Selaat arkistoa kohteelle ristiäiset.

Paluu arkeen

5.8.2016 Yleinen

Pahoittelut, että blogissa on ollut melko pitkään hiljaista. Yksinkertaisesti ei vaan ole ehtinyt istua sen vertaa koneen ääreen, että olisin jotain ehtinyt kirjoittaa. Kesä on mennyt vauhdilla. Ristiäiset pidettiin viikkoa ennen juhannusta ja ne meni todella hyvin. Saimme paikalle kaikki meille tärkeät ja läheiset ihmiset. Minun omat isovanhemmatkin saapuivat paikalle, mikä oli minulle ehkä tärkein asia. Olin aina toivonut, että saisin lapsen ennen kuin heistä aika jättää. Ja nyt se toteutui ja vielä niin että molemmat tulivat ristiäisiin. Uskoisin kyllä, että ensi keväänä he molemmat juhlivat myös pojan 1-vuotis syntymäpäiviä. Pikku miehemme sai kasteessa nimen Eeli Eino Oskari. Etunimi oli meille ollut selvillä jo pitkään. Muita nimiä jouduttiin vähän hakemaan, mutta helposti nekin sitten löytyivät. Nimen taustaa sen verran, että Eeli tulee minun puolen suvusta. Minun ukkini isä oli Eeli. Eino tulee puolisoni puolelta, oli appiukkoni vaari ja Oskari minun puolelta, isäni ukki. Halusimme nimen tulevan suvusta ja mieluiten jonkun ns. vanhan nimen. Uusilla nimillä kikkailu ei ole meidän juttu. Eeli sai kasteessa viisi kummia, molempien veljet puolisoineen sekä minun ensimmäisestä kummilapsesta tuli nyt sitten minun lapseni kummi. Tilaisuus oli hyvin meidän näköinen. Pappi oli ihana. Pari ystäväämme tuli auttamaan meitä järjestelyissä ja hoitivat keittiötä juhlien ajan. Vanha naapurimme tuli kuvaamaan juhlat. Oli ihanaa kun kenenkään vieraista ei tarvinnut hoitaa kuvausta, vaan kaikki vieraat näkyivät kuvissa. Kasteen lopuksi ystävämme lauloi Johanna Kurkelan Ainutlaatuinen-biisin, ja silloin näytti monella vieraalla menevän ”roska silmään”.

Kesäkuun lopussa saimme pojalta kipsin pois jalasta ja pääsimme aloittelemaan tankokenkähoidon. Nyt tankoilua takana jo reilu kuukausi ja meidän mielestä kaikki on menny tosi hyvin. Ensi viikolla olisi taas kontrolli sairaalalla, että saa nähdä mitä mieltä kirurgi asiasta on. Iho on pysynyt oikein hyvänä. Mitään hiertymiä ei ole tullut joten kenkiä on voitu pitää se 23tuntia päivässä. Pahimpien helteiden aikaan ollaan kyllä pidetty kenkiä pidempään pois jaloista, kun kiukun määrä on ollut valtava. No tietäähän sen itsekin miltä tuntuu jos lämmintä on +25astetta ja pitäisi olla koko ajan sukat ja kengät jalassa. Nuo kengät tulevat Tampereelta ja edustaja sanoi, että yleensä 3kk pidetään 23tuntia vuorokaudessa jonka jälkeen vähennetään unikäyttöön. Eli elättelen toiveita että meillä edessä enää vajaa pari kuukautta tuota kokopäiväistä kenkäilyä.

Meillä koittaa arki ensi viikolla, kun koulut alkavat ja puolisoni lähtee töihin. Saa nähdä miten saamme Eelin kanssa aikamme kulumaan. ;) Otamme päiväohjelmaan pitkät kävelylenkit. Ilmoittauduin vauvamuskariin mikä on perjantaisin. Alkuviikosta olisi kai tuossa melko lähellä seurakunnan vauvakerho, missä voisi ainakin käydä piipahtamassa.

Neuvolakäynnit on menny vaihtelevasti.6vkon neuvolalääkärikäynti oli hermoja raastava.Nuori lääkäri joka sai mut taas hermostumaan. Käynnin parasta antia oli ehkä se, että viikossa Eeli oli lyhentynyt sentin ja jotta lääkäri sai Eelin käyrille niin laittoi ohjelmaan jonkun keskosmerkinnän. Seuraavalla viikolla kun sit mentiin hakemaan rotarokotetta niin neuvolantäti ihmetteli, kun koneen mukaan sitä ei voikaan vielä antaa. No, poisti sit sen keskostäpän ja saatiin eka rota-annos. Seuraava neuvolakäynti menikin sitten taas hyvin, kun paikalla oli tuo vanhempi neuvolantäti. Pituutta Eeli oli kasvanu kuukaudessa 6cm ja painoa oli tullut lisää vajaa pari kiloa. 3kk neuvolassa komeilee siis lukemat 59,5cm ja 6470g. En tiiä meneekö nyt missä käyrillä, mutta pituus menee ainakin niin pystysuoraan ylöspäin ja paino sit meni alaspäin. :D Tuossa neuvolassa saatiin sit toinen rota-annos ja molempiin reisiin tuikkasivat rokotukset. Hyvin meni, vaikka kauhee huutohan siitä tuli. Äidin sydän hajos kyl vähän. Eikös äidin sylin pitäs olla turvallinen paikka ja nyt sit siinä sylissä tehdään tuommosta ilkeyttä. :( Onnex poika ei tuosta muista enää mitään. Seuraava neuvola ois sit syyskuun alussa ja sillon taas paikalla lääkäri. Mä en ehkä kestä. Onnex paikalla on sillon mun äitiysneuvolantäti. Sille voi sit ihan suoraan sanoo, jos alkaa joku ärsyttään ja se kyllä tietää miten meitä pitää käsitellä. :D

Kesä on muuten menny nopsaan ihan lomaillessa. Oltiin reilu viikko pohjosessa mummulassa. Sit meillä on ollu vieraita ja viimeseks oltiin tuossa muutama päivä Tallinnassa. Nyt sitten kun arki alkaa niin pysymme visusti kotona. ;) Puolisoni sai päätettyä miten pitää isyyslomansa joten niitä tuntuu riittävän. :D Kahden kuukauden odotuksen jälkeen saimme myös kaupungilta maksusitoumuksen adoptioneuvontaan. Parin viikon päästä tulee sitten sosiaalityöntekijä käymään meillä ja sen jälkeen saamme toimittaa kaikki paperit käräjäoikeuteen. Onhan tässä siis kestänyt, mutta tähän mennessä tosiaan se jumitus oli kaupungin päässä. Jos maksusitoumuspaperi ois saatu heti kun PeLa sen pyysi niin meillä olisi nyt jo paperit käräjäoikeudessa ja mahdollisesti päätöskin olisi jo olemassa. Mutta nyt siis mennään näin. Pääasia, että tämäkin asia saataisiin mahdollisimman pian päätökseen.

Tämmöistä siis tänne. Arki rullaa ja vauvamme kasvaa kovaa vauhtia. Koitan taas jossain vaiheessa ehtiä naputtelemaan jotain edes pikaisesti, ettei tulisi näin kauhean pitkiä tekstejä. :D

Anteeksi :)

10.6.2016 Yleinen

Siis oho… nyt on kyllä edellisestä kerrasta vierähtäny melkoisesti aikaa. No, mutta toisaalta tässä on eletty ihan perus vauva-arkea. On ulkoiltu, syöty, vaihdettu kakkavaippoja, puklailtu, pesty pyykkiä jne. :) Ja edelleen joka päivä tirautettu muutama kyynel siitä onnesta ja kiitollisuudesta, että poika on täällä. <3

Poika kasvaa ihan kamalaa vauhtia. Eilen pituutta oli jo huimat 54,5cm ja painoa 4550g. :) Mihin se äidin pieni vauva hävisi??? ;) Eilisestä voisin tosiaan kirjoitella vähän enemmän sillä sehän oli nyt sitten taas itselleni aivan kamalan rankka päivä. Eilen koitti se päivä, kun pojan piti mennä sinne akillesjänteen tenotomiaan, eli kampuran takia akillesjänne katkaistiin. No, alkuviikolla selvittelimme anestesiaa. Käytännöt vaihtelee niin paljon sairaaloittain. Toisissa tuo katkaisu tehdään ihan paikallispuudutuksessa ja toisissa kevyessä humautuksessa jne. No, meille jäi auki se, mikä on pojan anestesia. Sen tiesimme että sitä ei tehdä puudutuksessa. Itse toivoin kovasti että kun kyseessä on niin pieni operaatio, että se tehtäisiin ihan humauttamalla. Maanantaina saimme sitten puhelimeen anestesialääkärin joka kertoi että toimenpide tehdään ihan kunnon unessa. Ja mikä kamala ahdistus itselleni tuli siitä, että tuolle pienelle laitetaan hengitysputket jne. :( Olin ihan paniikissa. Leikkausta edeltävänä iltana nukahdin pojan viereen itkien ahdistusta ja pelkoa. Eilen aamulla sitten meidän piti olla osastolla jo kukon pierun aikaan. Eka oli kipsin poisto ja sen jälkeen minä sain itse kylvettää pojan. Ensimmäisen kerran. <3 Poitsu oli itse rauhallisuus vaikka oli syönyt edellisen kerran ennen klo 3. Olin varautunut siihen, että huutoa riittää kun ruokaa ei tule. Mutta siinäpä hän nukkui sitten minun sylissä siihen asti kun tuli aika lähteä leikkuriin. Kirurgi kävi moikkaamassa meitä ja kertoi vielä toimenpiteen kulun. Totaalinen romahtaminen tuli itselleni kun laitoin pojan sairaalan sänkyyn ja hänet vietiin pois huoneesta.Pelko siitä, että jotain menee vikaan sai mut ihan hysteeriseksi. Kokoilin itseäni siellä huoneessa varmaan puolisen tuntia ja sitten lähdettiin puolisoni kans käymään kaupassa, että saadaan jotain syötävää osastolle.

No melko pikaisesti sitten käytiin kaupassa ja kun tultiin takasin osastolle niin kirurgi tuli tosi sit meitä moikkaan ja kertomaan leikkauksesta joka oli menyt hyvin, juuri niin kuin oli suunniteltu. Poika oli vielä heräämössä. Sitten tuli taas itku. Helpotus. Juteltiin sit vähän meidän taustoista ja siitä kohtelusta ja palvelusta mitä on tuolla sairaalalla tässä vuosien varrella saatu. Tuntu, että kirurgi ymmärsi vihdoin meidän tuskan ja ahdistuksen. Pahoitteli omasta puolestaankin sitä, että meitä on kohdeltu millon mitenkin. Tuosta jutustelutuokiosta ei mennyt varmaan kuin 15minuuttia niin hoitaja tuli huikkaamaan että menee hakemaan pojan heräämöstä. Oli kuulemma jo kiukkuisena siellä alkanu mekastamaan. Ja kun poika vihdoin kärrättiin huoneeseen, tippui iso kivi sydämeltä ja jälleen tuli itku. Nyt se oli ohi. Nyt ei tarvitse pelätä. En menettänyt pientä. Loppupäivän poika oli kovin väsynyt. Söi kyllä hyvällä ruokahalulla, mutta nukahti samantien. Illalla sitten jaksoi olla jo hetken aikaa hereillä ja voitte vaan kuvitella mitä tapahtui sitten yöllä, kun itse olisin kaivannut unta. :D Niin, poikaa ei väsyttänyt. Hän halusi valvoa. Millon nousin laittamaan tuttia, millon kitistiin niin että poika piti ottaa syliin jne. Nukuin maksimissaan 5tuntia. (edellisenä yönä 4tuntia). Mutta ihan sama. Kirurgi tulikin heti aamulla ennen kahdeksaa käymään ja tsekkasi pojan varpaat ja sanoi että saadaan lähteä kotiin. JEEEE!!! Nyt sitten elellään tämän viimeisen kipsin kanssa kolmisen viikkoa ja sitten päästään kipsistä eroon. :) Itselle tuli kovin turvallinen olo, kun kirurgi antoi meille hänen oman kännykkänumeronsa, että jos jotain kysyttävää tulee ilta- tai viikonloppuaikaan niin voi aina soittaa. Kun ei tuolla sairaalalla muut tuosta hoidosta tiedä (paitsi toinen lasten kirurgi, jonka numero siinä lapussa oli kans).  Nyt sitten ollaan jo vihdoin kotona ja kaikki on hyvin. <3

Niin, mutta jos jotain ihanaa ja iloistakin asiaa tähän vielä kirjoittelisin (olihan tuokin ihan iloinen asia, että kaikki meni hyvin). Alkuviikosta suuntasimme pojan ja puolisoni kanssa klinikalle. Minä olin varannut sinne ajan jälkitarkastukseen. Ja voi että… meinaspa sielläkin itku tulla, kun päästiin näyttämään poikaa ihmeiden tekijöille. :) Kyllä siellä riitti lirkuttelijoita. :D käytävällä odotellessamme ja jutellessamme kätilöiden kanssa yksi klinikan lääkäreistä meni ohi ja tokaisi: ” miten niistä tuleekin noin nättejä, tehdään lisää vauvoja.” :D Ja meidän oma hoitava lääkäri sitten alkoi puhumaan jo pakastetun alkion siirrosta. :) Ja kyllä hän kertoi myös että ihan on hyvät edellytykset tehdä vaikka uusi IVF-hoitokin. Ne heittäytyi vallan mahdottomiksi siellä. Vaikka enpä pistäisi vastaan vaikka jonkun ajan kuluttua jotain tämän suuntaista lähdettäisiin kokeilemaankin. ;) Pitkään juteltiin oman lääkärin kanssa ja kiitokseksi veimme hänelle pienen lahjan ja pojan kuvalla varustetun kortin. Saimme myös pojan valokuva-albumiin kuvan missä hän on lääkärin sylissä. Niin ja klinikalta poika sai lahjaksi pehmopupun. Oli kyllä aivan loistava käynti ja nyt sit varmaan jonkun aikaa pysymme pois tuolta (vaikka ainahan me voidaan ohi ajaessa käydä poikaa siellä näyttämässä).

Nyt on tosiaan kaikki ns. viralliset jutut takana ja on aika alkaa keskittymään ristiäisten valmisteluihin. Juhlat on viikon päästä ja paljon on vielä tehtävää. Niinpä tämä mamma hörppää nyt aamukahvinsa kitusiin ja alkaa keskittymään ristiäisjuttuihin.

Onnenkyyneleet <3

28.2.2016 Yleinen

Pitkästä aikaa ehdin istua rauhassa koneelle ja naputella kuulumisia. Meillä on lomailtu tämä viikko, ja huomenna on taas paluu arkeen. Paljon on tälläkin viikolla ehditty kotosalla puuhailemaan ja nyt koti näyttää jo ihan siltä, että tänne olisi jossain vaiheessa vauva muuttamassa. Sänky ja lipasto on kasattu meidän makuuhuoneeseen ja vaatteet on pesty ja viikattu laatikoihin odottamaan käyttäjäänsä. Vaunutkin odottelevat kyydin tarvitsijaa. Jotenkin on vielä melko epätodellinen olo kaikesta, vaikka nuo isoimmat jutut onkin jo paikallaan.

Pulla pitää välillä melkoisia juhlia mahassa. Harvemmin olen öisin heränny siihen, että mahassa riehuttaisiin mutta viikolla heräsin yksi yö siihen, että klo 2 mahassa kävi melkoinen elämä. Oli pakko nousta jalkeille ja varmaan reilun tunnin istuskelin keittiössä ja odottelin, että Pulla väsähtäisi ja pääsisin itsekin vielä nukkumaan. Taisi kello oli lähempänä neljää kun vääntäydyin takaisin sänkyyn ja nukuin vielä pari tuntia. Mutta edelleenkin hän ei suostu potkimaan kunnolla silloin jos puolisoni pitää kättään vatsani päällä. :D

Viikolla käytiin klinikalla ylimääräisessä ultrassa. Halusin tähän raskauteen edes yhden hyvän ultrakokemuksen ja tietenkin varmistuksen siitä, miten Pulla on kasvanu. Jäin niin ihmettelemään sitä äitipolin kasvunseurantaa joka tyssäsi heti yhteen kertaan. No, mutta parempi näin. Tuosta yksityisen käynnistä jäi niin hyvä mieli kaikinpuolin. Oli ihana lähteä sieltä kotiin, kun tiesi, että vauvalla on kaikki hyvin ja toinen on kasvanut kovasti tässä viimeisen kuukauden aikana. Painoarvio oli nyt 1330g. <3 Sukupuolta lääkäri koitti vielä varmistella, mutta eipä meidän Pulla halunnut olla kovinkaan yhteistyökykyinen, joten menemme sillä arviolla minkä saimme rakenneultrasta. :) Lääkärimme tsemppasi meitä ihan hirveästi. Sanoi mm, että kun olen pitkä ja minulla on hyvänmallinen lantio niin alakautta synnyttäminen onnistuu hyvin, vaikka vauva olisi perätilassakin. Jännä sitten nähdä minkä arvioin saan äitipolilta rv 36. Mutta kaikinpuolin siis loistava veto oli satsata tuohon ultrakäyntiin vähän rahaa ja lähteä sieltä onnenkyyneleet silmissä. <3

Viime viikolla oli myös perhevalmennuksen toinen kerta. Puhuimme imetyksestä ja vanhemmuudesta. Oli kyllä ihan kivaa, kun jotenkin koko ryhmä oli avoimempi puhumaan asioista. Paljon naurua ja huumoria mahtui tuohonkin kertaan. Ensi viikolla on sitten viimeinen kerta perhevalmennusta. Ohjelmassa vauvanhoitoa ja paikalle tulee joku tuore vauvaperhe kertomaan omista kokemuksistaan. Ensi viikolla olis taas neuvolassa käyntikin. Saapi nähdä mitä siellä tällä kertaa tapahtuu. :) Eniten jännitän kyllä siihen vaa´alle menoa, mutta jospa se viisari ei nyt paljoa heilahtaisi, vaikka vauva onkin kasvanu kuukaudessa sen reilut puoli kiloa.

Ensi viikolla raskausviikot alkavat jo numerolla 3 ja siitä sit lähdetäänkin laskemaan viikkoja loppua kohti. Tähän väliin mahtuu onneksi kaikkia kivoja juttuja mm. pääsiäinen jolloin minun vanhemmat tulevat meille kylään. Odottelen myös, josko veljen vaimoni tulisi lasten kanssa käymään.

Ai niin, ja sen verran minun on paljastettava jo, että ristiäispäivä on sovittu papin kanssa. Tämä johtuu ihan siitä, että haluamme tietyn papin kastamaan vauvan ja koska ristiäiset tulee kesälle niin on parempi olla ajoissa liikenteessä. Samoin tämä helpottaa myös minun sukuni suunnitelmia, kun he joutuvat hankkimaan majoituksen sekä varailemaan mahdollisesti lentolippuja ja vapaapäiviä juhlien takia. Mutta nyt on taas yksi asia vähemmän stressattavana vauvan syntymän jälkeen. Voidaan sitten syntymän jälkeen keskittyä enemmän vauvaan, perheeseen ja tietenkin siihen tulevaan adoptioon.

Mutta täällä ollaan siis oikein iloisissa tunnelmissa. <3

Ristiäiskukkasia!

10.5.2015 Yleinen

Eilen vietettiin erään suloisen pojan ristiäisiä ja tässä hiukan kuvasatoa kukkasista. Juhlat olivat vaaleansiniset ja herkät, ihan pienen ihmisen näköiset. Tädillä tuli tippa linssiin monen monta kertaa, mutta luulenpa vain, että en suinkaan ollut ainoa. Onhan se välillä hyvä onnenkyyneleitäkin tirauttaa. :)

Pöytäkoristeissa hempeän lilaa orvokkia, valkoista freesiaa ja ruusua… purkkikukkaa ja leikkokukkaa sulassa sovussa samassa asetelmassa.

pöytäkoriste

pöytäkoriste (2)

…ja kynttilän valo kuuluu aina juhlaan kuin juhlaan. Pilttipurkit muuntuivat pieniksi tuikkukipoiksi, sinistä nauhaa ja hempeää pitsiä. Taas kerran tuli todettua, että mitään ei kannata heittää roskiin.

pöytäkoriste (3)

lyhty

 Noutopöytää koristamassa oli iso lasimalja, jossa kukoistivat orvokit ja lankaköynnös. Lisukkeena käytin sinistä nauhaa, valkoista sisalia ja maljan vuorasin koivun tuohella. Olen onnekas tyttö, kun minulla on sellainen ystävä ja työnantaja, joka äitienpäiväkiireistä huolimatta antoi aikaansa ja päästi kukkakauppaansa ristiäiskoristuksia askartelemaan ja näpertelemään ♥

orvokkimalja (3)

orvokkimalja (4)

orvokkimalja

Orvokkihan viihtyy parhaiten ulkosalla ja lisää sen hoidosta voit lukea täältä. Näihin juhliin orvokki pääsi herkän kukintonsa ansiosta ja siksi, että onhan tähän aikaan vuodesta selvästi orvokkien aika.

orvokkimalja (2)

Tuleva viikko alkaakin sitten kukkapenkin repareerauksella. Juolavehnä saa luvan muuttaa kukkapenkistä muualle uusien kujeiden tieltä. Uutta multaa, lapio ja hanskat!

Näkyilemisiin ja kivaa tulevaa viikkoa jokaiselle! :)

~Saara~

Juhlan tuntua!

2.5.2015 Yleinen

Meillä tämä viikko on mennyt pientä potilasta hoivatessa ja parannellessa, siksi blogikin on viettänyt hiljaiseloa. Täällä kuitenkin ollaan taas! Potilas jaksaa jo paremmin ja on taas oma ihana itsensä. Isäntä pysyy jälleen pienessä komennuksessa, sohvan nurkasta kuuluu taas onnellista örinää ja mihinkään ei tarvitse mennä yksin, kun perässä tapsuttelee aina tuo nelijalkainen suloisuus – Hilkka, mamman ja iskän aarre ♥

hilkka1

♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

Tuleva viikko onkin sitten juhlaa täynnä. Hilkan 10-vuotissynttärit, veljen lapsen ristiäiset ja tietenkin sunnuntaina äitienpäivä ja jo pelkästään siinä on aihetta juhlaan, että karvatassumme on taas voimissaan. Hilkan synttäreiden kunniaksi taidamme vierailla valokuvastudiossa, katsotaan millaisia kuvia syntyy päivänsankarista ja ties vaikka otettaisiin perhepotrettikin. Koko päivä taidetaan tehdä Hilkan rakastamia asioita. Käydään lenkillä metsämaastossa haistelemassa uusia hajuja, nukutaan, leikitään nannanpiilotusta ja syödään. Olen luvannut järjestää ristiäisiin kukkakoristelut, joten niitä puuhataan myös tulevana viikkona ja pitäähän tädin vielä etsiä joku kiva juhlaleninkikin. Ja äitienpäivä… sen pienimuotoinen juhliminen kuuluu jo vakiintuneisiin perinteisiin ja ihan vain siksi, että oma äiti on se maailman paras ♥

Ripaus tulevasta viikosta…

ristiäiset orvokki1

…ja pikkuisen lisää myöhemmin.

Ihanaa uuden viikon odottelua!

P.S. Huomasin, että blogissa on vierailtu jo yli tuhat kertaa! Iso kiitos ja kumarrus kaikille lukijoille ♥

~Saara~

Ei nimi lasta pahenna – vai kuinka?

23.2.2015 Aikakausi kaksi lasta

Tuoreet vanhemmat ovat vaikean tehtävän edessä viimeistään siinä vaiheessa kun joko pappi tai maistraatin nimipapereiden deadline kolkuttelee ovelle. Valitako perinteisen vai olisiko sittenkin persoonallinen parempi? Mitä nimi kertoo kantajastaan ja mitkä vaikuttimet nimenvalintaan vaikuttavat?

Itselläni on tavallinen nimi, jonka virallista kirjoitusasua joudun kuitenkin tarkentamaan. Kolmeentoista ikävuoteen asti olin Hanna viiva Mari. Sen jälkeen päätin olla vain Hanna. Meitä vuonna 1982 syntyneitä Hannoja on muitakin, nimeni oli toisiksi suosituin heti Sannan jälkeen. Meidän luokallamme oli ala-asteella kolme Sannaa ja kaksi Annaa. Erikoisuudentavoittelijoiden lapsia luokallamme ei juuri näkynyt, ei Kauniiden ja Rohkeiden innoittamia nimiä tai muitakaan vaikeasti lausuttavia vierasperäisiä. Epäilen silti, että monellekaan vanhemmalle se, että nimi on vuoden suosituin, olisi syy sen valitsemiseen. Ehkä vain moni muukin on samanaikaisesti ihastunut kivaan nimeen?

Tunnen yllättävän paljon kaksoisnimen etunimekseen saaneita henkilöitä. Suurin osa heistä on pysytellyt nimensä kanssa pidättyväisellä linjalla, ja paljastanut toisen etunimen olemassa olon vasta lähemmän tuttavuuden jälkeen. Oman nimeni takaa ei löydy ilmeisemmin suuria tunnekuohuja tai hienoa historiikkia. Äitini oli ihastunut Hanna-nimeen, mutta pikkuserkkuni, jolla on siis myös sama sukunimi kuin minulla, oli jo saanut itselleen samaisen nimen. Tästä johtuen sain perääni ylimääräisen lisäkkeen, jota olen yli puolet elämästäni yrittänyt karttaa. Tästä kaksiosaisesta etunimestä johtuen minulla ei ole toisia nimiä. Omien lasteni kohdalla halusin korjata asian.

Osa vanhemmista haluaa korostaa lapsensa erityisyyttä myös nimen kautta. Silti tiettyjen nimien kohdalla tulee kyllä mieleen, että ovatko vanhemmat miettineet valintansa loppuun saakka. Erikoisen nimen kantaja saa varmasti tavata nimeään jokaisella lippuluukulla ja nostattaa kulmakarvoja kanssaihmisten kasvoilla. Eikö lapsi ole erityinen ilman omituista nimeäkin? Nuorempana olin ehkä hieman toista mieltä. Keräilin kivoja nimiä vihkoon, että olisi sitten joskus mistä valita. Tuolloin olin sitä mieltä, että nimeän lapseni Leona Simone Shalimariksi, Ode Hugo Rafael Apolloniksi, Ada Ceciliaksi, Engla Susandayksi ja Filip Jupiter Vincent Alexandriukseksi. Sitten kuvioihin tuli mukaan henkilö, jolla oli myös oma mielipide asiasta. Olimme lähtökohtaisesti melko eri linjoilla.

Lapsemme saivat lopulta mielestäni melko yleiset, mutta kuitenkin hauskat ja foneettisesti vahvalta kuulostavat nimet, jotka ainakin itselle tuovat positiivisia mielleyhtymiä. Esikoisen nimestä mieheni itse asiassa ilmoitti erään kävelylenkin päätteeksi. Täysin puun takaa, ilman että olimme edes vielä keskustelleet jälkikasvun hankkimisesta. Tämä teki minuun niin suuren vaikutuksen, että eihän siinä sitten ollut enää mitään keskusteltavaa. Toisista ja kolmansista nimistä sen sijaan oli sitäkin enemmän.

Kun nuorikkomme syntyi, eräs ystäväni oli tyrmistynyt siitä, että emme aikoneet tehdä kunniaa kummankaan suvulle toisten nimien kohdalla, niin kuin olimme toimineet esikoisen kanssa. Nuorimmaisen toinen nimi onkin täysin tuulesta temmattu, mutta toki etunimeen sovitettu. Etu- ja toisen nimen valintaan vaikuttivat lähinnä foneettinen kauneus, sopivuus jo olemassa olevan sisaren nimeen, sekä se, että vihdoin pääsimme yhteisymmärrykseen mieheni kanssa. Ja mitä niihin toisiin nimiin tulee, toisella niitä on kaksi, toisella yksi.

Miten teillä nimiasiat on ratkaistu? Onko nimiä pitkä rimsu vai lyhyt ja ytimekäs kokonaisuus? Onko poimintoja lähipiiristä vai ovatko esikuvana tietokonepelihahmot?