Selaat arkistoa kohteelle sinkkuus.

Kipeänä

15.10.2015 Yleinen

pupuOlen ollut kipeänä viime viikon perjantaista, eli melkein viikon.

Kävin perjantaina päivällä hammaslääkärillä ja hän pyysi koko ajan, että hengitä nyt sillä suulla, ettet hyörystytä instrumenttejamme, mutta nenä oli niin tukossa etten pystynyt. Kun menin kotiin, tuntui kuin joku pimeä voima olisi ottanut minut haltuunsa, kaikki voimat vain katosivat. Niinpä en ole voinut tehdä muuta kuin levätä ja pitää itseäni lämpimänä. Annoin koirankin hoitoon vanhemmilleni, että saan levättyä, kun en enää jaksanut viedä sitä kunnolla ulos ja sellainen energiapakkaus ei kestä vain pieniä kävelyjä.

Hassu huomio oli, kun tiistai-iltana mietin menenkö seuraavana päivänä työharjoitteluun vai lepäänkö vielä yhden päivän. Minuun iski kamala ahdistus, että pakko mennä, kun ei enään ole niin akuutti kipeys, ettenkö pärjäisi. Jouduin käymään todella pitkän mietinnän, ansaitsenko jäädä vielä yhdeksi päiväksi kotiin lepäämään. Ja kun vihdoin uskalsin sanoa suorittavalle puolelleni, että jään kotiin, huomasin ettei se ollut turhaa. Olin vielä ihan poikki.

puputIhaninta tässä ikävässä kipeydessä oli huomata, miten ihania ystäviä minulla on.

Sain useammalta ystävältä viestiä, että he voivat ottaa koiraa hoitoon, käydä kaupassa, tarjota autokyytiä tai tulla avuksi, tai ihan vaan seuraksi. Yllätyin miten paljon olisin yhtäkkiä saanut erilaista apua ja tukea ystäviltä! Vaikka en tarvinnut heiltä nyt tälläistä tukea, olin todella onnellinen, että minulla olisi ollut niin paljon mahdollisuuksia tulla huolehdituksi ja että ystävät todella pyyteettömästi tarjosivat apuaan. Tuli todella ihana, liikuttunut fiilis.

Tämä on taas yksi esimerkki siitä, kuinka voi olla yksinasuva sinkku ja kokea olevansa rakastettu ja kaikkea muuta kuin yksinäinen.

Sinkkuelämää

26.9.2015 Yleinen

sinkkisMinulla on ollut muutaman päivän ajan kamala halu päästä ulos tanssimaan.

Siispä soitin ihanalle ystävälleni ja kysyin olisiko hänellä aikaa lähteä ulos viikonloppuna. Sain innokkaan vastauksen, mutta harmikseni hänelle sopi vain perjantai. Yleensä tykkään lähteä ulos lauantaisin, koska silloin voin levätä ja ottaa kipulääkettä tarpeeksi ajoissa, jotta jaksan varmasti lähteä. Nyt en kuitenkaan halunnut missata mahdollisuutta päästä ystävän kanssa ulos, joten sovimme perjantain.

Työharjoittelussa oli aika raskas päivä, mutta join kahvia useamman kupin ja lähdin tuntia aiemmin kotiin. Vein koiran koirapuistoon tunniksi ja väsytin hänet, minkä jälkeen itse linnoittauduin nojatuoliini lepäämään iltaa varten.

Kahdeksalta olin ystäväni rappukäytävän ulkopuolella kolmen eri vaatekokonaisuus-vaihtoehdon, skumppapullon ja uusien kenkieni kanssa. Ovea tuli avaamaan rakas ystävä, joka oli vielä verkkareissa, koska halusi myös kysyä mielipidettä asuunsa minulta ja jolla oli jääkaapissa saman merkkistä skumppaa meitä varten.

sinkkis2Siinä me sitten olimme. Musiikki soi taustalle, me vaihtelimme asuja ja tyhjensimme skumppapullojamme yhdessä. Ystävä lakkasi molempien kynnet ja juttelimme kaikesta mitä oli taas ehtinyt tapahtua edeltävän näkemisemme jälkeen. Nauroin niin paljon, sillä tämä jos kuka tietää miten naurattaa minua.

Kahden skumppapullon jälkeen kiiruhdimme junaan ja kohti kaupunkia. Päädyimme heteroystävälliseen homobaariin, jonka avajaisissa olin edeltävällä viikolla ollut treffeillä. Vaikka nyt olin vain ystävän kanssa, koin todella paljon rakkautta. Ystäväni on niin mahtava tyyppi ja meillä on niin ihanaa yhdessä. Meillä on erilainen musiikkimaku, mutta minun kanssani hän lähtee mihin baariin vain haluan ja jos haluan tanssia, hän tulee kanssani. Tälläkin kertaa olimme siis tanssilattialla tunteja ja todella otimme kaiken ilon irti.

Kun lähdimme kohti bussejamme, kävelimme käsikynkkää yhdessä katuja pitkin ja minulla oli todella hyvä olla – sinkkuelämästäni huolimatta minulla on ihania, välittäviä ja rakastavia ihmisiä ympärilläni ja olen onnellinen.

maratonAamulla olo oli yhä onnellinen, mutta vähemmän hyvä vointinen.

Kivut iskivät kunnolla päälle ja heikotus edeltävän illan juomista oli kova. Nappasin kunnon määrän kipulääkettä ja makasin sängyssä koiralle kuiskutellen kunnes ne alkoivat auttaa. Keräsin energiaa samalla ja mietin, mitä haluaisin tehdä tännä. Tiesin heti mitä haluaisin tänään tehdä.

Viestittelin ystävän kanssa, keitin ison kupin kahvia ja laitoin Sinkkuelämää-sarjan päälle. Minulla ei ole mikään kiire mihinkään ja voin vain olla. Täydellistä sinkkuelämää.

Kolmas kerta toden sanoo?

23.9.2015 Yleinen

elokuvaViikonloppuna minulla oli treffit numero kolme kyseisen naisen kanssa.

Tapasimme eräällä juna-asemalla ja treffikumppanini otti minut auton kyytiin. Menimme yhdessä luokseni, missä hän tutustui koiraani ja mietimme illan suunnitelmaa. Hän halusi viedä minut elokuviin ja syömään jonnekin sitä ennen. Lähdimme siis kohti keskustaa.

Tuntui tosi hyvältä, kun hän halusi kävellä kanssani käsi kädessä ja kuinka sain huomionosoituksia, ilman että hän mietti missä olimme. Muistin yhtäkkiä kuinka se ei ole itsestäänselvyys ja miten hyvältä tuntuu olla toisen huomion kohteena. Söimme nopeasti ja kiiruhdimme elokuviin. Elokuva itsessään ei ollut kovin hyvä, vaikka muutamia todella hauskoja kohtauksia siinä olikin. Nautin kuitenkin yhdessäolosta ja rennosta fiiliksestä.

Lähdimme luokseni ja hän päätti jäädä luokseni yöksi.

untaTuntui tosi hassulta nukkua toisen vieressä.

Onneksi sain huomiota ja hellyyttä, joten nukahtaminen on helpompaa. Nukuin jopa yllättävän hyvin, vaikka en ollutkaan yksin sängyssä. Koira hyppäsi muutaman kerran jalkopäätyyn tarkistamaan onko kaikki hyvin ja jatkoi unta omassa pedissään.

aamupalaaAamupalalla tuntui kuitenkin että etäännyimme.

Aamupala johti meidät keskustelemaan erilaisista rooleista ja minut pohtimaan parisuhdevalmiuksia.

Yleensä heterosuhteissa ajatellaan, että mies on aktiivisempi ja nainen passiivisempi osapuoli. Yksi asia mistä pidän samaa sukupuolta olevien suhteista on se, että rooleja ei ole niin selkeästi ja niitä voi vuorotella tilanteen mukaan. Ei ole mitään oletuksia, vaan kaksi ihmistä ja monia tapoja toimia monissa eri tilanteissa. Tämä treffikumppani kuitenkin on tottunut olemaan aktiivisempi osapuoli ja tekemään kaiken toisen puolesta. Pidän hemmottelusta ja huomiosta, mutta minusta ei saa pelkästään passiivista tekemälläkään. Minussa on se tulinen ja sisukas puoli, joka haluaa myös esiin. En pystyisi olemaan sellaisessa suhteessa, jossa roolini on niin kapea, että minulta odotetaan tiettyjä asioita ja jotkut asiat kuuluvat automaattisesti vain toiselle. Haluan suhteen, jossa tasapainoa eri puolien välille etsitään yhdessä tilanteen mukaan. Joten en tiedä kuinka hyvin nämä puolet sopivat yhteen meissä ja kuinka isoksi asiaksi se muodostuu.

Toinen asia mietinnässä on parisuhdevalmiudet. Ihmissuhteet ovat aina kehittymismahdollisuuksia, kukaan meistä ei ole valmis ja toinen ihminen tuo meissä erilaisia puolia esiin. Kyse onkin siitä, kuinka valmis on peilaamaan omaa toimintaansa toiseen ja kuinka valmis on tutkimaan itseään, sekä kenties kehittymään. En etsi minulle heti sitä täydellistä kumppania, koska sellaista ei ole, vaan se millainen hyvä kumppani kukakin minulle voi olla, muotoutuu siinä suhteessa sen ihmisen kanssa. Kuitenkin jotkut perusvalmiudet on hyvä olla. Olen pohtinut mitä ne ovat minulle ja ehkä tiivistäisin ne niin, että viihtyy itsensä kanssa eikä ole mitään akuuttia kriisiä menossa. Siitä on jo hyvä lähteä.

kysymysmerkki

No, tämän kyseisen treffikumppanin kanssa en oikein ole saanut selvää, mikä tilanne hänellä on näiden ”valmiuksien” kanssa. Aktiivisena osapuolena olemaan tottuneena hän tykkää olla kontrollissa ja pitää lankoja käsissä. Heti kun menemme alueelle, jossa näin ei ole, hän hämmentyy ja tuntuu, että yhteys häneen katkeaa. Uuden ihmisen kanssa kaksin oleminen on aina jännittävää ja siinä on jotenkin paljaana, mutta se riski on otettava, jotta toiseen voi luoda jonkinlaisen syvemmän suhteen. Itse olen valmis hyppäämään tuntemattomaan ja laittamaan itseni alttiiksi, jännittävää se kyllä on. Mutta en tiedä miten tämä toinen ihminen on. Jos tämä kaikki on vain alkujännitystä, se on vain inhimillistä, tekee ihmisestä kiinnostavan ja mielelläni hänen kanssaan menen neljänsillekin treffeille. Mutta jos ei ole halua peilata omaa toimintaa ja kehittyä, vaan tulee levottomaksi ja haluaa pitää jostain kontrollista kiinni… En tiedä onko se minulle kuinka luontevaa jatkaa sellaista tapailua. Olen tehnyt niin paljon töitä itseni kanssa, että uskallan olla oma itseni ja olen itsenäistynyt, irtautunut muiden kontrollista, että kaipaan rauhaa ja rentoutta ihmissuhteissani.

Pohdiskelen ja keskustelen ja katselen. Mitään ei ole lyöty lukkoon.

12027718_1198127026867767_3300762030394145750_n

Tärkeintä on, että olen taas  tapaillut ja nauttinut siitä. Minulla on ollut tosi hauskaa, tämä ihminen on saanut minut nauramaan ja  viihtymään. Minulla ei ole kiire mihinkään. Minulla on kaikki hyvin ja rakkautta ympärilläni niin monissa eri muodoissa, että minulla ei ole kiire löytää ketään eikä mitään. Voin vain katsella, kuunnella ja nauttia, tapailla ihmisiä.

Toiset treffit

18.9.2015 Yleinen

Processed with VSCOcam with se1 preset

Toiset treffit aloitettiin juuri avautuneesta Espresso Housesta, vihdoin ja viimein Suomeen avautuneen ketjun kahvilasta. Ruotsissa se on ollut yksi lempi kahvilaketjuista, koska sieltä saa ihania kylmiä ja kuumia juomia ja sen sisustus on niin ihanan kotoisa. Oli siis hauska löytää itsensä sieltä viettämästä toisia treffejä.

Hauska päivä ei muuten ollut aiemmin, vaan päivä harjoittelussa oli aivan kamala. Hirveä kiire ja häsellys harkkapaikassa, minkä jälkeen lähdin asukkaan kanssa kiertämään ympäri Helsinkiä. Yksityiskohtiin menemättä se oli todella raskasta ja väsyttävää. Kun päivä vihdoin siltä osin päättyi, olin hiestä nihkeä ja niin poikki, että teki mieli vaan itkeä. Mietin jaksanko edes lähteä millekään treffeille. Kiinnostus tätä ihmistä kohtaan kuitenkin voitti ja siirsin tapaamisaikaa. Menin kotiin ja kävin pitkässä suihkussa, pukeuduin rennosti valmiina meneään kahville ja leffaan, ja tunsin itseni uudelleensyntyneeksi. Olin valmis kahville ja leffaan.

Istuimme siis ihanan rennossa kahvilassa ja juttelimme. Mietimme myös leffaan lähtemistä, mutta meillä oli niin mukavaa, että päätimme tehdä jotain muuta. Ison ruudun tuijottaminen vierekkäin hiljaa silloin kun on fiilistä jutella, ei kuulostanut hyvältä. Lähdimme siis kävelemään kaupunkiin ja päädyimme sattumalta uuden G Lounge Skybar&clubin avajaisiin. Olin kyllä kuullut sen avautumisesta, mutta unohtanut kokonaan milloin. Päätimme extempore suunnata sisälle.

lounde

Ja onneksi suuntasimme, koska ilta oli mahtava!

Uudelta klubilta oli upeat maisemat yli Helsingin ja alhaalla oli rennommat tilat juttelemiseen ja istumiseen. Päädyimme kuitenkin yläkertaan, missä soi hyvä elektroninen musa.

Kun vielä ensimmäisillä treffeillä epäilin tunteitani, nyt ne olivat selkeästi heränneet. Hän piti minusta huolta, oli huomaavainen, hauska ja sai minut nauramaan. Minulla oli niin hauska ilta ja tuntui niin hyvältä, kun toinen osoittaa tunteitaan avoimesti. Eikä se tuntunut itsestäkään hullummalta… Hih.

Hymyilin koko matkan kotiin, laittelimme viestiä ja hän nauratti minua niin, että piti varoa etten naura ääneen. Hän halusi vielä että laitan viestiä kun olen kotona, koiran viemisen jälkeen, että tietäisi kaiken olevan hyvin. Ihanaa.

Ensitreffit

13.9.2015 Yleinen

dateLauantaina oli yhdet ensitreffit.

Kyse oli taas sokkotreffeistä ja kauhulla odotin mitä sieltä taas paljastuu. Sokkotreffit on aika riski, mutta en halua etsiä baarista ketään, ja silloin kuin siellä edes olen, en kiinnitä muihin huomiota, vaan olen kavereiden kanssa. En pyöri missään ”lesbopiireissä” kovin aktiivisesti, vaikka paljon erilaisia kavereita onkin, joten missä sitten muuten tapaisin ketään? Tällä mentaliteetilla olen sokkotreffeille lähtenyt.

Samaan aikaan on vähän vastahakoinen fiilis, haluanko varsinaisesti tavata ketään. Viihdyn niin hyvin yksin ja elämässä on löytynyt hyvä tasapaino, minkä kanssa yritän kuntouttaa itseäni. Yksi ihminen siihen lisää ja tunteiden myllerrys, mitä siitäkin seuraisi. Toisaalta ajattelin, että tämä on ideaalitilanne, kun ei varsinaisesti tarvitse toista, eikä etsi ketään siksi että on yksinäinen.

Hieman skeptisenä ja jännittyneenä lähdin kohti ensitreffejä. Kun näin tämän tytön odottavan minua, kuitenkin rentouduin. Hänen tyyli oli sekoitus feminiiniä ja maskuliinia, tyylikästä ja rentoa. Pitkä, hyvä ryhti ja tarkka katse. Pidin näkemästäni.

Otimme lämmintä juotavaa mukaan ja lähdimme ulos istumaan. Aluksi jännitimme, mutta juttua kuitenkin riitti ja jatkoimme kävelemään ympäri Töölönlahtea. Minulla oli mukavaa, mutta en ihan saanut otetta, että millainen hän on. Mukava ja miellyttävä, mutta kuka hän on.

Istuimme alas Rautatientorilla ja olin jo valmistautunut lähtemään, kun häneltä tuli ehdotus. Jos haluaisin, hän haluaisi viedä minut vielä syömään. Yllätyin täysin ja vastasin toki myöntävästi.

Hän vei minut entuudestaan minulle tuntemattomaan teemaravintolaan. Hän oli kohtelias, tilasi meidän molempien puolesta juotavat ja valitsi meille yhteisen annoksen, josta saisin maistaa useampia erilaisia ruokia. Minun oli vaikea uskoa, että olen siinä, että minä olen tämän satsauksen arvoinen näin jo ensitreffeillä (varsinkin kun laskeskelin päässäni laskun loppusummaa, jonka hän halusi välttämättä maksaa kokonaan…). En ole tottunut tälläiseen hyvänä pitoon, en ole käynyt tälläisillä treffeillä.

Koin itseni hemmotelluksi ja päätin vain nauttia olostani. Juttelimme ja tuntui, että pääsin vihdoin näkemään kuka hän on. Määrätietoinen, energinen ja positiivinen ihminen. Intohimoinen työstään, vastapainoksi kuitenkin rauhaa ja rentoa kotielämää haluava. Meillä oli paljon yhteistä, mutta ei kuitenkaan liikaa.

Kävelimme ruuan jälkeen vielä kauniissa iltahämärässä kaupungissa ja vein hänet kiitokseksi päivällisestä vielä drinkeille. Juttelimme ja puhuimme kaikenlaista. Uskalsin kertoa, että minun että välillä olen ujompi, välillä taas rohkeampi, sekä että tykkään myös olla hiljaa, rauhassa. Kerroin, että edellinen suhteeni on vaikuttanut minuun, että tarvitsen nykyään enemmän omaa tilaa ja aikaa, ja minulla on kokemuksia miksi luottaminen vie nykyään aikaa. Olin rehellinen ja kerroin itsestäni, en yrittänyt mitään.

Kun tiemme illalla, kuuden tunnin ensitreffien jälkeen, erosivat, sovimme näkevämme vielä uudestaan.

Mieltäni kutkutti näin onnistuneet ensitreffit, mutta en osannut täysin ottaa selvää tunteistani muuten. Tunteet eivät roihahtaneet, mutta orastavaa kiinnostusta oli ilmassa. Näen häntä mielelläni uudestaan ja katson mitä se tuo tullessaan, kuulostelen tunteitani ja nautin tapailemisesta. Ihanaa.

Erityisherkkä

5.7.2015 Yleinen

avainOlen jo jonkin aikaa miettinyt uskallanko kirjoittaa tästä aiheesta. Siitä on tullut jonkinlainen muoti-ilmiö mediassa, mikä toisaalta on hyvä: jos jostain puhutaan paljon julkisesti, voi tunnistaa itsestään tuttuja piirteitä ja löytää niille nimen. Se mikä mielestäni on huono puoli, on se, että ihmiset luovat esimerkiksi isoja facebook-ryhmiä, missä kaikki mahdollinen elämässä oleva asia leimataan erityisherkkyyden alaiseksi tai siitä johtuvaksi asiaksi. Toisaalta myös ihmiset tekevät diagnooseja itselleen erityisherkkyydestä välttämättä olematta sitä, vaikka vain muutaman tai yhden piirteen perusteella, mistä tuskin on suurta haittaa, mutta ehkä itsetuntemuksen kannalta asioita olisi hyvä pohtia syvemmin.

Kuten olen täällä aiemmin maininnut, käyn terapiassa juttelemassa traumoista ja ongelmista lapsuudesta, sekä sairauteen liittyvistä asioista. Oikeastaan käsittelemme siellä kaikenlaisia asioita, mikä lisää itsetuntemusta samalla. Yhdellä kerralla terapeuttini kysyi minulta olenko kuullut sellaisesta termistä kuin erityisherkkyys, että hänen mielestään minä vaikutan sellaiselta ihmiseltä. Minulle on pienestä pitäen sanottu kuinka olen reipas ja rohkea, kun taas sisarukseni on se herkkä ja olen näin sivuuttanut koko herkkyyden itsessäni. Terapeuttini lainasi minulle HSP – Erityisherkkä ihminen- kirjan, joka todella avasi silmiäni.

”Erityisherkällä ihmisellä on rikas sisäinen maailma, ja hän eläytyy voimakkaasti ympäristön ärsykkeisiin. Monet erityisherkät ovat tarkkanäköisiä, intuitiivisia ja älykkäitä, mutta he saavat helposti liiallisen latauksen hälystä, kiireestä sekä muista ihmisistä. — Psykoterapeutti Elaine Aron kehitti termin highly sensitive person (HSP) eli erityisherkkä ihminen kuvatakseen ihmisiä, jotka reagoivat tavallista herkemmin ulkoisiin ärsykkeisiin” (Elaine Aron: Erityisherkkä ihminen, 2013.)

Tunnistin itsessäni todella paljon erilaisia piirteitä ja ”oireita”, jotka sopivat itseeni, ne olivat löydettävissä jo lapsuusmuistoista. Minua on kuitenkin kasvatettu sosiaaliseksi, rohkeaksi ja pärjääväksi, joita puolia olen myös itse yrittänyt vahvistaa. Olen ollut liian monessa asiassa mukana, ollut väkisin sosiaalinen, itselleni oikeasti epätyypillisesti huomion keskipisteenä, hengannut isoissa joukoissa ja pyörittänyt isoja sosiaalisia kuvioita. En ole tunnistanut itsessäni todellista puoltani, erityisherkkyyttäni, sekä sen tuomia tarpeita. Ei olekkaan ihme, että olen uupunut ja sekin voi vaikuttaa fibromyalgian puhkeamiseen, kun ei ole kuunnellut oikeita tarpeitaan.

11224172_10207024447354278_7309697061642961577_nMitä sitten erityisherkkyys minulle tarkoittaa? Itsetuntemuksen lisääntymistä ja todellisen minän kuuntelua. Olen tehnyt huomioita, jotka ovat olleet itselleni tärkeitä:

  • Tarvitsen yksinoloa. Viihdyn yksin ja tarvitsen yksinoloa akkujen lataamiseen, palautumiseen ja rauhoittumiseen. Se on hyvä tunnistaa ja pitää myös huolta, että kaikesta kivasta tekemisestä huolimatta huolehdin myös tästä puolesta.
  • Tarvitsen omaa tilaa. Pidän läheisyydestä ja lähellä olemisesta, mutta minulla on myös aika tarkat rajat, ketä päästän lähelleni ja kuinka lähelle. Joidenkin ystävien kanssa esimerkiksi olen todella läheinen fyysisestikin, mutta toisten kanssa saatan olla todella tietoinen rajoistani, vaikka hekin olisivat ystäviäni. Olen tietoinen omasta tilastani ja saatan ahdistua, kun sitä ei kunnioiteta (se ei esim ruuhkaisessa bussissa ole aina mahdollista). Yritän oppia ilmaisemaan tätä tiukemmin ja paremmin myös hankalissa tilanteissa. Myös tavat millä tavoin pidän lähelläni olemisesta vaihtelevat ihmisen, ajankohdan, paikan ja fiiliksen mukaan. Taas, joidenkin kanssa olen hyvin läheinen monella eri tapaa ja joidenkin kanssa taas en halua edes mitään kosketusta. Oman tilan lisäksi kuitenkin haluan läheisyyttä, mistä on myös tärkeä pitää huolta, kunnioittaa itsessäni molempia puolia. Onneksi on rakkaita ja läheisiä ihmisiä, eikä se kuulu vain romanttisiin suhteisiin.
  • Olen omimmillani pienessä porukassa. Vietin ennen aikaa isoissa porukoissa ja ryhmissä, bileissä ja juhlissa. Kuvittelin, että pääsemällä johonkin porukkaan, olen tyytyväinen ja että se tuo lisää hyvää oloa elämääni. Nyt olenkin huomannut, että vaikka tulen toimeen isoissa porukoissa, väsähdän niissä nopeasti, kun on niin paljon ärsykkeitä (paljon ihmisiä, joita tarkkailla ja kuunnella, aistia). Olen omimmillani pienessä porukassa tai kaksin, kun on mahdollisuus olla todella läsnä ja keskittyä.
  • Arvostan toisissa ihmisissä samoja erityisherkkiä piirteitä. Minulla on muutama hyvä ystävä, joilla on samoja erityisherkkyys piirteitä ja heidän kanssaan meillä on syntynyt tästä syystä syvälliset ihmissuhteet. Keskusteluissamme ja yhdessäolossamme pääsemme syvemmälle tasolle ja molemmat oikein hehkuvat hyvää energiaa, kun saa muodostettua hyvän yhteyden.
  • Olen todella aistiherkkä. Reagoin voimakkaasti hälyyn, suuriin ihmismassoihin, erilaisiin pieniinkin ääniin ja valoihin. Saan helposti migreenikohtauksia näiden takia. On kuin minulla olisi kokoajan tuntosarvet pystyssä ja tarkkailen jatkuvasti kaikkea, niin että tälläiset ympäristöön liittyvät aistiärsykkeet saavat minut uupumaan nopeasti. Tämä vaikuttaa myös kipuihini, joten tämä on tärkeä tiedostaa. Yritän huomioida tätä vaikuttamalla esimerkiksi ympäristöön, jossa olen ja sopimalla vaikka ryhmätapaamisia hälyisän kahvilan sijaan jonkun meidän opiskelijan omaan kotiin. Pidän myös huolta, että minulla on kunnon mahdollisuus palautua ”ärsyke-överin” jälkeen.
  • ”Ärsyke-överit” voivat tulla koulupäivän aikana, joissain juhlissa, isommissa porukoissa, harrastuksissa, kaupoissa (joissa vaikka valaistus on liian kirkas), uusissa paikoissa ja asioissa, jotka voivat olla myös kivoja. Eli överit eivät tule todellakaan negatiivisista asioista tai sellaisista asioista, joita pitäisi ehdottomasti välttää. Jos näitä kaikkia välttää, voi menettää positiivisia kokemuksia tai erakoitua, mikä ei yleiseen hyvinvointiin liittyen taas ole hyvä asia. Pitää rohkeasti silti mennä ja tehdä, yrittää vähentää ärsykkeitä ja jos se ei onnistu, niin lähteä kun ne käyvät sietämättömiksi, ja mikä tärkeintä – antaa itselle kunnolla mahdollisuus palautua. Helposti hsp-ihmisenä jää kotiin ja suojaa itseään mahdollisilta ärsykkeiltä, mutta sekään ei ole hyvä asia. Pitää rohkaista itseään ja löytää hyvä tasapaino tekemisen ja levon välille.
  • Erilaiset tapahtumat voivat väsyttää ja aiheuttaa ärsyke-övereitä, mutta niihin on hyvä myös osallistua välillä. Toisaalta on myös hyvä tiedostaa, että aina ei tarvitse mennä. Jos jättää jotain väliin, ei välttämättä menetä jotain. Voi olla tärkeämpää levätä ja viettää aikaa omassa hyvässä seurassaan, kuin olla mukana jossain.
  • Erityisherkkyys on yksi puoli minussa ja sitä tutkimalla ja tutustumalla opin itsestäni lisää. Fibro voi vaikuttaa myös erityisherkkyyteeni ja toisinpäin, joten on senkin kannalta hyvä lisätä itsetuntemusta tältäkin saralta. En enää ajattele, että elämäni pitäisi mennä jotain tietynlaista kaavaa,mitä muillakin, vaan tiedostan selvemmin elämänpolkujen erilaisuuden. Yritän oppia pitämään silmäni auki erilaisille elämänvalinnoille, jotka voivat tukea erityisherkkyyden ja fibron kanssa elämistä positiivisella tavalla. Nämä voivat olla sellaisia valintoja, joita ”muut” (yleinen mielipide tai jotkut vieraammat ihmiset) eivät ymmärrä tai osaa odottaa, mutta minun on priorisoitava oma hyvinvointini.
  • Minun täytyy siis hieman tutustua itseeni paremmin, annettava aikaa ja pidettävä huolta itsestäni jaksaakseni paremmin.

puuMistä sitten tuli kipinä vihdoin kirjoittaa ja kertoa tästä puolestani?

Näin nyt lauantaina ystävääni, jolla on samoja erityisherkkyys piirteitä. Hän matkustelee paljon työnsä takia ja tarvitsee kotiin tullessaan paljon palautumisaikaa, minkä takia emme näe niin usein. Yleensä ystävät syyllistävät häntä siitä, mutta ymmärrän häntä hyvin ja mielestäni hyvät ystävät eivät syyllistä kuinka kauan viime näkemästä on, vaan nauttivat siitä, kun voivat taas nähdä. Hän kuvailikin meidän suhdettamme sillä, että ”Vaikka joitain ihmisiä näkisi melkein päivittäin tai viikottain, voi joku ihminen olla läheisempi, vaikka näkisi kerran puolessa vuodessa. Silloin vain nautitaan toisen seurasta ja jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin”.

Oli ihana puhua asiasta hänen kanssaan, sillä olin miettinyt ihan samalla tavalla. Minusta oli ollut hassua tuntea niin suurta yhteyttä ja ystävyyttä toisen kanssa, vaikka näemme aika harvoin. Ja silloin kun näemme, toki vaihdamme aluksi innolla kuulumisia, mutta saatamme välillä pomppia ihan muihin aiheisiin tai vain hymyillä toisillemme rauhassa, ilman mitään kiusaantumista tai tarvetta sanoa mitään kummempia. ”Nautimme vain toistemme energiasta” kuten eräällä tutullani on tapana sanoa, mikä tuntuu hassulta ajatukselta, kunnes sen kokee ja ymmärtää.

Istuimme kesäisellä piknikillä eräässä puistossa ja juttelimme kaikesta. Kuulumisesta ja elämästä: kuinka molemmat ovat käyneet monenlaisia, vaikeitakin asioita läpi ja kuinka on huomannut, että omat elämänvalinnat tai mietteet erilaisita mahdollisista valinnoista voivat kummaksuttaa muita. Puhuimme suomalaisesta kulttuurista, jossa elää vieläkin tietty vanhanaikainen kulttuuri: tietyssä iässä tulee seurustella, tietyn seurusteluajan jälkeen tulee muuttaa yhteen, jossain vaiheessa aletaan katsella sormuksia ja jossakin kohtaa jälkikasvusta aletaan keskustella. Jos tätä kaavaa haluaa rikkoa tai muuttaa jotenkin, tai elämänpolku vain vie toisille suunnille, aika nopeasti suvaitsevaisinakin pidetyt ihmiset alkavat yllättäen, varmaan tiedostamattakin ihmetellä kaavan puuttumista.

Kun olimme keskutelleet tälläisiä aiheita ja pohdintoja, sekä vaihtaneet kuulumisia, mietimme hetken mitä tekisimme; suuntaammeko koteihimme vai jatkammeko vielä jonnekin. Ystäväni ehdotti, että lähdemme kävelylle, jos kroppani vain kestää. Aurinko paistoi vielä vähän ja ilma oli lämmin, joten lähdimme vain kävelemään ja jatkoimme juttelua aiheista toiseen vaihdellen. Puistossa ollut taustahäly ei enää häirinnyt, vaan saimme olla rauhassa ja syventyä taas paremmin toisiimme, ajatuksiimme ja kokemuksiimme. Pysähdyimme välillä eräälle kahvilalle ja otimme teet mukaan, onneksi se oli vielä auki ennen kymmentä, sillä olimme tässä vaiheessa viettäneet aikaa yhdessä jo kuusi tuntia. Kävelimme erilaisia reittejä ja pysähdyimme ihailemaan kauniita maisemia, vanhoja taloja ja erilaisten putiikkien ikkunoita.

Kun viimein hyvästelimme toisemme, oli molemmilla onnellinen olo ja kerroimme sen toisillemme. Molemmat olimme ihan innoissame, että olimme menneet kävelylle, sillä harvoin lauantai-iltana lähtee Helsingin keskustaan kävelemään ja nauttimaan. Yleensä sitä on menossa ulos juhlimaan, mikä sekin on välillä kivaa, mutta myönsimme molemmat nauttivan tälläisestä paljon enemmän. Tunteesta, että toinen on läsnä ja ymmärtää, voi vaan olla tai puhua, ei tarvitse olla mitään muuta kuin oma itsensä. Melkein kuin olisi ollut romanttisella iltakävelyllä, mutta sellaisen toiseen rakkaudellisen hullaantumisen sijaan, olikin jokin sielujen yhteys ja kumppanuus. Sielujen yhteys ja kumppanuus kauniilla, sydäntä lämmittävällä ja kehon pehmeällä lämmöllä täyttävällä tavalla.

ystävyys

Kesäpäivä ja ystävyys

14.6.2015 Yleinen

itsetuntoVoi miten ihania ystäviä minulla onkaan.

Vielä vuosi sitten en monia tuntenut vielä ja jo nyt he ovat vieneet sydämeni.

Eilen näin opiskeluissa tutustumaani ystävää, jonka kanssa olemme lähentyneet paljon. Hän ei herkästi kehu tai ylistä ystäviään, ei halaile tai ole kovin fyysisesti läheinen. Mutta mitä paremmin ollaan tutustuttu, olen oppinut lukemaan häntä ja hänen arvostustaan.

Lähdin hänen kanssaan terassille viettämään aurinkoista kesäpäivää, tarkoituksenani olla vain muutama tunti ulkona. Noin 12 tuntia myöhemmin olin kotona: oltuamme ensin terassilla tuntikausia juttelemassa, sitten kahdella keikalla fiilistelemällä ja lopulta tanssittuamme homoklubilla. Minulla oli aivan ihana ilta takana, minkä aikana en murehtinut mitään ja minulla oli todella hauskaa. Olen jo jonkinaikaa epäröinyt ja tuntenut itseni välillä epämukavaksi omissa nahoissani, kun tauti ja kaikenlaiset terveydelliset ongelmat vellovat kehossani. Juuri sen takia oli hyvä astua pois peilin edestä ja lähteä ihmisten ilmoille, näin rakkaassa seurassa.

Sillä juuri ystäväni silmistä näen olevani rakastettu ja arvostettu. Hän, joka ei normaalisti osoita sanoin kiintymystään, osoittaa sen muin tavoin. Hän kyselee aktiivisesti kuulumisiani ja oikeasti kuuntelee, on läsnä. Hän muistaa kysyä voinnistani ja esimerkiksi eilen kiputilastani, sekä huomasi kun otin huomaamattomasti kipulääkettä lisää ja kysyi jaksamistani, särkyjä. Se ei kuitenkaan ole holhoamista tai arvottavaa. Illan aikana vietimme aikaa myös hänen puolisonsa kanssa, mutta en hetkeäkään kokenut oloani yksinäiseksi tai kolmanneksi pyöräksi. Hän otti minut koko ajan huomioon, aidolla eikä teennäisellä tavalla.

On melkein pelottavaa miten läsnä hän osaa olla ja miten hyvin hän on oppinut minua tuntemaan. Hän näkee hetkessä katseestani jos minuun sattuu tai minulla on huolia. Hän on reilu ja huomaavainen. Eilenkin hänen päästessä ilmaiseksi keikalle sisään puolisonsa vuoksi, hän halusi maksaa puolet minun lipustani. Klubilla tanssittaessa, hän alkoi jo väsyä ja itse en lääkitykseltäni tuntenut paljoa mitään, niin hän halusi ehdottomasti silti vielä tanssia kanssani, kun minulla oli fiilistä.

Hän tekee pienillä asioilla oloni tärkeäksi ja näen hänen silmistään, että olen hänelle rakas ja arvokas. (Kyllä hän sitä joskus humaltuneena sanookin ääneen, mutta siitä ei saa kuulemma sanoa muille, ettei muut ajattele hänen pehmenneen.)

11265622_960371264020019_5167083566121706707_o

 Sinkkuudestani huolimatta voin kokea olevani tärkeä ja rakastettu, saada osakseni hellyyttä ja läheisyyttä. Silloin en tunne oloani yksinäiseksi ja en myöskään kiirehdi suhteisiin, jotka eivät ole minua varten. En enää halua joutua suhteeseen yksinäisyyden pelosta, vaan ihastumisesta ja rakkaudesta. Ennen en osannut arvostaa itseäni, enkä vaatinut sitä muiltakaan ja se näkyi niin parisuhteissa kuin ystävyyssuhteissa. Tämän viime vuoden aikana olen kuitenkin oppinut arvostamaan itseäni ja omanarvontuntoni on noussut. Huomaamatta se elämäkin on muuttunut sen mukaan ja elämässäni onkin yhtäkkiä ihania ihmisiä, jotka tukevat tätä prosessia, arvostavat ja suhtautuvat minuun rakkaudella.

Tälläiset ystävät ovat niitä, jotka pitävät minua pinnalla kipupäivienkin ohitse ja tekevät minut onnelliseksi.

large

Jaksamisen äärirajoilla

25.5.2015 Yleinen

liikaaNyt mennään jaksamisen äärirajoilla.

Fibro oireilee jatkuvasti, koko ajan on jossain pientä särkyä ja väsymys on aivan sietämätön. Olen yrittänyt kävellä vähän enemmän, mikä on taas kipeyttänyt selän. Samalla kun kroppa on näin lopussa, opiskelut pitäisi saattaa loppuun tällä viikolla. Vielä olisi muutama koulupäivä ja paljon kirjallisia töitä, mihin ei millään riitä energiaa.

Sopivasti tähän päälle on tullut vielä paljon draamaa lapsuuden perheen ja sukulaisten kanssa. Normaalisti voisin sivuuttaa sen ja parempana päivänä pohtia miten toimia, mutta nyt lauantaina on sisareni ylioppilasjuhlat. Minun pitää siis kohdata nämä ihmiset ja miettiä miten toimin.

Kaikki tuntuu olevan nyt liikaa. Aivan liikaa.

aika

Tämä vuosi on ollut todella rankka. Ensin laitoin elämäni uusiksi; erosin, muutin omaan kotiin, vaihdoin osapäivätyöt täysipäiväiseen opiskeluun ja olin yhtäkkiä yksin vastuussa koko arjesta. Samaan aikaan kroppa on reagoinut rankkaan elämänmuutokseen kivuin ja säryin, kun yhtäkkiä pitääkin tehdä kaikkea paljon enemmän. Neljän tunnin työvuoroista vaihtaminen kokopäiväiseen opiskeluun oli yllättävän rankkaa. Eikä siinä kaikki, gynekologiset ongelmat ovat vaivanneet ja laittaneet pohtimaan tulevaisuutta eri tavalla. Ihmissuhde asiatkin ovat olleet muutoksissa, on ollut draamaa, kun olen opetellut rajojen laittamista ja itsetuntemuksen mukaan toimimista, mutta myös hyviä asioita: ihana, itsenäinen sinkkuus ja paljon uusia ihmissuhteita, ystäviä. Olen oppinut olemaan ja viihtymään yksin, sekä saanut ihania ystäviä rinnalle kun ei halua olla yksin. Sinkkuus on ihan hauskaa, ei tarvitse huolehtia kuin itsestään (ja koirasta tietenkin) ja välillä voi käydä hauskoilla treffeillä. Kuitenkin viihdyn hyvin yksin ja kaipaan vielä itsekseen olemista, joten en ota treffailua liian vakavasti, vaan pidän hauskaa.

Kaikenkaikkiaan viime vuosi on ollut elämäni ihanimpia, vaikkakin myös raskaimpia. Nyt pitää vaan vielä jaksaa, niin pääsee lepäämään ja nukkumaan!

sänkyEnsimmäisen viikon koulun loppumisen jälkeen aion vaan maata sängyssä, sanoa kaikelle ei ja nollata kaiken. Sitten alkaa ihana kesä!

Mitä hemmettiä?

5.5.2015 Yleinen

Dodiih. Perustin tämän blogin käsitelläkseni täällä fiiliksiäni mitä uusi tapaileminen miehen kanssa aiheuttaa.

Aloitetaan alusta.

Tapasimme maaliskuussa eli noin 2kk sitten ja alusta asti meille tuli läheinen ja syvällinen suhde. Tai niin minä ainakin kuvittelin. Näemme usein, käymme ulkona syömässä, leffassa, golffaamassa, kokkaamme.. Nautimme öistä yhdessä, seksiä on hyvää. Ja kaikki on aika täydellisesti.

Viime viikonloppuna sitten esitin kysymyksen hänelle, että ”tapailetko muita?”. Vastaus oli kyllä.

Hän kysyi sitten minulta, että mitä minä haluan. Sanoin, että en ole kauhen pitkälle ajatellut mutta toki pysyvyyttä ja yhdessä on niin hyvä olla, että en halua lopettaa tutustumista. Kuitenkaan en tapaile muita koska ne eivät olleet tarpeeksi kiinnostavia niin jätin ne taakseni jo siinä vaiheessa kun olimme nähneet joitakin kertoja miehen kanssa.

Miehen kertomus oli taas erilainen. Hän sanoi, että ei nyt halua hätiköidä tai suunnitella elämää liian pitkälle. Mitään monia juttuja ei ole, ekä yhden illan. Mutta esim. yksi kahden vuoden ajan ollut tyyppi kenen kanssa viettää aikaa on kuvoissa.

En uskaltanut kysyä enempää. Kävimme pitkään läpi tätä kuviota, että emmehän me vielä seurustele eikä tässä vaiheessa voisi tätä edes seurusteluksi kutsua mutta silti. Olo on aika ristiriitainen.

On vaikea vaatia toiselta sitoutumista mutta samalla tilanne aiheuttaa minussa epävarmuutta ja vaivaa.

Meillä on kuitenkin niin paljon hyvää yhdessä, tunteeko ja tekeekö hän samoja asioita muiden kanssa?

Minulle hän on on hauskaa seuraa, hyvä juttelikumppani kenen kanssa voi käydä syvällisempiäkin keskusteluja, meillä on mahtavaa ulkona yhdessä, hän on vienyt minua useisiin paikkoihin ja minä myös hänet, olemme suunnitelleet kesää ja viestittelemme usein.

Siltikin tuntuu alakuloiselta kun hän ei aina vastaa viesteihini tai on kiireinen töiden takia joten näemme vaan 1-2krt viikossa.Yleensä viikonloppuisin hän on yötä meillä.

Haluaisin enemmän mutta toisaalta parempi edetä hitaasti. Mutta haluaako hän sitoutua koskaan?

 

Juuri nyt vastaus oli sitä, että ei mietitä liikaa eteenpäin vaan nautitaan tästä hetkestä ja hän sanoi, että ei todellakaan tule minun luokseni muuten vaan /huvikseen vaan koska minussa on jotain.

Venyttelyn tarvetta

24.3.2015 Yleinen

venyttelyOi kuinka ihanaa olisi pystyä venyttelemään noin. Tai edes päästä puoliväliin noita venytyksiä.

Olen nimittäin todella jumissa. Olin eilen ystäväni luona energiahoidossa ja hän samalla vähän tutkaili kroppaani. Kaikki alkoi, kun hän puuttui pinnalliseen hengitykseeni ja kerroin kuinka syvään hengittäminen sattuu alaselkään. Tätä ihmetellessä hän alkoi tutkailemaan ja kääntelemään, kokeilemaan ja miettimään tilannettani.

Mitään ns. uutta ei ilmennyt, sillä nämä ovat tuttuja fibromyalgian oireita. Lihaskalvot ovat kireällä ja ne vetävät kehoani suppuun, koska ne eivät veny eivätkä jousta. Kun lihakset sitten supistelevat tai liikkuvat, kun esimerkiksi yrittää harrastaa liikuntaa, kalvot lihasten päällä eivät jousta ja se aiheuttaa osaltaan kipuja. Fibromyalgikoiden hapensaanti ja solujen hapensaanti on heikkoa, minkä takia lihakset ovat koko ajan kuin rankan urheilusuorituksen jäljiltä maitohapoilla. Tämä aiheuttaa myös väsymyksen tunnetta, keho on lopussa, vaikka ei ole tehnyt ”mitään”.

venyttely2Näiden lihaskalvo- ja lihasten maitohappo-ongelmien vuoksi fibroille suositellaan usein pilatesta. Tosin jos olet jo niin jumissa ja kehosi ”kireänä”, pilates voi olla liian rajua ja aiheuttaa jopa lisää kipuja. Näin kävi itselleni myös kun kokeilin harrastaa shindoa, japanilaista syvävenyttelyä. Ihana, rauhallinen laji ja ohjaajien hyvä tuki liikkeitä tehdessä sai minut lajin pariin, mutta tulin kipeäksi tuntien jälkeen. Lääkärin kanssa keskusteltua hän kielsi fibromyalgikolta syvävenyttelyn ja pilateksen. Tosin täytyy myöntää, että sinnikkäistä yrityksistä huolimatta olin kuin öljyämätön peltiukko shindo-tunneilla. Muut venyivät ja venyivät, kun minulle jo yksinkertaiset venytykset olivat vaikeita ja pienenkin venymisen aikaansaaminen oli todellinen saavutus.

Toisaalta uskon lääkäriä ja kivun pelko on saanut pysymään poissa tälläisestä venyttelystä, mutta toisaalta kyseenalaistan tätä neuvoa. Kuten ystävänikin kanssa keskustelin, jos ei pysty yhtään venyttelemään, keho menee aina vaan enemmän jumiin ja oireet pahenevat. Lämpö auttaa venyttelyssä ja siksi olenkin yrittänyt venytellä noin 40-asteisessa saunassa saunavuoroni aikana. Viime aikoina olen vain ollut niin kipeä, etten ole uskaltanut yksin mennä saunavuorolleni, peläten, etten vaikka pääse uima-altaasta ylös tai kaadun saunassa. Se on näitä sinkkuuden huonoja puolia, kun aina ei voi saada ystävää mukaan ja joskus kroppa on vaan epäluottamuksen alaisena.

Vedessä ja erityisesti lämpimässä vedessä venyttely on myös yksi keino venyttää mahdollisimman vähillä huonoilla vaikutuksilla kroppaansa. Uusimmassa reuma-yhdistyksen lehdessä oli hyvä artikkeli fibromyalgian hoidosta ja liikunnan merkityksestä siinä, missä oli myös mainintaa vesiliikunnasta. Juttu turhautti minua, sillä vaikka asiantuntijoiden ohjeet olivat hyvät, on selvää, ettei kaikilla ole mahdollisuutta hoitaa fibroa liikunnalla. Artikkelissa kehotettiin aloittamaan hitaasti ja varovasti, itselle sopivalla lajilla. Näitä sopivia lajeja oli kävely (joka itselläni vaatii joinain päivinä todella vahvat lääkitykset edes arkipäivän kävelyihin) ja erityisesti terapia-altaassa suoritettu vesiurheilu. Saanko kysyä, keillä kaikilla on muka mahdollisuus päästä säännöllisesti yli 30-asteiseen veteen harrastamaan liikuntaa? Näitä altaita on pääkaupunkiseudulla toki useita, toisin kuin pienemmillä paikkakunnilla, mutta niihin pääsy ei ole mutkatonta. Usein nämä altaat ovat kuntoutuskeskuksissa tai muissa laitoksissa, jonne ei pääse normaalilla sisäänpääsymaksulla. Sinun pitää joko maksaa kuntoutus tai vesiliikuntakurssi, jotka saattavat olla (ainakin minun budjetissa) liian kalliita tai vaaditaan lääkärinlausuntoja ja maksusitoumus kunnalta tälläisen vesiliikunnan saamiseksi. Turhauttavaa.

nallepuhVitsailin shindossa käydessäni olevani kuin Nalle Puh. Sopivan pyöreä ja yhtä tehokas venyttelijä kuin Puh aamujumppaa tehdessään. Mutta siitä ei saa lannistua, vaikka itselleen voi vähän nauraa.

Tällä hetkellä en tiedä miten varsinaisesti edetä kehoni kanssa. Soutaminen on ollut pakosta tauolla, kävelylenkkejä koiran kanssa olen yrittänyt kivuista huolimatta pitää mahdollisimman reippaina ja pitkinä. Terapia-altaaseen en pääse ja omaan 20-asteiseen taloyhtiöni altaaseenkin pääsy on ollut heikkoa. Mutta ei pidä lannistua. Ystäväni auttaa minua miettimään ja kehittelemään mahdollisia venytyksiä tai muita liikkeitä, jaan ne mielelläni täällä jos jotain hyvää keksimme. Päädyimme nyt ainakin alussa siihen, että parasta on vain keskittyä rentoutumisharjoituksiin. Niiden kautta saan usein hengityksen syvemmäksi ja se auttaa kehon hapensaannissa, sekä estää kehon suppuuntumista, kuten nimitän tätä kaikkea. Suppuuntuminen on kehon jännittymisen ja kipujen aiheuttamaa kokoon taipumista. Sen kanssa nyt yritetään rentoutumisen kautta elää ja etsiä helpotusta.

Ai niin, siitä Cymbaltasta. Lopetin sen täällä tilannetta pohdittuani. En halua enkä edes voi olla zombina tässä elämäntilanteessa. Koska zombiksi se lääke minut todella teki. Siinä mielessä tehokas lääke, kun mitään ei tunne tai mikään ei hetkauta, niin ei kivutkaan vaivaa yhtä lailla. Kivut kyllä tuntee, mutta on niin turta ettei välitä. Tälläinen tunneköyhyys, ajatusten hidastuminen ja turtuna olo ei sovi minulle ainakaan nyt ollenkaan. Opettelen vasta laittamaan rajoja ja jos jo lääkityksen puolesta millään ei ole väliä, teen hallaa myös omalle henkiselle kehitykselleni.

En kuitenkaan hankkiutunut lääkkeistä eroon, vaan säilytin tuon alle kuukauden annoksen. Se oli vasta 30mg eli puolet hoitoannoksesta, mutta sai minut viikossa ihan zombiksi… Mikä voi jossain vaiheessa olla hyväkin asia. Ei, en tarkoita haluavani varsinaisesti olla ”pöllyssä” huvikseni, vaan siitä voi olla hyötyä. Jos on jossain vaiheessa elämäntilanne, jolloin ei tarvitse olla skarppina ja voisi kuntouttaa itseään, zombiudesta voisi olla jopa hyötyä. Voisi liikkua ja kuntouttaa itseään vähän helpommin, kun kivut eivät haittaisi. Jos pitäisi tälläisen oman kuntoutuksen, voisi tapahtua jotain edistystä, josta olisi hyötyä myöhemmin ilman lääkettäkin. Jos saisi esimerkiksi kehon kestämään paremmin liikuntaa ja kuntoaan parannettua zombina, voisi sen jatkaminen olla helpompaa ja kivuttomampaa ilman lääkettä myöhemmin. Tämä on vain tälläinen mietintä ja mahdollisesti kokeiltava juttu myöhemmin, pitää katsoa..

kisu