Selaat arkistoa kohteelle rahaton.

yhteiskunnan hylkiö

3.2.2015 Yleinen

 

työtön ja sairas sossupummi.

Siinä se. Niin miusta ajatellaan. Kukaan ei vaan oo viittiny avata silmiään tai korviaan tai välittää miksi, miten ja minkä takia.

jokainen on oman onnensa seppä.

Ei aina. Kaikki on kiinni kaikesta. Jokainen asia on riippuvainen toisesta. Kaikkiin asioihin ei vaan voi vaikuttaa.

toiset vaan on syntyny kultalusikka suussa.

Itelläni tää lusikka oli suussa. Jossain vaiheessa vaan joko lusikan kulta himmeni tai sit se vaan katosi. Toivon, että vaan himmeni ja joku päivä huomaan et se onkin aina ollu kultaa.

 

no kuitenkin… voin väittää et oon onnistunu elämässäni jollain tasolla. Oon kirjoittanu ylioppilaaks, kukaan ei uskonu et pystyn siihen enkä usko et kovinkaa moni ”hyvän päivän-tuttu” uskoo sitä edelleenkää.

Oon kasvattunu koiran. Se ei ehkä oo maailman paras tottelemaan, mutta se tietää rajat ja se osaa perus käskyt eikä se vahingoita ketään, ainakaa tahallaan.

Oon ollut vakituisessa työpaikassa. Näin oli 7kk, kunnes aloin kärsimään sydämen tykytyksistä, kohonneesta sykkeestä ja pelosta. Miule ei juurikaan vaihtoehtoja annettu, irtisanouduin ja kadun, etten vienyt asiaa pitemmälle.

Rauhotuin ja kokeilin työelämää uudelleen ja hyvä niin. Kesätyö jatkui talven yli ja pääsin opiskelemaankin. Kukaan ei vaan varoittanut, että nuorikin voi palaa loppuun. Koulua ja töitä, aina. Toinen kärsi, ja se oli koulu. Vapaata aikaa oli saatava ja se vapaa-aika meni aivan muuhun kuin lepäämiseen. Yritin kuitenkin kovasti ja siinä ei hyvin käynyt. Kävin ylikierroksilla ja en osannut enää rauhoittua. En tuntenut väsymystä mutta olin kuin humalassa koko ajan. Lääkäriin ja sairaslomaa.

Unilääkkeet. Koulusta eroaminen. Töistä irtisanoutuminen.

koko kesä meni…se vaan meni. Muistaakseni suurimman osan ajasta olin ”radalla”. Syksyllä menin kouluun..ja erosin koulusta. Talvella hain kouluun, pääsin sisälle. Ajattelin että nyt on sopiva ala ja tätä oon aina halunnu tehä. Eikä koulutuskaan kestä kuin 2v. Juuri ennen koulun alkua tarjottiin töitä. Lottovoitto on saada töitä hakematta sitä. 2kk koulua ja töitä. Tiesin mihin rupesin ja tiesin että riski loppuun palamiseen on suuri, mutta ajattelin että se on vain 2kk. Ne pari kk oli raskaita. Ne vei ajan, rahat, parisuhteen.

huhtikuu 2013. Uus asunto, uus alku, päätös että takapeiliin vilkasusta tikku silmään. Tikku ei osunu silmään, se räjäytti sydämen. Uhkaus koulusta erottamisesta poissaolojen takia. Kiinnosti ja halusin mennä, mutta en jaksanut ja en toisaalta taas halunnu. Koulussa oli onneks luotettava henkilökunta, joka oli todella huolestunut miusta. Lupasin, että kesälomalla kerään itseni kasaan ja syksyllä tulen ja oon reipas.

kaikkee voi aina luvata,mut kuka sano et lupaukset ois pakko pitää.

skippaan vuoden välistä. Se vuos..se oli niin rankka henkisesti käsitellä et käsittelen sen ensin. Lyhyesti; asioita arvostaa vasta sitten, kun ne menettää. Touko-elokuu, kosteeta aikaa. Olin opiskelija ilman kesätyötä, mutten ollut työtön, sillä olin koulun kirjoilla. Silloin kuulin sen, sossupummi. se sattu. Niin läheinen sanoi sen ja valmiiksi maahan tampattu ihminen, se ei voi enää murtua, mutta se voi lohduttaa itseään. Niin mie teinkin, mitään en vaa siitä irti saanu.

syksy 2014. valmistuin koulusta. Jälleen aika aloittaa alusta. Tällä kertaa varmistan uuen alun ja muutan toiseen kaupunkiin sillä tekosyyllä et on töitä tarjolla. Niin piti ollakin, mutta oli pari muuttujaa tilanteessa. Näin olin siis palannut takaisin siihen, mistä yritin nousta. On työttömyyspäivärahaa, asumistukee, sosiaalitukee, on vuokraa, auton ylläpitoa, koiran lääkärimaksuja, nettimaksuja ja ruokaakin olis saatava. Koulun kirjoilta ulos 3.11, tutkintotodistus oli kirjattu vasta 16.12. Tällä välillä minusta tuli yhteiskunnan hylkiö. en ollut oikeutettu edes asumistukeen. Joulukuussa sain asumistuen ja veronpalautukset. Maksoin vuokran.

Ennenku kukaan miettii päässään et ylimääräsiä menoja ni haista p…

1. Auto. Miule on sama vaikka sitä ei ois. Se tarkoittas vaa sitä et tukiverkko kotikunnalla menis kauemmaks. Minähän se olen joka kotikunnille palaa, muilla kun on työt ja menot. Isäni maksaa auton isoimmat kulut.

2. Koira ja el.maksut. se koira on syy miun hymyyn. Se on miun lapsi. Kaikki kaikessa. Pihistän omista menoista, jotta sillä on kaikki tässä heti nyt. Suuren kiitoksen( ja määrän rahaa) olen velkaa vanhemmilleni, mutta he tietävät että koira on viimeinen asia, josta luovun.

3. Netti. Se on hyvä et vaaditaan kaikki sähkösenä. Sähköseen asiointii tarvitaan netti. Ja onhan asiat helppo netissä hoitaa ja tarkistaa ja miusta netti kuuluu joka talouteen. Tavalla tai toisella.

4. Ruoka. En sano muuta kuin että on syöty puuroo ja juotu kahvin sijaan teetä ja oltu syömättäkin ja ruoka korvattu ihan vaan veden juomisella. Onhan tässä painokin paikkakunnan vaihtamisen jälkeen tippunut 4kg. Ihan vaan itsestään. Olen myös sairastellut ja kärsinyt järkyttävistä hammaskivuista, mutta ei ole varaa nyt itseään hoidattaa. Joululahjatkin ostin pullonpalautusrahoilla, jotka eivät olisi kuuluneet minulle.

nykytilanne. Töitä saatu uudelta paikkakunnalta. Vielä on vaan epäselvää milloin ne alkavat. Tai..soitettiin että nyt sait töitä ja varmistettiin tiedot jne..työsopimusta tässä vaan ollaan ooteltu ja tarkempaa tietoa. Tammikuussa en saanut kuin asumistuen. Maksa sillä sit laskut ja vuokra. Maksoin vuokrasta osan. Olin väsynyt ja kuumeillut joulusta asti, muita oireita ollut läpi syksyn.. ajattelin vaa et stressi näyttää voimiaan. Kun kuulin että saan töitä, halusin tulla vielä kotikunnalle moikkaamaan miule tärkeitä ihmisiä ja olla kaikkien kanssa. Sairasteluni vähän arvelutti, mutta uudella paikkakunnalla minua ei otettu lääkäriin vastaan, sillä kotikuntani oli muualla. Siispä pakkasin koiran ja laukut autoon.

ei. Päivä kotimaisemissa ja kaikki leviää käsiin. Koiraa taas eläinlääkäriin, autoo katsastamaan ja omakin terveys alkaa pettämään. Olin jo sitä mieltä et auto seisontaa ja lisää luottotilejä kehiin, koira kuntoon. Äitini maksoi auton katsastuksen…ja koiran eläinlääkärin. Ja passitti minut menemään päivystykseen. Sain antibioottikuurin ns.yleiseen naisten vaivaa. Sanottiin että soittele parin päivän päästä tarkempia tuloksia. Soitin, yleinen vaiva oli vähä pahempi ku aluksi luultiin, mutta soita jos ei lääkkeet auta. 2 päivää tuskaa ja kipua ja kuumeilua. Soitto lääkäriin ja heti sairaalaan. Tää yleinen vaiva olikin vähä karannu vaarallisemmille vesille, todettiin munuaisaltaan tulehdus. Uutta lääkekuuria ja käskettiin lisätutkimuksiin ja jos olo ei ala paranemaan niin soittoa takaisin. Täysin viimeiset rahani menivät lääkkeisiin, niihin, jotka olivat väärät ja niihin, joiden nyt pitäisi auttaa. Koitin varata aikaa lisätutkimuksiin, soitin kuuteen eri numeroon, kukaan ei tiennyt mitään. epätoivo.

samalla huomaan että tammikuun ajalta on maksettu ttpvraha ja helmikuun asumistuki. Kaivoin kalenterini esiin ja selasin laskujen eräpäiviä. kirosin.  Kotivakuutuksesi irtisanoutuu, eräpäivän jälkeen ulosmitataan, maksumuistutus, koron lisäys… romahdin. Hetki meni, että kokosin itseni. Aloin laskemaan ja laskin monta kertaa. Ei auttanut muu kuin maksaa laskut, etten ole luottokelvoton sillä tarvitsen vielä luottoa, maksoin helmikuun vuokran ja osan tammikuun loppuvuokrasta ja laitoin viestiä vuokranantajalle että tammikuun vuokrasta puuttuu edelleen vähän.. hän oli onneksi ymmärtäväinen.

tällä hetkellä kuumetta 38, olo on aika sekava ja vähän sattuu kylkeen. Auton vakuutukset erääntyy ylihuomenna, muut maksut hoidettu tai soviteltu ja se riittää miule. Tätä kirjoittaessa on mennyt aikaa ja kello on paljon. Ei ollu työsopimus tullu postissa vieläkään ja aamulla alkaa taas selvittely jatkotutkimuksista että missä ja milloin. Terveeksi haluan ja tiedän etten voi suinpäin jonojen ohi kiilata, mutta haluan omaan kotiin toiselle paikkakunnalle ja en välttämättä kivuiltani kestä matkaa kokonaan, enkä nyt välttämättä haluaisi nalkuttaa, mutta kaksi väärää diagnoosia saaneena ilman kunnon tutkimuksia..miun sisällä on nyt jotain vikaa ja kukaa ei tiiä mistä sitä käytäs selvittää. Eka lääkärihän sanoi miule päivystyksessä ”kokeillaan nyt kepillä jäätä”.

ja näin olen töiden alkua odottava, terveytensä ja toivonsa menettänyt ”sossupummi” vaikka sossun luukulle en vaan enää taivu.

En usko parempaan huomiseen, uskon opettavaiseen eiliseen.

Hyvää yötä :*