Selaat arkistoa kohteelle rintamamiestalo.

Savottatarinaa

12.1.2017 Historia

FM Mauri Junttila

Paljon palasi metsätyömiehiä takaisin savotoille jouluilta useiden vuosikymmenten ajan metsätöiden kultaisella vuosisadalla 1900. He olivat viettäneet joulun kotonaan.

Mukavampi oli savottamiesten viettää joulu kotiväen parissa kuin vieraitten kanssa savottakämpillä. Merkittävää oli ollut myös täydentää omia ja hevosen muonavaroja kotoa ”joululomalla”. Usein oli lähdetty savottaan loka-, marraskuiden vaihteissa, kun alkoi jo olla lunta ja pakkasia. Silloin mukaan otetut muonavarat alkoivat olla jo syöty ennnen joulua.

Hevosten ruokatäydennysten hankinta oli siis ollut eräs tärkeä syy monien savottamiesten joululomaan. Oli vanhan ajan suurilla savotoilla ollut heinän ja kauran välitystä, mutta siksikin kuljettaa niitä kotoa, koska monien savottamiesten kotona kasvatettiin heinää ja kauraa kuin ansiomielessä.

Hevosten kanssa metsätöissä kulkeneet olivat pääasiassa olleet pienten maatalojen isäntiä. Kun, miehet lähtivät savottaan, niin usein sinne lähti myös talon ainoa työhevonen. Eli tärkeä työjuhtakin oli poissa kotoa.

Savottamiesten kodeissa oli ollut lypsylehmiä – ja muuta karjaa. “Joululoman” aikana siirrettiin talon niityiltä heinää ja olkea kotiin navettalatoon. Miehet ajoivat joululoman aikana myös karjanlantaa karjasuojien tunkioista pelloille. Osa miehistä ajoi joululoman aikana polttopuita kotirantteelle tai puuliiteriin kotona olevien lämmittää pirttiä ja saunaa sekä kuumentaa karjasuojassa tarvittavia pesu – ja muita vesiä. Karjanhoitotyössä kotona kului päivän mittaan paljon lämmintä ja kuumaa vettä pesuun sekä karjan ruokintaan.

Savotoilla oli ollut suurten puutavara- ja metsäyhtiöiden puolesta kämppiä savottaemäntineen. Heillä oli ollut valmiin ruuan ja kahvin myyntiä savottamiehille. Mutta, monet savottamiehet kuljettivat myös kotiruokaa, suolakalaa, leipää, lihaa, kahvia, sokeria, voita sekä suolaa kotikonnuiltaan.

Kivaa voi uskoa olleen savottamiehen ottaa mukaan kotoa lähtiessä jouluilta savottaan myös vasta paistettuja ohrarieskoja, nisuja sekä joulukinkun loppuja. Kotona pirtin orressa kuivattuja ruisreikäleipiä kului myös. Niitä saattoi paloitella myös hevoselle herkkupaloiksi. Kotoa viemisistä tuli hiukan lisäpainoa hevosen heinä-/ kaurarekeen joululta savottakämpille palattaessa.

Savotoita oli ollut kovin eri kokoisia. Oli ollut satojen hevosten ja tuhansien miesten suuria metsätyömaita. Oli ollut pienempiä savotoita, joissa yövyttiin ja ruokailtiin vuokralaisina hakkuualueen seudun maataloissa. Hevoset asuivat yönsä talon tallissa.

Oli myös ollut tosi pieniä lyhytaikaisia savotoita. Niiden muutamat hevoset ja miehet asuivat jopa vaatimattomissa paljolla lumella suojatuissa risu-ja havumajoissa. Tai oli rakennettu vaatimaton kämppä hirsistä jonkinmoisella tulisijalla, missä voitiin valmistaa ruokaa ja keittää kahvia, kuivattaa työvaatteita, kenkiä ja peseytyäkin.

Eräitä virstanpylväitä metsöiden suhteen

Suomi eli ennen metsistä. Sahoja alkoi nousta höyryvoiman keksimisen ja – käyttöönoton myötä 1700-luvulta lähien. Paljon oli sahattu puuta vesivoimalla. Vesivoiman käyttöön soveltuvia pieniä puroja oli ennen ollut hyvin paljon.

Suomen siirtyessä ns. Suomen sodan (vv. 1808-1809) jälkeen Venäjän autonomiaksi muutoksia metsätöiden lisääntymisissä oli ollut silloinkin. Töitä metsätyömiehille ja ajomiehille tuli uusissa suomalaisissa autonomian oloissa. Sahatavaraa sahattiin lisää muutamilla uusilla juuri perustetuilla sahoilla. Puun ulkomaankauppa lisääntyi autonomiassamme.

Sahoja perustettiin vesistöjen varsille. Esimerkiksi Kotkan ja suuren Kymijoen asema puumarkkinoilla lisääntyi. Suomen monet joet, vesistöt olivat likietuisia, käypiä paikkoja sahatavaran kuljettamiseen ja vesivoimalla tapahtuviin puiden sahaamisiin. Jokien suilla oli usein hyviä satamapaikkoja.

Suomessa alettiin kohta autonomian alkuajoilta rakentaa entisten pimeiden, mustien, ikkunattomien savupirttien ja – tupien tilalle savuhormistoilla ja tulisijoilla sekä ikkunoilla varustettuja uudemmanmallisia asuintaloja. Niiden rakennuspuiden hankinnassa olivat metästyömiehet ja savottahevoset olleet edelleen tarpeen. Esimerkiksi Ylitemmeksen Sillankorvaan rakensivat uuden asuintalon kohta Suomen sodalta. Asuinrakennus oli nähtävästi ollut Suomen sodan aikaan seikkailuja kokeneen Juho Jaakonpoika Sillankorva – Junttilan (vv.1790-1856) aikaansaannosta.

Suomen sota (vv. 1808-1809) ei juuri tuhonnut eikä hävittänyt asuinympäristöjämme. Jopa, taistelutantereet säilyivät lähes sellaisinaan. Niinä vanhoina aikoina oli vain tullut eteen aika alkaa uudistaa maaseudun rakennuskantaa ja ehostaa ulkoista ilmettä. Alettiin siis mennä elämässä eteenpäin. Matkattiin pois mustien, pimeiden savutupien ja – pirttien ajasta.

Saimaan kanavan 1. rakentaminen vuonna 1856 oli muuttanut valtavasti silloista maailmaa ja maailmankuvaa laajasti erityisesti itä – Suomessa. Saimaan kanava virtaa Lappeenrannan kautta Suomenlahdelle. Se elävöitti puutavarakauppaa kanavan varsilla ja kauempana. Metsätöitä tehtiin paljon suuressa Savonmaassa seudun valtavien metsien puurikkauksien takia. Sitä tehtiin lisääntyvästi heti Saimaankanavan rakentamisesta lähtien.

Saimaalla ja – kanavassa seilasi höyryvoimalla kulkeneita tervalla maalattuja mustia lotjia suurin määrin. Ne seilasivat siellä raskaissa parru – ja puutavaralasteissa. Tai voimakkaat höyryhinaajat vetivät perässään valtavia puulauttoja. Monet niistä olivat saaneet myös Päijänteen puuta kuljetettavakseen Saimaan kanavan kautta.

Oulussa oli elänyt vanhaan aikaan puuhakas teollisuusmies Johan G. Bergbom (vv. 1818-1893). Hän oli aikanaan ollut myös iso laivanrakentaja. Hän oli perustanut ulkomaille paljon sahanneen Pateniemen sahan vuonna 1873. Pateniemeen oli tullut puuta sisämaasta Kiiminkijokea myöten. Puuta oli kuljettu Varjakan ja Pateniemen sekä Oulun sahoille myös meriteitse Iijoelta, Kemijoelta ja Oulujoelta.

Rataverkon laajentuminen Suomessa elävöitti paljon sahateollisuuttamme. Metsien hyödyntämisen ansiosta töitä tuli taas tuhansille ja taas tuhansille Suomen metsureille ja hevosille. Savon rata alkoi elävöittää ja työllistää Savonmaata vuodesta 1889 lähtien. Helsingistä lähtevä Pohjanmaan rata tuli valmiiksi Seinäjoelta Ouluun vuonna 1885.

Aika 1. maailmansodan jälkeen oli ollut eräs terävä piikki sahateollisuuden nousussa. Ja, se lisäsi edelleen metsureiden ja metsätyöhevosten tarvetta ja määrää. Puuta ja sahatavaraa oli tarvittu esimerkiksi jälleenrakennukseen 1. maailmansodan runtelemassa Euroopassa ja tarvittiin puuta ja sahatavaraa myös vapaussodan (v.1918) runnomassa Suomessa.

Jälleenrakennuskausi 2. maailmansodan jälkeen toi metsureita ja hevosia metsätöihin paljon. Metsätöissä näyttelivät silloin tärkeää osaa erämaiden uudet asukkaat eli rintamaistalojen isännät hevosineen. Voidaan sanoa, että rintamamiehet pelastivat Suomen jo toisen kerran. Ensin rintamamiehinä ja toisen kerran pokasahojen ja työhevosten kanssa rintamiestalojen isäntinä.

Metsärikkauksien Neuvostoliitto otti sotakorvauksina suomalaisilta vastaan puuta vain hyvin vähän. He halusivat metallialan tuotteita sotakorvauksina. Puu näytteli toki edelleen suurta osaa sotakorvauksissa Neuvostoliitolle. Siksi, koska saadaksemme raaka-ainemetallia ulkomailta, sitä vaihdettiin puulla. Suomalaisella puulla oli ollut rajattomasti markkinoita II maailmansodan jälkeen.

Elinkeinorakenne muuttui viime sotien jälkeen Suomessa. Olimme ennen olleet täysin maa-ja metsätaloudesta elänyt maa. Sotakorvausten maksun myötä suomalainen metalliteollisuus alkoi kehittyä ja se tuli merkittäväksi teollisuuden alaksi. Suomi muuttui entisestä maa-ja metsätalousmaasta teollisuusmaaksi.

Suuria savotoita

Vuosina 1936-1939 oli Kuolajärvellä (Salla) ollut Suomen oloissa erikoisempi suuri savotta. Siellä oli käytetty ensimmäisiä kertoja Suomessa suuria määriä kuorma-autoja tukkipuiden ja muun puutavaran siirtoon. Autoilla oli kuskattu valtavista hevosten täyttämistä välilansseista puuta edelleen Maaselän eli vedenjakakajan länsipuolelle. Sieltä puut olivat kuljetettu uittamalla Pohjanlahden pohjukkaan. Paljon niitä jäi Kemiin. Kuolajärven savotoidut seudut jäivät suureksi osaksi Neuvostoliitolle valloitusmaiksi Suomen viime sotien jälkeen.

Muutama vuosikymmen viime sotien jälkeen Suomeen alettiin suunnitella ja myös rakentaa vesivoiman lisäämiseksi ja turvaamiseksi tekojärviä vesivoimaloille vesivarastoksi. Lappiin tulivat esimerkiksi suuret Lokan ja Porttipahdan tekoaltaat Kemijoen vesistön hyötyalueelle. Oulun lääniin, Pyhännän ja Pulkkilan rajoille, lähelle nelostietä rakennettiin pienempi Uljuan allas. Allasalueiden puustoa savotoitiin pois ennen altaiden vesittämistä. Ne olivat aikoinaan olleet suuria metsätyömaita.

Paljon puuhaili ennen ihmisiä metsien puiden ja puutavaran parissa. Esimerkiksi tyrnäväläinen autoilija Mauno Junttila (vv.1930-1976) ajoi vuosina 1958-1962 kuorittua paperipuuta jopa Suomussalmen rajavyöhykkeeltä Oulun Toppilan satamaan. Propsit, pöllit sieltä mustiin rahtilaivoihin ja ne lähtivät Toppilasta ulkomaille raskaissa paperipuulasteissa.

Junttilalla oli ollut ajoneuvonaan uutena hankittu vuoden 1958 mallia ollut vihreä diesel buldoggi Mersu. Siinä oli ensin ollut puusta tehty rekka. Myöhemmin rekka muuttui teräsrekaksi, missä voitiin kuljettaa puuta muuan kuutio enemmän. Autossa ei ollut esimerkiksi teliperää eikä rekassa. Melko vaatimattomilla puutavararekoilla kuljettivat siis niinä vanhoina aikoina puuta pitkiä matkoja. Samaa kokoluokkaa oli silloin ollut esimerkiksi diesel Ford Trader ja eräs diesel Thames kuorma auto.

Junttilan ajoreitillä kaukana Suomussalmella tuli kerrattain metsätiellä vastaan puusta ja piikkilangasta tehty veräjä. Varoituskyltissä varoitettiin rajavyöhykkeestä monin kielin sanoin ”Rajavyöhyke – Pääsy kielletty”. Sieltä kuului isojen koirain haukuntaa. Rajalla liikkui sekä suomalaisia että neuvostoliittolaisia rajavartijoita mukanaan ”ukkokoirain äänillä varustettuja” rajakoiria.

Niinä aikoina molempien maiden rajoilla, rajakoirina oli kookkaita jyräkkä-äänisiä sakemanneja. Kun, eräänä valkeana varhaisena kesäaamuyönä ajettiin rekalla kohden valtioiden rajaa. Sellaisena kesäaamuna, jolloin kuorma-auton jyrinä kantautui kilometrien päähän. Kuorma auton ääni valpastutti kierroksillaan olleiden rajamiestan rajakoirat haukkumaan.

Metsurit ja maanviljelivät alkoivat hankkia suurin määrin moottorisahoja ja maataloustraktoreita 1960 -luvulla. Hevoset alkoivat jäädä pois metsätöistä. Se oli vain hyvä asia. Raskaita olivat metsätyöt hevosille.

Oli ennen ollut hyvää huolta hevosista pitäneitä ja niitä hellästi ja nätisti sekä kauniisti hoitaneita, käsitelleitä hevosmiehiä. Mutta, siitä huolimatta joutivat raskaat, usein vaaralliset metsätyöt jäädä hevosilta.

Moni ihminen sai jotain rahaosuutta esimerkiksi kuoritusta paperipuukuutiosta vuonna 1960, joka lähti kaukaa itärajalta ja matkasi Toppilan satamaan. Propsia, pölliä varten kaadettiin ensin puu ja se tehtiin paperipuuksi Suomussalmella lähes rajavyöhykkeellä.

Tarinani paperipuut hakattiin siellä valtion metsistä. Ns. kantoraha meni siis valtiolle. Paperipuut sahasi ja kuljetti lähiseudulla asunut ahkera hevosen ja moottorisahan omistanut rintamamiestalon isäntä. Hän kävi savotoimassa palstallaan kotoaan käsin. Hän vietti viikon kerrallaan hakkuutyömaallaan, asuen jostain syystä sinne jääneissä asuttavissa puuparakeissa hevosen ja koiransa kanssa.

Mies oli ottanut mukaansa yhden miehen savottaansa ruokaa itselleen ja koiralle sekä heinää, kaurajauhoja ja olkea hevoselle. Hän oli ottanut mukaansa myös kahvia, sokeria, suolaa ja lisäksi kesällä poimimiaan metsämarjoja sekä kaupasta ostettuja sekahedelmiä, rusinoita ja luumuja keittää iltaisin sekahedelmäkeitto kamiinan päällä. Koira oli mukana kaveriksi hänelle ja välillä kaverina hevosella. Esimerkiksi, kun hän ahkeroi kiivaassa työntouhussa ja kovassa työntahdissa paksuissa lumikinoksissa lyhyen talvipäivän takia paljon aamu-, iltahämärissä moottorisahansa kanssa puita kaataen. Silloin, miehen koira ja hevonen viettivät keskenään turvallista laatuaikaa tallin turvassa “leppäilen”. Ei ollut pelkoa niiden jäädä kaatuvien puiden ruhjomiksi tai vahingoittamiksi.

Oli hänellä hyvällä ampujalla mukana myös metsästysluodikko. Hän ampui silloin tällöin metson ja/tai teeren, joita ruokaili työmaa-alueen puissa. Linnut eivät isommin piitanneet valtakuntain rajoista, vaan lensivät niiden yli tärkeimpänä lentää päivittäisiä ruokailumatkojaan.

Metsäkanalintuja hän vei joitakin mukanaan kotiinsa viikonloppureissuillaan. Niistä sai höyheniä tyynyihin ja lihaa. Voitiin pyydetyillä metsälinnuilla vaihtaa myös paikallisista kaupoista ostettavaa – moottorisahan bensaakin.

Tämä entinen rintamamies sai oman osuutensa paperipuukuutioista, kun teki niitä moottorisahansa kanssa ja kuljetti ne hevosellaan kuorma-autolla liikennöitävän tien varteen. Propsit olivat käyneet mittaamassa paikallisen metsänhoitoyhdistyksen työnjohtajat. He tekivät sitä ansiotöinään paikallisessa metsänhoitoyhdistyksessä.

Pöllit olivat metrisiä ja kaksimetrisiä. Nämä olivat ajettu tien varteen kuoripäällisinä. Usein niitä kuorittiin lähes kaatopaikoilla. Tarinani isännän, Oulussa opiskeleva reipas poika oli ottanut urakakseen kuoria pöllit lomillaan. Hän kuori ne kuorimaraudalla ja laittoi metriset ja kaksimetriset nätisti omiin pinoihinsa tien reunaan. Kuoret jäivät niinä aikoina niille sijoilleen. Poika sai työpalkkansa paikalliselta metsänhoitoyhdistykseltä.

Autoilija Mauno Junttila ajoi pöllejä tien reunasta kauas Oulun Toppilan satamaan. Hän myös sai osuutensa paperipuukuutioista kuljetuspalkkioina. Pöllikuormat purettiin satamassa välillä suoraan laivojen viereen, mutta useimmin ne purettiin suuriin Toppilan sataman välivarastoihin. Satamassa saattoi olla joitakin nuorukaisia ”koksarit” kädessä odottamassa mahdollisia pöllilastien purkuja. He ottivat 5 mk työavustaan.

Toppilan satamassa oli vinhasti kiitäviä maataloustraktoreita siirtämässä pöllikuormia valtavista välivarastoista rahtilaivojen viereen. Siellä oli myös sataman työmiehiä lastaamassa rahtilaivoja. Hekin saivat osansa pöllien käsittelyistä niiden lähtiessä kauas ulkomaille. Niistäkin Suomussalmelta lähteneistä paperipuupölleistä saattoi aikanaan tulla paperia esimerkiksi belgialaisille, englantilaisille, hollantilaisille tai ranskalaille sanomalehdille.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4_Group

https:/A/fi.wikipedia.org/wiki/Sallan_autosavotta

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4liitto_Osuuskunta

https://rintamamiestila.wordpress.com/

http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Teema:_Sahateollisuus

http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=2080

http://www.oulu.ouka.fi/tekninen/toppilansaari/seminaari11082005/Topsaymprakprojnayttely.pdf

http://gallery.kuukuna.net/gallery3/index.php/Raskaskalustoa-merkeitt_in/album39/1413_1965

http://historia.sodankyla.fi/savotta2.htm

”http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/mikkelinpaikallishistoria/taloushistoria/elinkeinoelama/sahateollisuutta_mikkelin”historia/elinkeinoelama/sahateollisuutta_mikkelin

http://kuolajarvenkyla.nettisivu.org/etusivu/historia/suuret-autosavotat/

http://www.oravala.net/files/Kymijoen_uitto.pdf

http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=4520

https://fi.wikipedia.org/wiki/Porttipahdan_tekoj%C3%A4rvi

http://www.siikalatva.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/siikalatva/embeds/siikalatvawwwstructure/15493_uljua_WEB.pdf

Unelmieni koti, se on vanha

4.1.2017 Yleinen

Villa Tupala

Kuinka moni meistä saa asua unelmiensa kodissa? Olen yksi niistä onnellisista. Rakastan tätä vanhaa vuoden -52 taloa. Siinä on sitä jotakin..tunnelmaa. Tätä samaa tunnelmaa ei uusista taloista löydy. Toki tämähän on ikuinen remonttikohde, eikä varmasti koskaan valmis, mutta silti. Olen aina haaveillut Saariston lapset -tyylisestä asumuksesta ja täällä ollaan. Tosin ilman sitä saarta ;) Piha meillä kuitenkin on ja siinä on sopivasti tilaa lapsille ja meille aikuisille  myös (ja pihatontullemme).

Täällä missä asumme on ihania naapureita ja yhteisöllisyys kukoistaa. Minä saan toisinaan lainata naapurimme autoa ja naapuri lainaa meidän tramppaa tai hakee pihasta tuoretta pinaattia. Tietenkin mukaanlukien illanistujaiset ja muut hauskat jutut. Luulen että Helsingissä tätä yhteisöllisyyttä ei enää ole kovin monessa paikassa, mutta onneksi vielä on edes jossain.

Me emme ennen haaveilleet omakotitalossa asumisesta ja olimme ajatelleet, että ei se varmaan meille sovi. Never say never, täältä ihanasta talosta löysimme itsellemme täydellisen kodin. Lähes takapihaltamme pääsee myös keskuspuistoon, joten lenkkipolut, hiihtoladut ja villi luonto on ihan käden ulottuvilla. Villillä luonnolla tarkoitan sitä, kun täällä aina näkee kaikenlaisia elikoita vipeltävän. Ei siis pelkästään niitä Helsingissä jo ongelmaksi muodostuneita rottia, vaan monia muita myös.

Minä <3 Helsinki

Ps. Meidän naapurissa asuu lumikko!

Se lumikko

Kunnon lohisoppa

3.1.2017 Reseptit

Kunnon mummon lohikeitto maistuu etenkin sunnuntaina. Viikonloppu on ohi ja katse suuntautuu jo seuraavaan viikkoon. Meillä ei yleensäkään ruoka ole mitään kevytruokaa, joten kermaa ja voita ei säästellä. Mieluiten ruoka tehdään aidoista aineista.

9 keskikokoista perunaa
2 isoa sipulia
2 porkkanaa
1/5 kg kukkakaalia
2 rkl voita
1 litra vettä
2 kalaliemikuutiota
10 maustepippuria
2 laakerinlehteä
500g tuoretta lohta
1 puntti tuoretta tilliä
1 prk kuohukermaa
Suolaa
Pippuria

Kuori perunat, pilko ne pieniksi ja laita kylmään veteen odottamaan. Kuori ja paloittele sipuli. Kuori ja pilko porkkanat.
Sulata voi isossa kattilassa ja kuullota juureksia kevyesti. Kaada päälle reilusti vettä, jotta vihannekset peittyvät kunnolla. Lisää liemikuutiot, pippuri ja laakerinlehdet.

Anna keiton kiehua hiljalleen noin vartti. Leikkaa lohi haluamasi kokoisiksi paloiksi sekä silppua tilli.
Lisää kattilaan kerma ja anna kiehahtaa muutama minuutti. Lisää lohi ja tilli, kiehauta kuumaksi ja ota kattila liedeltä. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja mustapippuria. Peitä kannella ja anna keiton vetäytyä noin viitisen minuuttia.

Tässä minä olen ja tätä minä luon

2.1.2017 Yleinen

Näin vuoden 2017 kunniaksi on luotava uutta. Tässä on sitten minun luomukseni. Aikomukseni on kirjoittaa meidän elämästä rintamamiestalossa Helsingissä, luontohörhöilystäni ja ruoasta. Hyvä itsetehty ruoka on iso osa elämäämme. Muita periaatteita ei ole ruoan suhteen, mutta ruoka on tehtävä alusta asti itse ilman lighteja. Emme noudata mitään erikoisruokavalioita, eikä meillä ole onneksemme myöskään allergioita.

 

Meidän perhe koostuu minusta, puolisostani ja kahdesta lapsestamme, tytöstä ja pojasta. Isompi on koulussa ja pienempi on päiväkoti-ikäinen. Minä olen päälle kolmekymppinen rouva. Työelämässä tiukasti kiinni, joten bloggailu on harrastuksena silloin kun jaksaa ja huvittaa. Työskentelen sairaalamaailmassa lasten parissa ja pidän työstäni valtavasti, ei siitä sen enempää. Pysy seurassa jos viihdyt!

-M

 

Syystöitä, syyskyntöjä

5.9.2016 Historia

FM Mauri Junttila

Suomi oli kauan maa – ja metsätaloudesta toimeentulonsa saanut maa. Syyskynnöt olivat tärkeitä. Kynnöt tehtiin kauan hevosilla. Se oli raskasta työtä hevosille.

Ikiaikainen kaskenpoltto oli vanhaan aikaan ainoa keino suomalaisille leipäviljan viljelyssä. Kaskenpolttoon ei liittynyt tavanomaisia syyskyntöjä. Mutta, paljon oli kasvu- ja kylvöalustan laittoja ja muokkaamisia niissäkin.

Kasket valmisteltiin kylvöalustoiksi hevosten vetämillä risukarheilla ja kyntösahroilla. Pienimuotoisia kaskien kylvöalustojen kunnostuksia tehtiin myös pelkin ihmisvoimin. Esimerkiksi mies veti kevyttä kyntösahraa ja vaimo oli sahran kahvoissa.

Eräs tärkeä työkalu kaskimailla oli ollut noin 1,5 metriä leveä puinen vedettävä melko vankkarakenteinen peltokampaksi sanottu. Sen avulla kunnostettiin kaskimaita kylvöalustaksi esimerkiksi hevosilla tai härillä vetäen. Härkiä oli ennen käytetty vetojuhtina Varsinais – ja Etelä-Suomessa sekä Etelä – Pohjanmaalla.

Talikot ja lapiot olivat myös olleet keskeisiä työkaluja kaskien muokkaamisessa. Ne olivat olleet vanhaan aikan puusta valmistettuja. Lapion kärjessä saattoi olla kulutusta kestävä metalliosa. Kuokka oli ollut tehokas työväline raivaustöissä. Kaskimaat olivat olleet pieniä pinta-aloiltaan, vain muutaman hehtaarin kokoisia tai allekin hehtaarin.

Kaski tehtiin siten, että sopivaksi katsotusta paikasta kaadettiin kaikki puusto niille sijoilleen levälleen maahan. Alue oli metsää. Se saattoi olla jopa suuripuista metsäaluetta.

Kaadetut puut saivat kuivua pitkällään maassa auringon paisteessa. Sitten, kuivattuaan kaskimaalle kaadetut puut poltettiin niillä sijoillaan. Samalla maasta paloi myös pintamaata kanervikkoa, varvukkoa tai muuta pintamaan kunttakerrosta.

Kaskenpolttoon liittyi työvaihe ns. viertäminen. Se oli lähinnä vierittää palavia puunrunkoja ja puita kaskimaalla puukankien avulla. Kyseisen työvaiheen avulla poltettiin kaskelle kaadetut isommat ja pienemmät puut ja kaikki muukin palava.

Kaskenpoltto oli ollut likaista, raskasta ja hikistä työtä kesäkuumalla. Poltettavat puut lisäsivät kuumuutta. Kaskimaiden ainoa lannnoitus oli tasainen tuhkakerros, mitä syntyi kaskenpolton ja poltettavien puiden ja niiden viertämisten yhteydessä.

Kaski hylättiin muutaman sadon jälkeen, kun se ei enää jaksanut kasvattaa ruista, ohraa, vehnää jne. Usein, vuosien vieriessä saattoi käydä, että sama alue kaskettiin uudelleen myöhemmin. Se oli vain ensin metsittynyt kunnolla – sankaksi metsäksi.

Peltoviljelyksi sanottava pellonkäytön työmuoto alkoi Varsinais-Suomesta. Siellä ovat Suomen vanhimmat viljellyt pellot. Siellä alettiin ensimmäisinä kyntää peltoja.

Peltoviljelyksessä olevat pellot olivat aina samoja peltoja. Kaskeamisen, kaskimaat olivat aina eri paikoissa. Ihmisiä saattoi siirtyä asuman muualle kaskeamisen mukana.

Viljaa kasvavia peltoja lannoitettiin kotieläinten lannalla. Peltoviljelyn myötä alettiin painottua myös karjanhoitoon. Ihmisillä alkoi olla enenevästi lampaita, lehmiä ja sikoja hevosten lisäksi. Ohraa alettiin käyttää enemmän myös oluen valmistamiseen. Se oli ennen ollut ruokajuoma. Kotona, myyntiin valmistettu olut toi myös tuloja talonpojille.

Peltoviljelyt jatkuvasti samoilla pelloilla ja yleensä viljanviljely alkoivat Varsinais – Suomessa. Aluetta sanottiin ennen vanhaan Suomen vilja – aitaksi. Vuosien vieriessä peltoviljely levisi kaikkialle Suomeen ja kaskiviljely jäi tyystin pois Suomesta.

Pellonraivausta

Suomessa on raivattu peltoja iät ajat. Suurta oli pellonraivaus ollut esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen. Niinä aikona raivattiin peltoja kaikkialle Suomeen.

Suurimittaiseen pellonraivaukseen vaikutti hävitty talvi- ja jatkosota. Osaksemme tulivat alueluovutukset itä – Suomessa. Sodissa menetyssä Karjalassa oli ollut runsaasti peltoja. Sieltä sotaevakkoon joutuneet olivat olleet pääosin maanviljelijöitä. Heille pyrittiin järjestämään samat toimeentulomahdollisuudet ja – muodot tynkä – Suomeen. Se puuha ja toiminta vaati paljon uusien peltojen raivaamisia.

Sotien kestäessä rintamamiehille oli luvattu maata. Niinä vanhoina, hyvinä Paasikiven ja Kekkosen aikoina, herrat pitivät positiiviset lupauksensa. Asumattomiin erämaihin, syviin metsiin perustettuihin rintamamiestaloihin raivattiin peltoa. Niissä piisasi isännille kyntämistä ja kylvämistä. Taajamiin nousi asevelitaloja, asevelikyliä.

Entiset rintamiehet saivat tontteja myös taajamista. Niille oli tyypillistä suuri koko. Tontilla voitiin pitää kookasta kasvimaata, kasvattaa kasvimaa ja puutarhatuotteita omaan käyttöön. Ns. asevelitalot olivat myös olleet yhteiskunnan kädenojennus taajamien entisille rintamamiehille, saada omakotitalo isolla tontilla.

Sodanjälkeisten pellonraivausten myötä Suomeen perustettiin telaketjutraktoreita ja kaivinkoneita omistanut yhtiö nimeltään Pellonraivaus OY. Se hankki paljon työkoneita länsiliittoutuneitten Normannian maihinnousun ylijäämävarastosta. Ne vain kunnostettiin Suomessa ja maalattiin Pellonraivaus OY:n väreille eli keltaisiksi.

Uudismaan kyntöpuuhiin ryhtyvä Pellonraivaus OY:n massiivinen katerpillari tarjosi katsojalle monia kuulo- ja muita aistimuksia sekä näkemiskokemuksia. Oli työmailla myös erilaisia kivoja tuoksuja. Naftalla käypä jykevä harvakäyntinen pillarin diesel käynnistettiin narunpätkällä käynnistettävän venemoottorin näköisen bensamoottorin avulla. Se oli kiinteästi dieselin kyljessä. Caterpillari tuoksui vaseliinille. Moottorin jäähdytysvedellä oli myös oma kiva tuoksunsa. Raivausmaan kyntöaura halkoi paksuja siivuja syyskohmeisesta raivausmaasta. Sieltä kohosi myös omia maaperän tuoksuja. Kun, painava näyttävän näköinen pillari liikkui, maa tärisi laajalla alalla.

On arvosteltu, että suuret sodanjälkeiset pellonraivaukset ja monet uudistilojen perustamiset olivat olleet virheliike Suomelle. Väärin moitiskeltiin. Ei vielä silloin ollut voimakkaan teollistamisen aika maallemme. Tavanomainen maa-ja metsätalous antoivat parhaiten turvan ja leivän kansallemme. Aika oli edelleen niiden. Sodan jälkeen oli vielä useita vuosia kova puute kaikista elintarvikkeista: kanamunista, possunlihasta, maidosta, leivästä jne.

Paljon tekivät syvien metsien uudistilojen miehet maallemme elintärkeitä metsätöitä hevosineen vuosikymmenten ajan. Vientipuulla Suomi sai valuuttaa sodan jälkeisiin ostoihinsa ulkomailta sekä myös valtavaan sotakorvausteollisuuteen. Sodanjälkeinen sotakorvausteollisuus tarvitsi ennenkaikkea rautaa. Poltto – ja voiteluaineita ostettiin niitä tuottavilta mailta. Bensaa tarvittiin autoihin ja traktoreihin.

Noiden kaikkien pakollisiin ostoihin saatiin ulkomaista valuutta suurilla suomalaisten vientipuukaupoilla. Kuorittu paperipuupölli oli erityisen kysyttyä ulkomaille. Sitä kuskattiin esimerksi vuosikymmenten 1950 ja 1960 vaihteissa jopa kaukaa itärajalta, kaukaa Juntusrannan ja Raatteentien metsistä – Oulun Toppilan satamaan silloisilla vain noin 38 – 40 m3 kuljettaneilla kuorma autorekoilla.

Sekin oli suurten sydämaiden metsissä ahertavien miesten ansiota, että saimme alkaa juoda kaipaamaamme aitoa kahvia kohta sodan jälkeen. Kahvia alettiin saada juoda halujemme mukaan Helsingin olympialaisten ajoista (1952). Elintarvikesäännöstely ja ostokortien käyttö loppui Suomesta kokonaan pari vuotta myöhemmin.

Rahtilaiva Herakles toi kahvia Turkuun Brasiliasta jo helmikuussa 1946. Tornionjoki vuosi hieman kahvia Ruotsista kaiken aikaa. Tosin sota-aikana vain vähän. Senkin kahvin ostoon tarvittiin luonnollisesti rahaa. Niistäkin rahoista osa oli syvien metsien uudistalojen isäntien, entisten rintamamiesten työtuloista kertyneitä. Valtio maksoi raivauspalkkioita uudispeltojen raivauksista. Niiden töiden ansiosta maaseudullakin alettiin käsitellä rahaa.

Esimerkiksi Lapin – ja Oulun läänin sekä monien muiden läänien syviin metsiin perustettujen uudistalojen isännät puuhaisivat perinteisen maatalouden parissa. Siihen kuului lypsykarjanhoitoa ja peltoviljelyä. Syksyisin kynnettiin peltoja seuraavan kesän kasvua varten. Kynnöt olivat tärkeä osa maanmuokkausta ja maan valmistelua kasvualustaksi. Talvisin nuokin raivaajamiehet olivat tärkeissä metsätöissä.

Maataloustraktoreita alkoi tulle enemmän pelloillemme vasta 1960 – luvulla. Peltoja kynnettiin vielä kauan hevosilla viime sotien jälkeen. Tavallinen, maalauksellinen näky maaseudulla syksyisin oli se, kun reipas isäntä oli yksinään touhukkaana kyntämässä pirteällä hevosellaan. Ohjakset olivat heitettynä kivasti pään yli harteille ja olkapäille. Siellä, he menivät syksyisellä pellolla mies ja hevonen kahdestaan kynnettävää peltoa. Kyntöviilut kaatuivat nätisti pellolle toinen toisensa viereen.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenhevonen

http://www.luontoon.fi/telkkamaki/nahtavyydet/kaskeamisentyovaiheet

https://fi.wikipedia.org/wiki/Uudistalo

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyyppitalo

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/avainsana/rintamamiestalo/

https://tyohevosharrastajat.fi/2016/08/17/hevoskynnon-sm-kilpailut-10-9-2016/

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/akeet.htm

http://yle.fi/uutiset/kahvilaiva_herakles_toi_mukanaan_toivon_tulevasta/8697682

http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2009/04/vaaran-vuosien-1944-1948-tapahtumat.html

https://www.youtube.com/watch?v=nqSygBZex-8

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/perinne-sailyy-sohjanan-talossa/25141/

http://mauri-junttila.blogspot.fi/

https://asiakas.kotisivukone.com/files/karjasilta.palvelee.fi/tiedostot/Karjasiltalainen_2015.pdf

hirsinen asevelitalo vuodelta 1943

hirsinen asevelitalo vuodelta 1943

rintamalla tehtiin asevelitaloja. aseveljelle lähtevän talon hirsiä numeroidaan

rintamalla tehtiin asevelitaloja. aseveljelle lähtevän talon hirsiä numeroidaan

postimerkki vuodelta 1946: viikatteen teroitus

postimerkki vuodelta 1946: viikatteen teroitus

suomenhevonen ori

suomenhevonen ori

mauri koululaisena

mauri junttila koululaisena

Syystöitä, syyskyntöjä

5.9.2016 Historia

FM Mauri Junttila

Suomi oli kauan maa – ja metsätaloudesta toimeentulonsa saanut maa. Syyskynnöt olivat tärkeitä. Kynnöt tehtiin kauan hevosilla. Se oli raskasta työtä hevosille.

Ikiaikainen kaskenpoltto oli vanhaan aikaan ainoa keino suomalaisille leipäviljan viljelyssä. Kaskenpolttoon ei liittynyt tavanomaisia syyskyntöjä. Mutta, paljon oli kasvu- ja kylvöalustan laittoja ja muokkaamisia niissäkin.

Kasket valmisteltiin kylvöalustoiksi hevosten vetämillä risukarheilla ja kyntösahroilla. Pienimuotoisia kaskien kylvöalustojen kunnostuksia tehtiin myös pelkin ihmisvoimin. Esimerkiksi mies veti kevyttä kyntösahraa ja vaimo oli sahran kahvoissa.

Eräs tärkeä työkalu kaskimailla oli ollut noin 1,5 metriä leveä puinen vedettävä melko vankkarakenteinen peltokampaksi sanottu. Sen avulla kunnostettiin kaskimaita kylvöalustaksi esimerkiksi hevosilla tai härillä vetäen. Härkiä oli ennen käytetty vetojuhtina Varsinais – ja Etelä-Suomessa sekä Etelä – Pohjanmaalla.

Talikot ja lapiot olivat myös olleet keskeisiä työkaluja kaskien muokkaamisessa. Ne olivat olleet vanhaan aikan puusta valmistettuja. Lapion kärjessä saattoi olla kulutusta kestävä metalliosa. Kuokka oli ollut tehokas työväline raivaustöissä. Kaskimaat olivat olleet pieniä pinta-aloiltaan, vain muutaman hehtaarin kokoisia tai allekin hehtaarin.

Kaski tehtiin siten, että sopivaksi katsotusta paikasta kaadettiin kaikki puusto niille sijoilleen levälleen maahan. Alue oli metsää. Se saattoi olla jopa suuripuista metsäaluetta.

Kaadetut puut saivat kuivua pitkällään maassa auringon paisteessa. Sitten, kuivattuaan kaskimaalle kaadetut puut poltettiin niillä sijoillaan. Samalla maasta paloi myös pintamaata kanervikkoa, varvukkoa tai muuta pintamaan kunttakerrosta.

Kaskenpolttoon liittyi työvaihe ns. viertäminen. Se oli lähinnä vierittää palavia puunrunkoja ja puita kaskimaalla puukankien avulla. Kyseisen työvaiheen avulla poltettiin kaskelle kaadetut isommat ja pienemmät puut ja kaikki muukin palava.

Kaskenpoltto oli ollut likaista, raskasta ja hikistä työtä kesäkuumalla. Poltettavat puut lisäsivät kuumuutta. Kaskimaiden ainoa lannnoitus oli tasainen tuhkakerros, mitä syntyi kaskenpolton ja poltettavien puiden ja niiden viertämisten yhteydessä.

Kaski hylättiin muutaman sadon jälkeen, kun se ei enää jaksanut kasvattaa ruista, ohraa, vehnää jne. Usein, vuosien vieriessä saattoi käydä, että sama alue kaskettiin uudelleen myöhemmin. Se oli vain ensin metsittynyt kunnolla – sankaksi metsäksi.

Peltoviljelyksi sanottava pellonkäytön työmuoto alkoi Varsinais-Suomesta. Siellä ovat Suomen vanhimmat viljellyt pellot. Siellä alettiin ensimmäisinä kyntää peltoja.

Peltoviljelyksessä olevat pellot olivat aina samoja peltoja. Kaskeamisen, kaskimaat olivat aina eri paikoissa. Ihmisiä saattoi siirtyä asuman muualle kaskeamisen mukana.

Viljaa kasvavia peltoja lannoitettiin kotieläinten lannalla. Peltoviljelyn myötä alettiin painottua myös karjanhoitoon. Ihmisillä alkoi olla enenevästi lampaita, lehmiä ja sikoja hevosten lisäksi. Ohraa alettiin käyttää enemmän myös oluen valmistamiseen. Se oli ennen ollut ruokajuoma. Kotona, myyntiin valmistettu olut toi myös tuloja talonpojille.

Peltoviljelyt jatkuvasti samoilla pelloilla ja yleensä viljanviljely alkoivat Varsinais – Suomessa. Aluetta sanottiin ennen vanhaan Suomen vilja – aitaksi. Vuosien vieriessä peltoviljely levisi kaikkialle Suomeen ja kaskiviljely jäi tyystin pois Suomesta.

Pellonraivausta

Suomessa on raivattu peltoja iät ajat. Suurta oli pellonraivaus ollut esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen. Niinä aikona raivattiin peltoja kaikkialle Suomeen.

Suurimittaiseen pellonraivaukseen vaikutti hävitty talvi- ja jatkosota. Osaksemme tulivat alueluovutukset itä – Suomessa. Sodissa menetyssä Karjalassa oli ollut runsaasti peltoja. Sieltä sotaevakkoon joutuneet olivat olleet pääosin maanviljelijöitä. Heille pyrittiin järjestämään samat toimeentulomahdollisuudet ja – muodot tynkä – Suomeen. Se puuha ja toiminta vaati paljon uusien peltojen raivaamisia.

Sotien kestäessä rintamamiehille oli luvattu maata. Niinä vanhoina, hyvinä Paasikiven ja Kekkosen aikoina, herrat pitivät positiiviset lupauksensa. Asumattomiin erämaihin, syviin metsiin perustettuihin rintamamiestaloihin raivattiin peltoa. Niissä piisasi isännille kyntämistä ja kylvämistä. Taajamiin nousi asevelitaloja, asevelikyliä.

Entiset rintamiehet saivat tontteja myös taajamista. Niille oli tyypillistä suuri koko. Tontilla voitiin pitää kookasta kasvimaata, kasvattaa kasvimaa ja puutarhatuotteita omaan käyttöön. Ns. asevelitalot olivat myös olleet yhteiskunnan kädenojennus taajamien entisille rintamamiehille, saada omakotitalo isolla tontilla.

Sodanjälkeisten pellonraivausten myötä Suomeen perustettiin telaketjutraktoreita ja kaivinkoneita omistanut yhtiö nimeltään Pellonraivaus OY. Se hankki paljon työkoneita länsiliittoutuneitten Normannian maihinnousun ylijäämävarastosta. Ne vain kunnostettiin Suomessa ja maalattiin Pellonraivaus OY:n väreille eli keltaisiksi.

Uudismaan kyntöpuuhiin ryhtyvä Pellonraivaus OY:n massiivinen katerpillari tarjosi katsojalle monia kuulo- ja muita aistimuksia sekä näkemiskokemuksia. Oli työmailla myös erilaisia kivoja tuoksuja. Naftalla käypä jykevä harvakäyntinen pillarin diesel käynnistettiin narunpätkällä käynnistettävän venemoottorin näköisen bensamoottorin avulla. Se oli kiinteästi dieselin kyljessä. Caterpillari tuoksui vaseliinille. Moottorin jäähdytysvedellä oli myös oma kiva tuoksunsa. Raivausmaan kyntöaura halkoi paksuja siivuja syyskohmeisesta raivausmaasta. Sieltä kohosi myös omia maaperän tuoksuja. Kun, painava näyttävän näköinen pillari liikkui, maa tärisi laajalla alalla.

On arvosteltu, että suuret sodanjälkeiset pellonraivaukset ja monet uudistilojen perustamiset olivat olleet virheliike Suomelle. Väärin moitiskeltiin. Ei vielä silloin ollut voimakkaan teollistamisen aika maallemme. Tavanomainen maa-ja metsätalous antoivat parhaiten turvan ja leivän kansallemme. Aika oli edelleen niiden. Sodan jälkeen oli vielä useita vuosia kova puute kaikista elintarvikkeista: kanamunista, possunlihasta, maidosta, leivästä jne.

Paljon tekivät syvien metsien uudistilojen miehet maallemme elintärkeitä metsätöitä hevosineen vuosikymmenten ajan. Vientipuulla Suomi sai valuuttaa sodan jälkeisiin ostoihinsa ulkomailta sekä myös valtavaan sotakorvausteollisuuteen. Sodanjälkeinen sotakorvausteollisuus tarvitsi ennenkaikkea rautaa. Poltto – ja voiteluaineita ostettiin niitä tuottavilta mailta. Bensaa tarvittiin autoihin ja traktoreihin.

Noiden kaikkien pakollisiin ostoihin saatiin ulkomaista valuutta suurilla suomalaisten vientipuukaupoilla. Kuorittu paperipuupölli oli ollut erityisen kysyttyä ulkomaille. Sitä kuskattiin esimerkiksi vuosikymmenten 1950 ja 1960 vaihteissa jopa kaukaa itärajalta, kaukaa Juntusrannan ja Raatteentien suurista metsistä – Oulun Toppilan satamaan silloisilla vain noin 38 – 40 m3 kuljettaneilla kuorma autorekoilla.

Sekin oli suurten sydämaiden metsissä ahertavien miesten ansiota, että saimme alkaa juoda kaipaamaamme aitoa kahvia kohta sodan jälkeen. Kahvia alettiin saada juoda halujemme mukaan Helsingin olympialaisten ajoista (1952). Elintarvikesäännöstely ja ostokortien käyttö loppui Suomesta kokonaan pari vuotta myöhemmin.

Rahtilaiva Herakles toi kahvia Turkuun suoraan Brasiliasta jo helmikuussa 1946. Tornionjoki vuosi hieman kahvia Ruotsista kaiken aikaa. Tosin sota-aikana vain vähän. Senkin kahvin ostoon tarvittiin luonnollisesti rahaa. Niistäkin rahoista osa oli syvien metsien uudistalojen isäntien, entisten rintamamiesten työtuloista kertyneitä. Valtio maksoi raivauspalkkioita uudispeltojen raivauksista. Niiden töiden ansiosta maaseudullakin alettiin käsitellä rahaa.

Esimerkiksi Lapin – ja Oulun läänin sekä monien muiden läänien syviin metsiin perustettujen uudistalojen isännät puuhaisivat perinteisen maatalouden parissa. Siihen kuului lypsykarjanhoitoa ja peltoviljelyä. Syksyisin kynnettiin peltoja seuraavan kesän kasvua varten. Kynnöt olivat tärkeä osa maanmuokkausta ja maan valmistelua kasvualustaksi. Talvisin nuokin raivaajamiehet olivat tärkeissä metsätöissä.

Maataloustraktoreita alkoi tulle enemmän pelloillemme vasta 1960 – luvulla. Peltoja kynnettiin vielä kauan hevosilla viime sotien jälkeen. Tavallinen, maalauksellinen näky maaseudulla syksyisin oli se, kun reipas isäntä oli yksinään touhukkaana kyntämässä pirteällä hevosellaan. Ohjakset olivat heitettynä kivasti pään yli harteille ja olkapäille. Siellä, he menivät syksyisellä pellolla mies ja hevonen kahdestaan kynnettävää peltoa. Kyntöviilut kaatuivat nätisti pellolle toinen toisensa viereen.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenhevonen

http://www.luontoon.fi/telkkamaki/nahtavyydet/kaskeamisentyovaiheet

https://fi.wikipedia.org/wiki/Uudistalo

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyyppitalo

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/avainsana/rintamamiestalo/

https://tyohevosharrastajat.fi/2016/08/17/hevoskynnon-sm-kilpailut-10-9-2016/

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/akeet.htm

http://yle.fi/uutiset/kahvilaiva_herakles_toi_mukanaan_toivon_tulevasta/8697682

http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2009/04/vaaran-vuosien-1944-1948-tapahtumat.html

https://www.youtube.com/watch?v=nqSygBZex-8

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/perinne-sailyy-sohjanan-talossa/25141/

http://mauri-junttila.blogspot.fi/

https://asiakas.kotisivukone.com/files/karjasilta.palvelee.fi/tiedostot/Karjasiltalainen_2015.pdf

rintamalla veistettyjä asevelitalon hirsiä numeroidaan

rintamalla veistettyjä asevelitalon hirsiä numeroidaan

hirsinen asevelitalo vuodelta 1943

hirsinen asevelitalo vuodelta 1943

komea suomenhevos ori

komea suomenhevos ori

Viikatteen teroitus: postimerkki vuodelta 1946

Viikatteen teroitus: postimerkki vuodelta 1946

Suomen historian tapahtumia

23.10.2015 Historia, Yleinen

FM Mauri Junttila

Suomi joutui mukaan 2. mailmansotaan. Taisteltiin talvisota (30.11.1939-13.4.1940) Neuvostoliittoa vastaan. Lyhyen välirauhan jälkeen seurasi jatkosota. Sitten oli vielä lokakuun alusta 1944 alkanut Lapinsota, jossa entiset aseveljet olivat vastakkain.

Kauan kestänyt toinen maailmansota päättyi monien entisten vihollisten aselepoihin, ystävyyden kädenlyönteihin ja rauhoihin. Toisen maailmansodan pahin riitapukari natsi-Saksa lakkasi olemasta. Suomikin pääsi aselepojen ja rauhain myötä irti viisi vuotta maatamme raastaneesta julmasta sotien kurimuksista. Suomen sodat sodittiin suurin kustannuksin ja suurin ihmismenetyksin. Suomi kylläkin jäi itsenäiseksi, mutta runneltuna. Suomi menetti paljon maapinta-alaansa sotien alueluovutusten takia.

Kansalaisten oli pitkien sotavuosien jälkeen opeteltava rauhanajan elämään. Sekä, sen mukana tulleeseeen uuteen yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Maailmansotaa seurasivat suuret yhteiskunnalliset murrokset ja muutokset myös Suomessa. Tuossa uudessa tilanteessa konkreettisimmiksi ja kiireellisimmiksi sekä näkyviksi asioiksi nousivat lukuisain evakoiden sekä entisten rintamamiesten, sotaveteraanien asuttaminen ja sijoittaminen yhteiskuntaan. Merkittävä ja kallis asia jatkosodan jälkeen oli sotakorvauksien maksamiset sodan voittajalle Neuvostoliitolle.

Sodissa hävittyjen, menetettyjen suurten maa-alueiden ihmiset olivat olleet etupäässä maataloudesta toimeentulonsa saaneita maanviljelijöitä. Heille pyrittiin järjestämään menetettyjen maatilojen tilalle uudet maatilat. Vuoden 1945 maanhankintalailla ja asuttamisen toimin luotiin noin 150 000 uutta viljely-, rintamamiestilaa ja – tonttia.

Sotien aikaista ja myöhempää monien uusien maatilojen perustamista asumattomiin metsiin, – erämaihin, on myöhemmin arvosteltu jälkiviisaasti kuin virheliikkeenä. Tuohon aikaan Euroopassa maatilojen lukumäärä oli jo laskussa yhteiskunnallisten rakennemuutoksien, kaupungistumisen sekä teollistumisen myötä. Monet ns. ”kylmät tilat” osoittautuvat aikaa myöten elinkelvottomiksi. Asutuspolitikan perusteluissa oli ehkä ollut korostunut liikaa toiminnan sosiaalinen puoli.

Suomessa saattoivat erilaiset vaihtoehdot olla vähissä niissä sodan jälkeisissä oloissa? Ajankohtaisia olivat siirtolaiskysymys, rintamamiehille, sotaindvalineille ja –leskille annettujen lupausten lunastaminen. Ne saattoivat niinä aikoina olla yhteiskuntarauhan turvaamiseksi sangen tärkeää toimintaa? Konkreettinen asia kokea oli myös kauan jatkunut kova elintarvikepula maasamme. Monet pika-asutustilalliset saivat revittyä maapaloiltaan elantonsa. Olihan se ollut suuri apu niinä elintarvikepulan aikoina.

Suomi tarvitsi kovasti puuta metsistään myyntiin ulkomaille. Sillä he saivat arvokasta ulkomaanvaluuttaa. Suomalaiset saivat ostaa vientipuullaan materiaalia, tavaraa esimerkiksi sotakorvausteollisuuden tarpeisiin. Monet, entisten asumattomien erämaitten, korpien kylmien tilojen isännät olivat nyt hevosineen kipeästi tarvittavaa metsätyövoimaa.

Tuon ajan asutuspolitiikka toi toteutettuna metsäteollisuuden tarvitsemia puiden kaato- ja ajomiehiä syrjäseuduille, laajoille metsäisille sydänmaille. Metsätyöt olivat vielä 1960-luvulla pääosin ihmis-ja hevostyövoimalla tehtyjä töitä.

Voimakas asunto-/viljelytilojen perustaminen elävöitti maaseutua. Toiminnan myötä kohosi jopa uusia pieniä kyliä asumattomiin korpiin. Ne tarvitsivat maanteitä, viemäröintejä, kansakouluja ja kyläkauppoja. Maataloustuoitteiden ylituotanto tuli ongelmaksi ja rasitteeksi aikanaan, vasta 1960-luvulla. Syrjäkylien uusien talojen isännät hankkivat traktoreita tehoviljelykseen. Samalla paljon peltojen tuotteita kuluttaneet hevoset vähenivät. Se myös toi osaltaan maataloustuotteiden ylituotantoa.

Noissa sodanjälkeisissä maaseudun eteenpäin menon tunnelmissa tapahtui paljon ja monenmoista näkyvää, uutta. Esimerkiksi 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa maaseudulle perustettiin noin 1000 uutta myymälää vuodessa.

J.K. Paasikiven presidenttikausi 1946-56 oli ollut taloudellisen toipumisen aikaa Suomessa. Sotakorvaukset Suomi maksoi NL:lle syyskuuhun 1952 mennessä. Ne koostuivat etupäässä NL:n omassa jälleenrakennuksessa tarvitsemista laivoista, koneista ja laitteista.

Yleensä talouden nähtiin lähtevän toipumaan nopeasti kaikilla tuotannon alueilla. Teollisuuden tuotanto ylitti jo vuonna 1946 sotaa edeltäneen tason. Sotakorvauksien myötä kehittyntyt raskasmetalliteollisuus pärjäsi uudistuneesta suomalaisesta teollisuudesta parhaiten. Maataloudessa saavutettiin vuonna 1950 sotaa edeltänyt taso.

Puoluepolitiikka alkoi elpyä Suomessa erityisen nopeaan jopa ensimmäisenä sotaan osallistuneista maista. Eduskuntavaalit olivat olleet jo 17.-18.3.1945, kun liittoutuneet ja Neuvostoliitto vasta lähestyivät luhistuvan natsi-Saksan ydinalueita. Suomalaisilla asevelvollisilla Suomen Lapissa oli niinä aikoina vielä ollut muutama saksalainen sotilas karkoitettavana. Vimeinen saksalainen sotilas poistui Suomesta, Kilpisjärveltä kohden Jäämerta 27.4.1945.

Vaalit toivat mukanaan kommunistit suomalaiseen puoluepolitiikkaan.Heidän toimintansa oli ollut kiellettyä ennen sotaa ja sodan aikana.Kommunistit käyttivät järjestönään Suomen kansan demokraattista liittoa eli SKDL:ää. Heille vaalit olivat menestys. He saivat noin neljänneksen eduskunta paikoista. Kolme suurinta puoluetta muodostivat hallituksen J.K. Paasikiven johdolla. Paasikiven hallitus nimitettiin 17.4.1945. Hallitus alkoi toteuttaa NL:n asettamien rauhanehtojen toteuttamista ja muutenkin saattaa maa jaloilleen pitkän sotien periodin jälkeen.

Niille ajoille pohjautuu myös uusi ulkopolitiikka – uudessa maailmanjärjestyksessä. Politiikka sai nimekseen Paasikiven – linja. Sillä oli ollut 172 kansanedustajan tuki takanaan. Hän onnistui tavoitteessaan luoda uusi ulkopolitiikka päästen samalla luottamuksellisiin suhteisiin ja yhteistoimintaan valvontakomission kanssa.

II maailmansodan jälkeen suomalaista yhteiskuntarauhaa häirinneitä asioita olivat olleet asekätkentäjutut sekä sotasyyllisyysoikeudenkäynnit. Lakot saattoivat muodostua väkivaltaisiksi, kuten oli ollut uittotyömiesten lakkoilut Kemissä. Uskottavasti ankara elintarvikepula jonottamisineen ärsytti osaltaan myös ihmisiä sodan jälkeen.

SKDL:n voimakas nousu ja agressiivinen, uhmakas esiintyminen toi monenlaisia uhkakuvia, pelättiin jopa kommunistien vallankaappausta. SKDL:llä oli ollut neuvostoliittolaisten tuki takanaaan. Se nähtävästi nosti heille voimakasta uhmaa.

Sodan voittajat puuttuivat Suomen sisäisiin asioihin. He esimerkiksi määräsivät lakkautettaviksi järjestöt, joilla oli ollut fasistisia tunnusmerkkejä kuten asepuku ja aseet. Suojeluskunnat tulivat siten lakkautettavien listalle. Lakkauttamiseen vaikutti ehkä myös, että kotiutettavia sotilaita voitiin siirtää suojeluskuntiin alajärjestöiksi. Ne olisivat siten voineet, millä hetkellä hyvänsä olla valmiina tarttumaan aseisiin. Samoin lakkautettiin lottajärjestöt, Suomen aseveljien liitto, IKL isänmaallinen kansanliike ja AKS akateeminen Karjala seura, kun ne eivät sijoittuneet liittouneitten ajattelemain, mieltämäin rauhanehtojen kuvaan.

Sotien kaudella kansa oli joutunut elämään ”kortilla”. Elintarvikkeiden niukkuus pakotti säännöstelyyn. Vuonna 1948 lähes puolet elintarvikkeista oli vapautettu säännöstelystä. Maaliskuussa 1954 loppui viimeistenkin kuten kahvin, sokerin, riisin ja marganriinin säännöstely.

Helsingin olympialaiset 19.7-3.8.1952 toivat mukanaan 71 kansakuntaa ja noin 6000 urheilijaa. Mukanaan he toivat myös erilaisten säilykkeiden paljouden, Coca-Colan, purukumin ja Aku Ankan.

Ihmisten pukeutumisessa alkoi olla paljon lisää läntisiä piirteitä nylonin ja terylenin avulla. Asepukumainen pukeutuminen, mikä oli varhaisemmin ollut tyypillistä länsimaisille fasisteille, alkoi siirtyä sosialistimaiden tunnusmerkeiksi. Selvimmät esimerkit siitä löytyivät kommunistien Kiinasta, jonkin verran Neuvostoliitosta ja muutamista Afrikan uusista sosialistimaista.

Maailmalla alkoi niin sanottu kylmän sodan kausi natsi-Saksan miehittämisen ja jakamisen myötä. Maailmakin alkoi jakaantua yhä selvemmin kahteen leiriin Itään ja Länteen. Aikaperiodia sanottiin myös kaksinapaisen maailmanjärjestyksen ajaksi. Sen toinen napa oli Washingtonissa ja toinen Moskovassa. Sittemmin 1950-luvun alussa erimielisyydet riistäytyivät sodaksi Korean niemimaalla, vihan juuret kumpusivat merkittävästi erilaisista maailmankatsomuksista.

Suomi oli tavallaan kahden erilaisen maailman välissä – idän ja lännen. Niillä olivat jyrkät toisistaan eroavat näkemykset. Niitä ohjailtiin kahden suuren keskuksesta ”maailman navoista”.

Tuohon napojen väliin sijoittuvalla politiikalla arveli silloinen pääministeri U. K. Kekkonen Suomen voivan hyötyä. Hän otti puolueettomuuden Suomen ulkopolitiikan tavoitteeksi. Vuoden 1952 ”pyjamantaskupuheellaan” hän oli avannut länteen selittäen, että puolueettomuusliitto Skandinavian kanssa on kuin jatke YYA-sopimukselle, joka oli ollut Neuvostoliiton kanssa solmittu tärkeä sopimus.

Lähteitä:

Lauri Haataja, Jälleenrakentava Suomi, Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg WSOY, Porvoo 1988.

Hentilä 2000 Seppo Hentilä, Itsenäisyydestä jatkosodan päättymiseen, Suomen poliittinen historia 1809–1999. Osmo Jussila, Seppo Hentilä, Jukka Nevakivi, WSOY, Juva 2000.

Jakobson 1999 Max Jakobson, Väkivallan vuodet, 20 vuosisadan tilinpäätös. Otava, Keuruu 1999.

Laine 1988 Antti Laine, Suomi sodassa, Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg WSOY, Porvoo 1988.

Meinander 1999 Henrik Meinander, Tasavallan tiellä, Suomi kansalaissodasta 2000-luvulle. Helsinki 1999.

Nevakivi 2000 Jukka Nevakivi, Jatkosodasta nykypäivään vv. 1944–1999, Suomen poliittinen historia. Osmo Jussila, Seppo Hentilä, Jukka Nevakivi. WSOY, Juva 2000.

Salokangas 1988 Raimo Salokangas, Itsenäinen tasavalta, Suomen historian pikkujättiläinen. Toimittanut Seppo Zetterberg, WSOY, Porvoo 1988.

Another Brick In The Wall- talon ulkorappauksen korjaus

19.8.2015 remontointi, remontti, remonttiblogi, säästäminen, Tee-Se-Itse

Muurarin ammattitutkintoa suorittamassa.

Muurarin ammattitutkintoa suorittamassa.

Tutkinnon saamiseen tosin on vielä pitkä pitkä matka, mutta onpahan tässä alkanut tuohon hommaan jotakin tuntumaa tulla. Ulkorappaus tosiaankin on tällä hetkellä karun näköinen, mutta yllätykseksemme pienitöisempi kuin ajateltiin ja nythän se jo näyttää sille, että jotakin muutoksia on tulossa. Ikkunoiden ja ovien kohdilla näkyy selkeästi mihin lämpö on talvella karannut ja juurikin nuo kohdat on kosteimpina olleet. Pintaa kohti tultaessa kalkkia on lisätty reilusti kuten on ollut tarkoituksin ja täten tuo kalkkijauho on hyvinkin pehmoisen oloista…valitsimme korjausaineeksi täyterappauslaastia, jossa on 50% kalkkia ja tuo pitäisi maalaisjärjellä ajateltuna olla juurikin oikeata ainetta tähän pintaan.

Aloitustyökalut rappauksen irroitukseen.

Aloitustyökalut rappauksen irroitukseen.

Netistä ei hirveästi tietoa löytynyt työvaiheista jne. paitsi jossakin sellainen perustieto, että jos rappauksesta lähtee 30% tai enemmän irti niin kannattaa lähteä tekemään kokonaan uutta rappauspintaa. Kaikki kun on netissä totta, niin tieto tietenkin lämmitti mieltämme, kun olimme suunnitelleet korjausta ja (ei varmaan yllätä) budjetti oli tietenkin tähänkin työkohtaan hyvin hyvin pieni. Tuosta tulikin mieleen, että näin maallikkona laskimme kattoremontin budjetiksi 5000 euroa ja tässä vaiheessa summa on 6087 euroa, joten KYLLÄ kattoremontin voi tehdä isoon taloon pienelläkin summalla! Toki se vaatii paljon omaa työtä, asioiden selvittämistä ja talkootyötä. Tuosta kattohommasta jossakin vaiheessa enemmän, kunhan se on kokonaan valmis…viikonloppuna pitäisi olla nostin pihassa niin pääsee katselemaan maisemia korkeuksista.

Niin, tietoa ei siis netistä paljon löytynyt joten tässä hieman työvaiheita meidän tyylillä.

Toki ennen tätä pitää olla hieman selvillä, että mitä ainetta seinässä on ja miten se on sinne laitettu.

1. Aloitimme pohjatyöt vaurioituneen rappauksen poistolla, koputtelua/ raaputtelua ja kaapimista riitti. Muurarinvasara, teräsharja ja erilaiset lastat olivat parhaimpia työkaluja. Eli pikkuhalkeamat, joihin on vesi joskus päässyt, avattiin ja irtoamassa oleva maali/ rappaus poistettiin.

Yksi kohta puhdistettuna.

Yksi kohta puhdistettuna.

2. puhdistaminen (paineilma, painepesuri tai ihan pensseliä ja vettä) ennen rappaamista/ liippamista, jotta pinnnasta lähtee irtopöly pois ja saadaan hyvä tartuntapinta.

Työkalut rappaamiseen.

Työkalut rappaamiseen.

3. Laastin teko ohjeiden mukaan ja sen saaminen seinälle, laasti pitää olla yllättävän löysää, jotta se kestää seinässä. Sitten vaan laasti seinälle, muurauslastaan tavarat ja alla kannattaa pitää leveää lastaa, kun muuten puolet aineista on maassa. Kulmien kohdalla jouduimme tekemään laudasta nurkkamuotteja jne. jotta oikea muoto saatiin tehtyä.

Alareunan tasoitusta, lauta kiilattu alle jotta oikea muoto saatiin takaisin.

Alareunan tasoitusta, lauta kiilattu alle jotta oikea muoto saatiin takaisin.

Ja siitähän tuli niin nätti kun ammattilainen teki (isä).

Ja siitähän tuli niin nätti kun ammattilainen teki (isä).

WP_20150819_15_23_20_Pro

Keli ja työläinenkin oli nättejä.

Helpoin työtapa tuntui olevan aukon täyttäminen hieman koholle ja sen jälkeen (kun laasti vielä märkää) kevyt pinnan kostuttaminen ja hiertimellä (vai mikä onkaan) hiertäminen, wax on, wax off…pyörivin liikkein.

Tasoitukseen, muovinen hierrin ja vettä.

Tasoitukseen, muovinen hierrin ja vettä.

WP_20150818_14_32_38_Pro

Täyttäminen/ hiertäminen käynnissä.

4. Kuivuneen laastin tasoitus hiomakivellä (jos tarvitsee).

WP_20150822_17_18_48_Pro

 

Eipä siihen loppupelissä muuta tarvinnutkaan…paitsi pari kertaa ainetta lisää ja samat jutut alusta. Lopuksi pintaan tartunta-aine ja sen jälkeen itse maali.

Vauriokohta paikattuna...kuivumisen jälkeen tarvittaessa lopputasoitus.

Vauriokohta paikattuna…kuivumisen jälkeen tarvittaessa lopputasoitus.

 

Viikonloppuna testattiin jo maalaustakin...valkoista tulee.

Viikonloppuna testattiin jo maalaustakin…valkoista tulee.

Operaatio putkien metsästys

17.12.2014 LVI-työt, remontointi, remontti, remonttiblogi, säästäminen, Uudet blogit, Yleinen

Kaksion puoli alkaa olla siinä vaiheessa, että pitäisi päästä purkamaan vesipisteitä pois. Yhdessäkään ei nimittäin ole sulkuja erikseen, joten ei auta kun alkaa etsimään missä putket kulkee (jakotukkeja ei ole myöskään näkynyt). Rakennusvirastosta ei ikävä kyllä löytänyt tämän talon piirrustuksia, paitsi pohjapiirrustus joka meillä jo on.

Lattian avausta.

Lattian avausta.

No ei auta, eteisen lattiaa siis auki, vaikka haavekuvissa oli, että se saadaan säilytettyä…saadaan se vieläkin, osittain…katsotaan minkälainen tulee, kun kasataan. Lautalattian purkamisessa tarvittiin malttia, vääntöraudalla ja vasaralla sekä taltalla sai aika hyvin ”nitkuteltua” lautaa ylös, mutta muutamassa kohtaa oli vedetty sen verran pitkillä nauloilla, että lauta halkesi. Siskon mies oli mukana auttamassa, joten saimmekin aika pikaisesti lattiaa auki ja puruja pussiin. Purut on edelleen ollut hyvinkin tuoreen oloista eikä mitään ihmeellistä ole seasta löytynyt.

Samu tuumailee.

Mihin ne putket on laitettu?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vihdoin alkoi putkia löytyä (viemäriä ja käyttövesiputkia ja myös vanhat lämmitysputket) ja alkoi näyttämään sille, että kaksiosta saadaan vedet poikki!

Putket lattian alla

 

 

 

 

 

Seuraavana päivänä siskon mies ( tällä kertaa eri mies…ja kyseessä myös toinen sisko :D) tuli katkomaan putkia ja oletimme, että ne tulevat samasta suunnasta ja tietenkin sieltä päästä missä on lämminvesivaraaja.

Putket poikki ja tulppa päätyyn.

Putket poikki ja tulppa päätyyn.

Putket poikki

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vaan eipä ne tullutkaan samasta suunnasta, jostakin kumman syystä kylmävesi kiertää kellarissa koko talon pituudelta ja nousee sieltä kaksioon ja jatkaa matkaa talon keskellä oleviin vessoihin, mutta lämminvesi taas tulee toisesta suunnasta. No nyt on putket poikki ja väliaikaisesti sentään liitännät tehty, niin että pääsemme suihkuun ja vettä tulee…vaan ei pöntöille. Nyt pitää alkaa miettimään uusia suunnitelmia.

ps. Eilen löysimme Ikean poistonurkasta kaksion saarekkeeseen edullisen kaapiston (samalla säästyttiin kasaamiselta) ja Salla ja Wilma ovat sävyttäneet lautaseiniä. Tästä lisää tarinaa heidän kirjoittamanaan. Heippa hei!

Piristävää väriä valkoisen ja tumman keskelle.

Piristävää väriä valkoisen ja tumman keskelle.

Petsiä seinään.

Petsiä seinään.

 

 

 

 

 

/Jarkko