Selaat arkistoa kohteelle putro.

Nouseeko katu vai kaadunko minä?

3.3.2019 Yleinen

Samuli Putro on kyllä monipuolinen taiteilija. Itse pidän ehkä eniten hänen rock-henkisistä soololevyistään – Tavalliset hautajaiset ja Taitekohdassa – mutta kyllä näissä myöhemmissä levyissäkin on oma juttunsa. Mies on ollut jo Zen Cafen ajoista lähtien ilman muuta Suomen johtavia sanoittajia ja lyriikat ovat pääosassa uudellakin levyllä.

Pienet rukoukset -albumi on Putron oman luonnehdinnan mukaan ollut pitkä ja vaikea prosessi. Muutaman kuuntelukerran jälkeen on vaikea sanoa, mistä moinen johtuu. Biisit ovat varsin saman näköisiä ja oloisia kuin edellisellä Valkoinen hetero -levylläkin. Ehkä takana on jotain henkilökohtaista ja hankalaa, jota kuuntelijan on mahdotonta tietääkään. Luettuani muutaman keikka-arvostelun, luulen että levy on puhuttelevampi livenä – kuten Samuli muutenkin on. Omalla kohdallani fanittaminen tapahtuu toistaiseksi valtameren toisen puolelta ja keikkakunnon voin tarkistaa vasta vuonna 2020.

Mutta itse levyyn, kymmenen kappaletta, kaikki omia tuotoksia. En löydä yhtään täytebiisiä, jokaisella on selvästi oma tarkoituksensa ja Samulin kohdalla ennen kaikkea – oma tarinansa. Luulen, että muutkin kuin minä löytää itsenä, omat ajatuksensa tai läheisensä sanoituksista. Tämä maaginen taito Putrolla on aina ollut, tuottaa tarinaa, josta helposti löytää itsensä. Kipeitä, pimeitä tai muuten vain piilotettuja tunteita tai tapahtumia.

Levyn aloittava Rakkaus taas käsittelee ainakin Raamatusta tuttuja hyveitä ja tunteita. Rakkaus on pääosassa ja johtolauseena on myös mystinen ”Nouseeko katu vai kaadunko minä?”. Onko rakkauden ja seksin sekoittaminen tavallista?

Hankala, vaativa, helppo ja kaunis on klassinen rakkauden tunnustus, mutta varustettu Putro-twistillä. Kuinka vanheta arvokkaasti ja onko se mahdollista? Kanssasi on. Aika isosti sanottu.

Metrotunneliin voisi olla kaupunkilaisen jutustelu maalta tulleelle rakkaalleen, konditionaaliin kirjoitettu tunnustus jossa on toivoa, rohkaisua ja arkea. Tarroineen, pultsareineen ja villapaitoineen.

Albumin nimikkobiisi Pienet rukoukset on tunnustus salaisesta ihastuksesta tai jopa stalkkaamisesta. Tuttu tunne taatusti jokaiselle, mutta itse kertomus on puettu hyvin tavanomaiseksi, lähes viattomaksi hilpeydeksi. Biisin helmet ovat lauseet ”Vaate, jota kannat lepää vartalollasi, se hyvä ettei kehrää” ja ”Minä katson sinua ja sinä katsot minuun”. Suomen kielen käyttöä parhaimmillaan.

Ilmasta tehtyjä on etukäteen ainoa julkaistu albumin sinkkujulkaisu. Olemukseltaan selvästi kaupallisin kappale, joka on Putroa tyypillisimmillään. ”Repivän vaikea aikuisuus” on hieno käsite, mutta ilmasta tehty ihminen jäi itselleni hieman mystiseksi.

Räjähdyspisteessä on huoleton ja lapsenomainen jutustelu siitä, miten kannattaa olla huolehtimatta maailmanmenosta, vaikka se kuinka olisi hurjaa. Ottaisi oman aikansa, olisi murehtimatta ja välittämättä ja toteuttaisi omat juttunsa ja toiveensa kaikesta huolehtimatta. Tiedän että tämä on viesti juuri sinulle joka saatat huolestua tämän päivän välillä ahdistavistakin tapahtumista ja uutisista.

Yö peitti sinut on hämmentävä ja samalla Putron lyyristä neroutta korostava kappale. Jättää hienosti kysymysmerkkejä; oliko kyseessä ensimmäinen homokokeilu vai oliko se homokokeilu ollenkaan? Todella tavanomainen kerronta, mutta tunnelma on piirretty taas kerran taidokkaasti. Ehdoton helmi: ”Löysitkin kahvin, mä totesin mutta tarkoitin häivy jo”. Biisissä on mystinen komppi, joka jää korvamadoksi. Ja itse tarina ja tunnelma jäi ainakin itselleni pitkäksi aikaa soimaan, ehkä hieman ahdistavallakin tavalla. Homofobiaa? Tiedä häntä.

Pysy outona vaikuttaa äidin, isän tai vanhemman sisaruksen rohkaisulta lapselle. Teinille, jolla varmaan on omia vaikeuksiaan ja kasvun kysymyksiä. Pysy outona on itse asiassa hieno karikatyyri siitä, mitä jokainen vanhempi saattaisi lapselleen toivoa. Kykyä ja uskoa olla individuaali, pitää oma päänsä ja ajatuksensa vaikka vastatuuli olisi kova.

Puoli kolmelta on jotenkin levyn yleisilmeestä poikkeava kappale. Repe Helismaa -tyyppinen rallattelu, joka ei oikein tunnu istuvan muihin kappaleisiin. Mutta lyriikka on taas niin elämänmakuinen ja todentuntuinen että realismi on käsinkosketeltavaa.

Tuolla lentää pääskysiä on myös hyvin arkisen tuntuinen jutustelu pariskunnasta. Pariskunnasta joka on muuttanut saman katon alle hiljattain, kypsässä iässä ilmiselvästi. Itse viesti ei itselleni varsinaisesti muutaman kerran jälkeen auennut, mutta ehdoton timantti on lause: ”Tuolla lentää pääskysiä, koska niillä siivet on”.

 

 

 

Lyriikan taikaa

13.10.2015 Yleinen

Viimeisen parin viikon aikan on ilmestynyt hienoja levyjä ja biisejä. Myös suomalaisia. Erityisesti joidenkin artistien ja biisien lyriikat ovat puhutelleet itseäni. Samae Koskinen alkaa nousta kohinalla erääksi hienoimmista suomalaisista sanottajista. Esiintyjä, joka pystyy loihtimaan tuotantoonsa iloisen ja hauskan tunnelman, ilman että se tuntuu keinotekoiselta.

Ismo Alanko on julkaissut parasta tuotantoaan vuosikausiin. Ehkäpä parasta ikään. Löysin myös hieman mainstreamin suuntaan muuttuneen Mumford&Sons´in. Brittibändi, jota pitkään luulin amerikkalaiseksi. Uutta tuotantoa tuotti myös WASP, J. Karjalainen, Anna Puu sekä Chris Cornell. Kannattaa tutustua ehdottomasti kaikkiin. Ja kuuntelu voittaa Vainelämät ja Voiceoffinlandit.

Samae Koskinen: Äänekäs: ”Niin kuin jokaisessa väkevässä draamassa, alkaa suvantoja löytyy keskikohdassa. Innostuksen tilalle hiipii hiljaa keskenkertaisuus. Silloin koitan aina miettii Pertti Pasasta,  kuinka kaljukaan ei haitannu sen menoa. Se otti vuodet vastaan niin kuin lääkäri ottais potilaan.” On yksi hienoimpia lyyrisiä ilmaisuja, mitä olen konsanaan suomalaiselta artistilta kuullut. Siinähän on meille keski-ikäisille ellämänohjetta kerrakseen.

Samae Koskinen: Holtiton: ”Mä vihasin niin lukioo, luulin ettei siitä mulle hyötyy oo. Olla tuntei aloillaan, oppii kuinka täällä hiljaa istutaan. Ja mä mietin silloin, kuinka tärkeetä on, olla joskus holtiton.” Tämäkin on keski-ikäisen silmiin ja korviin aika hieno neuvo. Näinhän sitä ei kunnolla aikanaan ukslatanut olla ja nt se tuntuu jo helpommalta, vaikka ei helpolle oikein vieläkään.

Samae Koskinen: Sinä: ”Sinä olet juomamiehen kaunein ajatus, sinä olet keihäskisan tuhdein ponnistus. Viimeisellä kierroksella täysii repästy, henkilökohtainen ennätys.” Samae sanoo itse tehneensä kappaleen esikoislapsensa innoittamana, mutta toisaalta sen käyvän rakkauslauluksi kenelle vaan. Putromaista kerrontaa koko sanoitus onkin.

Ismo Alanko: Haudankaivaja: ”Sä luulet, että sä rakastat mutta sä vihaat. Sä luulet, että sä ihailet mutta sä kadehdit.” Tätä mä olen pohtinut pitkään. Tässä on jotain tosi kiehtovaa, mutta en kuitenkaan löydä varsinaisesti sellaista totuutta tuosta, että voisin olla samaa mieltä kuitenkaan. Mutta hienosti sanottu.

 

 

Mitäpä jos?

16.4.2014 Yleinen

Mitäpä jos sä pelkäät turhaan? Samuli Putron oivallinen lyriikka pitää sisällään hyvin tavallisen tilanteen. Tilanteen, jonka jokainen kokee useasti. Pelkäämme asioita erilaisissa elämänvaiheissamme. Pelko on tietenkin luonnollista ja monesti myös auttaa sitten itse asian kohtaamisessa. Se pitää varpaillaan ja sen avulla ei asennoidu turhan välinpitämättömästi.

Onko siis turhaa pelkoa olemassakaan? Jälkikäteen on monesti helppo viisastella, miten joku pelko oli ihan aiheetonta. ”Jos olisin tiennyt, miten helppoa se olikaan, olisin tehnyt sen jo ajat sitten”. Mutta kukapa meistä olisi ennustaja? Siis näkisi varmasti tulevaan, miten asia menee. Haluamme kuvitella tapahtumaketjuja eteenpäin asioista, joita mietimme. Taipumuksenamme on usein hakea näkökulmaa vastoinkäymisten kautta tai negatiivisten lasien läpi katsoen. Väitän, että on hyvin poikkeuksellista tarkastella tärkeiden asioiden tulevaisuutta hekumoiden mahdollisesta onnellisesta tilasta tai positiivisia tunteita ennustaen.

Putron lyriikka osuu kohdalleen ja kipeästi. Mitäpä jos pelko onkin turhaa? Entä jos rohkeudella ja positiivisella otteella vaikutat itse lopputulokseen? Asennoidut jo haasteeseen siten, että tämän minä taklaan. Siis jopa vähän vähättelet kuviteltuja vastoinkäymisiä. Mitäpä jos vaikutat siten tapahtumaketjuun haluamallasi tavalla paremmin? Mitäpä jos lopputulos menee haluamaasi suuntaan juuri sillä asenteella?

Murehtimalla etukäteen ja kuvittelemalla liikaa vaikeuksia matkan varrelle, kasvaa haaste varmasti isommaksi. Sen tekee jo mielessään suuremmaksi. Tarvitset ylimääräistä energiaa alkuun pääsemiseksi, koska mentaalitasolla tie on jo päällystämätön ja kivinen. On helpompaa antaa asian olla.

Mitäpä jos asia on ihan yksinkertainen? Mitäpä jos onnistun tässä heti? Mitäpä jos se ei maksakaan niin paljon? Mitäpä jos kukaan ei naura minulle? Mitäpä jos hänkin on ollut kiinnostunut minusta? Mitäpä jos ne odottivat juuri minun kaltaista hakijaa? Mitäpä jos kaikki meneekin onnellisesti? Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?