Selaat arkistoa kohteelle pyöräily.

Tiistai 4.4. tilitys päivästäni

4.4.2017 Fiilikset matalalla, jotain positiivista, Jotain sälää, Kuulumisia (negatiivisia tosin)

Enpä oo toviin mitään rustaillutkaan, nytkin kyl pitäis lukea maantietoa, mut en vaan jaksa. Tää päivä on ihan fyysisestikin ollut kaikkea muuta kuin löhöilyä. Aamul herätys suht aikaisin, koska mun piti olla pyöräkorjaajan luona klo 10.30 Matkaa tulee 17km ja tietenkin tänään on tuulisin päivä useempaan viikkoon. Okei tiedän se et tääl tuulee ei oo mikään ihme, varsinkin kun on menos kaupunkiin päin kohti merenrantaa. Anyway kun ynnää yhteen vastatuulen ja sen et kuntoni on rapistunu talvella, tiesin etten pääsis tunnissa sinne (suht normi on 50min, pari kertaa jopa 45min), joten hyvin tiesin et tarvisin varmuuden vuoks reilummin aikaa. Mun siis piti lähteä klo 9.15, mutta kuinka ollakaan olin unohtanu tehdä useemman homman ja sit jouduin tekeen ne kiireellä +melkein unohdin kesärenkaat kotiin (enhä ollu menos vaihdattamaan nastoja pois). Eli mul meni myös oma aikana kun koitin löytää edes melkein mukiin menevää ratkaisua. Lopulta taisin päästä lähteen jo n. 9.20, etten myöhästyny ihan kauheesti. Pari minimaalisen lyhyttä taukoa (parempi viritelmä kesärenkaist ja toine oli juomatauko, jota en renkaiden kanssa viittiny ruvet säätään) ja muuten koitin painaa meneen. Okei oon pahemmallakin vastatuulella polkenu nimittäin viime kesänä ehtool ysin jälist 16km, aikaa meni valehtelematta 1,5h. Sillo oli äytön vastatuuli+melkeen koko kotimatka ylämäkeä, sillo tuntu silt et yritän polkee ylämäkeä jonka jyrkkyys on vähintään 80 astetta, eikä helpottanu oloo et olin muutenki jo naatti. Vauhti tais olla pitkälti 10-12km/h, oli niin tosi mukavaa kattella noita lukuja kun tiedän, saavani tasamaallakin suht helposti 30km/h rikki, joskus jopa 40km/h.

 

Jälleen tänään sai loistaa suomalainen täsmällisyys, mun siis piti olla siel klo 10.30 ja olin siel 10.29, tosin olin monesti matkal sata varma etten ehdikään ja viimeset about 4km poljinkin hieman vauhdilla. Korjaaja ihmetteli oikeen ääneen kuinka hyväs kunnos mun pyörä on kun ottaa huomioon et se on ostettu 8 vuot sit ja se on todellakin ollu kovas käytös, eikä sitä oo pidelty silkkihansikkain. Laskeskelin et oon ajanu tuol ainakin 10 000km, mutta tuskin riittääkään. Pyörä on melkein alkuperäisessä asussaan: ketjut vaihdettiin ekaa kertaa koko aikana viime vuonna, renkaita oon useamman saanu rikki joten niistä en sano mitään, vaihteet meni vaihtoon tänään (pyörä 7 vaihteinen), nii ja satula vaihdettiin vuos sitten parempaan ja lukko koska olen avaimen kamittanu jonneki kuuseen ja tuo uus on hiukan parempikin. (Tuol kaupungis en suostu jättään pyörää hetkekskään vahtimatta vaan laitan sekä pyörän oman lukon lukkoon että tuollasel ”irtolukol” esim. telineeseen kiinni. En myöskään jätä pyörään matkamittaria, vaikkei se kallis olekaan, mutta siitä on tullut tärkeä, siitä näkee nopeuden ja todenmukaisesti matkan. (Viimesen 11kk:n aikana oon pyöräilly 2 322km, ei muuten luku olis noin iso ellen olis viime kesän ottanu itteni kans kisaa 1 000kilsast.)  Hiukan tuntuu et tääl olis Satakunnan Amsterdam, kun vähän väliä pyöriä katoilee, niin lukollisest varastost (luultavasti joku samas talos asuva vieny), kuin myös omistajan nähden, eikä pyörän arvolla oo mitään väliä lähtee niin maastopyörä kuin vanha mummis tai melkein romuttamolta noukittu.) Muuta en sitten keksikään. Jeps että näin. Kattoo pääsenkö ajaan tuolla viel toiset saman moiset vai sanooko sopparin aiemmin irti. Nii ja pyöräkorjaajaa huvitti myös se, että pyöräni (Helkama Kaunotar) on made in Finland, eipä sellassia enää saa.

 

Korjaajalta lähdettyäni menin kauppakeskukseen ja etin ittelleni mukavan sopen sillä odotin yhtä kaveriani käyttäen ajan hyödyks lukien lauantain hissan kokeeseen. Ja kyllä koulullani on mahtava tapa pitää täs ennen pääsiäistä nelos jakson lopus random lauantaityöpäivä. Kaverin kans paransin maailmaa vajaan tunnin, hänen lähdettyään luin vielä puolituntisen, onneks viikolla iltapäiväl ei oo paljoo ketää liikkeel, joten taustahäly ei kauheesti haitannu. Sitten sainkin pyöräillä nykyisen terapeuttini luo.

 

En muista olenko täällä kirjoittanut siitä että aloin käymään yksityisellä psykoterapeutilla, mutta jos otan pienen tiivistelmän tähän väliin. Eli hieman kärjistettynä syy on se ettei julkisella puolella ole tilaa, joten mun katottiin olevan valmis vaihtoon (lääkkeet yms. kattellaan edelleen vanhas paikas). Nykyinen terapiani on nimellä Kela-terapia, koska Kela maksaa osan kuluista, tosin päätöstä ei ole vieläkään kuulunut. Koska olen vaihtanut niin monta kertaa terapeuttia (ja lääkärit ovat vaihdelleet vielä useammin), olen jo niin tottunut vaihdoksiin, että tuo oli mulle aika yhdentekevää. Olipa huonosti muotoiltu, meinaan et vaihdokset ovat mulle jo niin rutiini, ettei paljon hetkauta. Tämän terapeutin löytäminen oli haasteellista, koska monilla oli täyttä, tästäkin joku toinen sanoi että hän luuli ettei tämän luokse pääsisi, joten ei suositellut siksi. Mutta nyt olen tammikuun lopusta käynyt kerran viikossa tämän uuden luona ja hän taitanee olla paras tähän mennessä. Tosin vielä en ole joutunut sellaiseen rääkkiin kuin tutustumiskäynneillä sain ymmärtää. Rääkillä meinaan traumojen sun muiden tarkkaa tarkastelua ja läpikäyntiä. Mutta kaikki aikanaan..

 

Tulin kotiin suht myöhään koska hain ystävältä Toyotan avaimet, sillä olin lainannut autoa hänelle, kun hän meni koulusta käymään jossain eikä toisen vuosikurssin opiskelijoilla vielä tuppaa olemaan ajokortteja. Ja juurikin omin lupineni lainailen isän autoa, ragekohtaus siit vaa olis tullu jos olisin menny asiast kysyyn. Pikkuveli tuli samaa matkaa kyydilläni kotiin niin hänen ei tarvinnut miettiä ja matkustaa bussilla.

 

Tosiaan olin kotona viideltä ja kiljuva nälkä ollu viimeset pari tuntia, koska en ollu reissullani missään vaihees muuta kuin kaks voikkaleipää (ruisleipää välis keitettyy kananmunaa). Äiti tuli töist vähän myöhemmin ja pyysin et ruokana olis jotain suht nopeeta, kun vatsani ei kestäny odotel perunoiden kypsymist. Vatsakipu vaan ei hellittänyt syömisen jälkeen vaan jatkui pitkälle iltaan.

 

Tunti syömisen jälkeen lähdin naapurin kans koiralenkil, täl kertaa meil oli vaan Sohvi (joku sekarotuinen, about suomenpystykorvan kokone), koska naapurini äiti oli lähteny perhoskoirien (2kpl) kans lenkil. Joten tällä kertaa kävelyvauhti ei ollu pikkukoirien mukaista löntystelyä ja jatkuvaa pysähtelyä, vaan päästiin ihan mukavaa vauhtia etenemään. Fiilikseni ei ollut kaksinen, enkä ollut kummemmin hyvää seuraa lenkillä. En tiedä huomasiko ystäväni vai onnistuinko sittenki piilottamaan sen suht hyvin. Syitä on useampi huonoon vointiini on useampia: ensinnäkin mielialani oli muutenkin matalalla. Toiseksi mulla vatsani on ollut melkein koko päivän aika pahastikin kipeä eli se ei helpottanu oloa yhtään. Eikä myöskään se että mulla oli hiukan hutera olo, koska en oo syöny tänään kovinkaan paljoa, mutta liikuntaa kuitenkin harrastanu suht paljon. Mul ei ollu kovinkaan sosiaaline olo, ei huvittanu olla kenenkään lähel ja ol tekemisis yms., halusin vaan vetäytyä omaan rauhaani. Sain onneksi lyhennettyä lenkin pituutta 1-1,5kilsalla, koska olo oli sen verran kurja +lenkki olisi kestänyt kauemmin, en tänään vaab halunnut muuta kuin vetäytyä huoneeseeni, vaikka fyysisesti olisinkin jaksanut. Kun pääsin kotiin kapusin huoneeseeni melkein heti, koska oma rauha +fyysinen väsymys +ei inspiny syöminen, vaikka se ehkä olisikin ollut järkevää +mietin että voisin tulla kirjoittamaan tätä.

 

Nyt siis koeviikko menossa lukea pitäisi ja tehdä pari pientä maantieteen kirjoitusta. Juuri tällä hetkellä vaan tuntuu siltä, et voisin tehdä Prinsessa Ruususet ja nukkua 100 vuotta tai tokko oloni siitäkään paranisi. Tulipas kerrassaan tekstiä. Jos vaikka tältä erää lopettaisin ja matkustelisin höyhensaarille.. Hyvää yötä

 

-Elina

 

Vaarallinen PT

8.2.2017 Yleinen

Puhun jälleen naurettavista, pakkomielteen kaltaisista malleista päässäni. Syömisen lisäksi sellaisia liittyy oletettavasti myös liikkumiseen. Anoreksia on kopeloinut kaikkea elämäni varrella keräämääni liikuntaa koskevaa informaatiota ja muunnellut sitä tavoitteisiinsa sopivaksi. Nyt se yleisistä suosituksista kieroutunut informaatio on vakiintunut päähäni ja ruokailumallien tavoin siitä on hankala päästää irti.

Liikuntaan liittyvät pakkomielteisyyteni muistuttavat oikeastaan enemmän sääntöjä, joiden rationaalisuus on kääntynyt ylösalaisin. Toisin sanoen niissä ei terveellä järjellä ajateltuna ole päätä eikä häntää. Ne ovat aivoihini kirjailtuja käskyjä joita sokeasti noudatan, ja joiden vastustamiseen tarvitaan tahdonvoimaa, energiaa, ja sitä nimenomaista tervettä järkeä.

Yksinkertaistettuna minun liikuntamallini on seuraavanlainen: Anoreksian minulta kieltämien oikeiden, valtakunnallisten liikuntasuositusten mukaan se, mikä luetaan hyötyliikunnaksi, ei ole sitä minulle. Kouluun, kirjastoon, kotiin, tai mihinkään muuhunkaan tiettyyn kohteeseen kävelemistä tai pyöräilyä ei lasketa liikunnaksi minun kohdallani. Minulle ne ovat vain matkoja jotka täytyy liikkua. Kävely- juoksu-, tai pyöräilylenkille erikseen lähteminen lasketaan. Vaikka siis juoksisin joka aamu koululleni ja siihen kuluisi 45 minuuttia, sitä ei lasketa. Päivän liikuntasuoritus on silloin yhä tekemättä. Jos lähden koulun jälkeen juoksemaan ja teen saman mittaisen lenkin, se lasketaan. Tästä huolimatta kaikki mahdolliset matkat on tehtävä liikkuen, ja sen seurauksena vähintään tuplaan liikuntamääräni päivittäin.

Urheilusuoritusten aikana ajan itseni äärimmilleni. Lopettaminen on sallittua vasta kun sen on kaikkien fysiikan lakien mukaan pakko tapahtua. Tätä pakkoa ennen tapahtuva sairauteni suunnittelema suoritus voidaan jakaa prosentteihin sen mukaan, kuinka suuri osuus siitä koostuu vartaloni todellisesta jaksamisesta, ja kuinka suuri osa on ainoastaan tahdonvoimalla tehtyä. Se on kunnostani huolimatta aina 50%-50%. Tahdonvoimaa on tervettä ja sairasta, ja kummankin avulla ihminen pystyy ihmeellisiin asioihin. Tahdonvoimalla hypätään sairauden pyörään ja mahdollisesti myös sieltä pois. Sen voima ei kuitenkaan korjaa väsynyttä sydäntä, ja siksi Anoreksia on kohtalokas personaltrainer.

Käyn ruokailuni läpi satoja kertoja päivässä. Sen lisäksi minun on käytävä liikuntasuunnitelmaa läpi, kunnes se on hoidettu päivän osalta. Suunnitelman toteuttaminen tuottaa tuhottomasti tuskaa erityisesti fyysisen sairastamisen, kuten kuumeen, flunssan, tai esimerkiksi juuri rytmihäiriöiden aikana. Levon tarve ei kuitenkaan poista urheiluun ruoskivia ajatuksia. Kyseiset ajatukset aloittavat ensin tehokkaan manipuloinnin, joka ennen sai minut ohittamaan fyysisen sairastamisen tuomat tarpeet. Kipeänä urheilu on sairasta. En tee sitä enää, mutta urheilumallin pakottavat ajatukset ovat yhä olemassa. Kun olen vuoteen oma, ne eivät enää manipuloi minua liikkumaan. Nykyään ne kanavoivat energiansa ruokaan. Niiden mukaan liikkumisen lopettaminen on oltava nähtävissä aterioissa: Jos ei liiku, ei voi syödä.

Haluan korostaa, että kaikki edellämainittu on sairasta, mihinkään perustumatonta, sekä kaikella tavalla erittäin väärin. Ne vääryydet ovat ruokailujen tavoin vain juurtuneet syvälle minuun, ja teen niiden pois kitkemisen eteen töitä päivittäin. Jos ei liiku, ei voi syödä? Se on hyvä esimerkkilause Anoreksian tavasta kääntää kaikki väärin päin. Terveyttä kuunnellakseni minun on ensin asetettava sen sanat oikeaan järjestykseen, koska jossain sen puheissa piilee aina valheisiin naamioitu totuus. Tässä tapauksessa totuus seuraava: Jos ei syö, ei voi liikkua.

Tästä puuttuu tonni.

10.6.2015 Yleinen

Ajatus 1000km pyörälenkistä syntyi kesällä 2014. Se tuntui silloin hyvältä idealta, ja tuntuu vieläkin kun ensimmäistäkään polkaisua ei ole suoritettu.

Reittivaihtoehtoja oli kaksi. Ensimmäinen suunnitelma oli Kuopio-Joensuu-Imatra-Lappeenranta-Lahti-Tampere-Jyväskylä-Kuopio, mutta kokonaan koluamatta jäänyt länsirannikko vei voiton, ja yhden miehen retkikunta liikkuu akselilla Kuopio-Iisalmi-Muhos-Oulu-Kalajoki-Pietarsaari-Seinäjoki-Jyväskylä-Kuopio. Googlen karttaohjelma antaa tuolle reitille matkaksi 997 km, mutta luotan, että saan puuttuvat kolme kilometriä ajettua haahuilemalla pitkin Pohjanmaata.

Tarkoitus olisi ajaa mahdollisimman suoraviivaisesti, eli taukoja silloin kun tuntuu, että tarvitaan ruokaa koneeseen tai kun silmät ei enää pysy auki. Pyörä lähtee liikkumaan perjantaina klo 8:00 – 9:00. Perille pitäisi päästä sunnuntain aikana.

Koska keli vaikuttaisi olevan vähemmän helteinen, saa matkaan ottaa vaatetta ihan reilusti. Yöllä on kuitenkin helvetin kylmä, ja siihen yhdistetty mahdollinen vesisade syö energiaa rotan lailla. Varsinaisia sadevaatteita ei ole tullut hommattua, mutta muuten pyöräilyvaatetta on kertynyt sen verran, että vaihtoja voi suorittaa kun tarve vaatii.

Matka taittuu Fuji-merkkisellä maantiepyörällä. Siihen lainasin satulatolppaan kiinnitettävän takalaukun eräältä aloittelevalta kuopiolaiselta pitkänmatkanpyöräilijältä. Siihen ängetään tavaraa niin paljon kun mahtuu, loput reppuun, jos jotain meinaa kyydistä jäädä.

Se mikä tässä on hienoa, niin nyt on saanut hyvällä omallatunnolla syödä aivan helvetilliset määrät ruokaa! Ja, nimenomaan hiilareita kaikissa sen kauniissa muodoissa. Pastaa tai perunaa joka ruolla. Paahtoleipää en ole syönyt näin paljoa sitten poikavuosien. Karkkia jälkiruoksi. I love it.

Reitti on siinä mielessä jännittävä, että Iisalmen jälkeen mennään ihan uusille reiteille. Oulussa olen toki käynyt, mutta autolla ja siitäkin on jo toistakymmentä vuotta aikaa. Siitä eteenpäin ei ole sitäkään vähää kokemuksia. Eipähän käy tylsäksi. Jyväskylästä eteenpäin voi sitten taas heittää autopilotille.

Huomenna ostamaan sisärenkaita, urheilujuomaa, energiageeliä ja pientä purtavaa. Aerotangon ajattelin asentaa takaisin pyörään tätä sketsiä varten, saa vähän dynaamisemman ajoasennon tarvittaessa.

Jännän äärellä tässä ollaan. Vuorokauden kestäviä reissuja on tullut ajettua kesällä ja talvella, mutta nyt on matkaa vielä puolet enemmän taitettavana. Jos tämä pitäisi pelkällä fyysisellä kunnolla suorittaa, niin jäisi varmaan tekemättä, mutta kun on varttihullu niin vielä on toivoo.

Mutta, loppuviimein, eihän siinä tarvitse kuin jalkoja pyörittää ja nauttia matkasta!

 

Pyllyn posket kovilla

6.5.2015 Yleinen

Huh, nyt voi sanoa, että kannikkaan koskee! Oon ollut ahkera ja pyöräillyt jopollani (tarkemmin sanoen se on kyllä retro ;)) paikasta A paikkaan B tänään kaksikin kertaa ja siinä välillä suhaillut siellä ja täällä ja vähän tuollakin. Retro- kausi on siis korkattu ihan urakalla ja se kyllä tuntuu hanurissa! Herkät pyllyn poskeni tarvitsevat vielä hieman totuttelua tähän uutukaiseen kesäiseen lajiin..

Asiaa ei toki auta yhtään se, että olen tehnyt saliakin vähän miten sattuu ja persposkiakin aika monena päivänä jo peräkkäin, joten saattaahan tuo vähän jo alkaa tuntumaan, jos vaikka huomenna antais kannikoiden levätä. Ainakin salihommista. Itse takamus ei ole siltikään ulkonäöllisesti siitä mihinkään muuttunut, ihan yhtä läppänältä se mun mielestä vaikuttaa, kun aina ennenkin. Tai ei nyt varsinaisti läppänä, mut ei järin pulleakaan. Ainakaan halutulla tavalla.. Mutta tänään jalkaprässi tuntu yllättävän kevyeltä niillä painoilla, mitä muistelisin aiemmin enimmillään käyttäneeni. Etureikkareihinkin sai lisätä jopa pari punnusta. Mutta miksei se hitto vie näy missään!?

On tämäkin melkosta pitkä piimäsen ihmisen touhua. Ei siis oikeestaan mun laji, mutta silti sitä yrittää ahertaa. Näin pitkästä aikaa viikonloppuna serkkuani ja hän alkaa dieetata ja reenata taas syksyn body fitness- kisoihin. Jokseenkin välillä tulee semmonen älytön ärsytys, et miksei mulla ole semmosta itsekuria, kun tällä serkullani on. Se on kyllä pienestä pitäen ollut täydellisyyden tavoittelija ja hillittömällä itsekurilla varustettu henkilö. Jotain siellä on pieleen mennyt, kun meidän vanhemmille on jaettu nuita periytettäviä ominaisuuksia. Täältä suunnasta jäi jotain uupumaan ja pahasti tuon itsehillinnän saralla.. Mutta ei se auta, kesäkunnossa se on valaskin! :D

Uusi harrastus.

10.4.2015 Yleinen

Tätä olin odottanut kauan, että pääsisimme Murusen kanssa pyörälenkille -Murunen kyytiin ja baanalle.  Eilen saimme istuimen pyörään ja kypärän Muruselle. Istuinta olimme katselleet jo aiemminkin ja päätyneet Hamaxiin, tukevuuden ja kallistusmahdollisuuksien vuoksi. Kypärä oli oikein muodinmukainen, vähän niin kuin skedekypärä. Olisin ehkäpä halunnut lapsellisemman mallin Muruselle. Pitää varmaan liimailla jotain söpöjä tarroja siihen. Tai sitten salaa tilata uusi netistä, siellä on vaikka mitä söpöjä. ;) Tässä ne pyöräilyvälineemme ovat:

IMG_20150410_160115

IMG_20150410_160051

Tänään perjantaina sitten lähdimme poljeskelemaan. Vähän oli murunen ihmeissään. Eikä kypärä ollut ihan kovin mieluinen, mutta onneksi pysyi kuitenkin päässä. Tarakalta vaan kuului: ”kiikaa, kiikaa..” . Joo no voihan sitä tärisevää kyytiä kiikkumiseksikin sanoa. Pyöräilimme minun mummolleni ja takaisin. Enpä ole itsekään tänä keväänä vielä pyörällä huristellut. Se rapian 10 kilometrin polkeminen toimi hyvin verryttelynä vieläkin jumissa oleville jaloilleni. Paluumatkalla en ole varma oliko Murunen jo unessa pysähtyessämme naapurin pihalle. Saattoipa torkahtaa, niin mukavan tasaisen täristävää vauhtia pidettiin. Pyörälenkki sujui kyllä odotettuakin paremmin. Tempperamenttipakkaus kun ei saanut yhtään hepulia.

Niin lesona kyydissä ;D

Niin lesona kyydissä ;D

Treenin puolestakin pyöräily sopii eri tarkoituksiin. Pyöräilyyn saa vähän lisää vastusta, kun on kyytiläinen kyydissä. Palauttavana lenkkinä toimii hyvin. Miksei myös intervallityyppisenä ja tietysti aerobisen kunnon ylläpitoon. Voisin jopa käyttää treenimuotona silloin tällöin. Paljon mukavampaa kuin spinning. Siitä en olekaan koskaan pitänyt. Tässä lajissa sentään maisemat vaihtuvat ja saa raitista ulkoilmaa. Tykkäänkin tehdä treenit  ulkoilmassa, sali tietysti on asia erikseen, sitähän mä rakastan. :D Mutta siis mielummin juoksulenkki kuin ryhmäliikuntatunti. Nykyään niin.

Pyörälenkiltä oli kiire kotiin, siksi poljettiin tasasen kovaa vauhtia. Kyllä pilipalipyörälläkin saa sykkeen ylös ja tuntee polkeneensa. Syy kiireeseen oli se, että ehtisimme antamaan onnenpotkut miehelleni illan peliä varten. Potkut menikin perille, komea voitto ja maali! Murusella on isinsä kanssa omat rituaalit onnen toivotuksiin. Niin söpöä. <3

Läpyt isin kaa. <3

Läpyt isin kaa. <3

Mutta siis joo, kyllä pyöräily on ehdottomasti meidän uusi harrastuksemme. Suosittelen. Etenkin jos on ongelma päästä treenailemaan ilman lasta/lapsia(silloin kärry perään).

Menkäähän spinningin sijasta huristelemaan polkupyörällä! ;)

Ostoksilla

28.3.2014 Yleinen

Käytiin siis tänään äiskän kanssa kaupoilla ettimässä mulle kevät-/syystakkia. Äiskä haki mut koulusta et päästään suoraan kaupunkiin eikä mun tarvii käydä kotona välissä. Mukaan lähti musta softshell-takki ja kahet kengät(mustat ja punaset). Kävin myös kirjastossa lainaamassa Matka maan uumeniin-leffan, joka me katotaan huomenna mun kaverin kanssa. Teen siitäkin leffasta arvion huomenna tai sunnuntaina. Voin luvata, että näitä leffa-arvioita tulee melkein joka viikko, kun katotaan kamun kanssa yks leffa per viikonloppu kesään asti. Saadaan aika kulumaan nopeemmin kesälomaan:)

Tulin tossa äsken kotiin Nooran luota. Noora asuu n. 5 km päässä meistä ja meen sinne yleensä pyörällä kesällä, keväällä ja syksyllä tai kävellen talvisin(tänään menin pyörällä). Me siivottiin Nooran ja sen siskojen kanssa Nooran vaatekaappi ja sit me vaan juteltiin niitä näitä.

Koulussa ei tapahtunu oikeestaan mitään erikoista. Saatiin enkun kokeet ja sain siitä 8. Ihan hyvin se meni, mut oisin toivonu 8½.. Aina ei saa mitä tahtoo. Kässässä teen vaaleenvihreetä kesämekkoo mustilla letitetyillä olkaimilla ja sain sen aika hyvin aluille tänään. Mut nyt niitä kuvia:

Tos on noi punaset kengät

DSCN0410

 

Täs on ne samanlaiset mut mustat

DSCN0405

 

Ja sit vielä se softshell-takki

DSCN0411

 

Siinä on aika isot etutaskut. Takissa on 4 taskuu. 3 vetoketjullista ulkotaskuu ja 1 vetoketjullinen sisätasku. Et ei ainakaan taskut lopu kesken..

♥: Amanda