Selaat arkistoa kohteelle siivoaminen.

TEE NÄMÄ

24.12.2017 Yleinen

13.2.2017, Maanantai klo 15:46
”Kaikki langat pitää olla koko ajan käsissä. En voi rentoutua jos jokin asia on tekemättä, oli se sitten koulutehtävä tai imurointi. On totta että nuo asiat kuuluvat myös Anoreksiaan, mutta ne ovat kuitenkin peräisin minusta itsestäni, eivät sairaudestani. Ne ovat luonnettani. Sitä osaa minusta, johon Anoreksian oli helppo tarttua kun se muutti minuun asumaan. Perfektionismi on ehkä oikea sana kuvaamaan sitä kaikkea.”

 Perfektionismin kautta loin itselleni tapoja joilla pidin langat helpommin käsissäni. Tapoja, joilla sain vaadittavat tehtävät tehtyä jo kuukausia ennen deadlinea, ja joilla elämäni pysyi mielenrauhaa tavoittelevassa järjestyksessä. Samalla nämä mielenrauhaan pyrkivät tavat lipsahtivat kuitenkin helposti pakkomielteisyyden puolelle ja aiheuttivat pyrkimyksissään päinvastaisen reaktion.

Useimmat lankoja järjestävät tapani kulkivat ’TEE NÄMÄ’ –nimisen otsikon alla. Ne olivat listoja joihin merkitsin kohta kohdalta kaiken mitä minäkin päivänä piti saada aikaiseksi. Listani eivät pitäneet sisällään järkeviä, vireystilaa ja yleistä jaksamista ylläpitäviä aikatauluja. Minun henkilökohtainen aikatauluni tarkoitti listan asioiden tekemistä niin nopeasti ja niin hyvin kuin mahdollista. Kouluaikoina opettajien antamat deadlinet olivat minulle aina liian kaukana. Minun oli saatava tehdä koulutehtävät pois alta välittömästi jos halusin nukkua yöni rauhassa. Listoillani komeili myös koulutehtävien ulkopuolisia asioita, jotka oli toistettava päivittäin. Tällaisiin asioihin kuului esimerkiksi juuri siivoaminen. Asuntoni tuli olla täydellisessä järjestyksessä jotta pystyin hengittämään vapaasti.

Kun jäin sairaslomalle, huomasin elämäni suorituskeskeisyyden uudessa, jännittävässä valaistuksessa. Yhtäkkiä minulla oli kädessäni lista, jossa ei ollut enää yhtäkään pakollista koulutehtävää. Mielenrauha oli kuitenkin saavutettava. Jotakin oli tehtävä, eikä siivoamiseen saanut kulumaan täyttä päivää vaikka olisin putsanut asuntoni hammasharjalla. Asioita oli hoidettava järjestelmällisesti. Aloitin uuden listan, joka kulki samalla otsikolla: TEE NÄMÄ. Mitä sairaslomalla tehdään? – kysyin itseltäni, ja listasin lopulta ylös kaiken, mistä olin kuullut olevan hyötyä. Minua oltiin kehotettu rentoutumaan. Katsomaan telkkaria ja elokuvia, lukemaan kirjoja ja lehtiä, kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan olostani. Tekemään sellaisia asioita joita normaalit ihmiset tekevät päivittäin arjenkin keskellä. Asioita, joita minä en sallinut itselleni ennen kuin kaikki pakollinen oli tehty. Asioita, joihin ei kuitenkaan ollut koskaan jäänyt aikaa sen pakollisen jälkeen.

Olen kirjoittanut siitä, miten sairaslomani aktiviteetit latasivat akkujani ja mahdollistivat taas uusia askeleita parantumisen tiellä. Niiden aktiviteettien parantavaan vaikutukseen päästäkseni, oli minun kuitenkin ensin opeteltava tekemään niitä oikeista syistä ja oikealla tavalla.

Aloitin televisiosta. Tuijotin sitä värikästä ruutua jota olin siihen asti pitänyt turhana, elämää hukkaavana päänsärkylaitoksena. Tein jotakin sellaista, minkä tekeminen oli minusta aina tuntunut elämän roskapussittamiselta. Tein sen kuitenkin tutulla ’TEE NÄMÄ’ –tyylilläni. Sarjat oli katsottava säännöllisesti ja järjestelmällisesti. Kanavaa ei saanut vaihtaa jos ohjelma oli kesken. Jos tv-sarjan aloitti, se oli katsottava loppuun jokaista jaksoa ja lopputekstiä myöten, vaikka kiinnostusta ei olisi ollut lainkaan. Minulla oli lista elokuvista joita olin kuullut kehuttavan. Ne piti katsoa järjestyksessä, analyyttisellä otteella.

Luin kirjoja ja lehtiä. Kaivoin esiin vaarini vanhat Suomen Kuvalehdet ja päätin perehtyä politiikkaan ja maailman menoon uudella tavalla. Nyt kun oli aikaa, se oli käytettävä hyödyksi. Lehdet oli luettava kannesta kanteen ajatuksella. Yhtäkään artikkelia ei saanut jättää välistä. En kysynyt itseltäni mikä otsikko minua kiinnosti, koska koko lehden lukeminen oli jo suuremman, merkittävämmän, ’TEE NÄMÄ’ –otsikon alla.

Kuuntelin musiikkia. Valitsin artistin kerrallaan ja kuuntelin kyseisen muusikon tuotannon alusta loppuun. Kaikki kappaleet ja levyt oli kuunneltava ennen kun sai siirtyä seuraavaan. Valitsin artistit oppimisnäkökulmasta ja kuunnellessani lajittelin kappaleita asianmukaisiin soittolistoihin vain järjestääkseni jotakin. En koskaan palannut niihin soittolistoihin. Niiden uudestaan kuunteleminen olisi tuntunut ajan hukkaamiselta. Koin kuitenkin tekeväni jotakin hyödyllistä, kun näin silmieni alla siistejä listoja täynnä otsikoiden mukaisesti lajiteltua musiikkia.

Huomasin nopeasti suorittavani sairaslomaani. Suoritin tv-sarjoja, suoritin lukemista ja suoritin musiikkia. Suoritin sitä aikaa, jonka lääkäri oli minulle lausunnossaan kirjoittanut toipumiseen. Suoritin toipumista. Tein asioita joista useimmat ihmiset nauttivat, jotta oppisin rentoutumaan, mutta tapa jolla tein niitä, vei minua päinvastaiseen suuntaan. Elin sairaslomaa minut sairaslomalle ajaneella elämäntyylillä.

14.9.2016, Keskiviikko klo 18:31
”Kun välivuosi alkoi, tein tyypilliseen tapaani listan kaikesta mitä pitää sen vuoden aikana tehdä, ettei vuosi mene hukkaan. Mutta olen tähän aivan liian väsynyt ja tuo kyseinen lista on juuri vastoin koko välivuoden ideaa… Vaikka ne olisivat kivojakin asioita mitä siinä listassa on. Hiiteen sellaiset listat… Ne ovat enemmän tai vähemmän Anoreksiaa. Revin sen listan tänään. Heitin roskikseen.”

Kaikkea mahdollista voi suorittaa. Sairaslomani osoitti minulle, miten jopa lepoa on mahdollista suorittaa. Kaikki suorittaminen muuttaa kuitenkin suorittamisen kohteen hohtonsa menettäneeksi massaksi jonka alkuperäinen idea jää pakkomielteisyyden jalkoihin ja unohtuu lopulta kokonaan. Koulutehtävien suorittamisessa oppiminen unohtuu. Yhdessäolon suorittamisessa todellinen kontakti muihin ihmisiin unohtuu. Nauttimisen suorittamisessa itse nautinto unohtuu. Lepäämisen suorittamisessa lepo unohtuu. Ennenkaikkea kaikessa mahdollisessa suorittamisessa unohtuu ihmisen olemassaolon perimmäinen tarkoitus: Eläminen.

Halusin alkaa elämään. Halusin viimein lopettaa suorittamisen. Halusin tehdä juuri sitä, mikä minäkin hetkenä tuntui hyvältä. Ongelma oli, etten tiennyt mitä sellainen olisi. Listani oli määrännyt päiväohjelmani puolestani vuosien ajan. Miten voisin yhtäkkiä tietää mikä tuntuisi hyvältä, kun en ollut kuunnellut mielitekojani vuosiin? Mietin, voisiko olla olemassa listaa, josta olisi hyötyä Anorektikolle ja perfektionistille. Listaa, joka kannustaisi elämään, ja jolla pääsisin alkuun.

23.12.2016, Perjantai klo 9:45
”En harrasta joululahjoja, mutta tänä vuonna ostin meille pienet, valkoiset, nahkakantiset vihkoset. Miksi? Olen sairauteni myötä miettinyt paljon kuolemaa, ja enemmän vielä nyt kun sydämeni reistailee. Samalla etsin edelleen tietä ulos suorittamisen jäykästä maailmasta. Se kaikki on saanut minut ajattelemaan asioita joita en ole vielä tehnyt, mutta haluaisin tehdä. Ennen kuin kuolen. Sitä kutsutaan nimellä Bucket list. Ensin ajattelin tehdä sellaisen vain itselleni. Sitten aloin kuitenkin miettimään myös perhettäni. Etenkin iskää… Hän on väsynyt töistään mutta painaa hullun lailla menemään päivittäin. Hänellekin tekisi hyvää miettiä mitä hän vielä oikeasti haluaa elämältään… Ei sen tarvitse olla mitään suurta ja mieletöntä (voi se sitäkin olla), mutta pieniä juttuja jotka saavat meidät tuntemaan itsemme eläväksi. Tuskin kukaan perheestäni ottaa tätä mitenkään hirveän vakavasti, saatika sitten jatkaa sitä myöhemmin elämässään kuten itse haluan tehdä. Idea on kuitenkin saada heidät pysähtymään hetkeksi ja ajattelemaan. Niin se teki minulle. Jos onnistun siinä heidänkin kohdallaan, olen tyytyväinen.”

 Minun Bucket listini pitää sisällään mm. Suomiroadtripin, hostellin makuusalin, kirjan kirjoittamisen, Bruno Marsin keikan, teltan pystyttämisen sisätiloihin, ja niin, New Yorkin. Sen valkoisen vihkon kansien väliin mahtuu suuria unelmia ja pieniä elämää värittäviä kokemuksia. Tätä listaa ei pysty suorittamaan. Sen olemassaolo auttaa minua kuitenkin pääsemään vapaaksi mieltäni rajoittavista kaavoista ja säännöistä. Se auttaa minua vastaamaan kysymykseen: Mitä minä oikeasti haluan? Se muistuttaa minua elämästä, ja avaa silmäni mahdollisuuksille.

Ei minun sairaslomani päättynyt elämäni hurjimpiin kokemuksiin. Se päättyi ulkoisesti samoin kuin alkoikin: Katselin elokuvia, kuuntelin musiikkia ja luin lehtiä ja kirjoja. Sisäisesti kaikki oli kuitenkin muuttunut. Olin löytänyt rauhan, jonka myötä aloin vapauttamaan mieltäni suorituskeskeisyydestä.

 

Hyvää joulua vaan kaikille..

22.12.2016 Fiilikset matalalla

Aivan mahtava fiilis. (Valitan jos sarkasmi ei korostunut edellisessä tarpeeksi.) Ensin eilen vietin kaupungil kolme tuntii tänää toisen samanlaisen (joululahjoja yms.). Eilen pääsin kotiin viiden jälistä. Piti ystäville tehdä joulukortteja ja pari lahjaa kääräistä paperiin, joten en jaksanut ja kerinny koiran kans lenkil. Menin nukkumaan puoli kolmelt yöl.

 

Tänään tulin kotiin puoli kolmen paikkeilla, söin ja hiukan chillasin. Siin kohdas jo tuli valituksii, ku kestää nii mahdottoman kaua lähtee lenkil. Kun aloin veljen kans tosissani tekeen lähtöä tuli useita pikkuhommia mitä piti tehdä. Onneks pääsin koirien kans lenkil, nii ei tarvinnu ol kotona. Meen oman ja naapurin koiran kans kierrettiin tunnin lenkki ja ainaki puolet siitä pimeessä mettässä välil ilman minkäänlaista polkua =ei ihan kevyimmästä päästä. Jo kun tulin kaupungist olin väsyksis, lenkillä en ainakaan piristyny. Yhteens päivän aikan kävelyä kertyi useita kilsoja, joten jalat ja koko kroppa hiukan pakostaki haluaa nukkumaan. Olin varsinki lenkin jälkeen siin kuosis, et olisin nukahtanu pystyyn.

 

Koitin jotain siivoomis juttui tehä, sen vertta mitä jaksoin. Mm. Kissan oksennukset, roskien vieminen, ison villamaton tamppaamine, mattoje lattial laittamine, yleist tavaroiden paikalleen vientiä. Juu tiedän ei oo ollenkaan pahoja, mut mulle täl haavaa ovat. Oon tosi väsynyt. Voisin nukkua viikon.

 

Tuos äsken kun otin lepotauon, äiti näki sen töiden pakoiluna. Sanoi veljeni tehneen töitä reippaasti (oli kauemmin kotonaki), mutta mä olin ollu se laiska ja saamatoin, en ollu tehny mitään tärkeet ja hyödyllist. Jes-fiilikseni oli mahtava. Tein sen verra mitä jaksoin ja se ei ollu mitään. Ei sitä muiskaan asiois voi tehdä enemmä kuin parhaansa, antaa enempää kuin pystyy.

 

En kuulemma sais yhden yhtään lahjaa. Sanoin etten tarviskaan. En välittäis tippaakaan. Etten siivois huomennakaan yhtään mitään niin kuin en tänäänkään. Valituksethan siitä tuli kuinka 20v. käyttäytyy kuin 6v. Ei jaksanut paljoo nyppiä.   Ihan ketun sama mitä joku (esim. joka lukee tätä) ajattelee siit miten käyttäydyn. Oon liian väsynyt, en vaan kertakaikkiaan jaksa tehdä mitään. Sain myös kuulla siitä miten asiat olis, jos äitiä ei olis. Tiedän kaikki olis viel enempi päin jotakin. Tuskin muakaan siin tapaukses olis.

 

Tiedän et joulu stressaa äitiä, tilanteest tekee triplasti pahemman kun isä on nyt randomil asunu meil viikon vertta. Isän läheisyys kuulemma saa ressaan enempi. Tekisin ja auttaisin mielelläni enempi, mutten vaan millää repee. Huokaus.

 

Pakostakin tuli olo ettei mul oo mitään väliä, ei sil oo merkityst paljonko teen ja mitä. Tietenkin puolikkaan “en ole mitään”-ajatuksen kohdal itsetuhoiset ajatukset heräsivät ja keräsivät voimansa. Milloin nää piinaavat ajatukset oikeen lakkaavat? En jaksa ajatella itseni satuttamista, tappamista.

 

Tiedän puhuminen aika varmaan auttas, sitä mulle ei tarvitse kertoa. Muttei se tarkoita sitä et jaksaisin tehdä hommia. Ei työt hoidu puhumal.

 

Mikä hiiskatin lapsellinen valitus purkaus tästäkin oikein tuli?

 

Asiast hiukan toiseen: eilen yks äiti kysyi voisko mun (partio)ryhmäni tehdä pienen työkeikan ja tulla heille aattona vetämään joulupukin roolin. Me ei siis oltu mitenkään mainostettu, et voidaan tulla, vaan tää yhen sudarilauman vetäjä keksi kysyy meit. Heille piti tulla joku muu joulupukin virkaa hoitamaan, mutta hän joutui yllättäen perumaan.

Aluks homma näytti toimivan, sitten tuli yksi mutka matkaan, pian kolmas ja neljäskin. Koska lapset aika varmaan tuntevat mut ja ryhmäläiseni, saimme erään lapsille täysin vieraan ihmisen vetämään pukin roolin. Kuten arvata saattaa hän perui, koska ei sittenkään kerkii ku tää perhe asuu jossain perämettäs nii reissuun menis liikaa aikaa.

 

Tää joulu menee nii hyvi. Tästä tulee niin mahtava joulu.

 

 

-Elina

Siivouspäivä!

24.4.2015 Yleinen

Siivouspäivä on yksi karmeimmista päivistä, mitä tiedän. Oikeastaan siivoaminen ei vie edes paljoa aikaa, mutta aina löytyisi jotain mielekkäämpääkin tekemistä ja kummasti sen aloittamista aina siirtää eteenpäin. Olen kuitenkin melkoinen siivouspoliisi, kotona täytyy olla siistiä. Mieskin sen jo aika hyvin tietää ja monesti siitä vitsailemmekin. Hilkka puolestaan ei tiedä; kuolaa lattialle minkä kerkeää, tapsuttelee ulko-ovesta sisälle tassujaan pyyhkimättä ja voi sitä sotkun määrää, mikä tulee syömisestä… Ruokaa lentää ympäriinsä ja eihän se mitään, jos ruoka lentelisi pienelle säteelle ruokakupin ympärille, mutta kun ruokakuppia täytyy liikuttaa eteenpäin samalla kun syöpöttelee. Ja vaikka se vähän suttaileekin niin aina se vaan on yhtä ihana – meidän Hilkka ♥

Siivoamiseen saa kummasti uutta potkua, kun antaa jonkin palkinnon itselleen urakan päätteeksi. Se voi olla vaikka kahvihetki puhtaassa kodissa, uusi ruukkukukka, pieni kukkakimppu tai ihan vaan yksi leikkokukka maljakossa, lempparilehti kaupan hyllyltä, kirpputorilla käynti, ihan vaan rentoutumishetki sohvalla löhöten tai mitä tahansa itselle mielekästä. Viimeksi hankin keittiön pöydälle uuden vahakankaan, se kun oli ollut jo pitkään hankintalistalla. No, ei se ihan siihen pöytäliinan hankkimiseen jäänyt. Löytyi verhokin keittiön ikkunaan, pitsinen ja ruusuinen. En voinut jättää sitä kaupan hyllylle, kun se sieltä huuteli.

ikkuna

home

Koristekirjaimet olen joskus tuonut tuliaisena Hollannista – Home Sweet Home ♥

IMG_5464

Lankaköynnös on ihanan kepeä ja sen voi viedä muiden viherkasvien tapaan kesäksi ulos. Se on todella tarkka kastelun suhteen. Multa täytyy pitää tasaisen kosteana, ainoastaan pintamulta saa kevyesti kuivahtaa.

lankaköynnös

Lankaköynnös – Muehlenbeckia complexa

Nämä puiset sydämet pääsivät vihdoin roikkumaan pitsiseen nauhaan. Ovatkin odottaneet sitä jo melkein puolisen vuotta, siitä asti kun ne bongasin kirpputorilta. Sydämet olivat alunperin tummanvihreät ja roikkuivat juuttinarussa. Tuunaamalla ne saivat uuden elämän meidän kodissa. Ja taustalla näkyykin se uusi keittiön pöydän vahakangas. Kukkia siinäkin, ylläripylläri!

sydämet (3)

sydänketju

Sydänketju ripustettiin sängynpäädyssä oleviin hyllynkannakkeisiin

Tässä taisikin olla jo useammalla viikolle siivouspalkintoa…

Kivoja siivoushetkiä! ♥

~Saara~