kirja, piirustus, sarjakuva tai vaikkapa jokin nimenomaan itse keksitty temppu jossain urheilu- tai taitolajissa. En vaan pidä siitä, että jotain upeaa alkuperäiskappaletta väännetään juuri sen verran, että se näyttää tai kuulostaa kokonaan uudelta tai kenties jopa sen hetkisen esittäjän itse keksimältä teokselta.

Nyt ei heti pidä käsittää väärin, tämä on monisäikeinen ja vaikea asia. Epäkunnioitan henkilöä, joka ottaa itselleen kuulumattoman kunnian jostain, mitä hän ei itse ole luonut. Eli joku keksii hyvän idean, oli se sitten vitsi, laulu tai mikä tahansa asia. Sitten toinen tulee ja omii itselleen sen suosion tai kunnioituksen, joka oikeasti pitäisi kuulua jollekin toiselle, eli sen kyseisen jutun alkuperäiselle kehittäjälle.
On aivan eri asia, kun kaikki tietävät missä liikutaan: kun kotimainen nykybändi soittaa AC/DC:tä, Deep Purplea, Hurriganesia, Olavi Virtaa, ja se kuulostaa hyvälle, niin siitä heille kaikki pinnat ja suuret aplodit. Mutta jos se bändi toimii niin kuin se olisi itse säveltänyt ne esittämänsä biisit, on asia pahasti pielessä. Ihan sama asia on vaikka stand up –koomikoilla, juttujen tulee olla omia, tai sitten siteerauksesta pitäisi erikseen ilmoittaa. Ymmärrän toki, että ei estraditaitelija voi joka paikkaan ilmoittaa esittävänsä jonkun toisen keksimän vitsin tai tarinan, mutta kuulijalle pitää antaa mahdollisuus ymmärtää, että tietyt osat tai miksei kaikki jutut ovat jonkun muun kuin sillä hetkellä esiintyvän taiteilijan käsialaa.
Kun baarin pöydässä tai työpaikalla joku siteeraa sketsiohjelmaa, kaikki käsittävät mistä on kyse. Mutta jos kyseinen sankari väittää tarinoita omikseen, ollaan hakoteillä.

Otan esimerkiksi varsin tunnetun kappaleen Skyfall (tunnusmusiikki James Bond –elokuvasta), jonka sävelsi ja alkuperäisesti esitti brittilaulajatar Adele. Adele on nuori nainen, hän syntyi 1988. Kyseinen leffa ilmestyi 2012, ja sen tunnusmusiikista on tehty jo varmaan satoja ellei tuhansia versioita. Juuri äsken (vappuaaton aamuna klo 03) kuulin ties kenen esittämänä ties monennenko version ko. biisistä, ja olen taas samaa mieltä kuin tuhannesti ennenkin: en pitänyt siitä. En ylipäätään pidä juuri minkäänlaisista kopioinneista. Olihan äskeisenkin version tulkinta upeaa katseltavaa ja kuunneltavaakin, mutta silti en kunnioita kyseistä laulajaa läheskään niin paljoa, kuin hänen tv-esiintymisessä saamansa aplodit voisivat antaa olettaa. Jos esiin tuomani asia pitää kärjistää, ilmoitan kunnioittavani alkuperäisiä tekijöitä, en uudelleentulkitsijoita. Siis nimenomaan silloin, kun kunniaa ei anneta sille, kenelle kunnia kuuluu.

Kun jonkun toisen luomaa musiikkia tuodaan esille niin, että koko jutun juoni on kunnioittaa alkuperäistä tuotantoa, se on mieleistäni toimintaa. Suomessa vaikkapa Vexi Salmi, Juha Watt Vainio, Juice Leskinen, Gösta Sundqvist, Reino Helismaa ja Toivo Kärki ansaitsevat tribuuttikonsertteja. Niissä tapahtumissa esiintyvä nuoremman polven solisti ei ole se sen hetken stara, vaan se stara on juuri Salmi, Vainio, Leskinen tai Sundqvist. Sama pätee runouteen tai teatteriin: lausuja lausuu jonkun muun kirjoittamia nerokkaita riimejä, ja tuolloinkin se vesamattiloiri ei ole se guru, vaan kunnioituksen ansaitsee se einoleino, joka alkuperäisen tekstin loi.

Minusta elokuvan käsikirjoittaja on miljardi kertaa suurempi stara kuin vaikkapa pääosan esittäjä, oli leffa sitten mikä tahansa. Ja vielä suurempi on kunnioitukseni sitä kirjailijaa kohtaan, jonka romaani saa niin suuren suosion, että siitä kirjasta tehdään myöhemmin elokuva. Minulle Väinö Linna, Veikko Huovinen, Arto Paasilinna tai vaikkapa Sofi Oksanenkin jne. on paljon suurempi kunnioituksen kohde, kuin yksikään heidän elokuvissaan esiintynyt näyttelijä, on tämä millainen maailmanluokan julkkis tahansa.

Etten tulisi aivan konsanaan väärinymmärretyksi, pehmennän kritisointiani kertomalla ja osin tekstiäni toistamalla, että kyllä monet, hyvinkin monet, uusioversiot ovat hienoja ja niiden tulkitsijat hyviä, ja varmasti he ansaitsevat kansansuosionsa sekä palkkansa siinä kuin muutkin esiintyvät taiteilijat. Mutta lisätäkseni yhä edelleen tautologiaa, kerron, että kunnia sille kenelle kunnia kuuluu!

Kuusankoskella 30.4.14 Paavo Sutinen alias Ministeri Pensselsson

PS. Niin, sitten on vielä nämä nykypäivän ”humoristit” ja ”tarinan iskijät”, jotka hääräilevät sosiaalisessa mediassa noukkien niitä jyviä, jotka oikeasti kuuluisivat aivan muiden henkilöiden ruokakuppeihin. On ”hauskaa” (oikea sana olisi ”surkuhupaisaa”) seurata, miten joku löytää netistä jonkun söpön kuvan tai vuosikausia sähköpostista toiseen liikkuvan ”vitsin”, ja julkaisee sen omalla seinällään ihan juuri niin kuin olisi sen juuri äsken itse keksinyt. Joo, tiedän, suurin osa ihmisistä ymmärtää ne kopioinneiksi, mutta ihan kaikki eivät. Voi piruparkoja.