Selaat arkistoa kohteelle raiskaus.

Katkeruus

10.5.2017 Yleinen

Välillä koen katkeruutta siitä, mitä minulta vietiin kun minua käytettiin hyväksi. Ei vain viattomuuttani vaan myös mahdollisuuteni elää normaalia elämää. Elää täydellä potentiaalillani. Olen aina kärsinyt ja tulen kärsimään jonkinasteisesta stressireaktiosta, jonka vuoksi esimerkiksi täysipäiväinen opiskelu on ollut minulle vaikeaa. Samoin työskentely. En tiedä onko kyse surkeasta stressinsietokyvystä, vai onko kyse siitä,että tarvitsen edelleen aikaa käsitellä tapahtunutta. Välillä olen yrittänyt painaa täysillä koulussa tai työelämässä ja aina poltan itseni loppuun. Ilmeisesti en vain palaudu samalla tavalla kuin keskivertotyypit. Vaikka toisaaalta tuntuu että joka toinen ihminen onkin kokenut jonkinasteisen burnoutin, mikä kertoo kyllä enemmän yhteiskunnasta ja tämän hetkisestä ilmapiiristä työelämässä.

Olen kuulemma melko älykäs, ainakin psykologisten testien perusteella, mutta siitä huolimatta minun on ollut vaikea suorittaa opintoja, vaikka olisin kokenut oppimisen palkitsevaksi ja ollut kiinnostunut opinnoistani. MInulla on ollut unelmia ja haaveilin akateemisesta urasta, johon minulla olisi muuten resursseja, mutta kun en kestä kiirettä ja painetta, vaan alan voida huonosti, kärsiä vatsakivuista, migreeneistä ja unettomuudesta. Toisaalta opiskeluaikana muistot alkoivat vasta nousta pintaan ja voimani kuluivat niiden tukahduttamiseen ja totuuden pakenemiseen.

Vaikka yritän ajatella positiivisesti , ja uskonkin, että kaikki mitä tapahtuu tapahtuu jostain suuremmasta syystä,, tunnen yhä edelleen katkeruutta ja jossittelen mitä elämästäni olisi voinut tulla jos minua ei oliskaan raiskattu. Jos en olisi joutunut aina painimaan itseinhon, epävarmuuden ja hajonneen psyyken kanssa. MItä jos olisin saanut elää sielu ehjänä? Mitä minusta olisi voinut tulla. Tiedän, että vakavat traumat aiheuttavat psyykkisiä oireita ja stressinsietokyky on yleensä todella heikko, varsinkin ellei traumoja ole saatu käsiteltyä. On kuin joku osa minusta eläisi yhä hyväksikäytön joka päivä ja pyrkisi unohtamaan sen sitten taas. Se vie voimia. Joka päivä. Yhä edelleen.

Kuitenkaan en voi olla miettimättä olisinko voinut päästä pidemmälle, olisinko voinut opiskella vaikka psykologiksi tai opettajaksi tai tutkijaksi ja tehdä jotain äärimmäisen mielenkintoista työtä, matkustella tai asua ulkomailla. Asioita joista olen haaveillut ja haaveilen edelleen, mutta näin lähemmäs neljäkymppisenä niiden saavuttaminen alkaa tuntua aina vain kaukaisemmalta ja vaikeammin saavutettavalta. Olen kuitenkin aikuisiällä opiskellut lisää ja toivon, että voisin vielä edetä urallani johonkin. Työvuosia kun olisi kuitenkin vielä jäljellä. Tuntuu tuhlaukselta jättää oma älykkyyteni ja kyvykkyyteni käyttämättä ja antaa elämän valua hukkaan.

En edelleenkään pysty työskenetelemään viittä päivää viikossa. Olen käytännössä mielenterveyskuntoutuja, mutta en ole tätä asiaa työpaikallani tuonut mitenkään ilmi. Edes pomoni ei tiedä asiasta, eikä mielestäni heidän kuulukaan tietää. Minulla on melko helppo työ ja teen lyhyitä viikkoja, joten jaksan käydä töissä ja minulla jää energiaa johonkin muuhunkin. Olen siitä onnekas, että minulla on työ, josta pidän ja maailman ihanimmat työtoverit. He eivät tiedä hyväksikäytöstä, enkä aio siitä heille kertoakaan. Kirjoitin aiemmin uhriutumisesta ja se, että kukaan ei tiedä on auttanut minua näkemään itseni positiivisessa valossa, aikuisena naisena, tässä hetkessä, vailla uhrin leimaa. Olen osana normaalia yhteiskuntaa, mikä myös tuntui aiemmin mahdottomalta haaveelta. Luulin, etten koskaan pystyisi tekemään ylipäätänsä töitä, tai että minut mihinkään palkattaisiin. Näin jo elämäni syrjäytyneenä, tukien avulla toimeentulevana ja ikuisena mielenterveyspotilaana. Tuntui kuin raiskaajani olisi tuhonnut koko elämäni täysin jo silloin kun olin vasta lapsi.

Vaikeina aikoina on ollut vaikeaa nähdä eteenpäin, mutta onneksi olen jaksanut yrittää. Ja vaikka tänäänkin tunsin katkeruutta siitä etten ole saavuttanut unelmiani, voin kuitenkin tuntea myös ylpeyttä kun katson millaisen matkan olen muutamassa vuodessa mennyt eteenpäin. Se antaa uskoa myös siihen että tulevaisuudessa pääsen elämässäni lähemmäs unelmieni toteutumista ja että ne ovat mahdollisia saavuttaa kunhan vaan uskon itseeni ja jatkan eteenpäin menemistä, vaikka välillä tulenkin kohtaamaan vaikeuksia tai stressaavia aikoja.

Anteeksiantaminen

1.5.2017 Yleinen

Buddhan sanoin vapaasti käännettynä: ”Vihasta kiinni pitäminen on kuin myrkky, jonka itse juot, mutta odotat toisen siihen kuolevan.”

Juuri näin se on.  En edes ole varma kuka minua käytti hyväkseen, koska en sitä muista, mutta minun tunteeni eivät varmasti vaikuta hänen elämäänsä millään tavalla. Hän ei ehkä edes muista minua enää, eikä tiedä miten hänen tekonsa on vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen minun elämääni. Hän ei tiedä millaisen helvetin läpi olen kahlannut, eikä sitä millaisia haasteita ja ongelmia hän on pakottanut minut kohtaamaan. Hyväksikäyttö ei ole vain se hetki jolloin se tapahtuu, vaan siinä viedään toiselta koko elämä. Joku onkin verrannut raiskausta murhaan, jossa uhri jää henkiin, ja sitä se todellakin on. Tiedän, että elämäni olisi aivan erilaista ilman tuota kokemusta. Lähes kaikilla hyväksikäytön uhreilla on erilaisia niin psyykkiseen kuin fyysiseenkin terveyteen kohdistuvia ongelmia. Ihminen on kokonaisuus, eikä elävää ihmistä ole ilman sielua, eikä ilman ruumista.

Minä oireilen selässä ja hartioissa, jotka jumittavat myös verenkiertoa pään alueella aiheuttaen kammottavia päänsärkykohtauksia. Yläselkä ja hartiat ovatkin yleensä kipeitä ihmisillä jotka kantavat jotain henkistä murhetta tai taakkaa. Minun taakkani on osin se että olen kantanut näin valtavaa salaisuutta koko ikäni, suojellakseni vanhempiani, veljeäni ja osin myös itseäni. Minun taakkani on häpeä ja myös syyllisyys siitä etten koskaan kertonut kenellekään. Syyllisyys siitä, etten osannut sanoa hyväksikäyttäjälle ”EI”, enkä saattaa häntä vastuuseen teoistaan. Häpeä siitä etten lapsena ymmärtänyt mitä tapahtui, ja häpeä siitä kun vanhempana ymmärsin.

Kun muistot alkoivat vallata mieleni en voinut niitä pysäyttää, tuntui joka kerran kuin se kaikki olisi tapahtunut minulle siinä hetkessä. Niinkuin olisi humalaisen baari-illan jälkeen aamulla herättyä alkanut muistaa mitä eilen tapahtui. Ja se häpeän tunne oli musertava. Oli vaikea erottaa mennyttä ja nykyhetkeä. Vaikea ymmärtää etten se ollut minä aikuisena, joka antoi sen tapahtua, vaan minä olin silloin vasta lapsi enkä tiennyt mitä oli tapahtumassa. Ei minulla ollut keinoa, eikä mahdollisuutta estää sitä.

Lopulta ymmärsin että päästäkseni eroon syyllisyydestä ja häpeästä, minun olisi annettava anteeksi itselleni. Se ei ollut minun syytäni. Minä olen viaton ja syytön eikä hänen häpeänsä kuulu minun taakakseni. Ymmärsin myös, ettei kaunan kantaminen tai vihasta kiinni pitäminen auta minua millään tavalla. Tosin vihasta irti päästäminen ja niin kammottavan teon tekijälle anteeksiantaminen on vaikeaa. Jollain tavalla kuitenkin onnistuin antamaan hänelle anteeksi, ainakin osittain. Tai ainakin lakkasin tuntemasta sisintäni polttavaa vihaa häntä kohtaan.

Halusin ymmärtää miksi joku tekee toiselle ihmiselle, vieläpä lapselle, jotain niin kamalaa. Luin pedofiilien ja lapsiin kohdistuvia haluja omaavien ihmisten haastatteluita ja siellä yleensä toistui heidän oma häpeänsä ja kauhunsa omista ajatuksistaan ja mahdollisista teoistaan. Toki siihen joukkoon mahtuu myös täysin sieluttomalta vaikuttavia psykopaattisia ihmisiä, mutta kyllä tuollaisen teon tekijä vie itseltäänkin mahdollisuuden henkiseen rauhaan ja hyvinvointiin. Jossain syvällä sisimmässäni uskon heidän kärsivän jopa pahemmin kuin minä, koska minä voin antaa itselleni anteeksi, he tuskin siihen koskaan kykenevät. Tai sitten vaan haluan kuvitella niin, koska minun mielenterveyteni vaatii oikeudenmukaisuutta edes jollain tasolla.

Ehkä en ole kyennyt antamaan tekoa anteeksi, mutta olen kyennyt hyväksymään tapahtuneen osaksi elämääni ja vapautumaan siitä. Sitähän anteeksiantaminen lopulta on, vapautumista ja irti päästämistä. Sen takia halusin kirjoittaa samaan tekstiin sekä anteeksiantamisesta omalle itselle, että tekijälle, koska vaikka antaisin itselleni anteeksi, mutta kantaisin kaunaa ja vihaa sisälläni satuttaisin vain itseäni. Ei se mitä minä tunnen mitenkään rankaise tekijää, eikä saa tekoa tekemättömäksi, mutta minä voin vapauttaa itseni pikkuhiljaa siitä taakasta, jota sen vuoksi olen joutunut mukanani kantamaan. Anteeksiantaminen on totuuden hyväksymistä, eikä tarkoita että teko olisi millään tavoin hyväksyttävissä tai perusteltavissa.

Anteeksiantaminen on vapauttanut minut, vain ja ainoastaan minut. Se on ollut yksi tärkeimmistä kulmakivistä paranemisprosessissani. Kun päästää irti vihasta ja kaunasta tuntuu kuin sieluun oli saanut siivottua tilaa jollekin paremmalle. Minun kohdallani anteeksiantaminen ei lopulta koskenutkaan vain minut raiskannutta miestä, vaan tajusin kantaneeni kaunaa koko miessukupuolta kohtaan. Kaikkia miehiä kohtaan tuntemani epäluulo ja kuvitelma että olisin heille vain seksilelu katosivat. En ollut edes tajunnut kuinka olin asettanut kaikki (minusta kiinnostuneet) miehet samalle viivalle, kuinka he kaikki edustivat minulle hyväksikäyttäjää. Aloin tuntea rakkautta ja tunsin myös rakkautta joka kohdistuu minuun. Tunsin olevani rakkauden arvoinen ja opin luottamaan miehiin aivan uudella tavalla. Opin nauttimaan omasta naiseudestani ja seksuaalisuudestani, kun en enää tuntenut häpeää tai vihaa seksiä, omia halujani tai kehoani kohtaan. Olen monta kertaa puhkennut itkuun, kun tunnen jonkun rakastavan minua tällaisena kuin olen. Niin kauan kuvittelin olevani arvoton ja ajattelin ettei minua voi rakastaa, kunnes opin antamaan anteeksi.

Hyväksikäytetyn naiseus

25.4.2017 Yleinen

Jo ennen kuin muistikuvat lapsuuden tapahtumista alkoivat nousta pintaan, minun mieleni alkoi tehdä minulle kummallisia temppuja. Mikä sinällään on tietty luonnollista ja ymmärrettävää, mutta siinä tilanteessa sitä ei tietenkään kukaan ymmärtänyt. Kaikkein vähiten minä itse. Vaikka hyväksikäyttö mahdollisesti tapahtui kun olin 4-7 vuotias, alkoivat ongelmat vasta teini-iässä. Siinä vaiheessa kun muut tytöt kiinnostuivat pojista ja tuntuivat nauttivan uusista naisellisista muodoistaan ja olemuksestaan, minä häpesin itseäni. Onneksi 90-luvulla hiphop oli saapunut tännekin pikku kaupunkiin joten sain siitä oivan tekosyyn pukeutua valtaviin paitoihin ja suuriin roikkuviin housuihin, jotka samalla näppärästi piilottivat orastavat muotoni.

Muistan äitini tuskailleen kun en suostunut pukeutumaan kauniisiin mekkoihin edes juhlissa, vaan jos jonkun mekon puinkin ylleni, oli sekin suuri ja säkkimäinen joka kerta. Koko olemukseni oli poikamainen, olin urheilullinen ja kuljin risaisissa farkuissa (koska ne hajosivat aina romutessani ympäriinsä), kiipeilin puissa ja pelasin lätkää ja pesäpalloa naapuruston poikien kanssa. Tukkani kynin jo ala-asteella lyhyeksi ja nautin silloinkin siitä, että minua luultiin pojaksi. Teini-iässä tämä ei siis enää onnistunut ja minun oli tultava jollain tavoin toimeen naiseuteni kanssa.

Masennuin. Yläaste meni kuin sumussa. Aiemmin olin saanut hyviä arvosanoja, olin ysin oppilas siirtyessäni yläasteelle, mutta lukioon hain 7,8 keskiarvolla. Koulun tai nuorisotalon diskoissa en koskaan tainnut tanssia hitaita poikien kanssa. Muistan kyllä että jotkut pojat olivat ihastuneita minuun ja kai minäkin johonkin heistä, mutta kaikki läheisyys, jopa juttelu ihastuksen kanssa, tuntui ahdistavalta. En voinut kuvitellakaan koskettavani häntä, saati että olisin antanut jonkun pojan koskettaa itseäni. Seksuaalikasvatuksen tunnit olivat kamalia. Niin ne olivat kyllä kaikista muistakin. Kaikille teineille opettajan tyly tiivistys seksistä fyysisenä aktina on kammotus, kun mielikuvat aiheesta ovat kuitenkin melko lailla romanttisia vielä tuossa iässä. Se siitä romantiikasta sitten.

Yläasteella ensimmäistä kertaa muistikuvat alkoivat tunkea pintaan. Luin Jean P. Sassonin kirjoittamaa tositarinaa Saudi-Arabialaisen prinsessan elämänvaiheista ja koska kirjassa kaikuvat raiskaukset ja päähenkilön sisko pakotetaan naimisiin vanhan epämiellyttävän miehen kanssa, nousivat pintaan myös omat traumani. Olimme kyläilemässä ystäväperheessä  ja näin todella kamalan painajaisen jossa minut raiskattiin. Joskus mietin oliko tuo raiskaus totta vai unta. Onko sittenkin mahdollista että minut raiskattiin silloin, tuolla nimenomaisella matkalla, eikä aiemmin. Terapeuttini mukaan kumpikin vaihtoehto on mahdollinen, ja hän sanoikin että ei se kirja yksin voi laukaista tuollaisia unia. Muistoja kyllä. No, ainakin silloin pidin tuota painajaista pelkkänä unena ja koetin työntää sen pois mielestäni. Mielenkiintoinen yksityiskohta on että minulla alkoi kuukautiset (tai ainakin vuosin verta) sinä yönä.

Yläasteella muistan kerran kun tunnilla käsiteltiin insestiä ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Silloin tunsin kuin mustan reiän porautuvan rintaani enkä saanut kunnolla happea. Nyt kun kirjoitan siitä, tunnen tuon saman tunteen, mutta en onneksi enää yhtä voimakkaana. Istuin luokan perällä enkä usko kenenkään huomanneen että horjuin paniikkikohtauksen rajalla tuon tunnin. Koska esimerkkinä oli insestitapaus, minä hieman rauhotuin, koska tunteeni omasta isästäni oli ja on todella positiivinen. Minun hyväksikäyttäjäni oli joku muu.

Minulla alkoi jossain vaiheessa sellaiset kuukautiset että meinasin vuotaa kuiviin. Vuosin verta monta viikkoa, enkä uskaltanut kertoa äidilleni asiasta. Häpesin myös kuukautisia.  Nekin olivat minulle kipeä muistutus siitä, että olen nainen. Että minulla on sukupuolielimet. Ja niistä vuotaa verta. Lopulta olin niin huonossa kunnossa etten meinannut pysyä tajuissani ja äitinikin oli jo havahtunut siteiden katoamiseen. Muistan gynegologin kysyneen neitsyydestäni ja sanoin etten ollut neitsyt. Enkä ollutkaan. Tutkimus sujui kivuttomasti, mutta sekin oli sikäli traumaattinen kokemus että lääkärillä oli harjoittelija jonka kanssa he keskustelivat alapäästäni ja se oli teinille jo itsessään aivan kammottavan noloa. Kammoan edelleen gynegologikäyntejä ja aina kun mahdollista olen pyytänyt sen hetkisen puolisoni mukaan henkiseksi tueksi tai ottanut jotain rauhoittavia ennen kuin uskaltaudun tutkimuspöydälle. Tosin elämä on myöhemmin antanut lisää aihetta traumatisoitua niistä tilanteista, mutta siitä kerron joskus myöhemmin lisää.

Lukiossa aloin seurustella. Olin silloin jo 17-vuotias ja kyseinen poika oli ikäiseni ja todella suloinen tapaus. Meillä oli yhteisiä harrastuksia ja onnistuimme jopa opiskelemaan yhdessä. Saimme yhdessä valkolakit ja muutimme samaan asuntoon asumaan. Seksi oli hyvää, joskin tuolloin käytin reippaasti päihteitä, jotka auttoivat minua rentoutumaan ja vapautumaan myös seksuaalisesti. Ja tietenkin unohtamaan tapahtuneen edes hetkellisesti. En voi kuitenkaan sanoa että päihteet olisivat täysin hallinneet elämääni, vaikka ne suuressa roolissa silloin olivatkin, vaan opiskelin ja valmistuin ammattiopinnoistakin ihan hyvillä arvosanoilla. Tosin pakko minun on myöntää että minun voi sanoa olleen sekä alkoholisti että kannabisaddikti tuohon aikaan ja kyllä ne päihteet vaikuttivat koko elämääni. Käytin välillä myös erilaisia lääkehuumeita, mutta onnekseni puoisoni ei voinut sietää niitä ja komensi minut elokuvamaisesti vetämään ne vessanpöntöstä alas. Hänelle kerroin etten ollut neitsyt, mutta en kertonut sen enempää. En osannut. En itsekään tiennyt mitä sanoa. Tiesin vain etten ollut.

Erosimme myöhemmin mutta kun aloin käsitellä tukahdutettuja muistojani kyseinen mies sanoi minulle aina tienneensä että minulle on tapahtunut jotain sellaista. Itse en muista, mutta hän kertoi että toisinaan olin ollut aivan kauhuissani jopa siitä että hän oli tarttunut minua vyötäröltä tai laskenut kätensä reidelleni. Olin kuulemma joskus jopa lyönyt häntä hänen hyväiltyään minua.

Niihin aikoihin aloin kuitenkin löytää hänen kanssaan naiseuteni ja opin nauttimaan seksuaalisuudesta sen erilaisissa muodoissa lempeästä läheisyydestä rajuunkin rakasteluun. Aloin pukeutua naisellisemmin, olla ylpeä omasta kehostani. Annoin tukkani kasvaa ja sen suhteen jälkeen olen toisinaan jopa uskaltanut flirttailla miehille. Jopa selvinpäin. Silloin minun oli myös helppo tutustua muihin nuoriin miehiin. Koska olin avoliitossa, oli itsestään selvää että ne muut ihmissuhteet eivät johtaisi seksiin.  Eromme jälkeen nuo ystävyydet säilyivät puhtaasti ystävyyssuhteina ja olen todella iloinen että niin kävi, sillä noiden ihanien miesten kautta opin terveen itseluottamuksen syntyvän omasta persoonasta. Ei sukupuolisuudesta, ulkonäöstä tai muista sellaisista seikoista, vaan siitä kuka minä sielultani olen. Olin hyvä tyyppi. Kuin yksi jätkistä, kuitenkin olematta jätkä.

Ahdistaa

9.9.2016 Fiilikset matalalla, Raiskaus ja väkivalta muistot

Jälleen kerran. Tietyt asiat ovat viime aikoina pyörineet päässäni enemmän kuin laki sallii. Nää ajatukset taitavat olla mulle joku miinusmerkkinen pakkomielle tai minä ajatuksilleni.

Kissanikin huomasi pahan oloni ja tuli kiehnäämään viereen. Huokaan syvään. Painan pääni sängylle, sängylle jolla.. inhon ja kuvotuksen väristykset kulkevat pitkin kehoani. Video tapahtumista kiitää silmieni edessä. Elän tietyt hetket elämästäni sekunneissa. Likaisuuden tunne palaa voimakkaana, haluan pestä sen pois, muttei se lähde. Tunteen myötä sanat kaikuvat päässäni: ”Et sä kelpaa kenellekään”, ”Miks joku muka haluais tollasen saastaisen mytyn”, ”Ei kukaan halua vaivoikseen rikkinäistä, sairasta huoraa, jolle kuka vain saa tehdä mitä vain ikinä haluaa”, ”Aikusten oikeesti miks helvetissä joku mies ottas naisen joka ei siedä ajatustakaan seksistä saati pysty harrastamaan sitä saamatta paniikkia”, ”Miks kukaan ottas naista, joka on menneisyytensä vanki, naista joka ei pysty elämään, naista jonka voi menettää hetkenä minä hyvänsä (itsetuhoisuus, halu kuolla), naista joka on kasvattanut ympärilleen paksun muurin, vastaus ei kukaan”.  Itkisin, jos pystyisi, en vain pysty, olen liian turtunut. Tunnen oloni hylätyksi, onnettomaksi, likaiseksi, kurjaksi, yksinäiseksi.. Haistoin äsken vanhan, mutta sitäkin tutumman ja kamalamman hajun, joka herättää minussa vain kuvottavan olon ja laukaisee oksettavat muistot..

 

Toisina hetkinä toivon erityisen kovasti, että mulla olis joku jonka kanssa puhua, muttei ole niin ei ole. Eikä varsinkaan ole ketään joka todella tietäisi ja ymmärtäisi mitä tarkoitan ja mistä puhun, muttei mulla oikein oo ees ketään ystävää jonka kanssa voisin jutella.

 

Mulla on ollut älyttömän usein melkein päivittäin huono tai surkea ruokahalu. Tiedän kyl et pitäis syödä ja nälkäkin on, muttei mikään maistu, en vaan pysty syömään. Nytkin on kauhea nälkä, vatsaan sattuu ja sitä rataa, mut ei, mitään en kykene syömään. Mua lähes oksettaa kun ajattelen ruokaa ja syömistä. Silmieni edessä näen itseni jälleen puukottavan itseäni vatsaan. Uudelleen ja uudelleen. Kipu yltyy ja veri vuotaa, hengiltä itseäni en kuitenkaan saa syömättömyydellä ja tappamalla itseäni pääni sisällä.

 

 

Haluaisin parantua, mutten voi, katsotaan sitten 10 vuoden päästä. Terapiassa en ole puhunut näistä asioista oikeastaan lainkaan (siis hyvin vähä), mun on vaan liki mahdoton sanoa sanoja ääneen, kertoa karu totuus oloatani ja voinnistani.

 

 

Tulipas taas rikkonaista tekstiä, mutta mitä voi odottaa yöllä kirjoittelulta. (Saatanpäivänvalossa päivittää tätä tekstiä)

 

-Elina

Vastaus ”Ji’n” kommenttiin (sisältää monia tärkeitä asioita)

8.7.2016 Jotain sälää, Raiskaus ja väkivalta muistot

Vihdoinkin sain aikaiseksi ja kirjoitin kauan odotetun vastauksen ”Ji’n” kommenttiin. Myönnän toki vastaukseni keräsi yllättävän paljon pituutta, mutta sanaakaan en jättäisi pois, kaikki kirjoittamani asiat ovat tärkeitä. Tässä vielä ensin meidän keskustelumme:

 

Ji:

Mä löysin blogisi muutama päivä sitten ja olen melkein kaikki postauksesi lukenut läpi. Sä osaat aivan uskomattoman hyvin kuvata ahdistusta ja tunteitasi. Mä olen itse huomannut myös että kirjoittaminen on parasta terapiaa, jatka sitä ihmeessä, kaikissa muodoissa! Se vie aina vähän eteenpäin kun saa päätään levitettyä paperille. Sulla on myös tosi kauniin runollista kieltä, tosi hyvin ilmaistua. Mä toivon sulle erittäin paljon voimia ja jaksamista, ja paljon lisää edes niitä pienimpiä irtioton ja ilon hetkiä. Muista että kaiken raskaan kokemasi takana on edelleen puhdas, kaunis sielu

 

Minä:

Oi kiitos kehuista! <3
Paljon useammin tulee vastaan huonosti käyttäytyviä ihmisiä, jotka haluavat vain tehdä toisen elämästä kurjempaa. Sun kaltaisias mukavia ihmisiä on niin paljon vähemmän, mutta ette siltikään ole kuolleet sukupuuttoon, kiitos siitä.

Saanko kysyä mitä tarkoitat kun sanot ”Sulla on myös tosi kauniin runollista kieltä, tosi hyvin ilmaistua.” Varsinkin tuolla ”tosi kauniin runollista kieltä”. Ihan mielenkiinnosta kysyn, kun en tainnut saada ajatuksestasi kiinni.

 

Ji:

”Heikottaa. Kylmä. Jäätävän kylmä. Ei oo voimaa. Ei yhtään. Pyörryttää. Olisi kivaa menettää taju, lyyhistyä vain kylmälle asfaltille. Sattuu. Jäätikarit iskeytyvät mun kehooni. Kylmää. Mustaa. Vettä. Paljon jäätävän kylmää mustaa vettä. Silta. Sekavia ajatuksia. Kuolema. Raiskaus. Rakkaus. Itku. Kuuma. Suola. Kyynel. Kuumat suolaiset kyyneleet. En pysty itkemää. En vain pysty. Haluaisin kyllä sitäkin. Yksinäisyys. Tyttö kyynelsilmäinen. Kadotettu tyttö. Tyhjyys. Musta ääretön tyhjyys.”

Esimerkiksi tää lainaus. Mun mielestä niin kauniin runollisesti kuvattu aivan kamalia tunteita. Sä oot todella luova ihminen, pystyt saamaan lukijan ymmärtämään sen kauheuden. Ja tosi inhottavaa jos kaikesta huolimatta sulle ollaan julmia. Toivottavasti tää kesä tuo sulle jonkun verran toivoa, lämpöä, valoa, kukkien tuoksua.. Sulla on pitkä prosessi edessä mutta jatka kirjoittamista. Sen sä osaat!! <3

 

Ja vihdoin vastaukseni:

Kuinka paljon voin enää odottaa ihmisiltä, kun Suomen ”niin loistava ja oikeudenmukainen” oikeuslaitos nöyryytti mua ja syytti mun olevan se tarinan pahis, joka jostain syystä on keksinyt tällaisen tarinan sen sijaan että oikea rikollinen olisi tuomittu kärsimään teostaan. Eipä tarvitse kahta kertaa miettiä miks mulla ei oo käytännössä minkäänlaista luottamusta tämän maan oikeuslaitokseen.

 

Jotkut ihmiset ovat samaa mieltä oikeuden kanssa, että olen vain valehtelija ja kerjään huomiota. Sallinette mun kysyä: Miksi helvetissä haluaisin omasta halustani kärsiä vuosikausia, jopa loppuelämäni masennuksesta, ahdistuksesta, peloista, todellisista vakavista (muka keksityistä) traumoista? Miten ihmeessä ihminen olisi pystynyt keksimään tällaisen tarinan?  Kun monet ihmettelevät miksi ihmeessä en puhunut kenellekään. Olisiko mun pitänyt kertoa jokaiselle vastaantulijalle kuinka paljon mua on satutettu? Kuinka julmasti 2010-luvun Suomessa, multa riistettiin mun ihmisarvoni, mun ihmisoikeudet. Kuinka yksi henkilö pilasi loppuelämäni. Jokaikisenä päivänä joudun taistelemaan selvitäkseni. Kuinka sen paskan takia menetin kaiken luottamuksen ihmisiin, varsinkin miehiin. Mites helvetissä te ajattelette mun pystyvän enää koskaan rakastamaan, luottamaan, seurustelemaan??? Haluaisin vain noin niiko mielenkiinnosta tietää, koska noi kolme ovat mulle käytännössä mahdottomia. Oi te suuret viisaat, jotka tiedätte kaikesta kaiken, kertokaa ny ihmeessä mulle vastauksia esimerkiksi noihin yllämainittuihin kysymyksiin. Sallitte mun nauraa, jos joku kehtaa väittää esim. ettei oo yhtään paha olla oikeudessa. Jaa ei vai? Muuten vaan yli 15 ihmistä kuuntelee sun jokaisen sanasi, kun joudut kertomaan ihan kaiken. Jouduin sanomaan ääneen asioita, joita en olisi halunnut edes ajatella tai kirjoittaa (edelleenkin kirjoittaminen on mulle paljon helpompaa).

 

Jatkaakseni vielä hieman traumojeni vakavuudesta: asioista on kulunut 2,5 vuotta (asioilla tarkoitan viimeistä raiskausta, oikeudenkäynnistä on kulunut vain 1,5 vuotta). Vieläkään en pysty puhumaan asioista, vaikka haluaisin kovasti pystyä käsittelemään ne ja pääsemään elämässäni eteenpäin, onnistuisikin niin helposti.

 

Muistot palaavat mieleeni todella elävästi, ne piinaavat elämääni lähes joka päivä. Jos joku luulee minun ajattelevan ko. asioita huvin vuoksi, omasta vapaasta tahdostani, olet täysin hakoteillä. Muistot tulvivat mieleeni pienen pienistäkin asioista, asioista joita kukaan muu ei pystyisi koskaan yhdistämään traumoihini (monet tietyt sanat, hajut, äänenpainot, ilmeet ja eleet, paikat, kaikki mahdollinen). Pienikin tietynlainen ele, ilme, sana, teko yms. saa minut alistumaan toisen tahtoon. Vaikka päivän selvästi tiedän, ettei minun pitäisi toimia niin, mutta alistuminen kumpuaa tahtomattani syvätä sisältäni. En osaa estää tunnetta tai pääse siitä eroon ennen kuin tilanne on ohi. Tunnen olevani paljon alempiarvoinen kuin kaikki muut. Tunnen olevani syyllinen kaikkeen tapahtuneeseen, vaikka tiedänkin, ettei syy ole minussa, muttei sekään ole niin yksioikoista. Tunnen olevani täällä vain muita varten, elämäni tarkoitus on tulla satutetuksi. Olen täällä vain että toiset saavat tyydyttää halunsa, saavat tuntea itsensä suuriksi, vahvoiksi, mahtaviksi, tahtonsa läpi saaviksi. Minulla ei ole minkäänlaisia oikeuksia vain velvollisuuksia. Velvollisuuksia pitää suuni kiinni, olla valittamatta, olla kiitollinen kaikesta saamastani ”hyvästä”. Oksettaa. Inhottaa. Olen saastainen. Olen täällä vain muiden haluja varten. Olen täällä vain että toiset saavat kohdella minua kuten haluavat, ilman minkäänlaista rangastusta. Minä olen se joka tarvitsee rankaisua, minä olen se paha, joka valittaa saadessaan ”parasta”.

 

Kurkkuani kuristaa, tunnen jälleen näkymättömät kädet kaulallani. Ne kädet tiukentavat vain otettaan, ne eivät aio antaa minun hengittää enää koskaan, ne kädet aikovat tappaa minut. Häilyn tajuntani rajamailla. En saa hengitettyä, joka paikkaan sattuu, pahiten esim. käsiin ja varsinkin sormiini. Ruumiini muuttuu veltoksi. Yritän vaivalloisesti hengittää vielä kerran, mutta en onnistu.  Katselen elotonta ruumistani joka makaa sängylläni. Katselen tappajani silmin, silmin jotka ilkkuvat, riemuitsevat voitosta.

 

En haluaisi luovuttaa, mutta toisina hetkinä en vain näe muuta vaihtoehtoa, minulla on liian paha olla. En halua nähdä edes parasta ystävääni, jonka olen tuntenut niin kauan kuin saatan muistaa (=kaksi vuotta vähemmän kuin koko ikäni). Haluan pois hänenkin luotaan, hänkään ei merkitse minulle oikeastaan mitään. En tunne kivun lisäksi mitään muuta. En kykene enää rakastamaan, se on mahdotonta, en vain osaa. Vaikka minulla onkin useita “ottajia”, joudun vastaamaan kaikille “ei”. En tunne heitä kohtaan (oikeastaan) mitään, vaikka olisivatkin läheisiä ystäviäni. En kykene tuntemaan, sydämeni on jääkylmä, en tunne rakkautta. En saata ymmärtää, miksi toivon jopa parhaan ystäväni satuttavan minua. Kestän paremmin (fyysisen) kivun kuin tuskan jonka aiheuttaa fakta, etten pysty rakastamaan ketään.

 

Tosiasia on myös se etten ole ihastunut saati rakastunut keneenkään 2,5 vuoden aikana. Jopa viisi miespuoleista henkilöä on sanonut enemmän tai vähemmän suoraan haluavansa minun kanssani suhteeseen. Vain yhtä tai kahta kohtaa minulla voisi olla tunteita, jos olisi. Avohaavani ovat liian suuret umpeutuakseen koskaan. En pysty koskaan rakastumaan, rakastamaan, luottamaan toiseen, päästämään ketään lähelleni, saamaan tervettä parisuhdetta, harrastamaan seksiä, saamaan lapsia, toteuttamaan unelmiani oman perheen osalta, jään sinkuksi loppuiäkseni. Kaikki tämä vain sen yhden sian takia. Tavallaan se on jo voittanut, en haluaisi luovuttaa, mutta jos en heräisikään enää aamulla, jos vain nukkuisin pois. Entä jos tuskainen oloni kasvaa niin sietämättömäksi, että otan sen viimeisen askeleen ja jätän kaiken taakseni.

 

Ps. Viimeksi tänään (to 7.7.2016) päikkäreitä nukkuessani näin painajaisia koko ajan. Muistan hämärästi saaneeni viestin, en saanut itseäni hereille. Kuulin puhelimen äänen unen läpi, mutta olin liian syvällä unessa, päästäkseni nousemaan sieltä pois. Kuulin valittavani ääneen pelosta, kivusta, inhosta, kauhusta, ahdistuksesta. Kuulin vielä jonkun puhuvan minulle unen läpi. Se joku näki minun näkevän painajaista. Ääni yritti rauhoitella, hieman herätelläkin. Painajaisen punoma verkko oli aivan liian vahva, en herännyt.  Ajattelin äänen kuuluvan äidilleni tai parhaalle ystävälleni (kaksi parasta ja ainutta vaihtoehtoa jotka olisivat voineet oikeasti olla vierelläni sillä hetkellä). Jonkun ajan kuluttua heräsin puhelimeni soimiseen, paras ystäväni soitti ja kysyi lenkille, Tajusin vasta silloin ettei vierelläni ollutkaan ketään, olin yksin kotona. Olen aivan varma, että kuulin jonkun puhuvan vierelläni.   Muistan unesta olemattoman vähän hyvin, jonkin verran tuntemuksia kuten ”jotain sellaista tapahtui” ja ”tunsin pelkoa”. Muistan selkeimmin seuraavat asiat; 1) Makasin luultavasti sängyllä, vieressäni aivan minussa kiinni makasi miespuoleinen henkilö. Meistä kummallakaan ei ollut pahemmin vaatteita päällä. Muistan vahvan inhon tunteen miehen koskettaessa minua. 2) Joku painoi väkisin raakaa voimaa käyttäen pääni veden alle, Se joku kidutti minua yrittäen hukuttaa minut. Olin pakokauhun partaalla. 3) Joku lukitsi minut pienehköön kellarihuoneeseen. 4) Jouduin pakenemaan ja piileskelemään usein yhtä miestä, mutta välillä minua jahtasi useita miehiä.

 

Häpeän itseäni ja menneisyyttäni. Menneisyydessä minulta riistettiin mahdollisuuteni hyvään tulevaisuuteen.

 

 

Siinä taisikin olla suunnilleen kaikki mitä halusinkin sanoa.

-Elina

Puhdistus

27.7.2015 pohjalla jälleen

 

Screenshot_2014-12-10-22-00-19-1

 

 

Ei olisi ehkä pitänyt katsoa Riinan kanssa Sofi Oksasen Puhdistus-elokuvaa. Ei ehkä. Mutta halusin, samoin Riina. Kyseinen elokuva saattaa joistakin ihmisistä vaikuttaa sekavalta, mutta minä valitettavasti pysyin kiinni juonessa ja koin lian monet hetket omalla ihollani, lähes kirjaimellisesti. Ahdistus kasvoi ja kasvoi, mutta vaikka saisin, en osaa päästää sitä ulos. Vaikka kuinka minulle sanotaan: ”puhu”, ”näytä tunteesi”, ”älä käperry kuoreesi”, ”älä kanna taakkaasi yksin”, en osaa muuta. Tiedän kaukaisesti sotivani itseäni vastaan, mutten vain osaa muuta, kai jokin esiädeiltä jäänyt jäänne: he kestivät paljon pahempaakin, miksen siis minäkin.

 

 

APUA

 

 

En sinänsä haluaisi suositella Puhdistuksen katsomista, muuten ellei joku haluaisi yrittää ymmärtää minua ja monia muita liian kamalia asioita kokemaan joutuneita. Ei sitä vo kuvata, ei sitä voi selittää, sen voi vain valitettavasti joutua kokemaan itse.

 

 

muhun sattuu

 

 

En osaa selittää mitä tällä hetkellä ajattelen, ajatukseni ovat juuri nyt täyttä kaaosta. Oma sydämen sykekin voi kuullostaa korvia huumaavan voimakkaalta, ainoalta ääneltä maailmassa. Ainoalta ääneltä, jonka jälkeen on vain pohjaton hiljaisuus. Ei minua voi parantaa, ei tätä tuskaa voi viedä pois. Ei tämä lähde puhumalla tai pillereillä. Tätä likaista tahraa ei taa saippualla lähtemään, tämä ei edes haalistu.  Jos voisin nähdä tulevaisuuteen ja näkisin siellä itseni jonkun miehen kanssa, en ikinä pystyisi uskomaan sitä todeksi, ei se voisi olla mahdollsta. Sellaisita miestä joka voisi rakastaa minua tällaisena ei voi olla olemassakaan. Ei minua voi rakastaa. Kai äiti, mutteivat muut.

 

 

sattuu

 

 

 

Vähän elokuvan jälkeen nauroin hetken hysteerisesti. Ulospäin nauroin, mutta todellisuudessa tajusin sieluni itkeneen. Tänä yönä nukun itseni uneen, toivoen saavani joskus rauhan.

 

 

Screenshot_2014-12-12-19-06-20-1

 

 

 

Likaisena, Saastaisena, Ahdistuneena, Kyyneljuovat kasvoillani

-Elina

 

ps. Anteeksi te kaikki, mutta minä en vain osaa puhua. Patoan kaiken sisälleni, vaikka tiedän, tekeväni hallaa vain itselleni. En vain osaa.

pps. Koulun alkaminen vain lisää ahdistustani entisestään. Nyt kesällä on mennyt ihan hyvin, pääsyy: koska ei ole ollut koulua. Mutta miten sitten kun on taas pakko mennä kouluun??!!!!

Helvetin alku

7.5.2015 Yleinen

Se oli huhtikuun 22.pvä 2015, kun pyysin ystävääni pyytämään yhteisen ystävämme luokseni jotta voisimme sopia skootterikaupoista, kun mulle on tullu tarve saada skootteri, kun sillä pääsen paremmin kulkee töihin jne.

No Kyseinenä iltana klo 19 kyseiset miehet saapuivat (kutsutaan heitä nyt T ja J) T on ollut mun elämäni ensimmäinen poikaystävä 13v, ja J’n opin tuntee hänen kauttaan. T on ollut elämässäni taas mukana pari vuotta, tiesin että hän on luotettava ja olihan hän vetänyt mut tuolta maan pohjasta ylös tämän vuoden puolella kun viime vuoden puolella jouduin ex-mieheni raivon kohteeksi.

J’n kanssa meillä ollut 26v väliä kun emme ole olleet tekemisissä, ehkä syynä se että elämämme kriteerit ovat hieman erilaiset, J’n elämään kuuluu vahvasti alkoholi, mä ku taas otan alkoholia max 4x vuodessa.

No ennen kuin T ja J saapuivat oli T soittanut mulle ja kysynyt että voiko J tulla vaikka onkin juonut muutaman oluen, annoin hälle luvan, samalla pyysin T’tä tuomaan meille viinipullo, että kun kerran kohtaamme J’n kanssa pitkästä aikaa voitaisiin ottaa muutama lasillinen. J ja T saapuivat, J oli jo aika hyvässä nousuhumalassa. Siinä seurusteltiin keskenämme tässä olohuoneessa missä nytkin istun, ja noin tunnin kuluttua mentiin parvekkeellee tupakalle, T ja minä mentiin edellä J tuli hetken kuluttua perässä. Mulla oli tässä vaiheessa sellanen onnellinen pieni hiprakka päällä, mutta päätin kuitenkin että kyseisen pullon jälkeen emme lisää ota. Tultiin takaisin sisälle parvekkeeltä ja mulle kun oli lasiin jääny viiniä n 1/2 ni otin sitä pikkuhiljaa.

Hetken kuluttua mulle tuli tarve päästä vessaan mutta kas kummaa huomasin et mun jalat ei kanna (huom olin juonut kork 4 lasia viiniä), yritin T’lle kertoa että pitää päästä vessaan, mutta en saanut ees puhuttua, tän jälkeen itsekseni totesin et nyt pitää päästä maate! Osaamme T’n kanssa viittomia ja viitoin hälle että auttaa mut nukkumaan, pissahätä oli kadonnu… T yritti lähtee mua taluttaa mut mun jalat oli ku keitettyä spaghettia, joten hän lähti vetää mua kainaloiden alta kohti makuuhuonea. Mul alko jo simis pimenee, mut muistan kun T’llä oli vaikeuksia saada mut makuuhuoneeseen, autoin minkä pystyin jaloillani jotta hän mut sinne sai…. sit pimeni täysin…

T kertoi mulle pari päivää myöhemmin et oli käyny mua kattoo makkaris muutamaan otteeseen et mul kaikki hyvin….

Siinä ihmeen sumussa tajuan yht äkkiä et joku sanoo mun vieressäni lauseen: Nyt mä saan vihdoinkin kunnon naista, T saa haistattaa pitkät paskat! Tajusin saman tien et tää on J ja tajusin myös et mun housut on puolkintus, ja J räpeltää sormiensa kanssa mun vaginassa, toisella kädellä runkaten itseään, epäilen että olisi työntyny mun sisääni jollen olis ajoissa heränny….

Kaikkien voimieni kautta vedin itteni siitä sängystä jotenkin ylös  en ees muista miten juoksin suoraa veto-ovea päin joka ei koskaan mun kotona oo kiinni ku kissat muuten repii sen ja tajuun et joku vetää mua hiuksista takaisin sänkyyn ja pitää rintojen ympäriltä suurin piirtein kiinni…. saan potkaistua taaksepäin niin että J’n ote helppaa minusta avaan veto-oven juoksen olohuoneeseen jossa tiedän T’n olevan ja huomaan hänen olevan parvekkeella. T huomaa et tuun kauheel hädäl makuhuoneest J perässäni… T tulee parvekkeelta ihmetellen et mitä nyt… mul ei muuta hajua/ muistikuvaa oo hetkestä ku että oon T’lle huutanu: Haluan tuon kauhean miehen pois täältä! Sit on menny pimeäks…. T on kuulemma ajanu J’n ulos tullu takas ja löytäny mut ihan sekasin, huutavana hakkaamassa itteäni ja hysteerisesti itkien… T on kuulemma yrittänyt ottaa musta kii oon ensin työntäny häntä pois ehkä luulleen edelleen et on J mutta vihdoin oon rauhottunut. T ei oo kuitenkaan saanu muhun kontaktii ni on auttanu mut takas nukkuu, klon ollessaa n 22-23

2.30 aamuyöllä herään huutoon hysteeriseen itkuun jota kuulemma kestäny reippaan puolisen tuntia, oon valittanu pahaa oloa, oksentanu ja taas itkeny hysteerisesti. T kysyny multa et mikä helvetti sulla on (tätä en muista) mut olin kertonut illan tapahtuman. N 3.15 soitettiin hälyytyskeskukseen johon tein ilmoituksen raiskauksesta. Poliisi tuli noin puolen tunnin kuluttua (ajat on pimennossa koska poliisit puhalsi multa viel yli 3 prom 4.15). Oon kertonu poliisille mitä tapahtui ko naispoliisi oli sitä mieltä että nyt raiskaustutkimuksiin ja sinne mentiin…

Mulle ei oo jääny siit yöstä muuta kuvaa ku se et mä jouduin olee alasti tän kaiken kokemuksen jälkeen kolmen vieraan ihmisen edessä (kolme siksi kun tää yks oli sh-opiskelija), tilanne oli mulle sen verran raskas et tietysti pyörryin ja jouduin hetkeks valvontaan, josta mut kotiutettiin 7.15.

 

Täs vaihees varmaan mun pitää kertoo mun aiemmasta traumasta:

Psyykkinen trauma huhtikuussa 2014

Vuosi ja 1kk kun kimppuuni käytiin omassa kodissani. Vuoteen on mahtunut paljon mutta luulen että syy miksi tämä iski nyt minuun on että pääsin fyysisesti sekä henkisesti vasta ko tyypistä joka on mun exä eroon vasta joulukuussa 2014. Tää ihminen on sairas, jos sen saisi tutkimuksiin todettaisiin hänellä ainakin narsismi. Mun elämäni hän sotki toden teolla,  menetin entisestä luokastani ne ainoat ystävät jotka minulla oli, viimeiset itsetunnon ja -arvostuksen rippeet. Nyt pitäis jollain ihmeen keinolla päästä tästä itsesyytöksestä sekä itseinhosta eroon… ehkä täs tän illan osalta… tänään siis oli 7.3.2015

Vuosipäivä lähenee… Viime yönä tuli jo kuviin tuota tapahtumaa edeltäviä tapahtumia. .. jos oisin kuunnellut järkeä olisin heivannu tuon koko perkeleen paskan pois jo monta päivää aiemmin… mut tää onkin sitä jossittelua. … Huomaa et tapahtuma alkaa vaivata mua enemmän ja enemmän,  en saa enää nukahdettua 40mg tenoxin kera vaan tarviin siihen viel opamox 15 mg,  muutenkin opamoxeja on alkanu mennä enemmän… alussa pärjäsin kahdella nyt niitä tarvitaan useasti päivässä jo se kolme mikä on max… pitää varmaan pyytää jotain muuta lääkitystä…. mua ahdistaa myös kovin kun ei ole oikein ystävää kelle oikeesti puhuisi tästä,  äidilleni oon puhunu paljon mut ei se oo sama… pitäis saada istuu jonkun ystävän ( ku sellanen olis) kanssa kahvipöydässä ja vaan puhua tai vaikka sohvalla tai jossain… mä en voi enkä jaksa pitää näitä mun  tunteita enää kauan mun sisälläni… ahdistaa, mä tunnen itteni likaiseksi, saastuneeksi. .. mut pitää enää elossa mun lapset,  kissat ja vanhemmat. .. jos niitä ei olis mä olisin varmaan tehny itelleni jo jotain… välillä tuntuu ettei täst oo muuta ulospääsyä kuin itsemurha. .. pääsis mamman luo taivaaseen turvaan! Mul ei oo kyyneliä tullu kolmeen viikkoon,  taitaa olla kohta neljä… silmät kostuu mut ne ei vaan tuu ulos. .. tää ahdistus kiduttaa!  -8.3.2015-  p.s soitin äidille luin nää kirjoitukset… mul tuli kyyneleet 2,5 vkon tauon jälkeen!

 

Olen särkynyt saviruukku

Pala palalta murruin pois.

Ja ihmettelin ja itkin

Eikö kukaan auttaa vois?

SINÄ Herra minut murskasit

vaan talletit Kaikki palat

niin paljon minua rakastit

tahdoit uutta kokonaan.

Anna savelle uusi muoto,

Tee minusta uusi ruukku.

Nyt rakkautesi niin näytät

Ja murtunutta käytät.

Tahdon kertoa särkyneille

Ei siruja heitetä pois,

Kallista halpa savikin

Mestarin kädessä ois.

 

Hieman sanoja muutellen, mut tuntemukseni Saviruukku-laulussa – 9.3.2015-

Tänään on sitte enää vajaa kk aikaa niin kutsuttuun vuosipäivään!  Itkin eilen illalla itseni uneen kun olin saanut puhuttua erään ystäväni kanssa ensin puhelimessa… tänään mun luona kävi toinen ystävä joka varmasti säikähti ku mut näki… olenhan vain haamu itsestäni! Kaveri  oli pari tuntii… Juteltiin vaan kaikkea,  mut sekin vei musta virran… Sain Krissen lähdettyä syötyä pienen määrän kana-melooni salaattia mut sit iski päänsärky ja pakko oli nukkuu iltapäivä… mun vanhemmil tänään 53-vuotis hääpäivä! Huh mikä saavutus!

Ystävä Sä lapsien

Katso minun pienehen.

Minne käynkin maailmassa

Ole aina johtamassa!

Hyvää yötä,  Aamen!      -10.3.2015-

 

En oo täs ny muutamaan päivään kirjoitellu, en vaan oo jaksanu… mä oon pitkästä aikaa saanu yhden ihmisen takaisin elämääni, siitä olen todella kiitollinen… Toivon vaan että voin häneen luottaa todella,  ainakin hänen käyntinsä mun luona piristää kovin, vaikkakin ihmisten tapaaminen onkin tällä hetkellä todella raskasta. Edellispäivänä kävin tyttäreni luona jonne pääsen yhdellä bussilla,  olin Heidin luona tunnin verran ja tulin takaisin kotiin yhdellä bussilla.  Oli todella pienestä kiinni etten tuossa mäessä soittanu ambulanssin kun oli aivan helvetillinen ahdistus päällä. Kotiin päästyäni opamox naamaan ja loppuilta 16-> menikin nukkuessa, 20.30 siirryin sänkyyn sohvalta. Et huomaa etten oikeasti ole kunnossa! Eilinen päivä meni hieman paremmin, mut tää päivä onkin ollu jossain sumussa…. Ruoka ei maistu, oksettaa! Siihen vitun päivään on ny sitte 27 vrk. ..aaargh… oon jo miettiny et sinä päivänä mun pitää pyytää joku kaveri mun tueksi tänne kuten kesäkuussa kun on se oikeudenkäynti… mahdollisesti T!   -13.3.2015-

Lyhyesti: Äiti ja H kävi… toivat jätskiä tullessaan… päivä meni ihan kohtalaisesti -14.3.2015-

Ihanaa, näin poikani piiiitkästä aikaa, tunti vain, mutta se olikin ihan mun omaa toivettani, ilta meni jotenkin siinä ohitte en ees huomannu -15.3.2015-

Jälleen kerran sumupäivä… pitkin päivää yrittäny pitää itteäni hereillä, pakoitin itteni syömään 6rkl sienikeittoa, lasin piimää, helvetin paha olo… 18.30 annoin periksi ja painuin nukkuu… edelleen mennään 60mg Tenox ja 45mg Opamox /vrk… huolissani oon tosta Tenox määrästä -16.3.2015-

KOSKA TÄÄ PASKA LOPPUU?!  Aamupäivällä mulla vielä ihan kohtalainen olo, kävin sairaanhoitajan luona juttelemassa ja aloitimme käsittelemään aihetta Raiskaus ja pahoinpitely… mä menin sinne polkupyörällä, mutta voimat meni niin totaalisesti että taksireissu siit tuli, en olis muuten kotiin päässy… ruoka ei maistu, ei oo ees nälkä, ajatus jo syömisestä oksettaa… mä häpeen itteäni, miks mä en kuunnellu ihmisiä kun mua varoitettiin, miks mä halusin siit paskasta vaan uskoa hyvää?! Nyt se saatanan narsistipaska on sotkenu mun elämäni täysin, joudun aloittaa kaiken alusta pala palalta kuten särkyneessä saviruukussa…. No koulu on nyt nk taka-alalla, kirjoilla edelleen oon, mutta jatkan sitä vasta syksyllä, kevään ja kesän keskityn itseeni ja syksyllä kirran harjoitteluun ja uusi ryhmä….

https://www.youtube.com/watch?v=OOEKUWINuWw

tuossa edellisessä mun tunteeni kiteytyy aika tarkkaan… -17.3.2015-

Tänään ollaan menty sumussa, olo on ollu ku olis jossain putkessa missä ei näy kumpaakaan päätä… tää on ihan uskomaton tunne… ei tätä pysty kuvailee, tän pystyy vaan kokee ihminen joka on kokenu vakavan masennuksen tai niinku s-hoitaja sanoi eilen ni post-traumaattinen reaktio on tätä mitä käyn läpi…

Tosiaan koko päivän odottanu et tulis ilta ja nyt jumaliste ku on ilta ja sais nukuttuu ni ei noist Tenoxistakaa oo apua! V******

Pyörimiseks taitaa mennä taas! Painoki tippunu tän sairauden myötä 5kg siit en oo huolissani koska mulla edelleen ylipainoa mutta mun ravintoaineiden saannista oon… tänään sain pakottamalla syötyä bataattivuokaa ja kasvispihvit,  mut jos syön viikossa vaan yhen tollasen aterian ni multa loppuu energia, vitamiinit ja hivenaineet… mut ku mä en ees saa**** tunne nälkää mun keho kapinoi vastaan nyt totaalisesti!! -18.3.2015-

Voihan atooppinen iho… se on ny sit herännyt elää tän masennuksen lomassa… aaargh, ja ku ei muutenki olis jo mietittävää ni mun tulostimeni otti nokkiinsa ja ensiksi se ei ottanu paperia sisään yhtään ja yhtäkkiä se vetäs sellasen 10-15 arkkia. .. et hipheijaa joo! Oon todennu et kyl mä oikean päätöksen tein ku siirryin myöhemmälle ryhmälle koulussa,  yksikään mun ex-luokkatovereista ei oo kyselly mitä kuuluu, tai miten mä voin…. juu tosi hyvä luokkahenki. .. heh! -19.3.2015-

Eilinen päivä meni sumussa, T kävi hoitaa juoksevia asioita, mä märehdin tuskissani sohvan kulmalla aamupäivällä kaikki tuli ulos mitä sisälle pistin, syödä pystyin 10 rkl sienikeittoa ja lasin piimää… nukkumaan painuin 18.30   -20.3.2015-

Tänään aika samanlainen päivä kuin eilen,  se ero että oon saanu syötyä niin aamupalan,  lounaan kuin iltapalan…nukkumaanmeno venähti 0.59… -21.3.2015-

Ennen kuin nukahdan pitää tännekin kertoa että tänään ollut nk valoa mun pimeässä tunnelissa.  Tullut sellainen olo et kyl täst nyt selvitään… Toivon vaan suuresti että tää olo jatkuu vielä huomenna ja siitä eteenpäin. .. mun suurin haavein on kuitenkin vielä toteuttamatta: sairaanhoitaja amk’ksi valmistuminen. … haave joka on ollut jo lapsena! -22.3.2015-

Toinen nk hyvä päivä takana… okei heräsin kyl vasta 13.10 heh! Mut valoa tunnelissa, tää tunne kun se yököttävä olo koko kehosta on paljon pienempi. .. sekä eilen että tänään oltu ilman rauhoittavia… tenoxin sen 60mg joudun ottamaan muuten en nuku yhtään. .. jos ens viikolla helpottaisi kun tapaan lääkärin, jos saisin jotain muuta yöksi… äitimuori kipeenä, sai kylmää kun kävi mun luona pyörällä reppana, huoli vanhemmistanikin miten he pärjää ny ku toinen on vuodepotilas ja toinen p – tuolissa!  Et ei nää mun huolet ainakaan vähentyny oo…  T tänään ollu mun seurana, hänestä on kyllä niin suuri apu ollu kaikin puolin!  -23.3.2015

Tehtiin T kanssa huushollin täydellinen muodonmuutos olohuoneessa, imurointi jäi vähän kesken ku imuri otti lopputilin musta, Jee tosi kiva juttu, ku ei tuota rahaa muutenkaan ole! Muuten yllättävän hyvä päivä jälleen, oli jopa kiva kokata pitkästä aikaa! -24.3.2015-

Kävin H kanssa taksi ajelulla tänään, käytiin hakemassa tytön barbie mummilta ja H sain kuulla että mun isä on sairaalassa taas, A- influenssan jonkinnäköinen sisarmuoto ja kun isä on muutenkin huonossa kunnossa, pelkään että en näe isääni enää! Kyllä on raskasta kuulla että rakas ihminen on huonossa kunnossa ja se sitten selvensi mulle tänään kun olin pitkän iltapäivän ja illan yksin, etten olekaan ihan niin hyvässä kunnossa kuin olen luullut! Nytkin tärisen kuin kovassa krapulassa ja vittu huominen  psykiatrian poliklinikan aikakin peruttiin! Helvetti, mun olis pitänyt oikeesti päästä puhumaan huomenna! No tänne sitte purkaan huomenna kaiken!

Ystävä Sä lapsien

Katso isän ja äidin pienehen.

Minne he käyvät maailmassa

Ole aina johtamassa!

Aamen!

-25.3.2015- ( yökötys päivä lähenee; 15pvää jäljellä, yök)

Pakko soittaa T pikkasen ennen yhtätoista illalla, kun ei ole ketään muutakaan kuka tulisi tänne, mul vaan on nyt niin paha olla… näemmä en pysty nyt olee yksin! -25.3.15-

En kirjoitellut tänne eilen kun koko päivä meni migreereenissä.  Alkuillasta vasta selkeni niin et pystyin olemaan jälleen pystyssä. Koko ilta oli vähän hämyssä niin kutsutusti! Jouduin ottaa eilen uudelleen opamoxit käyttöön, kun ei toi T tääl mun kaa luona voi olla koko ajan! Joo tää vointi muuttunu ny niin et en kykenisi olee yhtään yksin, mut sit taas tänään mä en kyl kykenis olee kenenkään kanssa tekemisissä… en siis todellakaan ole vielä kunnossa!  Päivätkin on ihan sekasin, 1 asti elelin keskiviikossa! Niin fyysinen kuin psyykkinen pahoinvointi tullu takaisin. .. Viime yön nukuin 2,5tbl tenox (ohjeissa on edelleen se max 2) sekä 1 opamox,  kauan kesti et nukahdin, mut loppujen lopuksi nukuin yllättävän hyvin ilman painajaisia! Ahdistaa kun en saa noita vitamiinien (vai mitä onkaan kun en pakettii avannu) tuloo loppuu… mä on saatana taas kohta veloissa (siis uusissa) kurkkua myöten. .. aaargh! Nii ja eilen joku helvetin lehtimyyjä soitti taas, vaikka nekin pitäis olla estetty… helvetti, suutuin niin et pamautin luurit! Et tällaista tällä kertaa! Eniten mua edelleen suututtaa tuo eilisen tapaamisen peruuntuminen! Nyt oikeesti pitäis päästä säännöllisesti juttelee jonnekin… Siksi mä olenkin päättänyt ottaa yhteyttä aamusten lehden ilmoitukseen jossa haetaan post-traumaattista oiretta kärsivää potilasta kokeilee jotain lääkettä,  jos vaikka pääsis sinnekin juttelee. .. nii ja se vitun oikeudenkäynti,  sekin painaa, siis et saako sitä tyyppiä taaskaan paikalle kun sitä ennen en saa tätä asiaa pois päiväjärjestyksestä taikka mielestä! Vuosipäivään 13 pvää… -27.3.15-

Joo jee tähän kaikkeen paskaan sitte vielä akuutti kystiitti: eli äkillinen oireinen virtsatieinfektio!! Aargh. .. eiks jo riittäis yhel ihmisel! Huoh!

Tänään todellakin sain sitte vahvistuksen tuolle mun omalle epäilykselleni; VTI ja antibioottikuuri! En voinu ottaa Heidiäkään tänään kylään ku oon ollu vuodepotilaana… onneks ne helvetin kivut on helpottanu (tosiaan; kuvittele et sul olis haava sormes ja siihen kaadettais sitruunamehua, mulla vaan tää tunne koko keskivartalossa!) Ihana ystäväni T kävi tuomassa mun pyynnöstäni suklaata potilaalle! Onneks on tuo Taby ni on voinu kattoo telkust vanhoi sarjoi, ku ei jaksa pystyssä olla… kohta voikin alkaa yöunille! Mieliala ollu aika tasainen, oisko tuo eilinen notkahdus johtunu tulehduksesta, sen ku tietäis! Vuosipäivään 12 pvää!!  -28.3.15-

Voi Nukkumatti mitä teit mulle viime yönä! Nukahdin joskus neljän (talviajassa) aikaan ja heräsin puol kaksitoista ku kaks pikku noitaa oli oven takana, ei mul niil mitään ny oo antaa ni en ees avannu ovea… mul on niin pöhkö olo tosta lyhyestä yöunesta et huhheijaa! Kahvia nassuun vaan! Ei kai täs muukaan auta! Mieliala tällä hetkellä ihan kohtalainen. ..kirjoittelen lisää illalla,  jos oon hereillä! Joo jatketaan ny sitte, tää päivä on menny maate sohvalla tajuamatta yhtään mitään!  Toivottavasti Nukkumatti löytää tänään perille! Toivottavasti oikeesti tää kuuri ny puree, meinaa alkuillasta oli ihan taas sellainen olo että tulehdus iskee päälle! Kroppa kyl sen verran kovilla, ku T toi mul tänään hampurilaisen ni ei meinannu vatsa ottaa vastaan. .. tuli siis ökällä ulos ja vein sitte T ruokahalun… tuhma minä! Mieliala tänään muuten iha tasanen! Vuosipäivään 11 pvää!  -29.3.15-

Joo päivä menny iltaan asti ihan mukavasti, mitä ny ruoka ei oo maistunut!  Sain yhden naisenkin vihdoin ymmärtämään minkä hullun kanssa hän on tekemisissä (R.P.), no se sai sit sen aikaiseksi et se kusipää kehtas lähettää mulle fb’s kaveripyyntöjä,  kun meillä oli hetken aikaa yksi yhteinen tuttu… no mitä se mulle aiheutti,  raajojen kylmettymisen, pahoinvoinnin sekä itkun… toivottavasti ei vie yöunia! Vuosipäivään 10 pvää!  -30.3.15-

Tänään on ollu aika kehno päivä mun psyykkisen voinnin osalta! Tän varmaan aiheutti sen et hain tänään tuota oikeusprosessia varten asianajajan ja jouduin asiasta puhuu kolmeen kertaan! No ihanan T, mun rakkaan ystävän kautta sain yhden asianajajan nimen, ja ny oon sit hänen asiakkaana! Sain myös vaihdettua tänään mun puhelinnumeron jotta se yks ei pääse häirii… katsotaan miten nukkumisen käy ens yön osalta ku tuli tos iltapäivällä nukuttuu yli kaks tuntia! Isä pääsi tänään sairaalasta on siis parempaan päin,  äiti melkein terve! Vuosipäivään 9 pvää! -31.3.2015-

Tällä erää kirjoittelenkin kännykän kautta! Pääsiäinen menossa… mulla ei kylläkään yhtään pääsiäis olo! No mul on nää päivät menny tosi vaihtelevasti… jos ei psyykkinen puoli oo sekaisin ni sit mulla on migreeniä! Tai vaan oon aiemmin päivällä hoidetuista asioista aivan liian poikki, kun ei jaksa vielä paljoa! Torstaina 2.4 oli sen lääkärin ensimmäinen tapaaminen… emne sitte puhuneet mun lääkityksestä saatikka tästä asiasta mikä tällä hetkellä on vaan menneisyyttä… ne on siel hiton papereis jos se ämmä olis viittiny vaan lukee ne! No sit kaiken kukkuraksi sain tiedon et tää lääkäri on vaan tän kuun ja syksyl tulee uus ja äitikin sitte sano sen ääneen et ei oikein tykänny/hyväksyny et hain s-hoitaja koulutukseen, tähän mennessä vaan vihjaillu asiasta ja kyl on pakko myöntää et se satutti, se on kuitenkin ollu pienestä tytöstä asti mun haave! Olisko mun sitte pitäny jäädä työttömyyskortistoon niin kuin moni muu lähihoitaja on nyt… Taidan ennen seuraavaa lääkäriä kirjoittaa paperille mun menneisyys jotta päästäis asiaan… nii eikä tää loppunu tähän! Mulle luvattiin et saan alkaa purkaa pahaa oloani tuol polil kerran viikossa kas sekin aika meni taas kahden viikon päähän! Helvetti en voi muuta sanoa! Jos vaan olis rahaa ottaisin itelleni yksityisen psykiatrin jolla kävisin sen kerran viikossa! Meinaa loppuu kärsivällisyys  ja luotto! No luottamuksesta puhe: mun kaks muka kaveria puukotti kunnolla mua selkään… ne oli päivittäin tekemisissä sen paskiaisen kanssa kun luulin että voin puhua heille luottamuksellisesti, tää ei kyl auta yhtään tähän mun luotto-ongelmaani! Mä en muuta toivo ku kesäkuun 17. Tulee ni mun asianajaja saa tehtyy niin et se haetaan paikalle ja että se todellakin saa vankeutta eikä ehdonalaisuutta! Se on hajoittanu kuitenkin mun koko elämäni, tehny musta työkyvyttömän, pelkotiloja kärsivän joka ei uskalla ees kotoaan lähteä minnekään, tää ei ole ihmiselämää! Se on vieny mun elämäni! Ja jotta totuus ei unohdu 5pvää vuosipäivään! -4.4.2015-

Nukahdin sit viime yönä joskus kolmen jälkeen ja heräsin iltapäivän puolella! Rytmit on ihan hakusessa!  Tää päivä ollu muuten ehkä hieman parempi, oon saanu tehtyy iha ruokaa;  jauhelihamureke ja muusii, sekä syötyä… opamoxeja ei oo menny yhtään. .. nyt oon sängyssä ja aattelin alkaa nukkuu jos vaik heräis aamupäivän aikana! Ja siihen hiton päivään 4 pvää ! -5.4.15-

Kun ny en nukuttuakaan saa ni kirjoitanpa tänne! Tänään onnistuin heräämään suht koht ajoissa eli aamupäivän aikana! T tuli kylään jo puolelta päivin ja oli alkuiltaan! Vointi on ollu yllättävän ok, mitä ny kuukautiset tekee omat vaivansa… siit varmaan parin edellisen päivän päänsärytki! Ulos en oo itteäni vielä saanu mut tänään tiistaina kun sitä päivää jo mennään ni meen, pakollinen käynti kaupassa: siteitä! Mutta tänään kun on jo 7.4 ni vuosipäivään 2vrk!! Yööök! Onneks mun ei tartte olla yksin! Mut tällä erää öitä! Paino tippunu nyt sit yht 8kg… alkaa vyötärö erottua! -7.4.15-

Tää päivä on ollu perseestä suoraan sanoen! En saanu koko päivän aikana ees vaatteita päälle, ei vaan jaksanu, eikä huvittanut. .. Tunteet ollu iltaan asti jäässä, ja sanoa töksäytin T vähän suoraan… sanat oli et nii  kauan mun elämäni miehet ovat mun kaks kollikissaa, kunnes tapaan ihmisen joka ei valehtele tai/ja, petä tai/ja , jätä tai/ja hakkaa! No se on ny sitte ottanu nokkiinsa ku petti mua sillo ku oltiin teinejä ja se oli mun elämäni ensimmäinen rakkaus. .. ei taida miehet ymmärtää kuin paljon ensimmäisen rakkauden menetys sattuu ja kuin voimakkaasti se jää mieleen. .. tää mun vointi on tehny musta aika suoran sanoissani varsinkin silloin kun on näitä huonompia päiviä! No iskä voi jo melkein hyvin kuten äiti, ja illalla sain odotetun sähköpostin: mut kutsuttiin kesätyöhaastatteluun!! Jee!! Mä tiiän et kun saan töitä mä rupeen voimaan taas paljon paremmin ja siihen noi tapaamiset psykal,  lääkitys, ja toivottavasti jossain vaiheessa se terapia! Vuosipäivään edelleen 2 vrk :-( -7.4.15-

Heh, mä tajusin tänään keskellä unien et ei kiesus,  vuodessa ei oo ku yks sama päivä! Se Vuosipäivä oli Hitto eilen… no erävoitto mulle! Huomenna on sit työhaastattelu kesää ajatellen klo 13, olis kyl mua ajatellen aikast mahti paikka! Se on Ruissalon kylpylän kuntoutusosasto. .. ja kuten äitilleki jo mainittin ni Ruisrock olis lähellä vaikka joutuisin/ saisin olla sen viikonlopun töissä ni musiikki kuuluisi!  Eli peukut pystyyn… mul on mieliala aikast rauhallinen, kun ny pysyisi sellaisena. ..eli näillä mennään ja seuraava kova paikka on oikeudenkäynti!  -9.4.15-

Pitkästä aikaa kirjoittelen tännepäin!  Työhaastattelussa tuli käytyä,  en oo sielt viel kuullut mitään,  tais mennä takalistoille ns! Ollu täs psyykkisesti jo aikast monta hyvää päivää ainoastaan toi fysiikka meinaa pettää; sain perjantaina 10.4. haastattelun jälkeen itelleni antibioottikuurin,  munuaisaltaiden tulehdus,  ei tainnu mun vti parantua! Viikonloppu ja eilinen menikin sitte enimmäkseen nukkuessa,  et makuuhuone on todellakin tullut tutuksi ja siksi en oo tännekään kirjoitellu!  Tänään oli asianajajan eka tapaaminen,  saatiin asioita aika hyvin eteenpäin ja sit psykiatrian poliklinikan sh aika jossa käytiin mennyttä vuotta läpi…  mut ei mul täs ny tän enempää!  Oikeudenkäynti olis tällä näkymin 17.6.15 klo 9 eli pari kuukautta vielä,  mut ei tuokaan päivä oo varma… jos ne ei saa sitä yhtä persreikää haastettua ni se taas siirtyy… Yritetään kyl ny saada kaikkien lausuntojen ym avulla että ko tyyppi saatais paikalle ja oikeus toteutumaan! – 14.4.15-

Ja sitte takaisin tähän tän hetkiseen helvettiin!

Voi helvetti, klo lähenee yhtä yöllä ja ei unta! Tenox 40mg ja opamox 30 mg mut ei apua! Huomenna kuulustelu tosta raiskauksesta,  apua, ahdistaa ny jo ihan helvetisti -6.5.15

Tänään oli se kauhea päivä, tästä uusimmasta tapahtumasta! Viime yö meni aika plörinäks. .. nukuin vajaa neljä tuntii 40mg tenox ja 30 mg opamox avulla miinus ne miljoonat heräämiskerrat painajaiseen. .. ylös ammensin itteni 9.30 ja aloin valmistelee itteeni lähtö kuntoon.  Tää oli toinen kerta tän tapahtuman jälkeen ku kuljen yksin missään ja voi helvetti sitä pelkoa, ahdistusta ja ajatuksia et ku joku katsahti mua päin et tekeekö se mulle jotain…. pulssi oli koko reissun varmaan yli 100! No kuulustelu alko klo13, poliisi oli tosi mukavan tuntuinen nainen… kaikki meni ihan ok, ku en oikeastaan keskittyny ku puhumiseen,  en aatellu mitä sanon kunnes: mulle soitettiin mun hälyytyskeskukseen tekemä soitto nauhalta. Kun jouduin kuuntelee mun ääntäni ja tajusin kuin hädissäni mä olin ni jouduin takas siihen tapahtuma ajankohtaan,  nii siihe iltaan, yöhön, ku herään painajaiseen, kuin siihen kun musta otetaan ne näytteet ja joudun olee alasti kokemani jälkeen kolmen vieraan ihmisen edessä, jotka yrittävät tehdä vain työtänsä… Siksi siinä kolme ku yks oli SH-opiskelija. .. onneks ei tuttu! No kuulustelu meni ja lähdin kohti kotia… luoja mä pelkäsin joka kerta ku kyytiin tuli mies et se istuu mun viereen,  luoja mä pelkäsin ihmisten katseita, luoja mä tähyilin ja varoin ympäristöäni. .. mä en oo ikinä pelännyt näin paljon…. miten mä saan itteni tästä kasaan ku suututin TAAS sen mun ainoan luotettavan ihmisen eli T’n… mä pelkään mitä mä teen itelleni. .. ainakin mä VIHAAN itteäni täysin rinnoin! Mun suurin toiveeni tällä hetkellä on että saan T’hen yhteyden, jotta saan hänet takaisin. .. fb’ssä oon tehny kaikkeni… mun profiilikuvassa ollaan me molemmat, meillä on vaikeasti selitettävissä oleva suhde. .. MÄ TARVIIN SITÄ MIESTÄ, NIIN YSTÄVÄNÄ KUIN RAKKAANA!

Oon ihan kuitti

30.11.2014 Raiskaus ja väkivalta muistot


Äsken kun menin sänkyyn peiton alle, tajusin kuinka väsynyt oikeasti olenkaan. Mun keho tuntuu vähintään tonnin painoiselta, mun keho painautuu kiinni patjaan niinku.. niinku niinä monina oksettavina hetkinä, kun se paskiainen häpäisi mut. Kuvottavat muistot paiskautuvat mun mieleeni samalla tavalla kuin Hän löi minua avokämmenellä kasvoihin, kun en totellut Häntä. Oksettaa ihan tosissaan. Kiroan valokuvamuistini alimpaan helvettiin. Hyi yök!! Muistan jälleen, muistan jälleen kaiken.  Kosketukset. Hajut. Maut. Sanat. Äänensävyt. Tunnelman. Muistan Hänen ilmeensä. Muistan kuinka en kyennyt hengittämään. Muistan.. Kaiken. Aivan kuin Hän olisi jälleen täällä. Hän on täällä!!

Hän raahaa minut huoneeseeni ja työntää voimallisesti sängylleni. Pelkään. Pelkään ihan kamalasti. Tiedän mitä Hän haluaa, mutta minä en halua, niin kuin se merkitsisi hänelle jotain. (Hän ei koskaan välittänyt masennuksestani paskaakaan.)

Yritän kääntää katseeni pois Hänestä, mutta Hän ei siitä pidä. Voimalla ja samalla uhkauksia huutaen, Hän kääntää kasvoni itseensä päin. Yritän taistella vastaan, mutta tiedän häviäväni, sillä Hänellä on enemmä voimaa kuin minulla. Hän repii vaatteeni kovakouraisesti ja sitoo käteni narulla sängyn jalkaan. Hän riisuu vaatteensa, pitäen samalla minua tiukasti silmällä, samalla ilkkuen  häpeilemättä minulle hyvin kiusallista tilannetta. Hän kävelee minua kohti ja tulee päälleni. Puren hampaita yhteen sellaisella voimalla, että pelkään rikkovani ne. Kosketus. Iho vasten ihoa. Puistatus kulkee kehoni läpi. Hänen kätensä lähenevät kaulaani. Salaman nopeasti sormet kiertyvät kaulani ympärille. Yritän epätoivoisesti hengittää, mutten kovin hyvin tuloksin. Pelkään kuollakseni Häntä, en voi mitenkään tietää mitä Hänen päässään liikkuu. Pelkään hänen kuristavan minut kuoliaaksi, seurauksista piittaamatta yritän rinpuilla kaikilla mahdollisilla konsteilla irti Hänen otteestaan. Hän kiroaa ja käskee minun rauhoittua tai tappaa minut. Voimani alkavat huveta pienoisen hapen puutteen vuoksi, joten minun on annettava periksi ja alistuttava jälleen. Suljen silmäni ja vain odotan ajan kulumista.

 

 

 

-Elina

Jätä mut rauhaan! Mene pois! En oo sun arvoisesi, olen liattu.

11.11.2014 Raiskaus ja väkivalta muistot

Ahdistavia ajatuksia pää täynnä. Kädet koskettelevat ihoani. Muistan ne kauhun hetket. Muistan hajut, sanat, äänensävyt, maut, tunteet, kosketukset, ajan hitauden. Muistan kaiken ja kuitenkaan en yhtään mitään, minkä poliisi haluaisi kuulla, mitä pystyisin sanomaan ääneen.

”Ei sulle mitään oo tapahtunut, kerjäät vaan huomioo, huora. Kuole pois. Ei sua kukaan kaipaa. Tapa ittes ja tee maailmalle palvelus. Tottele Häntä.”

 

Kädet vahvistavat otettaan kaulallani. Yritän vaistomaisesti saada hengitettyä. En onnistu. Silmissäni alkaa sumentua, aina vain pahemmin ja pahemmin ja pahemmin.. Seikkailen tajuntani rajamailla. Harhailen kuoleman, iankaikkisen rauhan porteilla. Viimeinen elämän henkäys kaikkoaa pimeään.

Juuri kun olen työntämäisilläni porttia auki, viimeinen henkäykseni palaa bumerangin lailla takaisin ja iskeytyy minuun valtavalla voimalla. Tunnen kuinka paino katoaa kehoni päältä samoin kädet kaulaltani. Haukon puhdasta ilmaa keuhkoni täyteen. Räväytän silmäni sepposen selälleen edelleen henkeäni haukkoen. Olen saada sydänkohtauksen sillä näen uhkaavan hahmon jälleen ylläni. Hahmo kumartuu vielä enemmän ylleni sanoen jotakin, en saa sanoista selvää, mutta äänensävy on paljon ystävällisempi kuin mihin olen tottunut.

Kerään kaikki voimanrippeeni aloittaakseni vaistomaisen, mutta tuhoon tuomitun paon. Hahmo jonka vaivoin tunnistan mieheksi, tarttuu minuun kiinni. Pakokauhu iskee minuun hyökyaallon lailla. Yritän epätoivoisesti päästä miehen otteesta. Kyyneleet ryöpsähtävät silmistäni peittäen jälleen näköni. Itkuni yltyessä alan huutaa sekopäisen lailla: ”Ei. Päästä minusta irti! Älä koske minuun! Mene pois! Älä satuta minua!”

Olen pakoyritykseni tuoksinassa päässyt istuma-asentoon aikomuksenani yrittää peruuttaa siitä karkuun, mutta voimani ovat liian heikot moisiin voimanponnistuksiin, joten lyyhistyn miehen otteessa. Säikähdyksissään hahmo irrottaa otteensa ja olen kaatua uudelleen lattialle. Voimanponnistuksista uupuneena menetän tajuntani.

 

 

 

Ahdistanvia ajatuksia pää täynnä. Jonkin verran sekavaa tekstiä. Hyvää yötä.

-Elina

Mun fiiliksiä eivät painajaiset pahemmin helpota

5.11.2014 Yleinen

VAROITUS!!!   VAROITUS!!!   VAROITUS!!!

Sisältää K-18 sisältöä

LUETHAN SEURAAVAN JÄRKYTTYMÄTTÄ?

Mahdotonta tai olet tunteeton eikä sulla oo nimeksikään empatiakykyä.

Varsinkin jos tunnet mut reaali elämässä, etkä oo kuullu mun exästä.. En tiiä mitä pitäis sanoa. Tää on kai näin helpoin kertoa. Tämä siis todellakin on totta, en liioittele tai mitään, puran vain oloani.  Toivon, etten menetä ystävyyttäni kanssasi, enkä kaipaa mitenkään erityistä kohtelua asiani vuoksi. Tämä on vain tosi elämää, joka on todella julmaa toisinaan.

 

VAROITUS!!!   VAROITUS!!!

Luithan yllä olevan tekstin, ennen kuin jatkat lukemista. Kiitos :)

 

 

Oon nähnyt aika monena yönä siitä paskiaisesta painajaisia. Kukaa teistä tuskin tietää kenestä puhun, kohta tiedätte. Kyse on siis mun exästäni jonka kanssa asiat menivät helvetin huonosti. En ees tiedä mistä aloittaisin. Valitan lukijat, mutten osaa kertoa tätä mitenkään hieno varaisesti joten möläytän tämän: eli se paskiainen on raiskannut mut, eikä vaan kertaa, vaan useita kertoja. Nyt varmasti mietit miksi jäin suhteeseen? Ei sekään ole niin helppoa.. Te jotka olette eläneet esim narsistin kanssa tiedätte millaista se on: ei siitä niin vain lähdetä.  Se manipuloi mua ja itsesuojeluvaistoni takia en muistanut tapahtumia, tai muistin mutten tiedostanut tai jotain. Seksuaalinen alistaminen ei sille riittänyt: se käyttäyty mua kohtaan väkivaltaisesti, todella väkivaltaisesti.

Vein asian poliisille kesäloman 2014 alussa. Nyt se on ollu syyteharkinnassa kaks kuukautta.  En ajattele asiaa tietoisesti, mutta näemmä tiedostamatta, joka ilmenee unien muodossa.

 

Mulla on kamala olo jälleen. Kirjoittelen maatessani sängyllä omassa huoneessani, samassa huoneessa jossa on tapahtunut niin monia kuvottavia juttuja.

Raiskaus on alentavin teko, jonka naiselle voi tehdä. Se likaisuuden tunne ei koskaan katoa. Se pysyy aina.

Tuo on oikeasti totta. Ajoittain mulla on ihan hirveä olla. Saastaisuuden ja likaisuuden tunteille ei ole rajoja. Tunnen itseni niiin kuvottavaksi olennoksi. Te jotka olette onneksi tämänlaiselta välttyneet ette ehkä ymmärrä miksi raiskatut tuntevat itsensä likaisiksi. En osaa selittää sitä, niin se vain menee. Asiaa voi yrittää ymmärtää esimerkkini avulla: Yleensä naiset haluavat olla juhliensa (varsinkin häidensä) keskipiste, se kaikkein kaunein, prinsessa. Raiskattu näkee kaikki muut upeissa puvuissa jotka maksavat maltaita. Itsensä hän näkee mudassa rypeneenä vain rääsyt yllään. Likaisena surkimuksena, jolla ei ole mitään asiaa hienoihin juhliin. Muut ovat kuin kuninkaallisia ja raiskattu on vain surkea kerjäläinen.

Kirjoitan varmasti aiheesta vielä lukemattomia kertoja, ellen saa itseäni hengiltä.  Pystyn siis puhumaan asiasta jotenkuten, mutta mikäli multa ei kysele, tuskin saa musta paljookaan irti..

Mutta siis vaikka pitkän viestin kirjoitinkin niin nyt mun tarvii ruvet nukkuun. Toivottavasti en taas näkis painajaisia niin ku viime yönäkin. Vihaan niitä ahdistavia painajaisia, jotka palauttavat kaiken mieleen kuin eilisen.

Hyvää yötä, vaikka tekstini olikin rankkaa luettavaa. Ens kertaan, moikka!

-Elina