Selaat arkistoa kohteelle Ruisrock.

Musiikki Ruisrock

15.8.2016 Yleinen

Elokuun saapuminen toi mieleeni kolme merkittävää kohtaamista kolmen kaukaisen elokuun menneiltä, raukeilta päiviltä.

Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui vuonna 1970, jolloin järjestettiin ensimmäinen Ruisrock Turun Ruissalossa. Sinne saapui suuri joukko pitkätukkaisia nuoria kolmeksi päiväksi kuuntelemaan sen ajan huippujen esittämää musiikkia. Kuulun siis niihin, jotka pääsivät heti alussa tutustumaan maamme oloissa ainutlaatuiseen rockfestivaali-ilmiöön; sen jälkeenhän niitä sitten onkin riittänyt. Elokuu 70 oli kuitenkin ainutkertainen. Odotettiin viittätuhatta, yli kolmekymmentä tuhatta saapui. Mutta ei se ollut pelkkä määrä, mikä sävähdytti.

Se oli ilmapiiri; se säilyi leppoisana kaikki kolme päivää. Väkeä oli paljon, mutta homma pysyi hanskassa. Selitys voi olla, että ensimmäinen Ruisrock houkutteli Suomen pitkätukkaisista mukaan aidot vaihtoehtokulttuuri-ihmiset, jotka olivat sitä aatteellisesti, eivät vain ulkoiselta olemukseltaan. Jotka eivät tulleet vain rellestämään.

Tämä nojatuolimatkani kotimaisen kukkaiskansan kohtaamiseen sai minut miettimään tätä pitkätukka-sukupolveani. Mitä sille sitten tapahtui? Missä ovat nuo nyt yli kuusikymppiset entiset nuoret, fiksut ja valveutuneet? Meidänhän piti muuttaa maailmaa! – No… ehkäpä me muutimmekin?

Toinen kohtaaminenkin liittyy Ruissaloon. Sana oli kiirinyt, ja seuraavan vuoden – 71 – festivaali keräsi vaihtoehtokulttuuri-ihmisten lisäksi mukaan paljon ”bilehileitä”, niin kuin nykyisin sanottaisiin. Satatuhatta ihmistä kolmenkymmenentuhannen sijaan tarkoitti sitä, että ensimmäisen Ruisrockin leppoisa ilmapiiri oli pelkkä muisto valtavan väkimäärän velloessa pienellä alueella. – Musiikki toki oli yhtäläistä huippua kuin edellisenä vuotenakin.

Ilmapiirin yltyessä rasittavaksi lähdin kaverini kanssa välillä pois koko Ruissalosta. Turun keskustassa oli rauhallista, ja kuljimme katsellen paikkoja. Satuimme kohdakkain myös Turun tuomiokirkon kanssa. Koska ovi oli auki, menimme sisään. Ja kun nyt ilmapiiristä puhutaan, niin sellaisen kyllä aisti kansallispyhättömme sisuksissa. Se pani liikkumaan hitaasti ja olemaan muutenkin hiljaa. Vain muutama sana vaihdettiin, nekin puoliääneen tai kuiskaten.

Kunnes sitten tapahtui rockfestivaalien merkittävin kohtaaminen. Nimittäin, käytäviä kulkiessani kohtasin yhtäkkiä – Jeesuksen. En ”rokkaavaa ” Jeesusta, vaan sen perinteisen, rauhallisen. Jossakin käänteessä hän yllättäen seisoi edessäni: kädet ojennettuina, katsoen suoraan kohti. Ja vaikka kyseessä oli vain veistos – ehkäpä kipsijäljennös Thorvaldsenin kuuluisasta Kristus-patsaasta – niin kirkon vaikuttava ilmapiiri, tuntu jostakin ikiaikaisesta, painoi tuon kohtaamisen syvälle mieleeni. Se on minulle vieläkin elävä kokemus, ei pelkkä muisto.

Turun keskustassa levähdettyämme palasimme Ruissaloon kuuntelemaan musiikkia. Mutta vaikka paikalla oli viljalti niin koti- kuin ulkomaisia huippuesiintyjiä, päällimmäiseksi jäi vaikutelma valtaisista rillumarei-festareista, joissa ”bilettäjät” ottivat aatteen ihmisistä yliotteen. ”Viattomuuden aika” oli rock-festivaalien kohdalla ohi. – Tuomiokirkossa tapahtunutta Jeesuksen kohtaamista lukuun ottamatta ei toisesta Ruisrockista jäänyt mieleeni mitään, mihin muistoissani edelleenkin palaisin.

Kolmas kohtaaminen ei enää liity Ruissaloon. Vuonna 72 rockfestivaali-vaihe oli kohdaltani ohi. Elokuu kuitenkin oli merkityksellinen myös silloin, kun tilalle tuli jotain aivan muuta. Elokuu antoi ajalliset puitteet tavallaan ”ajattomalle” kohtaamiselle; luodun ja luojan, tehdyn ja tekijän. Se oli niin elämää muuttavaa, etten sen seurauksista ole päässyt irti vieläkään. Mutta enpä ole halunnutkaan.

Vuotta aiemmin Turun tuomiokirkossa tapahtunut ”kohtaaminen Jeesuksen kanssa” jätti minuun kasvavan kiinnostuksen ja lopulta suuren tarpeen saada selville, kuka tämä Jeesus oikein on. Mikä ”tarkoitus” hänellä on meidän kannaltamme. Olin lukenut Uutta testamenttia säännöllisesti puolisen vuotta. Samoin muuta hengellistä kirjallisuutta. Olin käynyt hengellisissä tilaisuuksissa eri seurakunnissa. Mutta vaikka uskoin Jumalan ja Jeesuksen olemassaoloon, ”se jokin” ei minulle ollut avautunut.

Mutta sitten tuli sopiva päivä.

Joka toisaalta oli tavallinen elokuinen päivä. Aurinkoinen, vähän syksyn kuulautta ilmassa. Olin yksin kotona. Luin psalmeja rippikoulusta saamastani Uudesta testamentista. Olin jotenkin ahdistunut, koska minusta oli jo pitkään tuntunut, etten opi elämäni tarkoitusta, ellei tämä Jeesus-juttu minulle aukene. Siinä lukiessani minusta alkoi äkkiä tuntua, että asetelma muuttui, ja Sana alkoikin merkillisesti ”lukea” minua. Tarkoitan, että Sana tutki sisintäni ja näytti hyvinkin tuntevan mitä siellä on, selvittäen sen minullekin. Se oli Jumalan kohtaamisen hetki. – Tai Jeesuksen, vaikka ei sillä tuntunut olevan eroa.

Tunsin olevani samalla kertaa syntinen ja rakastettu. En ollut tottunut ajattelemaan itseäni ”syntisenä”, mutta tuohon kokemukseen sana sopii hyvin. Sillä niin sen koin; olin huono ihminen, mutta silti kovin rakastettu. Niin rakastettu, että se sai aikaan halun olla rakkauden arvoinen! Vaikka en ole siinä kovin hyvin onnistunut, on tuo halu säilynyt sydämessäni. Joten jokin perustava sisäinen muutos siinä tapahtui.

Ja miksei olisi tapahtunut; kyllä Jeesuksen sisäinen kohtaaminen aina jonkun jäljen jättää. Minua se on kantanut kaikki nämä vuosikymmenet!

Rukoilemme: Kiitän sinua, Herra Jeesus, että tulit elämääni kauniina elokuisena päivänä ollessani vielä teini-ikäinen. Kiitos tarkoituksesta, jonka tullessasi toit. Pyydän sinulta samaa tämän ajan hämmentyneille etsijöille. Aamen.

YLE 13.8.2016 aamuhartaus

pastori Tapio Lohikko, Tampereen baptistiseurakunta.