Selaat arkistoa kohteelle Simpukka.

Tunteiden myllerrystä

12.3.2015 Yleinen

Pari viimeistä päivää ovat olleet melko kummalliset. Päivä on alkanut ihan normaalisti omalla tutulla rutiinilla, mutta jossain vaiheessa päivää ajatukset ja tunteet on lähteneet myllertämään mielessä. Eilen sain paljon postia Lapsettomien yhdistys Simpukasta, johon sain aikaiseksi liittyä vihdoin ja viimein. Luin lehtiä ja muiden tarinoita itku silmässä. Pahinta oli kuitenkin uusimman Simpukka lehden artikkeli, jossa pohjana oli meidän tarina. Mieleen palautui tuo päivä, kun haastattelu tehtiin. Olin silloin onnellisesti raskaana. Oli ihanaa kertoa toimittajalle, että meille tulee vauva. Myöhemmin sitten kävi toisin ja toimittaja kyselikin haluanko silti, että haastattelu julkaistaan. No eipä sillä ollut minulle niin väliä. Toivon, että siitä on apua jollekin joka tukea kaipaa.

Aurinko saa minut hyvälle tuulelle ja houkuttelee ulkoilemaan. Tänään lenkillä huomasin (ihan kesken kaiken) miten jouduin pidättelemään kyyneliä (onneksi on aurinkolasit jotka peittää hyvin). En oikein tiedä miksi näin kävi. Johtuiko siitä, että vastaan tuli koko ajan vaunujen kanssa liikkuvia äitejä, vai jostain muusta. Viime aikoina myös oma tai puolisoni Facebook on kertonut tuttavien syntyneistä vauvoista (täytyy myöntää että kateellinen olen ollut monta kertaa). Välillä tulee itku ja kiukku siitä, että tunnen näin. Onneksi en ole yksin näiden tunteiden ja ajatusten kanssa. Jokainen tämän asian kanssa painiva on varmasti kokenut saman.

Eilen illalla kyyneleet nousivat silmään, kun taivaalla loisti niin kaunis tähtitaivas. Siellä meidänkin oma tähtemme oli taivaalla tuikkimassa muiden tähtien kanssa. <3

Tähän loppuun haluan kirjoittaa Satu Taiveahon kauniin runon, Haavoilla.

Samat haavat kaikilla meillä – lapsettomilla.

Ei löydy niille ompelijaa, kokoon kurojaa.

Koetan itse harsia, haparoiden kokoon parsia, suurimmat kipukohdat korjata.

Aina jää kuitenkin ompeleita, joiden välistä

kipu välillä muistuttaa.

Ei sitä onnistu peittämään,

haavetta omasta lapsesta,

pienistä varpaista ja sormista,

luottavista katseista.

Olemme haavoilla, me lapsettomat,

mutta emme ole palasina.

Parsittuna on ihminen kauneimmillaan.

Kohdata toinen kolhuinen ihminen,

kohdata elämä ja päästää vähitellen valo ompeleista sisään.