Selaat arkistoa kohteelle Ramirent.

Pakkasta ja purkutöitä

9.1.2016 kierrätys, Kierrätys, kilpailuttaminen, LVI-työt, remontointi, remontti, remonttiblogi, säästäminen, Tee-Se-Itse, Yleinen

Pikapäivitys ennen kuin nappaan uuden piikkauskoneen käsiin ja lähden piikkaamaan saunan ja kylmiön välissä ollutta kynnystä ja laattoja irti. Päädyimme ostamaan itselle kyseisen laitteen sen sijaan että olisimme maksaneet 50 euron päivävuokraa. Meillä on kuitenkin edessä mm. kellarissa lattian piikkausta, kun alamme valurautaputkia uusimaan ja muutenkin pitää viemäreitä varten uutta reikää saada tehtyä.

Laite hommattiin Biltemasta, puhtaasti tämän nettikeskustelun pohjalta: Onko joku hankkinut Motonet/Biltema piikkauskoneen? 

Katsotaan iltapäivällä, että tekeekö tuolla mitään.

Siinä piikkauskoneelle ensimmäinen kohde.

Siinä piikkauskoneelle ensimmäinen kohde.

Saimme vintiltä vaurioituneen palkin korjattua ja saunan kattoon uudet laudat. Toisena purkupäivänä oli muutaman tunnin ajan talkoolaisia ja heti kun useampi käsipari on touhuamassa, niin hommatkin etenee eri tahtiin!

Yhdeltä osalta purut poistettu ja villat väliaikaisesti lämpöä pidättelemässä.

Yhdeltä osalta purut poistettu ja villat väliaikaisesti lämpöä pidättelemässä.

Moni tuttu on kysellyt, että meinasimmeko uusia laatatkin kylpyhuoneesta ja saunasta. Huuli pyöreänä ollaan kysymystä ihmetelty, mikä kylpyhuoneremontti se sitten on jos niitä ei uusita, tai mitä siellä sitten tehdään…maalataan katto vai vaihdetaanko jopa lauteet? No, tarkoitus ei ole kuulostaa sarkastiselta, mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että pelkkiä maalaushommia ei voi vielä remontiksi kutsua.

Lähtökohta

Lähtökohta.

Saunan takana oli vielä tilaa. Siellä oli nimittäin kylmiö joka otetaan saunakäyttöön.

Saunan takana oli vielä tilaa. Siellä oli nimittäin kylmiö joka otetaan saunakäyttöön.

Loppiainen vietettiin kahdestaan juurikin tuota purkaessa. Saimme todeta että kylmiön seinien sisältäkin löytyi sydämmentykytyksiä aiheuttanutta homejälkeä…vapisevin käsin revimme pahveja ja muoveja irti. Onneksi kuitenkin saimme todeta, että vauriot oli vain näissä kylmiön seinissä…ei siis ulkoseinässä. Kylmiö oli eristetty muovilla ja styroksilla ja rakenteiden välissä oli tila josta kondensoitunut vesi ei ollut päässyt pois.

Ei näyttänyt tässä vaiheessa hyvältä.

Ei näyttänyt tässä vaiheessa hyvältä.

 

Kiukaan kohta "lauteilta" katsottuna.

Kiukaan kohta ”lauteilta” katsottuna.

WP_20160106_15_04_26_Pro

Sen verran tuntuu tässä vaiheessa kaukaiselle tuo valmis sauna ja kylppäri, että jopa minä olin sitä mieltä, että nyt ei vanhoja lautoja ja muuta puutavaraa sahailla polttopuuksi vaan kippasimme kaikki takapihalle ja puutavara lastattiin naama jäässä pakettiautoon…tämän kuorman kävin kippaamassa kaatopaikalle ja koska oli kyseessä vain puutavaraa, niin se lystihän ei maksa mitään. Vielä ei Riikinnevan kaatopaikka ole yhtä edistynyt kuin Kuopiossa, jossa on lähes joka materiaalille omat lavat ja näin ollen sinne lajiteltuna ei tarvitse jätteistä maksaa mitään. Muutenhan tuo sekajätteen vieminen onkin aika tyyristä, ainakin näin köyhälle.

Miten paljon voikaan tulla pienestä tilasta purkujätettä.

Miten paljon voikaan tulla pienestä tilasta purkujätettä.

Nyt minä lähden aloittelemaan lauantaipäivää ja jossakin vaiheessa tulee vuoronvaihto. Vielä kun saisi putkimiehen kytkemään kylppärin vedet pois niin pääsisi sieltäkin laattaa purkamaan rankemmalla kädellä. Sen verran hankalassa paikkaa kulkee nuo putket, että itse en uskalla alkaa tulppailemaan, kun ei ole kunnon työkaluja eikä sitä ammattitaitoa noihin hommiin.

/Jarkko

Yhtä nurkkaa valmiimpi

24.8.2015 remontointi, remontti, säästäminen, Tee-Se-Itse

Tunnit meinaa loppua päivästä kesken, seinäntasoituksen työtunteja ei osata edes laskea…välillä on kolme henkilöä ollut touhuamassa ja välillä taas yksi ja aina on touhuttu muiden hommien ohella. Täyttölaastia on joka tapauksessa mennyt nyt 325 kiloa ja lisää joudutaan hakemaan.

Valehtelin, tämänkin nurkan alaosaa joutuu vielä muokkaamaan.

Valehtelin, tämänkin nurkan alaosaa joutuu vielä muokkaamaan.

Otimme viikonlopuksi Cramolta pienen nostimen vuokralle (Dino 105T), viikonlopuksi siitä syystä, että saimme sen 1,5 päivän hinnalla ja pääsimme kuitenkin jo perjantaina touhuamaan. Siihen se melkein jäikin, kun huomasimme seuraavana päivänä, että laitteesta tippui öljyä, noh onneksi lauantainakin sehdimme jotakin saada aikaiseksi.

Tilaa on kuin lentokoneen vessassa.

Tilaa on kuin lentokoneen vessassa.

Pienihän tuo nostin tosiaan on, mutta kyllä sillä on ollut ilo noita seinäntasoitushommia tehdä, kun ei ole tarvinnut tikapuita koko ajan siirrellä…nämä seuraavassa kuvassa olevat ”tikapuut/telineet” on sellaiset, että ei parane alas katsella…nyt varsinkaan kun Jonin kanssa jatkoimme niitä yli metrillä, jotta toinen pääsee räystäälle edes hieman otsalautojen asennuksessa avittamaan.

Suosituksena on ainakin kaulaan laittaa turvaköysi, niin ei tarvitse kitumaan jäädä jos tipahtaa.

Suosituksena on laittaa ainakin kaulaan turvaköysi, niin ei tarvitse kitumaan jäädä jos tipahtaa.

ULottuvuus 6 metriä ja yli 10 metrin korkeuteen taitaa päästä.

Ulottuvuus 6 metriä ja yli 10 metrin korkeuteen taitaa päästä.

Nostimen paikalleen saaminen ja käyttäminen oli loppupelissä hyvinkin yksinkertaista, joten ainakaan sen takia ei kannata tuollaisen vuokraamista hylätä. Sähköähän se vaatii ja vetokoukullisen auton, mutta muuten kaikki tulee matkassa.

 Hommat ei siis juurikaan sunnuntaina edenneet... päätimmekin extempore lähteä Kuopioon torikäynnille, kun keli oli kohillaan ja torilla oli Kansainväliset Suurmarkkinat meneillään.


Hommat ei siis juurikaan sunnuntaina edenneet… päätimmekin extempore lähteä Kuopioon torikäynnille, kun keli oli kohillaan ja torilla oli Kansainväliset Suurmarkkinat meneillään.

Nostimesta oli loppujen lopuksi ”vain yksi” o-rengas poissa paikoiltaan ja sieltähän se osasi öljy tulla ulos.
Nyt se siis on taas pihassa ja muutama tunti tuli kopissa nakotettua…huomenna jatkamme Jonin kanssa otsalautojen asennusta.

Sallakin uskaltautui korkeuksiin.

Sallakin uskaltautui korkeuksiin.