Selaat arkistoa kohteelle renault.

Renault vahvisti F1-kuskiuutisia Pariisissa

3.2.2016 Uutiset

Renault on vihdoin Pariisissa pidetyssä julkistamistilaisuudessa vahvistanut huhut, että Kevin Magnussen ajaa tallin toisena kuljettajana kaudella 2016.

Magnussen ottaa toisen kuskin paikan Pastor Maldonadolta, jonka sopimus Renaultin kanssa purettiin sen jälkeen, kun hänen pitkäaikaisella tukijallaan PDVSA:lla ilmeni maksuvaikeuksia. Tanskalainen palaa välivuoden jälkeen takaisin kuninkuusluokkaan, sillä viime kausi meni McLarenin testi- ja varakuskina.

F1-tulokas Jolyon Palmer ajaa tulevalla kaudella Magnussenin tallikaverina, kun taas Esteban Ocon toimii tallin virallisena testikuljettajana. Sekä Palmer että Magnussen ovat toisen polven F1-kuljettajia, sillä heidän molempien isät Jonathan Palmer sekä Jan Magnussen ovat ajaneet myös kuninkuusluokassa.

Samaisessa julkistamistilaisuudessa julkistettiin myös Renaultin vuoden 2016 F1-auto, joka kantaa nimeä RS16. Mustakeltaisessa värityksessä nähty auto ei välttämättä kuitenkaan säilytä värimalliaan kauden avaukseen tultaessa.

Renault palaa takaisin Formula ykkösiin omana tehdastallinaan ensimmäistä kertaa sitten kauden 2009.

Voit katsoa kuvan uudesta Renaultin F1-autosta tästä!

Red Bullin lähtö MM-sarjasta oli lähellä

20.12.2015 F1-koosteet

Kausikoosteen seitsemännessä luvussa käsitellään Formula ykkösistä vetäytymisellä uhannutta Red Bullia.

Red Bullin neljän vuoden dominanssi Formula ykkösissä päättyi kauteen 2014, kun Mercedes vei molemmat mestaruudet. Kausi 2015 ei tuonut tallille paluuta mestaruuskantaan, sillä he jäivät ensimmäistä kertaa sitten kauden 2008 ilman osakilpailuvoittoa kauden aikana. Palkintosijoissakin itävaltalaistiimi jäi vain kolmeen, kun kaudella 2014 niitä tuli vielä 12 kappaletta.

Neljä kuljettajien maailmanmestaruutta Red Bull-tallissa voittanut Sebastian Vettel vaihtoi täksi kaudeksi Maranellon punaisiin, joten Daniel Ricciardon uudeksi tallikaveriksi nousi Daniil Kvjat. Venäläiskuski vietti debyyttikautensa sisartalli Toro Rosson riveissä.

Ricciardo keräsi tasaisesti läpi kauden pisteitä. Australialaisen parhaimmat suoritukset olivat Unkarin kolmas sekä Singaporen toinen sija. Kvjat keräsi myös tasaisesti pisteitä kisan aikana. Venäläiskuskin kauden huippuhetkenä oli Unkarin toinen sija.

Ehkäpä hieman yllättäen, niin Kvjat löi Ricciardon MM-pisteissä pistein 95-92.

Red Bullin kausi meni taistellessa median välityksellä moottoritoimittaja Renault’n kanssa. Tulevan kauden moottorisopimus purettiin jo kertaalleen, kun Mercedes lupautui antamaan moottorinsa itävaltalaistiimille, kunnes he käänsivätkin kelkkansa, jolloin Red Bullin piti korjata suhdettansa Renaultiin.

Red Bull väläytteli myös lähdöllä kuninkuusluokasta, jos kilpailukykyistä moottorikumppania ei löydy. Lopulta he pääsivät Renault’n kanssa yhteisymmärrykseen siitä, että ensi kauden moottorit nimetään sveitsiläisen kellomerkki TAG-Heuerin mukaan.

Lotuksen viimeinen kausi Formula ykkösissä?

17.12.2015 F1-koosteet

Kausikoosteen viidennessä luvussa palataan ainakin toistaiseksi viimeiseen Lotus-nimisen tallin kauteen.

Lotukselle tapahtui merkittävä suorituskyvyllinen parannus jo ennen kauden alkua, kun brittitalli vaihtoi Renaultin alitehoisen koneen, niin tuplamestariksi ajaneen Mercedeksen myllyihin.

Romain Grosjean aloitti jo neljännen kautensa Lotus-tallissa tavoitteenaan jättää viimevuotiset pettymykset taakseen. Kausi olikin Lotus-tallille edistysaskel viime kaudesta, mutta ei silti lähelläkään sitä huippuvirettä, mitä nähtiin kausilla 2012-13.

Grosjean keräsi tasaisesti MM-pisteitä läpi kauden ollen tallin kuljettajista vahvempi. Ranskalaiskuski pääsi myös kertaalleen palkintokorokkeelle, kun hän ajoi Belgian Spassa kolmanneksi. Tämä palkintokorokesija jäisi hänen viimeisekseen Lotus-tallissa, sillä häntä odottavat ensi kaudella uudet haasteet, kun Formula ykkösissä debytoi yhdysvaltalainen Haas-talli.

Pastor Maldonado vuorostaan ajoi yhden uransa huonoimmista kausista, sillä hänen kautensa oli jälleen kerran täynnä kolareita, joista huikeimpana suorituksena oli kolari tallikaverinsa kanssa Iso-Britannian GP:n avauskierroksella. Maldonado keräsi koko kauden aikana vain kolmasosan tiimin kokonaispisteistä.

Ajosuoritustensa perusteella ei uskoisi, että Maldonado on toisiksi uusin GP-voittaja (Daniel Ricciardo uusin). Maldonadon tulevaisuus on tällä hetkellä vielä hämärän peitossa, mutta hän näyttäisi (ison rahasalkun ansiosta) jatkavan myös uudessa Renault-tallissa.

Ranskalainen autonvalmistaja Renault nimittäin osti syksyllä Lotus-tallin, joten sen nimi palaa alkavalla kaudella takaisin ranskalaisvalmistajan mukaiseksi. Renault ajoi viimeksi tehdastallina Formula ykkösissä kausilla 2002-2009.

Toro Rosson nuorukaiset säväyttivät kauden edetessä

16.12.2015 F1-koosteet

Kausikoosteen luvussa neljä tarkastellaan F1-sarjan nuorimmalla kuskikaksikolla ajaneen Toro Rosson menneeseen kauteen.

Toro Rossolle vaihtuivat molemmat kuljettajat kaudelle 2015, kun Jean-Eric Vergne siirtyi Formula E:hen ja Daniil Kvjat Red Bullille. Italialaistiimin auto oli myös selvä edistysaskel verrattuna viimevuotiseen.

Kauden avanneessa Australian GP:ssä tehtiin F1-historiaa, kun Max Verstappen osallistui vasta 17-vuotiaana kaikkien aikojen nuorimpana kuljettajana kuninkuusluokan osakilpailuun. Verstappenista olisi tullut historian nuorin MM-pistemies myös Australiassa, ellei hän olisi kärsinyt moottoririkkoa kisan puolivälin jälkeen. Hollantilaisnuorukainen sai sen kunnian nimiinsä seuraavassa kisassa Malesiassa, kun hän ajoi ruutulipulle seitsemäntenä.

Lukuisien ajovirheiden, teknisten vikojen sekä kolareiden jälkeen Verstappen palasi MM-pisteille Itävallassa. Unkarissa hän saavutti kauden parhaimman suorituksensa, kun hän oli peräti neljäs. Verstappen toisti vielä suorituksensa Yhdysvaltojen GP:n neljännellä sijallaan. Loppukaudesta hollantilainen oli kuuden kisan mittaisessa pisteputkessa, mikä rikkoo Toro Rossolla ajaneen Sebastian Vettelin tekemän ennätyksen kaudelta 2008.

Verstappenin tallikaverina ajoi Carlos Sainz Jr, joka on kaksinkertaisen rallin maailmanmestarin Carlos Sainzin poika. Sainzille kyseessä oli Verstappenin tavoin ensimmäinen kausi kuninkuusluokassa.

Sainz avasi MM-pistetilinsä heti Australiassa, jonka jälkeen alkukaudesta hän otti pisteitä myös Malesiasta, Espanjasta ja Monacosta. Kesän aikana Verstappen alkoi saamaan niskalenkkiä tallikaveristaan, mutta molempien pistepottia vähensi myös lukuisat tekniset viat. Sainzin parhaimmaksi sijoitukseksi jäi seitsemäs sija Yhdysvaltain GP:ssä.

Pahin hetki koettiin Venäjän GP:n aika-ajoissa, kun Sainzin auto paiskautui rajusti seinään, mutta espanjalainen selvisi rytäkästä ilman vammoja. Sainz pystyi osallistumaan seuraavana päivänä ajettavaan kisaan.

Sainz keräsi vain neljäsosan Toro Rosson pisteitä, kun italiaslaistiimi tuplasi kauden 2014 MM-pisteensä, mutta sijoitus pysyi seitsemäntenä. Alkukaudesta Toro Rosso oli jopa hivenen isoveljeään (Red Bull) nopeampi, mutta Red Bull meni edelle kehitystyön ansiosta.

Kausi 2015 antaa Toro Rossolle hyvän asetelman tulevalle kaudelle, jolloin Verstappen ja Sainz haluavat varmasti hämmentää lisää kärkitaistelua.

Mercedes ylsi jälleen kaksoisvoittoon Suzukassa

28.9.2015 F1-kisat

Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi helppoon voittoon Suzukan radalla ajetussa Japanin GP:ssä sunnuntaina.

Toisesta lähtöruudusta kisaan startannut Hamilton ratkaisi voiton jo radan toisessa mutkassa, kun hän kiilasi tallikaverinsa Nico Rosbergin ulos radalta. Paalulta startannut Rosberg joutui väistämään tallikaveriaan, minkä seurauksena myös Ferrarin Sebastian Vettel että Williamsin Valtteri Bottas pääsivät Mercedes-kuskin ohi.

Mielestäni kyseisestä tilanteesta olisi pitänyt tuomita rangaistus, mutta tuomaristo ei ole viime aikoina uskaltanut jakaa rangaistuksia Mercedes-tallille. Jos Rosberg ei olisi väistänyt, niin tilanne olisi päättynyt kolariin, joka olisi auttanut Mercedes-tallin pahimpia kilpailijoita.

Hamilton otti uransa 41. voittonsa Suzukassa, joka oli näyttämönä brittikuskin idolin, Ayrton Sennan, kolmelle maailmanmestaruudelle. Nämä kuskit jakavat nyt jaetun neljännen sijan kaikkien aikojen voittotilastossa. Rosberg nousi lopulta taktiikkansa ansiosta Suzukassa toiseksi. Tämä tarkoitti sitä, että Hamilton kasvatti MM-johtonsa jo 48 pisteeseen, kun viisi kilpailua on ajamatta.

Räikköseltä maksimisuoritus, Bottakselle jäi jossiteltavaa

Ferrarin Kimi Räikkönen starttasi kuudennesta lähtöruudusta Japanin osakilpailuun. Räikkösen vauhti oli hyvää kovilla renkailla, mutta suomalaisen mahdollisuus taistella palkintosijasta meni ohi, kun hän jäi Bottaksen taakse jumiin toisella stintillään.

Räikkönen oli kisan jälkeen tyytyväinen neljänteen sijaan, sillä hän kehui auton olleen kauden paras tähän mennessä sekä kiitteli varikkotaktiikkaa, jolla hän pääsi maanmiehensä ohi. Nämä kommentit lupaavat suomalaisille vielä hyviä tuloksia loppukaudelle.

Bottas ajoi kisan alussa kolmantena, kunnes Rosberg teki viimeiseen shikaaniin erittäin rohkean ohituksen, joka olisi voinut hyvinkin päättyä isoon kolariin, jos Bottas ei olisi katsonut peileihinsä. Tämän jälkeen Williams-talli teki virheen siinä, että he pistivät Bottaksen ajamaan kaksi ensimmäistä stinttiä pehmeillä renkailla, vaikka kovat renkaat kestivät kisassa huomattavasti paremmin. Varikkopysähdyksen ajoitus maksoi Bottakselle neljännen sijan.

Pettynyt Bottas antoikin kisan jälkeen palautetta tallilleen siitä, että taktiikassa olisi pitänyt olla aggressiivisempi. Williams-tallille kisa oli pettymys myös siitä syystä, että Felipe Massa ajautui lähdössä yhteen Red Bullin Daniel Ricciardon kanssa, mikä tarkoitti molemmille kuljettajille rengasrikkoa. Massa oli ruutulipulla vasta 17:s.

Alonson tulistui tiimiradiossa

McLaren-Hondan Fernando Alonso ajoi hyvän tuloksen, kun huomioidaan hänen käsittelyssä oleva kalusto. Alonso oli ruutulipulla juuri pisteiden ulkopuolella 11:s, mutta kaksinkertaisen maailmanmestarin tiimiradio varasti huomion. McLaren-kuski totesi kisan aikana tiimiradioonsa, että hänen moottorinsa tuntuu GP2-luokan moottorilta muihin verrattuna.

Alonson turhautuminen huonoon kalustoon alkaa hiljalleen kauden edetessä näkyä vain entisestään. Kommentointi radioon ei ollut järin fiksua, sillä kyseessä oli Hondan kotikisa, joten paikalla oli useita Honda-pomoja. Tuntuu siltä, että Alonso haluaa vain mahdollisimman nopeasti pois McLarenilta, vaikka McLaren-pomo Ron Dennis vahvistikin kisan jälkeen tallin jatkavan samalla kuskikaksikolla myös kaudella 2016.

Kilpailun yksi parhaimmista suorituksista nähtiin Nico Hülkenbergiltä, kun hän toi Force Indiansa maaliin kuudentena. Kyseessä oli kauden paras suoritus vuoden 2015 Le Mans -voittajalle. Myös pahojen talousvaikeuksien kanssa taisteleva Lotus onnistui molempien kuljettajiensa voimin, kun Romain Grosjean oli seitsemäs ja Pastor Maldonado kahdeksas.

Lotukselle kuului kisan jälkeen huojentavia uutisia, sillä Renault ilmoitti maanantaina ostaneensa brittitallin takaisin omistukseensa, joten tallin tulevaisuus on nyt turvattu.

Japanin GP:n lopputulokset

Kuljettajien MM-pistetilanne 14/19 kisan jälkeen

Autonvalmistajien pistetilanne

Mercedekset palasivat kesätauolta vahvoina Spassa

22.8.2015 F1-ennakot

Mercedes-kuljettajat hallitsivat perjantaina Belgian GP:n harjoituksia, kun F1-sirkus palasi kesätauolta Spassa.

Nico Rosberg oli molempien harjoitusosioiden nopein ennen Lewis Hamiltonia. Rosbergille päivä ei ollut ongelmaton, sillä avausharjoituksessa päänvaivaa aiheutti vaihteistovika, kun taas toinen harjoitus päättyi näyttävään rengasrikkoon radan viimeisellä sektorilla.

Paalupaikasta käydään Mercedes-kuljettajien välinen taisto, jossa Hamilton on niskan päällä, sillä hän on ottanut nimiinsä yhdeksän tämän kauden kymmenestä paalusta.

Räikkönen jatkosopimus taskussa Spahan

Ferrarin Kimi Räikköselle kuului hyviä uutisia jo keskiviikkona, sillä italialaistiimi julkisti ensi kautta koskevan jatkosopimuksen suomalaiskuskinsa kanssa. Loistava juttu, että yksi suomalaisen F1-historian menestyksekkäimmistä kuljettajista jatkaa kuninkuusluokassa vielä ainakin yhden kauden.

Räikköselle perjantaipäivä tuotti sijat neljä ja viisi, joten toivottavasti auto oli hieman painavampi kuin iltapäivän osiossa edelle kiilanneilla Red Bull-kuljettajilla. Positiivista oli se, että tallikaveri Sebastian Vettel jäi molemmissa osioissa taakse, mutta mielestäni saksalainen ei saanut kummassakaan osiossa kasaan täysin puhdasta kierrosta.

Williamsilla oli tavallinen perjantaipäivä, sillä sekä Valtteri Bottas että Felipe Massa viettivät suurimman osan harjoituspäivästä kärkikymmenikön ulkopuolella. Bottas kommentoikin harjoitusten jälkeen, että tuloslista ei kerro koko totuutta, joten lauantain aika-ajoissa nähdään kova taistelu Ferrarien, Red Bullien ja Williamsien välillä.

McLaren-Honda saapui kesätauolta päivitetyn moottorin kanssa, mutta tulosluettelossa se ei näkynyt, sillä iltapäivän osiossa vain Marussiat jäivät McLaren-kuskien taakse. McLarenit starttaavat lähtöruudukon hänniltä, sillä he saavat lähtöruuturangaistuksia moottorinvaihdoista.

Avausharjoitusten näyttävimmästä ulosajosta vastasi Lotuksen Pastor Maldonado, joka ajoi seinään aivan radan toisen sektorin alussa. Maldonado oli selvinnyt vain hetkeä aiemmin läheltä piti -tilanteesta. Venezuelalaiskuski taitaa tuntea painetta niskassaan, sillä jos Renault ostaa kauden päätteeksi Lotuksen, niin Maldonadon F1-uran jatko on vaakalaudalla.

Belgian GP:n aika-ajot käynnistyvät Spassa klo. 15.

FP1 – vapaiden harjoitusten tulokset

FP2 – harjoitusten tulokset

Lewis Hamilton hallitsi mestarillisesti vaikeat olosuhteet Silverstonessa

6.7.2015 F1-kisat

Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi uransa kolmanteen voittoonsa kotiyleisön edessä Silverstonessa. Voitto nosti Hamiltonin Silverstonen voitoissa tasoihin Jim Clarkin ja Nigel Mansellin kanssa.

Toisesta lähtörivistä lähteneet Williamsit aiheuttivat Mercedeksen varikkomuurille ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun Williams-kaksikko ampaisi kärkeen, vaikka Hamilton kuittasikin Valtteri Bottaksen juuri ennen turva-auton kutsumista radalle.

Turva-autoa tarvittiin, kun Red Bullin Daniel Ricciardo osui toisessa mutkassa yhteen Lotuksen Romain Grosjeanin kanssa, jonka seurauksena Lotukset törmäsivät toisiinsa, mikä johti molempien keskeytykseen. Tämän kolmikon perässä ajanut McLaren-Hondan Fernando Alonso väisti kolaria, mutta lukitsi takarenkaansa sillä seurauksella, että hän päätti tallikaverinsa Jenson Buttonin kotikisan avauskierrokseen.

Williams oli itsensä pahin vihollinen

Kun turva-auto tuli takaisin varikolle, niin Hamilton yritti raivoisasti ohittaa kärjessä ajanutta Felipe Massaa viimeisissä mutkissa. Hamilton sortui ajovirheeseen, jonka ansiosta Bottas nousi takaisin toiselle sijalle. Tässä kohtaa Williamsin olisi pitänyt antaa kuljettajien ajaa tasapäisesti toisiaan vastaan, MUTTA…

Toisin kävi, sillä Williams kehotti tallin kuljettajia olla taistelematta toisiaan vastaan, että he yhdessä mukamas karkaisivat Mercedes-kuljettajilta. Kun Bottas vihdoinkin sai luvan ohittaa, niin renkaista oli jo paras pito poissa eikä ohittaminen olisi ollut helppoa, sillä Massa blokkaili edessä jatkuvasti.

Vielä Williamsille tarjottiin johtopaikan pitämistä aikaisemmalla varikkostopilla, mutta he eivät seuranneet sitä, että muun muassa Ferrarit ajoivat kisan nopeimpia kierroksia vaihdettuaan kovemmat renkaat alle. Kun Hamilton pysähtyi kärkikuskeista ensimmäisenä, niin hän meni sen jälkeen menojaan. Bottas melkein ohitti Massan, vaikka hän ajoi kierroksen pidempään vanhoilla renkailla.

Kisan loppupuolella alkaneeseen sateeseen Williams reagoi myös taas kierroksen myöhässä, eikä auto myöskään toiminut kovinkaan hyvin välikelin renkailla, joten Nico Rosbergilla oli helppo työ varmistaa kaksoisvoitto Mercedekselle. Massa oli ruutulipulla neljäs ja Bottas viides.

Jos tulevaisuudessa Williams aikoo voittaa maailmanmestaruuksia tai edes kisoja, niin taktiikat pitäisi saada kuntoon, sillä Silverstonessa he tekivät suorastaan tyhmiä ratkaisuja. Uskon, että jos Bottas olisi päässyt alussa tallikaverinsa edelle, niin hän olisi seissyt palkintokorokkeella.

Ferrarilla kaksijakoiset tunnelmat

Ferrarit olivat yllättävän hitaita Silverstonen radalla, sillä molemmat kuljettajat olivat pulassa sekä Force Indian Nico Hülkenbergin että Red Bullin Daniil Kvjatin kanssa. Räikkönen jäi jumiin Hülkenbergin taakse, sillä saksalaiskuskin Mercedes-kone siivitti häntä suorilla kovempaa kuin Ferrareita.

Aikainen varikkopysähdys ja siirtyminen kovemmille renkaille oli tuottamassa Räikköselle viidettä sijaa, kunnes sade saapui Silverstonen rata-alueelle. Räikkösellä oli jo läheltä piti-tilanne, joten hän tuli varikolle vaihtamaan välikelin renkaat. Vaihto näytti tuottavan tulosta, kunnes sade yhtäkkiä loppuikin muutamaksi kierrokseksi ennen kuin se alkoi uudestaan. Tässä vaiheessa suomalaisen renkaat olivat jo niin ylikuumentuneet, että hän joutui tekemään ylimääräisen varikkostopin, mutta ilman sitäkin, niin kahdeksatta sijaa korkeammalle ei olisi liian aikaisen stopin takia ollut asiaa. Räikkönen menetti samalla neljännen sijansa MM-pisteissä pisteen erolla Bottakselle.

Vettel taas oli Hamiltonin lisäksi yksi ainoista, jotka vaihtoivat täydelliseen aikaan välikelin renkaisiin 43. kierroksella. Tästä tuloksena saksalaiselle jo peräti kauden kuudes palkintosija. Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner väitti kilpailun jälkeen, että Kvjat olisi voinut olla kolmas ellei hän olisi pyörähtänyt slikseillä juuri ennen välikelin renkaille siirtymistä. Kvjat oli maalissa kuudes vain auton mitan päässä Bottaksesta.

Britannian viikonloppu oli tosi turhauttava Räikkösen kannalta, sillä hän oli koko viikonlopun Vetteliä nopeampi, mutta hienoisen tuurin ja paremman ajoituksen ansiosta, niin sijoitukset kääntyivät päälaelleen. Unkarissa täytyy vaan pystyä olemaan Vetteliä nopeampi läpi koko viikonlopun, niin hyvä lopputulos odottaa varmasti siitä kilpailusta.

Force India ajoi loistavan kisan Silverstonessa debytoineella autollansa, kun Hülkenberg oli maalissa seitsemäs ja Sergio Perez yhdeksäs. Alonso avasi vihdoinkin pistetilinsä, kun Sauberin Marcus Ericsson kävi vuorotellen hakemassa kuivan ja välikelin renkaita. Alonso otti siis yhden MM-pisteen ollen kymmenes.

Marussia-kuskit Roberto Merhi ja Will Stevens ottivat kauden parhaat sijoituksensa, kun Merhi oli 12:s ja Stevens 13:s. MM-pisteet jäivät silti tältä kaksikolta haaveeksi.

MM-sarja jatkuu poikkeuksellisesti kolmen viikon kuluttua Unkarin Hungaroringillä.

Britannian GP:n lopputulokset

Kuljettajien MM-pistetilanne

Autonvalmistajien pistetilanne

Lewis Hamilton uhmaa paalukirousta kotiyleisönsä edessä

5.7.2015 F1-ennakot

Hallitseva maailmanmestari Lewis Hamilton johdatti Mercedekset eturiviin Britannian GP:n aika-ajoissa. Sunnuntain kilpailussa Hamilton joutuu taistelemaan historiaa vastaan.

Nimittäin viimeisen 17 vuoden aikana vain kolmesti on paalulta ajettu voittoon Silverstonessa. Tätä ”kirousta” lähtee Hamilton rikkomaan sunnuntaisessa kilpailussa. Britannian GP:n paalupaikka oli Hamiltonille uran 46:s, jolla hän nousi aktiivikuskien ykköseksi sekä kaikkien aikojen listan kolmanneksi.

Jos Hamilton saa startissa pidettyä kärkipaikkansa, niin häntä on erittäin vaikea pysäyttää. Mercedes-tallitoveri Nico Rosberg hakee samanlaista starttia kuin kaksi viikkoa sitten Itävallassa, jolloin Rosberg nousi lähtökiihdytyksessä kärkeen ja voittoon. Rosberg on myös voittanut viimeisestä neljästä kilpailusta kolme, joten saksalainen on hiljalleen noussut vain 10 pisteen päähän tallikaveristaan.

Mercedeksellä on ollut jonkin verran teknisiä ongelmia tämän viikonlopun aikana, joten voi olla, että toinen Mersuista ei pääse maaliin asti Silverstonessa.

Suomalaiset taistelevat palkintosijasta

Ferrarin Kimi Räikkönen löi vihdoinkin aika-ajoissa tallikaveri Sebastian Vettelin, mutta se ei riittänyt toiseen riviin, sillä Williams-kaksikko Felipe Massa ja Valtteri Bottas kiilasi Ferrareiden eteen.

Kilpailusta voidaan odottaa kovaa taistelua myös suomalaisten välillä taistelussa palkintosijasta. Williams-autot ovat vahvoilla, jos he pystyvät säilyttämään paikkansa avausmutkissa. Ferrarin on ollut vaikeata vastata Williamsin suoravauhtiin tämän kauden kisoissa.

Toivottavasti suomalaiset nähdään vähintään sijoilla kolme ja neljä kilpailun lopputuloksissa.

Vaikuttavatko mahdolliset rangaistukset lopputuloksiin?

Britannian GP:n aika-ajoissa nähtiin vihdoinkin tuomariston puuttuvan valkoisten viivojen ulkopuolella ajamiseen, mikä tarkoitti useiden kuljettajien aikakierrosten hylkäämistä.

Sunnuntaina nähdään, että jaetaanko viiden sekunnin aikasakkoja kilpailussa, jos tuomaristo näkee kuljettajan saavuttaneen etua radan ulkopuolisista selkkauksista. Toivotaan, että kuljettajat säilyttävät malttinsa, eivätkä ajele liikaa radan valkoisten viivojen ulkopuolella ohitustilanteissa.

Toivottavasti tuomaristo puuttuu myös jatkossakin näihin valkoisten viivojen ylityksiin, sillä viime vuosina joissakin aika-ajoissa on ajeltu lähestulkoon enemmän viivojen ulkopuolella kuin sisällä. Ensimmäisenä tulee mieleen Intian tai Abu Dhabin aika-ajot muutaman vuoden takaa.

Britannian GP:n lähtövalot sammuvat legendaarisella Silverstonen radalla klo. 15.

Britannian GP:n lähtöjärjestys

Ferrarit haastajina Britannian aika-ajoihin

4.7.2015 F1-ennakot

Ferrari oli suhteellisen hyvässä vauhdissa perjantaina Britannian GP:n harjoituksissa Silverstonessa.

Kimi Räikkönen oli toiseksi ja Sebastian Vettel kolmanneksi nopein toisissa harjoituksissa. Nico Rosberg piti Mercedeksellään kovinta vauhtia. Hallitseva maailmanmestari Lewis Hamilton tuskaili autonsa säätöjen kanssa, mikä tarkoitti neljänneksi nopeinta aikaa.

Toivottavasti Räikkönen saisi pitkästä aikaa onnistumisen aika-ajoissa, mikä tarkoittaisi toista riviä lähtöruudukossa. Jos Hamilton ei saa autoaan aamupäivän harjoituksessa oikeisiin säätöihin, niin voi olla Rosbergille helppo työ ajaa paalupaikalle. Varmaa on se, että puhtaasti ajamalla on Ferrari-kuljettajien vaikeata yltää eturiviin aika-ajoissa.

Williams pienissä ongelmissa

Williams-tallille kotikisaviikonlopun harjoitukset olivat hankalat. Sekä Felipe Massa että Valtteri Bottas tuskailivat kovien rengasseosten kanssa.

Monesti on nähty, että Williams ajaa muita raskaammalla bensakuormalla perjantaina. joten totuus heidän vauhdistansa saadaan vasta aika-ajoissa. Tavoitteet ovat varmasti korkealla, kun kyseessä on tallin kotikisa, joten vähintään kolmannesta rivistä olisi hyvät lähtökohdat huomista kilpailua silmällä pitäen.

McLaren-Hondalle kotikisasta on tulossa erittäin hankala. McLaren sai perjantaina kasaan vähiten kierroksia kuin muut, eikä jatkuvat tekniset ongelmat helpottaneet myöskään urakkaa Silverstonessa.

Suurena vaarana on se, että ainakin toinen autoista voi jäädä jo ensimmäiseen aika-ajoon. Onkohan McLaren ollut koskaan sen pitkän F1-historiansa aikana näin huonossa tilanteessa kauden puolivälissä?

Britannian GP:n aika-ajot käynnistyvät klo. 15.

1. vapaiden harjoitusten tulokset (FP1)

2. harjoitusten tulokset (FP2)

Rosberg dominoi F1-kauden avausta

16.3.2014 F1-kisat

Mercedeksen Nico Rosberg ajoi ylivoimaiseen voittoon F1-kauden 2014 avauskilpailussa Australiassa. Voitto oli Rosbergille uran neljäs.

Rosberg sai unelmastartin kolmannesta lähtöruudusta ja ampaisi ohi eturivistä startanneiden tallikaveri Lewis Hamiltonin sekä Red Bullin Daniel Ricciardon. Hamiltonin kisa päättyi kuitenkin jo kahden ajetun kierroksen jälkeen, kun hänen Mercedeksensä kulki enää viidellä sylinterillä.

Vaikka turva-auto kertaalleen keräsikin letkan kasaan, niin Rosberg ajoi selvään voittoon. Kotiyleisön suosikki Ricciardo ajoi myös loistavan kilpailun, mutta menetti toisen sijansa kilpailun jälkeen, sillä hän ylitti toistuvasti kilpailun aikana polttoaineen virtausnopeuden (100 kg/h).  Red Bull aikoo valittaa tuomiosta.

Hallitsevalle maailmanmestaritallille Australian osakilpailusta tuli painajainen, sillä Sebastian Vettel joutui keskeyttämään jo kolmen ajetun kierroksen jälkeen. Vettel keskeytti samasta syystä kuin Hamilton eli Renault-moottorista hävisi muutama sylinteri.

Tulokkaat rikkoivat ennätyksiä

McLaren hyötyi Red Bullin epäonnesta, kun Kevin Magnussen ajoi sensaatiomaisesti toiseksi ennen tallikaveriaan Jenson Buttonia. Magnussenista tuli ensimmäinen tulokaskuski sitten Jacques Villeneuven ja vuoden 1996 Australian GP:n, joka on pystynyt ajamaan debyyttikisassaan toiseksi.

Toro Rosson 19-vuotiaasta venäläistulokkaasta Daniil Kvjatista tuli yhdeksännen sijansa ansiosta historian nuorin MM-pisteille ajanut kuljettaja. Tätä ennen ennätys oli Vettelin nimissä vuoden 2007 Yhdysvaltain GP:stä.

Suomalaisilla kaksijakoiset tunnelmat

Williamsin Valtteri Bottas oli päivän suomalaisnimi Melbournessa, kun hän ajoi tähän mennessä uransa parhaimman kisan. Bottas starttasi vaihdelaatikon vaihdon takia vasta 15. lähtöruudusta, mutta hän onnistui lähdössä välttämään tilanteen, jossa Caterhamin Kamui Kobayashi jyräsi Bottaksen tallikaverin Felipe Massan ulos kilpailusta.

Bottas ohitti maanmiehensä Kimi Räikkösen rohkealla ohituksella ulkokautta kierroksella kahdeksan. Hetkeä myöhemmin Bottas kosketti radan 10. mutkan ulostulossa seinää, joka hajotti hänen oikean takapyöränsä.

Williamsin suomalaiskuski sai autonsa raahattua takaisin varikolle, joten hän sai letkan uudestaan kiinni, kun turva-auto kutsuttiin radalle Williamsista irronneiden osien takia. Bottas aloitti raivoisan takaa-ajon 16. sijalta ja oli lopputuloksissa upeasti viides.

Räikkönen sai hyvän lähdön, mutta sitten iskivät ongelmat. Suomalaisen autosta loppuivat eturenkaat, joka teki kääntymisestä mutkiin erittäin vaikeata. Kilpailun aikana huhuttiin myös, että molemmat Ferrari-kuljettajat olisivat kärsineet jonkinlaisesta sähköviasta.

Seitsemäs sija oli ongelmat huomioon ottaen ihan ok suoritus kauden avauksesta. Räikkösen tallikaveri Fernando Alonso oli lopputuloksissa neljäs, joten Ferrari keräsi kolmanneksi korkeimmat pisteet Melbournesta.

Toivottavasti viikonloppuna esiintyneet ongelmat saadaan korjattua seuraavaan osakilpailuun mennessä.

Caterhamin Marcus Ericssonin debyyttikilpailu päättyi keskeytykseen, kun ruotsalaiskuskin Renault-moottorista katosivat öljynpaineet. Lotuksen Romain Grosjean sekä Pastor Maldonado joutuivat molemmat keskeyttämään mekaanisen vian takia.

McLaren johtaa 33 pisteellä autonvalmistajien MM-sarjaa. Mercedes on toisena kahdeksan ja Ferrari kolmantena 15 pisteen päässä McLarenista.

F1-kausi jatkuu kahden viikon päästä Malesian GP:llä.

Lopputulokset

Kuljettajien MM-pistetilanne

Autonvalmistajien pistetilanne