Selaat arkistoa kohteelle raskaus.

Rv 19 ja flunssaa pukkaa

10.12.2015 Yleinen

Siis ihan uskomatonta, että täällä porskutetaan edelleen vauva mahassa. Pari viikkoa ois enää jäljellä sinne puoleen väliin. On tämä aika menny aika nopeasti, vaikka tässä on ollu kaikenlaista stressiä pitkin matkaa. Mutta ehkä tuo parin viikon syklissä eläminen ja oleminen on helpottanu ja osaltaan nopeuttanutkin tätä raskautta. Edelleen olen vielä melko varovainen raskauden suhteen. Läheiset tietää kyllä missä mennään, ja muutamat yksittäiset ihmiset. En nyt tiedä haluanko tätä edes koko maailmalle kuuluttaa, kun pelkään kuitenkin loppuun asti. Tänä aamuna heräsin kamalaan kurkku kipuun. No nyt oon sit päivän vetäny vaan kuumaa viinimarjamehua ja väliin jäätelöä tai jogurttia. Ihan jännittää mitä näyttää huomenna paastoverensokeri.(muuten kaikki arvot on olleet loistavia) :/ Mut jospa tämä tauti menis pian ohi, eikä kestäis montaa päivää.

Viime viikolla ahdistuksissani päätin sitten, että tilaan kotiin sen dopplerin. Doppleri tuli eilen ja tietty heti oli pakko kokeilla että kuuluuko ne äänet. Alkuun meinas jo vähän paniikki iskeä, kun löysin vaan istukan äänet, mutta löytyhän ne vauvan sydänäänetkin sieltä. Tai kuulu ne hetken, mutta tyyppi läks karkuun, enkä sit jaksanu enää etsiä niitä uudestaan. Ehkä ne tässä pikku hiljaa alkaa sitten löytymään paremmin, kun itsekin hahmotan että missä kohdassa se pieni siellä möngertää.

Kovasti oon selaillu nettikauppoja ja miettiny, että mitä kaikkea sitä pienelle pitää hankkia jne. Mutta en oo vielä sit uskaltanu tilata mitään. Taidan nyt odotella ihan rauhassa sinne alemyynteihin ja katella sitten pikkuhiljaa. Oon tässä pohtinu myös sitä, että mitähän mä tekisin, kun äitiysloma alkaa huhtikuun alussa. Aikuiskoulutusrahaston opintoraha loppuu helmikuussa. Millähän sitä eläis maaliskuun? Mietin, että pitäiskö vaan hakea sitten Kelan opintotukea siihen yhdelle kuulle, mutta 300€:lla ei paljon siinä juhlita. Jostain täytyis vähän kehitellä lisärahaa… Sit mietin, että jos jäisinkin varhennetulle, mutta sekään ei sit kuitenkaan kattais sitä koko maaliskuuta, ja sit taas se ois tietty pois sieltä toisesta päästä. Vuoden vaihteen jälkeen pitäis varmaan soitella työpaikallekin ja kertoa, että opintovapaa pitäis perua ja muuttaa äitiyslomaksi. Jännittää kyllä vähän. :) Tuntuu, että kauheesti ois tehtäviä asioita, mutta mitään ei uskalla vielä tehdä puoleen eikä toiseen jos kaikki meneekin ihan pipariksi.

Mutta jospa tämä pelko ja ahdistus alkaa tästä helpottamaan. Puolisoni on kans jotenkin hermostunu koko ajan. Se nukkuu yöt tosi huonosti, kun vahtii miten mä voin. Jos herään yöllä vessaan niin heti vierestä kuuluu, että onko kaikki ok? tai mikä hätänä? Mä tosin luulen, ettei tuo helpotu ennen kun vauva on saatu turvallisesti maailmaan. <3 Ens viikolla ois taas neuvola, ihanaa. Jospa siellä ois kaikki ok eikä itelle ois tullu painoakaan nyt lisää. Mutta neuvolakuulumisiin palaamme ens viikolla. :)

Väliaikatietoja

15.10.2015 Yleinen

Mistähän aloittaisin… No, mennään järjestyksessä. Eli tänään oli taas naistentautien polilla ultra. (Ihmeellistä, lääkäri oli juurikin ajoissa) Odotukset ei ollu kovin korkealla. Tiesin, että tyyppi on vielä kyydissä, mutta olisiko vielä hengissä niin se oli se toinen juttu. Ultrassa löytyi sikiö ja sydämen sykkeet ja siellä se kuulemma liikkuikin ihan normaalisti. Itse en oikein jaksanut innostua asiasta, vaan lääkärin näyttäessä ruudulta sykettä, vastasin vaan ’ joo’. Sairaanhoitaja katseli vähän ihmeissään, kun en paljoa hymyillyt hyvien uutisten jälkeen. Juttelin lääkärin kanssa pääsystä NIPT-kromosomitestiin, mutta melko nihkeesti tuo siihen suhtautui. Aikoi selvitellä asiaa muiden lääkäreiden kanssa ja katsoa historiaani tarkemmin. ( no ei siellä näy mitään tietoja epäonnistuneista hoidoista tai muista), joten tuskin siihen nyt heti pääsen. Ehkä sitten jos tästä normaalista seulasta jotain löytyy. Neuvolakortin se lääkäri kirjoitti ja käski soitella heti aikaa nt-ultraan.  Puolisoni odotteli aulassa, ja kehui taas miten iloiselta näytin kun tulin ovesta ulos. Hänelle oli iskenyt paniikki kun sairaanhoitaja lähti kesken kaiken pois huoneesta ja palasi takaisin käsissään nippu äitiyskortteja. Puolisoni säikähti jo että nyt niitä on enemmän kun yksi. :D

no joo, tämä reissu selvittiin ilman hermojen menetystä. Mutta soittelin sitten äitipolille sitä ultra-aikaa. Sieltä puhelimeen vastasi sitten täti jolla ei tainnu olla paras päivä. Tiuski siinä sitten että millon on laskettuaika ja kai sinä sen nyt itse tiiät… Jäi taas niin paska maku suuhun. Ei sit tehny siinä enää mieli avautua edellisistä kokemuksista. Toivotaan, että ultraamassa ois joku kiva kätilö jolle voisin avautua aiemmista kokemuksistani. Saa nähdä suostuvatko ottamaan mua miten usein ultrattavaksi… Aion kyllä vaatia lisäultria. Jos julkiselta en niitä saa niin sit menen klinikalle. Sieltä saa onneks myös henkistä tukea, kuten taas tänään. <3 mutta näillä siis mennään taas eteenpäin. Tällä hetkellä mennään rv 10+2, ja sikiö vastasi rv 9+2. Maanantaina neuvola ja seuraava ultra on marraskuun alussa.

Mikä raskaus??

8.9.2015 Yleinen

Oon täällä kovasti odotellut sitä tunnetta mitä on olla raskaana. Ei tunnu miltään. Välillä en edes muista koko asiaa. Tekis jopa mieli käydä ostamassa toinen testi ja testata oonko vielä raskaana, kun mitään oireitakaan ei oo. :/ Toisaalta kyllähän se vaan sulle sopii jos tämä näin kivuttomasti menisi, mutta epäilen ja toisaalta tämä hyvä ja normaali olo saa mut epäilemään raskautta vielä enemmän. Päivisin on ehkä semmonen nuutunut olo, että tekis mieli kesken luennon laittaa silmät kiinni, mutta vielä ei ainakaan sellaista väsymystä ole havaittavissa mitä edellisellä kerralla oli. Pahintahan tässä taitaa olla se, että vertaan tätä edelliseen kertaan. Luen kalenterista mitä oireita oli missäkin vaiheessa jne. Tiedän ettei pitäisi, mutta minkäs teet.

Tänään saimme viime viikolla olleen lääkelaskutentin tulokset. Pääsin sen läpi. Nyt minun ei tarvitse osallistua tänä syksynä lääkelaskujen tunneille, joten helpompi syksy tiedossa. Tänään oli ensimmäinen kunnollinen opiskelupäivä, oli pistämistä ja sitten potilaan kohtaamista. Molemmat oli jo tuttuja asioita, mutta mieluummin sitä noita kuuntelee kuin jotain turhaa höpinää. ;)

Pari viikkoa täytyisi vielä jaksaa ennen kun pääsen kurkkaamaan masuun että onko siellä oikeesti joku. Päivät on onneks niin täyteen buukattu, että eiköhän tuo aika mene suht nopeesti. Kilpirauhaslääkitystä nostettiin muuten viime viikolla ja metformiinit sain lopettaa heti kun plussasin. Ihanaa kun ei ole enää mitään vatsaoireita. :)

20.8.2015 Yleinen

Viime viikonloppu minulla meni töissä, vielä kun niitä on. Joka päivä poljin pyörällä töihin ja takaisin. Matkaa yhteen suuntaan ei ole kuin 11 kilometriä, joten sinänsä ei kovin hankalaa, mutta muutama mäki matkalla aiheuttaa hiukan ongelmia. Toisaalta kunto kasvaa kun hiukan joutuu hikoilemaan. Yhtenä päivänä tosin osui kohdalle rankka sadekuuro ja kastuin aivan läpimäräksi. Lämpötilan ollessa hädin tuski viittä astetta se ei kamalasti naurattanut. Päivän aikana lämpötila tosin nousi lähemmäs kahtakymmentä, joten sekin aiheutti hiukan päänvaivaa kotoa lähtiessä. Täytyi miettiä, mitä pukisi päälleen, jotta tarkenisi aamulla muttei läkähtyisi iltapäivällä. Pyörääkin pitäisi vissiin vähän korjata, kun tuntuu ettei se oikein tahdo rullata enää edes alamäessä vapaalla, vaan täytyy koko ajan polkea. Aion kuitenkin pyöräillä vielä kaikki jäljellä olevat kuusi työpäivää töihin.

Mies vietti viikonlopun jälleen Tenolla parhaan ystävänsä ja tämän appiukon kanssa. Edelleenkään ei rannalta perhostelemalla tullut mitään, mutta hänen toinen kaverinsa, joka sattui olemaan siellä samaan aikaan, oli saanut soutamalla neljä lohta. Minä vietin työpäivän jälkeisen ajan lähinnä vain olemalla, koska vieläkin olen hiukan väsynyt, mikä johtuu varmaankin raskaudesta. Jonkin verran on ollut myös huonovointisuutta, muttei merkittävästi kuitenkaan. Mikä kuitenkaan on sen mukavampi tapa viettää iltaa yksin kotona, kuin katsoa elokuvaa kolmen kissan käpertyessä syliin ja viereen. Päätin myös kertoa raskaudesta, siskoni lisäksi, koko muulle perheelleni, koska jos jotain sattuu niin haluan voida puhua asiasta jonkun kanssa. Äitini ja sisarukseni ottivat asian yllättävän hyvin. Ajattelin että olisin kuullut jonkin verran arvostelua asiasta, muttei kukaan ainakaan minulle henkilökohtaisesti sanonut mitään.

Plussaa!

7.8.2015 Yleinen

Nyt on ollut kyllä melkoinen alkuviikko. Kuukautisten pitäisi alkaa vasta tämän viikon sunnuntaina, mutta oli jo maanataina sellainen olo etteivät ne ehkä alakaan. Ajattelin kuitenkin tehdä raskaustestin, vaikkei se luultavasti vielä näyttäisikään yhtään mitään. Testiin kuitenkin ilmestyi hyvin haalea plussaviiva. Mietin että voiko tämä olla tottakaan. Toki tiedän että raskaus on mahdollinen, kun elää parisuhteessa, jossa on seksiä. Aikaisemmin kuitenkaan ei ole ikinä tullut plussaa ennen kuin samana päivänä jolloin menkkojen olisi pitänyt alkaa. Kerroin kyllä miehelle heti, mutta hän oli hyvin epäuskoinen. Nyt olen tehnyt testin, joka aamu ja kyllä se viiva on vain pikku hiljaa vahvistunut, ja eilen mieskin jo alkoi uskoa. Meille on siis tulossa iltatähti. Keskenmenon riski näin alussa on vielä melko suuri, joten olenkin sanonut ettei lapsille tästä puhuta ainakaan vielä. Ehkä sitten ensimmäisen neuvolan jälkeen.

Tässä on nyt menty melkoista tunteiden vuoristorataa. Välillä olen niin onnellinen ja välillä valtaa hirveä ahdistus ja paniikki. Tulee stressattua omasta iästä ja sen mukanaan tuomista riskeitä, siitä mitä lapset ja perhe sanoo sekä tulevasta pitkästä synnytysmatkasta. Ehkäpä nämä tunteet tästä tasoittuvat kunhan selviää tästä ensi shokista. Melkoinen myllerryshän tämä tulee olemaan lapsillekin. Nyt on kolmen vuoden aikana saatu omat paikat ja kuviot selville uusien sisaruspuolten kanssa ja sitten tuleekin kaikkia yhdistävä pikkusisko tai -veli. Toisaalta ehkäpä se yhteinen sisarus sitten hitsaa tämän porukan vielä tiiviimmin yhteen.

Tänään siskoni ja hänen miehensä tulevat meille kylään. Tarkoitus olisi lähteä Tenolle. Saas nähdä selviänkö viikonlopusta paljastumatta…

Avoin yliopistokin palautti yhden opintojakson tehtävän arvosanalla 4. Vielä kaksi arvosanaa perusopinnoista puuttuu, mutta kyllä minun pitäisi saada oikeus jatko-opintoihin. Näin ollen aineopinnot kutsuvat jossain vaiheessa.

Vauvakuume

8.5.2015 Yleinen

image

Ei hyvä. Mulla on ollut pienoinen vauvakuume jo muutaman vuoden. Ja se vain yltyy. Huomaan nykyään kaikki raskaana olevat, pienet vauvat ja taaperot. Siis ei todellakaan hyvä.

Puhuin asiasta terapiassa ja sain taas Ahaa-elämyksen. Minulle sanottiin muutama kuukausi sitten sairaalassa, että ’tekemällä saa elämään tarkoitusta’. Ei tarkoittanut varmastikaan että hankkiutuisin raskaaksi, mutta se oli se mun Ahaa-elämys, olen tuntenut itseni tarpeelliseksi ja elämässäni oli tarkoitusta kun olen ollut raskaana ja hoitanut pientä vauvaa.

Mieskin muistutti että meidän no.2 oli suunnilleen saman ikäinen kuin meidän nuorin on nyt, kun mulle iski hirmuinen vauvakuume. Ja niin meidän poikajoukko kasvoi kahdella. Mutta silloin olin alle 3-kymppinen. Nyt ikä on lähempänä 4-kymmentä, mies jo ylikin. Ja meillä on jo 4 lasta. Mikä siis neuvoksi.

Sydän sanoo: lisää lapsia, järki väittää vastaan. Riski vaikeasta raskaudesta on kasvanut, mahdollisuus terveeseen lapseen pienentynyt ja meillä on jo suurperhe. Vanhinkin päättää peruskoulun 3 viikon päästä. Miksi en siis voi vain nauttia katrastaani ja nauttia vapaudesta joka on kasvanut lasten iän myötä? Nytkin lähdemme miehen kanssa kaksistaan minilomalle Italiaan. Ei olisi mahdollista taas moneen vuoteen kun olisi vaippaikäinen joukon jatkona.

Ja se selittely ulkopuolisille, miksi TAAS hankitaan lisää lapsia. Tai että onko NYT tyttö tulossa. Huoh, oli ihan tarpeeksi raskasta 2 viime raskautta, nyt varmasti vielä raskaampaa. Ja mitä sitten, jos lapsi olisikin sairas?

Ja tietysti oma mielenterveys on tällä hetkellä huonossa jamassa, ei varmasti se paras lähtökohta. Vaikkakin tämä ei ole mikään hetken päähänpisto, voi se muille siltä näyttää. Ja tietenkin juttelisin pitkät tovit lääkärini kanssa, sillä joutuisin lopettamaan kaiken lääkityksen, ennen kuin voitaisiin edes yrittää. Pärjäisinkö, kun ei välillä pärjää edes tällä lääkemäärällä? Entä synnytyksen jälkeen? Viime raskauksien jälkeen olin parhaimmillani, olin onnellinen, energinen, ulospäin suuntautunut. Rakastin sitä vauva aikaa. Toki se oli helpompaa no3 kanssa, sillä hän oli ’helppo’ vauva, kun taas no4 oli kipeä ja se vaikutti paljon omaa jaksamista. Mitä jos taas tulisi lapsi, joka veisi energiani negatiivisesti. Tosin; vuosia myöhemmin en muista juurikaan noita huonoja aikoja, vaan lähinnä sen, kuinka kipeä poikamme oli ja miten ihania ihmisiä tapasimme.

Kerroin terapiassa kuinka en koskaan ole ollut kiinnostunut mistään urasta, enkä ole vieläkään. Mikä haluaisin olla kun kasvan isoksi? Terve. Äiti. Vaimo. Mummo. En vieläkään ole keksinyt, eikä mikään kiinnosta tarpeeksi että haluaisin sitä tehdä täysipäiväisesti työkseni. Väsymykseni takiakin ajatus työelämästä tuntuu mahdottomalta. Ajatus äitinä vauvalle tuntuu paljon paremmalta, sen minä osaan. Olen siinä omilla kyvyilläni hyvä. En täydellinen missään mittakaavassa. En edes lähes. Mutta nautin siitä. Tietysti kaikki lapseni tarvitsevat minua, mutta ei samalla tavalla kuin vauva. Ja sitä minä kaipaan. Olla jollekin niin tärkeä, kuin äiti vastasyntyneelle.

Tulen varmasti jatkamaan keskusteluja asiasta terapeuttini kanssa useasti, ehkä löydän jonkun vastauksen tähän kaipuuseen, ehkä en enään koskaan hanki lisää lapsia, tai sitten yritämme. Mutta sen tiedän, että tämä on pidempiaikainen prosessi, joka minun on läpi käytävä. Mutta se on tehtävä nyt, kun mieheni on vielä suht nuori ja on suostuvainen, jos niin päätettäisiin, ja kun minä olen vielä alle 4-kympin.

Jxxx

K

Huhtikuu 2015

24.4.2015 Yleinen

Päätin aloittaa bloggaamisen tänään vihdoin, ( hieman väsyneenä ) mutta ollut haaveissa jo pitkään eli katotaan mitä tästä tulee !

Ensinnäkin voisin vähän kertoa itestäni. Olen 23-vuotias nuori nainen Helsingistä. Olen seurustellut nyt kaksi vuotta, asumme pk-seudulla koiran ja mieheni kanssa, odotamme ensimmäistä lasta tällä hetkellä ( jo rv 38 meneillään eli h-hetki lähestyy, laskettu aika kahden viikon päästä). Niin ja hei olen naimisissa!! Mentiin muutama päivä sitten avioon maistraatissa, myöhemmin pidetään sitten kunnon juhlat ja järjestetään ne ”oikeat häät” siitäkin siis mahdollisesti postausta myöhemmin.

Olen myös erittäin kiinnostunut kauneudesta, hyvinvoinnista ja tietenkin shoppailusta! Rakastan meikkausta, hiusten laittoa ja vaatteita vaikka tyyli välillä meneekin hieman rokahtavan puolella, tyyini on aikalailla kytköksissä mielialoihini eli fiilispohjalla mennään lokeroimatta! Biletykset on jääneet nyt raskauden ja tulevan lapsen myötä, mutta sanotaanko että olen hyvistä bileistä oman osani saanut niistä reissuista juttua ehkä myöhemmin.

Miten tästä voi enää palautua? -En jaksa.

9.4.2015 Yleinen

Jo tämän tekstin kirjoittaminen tuottaa ylitsepääsemätöntä tuskaa, enkä haluaisi sitä tehdä. Teen sen kuitenkin koska psykologi on kehoittanut joskus vain tekemään asioita vaikka ei haluaisikaan ja vaikka ei siltä tuntuisikaan. En vain jaksa enää pohtia tätä tilannetta, en jaksa kirjoittaa siitä, enkä jaksa mitettiä miten siitä pääse yli. Haluan mennä vain sänkyyn peiton alle ja sulkea silmäni.

Siitä on varmasti yli viikko kun olen ollut salilla. En edes muista mitä sielä olen viimeksi tehnyt. Ajatuskin siitä, että pitäisi lähteä salille alkaa hengästyttämään ja ahdistamaan. Se kaikki mitä olen tehnyt: käynyt salilla 5kertaa viikossa ja saanut aktiivisuusmittarin päivän tavoitteet täyteen tuntuu kauhean raskaalta. MÄ EN VAAN PYSTY ENÄÄ SAMAAN! Tuntuu että tein kauhean raskaan työn kun raahasin itseni salille, en pysty siihen enää.

Korvatulehdus on ilmeisesti nyt parantunut. Lääkekuuri on loppunut. Mutta silti tuntuu olo flunssaiselta ja murukin on vielä kipeä. Valitti kurkkukipua juuri ennen kuin lähti töihin. Tässä menee kai kolmas vai neljäs viikko siis sairastaess.

Paino ei ole nyt kolmeen viikkoon laskenut tai noussut. Tämä kai on oikeastaan hyvä, mutta pelkään koko ajan, että lauantaina puntari näyttää +2kg. Ja mitä sen on enää väliä? Miksi en eläisi läskinä koko loppu ikäni? Miksi en vain makaisi sohvalla ja söisi? Miksi näen niin paljon vaivaa salaatin tekemiseen ja uusien ruokien kokeiluun? Ihan turhaan! Mä en onnistu tässä kuitenkaa. Mä olen vain niin huono ja paska. Mä kannan loppuelämäni näitä läskejä tässä vyötäröllä ja katson rumaa naamaani peilistä. Miksi mä teksisin yhtään mitään?

2015-04-09 04.46.23

1. postaus, 1. oikea yrityskierto – löydätkö haikara perille?

11.10.2014 Yleinen

Tästä me lähdetään. Taas. Tää on varmaan.. kuudes aloittamani blogi, mutta toinen tästä aiheesta. Kadotin tunnukset jo kuukausia sitten siihen blogiin, joten tästä on hyvä alottaa nyt ihan uusi puhtaalta pöydältä. Täytyy taas opetella vähän jäsentämään ajatuksiaan. Kyseessä nyt kuitenkin vauvayritysblogi, ja siinä sivussa painonpudotusta, perhe-elämää ja elämänkiemuroita.

Periaatteessahan tämä on jo (vai vasta?) viides yrityskierto, mutta kun mukana on ollu mun kysta ja sen leikkaus, ja Ämmän masennuslääkitys 4-5 kuukautta – nyt 2 viikkoa ollu ilman niitä lääkkeitä ja ovulaatio oli noin viikko sitten. En jaksa innostua ja toivoa että tärppäis näin hätäsesti, koska mä haluan alkaa laskemaan että tää on meidän eka yrityskierto.. Pääasia on, että kaikki on nyt valmiina vauvan tuloon ja siihen vaikuttavat ongelmat hoidettu pois tieltä :)

Koulun pääsykoekutsut tulee postin mukana ensi viikolla – jännätään että kolahtaakohan kutsu meidänkin postilaatikkoon.. työt loppuu kuukauden päästä, ja jos en pääse kouluun niin sitten on vaan sopeuduttava siihen elämäntilanteeseen ja elettävä niillä varoilla mitä on. Aina kaikki järjestyy, tavalla tai toisella. Trust me.

Kierto mulla oli hormonikierukan poiston jälkeen (huhti-toukokuussa) säännöllinen 27 päivää ja menkat alko aina melkein tunnin tarkkuudella.. viime menkat olikin 2 päivää myöhässä, ja huomasin jo sillon niitä edeltävän ovulaation ajankohdan olevan pari päivää myöhässä. Nyt sitten oon vähän arponu että jatkuukohan se tolla 27 päivän kierrolla vai 29? Ovulaatio oli viikko sitten ja se täsmäsi tohon 29 päivän kiertoon. Menkat pitäis alkaa laskennallisesti ensi viikonloppuna, saa nähdä mikä se päivä sitten on, on varauduttava hyvin jos alkaavatkin aikasemmin – tai jospa ne ei tulis enää ollenkaan..

Ämmä on alkanu puhumaan paljon kuinka vauva olis ihanaa, ja onhan se jo isi mun tyttärelle mun aiemmasta suhteesta, maailman ihanimmalle ja kauneimmalle prinsessalle – se prinsessa on ansainnu vain parasta, ja sitä Ämmä on.

Aa, tyttäreni, täyttää vuodenvaihteen jälkeen 4 vuotta! 4 kokonaista vuotta, melkein yhtä monta kun on yhdessä kädessä sormia! Siitä on 3,5 vuotta kun pakattiin Aan kanssa tavaramme ja jätettiin bioisä – ja siitä on liki 2 vuotta kun bioisää on viimeksi kiinnostanu tavata tytärtään. Onneksi Ämmä on ollu paras isi kohta jo kolme vuotta, joten eiköhän meille olis pian suotu onni yhteisestä lapsesta, pikkuveljestä tai -siskosta Aalle joka on niin ihana pikkuäiti.

Mä uskon kohtaloon, ja siihen että kaikille on oma polkunsa. Tää on meidän polku, ja näin jälkeenpäin ajateltuna se kaikki on ollu tämän elämän arvosta. Oltaisko me saatu tätä kaikkea, jos ei oltais kärsitty ja oltu kivitettynä? Jos oltais saatu, oltasko me osattu arvostaa tätä?

Elämä on mystistä, monimutkasta ja jopa pelottavaa. Tää maailma on niin suuri, ja sitä ohjaava käsi..

Meille on vähän painoa kertyny tässä vimpan vuoden aikana, joten tavotteena olis alottaa nyt pudottamaan painoa 10-14kg. Vaikeaksi sen tekee diabetes, kilpirauhasen vajaatoiminta ja lääkitysten tasapainon haku edelleen, lääkäreissä ravaaminen ja labroissa käyminen, ja tää järkyttävä väsymys. Mutta minkäs teet, pakko on kuitenkin yrittää, ja ei tää nyt ainakaan huonompi ruokavalio vois olla joten jo pelkkä herkkujen poisjättäminen ja liikunnan lisäys voi tehdä ihmeitä. Katotaan mihin suuntaan tää alkaa sutjaantumaan :)

Me jäädään odottamaan ens viikonloppua, menkkoja tai niiden poisjääntiä ja jostain taiottavaa itsekuria, että pystyy pudottamaan sitä painoa. Muah, ja ens viikkoon! :*