Selaat arkistoa kohteelle rakastuminen.

Ensirakkaus

5.12.2015 Yleinen

Pappa ohjeisti minua ollessani vielä pikkutyttö; ” jos ei oo ihan varma mihi on mänöillää tai mitä on tekkeillään, on hyvä pittee semmonen tuumailutauko”. Pappa piti niitä tuumailutaukoja aika usein ja jotenkin nään ehkä omassa isässäni ajoittain samoja piirteitä. Ehkä sen vuoksi oli Mirkunkin jo korkea aika jatkaa sitä perinnettä ja ottoo pien tuumailu tauko.

Olen saanut tosi paljon palautetta kirjoituksistani, iso kiitos siitä. Palautteen myötä aloin kuitenkin pohtimaan mikä suunta tällä blogilla on. Miksi aloin alunperin tätä kirjoittaa. No reilun viikon tässä tuumailtuani, tulinhan mie johonkin tulokseenkin. Haluan avata kirjoittamalla ajatukset ja tapahtumat joita päässäni pyöritän ja muistoissani on. Asioita, jotka saa täysin yllättäen mieleen tullessaan hymyn nousemaan huulilleni tai sellaisen myötähäpeän tunteen vielä vuosien jälkeen, että punastun pelkästä muistosta. Asioita on kuitenkin niin paljon, että jotenkin niitäkin täytyy jaotella etten kirjoita sellaista sekemetelisoppaa ettei siitä saa mitään tolkkua lukiessaan. Jostain on kuitenkin aloitettava.

Aloitan siis miehistä. Ihan vaan koska niitä on ollut niin saatanasti ja niistä riittää kerrottavaa :D Mietin eilen ystäväni kanssa, olisiko hyvä otsikko ”miehet elämässäni” vai ”kaikki v%&¤#ks menneet suhteet”. No ehkä se otsikko syntyy sitten myöhemmin. Aloitetaan, oletko valmis?

Vitsailen usein lauseilla ”nuorena se on vitsa väännettävä” tai nuorena kun lähtee merille, niin ehtii paljon enemmän”. No, ehkä siinä vitsissä on puolitotuus. Olin muistaakseni 10v. Koulusta alkoi kesäloma ja lähdin mummoni kanssa mökille kesäloman viettoon. Parin päivän uimisen ja kalastelun jälkeen olin jo kyllästynyt ja valitin mummolle kun ei ole tekemistä. Mummo kertoi, että naapurin vuokramökille oli tullut uudet vuokralaiset ja hän oli nähnyt siellä suunnilleen minun ikäisen tytön pihalla, että mennä häntä kyselemään. Koska uusiin ihmisiin tutustuminen oli jo silloin suhteellisen vaivatonta minulle, painelin mökin pihaan muina tyttöinä etsimään uutta tuttavuutta. Pikkasen tais lirahtaa pissiä housuun kun mökin kulman takaa pyyhkäsikin eteeni sellainen kerrostalon kokoinen koira joka eritti kuolaa muutaman kymmenen litraa minuutissa ja näytti aikalailla siltä, että eläppäs minimirkku tule minun pihoille rallattelemaan. Jähmetyin niille sijoilleni, enkä ehkä uskaltanut edes hengittää. Olin suht varma että koira popsii minut suihinsa, eikä jätä minusta jälkeäkään, joten kukaan ei saa koskaan tietää mihin katosin. Huh, onneksi kuitenkin pelastuin. Nimittäin heti pian koiran perästä juoksi poika joka kovaan ääneen komensi koiraa ja ystävällisesti hymyili minulle ”ei se ole vihainen, se on vaan utelias”. Pokkana vastasin pojalle tienneeni kokoajan ettei se ole vihainen ja en minä sitä pelännyt.. enpä! Poika esitteli itsensä Timoksi ja naureskeli minulle, koska varmasti huomasi miten hikikarpalot kimalteli otsallani, pelosta. Vasta kun koira asettui makaamaan Timon jalkojen viereen sain kerrottua asiani miksi heidän pihoillaan hiippailen. Timo kertoi muiden perheensä jäsenien olevan kauppareissulla, mutta tosiaan hänellä on sisko joka varmasti olisi mielissään minun tarjoamasta seurasta. Jäin istumaan heidän mökin terassille odotamaan sitä siskoa ja juttelemaan Timon kanssa. Siinä jutelessa vasta huomasin, että poikahan on suunnilleen minun ikäinen, ehkä vuoden tai pari vanhempi ja todella söpö! Ihan outoa murretta se puhui, mutta voi että se hymy. Olin ihan myyty siltä istumalta. Onneksi tunne oli molemmin puoleinen. Olin kohdannut ensi rakkauteni ja voi pojat mikä kesä siitä tulikaan. Okei, hei oltiin 10 ja 12 vuotiaita, että ei nyt ihan sellanen rakkauskesä. Mutta sellanen, kun sen ikäisillä olla saattoi. Käveltiin käsikädessä, hihiteltiin, ehkä vähän pussattiin salaa, tuijoteltiin toisiamme silmiin.. Aah, voi että näin jälkikäteen kun miettii.. se puhdas lapsen mieli joka ei osannut epäillä mitään, ei pelätä mitään, nautti vaan täysillä siitä hetkestä ja ihmisestä. Sellaisen hetken kun saisi näin aikuisena kokea vielä joskus :)

Se kesä meni tietenkin ihan liian nopeasti ja voi sitä surua mikä oli kun Timon vanhempien loma loppui ja heidän piti lähteä kotiin. He asuivat aivan toisella puolella suomea, monen sadan kilometrin päässä. Olin varma etten nää Timoa enää koskaan sen jälkeen. Me pidettiin yhteyttä kirjoittamalla. Niin, sellaisia ihan oikeita käsinkirjoitettuja kirjeitä ;) Ei ollu paljon sähköposteja mitä lähetellä, eikä facebookkeja mistä katella kuvia. Kävin tämän muistelun innoittamana varastosta hakemassa salaisen pussukan jossa on kaikki kirjeet, päiväkirjat ym. säästettynä vuosien ajan. Löysin sieltä ensimmäisen kirjeen minkä olen saanut Timolta:

Moi M. Olen monta kertaa meinannut kirjoittaa. Mutta se on aina jäänyt haaveiluksi. Rakas m, ollaan vaan kirjekavereita. Eihän minulla ole ketään toista koska sinä voitat ne kaikki kauneudella, mukavuudella ja ystävyydellä ja rakkaudella. M minun on sinua ikävä. Toivottavasti näen kauniin naamasi ja kuulen kaunista ääntäsi. Minä en ikinä lopeta ellet itse lopeta kirjoittamista. Kirjoita pian. Timo         Loppuun on piirretty sydän, jonka lävistää nuoli.

Harmi etten muista mitä olen kirjoittanut takaisin. Mutta tuli seuraava kesä ja Timo perheineen palasi samalle mökille. Se kesä oli ehkä vielä edellistä kuumempi. Oltiin jo vähän kasvettu ja ainakin omasta mielestä tiedettiin kaikesta kaikki. Saattoi sitä pussailuakin olla vähän enemmän ;) Ja taas syksyn tullen oli eron aika. Varastosta löytämistäni kirjeistä voisin päätellä, että sillä kertaa yhteyden pito on jäänyt aikapaljon vähemmälle. Timon siskon kanssa ollaan lähetelty kirjeitä talven aikana ja sieltä on hienosti tullut minulle infoa heidän tulemisestaan vielä kerran mökille kesäksi. Sitten heidän oma mökki valmistuisi lähelle kotia ja he ei enää tulisi savoon. No me otettiin siitä viimeisestä kesästä Timon kanssa kaikki irti. Vietettiin enemmän aikaa kahdestaan kun aiemmin ja kyllä meillä oli hauskaa. Ei tullut sinä kesänä nukuttua kovin montaa tuntia. Olin niin korviani myöten rakastunut siihen poikaan, että muistan sen tunteen vieläkin mikä hänen vieressään ollessa oli. Eihän siitä ole kun parikymmentä vuotta aikaa :)

Viimeisen yhteisen kesäloman jälkeen lähdin heille kylään. Äiti ja iskä meni jonnekkin omalle retkelle ja veivät minut samalla Timon luo. Timon sisko, isoveli ja vanhemmat oli tosi mukavia ihmisiä ja heidän kanssa oli niin helppo ja rento olla. Oli jännittävää päästä heille kylään, se tuntui kuitenkin niin eriltä kun loma ja mökki. Muistaakseni olin siellä viikonlopun ja lähdin junalla kotiin. Siitä viikonlopusta jäi kaksi asiaa mieleen. Toinen jääköön Timon ja minun väliseksi ja toinen on se, kun juna-asemalla halasin Timoa hyvästiksi ja jostakin, jotenkin tiesin sen olevan viimeinen kerta kun me nähdään. Yritin purra hammasta ja olla reipas kun Timon isä seisoi vieressä, mutten mahtanut mitään kun kyyneleet valuivat pitkin poskia. Olin nenä kiinni junan oven ikkunassa ja vilkutin niin kauan kun vaan näin Timon laiturilla. Ja se tosiaan oli viimeinen kerta kun hänet näin. Elämäni ensimmäisen rakkauden.

20151205_133045

M

Miten rakastua Raamattuun? 

12.6.2015 Raamatusta

Mieleeni nousi tänään ajatus kirjoittaa tänne ajatuksia siitä, miten voimme uskoutua, rakastua, päästä syvemmälle Jumalasuhteessamme. Tänä vuonna Seinäjoen Helluntaiseurakunta juhlii 80 vuotis taivaltaan ja yksi kohta jonka johtava pastorimme Markku Tuppurainen on nostanut on se, että hoidamme Jumalasuhdettamme. Tahdomme myös kertoa hyvät uutiset Jeesuksesta ihmisille, ja siksi tässä kohtaa toivotan sinut arvoisa lukijani lämpimästi tervetulleeksi Keskellä elämää konferenssiin heinäkuun 15-19. päivinä! Olemme rukoilleet tapahtuman puolesta ja uskomme, että Jumala tulee pelastamaan, parantamaan, vapauttamaan ja täyttämään Pyhällä Hengellä ja tulella jokaisen janoisen sydämen, joka tulee Seinäjoki areenalle! Laita nyt kalenteriin merkintä ja tule paikallle!

Mutta palataanpa tähän asiaan, miten voimme päästä sisälle Jumalan tuntemiseen. Otan esimerkin, joka ei imartele ollenkaan: En osaa kommunikoida ruotsiksi, mutta jos muuttaisin Ruotsiin, joutuisin opettelemaan kielen, jotta tulisin toimeen paikallisessa kulttuuriympäristössä. 

Jos tahdomme päästä syvälle Jumalan tuntemiseen, kokea hänen läsnäoloaan jatkuvasti elämässämme, meidän täytyy uhrata aikaa ollaksemme hänen läsnäolossaan. Silloin Raamattu tuloo rakkaaksi. Tahdotko tulla oikeasti läheiseksi Jumalan kanssa? Siihen ei ole oikotietä, ei sinulla eikä minulla. Jos sanot uskovasi Jeesukseen, seuraavasi häntä, tule hänen kaltaisekseen intohimoisen rakkaussuhteen kautta :) 

Otetaan toinen esimerkki. Harva, paremmin: ei kukaan, mene naimisiin kenenkään kanssa, ellei todella tahdo tuntea häntä syvällisellä tavalla: viettämällä aikaa, keskittymällä lukuisissa tapaamisissa häneen, näkemällä millainen ihminen todella on, miten hän toimii erilaisissa elämäntilanteissa, pettymyksissä ja voitoissa. Kun aviopuolisot ovat nähneet vaivaa tutustuen, he sitoutuvat toisiinsa, myös silloin, kun on vaikeaa. He ovat päättäneet rakastaa toinen toisiaan, he tuntevat toistensa heikkoudet ja vahvuudet, elekieli paljastaa heille toisessa, miten menee. Jumala antaa voiman hyväksyä toinen puutteineen päivineen, koska tiedostamme myös oman vajavaisuutemme, ja sitoutumisen siunaus antaa voimallisen kuvan vaikutusalassa oleville ihmisille, kuinka hyvin avioliitto todella voi. Itse ihailen monia aviopareja, joihin törmään kotiseurakunnassani, nuorempia ja vuosikymmeniä yhdessä olleita. Heistä paistaa syvä arvostus sekä Jumalaa, että aviopuolisoa kohtaan. He tuottavat avioliitoillaan kunniaa Jumalalle, joka on keksinyt sen. 

Maallinen rikkaus on katoavaa

Luukas 12:13-21

Joku kansanjoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, sano veljelleni, että hän jakaisi kanssani perinnön.” Mutta Jeesus vastasi hänelle: ”Ihminen! Kuka on asettanut minut teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?” Sitten hän sanoi heille: ”Olkaa valppaat ja karttakaa kaikenlaista ahneutta, sillä ihmisen elämä ei riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä olisi ylen määrin.” Ja hän kertoi heille vertauksen: ”Rikkaan miehen maa tuotti hyvin. Hän mietti mielessään: Mitä minä teen, kun minulla ei ole paikkaa, mihin kokoaisin satoni? Sitten hän sanoi: Minäpä teen näin: puran aittani, rakennan suuremmat ja kokoan niihin kaiken viljani ja omaisuuteni. Sitten sanon itselleni: Sieluni, nyt sinulla on varastossa paljon hyvää moneksi vuodeksi. Lepää, syö, juo ja iloitse! Mutta Jumala sanoi hänelle: Sinä mieletön! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois. Kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut? Näin käy sen, joka kerää aarteita itselleen mutta jolla ei ole rikkautta Jumalan luona.

En voi käsitellä jokaista yksityiskohtaa tässä yhteydessä, sillä en minä etkä sinä jaksaisi lukea sitä, ja toiseksi en ole perehtynyt juutalaistaustoihin, jotta voisin maalata kuvan tästä jaejaksosta kuin Ilkka Puhakka. Mutta joitan pointteja löysin, kun luin tämän muutamia kertoja:

Mielestäni Jeesus korostaa riiteleville veljeksille sitä tosiasiaa, ettei kannata riidellä perinnöstä kynsin hampain, koska se on katoavaa, ei iankaikkista, pahimmassa tapauksessa voi menettää välit myös veljeensä siksi, että niin kovasti himoitsi omaisuutta. Tästä lähtökohdasta katsomme tähän vertaukseen. Ensimmäinen seikka jonka huomamme, on se, että rikkalla miehellä oli ongelmia. Hänellä ei näytä olevan läheisiä joiden kanssa hän jakaisi ilonsa ja osoittaisi laupeutta ihmisille menestyksestään. Hän on itsekeskeinen, en edes viitsi laskea, kuinka monta kertaa hän näissä jakeissa viittaa itseensä! Niitä on yksikertaisesti liikaa. Kuinka helposti lankeamme tähän samaan ansaan tänä päivänä. Antakoon Herra meille anteliaan sydämen, joka iloitsee, kun voimme auttaa läheisiämme ja tukea Jumalan valtakunnan työtä. Aivan kuten rakas pastorini Jacob Huttunen on sanonut muutamia kertoja seurakunnan keskellä: Rukoilen, että sinusta tulisi antaja. Se on juuri näin! 

Voimme todeta, että rikas mies oli yksinäinen ja jos olen jotain tuosta kulttuuriympäristöstä ymmärtänyt, sellainen ihminen oli yksi säälittävimmistä tapauksista tuon ajan keskellä juuri sen takia. Ilman perhettä hänellä ei ollut tulevaisuutta. Tästä seurauksena oli ahneus, joka oli vienyt hänen huomionsa, omaisuudesta oli tullut hänelle epäjumala. Voimme katsoa tässä kohtaa peiliin ja kysyä, onko tässä materiaalivallankumousta elävässä yhteiskunnassamme käynyt samoin myös meidän elämässämme? Kun rikas mies lopettaa pohdintansa siihen, kuinka hyvin hänellä mielestään asiat ovat, Jumalan vastaus pysäyttää. Hänen kysymyksensä jää vaille vastausta, koska rikas mies ei ollut varautunut siihen, että hänen elämänsä päättyy yllättäen. 

Vertaus päättyy rakkaan Jeesuksemme sovellukseen, siitä kuinka tärkeää meidän on ymmärtää aikamme rajallisuus, panostaa Jumalasuhteeseemme, kerätä aarteita taivaaseen, eikä maan päälle. Tähän yhteyteen sopii samasta luvusta myös pari muuta jaetta:

12:4-5

Minä sanon teille, ystävilleni: älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät sen jälkeen voi tehdä mitään enempää. Minä osoitan teille, ketä teidän tulee pelätä: pelätkää häntä, jolla on valta tappaa ja sen jälkeen syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille: häntä pelätkää. 

12:29-31, 34

Älkää siis etsikö, mitä söisitte tai joisitte, älkääkä murehtiko. Näitä kaikkia maailman kansat tavoittelevat. Teidän Isänne kyllä tietää, että te näitä tarvitsette. Etsikää hänen valtakuntaansa, niin teille annetaan lisäksi myös nämä. Missä on teidän aarteenne, siellä on myös sydämenne. 

Lähtökohta Jumalan palvelemiseen nousee arvostuksesta, kunnioituksesta, eli Herran pelosta, johon viitataan jakeissa neljä ja viisi. Toisin sanoen, rakastamme samoja asioita ja arvoja kuin Kuninkaamme ja vihaamme sitä, mitä hänkin vihaa. Jeesuksen päämäärä näyttää olevan näissä jakeissa se, että alistamme tahtomme hänen alleen, ollen kuuliaisia hänelle, jolloin sijoitamme taivaan pankkiin :) Jos päätämme olla kuuliaisia, uskollisia Jumalan hyvälle tahdolle elämässämme, sydämemme muuttuu ja alamme nauttimaan uskostamme Jeesukseen päivä päivältä enemmän. Ole siunattu lukijani :)

Yhteenmuutto

13.5.2015 Yleinen

Päätimme muuttaa yhteen. Rakkaani äiti on ostanut osakkeen sijoitusasunnoksi. Se on kt-neliö, talon kolmannessa ja samalla ylimmässä kerroksessa. Menemme sinne siis vuokralle. Saamme itse valita tapetit ym sinne. Olemmekin sen jo tehneet, ja kodistamme tulee aivan ihana. Laitan kuvia myöhemmin valinnoistamme. Pojan huoneesta yksi seinä maalataan siniseksi tai vihreäksi, ja muut seinät valkoisella.

Olemme ikionnellisia. Mehän pojan kanssa joudumme siis muuttamaan toiselle paikkakunnalle, mutta ei se mitään. Ei minulla täälläkään mitään ole. Päätös muutosta syntyi  20.4. Meillä kummallakin on enää tämä kuukausi asua entisissä kodeissamme, olemme molemmat irtisanoneet asuntomme huhtikuun lopulla. Muutamme tämän kuun viimeinen viikonloppu ja todennäköisesti ensimmäisen yön vietämme uudessa kodissa 30.5. Ihan huippujuttu!

Vasta aika hiljattain itse tajusin että hei mehän ollaan sitten naispari ja oikeasti ns. sateenkaariperhe. Itse kun pidän meitä ihan tavallisena pariskuntana. Ja siis niinhän me ollaankin, mutta joidenkin muiden mielestä emme.

Aluksi päätös yhteenmuutosta tuntui hurjalta. Päätös oli tehtävä, koska Rakkaan äiti olisi vuokrannut asunnon sitten jollekin muulle, ja meillä on kuitenkin ollut yhteenmuutto jossain välissä aikomuksena. Niin miksei nyt. Olemme hullun rakastuneita ja edelleenkin ihan hullaantuneita toisistamme. En ole koskaan kokenut vastaavaa.

Pojan suhteen asiat on ok. Hän on aika innoissaan muutosta ja pakannut omia tavaroitaan :D Uskon että hän tulee sopeutumaan hyvin, vaikka olemme varautuneet alkuhankaluuksiin, protestointiin ja mustasukkaisuuteen mutta ne varmaan kuuluvat asiaan. Poika on asunut ikänsä pelkästään minun kanssani aiemmin.

Arvostan Rakasta suuresti. Hän ottaa koko shown. Oli mitä vaan, koko paketin <3

Viimeinkin

9.4.2015 Yleinen

Olen haaveillut blogin kirjoittamisesta kauan ja nyt sain aikaiseksi.

Olen pian 28 vuotta täyttävä nainen. Olen parisuhteessa naisen kanssa, olemme olleet yhdessä vajaan vuoden. Minulla on 4-vuotias poika, olen ollut hänen kanssaan yksin alusta alkaen.

Blogin nimi, Sateenkaarta ja synkkyyttä, viittaa siihen että meille on muodostumassa sateenkaariperhe, uusioperhe. Olemme siinä vaiheessa että tosissaan suunnitellaan yhteenmuuttoa. Se tarkottaisi sitä, että me muutamme lapsen kanssa tyttöystäväni kotikaupunkiin. Synkkyys viittaa siihen, että minulla on krooninen masennus. Yli 10 vuotta sitten diagnosoitu ensimmäisen kerran. Olin hiljattain 2 kuukautta psykiatrisella osastolla. Tällä hetkellä olen sairauslomalla. Ammatiltani olen lähihoitaja ja olen ollut työelämässä oikeastaan aina, paitsi nyt. Minulla on hyviä aikoja, hyviä vuosia. Mutta masennus ja ahdistus asuvat minussa. Syitä ja seurauksia tulen varmasti kirjoittamaan bloggauksieni aikana.

Asumme pienellä, n. 15 000 asukkaan paikkakunnalla, olen täältä kotoisin, äitini asuu meidän naapurissa, samassa rivitalossa. Mummuni asuu myös lähellä. Isäni asuu Oulussa, paikkakunnalla jonne olemme mahdollisesti muuttamassa.

Nykytilanne on se, että olemme tyttöni kanssa äärettömän rakastuneita. Näemme joka viikonloppu kun hän on täällä, välillä hän on vapaapäivien ansiosta useammankin päivän meidän kanssa.Tästä se lähtee…10858381_1574574322758737_7977931006789547465_n..