Selaat arkistoa kohteelle Rosberg.

Mercedekset ylivoimaiseen kaksoisvoittoon Monzassa

4.9.2017 F1-kisat

Mercedeksen Lewis Hamilton johdatti hopeanuolet kaksoisvoittoon Italian GP:ssä sunnuntaina. Voitto oli Hamiltonille kuudes tällä kaudella sekä hänestä tuli ensimmäinen kuljettaja, joka on pystynyt voittamaan kaksi osakilpailua perätysten tällä kaudella.

Lauantaina kaikkien aikojen paalukuskiksi ajanut Hamilton ei saanut aivan parasta lähtöä ruudustaan, mutta hän onnistui pitämään kärkipaikkansa avausmutkasta ulos kiihdytettäessä. Tämän jälkeen Hamilton ajelikin voittoon kontrolloiden eroaan muihin läpi kisan. Voittonsa myötä Hamilton nousi johtamaan MM-sarjaa ensimmäistä kertaa yksinään tällä kaudella.

Mercedekselle kaksoisvoiton sinetöi Mercedeksen Valtteri Bottas, joka putosi kuitenkin lähdössä neljännestä ruudusta sijan alaspäin. Bottas ja maanmies Kimi Räikkönen taistelivat sen verran kovaa neljännestä sijasta, että kertaalleen suomalaisten takapyörät osuivat yhteen. Bottas pääsi kuitenkin Mercedeksen loistavan suoravauhdin avulla niin Räikkösen, Lance Strollin kuin Esteban Oconin ohi lopulta helposti.

Hamilton oli kuitenkin karannut liian kauas, joten Bottas varmisteli tallikaverinsa perässä kaksoisvoiton Mercedekselle. Bottas on kuitenkin jo 41 pisteen päässä tallikaveristaan, joten suomalaisen täytyy pystyä tuntuvasti kuromaan eroa kiinni mahdollisimman nopeasti ennen kuin Mercedes pistää kaiken tukensa Hamiltonin taakse MM-taistossa.

Ferrarilla jälleen vaikeata kotiyleisönsä edessä

Ferrarin Sebastian Vettel nousi kuudennesta ruudusta lopulta kolmanneksi. Silti Ferrarilla ei olla tyytyväisiä, sillä sekä Vettel että Räikkönen eivät olleet kisassa lähelläkään Mercedesten vauhtia. Lähellä oli, että Vettel ei jäänyt palkintojen ulkopuolelle, sillä lähtöruuturangaistusten myötä vasta 17. ruudusta startannut Daniel Ricciardo ajoi ensimmäisen stintin pehmeillä ja jälkimmäisen superpehmeillä renkailla eli päinvastoin kuin kärkikuskit.

Ricciardo pääsi rengasetunsa myötä helposti Räikkösen ohi, mikäli Vettel olisi käynyt varikolla 10 kierrosta aiemmin, niin australialainen olisi nostanut Red Bullin värit kolmanneksi. Kärkikymmenikön ulkopuolelta myös lähtöruuturangaistusten myötä lähtenyt Max Verstappen oli vahvasti taistelussa mukana, kunnes Williamsin Felipe Massa antoi nuorukaisen maistaa omaa lääkettänsä, minkä seurauksena ”Mad Maxin” oikea eturengas puhkesi, mikä tiesi ylimääräistä pysähdystä hollantilaiselle. Verstappen teki kuitenkin letkan hänniltä upean nousun lopulta kymmenenneksi.

Räikkönen valitteli varsinkin kisan alkupuolella, että takapäässä ei ole pitoa laisinkaan, jolloin on lähes mahdotonta hyökätä Monzan nopeisiin mutkiin. Onneksi Räikkönen taisteli ongelmista huolimatta viidenneksi. Toivottavasti suomalainen saa Ferrarin kanssa autonsa parempaan lentoon Singaporessa, minkä pitäisi soveltua paremmin Ferrari tämänvuotisille ominaisuuksille kuin Mercedeksen.

Vandoorne taisteli, Alonso valitti

McLaren-Honda on selvästi ottanut askeleen eteenpäin suorituskyvyssään. Stoffel Vandoorne lähti moottorinvaihdon seurauksena vasta 18. ruudusta, vaikka hän oli aika-ajoissa kymmenenneksi. Vandoorne taisteli pitkään viimeisestä pistesijasta, kunnes hänen moottoristaan hävisivät tehot. Monzan radan ei pitäisi soveltua huonosta suoravauhdista kärsivälle McLarenille, mutta silti Vandoorne ajoi pistesijoista. Tämän pitäisi lupaa hyvää McLarenille, kun seuraavaksi ajetaan Singaporen katuradalla.

Fernando Alonso lähti takarivistä kisaan, eikä hänellä ollut hirveästi tapahtumia yhtä tilannetta lukuun ottamatta. Alonso kävi taiston Jolyon Palmerin kanssa, kunnes kaksinkertaisella maailmanmestarilla paloi pinna, kun Palmer pääsi hänen ohitseen oikaisemalla shikaanin, eikä tuomaristo tuominnut hänelle kuin viiden sekunnin aikarangaistuksen.

Ymmärrän Alonson tuskan, sillä minunkin mielestäni oikaisusta ei riitä viiden sekunnin rangaistus, koska ohittaneella kuljettajalla oli tässä tapauksessa lähes koko kisa aikaa tehdä eroa takana olevaan. Vielä 2000-luvun alussa vastaavasta rikkeestä annettiin suoraan varikon läpiajorangaistus, joka oli mielestäni huomattavasti reilumpi ratkaisu. Tuomariston taso on muutenkin viimeisen viiden vuoden aikana jopa heidän omalla mittapuullaan pudonnut roimasti.

F1-kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Singaporen iltakilpailulla.

Lopputulokset

Kuljettajien MM-pistetilanne 13/20 kisan jälkeen

Autonvalmistajien pistetilanne

Vettel jälleen Bahrainin valtias

17.4.2017 F1-kisat

Ferrarin Sebastian Vettel ajoi Bahrainin GP:n voittoon sunnuntai-iltana Sakhirin radalla. Voitto oli Vettelille jo kauden toinen sekä uran 44:s.

Vettel nousi kolmannesta lähtöruudusta startissa toiseksi, kun hän sai paremman lähdön kuin Lewis Hamilton. Ferrarin saksalaiskuski hiillosti voimakkaasti paalumies Valtteri Bottasta, joka ei murtunut paineen alla. Ferrari reagoi kärkitalleista ensimmäisenä ja otti Vettelin sisään, mikä nosti saksalaisen kärkeen, kun turva-auto tuli hetkeä myöhemmin radalle.

Vettel kesti Bottaksen painostuksen uusintalähdössä, minkä jälkeen hän ajoi taktisesti kypsän kisan, eikä luopunut piikkipaikastaan kuin varikkopysähdysten ajaksi. Toinen voitto tällä kaudella siivitti samalla Vettelin seitsemän pisteen suuruiseen MM-johtoon ennen Hamiltonia.

Hamilton nousi siis lopulta toiseksi, vaikka hän kärsi viimeisellä stopillaan viiden sekunnin rangaistuksen, mikä oli seurausta Daniel Ricciardon estämisestä varikkosuoralla turva-auton aikana. Rangaistus oli ansaittu, sillä Hamilton yritti hidastella Red Bullin australialaiskuski varikolla, jotta tämä ei nousisi hänen edelleen varikkopysähdysten aikana. Hamilton olisi saattanut pystyä haastamaan Vettelin voitosta, jos hän ei olisi syyllistynyt tyhmään tekoonsa.

Bottas ja kohonneet rengaspaineet

Paalulta startannut Bottas ei päässyt alussa muilta karkuun, sillä rengaspaineet olivat hänen takarenkaissaan aivan liian korkeat, mikä johti hänen autonsa liialliseen yliohjautumiseen. Mercedekseltä paljastettiin kisan jälkeen, että heidän generaattorissa oli tekninen vika, minkä takia he eivät pystyneet hallitsemaan korkeita rengaspaineita.

Bottas pyristeli näin ruutulipulle jälleen kolmantena kuten Australian avauskisassa. Toivottavasti jatkossa rengaspaineet saadaan kuriin, sillä Bottas on pystynyt todella hyvin haastamaan Hamiltonin jo heti alkukaudesta.

Mitä Ferrarilla ajatellaan?

Ferrarin Kimi Räikkösellä oli aika kaksivaiheinen kisa. Räikkönen ei onnistunut lähdössä parhaimmalla mahdollisella tavalla, sillä Red Bullin Max Verstappen pääsi suomalaisen edelle. Ferrarin suomalaiskuski yritti haastaa Red Bulleja, mutta he härskisti työnsivät Räikköstä ulos radalta, jolloin hän joutui jarruttamaan, minkä ansiosta Williamsin Felipe Massa pääsi ohi. Lopulta Verstappen joutui keskeyttämään jarruvikaan, kun Ricciardo oli ruutulipulla viides.

Räikkösen oli vaikeata päästä Massasta ohi (kahdesti), sillä Williamsissa oli todella hyvä suoravauhti. Suomalainen kuitenkin teki näyttäviä ohituksia muun muassa Ricciardosta ulkokautta 12. mutkassa. Nämä osoituksena niille, jotka epäilevät suomalaisen ajotaitojen kadonneen viimeisen parin kuukauden aikana.

Ferrari toisti saman virheen kuin viikko sitten Kiinassa eli he pitivät Räikköstä liian pitkään radalla. Tämä kirvoitti suomalaiskuskilta julkista palautetta tiimiradion kautta. Jos Räikkönen olisi otettu muutama kierros aiemmin sisään, niin hän olisi saattanut nousta palkintokorokkeelle, sillä Bottas oli vaikeuksissa renkaittensa kanssa.

On suorastaan aivan käsittämätöntä, että kisasta toiseen nämä samat henkilöt pilaavat Räikkösen kisan näillä älyttömillä taktiikoillaan, sillä jopa koulutettu apinakin saisi ne osumaan paremmalla prosentilla kuin nämä Maranellon ihmeidentekijät.

Kannattaako Räikkösen enää tämän kauden jälkeen jatkaa Ferrarilla, kun he kerran haluavat päästä hänestä eroon?

Massa jälleen ”best of the rest”

Massa oli jälleen ”paras” kolmen kärkitallin ulkopuolisista kuljettajista, kun brasilialainen oli hienosti kuudes kuten Australiassa. Kuudes sija oli hyvä lahja sunnuntaina 75-vuotissyntymäpäiviään viettäneelle tallipäällikkö sir Frank Williamsille. Tallikaveri Lance Stroll ei päässyt taaskaan ruutulipulle, sillä hän joutui Toro Rosson Carlos Sainzin käsittämättömän syöksyn kohteeksi. Toro Rosso-tallikaveri Daniil Kvjat ei pystynyt myöskään nousemaan pisteille, sillä hän oli ruutulipulla 12:s.

Force Indian Sergio Perez oli yksi kisan onnistujista, sillä hän nousi 18. lähtöruudusta peräti seitsemänneksi. Force India-tallikaveri Esteban Ocon oli kolmatta kertaa peräkkäin kymmenes. Ocon on kerännyt pisteitä kolmesta avauskisasta kuten molemmat Ferrari- ja Mercedes-kuljettajat sekä tallikaveri Perez.

Haasin Romain Grosjean avasi kahdeksannella sijallaan pistetilinsä, kun Kiinassa pistetilinsä avannut tallikaveri Kevin Magnussen joutui keskeyttämään jo 8. kierroksella. Myös Renaultin Nico Hülkenberg sai vihdoinkin avattua pistetilinsä, kun hän oli yhdeksäs. Renault-tallikaveri Jolyon Palmer ei pystynyt hyödyntämään hyvää aika-ajoansa, vaan hän vajosi 13:nneksi.

Sauberin Pascal Wehrlein näyttäisi toipuneen niskavammastaan, sillä hän oli selvästi nopeampi kuin tallikaveri Marcus Ericsson. Wehrlein oli 11:s, joten pistetili jäi vielä Bahrainissa avaamatta. Ericsson joutui keskeyttämään takajoukoista vaihdelaatikkovikaan kisan lopussa.

McLaren-Hondan Fernando Alonsolla ei riittänyt motivaatiota ajamaan loppuun asti, vaan hän kurvasi varikolle viitaten ”moottorivikaan” vain muutama kierros ennen ruutulippua. McLaren-tallikaveri Stoffel Vandoorne olisi halunnut ajaa, mutta hän ei päässyt edes lähtöviivalle moottorivian takia.

F1-kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Sotshin olympiapuistossa, kun vuorossa on Venäjän GP.

Bahrainin GP:n tulokset

Kuljettajien MM-pistetilanne 3/20 kisan jälkeen

Autonvalmistajien pistetilanne

Shokkiuutinen: Nico Rosberg lopettaa uransa maailmanmestaruuteen

2.12.2016 Uutiset

Formula ykkösten maailmanmestaruuden viime viikonloppuna voittanut Nico Rosberg on ilmoittanut perjantaina lopettavansa välittömästi F1-uransa.

Vasta viime heinäkuussa kaksivuotisen jatkosopimuksen Mercedeksen kanssa solminut Rosberg ei tule ajamaan sopimuskauttansa loppuun.

– Haluan käyttää tämän tilaisuuden ilmoittaakseni, että olen päättänyt lopettaa F1-urani. On vaikea selittää tätä, mutta kun aloitin jo kuusivuotiaana, niin minulla oli selkeä unelma, ja se oli, että minusta tulisi maailmanmestari joku päivä, Rosberg avasi Wienissä pidetyn lehdistötilaisuutensa.

Rosberg kiitti lähimmäisiään siitä tuesta, minkä hän on saanut hänen uransa aikana.

– Nyt olen saavuttanut sen. Olen lyönyt kaiken peliin 25 vuoden ajan kilpa-autoiluun, ja onnistuin tänä vuonna vihdoinkin saavuttamaan sen ympärilläni olevien ihmisten, fanien, tiimini, perheeni ja ystävieni tuella. Kokemus on uskomaton, ja muistan sen ikuisesti, Rosberg jatkoi.

Rosberg paljasti, että edellisten kausien tappiot tallikaveri Lewis Hamiltonille iskivät lujasti saksalaisen henkiselle puolelle.

– Hamiltonia vastaan kilpaileminen on ollut erittäin rankkaa. Hävisin kahdella edellisellä kaudella, siinä on ollut valtavat koettelemukset, jotka ovat ladanneet akkuni, jolloin pystyin nousemaan hetkinä, joista tuntui olevan mahdotonta nousta takaisin, ja lopulta saavuttaa unelmani, Rosberg avasi päätöksensä taustoja.

Rosbergin shokkipäätös tarkoittaa sitä, että Mercedekseltä avautuu kuskipaikka auki. Mediassa uskotaan vahvimmin, että joko Valtteri Bottas tai Pascal Wehrlein korvaa saksalaisen ensi kaudella hopeanuolen ratin takana.

Nico Rosberg mestariksi Abu Dhabin trillerissä

28.11.2016 F1-kisat

Mercedeksen Nico Rosberg varmisti uransa ensimmäisen Formula ykkösten maailmanmestaruuden, kun hän sijoittui toiseksi sunnuntaina ajetussa Abu Dhabin päätöskisassa.

Samalla Rosbergeista tuli ensimmäinen isä-poika -kaksikko sitten Graham ja Damon Hillien, jotka ovat voittaneet maailmanmestaruuden. Keke Rosberg juhli maailmanmestaruutta vuonna 1982, mikä on ällistyttävää on se, että ensimmäiselläkin kaksikolla ehti kulua 34 vuotta maailmanmestaruuksien välissä.

Mercedeksen Lewis Hamilton teki kaiken mahdollisen, jotta hän saisi Mercedes-tallikaverinsa olon tukalaksi, mutta Rosbergin sijoittuminen kisassa toiseksi, ei riittänyt voittoon ajaneelle Hamiltonille. Mercedes-leirissä ei oltu tyytyväisiä Hamilton tahalliseen hidasteluun, sillä sen koettiin vaarantavan saksalaistallin kaksoisvoiton, joten saapa nähdä, että heikensikö brittikuski asemiaan tallissa ensi kautta silmällä pitäen.

Se kuski, joka ansaitsee eniten MM-pisteitä yhden kauden aikana, on ansainnut mestaruutensa. Täten Rosberg on mielestäni ansainnut mestaruutensa, vaikka hän ei välttämättä ollut nopein kuski tällä kaudella, mutta hän oli riittävän tasainen mestariksi.

Suomalaiset päättivät kautensa pettymyksiin

Ferrarin Kimi Räikkönen oli ruutulipulla kuudes. Räikkösen taktiikka oli kärkikuusikosta heikoin, joten neljännestä lähtöruudusta lähteneen suomalaisen oli vaikeata saavuttaa parempaa tulosta. Ferrari-tallikaveri Sebastian Vettel nousi hienosti poikkeavalla taktiikalla lopulta kolmanneksi. Vettel ajoi viimeisen stinttinsä muista poiketen superpehmeillä renkailla.

Jos kisa oli pettymys, niin oli koko kausikin Ferrari-miehistölle. Alkukaudesta lähdettiin haastamaan Mercedes-autoja, mutta kauden edetessä pudottiin sekä Mercedeksen että lopulta Red Bullin kyydistä. Maranellossa on kova itsetutkiskelun paikka talvitauon aikana, jotta Ferrari olisi jo ensi kauden alusta asti mukana voittotaistoissa.

Red Bull-talli päätti kautensa hyvin, kun Max Verstappen oli neljäs ja Daniel Ricciardo viides. Verstappen nousi australialaisen tallikaverinsa ohi vain pysähtymällä kertaalleen. Red Bull tulee varmasti olemaan ensi kaudella kärkipäässä, joten Verstappen voi olla hyvinkin hämmentämässä niin hyvässä kuin pahassa MM-taistoa ensi kaudella.

Williamsin Valtteri Bottaksen kisa päättyi jo alkuunsa, kun yhdeksäntenä ajaneen suomalaisen autosta hajosi takajousitus. Bottaksen keskeytykseen ratkesi viimeistään autonvalmistajien neljännen sijan kohtalo, sillä se meni Force Indialle. Toivottavasti ensi kaudeksi Williams löytää jostain lisävauhtia, sillä muuten voi olla Bottakselle luvassa erittäin raskas kausi.

Bottaksen tallikaveri Felipe Massa päätti F1-uransa yhdeksänteen sijaan. Toinen tuleva eläkeläinen Jenson Button ei päässyt yhtä hyvällä tuloksella hyvästelemään F1-ratoja, sillä brittikuskin McLaren-autosta hajosi etujousitus, kun Button ajoi normaalisti kanttarin päältä.

Abu Dhabin tulokset eivät muuttaneet pistetaulukkoa oikeastaan laisinkaan, vaan Brasilian GP jäi merkittävämmäksi kisaksi.

F1-kausi 2016 on nyt ajettu! F1-kalenteri käynnistyy tuttuun tyyliin jälleen kerran maaliskuussa Australian Melbournesta.

Abu Dhabin GP:n lopputulokset

Kuljettajien MM-loppupisteet

Autonvalmistajien loppupisteet

Hamilton paalulta mestaruusjahtiin

27.11.2016 F1-ennakot

Mercedeksen Lewis Hamilton piti mestaruushaaveensa elossa, kun hän löi selvästi tallikaverinsa Nico Rosbergin taistelussa Abu Dhabin GP:n paalupaikasta lauantaina.

Hamilton tarvitsee kisassa muiden kuljettajien apua, sillä vaikka hän voittaisi sunnuntaina, niin Rosbergille riittää kolmen joukkoon sijoittuminen uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden varmistamiseen. Mielenkiintoista on nähdä, että mikä on Rosbergin lähestyminen kisaan, sillä Hamilton tarvitsee vähintään 12 pistettä, kun taas MM-sarjaa johtava Rosberg ei tarvitse pisteitä, jos Hamilton jää pisteittä.

Pystyvätkö Red Bullit tai Ferrarit hämmentämään MM-taistelua?

Red Bullit ja Ferrarit miehittivät kaksi seuraavaa riviä Abu Dhabin GP:n aika-ajoissa. Kolmantena starttaava Daniel Ricciardo sekä kuudentena lähtevä Max Verstappen lähtevät molemmat kisaan muista kärkikuskeista poikkeavalla rengastaktiikalla. Pystyvätkö Red Bullit kiilaamaan Mercedesten väliin superpehmeillä renkaillaan? Toivottavasti, sillä tällöin Rosbergille ei riittäisi ainoastaan köröttely tallikaverinsa takana.

Kimi Räikkönen löi tallikaveri Sebastian Vettelin tämän kauden aika-ajoissa luvuin 11-10, mikä ei ole olleenkaan huono saavutus suomalaiselta, jota jotkut tahot aina syyttävät huonoksi aika-ajajaksi. Räikkönen käänsi aika-ajotilaston edukseen kauden jälkimmäisellä puoliskolla, sillä hän oli tallikaveriaan nopeampi viimeisissä kymmenessä aika-ajossa peräti kahdeksasti.

Räikkönen lähtee neljäntenä ja Vettel viidentenä Abu Dhabin iltakisaan. Ferrarilla uskotaan, että viileämmät olosuhteet auttavat heitä pitkissä vedoissa, joten kisasta saattaa tulla erittäin mielenkiintoinen toivottavasti kolmen tallin välienselvittely. Olisi hienoa, jos Räikkönen pystyisi päättämään kautensa palkintosijaan.

Force India varmistamassa neljättä sijaansa

Force India-talli lähtee 27 pisteen etumatkalla Williamsiin, kun lähdetään kauden päätöskisaan. Force Indian Nico Hülkenberg lähtee seitsemäntenä ja Sergio Perez kahdeksantena illan kisaan. Kun Williamsin Felipe Massa oli kymmenes ja Valtteri Bottas 11:s, niin tilanne näyttää vahvasti siltä, että Force India ottaa F1-historiansa parhaimman sijoituksena autonvalmistajien sarjassa ollen neljäs.

Kisasta ei tule varmasti Williamsille helppoa, joten jos Bottas pystyisi nousemaan edes seitsemänneksi, niin hän voisi olla siihen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen. Massa haluaa varmasti päättää 14 kautta kestäneen F1-uransa hyvään suoritukseen sunnuntaina.

Toinen kuljettaja, joka päättää F1-uransa Abu Dhabiin on Jenson Button. Vuonna 2009 Brawn-tallissa maailmanmestariksi ajanut Button lähtee jäähyväiskisaansa 12:ntena. Button lähtee päättämään 17 vuotta kestänyttä F1-uraansa ottamalla pisteitä jäähyväiskisastaan.

Brasilian GP:ssä Felipe Nasr toi Sauberille tärkeät kaksi MM-pistettä, joilla suurissa talousvaikeuksissa oleva talli nousi ohi Manorin. Jos Manor aikoo nousta pistesijoille Abu Dhabissa, niin he varmasti toivovat vuoden 2012 uusintaa, jolloin Abu Dhabissa nähtiin historiansa jännittävin ja dramaattisin kisa, mistä ei puuttunut kolareita eikä turva-autoja.

Abu Dhabin GP kertoo, että onko Rosbergin vuoro juhlia vai ottaako Hamilton jo uransa neljännen maailmanmestaruuden? Nämä kaikki selviää, kun F1-kausi huipentuu Abu Dhabin hämärtyvissä iltavaloissa klo 15 Suomen aikaa.

Lähtöjärjestys

Hamilton siirsi mestaruusjuhlat päätöskisaan

14.11.2016 F1-kisat

Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi sunnuntaina voittoon dramaattisessa Brasilian GP:ssä, josta ei puuttunut ulosajoja sekä näyttäviä ohituksia. Hamilton siirsi voitollaan MM-tittelin kohtalon kauden päätöskisaan.

Hamilton kontrolloi kisaa helponnäköisesti kärkipaikalla, eikä luopunut johtoasemastaan missään vaiheessa. Red Bullin Max Verstappen olisi saattanut tehdä Hamiltonin kisasta vaikean, mutta nuori hollantilainen sortui ajovirheeseen, jonka jälkeen Red Bull epäonnistui rengastaktiikassaan.

Verstappen putosi letkan hännille, mutta useiden näyttävien ohitusten jälkeen, hän nousi lopulta uskomattomasti palkintokorokkeen kolmannelle paikalle. Vaikka en pidä Verstappenin asenteesta, niin hän oli ehkäpä ainoa kuljettaja, joka näytti nauttivan ajamisesta sateella. MM-sarjaa johtava Nico Rosberg huokaisi varmasti helpotuksesta, sillä Verstappen sekä puolittainen pyörähdys olisivat voineet rokottaa Mercedes-kuskin pistepottia Brasiliasta.

Rosbergin toinen sija Brasiliassa tarkoittaa sitä, että hän voi kolmannellakin sijalla varmistaa maailmanmestaruuden Abu Dhabissa, vaikka Hamilton voittaisi. Näin ollen Hamilton, joka on nyt voittanut idolinsa Ayrton Sennan kotiradalla sekä ensimmäinen 24:llä eri radalla GP-kisan voittanut kuljettaja, tarvitsee pienimuotoisen ihmeen päätöskisassa, mikäli hallitseva maailmanmestari mielii uusia maailmanmestaruutensa.

Räikkösen ulosajo säikäytti

Ferrarin Kimi Räikkönen roikkui aina ensimmäiseen turva-autoon asti palkintosijan tuntumassa, kunnes hän pyörähti uusintalähdössä pääsuoralla. Räikkösen Ferrari pyörähti vaarallisesti pääsuoran poikki, mutta onni oli tällä kertaa suomalaisen puolella, sillä ainekset hengenvaaralliseen onnettomuuteen olivat olemassa.

Mielestäni Räikkösen Ferrarista saattoi puhjeta rengas, sillä onboard-kamerasta katsottuna ulosajo ei näyttänyt tavalliselta vesiliirrolta. Räikkönen ei itse kommentoinut renkaita kuin vaan toteamalla, että 2000-luvun alkupuolella ei saderenkailla ollut minkäänlaisia vaikeuksia ajaa näissä olosuhteissa. Ferrarin huono taktiikka hautasi Sebastian Vettelin keskikastiin, mutta saksalainen nousi lopulta viidenneksi häviten vain sekunnin Force Indian Sergio Perezille.

Williamsin kohtalo sinetöity

Williams tarvitsi ihmettä Brasiliasta, mutta sitä ei tullut, sillä molemmat kuskit jäivät ilman pisteitä, kun taas Force Indian Perez oli neljäs ja Nico Hülkenberg seitsemäs. Näin ollen intialaistiimi jättää Williamsin autonvalmistajien pistetaulukossa viidenneksi. Tällä tappiolla voi olla vaikutuksia myös Williamsin ensi kauden budjettiin.

Valtteri Bottaksen ja Felipe Massan kisat menivät piloille, sillä Williams vaihtoi liian aikaisin välikelin renkaille. Massan viimeinen kotikisa päättyi ulosajoon, minkä jälkeen brasilialainen otettiin näyttävästi vastaan varikkosuoralla.

Päättäjillä pallo pahasti hukassa

Mielestäni kisaa olisi kannattanut suoraan siirtää tunnilla, sillä kilpailun johto sääti turva-auton kanssa oikein urakalla. Välillä ajeltiin, kun ei olisi pitänyt ja välillä taas lopetettiin ajaminen, vaikka sade oli hiipunut. Toivottavasti ensi kaudeksi rengasvalmistaja Pirelli saa kehitettyä huomattavasti paremmat saderenkaat.

Kilpailun tuomaristo saa myös sapiskaa, sillä Red Bullin Daniel Ricciardo tuli varikolle, kun varikko oli suljettu. Ennen vastaavasta rikkeestä on saanut 10 sekunnin Stop & Go -rangaistuksen tai jopa hylkäyksen. Tällä kertaa Ricciardo selvisi pelkällä viiden sekunnin aikasakolla, eikä hän lopulta hyötynyt varikkokäynnistään, mutta sen ei pitäisi lieventää rangaistusta.

Kisa oli merkittävä Sauberille, sillä Felipe Nasrin yhdeksännen sijan myötä sveitsiläistiimi nousi autonvalmistajien MM-sarjassa ohi Manorin. 9. sija saattaa olla useiden miljoonien eurojen arvoinen, sillä vain 10 parasta tiimiä saa palkintorahoja kauden päätteeksi.

Pitkään peräti neljäntenä roikkunut Toro Rosson Carlos Sainz ajoi erittäin hyvää kisaa, mutta sivusi lopulta uransa parasta sijoitustaan, kun espanjalainen ylitti ruutulipun kuudentena. Myös Esteban Ocon oli pitkään pistetaistossa, mutta auto ei lopulta ollut riittävän nopea kärkikymmenikköön. Manorille kesken kauden noussut Ocon ajaa ensi kaudella Force Indian väreissä.

Haasille parhaan lähtöruudun hankkinut Romain Grosjean ei päässyt edes starttaamaan seitsemännestä lähtöruudusta, sillä hän oli haastavien olosuhteiden ensimmäinen uhri, kun ranskalainen ajoi seinään jo matkalla lähtöruudukkoon. Ilman jatkosopimusta Haasin kanssa jäänyt Esteban Gutierrez otti yhteen tiiminsä kanssa niin suullisesti kuin myös fyysisesti taiston tauottua.

F1-historian 67. kausi huipentuu kahden viikon kuluttua Abu Dhabissa.

Lopputulokset

Kuljettajien MM-pistetilanne 20/21 kisan jälkeen

Autonvalmistajien pistetilanne

Hamilton paalulta Brasilian trilleriin

13.11.2016 F1-ennakot

Mercedeksen Lewis Hamilton varmisti kauden 2016 paalukuninkuutensa, kun hallitseva maailmanmestari otti Brasilian GP:n paalupaikan lauantaina. Hamiltonille paalu oli jo kauden 11:s.

Idolinsa Ayrton Sennan väritteisellä kypärällä ajava Hamilton haluaa varmasti päättää sunnuntaina epäonnensa Interlagosissa, sillä hän ei ole ikinä voittanut Brasiliassa. Senna voitti kotiyleisönsä edessä vasta kahdeksannella yrittämällään. Sunnuntain kisa kertoo, että pystyykö Hamilton rikkomaan oman putkensa kymmenennellä yrittämällä.

Sääennusteet lupaavat sadekeliä sunnuntaiseen kisaan, mikä on viimeinen asia, jonka MM-sarjaa johtava ja eturivistä starttaava Nico Rosberg haluaa nähdä. Rosberg voisi helposti ajaa toisena ruutulipulle kuivalla kelillä, mutta sateella virheiden todennäköisyys kasvaa hurjasti. Jos kisa alkaa sateella, niin hänen täytyy olla lähdössä erityisen varovainen.

Sade on ennenkin sekoittanut pakkaa Interlagosin radalla, sillä sateen määrä vaihtelee hurjasti jopa minuuteittain. Jos vastaavanlaisissa olosuhteissa ajetaan sunnuntaina, niin Mercedeksellä on kovat paineet niskassa, sillä he eivät halua pilata Hamiltonin tai Rosbergin mestaruusmahdollisuuksia taktiikkavirheellä.

Räikköseltä kauden parasta aika-ajoa

Ferrarin Kimi Räikkönen oli peräti kolmanneksi nopein Brasilian GP:n aika-ajoissa. Pitkään kuudentena ollut Räikkönen onnistui viimeisellä yrityksellään nousemaan kolmanneksi. Räikkönen tasoitti näin ollen aika-ajot verrattaessa tallikaveri Sebastian Vetteliin, kun edessä ovat enää vain yhdet aika-ajot tällä kaudella.

Vaikka sitä toivoisi Räikkösen ajavan sunnuntaina voitosta, niin se vaatii Mercedes-kuljettajille odottamattomia vaikeuksia. Todennäköisesti suomalainen taistelee kolmannesta sijasta yhdessä Max Verstappenin, Vettelin ja Daniel Ricciardon kanssa. Tämä kyseinen nelikko saa olla tarkkana, jotta he eivät ole ratkaisevassa roolissa MM-taistelussa sunnuntaina.

Red Bullin mahdollisuudet ajaa kärkisijoista ovat paremmat sadekelillä, joten mielenkiintoista on nähdä, että millainen sää Brasiliassa vallitsee lähtöhetkellä.

Force India jälleen Williamsin edellä

Williamsin hyvä harjoitusvire ei jatkunut enää aika-ajoissa, sillä tallin molemmat kuljettajat jäivät kärkikymmenikön ulkopuolelle. Vastikään jatkosopimuksen tehnyt Valtteri Bottas oli 11:s ja kotiyleisönsä edessä viimeistä kertaa esiintyvä Felipe Massa oli 13:s.

Williams ajoi mielestäni perjantaina muita kärkitalleja kevyemmällä autolla, mikä näkyi sitten lauantain aika-ajoissa. Brittitiimin taivaalle tuo Force India synkkiä pilviä, sillä Nico Hülkenberg oli kahdeksas ja Sergio Perez yhdeksäs.

Force India lähtee yhdeksän pisteen etumatkalta taisteluun neljännestä sijasta autonvalmistajien MM-sarjassa. Jos Force India pääsee 10 pisteen etumatkalla Abu Dhabiin, niin Williams ei enää ajamalla siitä suosta nouse. Mielestäni jo nyt Williams tarvitsee ihmeitä (sadekeliä), jos heitä kerrankin onnistaisi vaikeissa olosuhteissa, jotta he saavuttaisivat enemmän pisteitä kuin Force India.

Kauden toisen puoliskon suurissa vaikeuksissa ollut Haas-talli näyttäisi löytäneen jarruongelmiinsa ratkaisun, kun Romain Grosjean saavutti seitsemännen lähtöruudun, mikä on yhdysvaltalaistiimille heidän paras lähtöruutunsa tähän mennessä. Haas-tallikaveri Esteban Gutierrez oli 12:s.

Interlagosin radalla ajettava trilleri käynnistyy klo. 18 Suomen aikaa.

Brasilian GP:n lähtöjärjestys

Hamilton kavensi takamatkaansa Meksikossa

31.10.2016 F1-kisat

Mercedeksen Lewis Hamilton siirsi sunnuntaisella Meksikon GP:n voitollaan MM-ratkaisua ainakin Brasiliaan saakka. Brittikuski nousi voittojen määrässä Alain Prostin rinnalle.

Hamiltonin voitto herätti närää kanssakilpailijoissa, sillä hallitseva maailmanmestari oikaisi suorastaan härskisti lähdössä radan avausmutkan. Kansainvälinen autoliitto FIA perusteli Hamiltonin rankaisematta jättämistä, sillä että brittikuski olisi hidastanut oikaisun jälkeen.

Ongelmana on se, että jos Hamilton olisi hidastanut vauhtiaan ja ajanut radan mukaisesti, niin hän olisi ensiksikin tuhonnut renkaansa ja toiseksi Hamilton ei olisi pystynyt pitämään kiinni kärkipaikastaan. Tämän takia en voi ymmärtää, että hiekkaesteet poistettiin ratojen varsilta, sillä ei aiemmin vastaavaa pelleilyä ole nähty.

Jos hiekkaesteitä ei palauteta, niin mielestäni yksi hyvistä vaihtoehdoista voisi olla tolpan kiertäminen. Kun jätät tolpan kiertämättä määrätyltä puolelta, niin jos et päästä takana tulevaa ohi, saat automaattisesti 10 sekunnin aikarangaistuksen. Olen aika varma, että oikomiset loppuisivat siihen paikkaan, sillä nykyään valkoiset viivat jättävät liikaa tulkinnanvaraa, mitä ei tapahtuisi tässä esittämässäni esimerkissä.

Hamilton on nyt 19 pistettä tallikaveriaan perässä, kun kaksi osakilpailua on ajamatta. Nico Rosbergille riittää toiseksi ja kolmanneksi sijoittuminen jäljellä olevissa kisoissa, vaikka Hamilton voittaisi ne molemmat.

Vettel hiiltyi Verstappenille

Red Bullin Max Verstappen aiheutti jo lähdössä tuomaristolle tutkittavaa, kun hän painosti Rosbergin ulos radalta. Verstappen selvisi vielä tästä ilman rangaistusta, mutta kisan lopussa hän oikaisi avausmutkan, jotta hän saisi estettyä Ferrarin Sebastian Vettelin ohitusyrityksen.

Vettel kuumeni siitä, että Verstappen ei antanut sijoitustaan saksalaiselle, vaikka Red Bull-kuski oli oikaissut avausmutkan. Tämän jälkeen Verstappen hidasti Vettelin vauhtia niin paljon, että Red Bull-tallikaveri Daniel Ricciardo sai kaksikon kiinni. Ricciardo haki ohitusta Vettelistä, joka vaihtoi ajolinjaansa jarrutusalueella kohti entistä tallikaveriaan. Kuin ihmeen kaupalla molemmat selvisivät vahingoitta.

Kun ruutulippu heilui, niin Vettelin pinna paloi lopullisesti, kun hän tiimiradiossa haukkui sekä Verstappenin että kilpailun johtaja Charlie Whitingin. Kisan tuomaristo antoi riitapukareille aikasakot, joten Ricciardo oli Mercedes-kaksikon jälkeen kolmas. Verstappen oli siis neljäs ja Vettel viides. Tämäkään ei mennyt oikein, sillä jos Verstappen olisi toiminut sääntöjen mukaan, niin Vettel olisi todennäköisesti sijoittunut molempien Red Bull-kuljettajien edelle.

Tämä oli jo toinen tilanne samassa kisassa, kun tuomaristo oli täysin pihalla radalla tapahtuneista tilanteista. Seurataanko siellä edes kilpailua?

Ferrarilta käsittämätön taktiikka Räikköselle

Viime viikolla Ferrarin varikkomiehistö sähläsi, niin tällä viikolla oli varikkomuurin vuoro. Kimi Räikkösen olisi pitänyt ajaa Ferrari-tallikaveri Vettelin tavoin yhden pysähdyksen taktiikalla, mutta suomalaiskuskin taktiikka vaihdettiin kahteen pysähdykseen, mikä tarkoitti sitä, että Räikkönen jäi Force Indian Nico Hülkenbergin taakse jumiin. Räikkönen pystyi kuitenkin lopussa punnertamaan itsensä ohi Hülkenbergin ja kuudenneksi.

Räikkösen renkaat olisi hyvin riittäneet loppuun asti. Ferrarin suomalaiskuski olisi hyvinkin voinut olla lopulta jopa palkintokoroketaistelussa mukana.

Williamsin Valtteri Bottas ajoi jälleen maksimisuorituksen, kun hän sijoittui kahdeksanneksi. Williams-tallikaveri Felipe Massa oli yhdeksäs ja onnistui pitämään Force Indian Sergio Perezin takanaan. Harmittava asia Williamsin kannalta oli se, että Hülkenberg oli seitsemäs, joten intialaistiimi kasvatti yhdellä pisteellä eroansa Williamsiin. Force Indian johto autonvalmistajien sarjassa on nyt yhdeksän pistettä.

Maailmanmestaruus on Rosbergille seuraavan kerran katkolla kahden viikon kuluttua Interlagosin radalla, Brasiliassa.

Meksikon GP:n lopputulokset

Kuljettajien MM-pistetilanne 19/21 kisan jälkeen

Autonvalmistajien pistetilanne

Red Bullit haastajina Meksikon voittotaisteluun

30.10.2016 F1-ennakot

Vaikka Mercedes-kuskit valloittivatkin eturivin sunnuntaiseen Meksikoon GP:hen, niin he saavat tarkkailla erityisesti Red Bull-kuskeja.

MM-taistelussa takaa-ajajan roolissa oleva Lewis Hamilton kiidätti hopeanuolensa jälleen kerran paalupaikalle. Pitkään näytti jo siltä, että MM-sarjaa johtava Nico Rosberg joutuu tyytymään vasta neljänteen lähtöruutuun, mutta viimeinen yritys nosti saksalaisen eturivin toiseen lähtöruutuun.

Pehmeillä renkailla kisaan starttaava MM-sarjan kärkikaksikko saa katsoa lähdössä peileihinsä, sillä toisesta rivistä hyökkäävät Red Bullit superpehmeillä renkailla. Red Bull oli erittäin vahva pitkissä vedoissa perjantain harjoituksissa, joten nähtäisiinkö Meksikossa Max Verstappen ja Daniel Ricciardo tosissaan taistelemassa voitosta.

Räikkösellä teknisiä ongelmia

Ferrarin Kimi Räikkönen löi jälleen tallikaverinsa Sebastian Vettelin, kun Räikkönen oli kuudes ja Vettel seitsemäs. Räikkönen kärsi aika-ajon viimeisellä osiolla moottoriongelmasta, mikä toivottavasti ei tarkoita lähtöruuturangaistuksia. Räikkönen kavensi aika-ajot tallikaveriaan vastaan tilanteeseen 10-9, mikä on huomattavasti parempi saldo kuin 12 kk sitten.

Räikkönen epäili, että Ferrarista jäi paljon vauhtia piiloon, joten toivottavasti Maranellon punaiset värit loistavat itse sunnuntain kisassa. Jos Räikkönen ei saa lähtöruuturangaistuksia, niin hän ajaa kärkiviisikon sijoituksista.

Bottaksen tähtäimessä Force Indiat

Williamsin Valtteri Bottas oli jälleen tallikaveri Felipe Massaa nopeampi, kun Williams-kuskit miehittivät sijat kahdeksan ja yhdeksän. Itse kisassa Williams lähtee jahtaamaan Force Indian kahdeksan pisteen suuruista johtoa autonvalmistajien MM-sarjassa.

Force Indian Nico Hülkenberg lähtee viidentenä ja tallikaveri Sergio Perez 12:ntena, joten Williamsin varikkomuurilla pitää olla hereillä, jotta molemmat kuskit eivät putoa kummankin Force Indian taakse ensimmäisten varikkopysähdysten jälkeen. Bottas taistelee kisassa jäännöspisteistä eli sijoista 7-10.

Meksikon GP:n lähtövalot sammuvat iltayhdeksältä Suomen aikaa.

Lähtöjärjestys

Hamilton jälleen voittoisa Austinissa

24.10.2016 F1-kisat

Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi neljännen kerran voittoon Yhdysvaltain GP:ssä, joka ajettiin nyt viidennen kerran Teksasin Austinissa sijaitsevalla Circuit of the Americasin -radalla. Hamiltonille voitto oli jo uran viides Yhdysvaltain osakilpailuissa.

Paalumies Hamilton sai vihdoinkin hyvän lähdön kilpailuun, eikä menettänyt kärkipaikkaansa kuin vain varikkopysähdysten ajaksi. Voitto tuli hallitsevalle maailmanmestarille makoisaan paikkaan, sillä viimeksi Hamilton juhli osakilpailuvoittoa heinäkuussa Saksan Hockenheimissa.

Hamilton nousi voittonsa myötä vasta kolmanneksi F1-kuljettajaksi, joka on saavuttanut urallaan vähintään 50 GP-voittoa. Kolminkertaisen maailmanmestarin edellä ovat vain Alain Prost (51) ja Michael Schumacher (91).

Rosbergille suuri torjuntavoitto

Mercedeksen Nico Rosbergilla ei ollut yhtä helppo kisa kuin tallikaverillaan. Pehmeillä renkailla startannut Rosberg ei saanut yhtä hyvää lähtöä kuin tallikaveri Hamilton, sillä saksalaiskuski joutui taipumaan superpehmeillä startanneelle Daniel Ricciardolle.

Rosberg ajoi pitkään kolmantena, sillä häntä kovasti hiillostanut Red Bullin Max Verstappen kurvasi ilmoittamatta varikolle, kun itävaltalaistallin mekaanikot eivät olleet valmiina pysähdykseen. Hitaan stopin jälkeen Verstappenin auto pysähtyikin hetkeä myöhemmin radan varteen, mikä tarkoitti virtuaalista turva-autoa.

Verstappenin keskeytys oli Rosbergin pelastus, sillä hän ei ollut vielä pysähtynyt, kun taas Verstappenin tallikaveri Ricciardo oli jo pysähtynyt, joten Mercedes-kuski sai käytännössä viimeisen pysähdyksensä ilmaisiksi. Näin ollen Rosberg oli ruutulipulla toinen ja Ricciardo kolmas.

Rosbergin toinen sija tarkoitti sitä, että hänen MM-johtonsa kaventui 26 pisteeseen, kun vielä kolme osakilpailua on ajamatta. Saksalaiselle riittää edelleen toiset sijat maailmanmestaruuden varmistamiseen, vaikka tallikaveri Hamilton voittaisi kaikki loput osakilpailut.

Ferrari pilasi Räikkösen kisan varikolla

Viidennestä lähtöruudusta startannut Ferrarin Kimi Räikkönen nousi hienosti neljänneksi avausmutkaan tultaessa. Räikkönen pystyi superpehmeillä renkaillaan haastamaan koko avausstintin ajan pykälää kovemmilla renkailla ajaneen Rosbergin.

Räikkönen oli ensimmäisiä autoja, joka siirtyi superpehmeistä pehmeisiin renkaisiin. Valitettavasti suomalaisen Ferrari ei sopinut laisinkaan pehmeille renkaille, sillä hän joutui Verstappenin ohittamaksi hetkeä myöhemmin. Ferrarin suomalaiskuskin vauhti palasi hurjaksi, kun hän siirtyi hieman ennen kisan puoltaväliä takaisin superpehmeisiin.

Kun Räikkönen tuli tekemään kolmatta ja samalla viimeistä pysähdystään, niin Ferrarille sattui anteeksiantamaton virhe, sillä suomalainen päästettiin liikkeelle ennen kuin oikea takapyörä oli kunnolla kiinnitetty. Räikkönen ei voinut asialle mitään, sillä hänelle näytettiin vihreää valoa, vaikka takapyörä ei ollut vielä kunnolla kiinni. Tästä seurauksena harmillinen keskeytys, kun Ferrarilla oli loistava mahdollisuus ottaa Red Bullia kiinni tallipisteissä.

Näin neljännen sijan peri Ferrarin Sebastian Vettel, joka oli läpi viikonlopun hitaampi Ferrari-kuljettajista. Vettel on muutenkin ollut jollain tavalla vaisu kauden jälkimmäisellä puoliskolla. Saapa nähdä, että jatkuuko sama meno myös kauden loppuun saakka.

Bottaksen kisa piloille avausmutkassa

Williamsin Valtteri Bottaksen kisa meni pieleen jo ennen kuin se ehti edes alkamaan. Bottas osui yhteen Force Indian Nico Hülkenbergin kanssa avausmutkassa, kun Force India-kuski joutui väistämään yllättäen oven sulkenutta Vetteliä.

Bottas kärsi rengasrikon, joka aiheutti myös mittavia vahinkoja pohjalevyyn, kun Williams-kuski mateli takaisin varikolle kolmella pyörällä. Tallin laskelmien mukaan Bottas menetti 0,3 – 0,5 sekuntia vauhtia per kierros. Bottas oli ruutulipulla 16:s.

McLaren-Hondan Fernando Alonso vastasi kisan näyttävimmistä ohituksista, kun hän väänsi itsensä väkisin sekä Williamsin Felipe Massan että Toro Rosson Carlos Sainzin ohitse. Alonso oli ruutulipulla peräti viides. Jenson Button vielä lisäsi McLaren-tallin pistetiliä yhdeksännellä sijallaan.

Force Indian Sergio Perez nousi kahdeksanneksi, kun hän joutui avauskierroksella juuri Sainzin pyöräyttämäksi. Massa otti siis seitsemännellä sijallaan vain kaksi pistettä enemmän kuin Force India, joka johtaa yhä kahdeksalla pisteellä taistelua autonvalmistajien neljännestä sijasta.

Romain Grosjean otti Haas-tallille sen kotikisassaan kymmenennen sijan eli yhden MM-pisteen.

F1-kausi jatkuu jo tulevana viikonloppuna Meksikon Autodromo Hermanos Rodriguezin radalla.

Yhdysvaltain GP:n lopputulokset

Kuljettajien MM-pistetilanne 18/21 kisan jälkeen

Autonvalmistajien pistetilanne