Selaat arkistoa kohteelle punainen.

Totta vai tarua

9.1.2017 Yleinen

Olen miettinyt paljon ihmisen kehonkuvaa ja sen haavoittuvaisuutta. Se on aihepiiri, joka tuntuu nousevan esille aina Anoreksiasta puhuttaessa. Jo yläasteella terveystiedon tunnilla opetetaan, miten tässä sairaudessa kuva omasta kehosta vääristyy ja todellisuus hämärtyy sen mukana. Muistan tarkkaan sen opetusmateriaalin kuvan, jossa luurangonlaiha Anorektikko katsoo peiliin. Kuvan on kai tarkoitus havainnollistaa Anoreksiasta vahvistettua faktatietoa. Siinä kuvassa peilistä takaisin tuijottaa siihen katsovaa tyttöä huomattavasti pyöreämpi hahmo.

Kun sairauteni diagnosoitiin, tiesin kyllä mistä oli kyse. Vietin silloin paljon aikaa peilin edessä koettaen selvittää näinkö jotakin, mitä ei ollut olemassa. Tulin aina samaan lopputulokseen: Ei tämä sairaus ole silmissä. Miksi en siis uskoisi omia silmiäni? En ollut mielestäni laiha, ja vaikka pidin sitä faktana, mietin silti toisinaan voisiko se paljon puhuttu kehonkuvan muuttuminen olla vain elävää legendaa. Jokaisen aterian jälkeen näin itseni välittömästi monta kiloa lihavampana. Tiesin ettei sellainen lihominen yhden aterian myötä voinut olla totta, mutta silmäni näkivät sen, ja ihmisellä on taipumus uskoa näkemäänsä. Tällaisia järjen ja näköaistin välisiä ristiriitoja koen edelleen.

18.1.2012, Keskiviikko klo 19:26
”Pahimpia on koulun terveystarkastukset. Aina samat jutut… Kamalinta on, etten ole laiha, vaikka ne niin sanovat. Siitä tulee liikaa ajatuksia päähän. Tietääköhän terkka mitä ajattelen ja koettaa huijata? Luuleeko hän että uskon sen? Vai koittaako hän sanoa että pitäisi syödä vähemmän?”

 Vasta viimevuosina alkoivat todelliset hankaluudet liittyen kehonkuvaani. Mietin sitä yhä enemmän, ja jokin sai minut hylkäämään aikaisemman teoriani. Silmissäni ei ehkä ollut vikaa, mutta aloin ajattelemaan sitä, mitä tapahtuu niiden takana. Entä jos jotakin sattuu sillä välillä kun viesti kulkee verkkokalvoiltani aivoihin? Sillä lyhyellä matkalla jokin ehtii vääristää näkemääni, ja kun viesti saapuu perille, se ei olekaan enää totuudenmukainen. Tähän ajatukseen luottaminen vei aikaa. Ei ollut helppoa uskoa sitä, että kaikki mikä minulle oli totta, ei ehkä ollutkaan sitä oikeasti. Se vaati todellisia ponnisteluja useiden asioiden kanssa. En kyseenalaistanut ainoastaan itseäni tai sitä mitä näin. Kyseenalaistin myös muiden ihmisten sanat ja motiivit, ja se sai minut välillä epätoivon partaalle. En tiennyt mitä tai ketä uskoa.

24.11.2016, Torstai klo 21:23
”Ne sanoo että olen sairaalloisen laiha. Miksi en näe sitä itse? Kun heräsin tänään ja istuin sängyn reunalle, näin siinä vain kaksi suurta lihamöykkyä. Reiteni. Äiti sanoo että olin paljon kauniimpi kun minulla oli enemmän kiloja. Miksi sekin on minulle hyvä uutinen? Koska se tarkoittaa että olen laihtunut. Olen laihempi. Olen laiha. Olen toisin sanoen nyt äitini mielestä rumempi, mutta sekin on minusta hienoa. Koska olen laihempi. En itse tiedä edes onko se totta. Sitä on vaikea uskoa.”

Yritin selvittää totuutta usein ahdistuksen vallassa. Ahdistus syntyi luottamuksen puutteesta kaikkeen siihen, mitä sisälläni ja ympärilläni tapahtui. Kun olin lakannut luottamasta jopa omiin silmiini, tiesin että peilistä ei ollut minulle enää apua. Se johdatti minut väärään suuntaan yhä uudelleen, koska Anoreksia kopeloi näköaistiani. Lukuisten itkuisten yritysten, ja useiden jopa kummallisten keinojen jälkeen aloin saamaan tolkkua kehonkuvaa koskeviin arvoituksiin. Yksi havainto kerrallaan jaottelin kaikkien aistieni keräämän informaation kahteen ryhmään: Asioihin, jotka olivat totta, sekä asioihin, jotka olivat sairauteni luomia illuusioita.

Peilikuva ei ole totta. Päässäni tapahtuvan itseni ja muiden kehonkuvien vertailun tulokset eivät ole totta. Ruokailun jälkeinen luisuminen useita kiloja turvonneeseen vartaloon ei ole totta. Se, että minuun ei päde jotkin tieteellisesti todistetut biologiset faktat, ei myöskään ole totta. Sen sijaan omaiseni puhuvat totta. He eivät vain yritä saada minua lihomaan, vaan se mitä he näkevät, on totta. Syömisen vähentämistä seuraava laihtuminen on totta. Vaatteiden suureksi jääminen on totta. Myös vatsakipu ruokailujen jälkeen on totta, kunnes vatsalaukkuni ehtii tottua suurempiin ruokamääriin.
Lopulta ajauduin takaisin alkuperäisen kysymyksen äärelle. Nyt, viisaampana, tiesin kumpaan kategoriaan sen vastaus kuuluisi: Kehonkuvan vääristyminen Anoreksian myötä ei ole pelkkää elävää legendaa. Se on totisinta totta.

30.11.2016, Keskiviikko klo 14:07
”Taina sanoi että tämä on vakava juttu. Se, että olen edelleen vaan laihtunut, ei ole mitään leikkiä. Hän toi esille sairaalahoidon jo ennen kun ehdin mainita että lääkäri ehdotti sitä jo. Taina sanoi että hänestä olen laihtunut jo viime viikosta. Itken, koska en tiedä mitä uskoa. Miksi en voi nähdä samaa mitä muut näkevät? On niin hankala uskoa jotakin muuta kuin omia silmiäni… Menin kotiin ja avasin vaatekaappini. Riisuin kaikki vaatteeni ja revin alasti itkien puhtaita vaatteita ulos kaapista. Puin päälleni niitä enkä katsonut peiliin, vaan suljin silmäni ja koitin tunnustella olivatko ne suuria. Olivat ne. Juhlahousut eivät pysyneet yllä laisinkaan.”

 7.12.2016, Keskiviikko klo 21:58
”Katselin tänään otettuja kuvia… Ne kertovat minulle jotain mitä peili ei kerro. Se on totta, että niissä näytän pieneltä. Pienemmältä kuin peilissä. Kun menen kotiin, aion ottaa itsestäni kuvia nähdäkseni jotain mitä en nyt näe. Ehkä se avaa silmäni?”

 Kuten todettu, totuuden selville saaminen askel askeleelta vastasi viimein kehonkuvaa koskeviin kysymyksiini, joita olin miettinyt sairastumiseni alusta asti. Se ei kuitenkaan muuttanut vääristyneitä näköhavaintojani tai tuntemuksiani. Ne ovat edelleen olemassa. Edettyäni pisteeseen, jossa tunnistin oikeat ja väärät aistimukset, sain kuitenkin rauhaa tutkia asiaa lisää. Nykyään suhtaudun siihen lähes tieteellisesti. Pyrin jatkuvasti etsimään uusia väyliä joiden avulla kykenen osoittamaan itselleni, että kehonkuvani vääristyminen on totta. Minulla on vastaukset jotka luovat järkeä tähän kaikkeen. Nyt haluan vain löytää paljon todisteita niiden tueksi. Uskon, että järkeä tukevien todisteiden kautta vääristymät saattavat vähitellen väistyä totuuden tieltä.

Kaikesta oikeaan ja väärään liittyvästä informaatiosta huolimatta minun on jatkuvasti muistutettava itseäni siitä, että kaikki ahdistukseni aiheet eivät ole todellisia. Kun vääristymät iskevät vasten kasvoja, koitan muistaa että niiden vuoksi ei kannata ahdistua, koska niitä ei ole olemassa. Ahdistuksen sijaan yritän kääntää vääristyneet havaintoni muotoon, jossa pystyn näyttämään itselleni kuinka naurettavia ne ovat. Vertailen niitä tieteellisiin faktoihin ja sullon ne yhä syvemmälle siihen laatikkoon, joka on aivoissani varattu Anoreksian aiheuttamille aistiharhoille. Se kuulostaa yksinkertaiselta, mutta se ei ole lainkaan niin helppoa. Havainnollistavana metaforana voidaan ajatella värejä: Kuvitellaan tilanne, jossa minun näkemäni punainen on muiden silmissä sininen. Minun on alati muistettava kutsua punaista siniseksi, vaikka se ei ole sitä minulle. Päivittäin omaksun uudelleen oman käsitykseni vastaisia totuuksia ja koitan olla ahdistumatta niistä.

 9.12.2016, Perjantai klo 18:20
”Ehkä hulluinta tällä hetkellä on, että en ole edes kunnolla vielä aloittanut syömään normaalisti, mutta siitä hetkestä lähtien kun päätin yrittää, tunsin itseni turpoavan heti. AJATUS TAI PÄÄTÖS EI MUUTA VARTALOANI. Kukaan ei saa väittää mitään muuta. Inhoan sinua, Anoreksia. Viimeinen erä alkaa NYT.

Joulun odotusta, kortteja ja askartelua

15.12.2016 DIY, ompelu, Yleinen

Jouluun on enää 9 päivää. Hyvin pysyy kärryillä kun lapsilla on joulukalenterit. Joulukalenteriasiassa aikomus oli mennä helpoimman kautta tänä vuonna, kun arkeen mahtuu niin monta muutakin aikasyöppöä. No niin… Eipä hätää! Saatiin siihenkin hieman haastetta, kun ehdittiin ostaa kalenterit kerrankin todella hyvissä ajoin, mutta sitten isompi muksuista joutuikin täysin laktoosittomalle ruokakokeilulle. No tietysti maitosuklainen kalenteri meni pannaan ja ajattelimme, että ostetaan sitten uusi. Ei hei! ”Kun minä haluan sen Ryhmä Hau-kalenterin pitää!!!” Mitä tekee uhrautuvat vanhemmat? ;) No tietysti tyhjentää suklaat ja laittaa tilalle irtokarkit (eikä tietysti yhtään sen aikaisemmin kuin 30.11. about klo 22.15) :D

Päätin marraskuussa myös kokeilla ihanan näköisiä valkoisia koristeita tehdä soodataikinasta. Teimme ennen isänpäivää soodataikinasta (ohje löytyy netistä hakusanalla soodataikina) koristeita piparimuoteilla. Tytön taidonnäyte (osa isänpäivälahjaa) roikkuu oksassa juuttinarulla.

No sitten seuraava joulustressi… perinteiset joulukortit! Aina hyvissä ajoin aloitettu ja viime tingassa lopetettu ;) Viimeiset kortit postitin toiseksi viimeisenä päivänä. Ja ne mitkä aion antaa kasvokkain, odottaa…

Tässä pari maistiaista korteista. Kokeilin Dymo-kirjoittimen innoittamana.

Sitten halusin pienet joulumuistamiset laittaa tyttöjeni ihanille hoitajille, koska itse tiedän kuinka arvokasta työtä tekevät ja venyvät välillä näillä resursseilla ihan uskomattomiin tekoihin <3

Tässä pieni ja edullinen vinkki kavereille, työkavereille, päiväkodin/koulun henkilökunnalle jne.

Tarvikkeet: pilttipurkki, kangasta, vanua, decoupe-lakkaa/ eri keeperiä,

karkkeja, Dymo-kirjoitin tm. vastaava, punaista askarteluhuopaa, neula, punaista lankaa, huovutusneula ja alusta

  1. Ota vanua ja kaada kädelle jonkun verran lakkaa. Pyöritä vanu palloksi kädessä decoupe-lakassa. Anna kuivua kovaksi.
  2. Laita karkit purkkiin.
  3. Leikkaa kankaasta suikale ja kiedo piltti-purkin suulle huiviksi.
  4. Neulahuovuta ympyrän muotoinen n. 8cm halkaisijaltaan oleva litteä pala
  5. Neulo huopaympyrästä kartion muotoinen tonttulakki
  6. Kirjoita Dymolla teksti esim. saajan nimi, tervehdys jne. ja kiinnitä purkin kylkeen
  7. Laita purkin kannelle liimaa. Laita kuivunut vanupallo siihen. Laita pallon päälle liimaa ja kiinnitä tonttulakki.

Ensi viikolla päivittelen vielä blogin ja sitten hiljennyn joulun viettoon! <3

 

Minun joulun tekee…

4.12.2016 Yleinen

Minun joulun tekee ihan ehdottomasti joulutyynyt ja -tekstiilit. Olen muutenkin tyynyfanaatikko ja jouluna vielä enemmän.  Vilttejäkin pitää löytyä jokaisesta sängystä ja sohvalta. Oma jouluperinteeni on ostaa jouluinen koristetyynynpäällinen joka vuosi. Tänä vuonna se oli selvä tapaus, minkä ostan… Kuusikossa – Marimekko – rakkautta ensisilmäyksellä <3

029

Joulu on minusta sellaista niin sanotun kotoilun aikaa ja tunnelmointia. Nyt pinnalla on tanskalainen ”hygge”, jota varmaan tietyllä tavalla toteutan joulun alla. Tunnelmointiin kuuluu kynttilät ja pehmeys. Pehmeyttä kotiin tuo ihanat viltit ja kauniit tyynyt. Ne tuovat myös valkoisuuteen ripauksen punaista joulua. Joulun alla kynttilät palavat lähes tulkoon joka ilta ja vilttiin on mukava kääriytyä.

009

020

Kaamosaikana pohjoisessa valoa ei ole ikinä liikaa, joten ahkerassa käytössä on jouluvalojen lisäksi ihan peruslamputkin. Aamulla kun lähdet töihin on pimeää ja iltapäivällä, kun tulet töistä on pimeää. Iltaisin haluaa kotona nauttia sitten myös hyvin valaistuista huoneista kuin tunnelmavaloista.

055

036

035

Tytön sänkyyn asianosaisen toiveesta laitettiin vanha kukkaverh0 valkoisten vilttien päälle.

055-2

Lupasin viime kerralla hieman valottaa uusia tuulia…

Tämän kuun aikana tulee vuosi blogistina täyteen ja on aika haastaa itsensä. Olen testannut uutta blogialustaa ja pikku hiljaa uudet sivut rakentuvat uuteen osoitteeseen. Toivottavasti alkuvuodesta päästään uudelle pohjalle hieman uusittuna ja nimikin hieman ehkä muokattuna… ;)

Kaikkea kivaa!

20.4.2015 Yleinen

Heippa täältä vilinän ja vilskeen keskeltä! Aika on mennyt siivillä ja muutaman päivän ajan on tuntunut siltä, että päivistä on kadonnut tunteja. Lapsenvahtina olemista, synttärijuhlaa, Helsingin seudulla pyörähtämistä, perusarjen hyörinää… Onneksi nyt pitäisi olla hiukan rauhallisempaa seuraavan parin päivän ajan ja voi huilata, makoilla sohvalla ja syljeskellä kattoon.

Tässä hiukan palasia viime viikolta!

Anoppi oli pakannut kasan vanhoja kangaspaloja kirppislahjoitusta varten, mutta onneksi muisti kysyä ensin löydänkö niille käyttöä. Olen jo viritellyt suunnitelmiakin niiden varalle ja aion toteuttaa ne kunhan tässä kerkeän. Itselle tarpeeton saattaa olla aarre jollekin toiselle!

kangas

Retroilua ♥

Muistin, että on pari keskeneräistä työtä ja ajattelin tehdä ne loppuun ennen uuden käsityön aloittamista: siskon villasukat, jotka jo ehdinkin viimeistellä ja trikookuteesta virkattu matto. Viime vuoden lopulla iski hirmuinen kutomisvimma. Sukkaa pukkasi niin, että perheen jäsenet ja muutama ystäväkin sai joululahjaksi villasukat. Välillä iski voimakas rannekipu, kun en malttanut pitää lainkaan taukoa sukkien tekemisessä. No, ranne kipeänä oli sitten pakko pitää se tauko. Viimeiset sukat valmistuivat ihan ajoissa, jouluaattona. Yksi siskoistani oli joulun aikaan ulkomailla opiskeluvaihdossa ja ajattelin, että hän saa sukkansa sitten myöhemmin. Joulun jälkeen olin niin täynnä villasukkaa, ja sukkapuikkojen kilinää, että jäi kutominen hetkeksi aikaa. Sisko saa siis joululahjansa nyt kesän kynnyksellä. Parempi myöhään kun ei milloinkaan, vai mitä? :) Ja ovat ne ainakin ihan kesän väriset ♥

sukat

Lanka on Novita 7 Veljestä Raita, vaahtokarkki

sukat (2) sukat (3)

Ja sitten vielä se vähän enemmän keskeneräinen projekti, trikookuteesta virkattu matto.

matto (2) matto (3)

Ja tämähän epeli ei malta pitää kynsiään ja naskalihampaitaan irti kudekerästä, kun se pyörii niin kivasti. Pakko hyökkäillä kerän kimppuun…

sulo

…loikoilla maton päällä ja nakertaa kudetta poikki! Onneksi en ihan joka päivä virkkaa tämän otuksen luuratessa vieressä, se kun on tuollainen jyrsijä – Sulo ♥

sulo (3)

Viime viikkoon mahtui myös ukkoseni isotädin 80-vuotisjuhlat Pöytyällä. Kukkia voi antaa aina lahjaksi ja niinpä sidoin kimpun ruusuista ja neilikoista. Lisäsin joukkoon lepästä sahattuja kiekkoja, jotka näyttävät oikeastaan aika hauskoilta kukkien seassa.

kimppu

kukkapaketti

Kivasti paketoidut kukat on ilo antaa ja saada!

kimppu (4)

Neilikkaa ja ruusua!

kimppu (3)

Rentoa alkuviikkoa! Muistakaa myös levätä kiireen keskellä! ♥

~Saara~