Selaat arkistoa kohteelle salilla.

Mutta en lopettanutkaan

23.10.2015 Yleinen

Onpa aikaa tuosta viimeisestä kirjoituksesta… Tuntuu välillä kuin kävelisin ohuella langalla. Laihduttamisen voi aina lopettaa, blogin kirjoittamisen voi aina lopettaa ja kuntoilunkin voi aina lopettaa. Näihin kaikkiin löytyy aina syy. Mutta punttiksella käyntiä en lopettanutkaan. Kohta tulee vuosi täyteen treenaamista. Miten onnistuin siinä?

Miksi en onnistunut laihduttamaan, mutta onnistuin käymään salilla 4x viikko vuoden ajan? Kysymys johon en osaa vastata… Kysymys jota pelkään. Olen taas kaksi viikkoa ollut flunsassa ja sali on jäänyt vähemmälle ja pelkään, että se jää kokonaan, mutta nyt jotenkin luotan siihen ettei se jää…

Saan uudesta treeniohjelmasta niin paljon hyvää fiilistä. Hyvää fiilistä lisää vielä musiikin kuuntelu salilla. Tämä on lyömätön yhdistelmä nykyään mun hyvän olon huumeeksi.

 

Hiljaiselosta hiljempaa

4.6.2015 Yleinen

Kuukausi on kulunut. Terveys alkaa olla reilassa, mutta en uskalla sitä hehkutta. Pelkään, että hammas kipeytyy jos luotan siihen, että olen terve. Flunssa ei enää vaivaa, mutta kyllähän tässä ehtii vielä sekin tulla jos on tullakseen. Salilla olen käynyt YKSIN. Todella tylsää tai ei tylsää, mutta jotenkin siitä ei saa irti sitä mitä haluaisi. Rinta- ja käsipäivinä on aina tarvetta kaverille joka tulee nostamaan ja varmistamaan. En osaa treenata yksin. No olen saanut aina nakitettua jonkun jätkän salilta varmistamaan ja tekemään muutaman kegatiivisen loppuun. Se on ollu ihan jees, mutta jotenkin ei aina jaksais kysyä jotain random tyyppiä auttaan. Vaikka ihan mielellään ne näyttävät tulevan auttamaan, mutta silti välillä jää sellainen olo, että sori jos keskeytin… Ja voishan sitä vastata että en mä nyt ehdi… Niin saako salilla kysyä random tyypeiltä varmistus tai muuta jeesiä?

En ole ollut kuukauteen töissä joten olen päässyt päivisin treenailemaan ja usein käynytkin. Käyn 3-5kertaa viikossa salilla. Nytkin on maanantain jalkapäivästä jalat niin kipeät että istuminen on vähän tuskaisaa tai oikeastaan ylös nouseminen.

Olen saanut vihdoin myös raahattua yhden kaverin salille ja se on ollut kyllä ihan huippua. Aika salilla menee nopeammin ja saa parempia tuloksia aikaan ja uusia liikkeitäkin olen tuon kaverin ohjeistuksella kokeillut. Jotenkin siihen treenaukseen tulee joku järki kun sielä on joku mukana kenelle puhua…  Tajuaa olevansa elossa ja muut ihmiset oikeesti näkee mut. Mä olen yksin kuin haamu, joka vaan leijuu sielä salilla.

Kysyin salihenkilökunnalta myös jos joku voisi katsoa vähän sitä mun saliohjelmaa ja tehdä mulle uudenlaista ohjelmaa käyttöön. Tilanne on todella vaikea. Olen ollut taas niin kauan työttömänä, että puhuminen ulkopuolisille on vaikeaa. Kun viettää kuukauden päivät puhuen vaan perheelleen niin siinä alkaa puhe tarttua kurkkuun kun pitäisi tuntemattomille puhua. Itse olen oikeasti avoin ja ulospäin suuntautunut ja liiankin puhelias yleensä, mutta nyt huomaan, että työttömänäolo syö itsetuntoa ihan hirveästi.

Toinen ongelma on se, että olen oikeasti todella lihava. Kaikki salilaitteet ei vain yksinkertaisesti käy mulle koska mulla on niin iso maha. Siitä on aika vaikea keskustella tuntemattoman ihmisen kanssa. No sain kuitenkin varattua sen miehen kanssa ajan itselleni ja mua jännittää ihan kamalasti. Siis ei edes jännitä vaan tää on sellaista pakokauhua jota en osaa selittää…

Treenarin kanssa asioista pystyi puhumaan suoraan, koska oltiin ystäviä mutta, että puhuisin niistä samoista asoista tuntemattomalle. Ja ystävällekin puhuminen tästä lihavuudesta on vaikeaa. Hyvä jos omalle murulle pystyy puhumaan. Se on nöyryyttävää, vaikeaa ja ahdistavaa.

No katsotaan kuinka käy…

Viimeisessä pisteessä

20.4.2015 Yleinen

En halua kirjoittaa. En halua tehdä enää mitään. Olen kuopan pohjalla josta ei ole pääsyä pois. Kävin viime viikolla vielä salilla ja satuin katsomaan itseäni peilistä. En enää kehtaa, halua ja uskalla mennä sinne. En kestä enää painetta. Tiedän että ihmiset eivät sielä katsele mua tai häiriinny mun läskeistä, mutta en vain enää pysty. Tunnen itseni ällöttäväksi.

Ja kurkkukipu sen kuin jatkuu. Nyt jo toista viikkoa… tää oli kai sitten tässä.

Kaksi naista ja kiivaat yhteenotot

29.3.2015 Yleinen

Nainen on mun valinta, mutta helvetti, että ne osaa olla rasittavia ja raivostuttavia. Niiden kanssa asuessa tulee väistämättä yhteydenottoja jotka repii korvat riekaleiksi ja kipinät lentelee ja sytyttää uusia tulipaloja ympärille.

Saatiin kyllä sellanen riita salilla käynnistä aikaan, että oksat pois. Muru halus vetää omalla tavallaan treeniä ja mä omallani. Ja lopulta päädyttiin siihen, että ei mennä yhdessä salille ja muru lähti kävelemään. No nyt on tilanne rauhottunut ja käytiin jo salilla vetämässä murun treeni. Muru haluaa treenata useampaa lihasta yhdessä treenissä koska ei halua käydä joka päivä salilla ja haluaa, että treeni on kokonaisvaltaisempi. Itse olisin halunnut treenata samalla tavalla kuin ennenkin, mutta myönnyin ja annoin mahdollisuuden murun ehdotukselle.

Hitto että tästäkin asiasta pitää riidellä. No nyt ollaan käyty muutaman kerran yhdessä salilla ja ihan kivasti on mennyt olen saanut tehdä omat harjoitukseni myös ja pysynyt kärryillä tuleeko edistystä vai ei. Ollaan tehty myös sellaisia liikkeitä jotka on mukavia ja kokeiltu uusia.

Paino on flunssan takia pysynyt kaksi viikkoa samana ja flunssa tuntuu vieläkin jatkuvan mikä ei todellakaan ole mukavaa. Ensi viikolle kyllä joku haaste pitäisi itselle keksiä.

vintique_20150328_181209

Flunssa ja silti treenit

8.3.2015 Yleinen

Paino oli pudonnut 700g. No on se jo puoli kiloa, että tyytyväinen olen siis. Enempää en haluaisikaan sen putoavan kerralla. Tosin noin pienellä pudotuksella odotan aina sitä päivää kun se ei olekaan pudonnut. Tänään on tehnyt mieli syödä ja tunkea suuhun kaikkea. Kaipaan suklaata. Onneksi on tummaa suklaata kaapissa ja sitä on mukava mutustella pari palaa kerralla ja himo laskee helposti sillä.

Eilen kävin kävelylenkillä 45min. Oli kylmä tuuli ja reidet palelivat… ilkeää. Ei tullut edes lämmin koko lenkillä kun oli niin kylmä. Illalla kävin vielä treenarin kanssa salilla tekemässä käsitreenin. Ihmettelin, että pääsin sinne. Kauheaa vääntöä ja mieli ei ollut valmis lähtemään mutta menin silti. Treeni oli ihan ok. Lyhyt, enkä edes saanut nostettua samoja painoja kuin viimeksi, mutta haluan pistää sen flunssan piikkiin. Lopuksi nosteltiin vielä käsipainoja eli liikettä, jota en ollut aikaisemmin tehnyt. Flunssa on ollut päällä osittain mutta olo on ihan ok. Kurkussa tuntuu limaa muuten normaali olo. Kipeänä oleminen on kyllä syvältä.

kädet2

 

Mikä mua vaivaa? Särkynyt sydän vai aivot?

16.2.2015 Yleinen

13. päivä perjantaina kirjoitin hyvin positiivisen blogitekstin aamupäivällä. Illalla itkin silmät päästäni ja meinasin lopettaa hengittämisen kun sattui niin paljon. Tunteiden heittely johtuu ristiin menneistä suksista.

Yöllä oli vaikea nukkua. Näin kaiken maailman pelottavia unia ja muutenkin uni ei meinannut tulla koska mietin koko ajan asiaa ja sitä kuinka pahasti olen mogannut ja tyrinyt ja käyttäytynyt huonosti… pyysin kyllä jo anteeksi ja yritin itsekin miettiä mitä helvettiä tapahtui. Painetta lisäsi se, että lauantai on punnituspäivä! Ja tiedossahan oli, että viikolla oli ollut kontrolloimatonta syömistä.

Lauantai aamu ja puntari esiin. Paino oli pudonnut 200g. Mä en voi sille mitään, mutta mun sydän ja pää murtuu. Tää tuntuu kaikki niin turhauttavalta ja turhalta ja mua suututtaa. Kaikki aina sanoo, että aluksi paino putoaa helposti kun ylimääräistä on niin paljon, mutta -200g viikossa ei mun mielestä ole paljon. Ja se työmäärä mitä mä olen sen eteen tehnyt on mun mielestä hirveä.

Kai mä sitten teen vain jotain väärin. Mun päässä soi sanat jotka yksi sairaanhoitaja sanoi muutama viikko sitten: ”Oletko sä koskaan oikeasti edes yrittänyt?”. Jaa olenko? En mä kai ole elämässäni mitään koskaan niin paljon ja usein yrittänyt kuin pudottaa painoa. Mä en pysty tähän edes kirjoittamaan kuinka paljon muhun nyt sattuu.

Viisi viikkoa takana sitä, että olen käynyt 5kertaa viikossa salilla, sitä ennen kävin 10vko vähintään 2kertaa viikossa salilla. Eli liikuntapuoli on kai kunnossa. Tai tähänkin joku varmasti pääsee sanomaan, että pitäisi liikkua eri tavalla. Syömisiä olen yrittänyt tarkkailla ja pitää kirjaa taas vähän aikaa, mutta se tuntuu niin ylitsepääsemättömän raksaalta. Ruuan tekeminen on raskasta ja sen miettiminen on raskasta. Helpommalla pääsee kun hakee pitsan tai lämmittää sellaisen uunissa. Ja koska Muru on niin hoikka niin hänellä tuollainen roskaruoka ei tunnu missään.

Huomenna mä menen uuteen työpaikkaan tutustumaan uuteen työhön. Mua ahdistaa hirvittävästi… entäs jos en osaakaan sitä, entäs jos en päärjää siinä, miten mun ylipaino vaikuttaa siihen työhön?

Mä toivon niin omaa kuolemaani. Kuolemantoive pyörii mun päässä ja hiljaa kyyneleet valuu mun poskille. Mä pyyhin ne pois ja astun ulos tästä asunnosta ja hymyilen vastaantulijoille, moikkaan naapuria ja juttelen kuinka mukava viikonloppu oli takana ja kuinka innoissani odotan tulevaa viikkoa ja treenejä.

kukat

Kirjoitinko mä eilen tuon tekstin

13.2.2015 Salilla, Yleinen

Tuntuu kummalliselta, että se oli eilen kun kirjoitin tuon edellisen tekstin. Sen jälkeen olen ollut jo kaksi kertaa salilla. HAH! Tässä tulee esiin mun maanisdepressiivisyys. Välillä masentaa niin ettei usko ikinään selviävänsä ja sitten seuraavana päivänä lentää siivillä kuin Lokki Joonatan.

Eilen kiukutti. Treenari ja kaveri eivät päässeet samaan aikaan salille ja mä olin jo ihan hiilenä. Pakkasin tavarani ja painoin salille polkeen kuntopyörää. Siinä hetken pojettuani nuo molemmat treenari ja kaveri tulevat omia aikojaan salille. Argh! Teki mieli purra molemmilta pää poikki. No sitten katsoin kaveria ja treenaria ja kysyin treenataanko.

Olen tosi paljon miettinyt minkälaista lähestymistapaa kannattaisi käyttää painojen nostossa ja liikkeissä. Kun painot koko ajan kuitenkin lisääntyvät ja voimat kasvavat. Treenarin treenaustapa on kuitenkin se, että lopuksi vedetään niin painavilla painoilla, että 10 toistoa ei onnistu. Silloin kehittyy eteen päin ja jaksaa seuraavalla kerralla enemmän. Olen monesti ottanut rintapäivänä penkkipunnerruksessa ajatuksia mukaan siihen että miten nostan painoja. Olen ajatellut ikäviä, minulle väärin tehtyjä ajatuksia ja asioita joista olen vihainen ja suuttunut.

Mutta mä katoin itseäni peilistä ja päätin tehdä kaiken juuri päin vastoin. Meillä oli pystypunnerrus seisten ja kun mä otin tangosta kiinni mä aloin hymyillä. Mä katsoin kaveria ja hymyilin. Mua nauratti se koko tilanne ja mä nostin mun poskipäät kohti kattoa. Ja mitä tapahtu? No mä tein enkat tietenkin! Viime treeneissä mä sain nostettua pelkkää tankoa (20kg)10 ja 8 kertaa sekä 22,5kgx10. Nyt mä nostin 10×22,5 / 10×25 / 9x 27,5. Harmittaa, että toi viimeinen ei noussu ja siinä pääsi muutama vittukin suusta, mutta ei se vain noussu.

Mitä tästä opimme? Hymyile ennen toistoja. Naura itselles ja tilanteelle. Viimeisessä toistoissa 7 jälkeen tuli ”vittu, saatana”, 8 jälkeen ”et helvetti koske siihen tankoon” (tän sanoin mielessäni koska en halua urputtaa treenarille, 9 jälkeen tuli vittu ja liike pysähty eli treenari auttaa sen kympin ylös.

Sit tehtiin vielä vatsoja. Salilla oli niin paljon porukkaa, että oikeesti ei kauheasti haluttanut häväistä itseäni siinä kaikkien keskellä. Kävin tekemässä toisella puolen salia vatsoja ja sitten tehtiin vielä sekasalin puolella yhdessä vatsoja jalkoja nostamalla penkillä. Kyllä niitä saatiin muutama tehtyä ja tuntuihan ne.

Vitutti mutta helpottikin. Joskus se on vain terapiaa se salilla käynti.

Tänään käytiin sitten vielä aamulla kaksin kaverin kanssa salilla nostelemassa painoja. Oli ihan hauskaa, naurettiin enemmän kun oltiin kaksin ja treenari ei ollut siinä mukana. Nyt viikonlopun viettoon joka sisältää yhden kotitreenin ilmeisesti kahvakuulan kanssa. Muru tykkää kahvakuulasta ja koska se on ostanut uuden kirjan jossa on hyviä liikkeitä niin sieltä saan kuulemma treenin.

vintique_20150213_133726

Kroppa kuin kepillä hakattu

10.2.2015 Yleinen

Tänään on tiistai. Eilen oli mun suosikki jalkapäivä. Täytyy sanoa, että eilen ihan pikkasen nolotti sielä salilla. Maastaveto, tuo mun uusi lempiliike sai aikaan mussa niin voimakkaan huudon, että kyllä se nolotti vaikka salilla saakin huutaa, ähkiä ja puhista. 10×50 tuntui vaan niin hyvältä ja kaksi viimeistä nostoa vei musta kaiken pois ja mun suusta kajahti ähkäisyt oikein komeasti ilmoille. Eilen olin taas sekasalin ainoa nainen oikeastaan koko ajan. Kyllä siinä yksi nainen kävi tekemässä myös omaa jälkapäiväänsä ja hänen kanssaan vaihdoin muutaman sanankin, mutta muuten edustin yksin meitä naisia.

Kyykyissä nostin jo 60kg ja olin kyllä tosi tyytyväinen itseeni. Jalkojen koukistuksessa taas väännän saman 20kg kanssa… se vaan ei nouse. En tiedä miksi, mutta siinä jäätyy liike 6 toiston jälkeen. Harmillista, mutta yritän päästä siitä yli niin etten ajattele sitä liikaa ja yritän ensi kerralla taas toisella tavalla.

Sunnuntaina pidettiin käsipäivä kun perjantain käsipäivä meni ohi. Lopuksi tehtiin vielä vatsoja jotka oli ihan uusia liikkeitä mulle. Mä sanoin jo päivällä aikaisemmin treenarille, että mieti sitten, että ne on sellasia liikkeitä mitä mä pystyn tekemään. Kun on vararengas vyötäröllä niin sen nostaminen ja sen päälle nouseminen on vähän monimutkaisempaa kuin normivartalolla. Kokeileppa itse tehdä vatsalihasliikkeitä pelastusliivit päällä… pikkasen ottaa vastaan. Käsitreenissä ei mitään erikoisempia nousuja, mutta mukavaltahan ne tuntui. Vatsapenkkiin asettuessani jo tiesin ettei tämä toimi, mutta kun kiltisti pyydettiin niin kiltisti menin. Se oli jotenkin tosi huono penkki. Olis pitänyt olla pidemmät jalat, että siinä olisi saanut kunnon asennon… Nousin ylös, kävelin pukkariin ja vessaan, istuin lattialle itkemään.

No lopussa tehtiin ihan mukavia jalkojen nostoja penkinpäässä maaten. Siinä sai ihan hyvän tuntuman vatsoihin ja kyllä tänään tiistaina on tunne että koko kropassa on lihaksia joita on treenattu.

”Eihän sinne salille ole pakko mennä.”

No juu kyllä mä sen tiedän, mutta vaikka mä itken niin ei se sitä tarkoita etten mä halua sinne mennä. Vaikka mua sattuu tai nolottaa niin ei se tarkoita ettenkö halua sinne mennä. Vaikka mä en osaa, en pysty, en jaksa niin ei se tarkoita ettenkö halua. Halua on vaikka kaikkea muuta puuttuukin. Miksei salilla saa näyttää, että on heikko?

Mä ainakin tarviin rakastavat käsivarret mun ympärille ja suudelman mun otsalle ja kuiskauksen mun korvaan, että kaikki on hyvin ja mä rakastan sua. Jonkunhan on muakin rakastettava kun en itse siihen pysty

Kotiin päästyäni tosin riitelin vaimon kanssa ja tsup aukesi pakastimen ovi ja jäätelöpurkki. Silloin kun tuntuu ettei millään ole mitään väliä niin miksi en söisi jäätelöä. Miksi? Ja taas tänään olisi jatkettava ja unohdettava repsahdukset, mutta sielä se takaraivossa kutisee ja muistuttaa itsestään.

.vintique_20150210_084836

Maastaveto -uuu tuntuipas mukavalta

3.2.2015 Yleinen

Eilinen jalkpäivä oli kyllä jotensakin mahtava. Aamusta asti oli huippu vire päällä. Katselin aamupalaksi Super Bowlin nauhalta kun en yöllä jaksanut sitä varten valvoa. Amerikkalaisesta jalkapallosta saa kyllä todella paljon virtaa ja puhtia päivään. Sitä on upea katsella kuinka omistautuneita pelaajat ovat omalle lajillee, kropallee, joukkueelleen ja yleisölle. Koskaan ei anneta periksi vaan kaikki juoksut, kopit ja heitot viedään viimeiseen asti. Aina kannattaa yrittää ja vaikka kaikki menisi vikaan niin silti yritetään uudestaan ja uudestaan. Omistaudutaan täysin sille pallolle ja pelille ja vaikka ollaan häviöllä niin uskotaan voittoon. Olis mukavaa saada edes murto-osa tuollaista itseluottamusta ja tahtoa. Jalkapäivä salilla on kyllä ihan mahti päivä, koska silloin tuntuu, että jotain tapahtuu oikeasti.

Kyykkyjen jälkeen tehtiin koukistajaa ja sen jälkeen ”yleisön pyynnöstä” maastavetoa. Ah mikä ihana liike. Ihana lämmin allto pyyhkii koko kropan läpi ja iso osa vartalon lihaksista tekee työtä. Voimat vietiin taas äärirajoille ja sykemittari hälytteli jo yli 180… siinä vaiheessa puhisin ja puhkuin jo aika paljon ja itkukaan ei ollut kaukana. Tosin en ollut surullinen vaan iloinen siitä että jotain noin hienoa tapahtuu. Mitä hittoa siinä taisi tulla 10x40kg ja 10x50kg nostettua. Eilinen oli ensimmäinen kerta kun kyseistä liikettä tein joten jää nähtäväksi pidänkö siitä vielä seuraavilla kerroilla vai oliko tämä tällaista alku huumaa.

Mieli on korkealla. Tosin illalla mulla alkoi kamala kurkku kipu ja jouduin ottamaan kunnolla särkylääkkeitä. Aamullakin vielä jomotti kurkkua, mutta en oikein tiedä mikä sielä on. Ei muuten vaikuta flunssaiselsta olo oikeastaan lainkaan. No mutta saa nähdä mitä tapahtuu illalla…

Kyykkää läski, kyykkää

2.2.2015 Yleinen

Menkat, nuo ihmiskunnan elämän pyörittäjät. Aiheuttavat kiukkua, suuttumista, nalkuttamista, itkua ja tämän lisäksi vielä pitkän listan fyysisiä oireita. Naisen kehon ominaisuus jolle nainen ei oikein voi mitään. Neljä päivää on mennyt itkiessä. Kysyttäessä syytä, syitä on tuhansia ja sitten taas mitään syytä ei ole. Perjantaina olin aivan paniikissa koska en vain pystynyt lopettamaan itkua. Vesi vain valui silmistä ja oli aika lähteä salille… Olin ottanut yhteen treenikaverin kanssa ja pyytänyt jo anteeksi reilusti, mutta silti sydäntä poltti. Toinen kaveri sanoi, että eihän sinne salille ole pakko lähteä. En olisi halunnukaan lähteä, mutta halusin tehdä sen helkkarin käsitreenin. Se on kuitenkin yksi mun suosikki treeneistä. Nopeasti on muodostunut nämä suosikki treenit ja ne mitä vihaa… No onneksi lähdin. Seuraavana päivänä oli kädet kipeet ja varsinkin ojentajat ja se on aina huippu tunne.

Tänään mennään kyykkään. Joka läskin unelma homma. Tällainen pullero raahataan peilin eteen ja siihen peiliin pitäisi vielä katsoa ja mennä kyykkyyn ja sitten nostaa tämä yli sadan kilon ruho pystyyn. Helvetillinen liike vaikka normaalille ihmiselle ihan normaalia elämää. Kokeilepa olla lihava ja mennä kyykkyyn. Tänään mukaan lähtee taas kaveri ja tietty tää treenari joka ei päästä mua helpolla, ei hetkeekään anna löysää. Kyykky on kyllä mun yksi suosikki treeneistä joten hyvällä mielellä lähden tietysti salille ja varsinkin koska nyt on ollut kaksi päivää taukoa salista niin onhan sinne mukavaa mennä.