Selaat arkistoa kohteelle raiskattu.

Ahdistaa ja Masentaa

23.2.2015 Fiilikset matalalla

Moi taas!

Jotenki tyhmä olo: ekaks en kirjoita mitään kahteen viikkoon, ja sit kirjoitan monta postausta liiba laabaa saibaa päivässä.. Tyhmä olo.

 

Nyt ahdistaa. Ei paljon, mut hetki sitten enemmän. Ja taitaa se ”ahdistus mörkö” kohta taas hyökätä tuolt sängyn alta mun kimppuuni, on vähän semmonen fiilinki. :( En haluu mee pois!!

Ahdistukseni johtuu jälleen koulusta ja siitä viho viimeisestä enkusta. Lomalla jaksoin hieman suomennella, mutta kielioppii en jaksanut koittaakaan käydä läpi. Isolla EHKÄ painotuksella voin koittaa vetää lottorivii aamulla ennen kouluu, jos en siis taas nuku pommiin..  Kielistä kun puhun niin vaihdan sitten lennossa ruotsin puolelle: mun oli pakko jättää ruotsin tukikurssi kesken, koska tiedän, etten millään tule jaksamaan tekemään niitä kaikkia tehtäviä kotona. Masentaa, kun on pakko myöntää, etten jaksa sitäkään. :( Huokaus! Luuseri. Laiska. Heikko. Surkimus. Sanat kaikuvat korvissani. Älkää mollatko minua, saan kyllä itseni ominkin voimin tarpeeksi pohjalle, ilman teitäkin. Menkää pois. Jättäkää minut rauhaan!

 

Toinen tämän päivän iso ahdistus möykky mun mieles on ollu mun exä, sen teot, pieleen mennyt oikeuskäsittely, meen seurustelu aika, ero, eron jälkeen, kaikki. Ahdistaa kauheesti ku vaan miettiiki kuin paljon ahdistavii juttui oon tänään kelannut.

Muserrun tän alle.

Mulla ei oo voimaa kamppailla vastaan.

Virta on liian voimakas, se painaa mun pääni pinnan alle.

Välillä saan hetkeksi pääni pinnalle, mutta sitten vajoan jälleen.

Ja tän kaiken lisäksi olin yli puolet päivästä ihan tokkurassa. Toisaalta väsymykseeni on aika yksinkertainen selitys: otin 4x25mg Ataraxia, eli suomeks tupla annoksen illalla. Ei en ottanut kaikkia putkeen, ja otin ekat kasilta ja vikan vast kympiltä. Mutta syyhän minulla tietenkin on: halusin nukkua. Ja koska mökillä olin nukkunut useamman tunnin päikkärit, tiesin ennestään, etten tulisi saamaan unta ennen kuin puolen yön jälkeen. Varmasti ainakin joku teistä ajattelee: ”Kannattiko nukkua päikkärit?” No todellaki. Sain kotio päästyy suomennettuu enkkuu, vaikka se nyt sit kostautu tänään ku olin ihan ”töttöröö”, mut siis juu. Mun ei tarvinnu kuunnel isän kiukutteluu, ja sitä ku se tappelee äidin kans ja mollaa mua ja äitii, ei tarvinnu ees nähä sitä. Sain vaan olla käpertyneenä peittoon ja vetää unta kaaliin. ZZZzzz

Se tunne ku väsyttää ja ku ei kuiteskaan väsytä. :/ Sillee et mitäs tässä kello lähennee yhtätoista ja meikä on hereillä. Perus juttu, mutta kuitenkin niin rasittava. Talo on ihan hiljainen lukuunottamatta läppärin hiljaista hurinaa, näppäinten ääniä kirjottaessani, kellon raksutusta seinällä, puhelimesta hiljaisella soivaa Katy Perry Wide Awake  https://www.youtube.com/watch?v=GvgjG9RxX7c  ja sitä kun tuuli vinkuu ikkunanraoissa. Muuten on hiljaista, masentavaa olla yksin hereillä. Ehkä raahaudun alas hakemaan enkun kirjan ja koitan vetää sen lottorivin jo nyt. EHKÄ!  Äiti tulee kohta valittaan, ku mulla on huoneessa valot, ja miks oot viel läppärillä. Se ei tiedä mun blogista ja siitä että puran tänne mun taakkaani. Ensinnäki se pitäis mulle kauheen saarnan aiheesta: ”Mitä olet kerran nettiin kirjoittanut, et sieltä koskaan pois saa”. Jaa’a. Aha. Kerros äiti-kulta jotain uutta mitä en vielä ole kuullut. Ehkäpä hei puolet (tai varmaan enemmänkin) syystä miksi kirjoitan julkisesti, on se että muut samoja asioita kokeneet voivat lukea minun tarinaani ja he joilla ei omakohtaisia kokemuksi onneksi ole, oppisivat ymmärtämään meitä kovia kokeneita. Juuri siitä saan voimaa kirjoittaa julkisesti, että te kohtalotoverini saisitte rohkeutta ja tukea, että näkisitte, että täällä on monia muitakin samoja asioita kokeneita ja että nämä asiat voi sanoa julkisesti ääneen. Rakkaudella teille valitettavan runsaslukuisille kohtalotovereilleni!! <3 <3 <3 <3

Raiskauksen tai väkivallan uhriksi joutuminen tuntuu maailmanlopulta siinä missä niin moni muukin vakava asia. En todellakaan vähättele ko. juttuja pikku jutuiksi, ”Niistähän pääsee heittämällä yli” -tyyliin, en todellakaan! Tiedänhän itse sen niin pirskatin hyvin millaista on rämpiä siinä  suossa ja yrittää elää edes muutama sekunti kerrallaan. Kyllä minä tiedän. En voisi mitenkään kirjoittaa tällaisia asioita, ellen näitä olisi itse joutunut kokemaan. Tunteet ja ajatukset: ”Ei kukaan voi pitää minusta tällaisena viallisena, saastaisena, liattuna, pilattuna, sotkettuna, häpäistynä, alistettuna.”, ”Miten muka kukaan poika voisi edes ajatella seurustelevansa kanssani? Minulla on suuri henkinen sairaus: masennus ja sen lisäksi vielä minut on raiskattu useasti ja olen kohdannut törkeää väkivaltaa. Ei kukaan voi rakastaa minunlaistani.”, ”Miten ikinä enää pystyn harrastamaan seksiä? En saa henkeä pelkästä ajatuksesta, ahdistaa liikaa.” (Joo’o tiiän, ei oo kovin ajankohtainen, mutta vähemmästäkin sitä tuollaisia ajatellaan!), ”Miten ikinä pystyn jälleen luottamaan toiseen niin paljon, että päästän hänet edes kosketus etäisyydelle?” (Tuohon kaikki aina sanovat: ’kun löydät sen oikean, sitten pystyt’. Mitä vitsin saibaa! Ei paljoo lohduta!) ”Haluan kuolla, kaikkien on niin paljon parempi ilman minua.”, ”Kuka muka haluaisi olla kanssani, kun olen tällainen? Eihän lähestulkoon kukaan edes puhu minulle (kerro vaikka mielipidettään blogistani)!!??”, ”Istun yksin käytävässä, kuka muka vaivautuisi tulemaan lukseni ja kysymään (edes puhkikulutettua) ’mitä kuuluu?’ kysymystä.”, Eihän kukaan halua edes puhua tällaiselle paskakasalle, joka on antanut tehdä itselleen ja keholleen mitä huvittaa. Olen antanut häpäistä itseni! Kuka muka haluaa olla kanssani???!!!”

Pystyykö edes joku teistä lukijoistani vastaamaan joihinkin esittämiini kysymyksiin/ajatuksiin. Mielelläni haluaisin kuulla joitakin ajatuksianne, mitä mieleenne tulee, kun mietitte näitä.

Nyt taitaa olla korkea aika laittaa kone kiinni ja yrittää nukkua.. Ihan mälsää, oon jotenki niin kirjoitus tuulella, juttua riittää monesta eri aiheesta. Jaksaakohan joku lukea koko tekstini?

Rakkaudella lukijoilleni:

-Elina

Ps. Minulla on ikävä teidän niin kovasti päivääni piristäviä kommenttejanne.

Mun fiiliksiä eivät painajaiset pahemmin helpota

5.11.2014 Yleinen

VAROITUS!!!   VAROITUS!!!   VAROITUS!!!

Sisältää K-18 sisältöä

LUETHAN SEURAAVAN JÄRKYTTYMÄTTÄ?

Mahdotonta tai olet tunteeton eikä sulla oo nimeksikään empatiakykyä.

Varsinkin jos tunnet mut reaali elämässä, etkä oo kuullu mun exästä.. En tiiä mitä pitäis sanoa. Tää on kai näin helpoin kertoa. Tämä siis todellakin on totta, en liioittele tai mitään, puran vain oloani.  Toivon, etten menetä ystävyyttäni kanssasi, enkä kaipaa mitenkään erityistä kohtelua asiani vuoksi. Tämä on vain tosi elämää, joka on todella julmaa toisinaan.

 

VAROITUS!!!   VAROITUS!!!

Luithan yllä olevan tekstin, ennen kuin jatkat lukemista. Kiitos :)

 

 

Oon nähnyt aika monena yönä siitä paskiaisesta painajaisia. Kukaa teistä tuskin tietää kenestä puhun, kohta tiedätte. Kyse on siis mun exästäni jonka kanssa asiat menivät helvetin huonosti. En ees tiedä mistä aloittaisin. Valitan lukijat, mutten osaa kertoa tätä mitenkään hieno varaisesti joten möläytän tämän: eli se paskiainen on raiskannut mut, eikä vaan kertaa, vaan useita kertoja. Nyt varmasti mietit miksi jäin suhteeseen? Ei sekään ole niin helppoa.. Te jotka olette eläneet esim narsistin kanssa tiedätte millaista se on: ei siitä niin vain lähdetä.  Se manipuloi mua ja itsesuojeluvaistoni takia en muistanut tapahtumia, tai muistin mutten tiedostanut tai jotain. Seksuaalinen alistaminen ei sille riittänyt: se käyttäyty mua kohtaan väkivaltaisesti, todella väkivaltaisesti.

Vein asian poliisille kesäloman 2014 alussa. Nyt se on ollu syyteharkinnassa kaks kuukautta.  En ajattele asiaa tietoisesti, mutta näemmä tiedostamatta, joka ilmenee unien muodossa.

 

Mulla on kamala olo jälleen. Kirjoittelen maatessani sängyllä omassa huoneessani, samassa huoneessa jossa on tapahtunut niin monia kuvottavia juttuja.

Raiskaus on alentavin teko, jonka naiselle voi tehdä. Se likaisuuden tunne ei koskaan katoa. Se pysyy aina.

Tuo on oikeasti totta. Ajoittain mulla on ihan hirveä olla. Saastaisuuden ja likaisuuden tunteille ei ole rajoja. Tunnen itseni niiin kuvottavaksi olennoksi. Te jotka olette onneksi tämänlaiselta välttyneet ette ehkä ymmärrä miksi raiskatut tuntevat itsensä likaisiksi. En osaa selittää sitä, niin se vain menee. Asiaa voi yrittää ymmärtää esimerkkini avulla: Yleensä naiset haluavat olla juhliensa (varsinkin häidensä) keskipiste, se kaikkein kaunein, prinsessa. Raiskattu näkee kaikki muut upeissa puvuissa jotka maksavat maltaita. Itsensä hän näkee mudassa rypeneenä vain rääsyt yllään. Likaisena surkimuksena, jolla ei ole mitään asiaa hienoihin juhliin. Muut ovat kuin kuninkaallisia ja raiskattu on vain surkea kerjäläinen.

Kirjoitan varmasti aiheesta vielä lukemattomia kertoja, ellen saa itseäni hengiltä.  Pystyn siis puhumaan asiasta jotenkuten, mutta mikäli multa ei kysele, tuskin saa musta paljookaan irti..

Mutta siis vaikka pitkän viestin kirjoitinkin niin nyt mun tarvii ruvet nukkuun. Toivottavasti en taas näkis painajaisia niin ku viime yönäkin. Vihaan niitä ahdistavia painajaisia, jotka palauttavat kaiken mieleen kuin eilisen.

Hyvää yötä, vaikka tekstini olikin rankkaa luettavaa. Ens kertaan, moikka!

-Elina