Selaat arkistoa kohteelle rohkaiseminen.

Jumala rohkaisijana

14.9.2017 Raamatusta

Mietin tuossa yksi aamu rehellisesti, että jos esimerkiksi neljäkymmentä vuotta täyttänyt mies ei ole eläessään saanut kokea rohkaisua, niin mitä luulet tapahtuvan, kun häntä aletaan rohkaisemaan julkisesti tai yksityisesti ihan yhtäkkiä? Osaisiko hän vastaanottaa sen vai torjuisiko hän sen? Minä veikkaan jälkimmäistä. Jostain syystä kotimaassamme olen huomannut sellaisen inhottavan piirteen, että on paljon helpompi kritisoida ja painaa alas toista, sen sijaan, että ylipäätään tahtoisimme oppia löytämään positiivia puolia asioista ja ihmisten tavasta toimia eri tilanteissa.

Onko siis pakko alkaa kaivamaan positiivisia asioita, sanoen esimerkiksi, että onneksi ei ole satanut kahteen päivään? En tarkoita sitä. Mutta voimme suhtautua elämään kiitollisin mielin, jos itsetuntomme on päässyt eheytymään haavoista, jotka ovat tulleet elämämme matkalla. Jos keskitymme itseemme, löydämme helposti korjattavaa ja negatiivisia ajatukset alkavat pyörimään ympärillämme. Tähän päälle sielunvihollinen pyrkii uskottelemaan meille, ettei sinusta tule mitään ja luovu jo suhteestasi Jumalaan, koska aina sinä epäonnistut. Jos ruokimme tuollaisia ajatuksia, meistä kasvaa negatiivisia, katkeria ihmisiä. Haluammeko sellaista todella? En minä ainakaan, etkä luultavasti sinäkään.

Miten ihmeessä sitten voimme löytää rohkaisijoita elämäämme, jotta mielemme ei keskittyisi alituisesti negatiivisiin asioihin? Paras tapa on tutustua Jumalaan, joka rohkaisee meitä paljon. Hän on antanut paljon lupauksia Raamatussa jokaiselle lapselleen, vaikka moni niistä on suunnattu alun perin israelilaisille, voimme uskolla vastaanottaa ne itsellemmekin, koska kuulumme hänen perheeseen, ja sitä kautta meillä on puhtaasta armosta ”hengellisen Israelin kansalaisuus”.

5 Mooseksen kirja 4:29-31

Siellä sinä etsit Herraa, Jumalaasi, ja sinä löydät hänet, kun etsit häntä koko sydämestäsi ja koko sielustasi. Kun sinulla on ahdistus ja kun kaikki tämä kohtaa sinua aikojen lopussa, sinä palaat Herran, sinun Jumalasi, luo ja olet kuuliainen hänelle. Sillä Herra, sinun Jumalasi, on armollinen Jumala. Hän ei hylkää sinua eikä anna sinun tuhoutua. Hän ei unohda isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille vannomallaan valalla vahvistanut.

Meidän on hyvä muistuttaa, mihin tilanteeseen Jumala alun perin tarkoitti nämä sanat. Israelilaiset olivat tehneet syntiä palvelemalla epäjumalia ja vihoittaneet hänet. He joutuivat pois hänen yhteydestään, mutta parannuksen tehtyään hän lupaa jakeissa olevat asiat kansalleen. Jumala näyttää siis käyttävän olosuhteita nöyryyttääkseen ihmiset puoleensa. Tänäkin päivänä hän tekee samoin, silloin kun tilanne sitä vaatii. Joskus olemme niin itsepäisiä, että se on välttämätöntä, ikävä kyllä.

Mutta eikö olekin ihanaa tiedostaa, että vaikka menneisyytemme olisi kuinka huono tahansa, Jumala ei ole menettänyt lopullisesti toivoaan ja hylännyt omiaan koskaan, koska hän ei voi kieltää itseään olemalla uskoton?! Hän on uskollinen. On hyvä muistaa, että Herramme tutkii meidän sydämemme motiiveja ja kun olemme nöyrtyneet hänen edessään, hän tahtoo siunata meitä. Aivan kuten hän tahtoo meidän olevan rehellisiä aina, huutaen hänen puoleensa, että tarvitsemme jatkuvasti hänen opastustaan, hän johdattaa omiaan suoraa tietä.

Meidän on hyvä muistuttaa myös itseämme säännöllisesti siitä, että Jumala on todella meidän puolellamme, eikä meitä vastaan. Kun sinua on loukattu verbaalisesti, lyöty nauloja elämääsi tai miekan pistoja selkääsi, rakastava Isämme tulee parantamaan. Silloin alamme kokemaan hänen läheisyytensä ja opettelemme luottamaan siihen, ettei hän tahdo pahaa meille koskaan, vaan rakastaa uskollisesti. Monelle ihmiselle on hankalaa ymmärtää ja hyväksyä, että on olemassa Jumala, joka hyväksyy meidät, virheistä huolimatta.

Ikävä kyllä synti ja paholainen ovat päässeet tuhoamaan terveen minäkuvan monien elämässä, luen myös itseni tähän joukkoon. Kun Isä alkaa eheyttämään, puhumaan lupauksiaan ja rohkaisemaan meitä, järki vastustaa sitä, koska olemme pettyneet monia kertoja ihmisiin. Mutta kun alamme oppimaan pikku hiljaa tuntemaan Jumalaa, koemme hänen rakkautensa ja uskollisuutensa. Silloin havahdumme, että hän todella on luottamuksemme arvoinen. Ainoa, joka voi parantaa sydämeemme tulleet haavat on Taivaallinen Isämme, mutta vain, jos annamme hänelle oikeuden siihen.

Kun olin rukouksessa muutama päivä sitten, näin kuvan, jossa Herra näki pienen taimen aluksi kehittyvän, sitten sen kasvu pysähtyi. Herra ei suuttunut siitä, vaan antoi aikaa. Näin rakastava Taivaan Isä meillä on. Hän ei kaiva meitä pois ja sano: koska et jatkuvasti kasvanut, hylkään sinut. Tuollaisen valheen perkele yrittää saada monen Jumalan lapsen mieleen, niin että meistä kasvaisi suorituskeskeisiä kristittyjä. Miksi? Koska ajan myötä sellaiset luulevat, että voivat kantaa itse taakkansa ja näin osoittaa hengellisen täysi-ikäisyytensä. Loppujen lopuksi monet heistä väsyvät ja katkeroituvat ajan saatossa, ellei Isämme auta meitä näkemään, että hän tahtoisi kantaa meidän kuormamme. Ne eivät kuulu meidän kannettavaksemme, koska murskaannumme niin helposti raskaiden taakkojen alle, jotka ovat pieniä Jumalallemme. Uskotko tämän myös omalla kohdallasi?

Psalmi 119:153 (New International Version)

Katso kärsimykseeni ja vapauta minut, minä en ole unohtanut lakiasi.

Mitä luulet Jumalan vastaavan yllä olevan jakeen sanojalle? Eikö hän tahdokin osoittaa uskollisuutensa hänelle varmasti, koska tämä ihminen on vilpittömästi tahtonut asettaa toivonsa häneen. Koska Jumala on sitoutunut omaan sanaansa, hän odottaa, että hänen lapsensa vetoavat siihen! Mitä jos tästä eteenpäin alkaisimme tietoisesti vetoamaan hänen sanansa lupauksiin ja odottaisimme kärsivällisesti, että hän vastaa? Ole siunattu Jeesuksen nimessä :D

Rakkaat pastorini

28.2.2017 Raamatusta

1 Tessalonikalaiskirje 5:12-13

Pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksen niille, jotka näkevät vaivaa teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajianne Herrassa ja neuvovat teitä. Pitäkää heitä erityisen rakkaina heidän työnsä tähden. Eläkää rauhassa keskenänne.

Kokevatko rakkaat pastorini, että arvostan heitä, vai pidänkö heidän työtään itsestään selvänä? Tuntevatko he todella olevansa erityisen rakkaita? Paavalin kuvaus tessalonikalaisten pastoreista ja hengellisistä auktoriteeteista sai sydämeni lähes pysähtymään. En ole tavannut missään seurakunnassa todella laiskaa pastoria. Sen sijaan he näkevät todella paljon vaivaa ja neuvovat rakkaudellisesti. He todella ansaitsevat sekä kahdenkeskisen, että julkisen tunnustuksen siitä työstä, koska sydämestään rakastavat Jumalan seurakuntaa.

Ymmärrämmekö todella, että he joutuvat kokemaan paljon hyökkäyksiä uskovien taholta, mutta myös paholaisen taholta. He ovat aidosti ristitulessa.

He tarvitsevat siunaamista niin kuin jokainen Jumalan lapsi! He eivät ole supermiehiä ja -naisia vaan aivan normaaleja ihmisiä. Heilläkin on heikkoja hetkiä. Heidänkin lapset ovat tässä maailmassa, heidän täytyy selvitä taloudellisesti hankalinakin aikoina. Silti odotukset jotka laitamme heidän päälleen ovat monesti ylimitoitetut. Hekin tarvitsevat lomaa! Heidän täytyy kestää stressiä monelta taholta ja olla valmiita kuuntelemaan, neuvomaan ja rukoilemaan. Ihmiset pettyvät monesti, kun eivät saa heitä kiinni heti. Heidän tekemänsä virheet nostetaan korkeammalle kuin omamme ja syytetään seurakuntaa harhaoppisiksi, kun joskus lipsahtaa jokin sana ohi Raamatun sanan.

Tiedostammeko, että perkele pyrkii tuhoamaan voimakkaasti pastoreittemme perheet, uuvuttaa työn alle ja luovuttamaan? Miksi? Koska Herra on valinnut heidät aseekseen, jotta hänen seurakuntansa kasvaisi terveeseen uskoon ja kaupunkimme ja maamme muuttuisivat! He tekevät kaikkensa, että lampaitten olisi hyvä olla ja juurtua syvälle Kristukseen ja vaeltaa valona siellä, missä he eivät voi olla meidän puolestamme.

Jospa Jumalan lapset päättäisivät siunata ja rohkaista heitä enemmän ja lopettaa tuomioiden julistamisen. Tulisimme oikeasti heidän rinnalleen ja kysyisimme: miten oikeasti voit? Miten voin auttaa sinua? Saanko siunata sinua?

Olen vajaan kuuden vuoden aikana Seinäjoella oppinut jotain pastoreitteni sydämen laadusta. Aivan varmasti heidän motiivejaan on koeteltu ja tullaan koettelemaan, miksi he toimivat paimenina tässä paikallisseurakunnassa. Nähdäkseni he eivät enää valitsisi olla uskollisia sille kutsumukselle, jonka Herra on asettanut, jos he eivät rakastaisi kokosydämisesti Jumalaansa ja antautuisi hänelle päivittäin. He ovat päättäneet kuolla itsekkyydelle ja rakastaa Jumalaa ja hänen lunastamiaan lapsia täysillä. He ovat kuolleet sille, että heidät nähdään. He kasvavat kohti Kristusta ja kuolevat lihalliselle luonnolleen. Koko sinä aikana kun olen saanut kuulua Seinäjoen Helluntaiseurakuntaan, olen nähnyt, kuinka nöyryys määrittää jokaista pastoria ja heidän palvelutyötään.

Nöyryys on yhdistynyt voimakkaaseen Jumalan lasten rohkaisemiseen ja haluun nähdä itsensä ja toiset Jumalan armon kautta ja kasvaa siinä. Jumalan Sanan syvällinen opettaminen ja soveltaminen ovat olleet tärkeitä arvoja, samoin voimakas rukouselämä, joka ei nouse uskonnollisuudesta, vaan elävästä suhteesta Jumalaan! Mikä on seuraus näistä? Voimakas Jumalan läsnäolo, jossa luovuus, armolahjat ja apostolinen vaikutus pääsee kasvamaan!

Kun mietin luovuutta nuorisotyössä, se heijastuu nuorten lahjoissa tehdä asioita uudella tavalla, johon pastorimme Pekka rohkaisee! Apostolisuus näkyy esimerkiksi haluna viedä ilosanomaa Jeesuksesta muihin kaupunkeihin ja vaikuttaa siellä paikallisseurakunnissa.

Galatalaiskirje 6:6

Jakakoon se, jolle sanaa opetetaan, kaikkea hyvää opettajalleen.

Paavalin antama kehotus on selkeä. Jos todella arvostan sitä hyvää opetusta, jota vaivaa säästämättä pastorini ovat valmistaneet seurakunnalle, minun tulee näyttää se konkreettisesti, eikä olettaa, että kyllä hän ymmärtää, että kun uhraan säännöllisesti kymmenykset, se osoittaa arvostusta myös häntä kohtaan. He eivät voi lukea ajatuksiamme, vaan meidän tulee ihan avoimesti ja rehellisesti rohkaista heitä!

Heprealaiskirje 13:7, 17

Muistakaa johtajianne, jotka ovat puhuneet teille Jumalan sanaa. Pankaa merkille, kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt, ja seuratkaa heidän uskoaan. Olkaa johtajillenne kuuliaiset, totelkaa heitä, sillä he valvovat teidän sielujanne niin kuin ne, joiden on tehtävä tili. Näin he voivat tehdä työtään iloiten, ei huokaillen, sillä se ei teitä hyödyttäisi.

Pastoreiden ja hengellisten johtajien, kuten vanhimmiston jäsenien elämästä voi ja kannattaa ottaa mallia, koska heidän elämänsä huokuu Kristuksen tuntemisen tuoksua. Jos emme kunnioita heitä, emmekä heidän esimerkkiään, otamme esimerkin jostakin muualta. Herra on asettanut meille tarkoituksella pastoreita esimerkeiksi, jotta rakastuisimme häneen yhä syvemmin ja näkisimme, miten usko voi kasvaa jatkuvasti hamaan kuolemaan asti!

Jae 17 kehottaa aitoon Jumalan pelkoon, syvään kunnioitukseen Herraa kohtaan, joka ilmenee alamaisuutena paimeniamme kohtaan. Huomaa syy, miksi meidän tulee kunnioittaa heidän auktoriteettiaan: He tekevät tiliä Jumalan edessä työstään eräänä päivänä. Jokainen Jumalan lapsi on totta kai itse vastuussa omasta vaelluksestaan, mutta jokaisella lampaalla on kaitsijansa, joka seuraa miten he kasvavat ja auttavat siinä. Ymmärrämme, että paimenten on huomattavasti mukavampi tehdä työtään, jos lampaat tahtovat olla kuuliaisia ja nöyriä, kuin kapinallisia ja allergisia auktoriteeteille. Meidän on syytä muistaa, että aivan kuten Jumala on asettanut lampaille paimenet, Jeesus on paimenten johtaja, koko seurakunnan Herra.

Minä tahdon lopuksi rohkaista juuri sinua joka luet tätä blogia tällä kertaa, valitsemaan kunnioittavan, siunaavan, rohkaisevan ja nöyrän asenteen, kun tapaat jatkossa pastorisi. Mieti, miten paljon sinä ja minä voisimme vaikuttaa heidän työhyvinvointiinsa käytännössä, jos päättäisimme palvella heitä puhtaasta rakkaudesta? Mieti, miten se vaikuttaisi koko seurakunnan ilmapiiriin ja Jumalan valtakunnan leviämiseen paikkakunnallasi ja Suomessa? Nyt on aika nostaa kunnioituksen kulttuuri seurakunnissamme käytännössä! Ole siunattu Jeesuksen nimessä :)