Selaat arkistoa kohteelle sisarukset.

Ei nimi lasta pahenna – vai kuinka?

23.2.2015 Aikakausi kaksi lasta

Tuoreet vanhemmat ovat vaikean tehtävän edessä viimeistään siinä vaiheessa kun joko pappi tai maistraatin nimipapereiden deadline kolkuttelee ovelle. Valitako perinteisen vai olisiko sittenkin persoonallinen parempi? Mitä nimi kertoo kantajastaan ja mitkä vaikuttimet nimenvalintaan vaikuttavat?

Itselläni on tavallinen nimi, jonka virallista kirjoitusasua joudun kuitenkin tarkentamaan. Kolmeentoista ikävuoteen asti olin Hanna viiva Mari. Sen jälkeen päätin olla vain Hanna. Meitä vuonna 1982 syntyneitä Hannoja on muitakin, nimeni oli toisiksi suosituin heti Sannan jälkeen. Meidän luokallamme oli ala-asteella kolme Sannaa ja kaksi Annaa. Erikoisuudentavoittelijoiden lapsia luokallamme ei juuri näkynyt, ei Kauniiden ja Rohkeiden innoittamia nimiä tai muitakaan vaikeasti lausuttavia vierasperäisiä. Epäilen silti, että monellekaan vanhemmalle se, että nimi on vuoden suosituin, olisi syy sen valitsemiseen. Ehkä vain moni muukin on samanaikaisesti ihastunut kivaan nimeen?

Tunnen yllättävän paljon kaksoisnimen etunimekseen saaneita henkilöitä. Suurin osa heistä on pysytellyt nimensä kanssa pidättyväisellä linjalla, ja paljastanut toisen etunimen olemassa olon vasta lähemmän tuttavuuden jälkeen. Oman nimeni takaa ei löydy ilmeisemmin suuria tunnekuohuja tai hienoa historiikkia. Äitini oli ihastunut Hanna-nimeen, mutta pikkuserkkuni, jolla on siis myös sama sukunimi kuin minulla, oli jo saanut itselleen samaisen nimen. Tästä johtuen sain perääni ylimääräisen lisäkkeen, jota olen yli puolet elämästäni yrittänyt karttaa. Tästä kaksiosaisesta etunimestä johtuen minulla ei ole toisia nimiä. Omien lasteni kohdalla halusin korjata asian.

Osa vanhemmista haluaa korostaa lapsensa erityisyyttä myös nimen kautta. Silti tiettyjen nimien kohdalla tulee kyllä mieleen, että ovatko vanhemmat miettineet valintansa loppuun saakka. Erikoisen nimen kantaja saa varmasti tavata nimeään jokaisella lippuluukulla ja nostattaa kulmakarvoja kanssaihmisten kasvoilla. Eikö lapsi ole erityinen ilman omituista nimeäkin? Nuorempana olin ehkä hieman toista mieltä. Keräilin kivoja nimiä vihkoon, että olisi sitten joskus mistä valita. Tuolloin olin sitä mieltä, että nimeän lapseni Leona Simone Shalimariksi, Ode Hugo Rafael Apolloniksi, Ada Ceciliaksi, Engla Susandayksi ja Filip Jupiter Vincent Alexandriukseksi. Sitten kuvioihin tuli mukaan henkilö, jolla oli myös oma mielipide asiasta. Olimme lähtökohtaisesti melko eri linjoilla.

Lapsemme saivat lopulta mielestäni melko yleiset, mutta kuitenkin hauskat ja foneettisesti vahvalta kuulostavat nimet, jotka ainakin itselle tuovat positiivisia mielleyhtymiä. Esikoisen nimestä mieheni itse asiassa ilmoitti erään kävelylenkin päätteeksi. Täysin puun takaa, ilman että olimme edes vielä keskustelleet jälkikasvun hankkimisesta. Tämä teki minuun niin suuren vaikutuksen, että eihän siinä sitten ollut enää mitään keskusteltavaa. Toisista ja kolmansista nimistä sen sijaan oli sitäkin enemmän.

Kun nuorikkomme syntyi, eräs ystäväni oli tyrmistynyt siitä, että emme aikoneet tehdä kunniaa kummankaan suvulle toisten nimien kohdalla, niin kuin olimme toimineet esikoisen kanssa. Nuorimmaisen toinen nimi onkin täysin tuulesta temmattu, mutta toki etunimeen sovitettu. Etu- ja toisen nimen valintaan vaikuttivat lähinnä foneettinen kauneus, sopivuus jo olemassa olevan sisaren nimeen, sekä se, että vihdoin pääsimme yhteisymmärrykseen mieheni kanssa. Ja mitä niihin toisiin nimiin tulee, toisella niitä on kaksi, toisella yksi.

Miten teillä nimiasiat on ratkaistu? Onko nimiä pitkä rimsu vai lyhyt ja ytimekäs kokonaisuus? Onko poimintoja lähipiiristä vai ovatko esikuvana tietokonepelihahmot?