Selaat arkistoa kohteelle san francisco.

Kalifornian ensitärskyt

9.6.2018 Yleinen

Muutin Kaliforniaan. Aivan – vajaa viikko sitten toin perheeni ja elämäni tänne. Ei mitään erityisen dramaattista, komennettuna tänne 1,5 vuodeksi, uusia kokemuksia ja uutta näkökulmaa. Kokoan tähän ensimmäisiä ensi-iskuja ja havaintoja viiden päivän perusteella.

Ensinnäkin, jos Suomea pidetään byrokraattisena ja kankeahkona yhteiskuntana asioiden hoidon kannalta, niin kyllä aika monessa asiassa tämä maa on suorastaan kehitysmaa. Tai no – toisaalta moni asia toimii joustavasti ja hyvinkin. Muutama esimerkki – maahantulon jonottaminen (huolimatta A2 -viisumista) vei lähes kaksi tuntia. Kysyt ensin yhdeltä virkailijalta ja tyydyt sitten siihen, mutta toinen virkailija onkin toista mieltä. Pankkitilin avaaminen; muuten varsin sujuvaa, mutta sitä debit-korttia ei voi tilata kuin pysyvään osoitteeseen (jota ei tietenkään vielä ole), siis ei edes ko. pankin konttoriin, josta ajattelit sen hakea.

Pieniä kommelluksia ja ehkä opiksi muille, jotka operoivat suomalaisella luottokortilla. Parin tonnin ostos vei kortin kiinni eikä siinä mitään, sen sai auki soittamalla (halvan) puhelun Suomeen. Mutta se voi mennä kiinni heti seuraavana päivänä uudestaan, myös yhden dollarin ostoksesta. Ja taas on halpaa soitella auki korttia.

Puhelinliittymän ottaminen on työläs prosessi. Varmaan pelkät pre-paidit saa helpolla, mutta kun aiot jäädä pidemmäksi aikaa maahan, ajattelin ottaa koko porukalle saman tien operaattorin isommat öiittymät. Odottelun ja vaivan väärtti, mutta tuhottoman kallista. Koska et ole citizen tai residen alien ennen kuin saat SSN:n eli Social Security Numberin. Muutama viikko siis hieman arvokkaammilla liittymillä, mutta sitten varmaan halpenee kun alkaa olla yhteiskuntakelpoinen kansalainen.

Hanavesi on juotavaa ainakin San Franciscon ja Montereyn alueella, joskin vedessä on vahva kalkin tai jonkun muun sivumaku. Tipata pitää joka paikassa, missä saat ihmispalvelua. Jos et tippaa, kohtelu näyttää jäätävältä. Tipin voi antaa käteisenä tai lisätä korttimaksuun. Tosin ei muita kokemuksia toistaiseksi kuin noutoruoka ja ravintola.

Sähkön eri jännite on tietenkin oma haasteensa. Suomesta tuotavat sähkölaitteet toimivat vain, jos niissä on merkintä 100-240 V. Tyypillisesti tietekoneiden, puhelinten ja vastaavien laitteiden toimivuus on hyvä, koska niissä on muuntajat. Pistoke on tietenkin erilainen ja kannattaa ottaa laukkuun heti muutama adapteri mukaan jo tullessa niin saa ladattua luuria jne. Itse sain Suomesta halvimmat Digimanilta, muistaakseni alle kympin kappale.

Tarina jatkuu kun kokemuksia kertyy enemmän.