Selaat arkistoa kohteelle poliisi.

Hullu mies

12.12.2017 mielenrauha, Yleinen

 

Kuulin kertomuksen eräästä hullusta-miehestä. Kertomus tuntui niin paksulta, että en tahtonut sitä uskoa.  Siinä oli monta asiaa, jotka eivät oikein minun tajuntaani menneet.  Kyllä minulle vakuutettiin, että asiat ovat tosia. Ja jos en usko niin mene itse katsomaan.

Talven aikana tämä asia tuli taas mieleeni, ja aloin sitä pohdiskelemaan tarkemmin. Ja kun viimein kevät koitti, niin ajatukseni olivat vahvistuneet, ja päätin lähteä tätä hullua-miestä tapaamaan.  Sen tiesin, että matkasta ei tule helppo. Olihan kaikista lähin kaupunki noin kolmen tunnin ajomatkan päässä. Sinne ajattelin lähteä junalla ja ottaa sieltä sitten hotellihuoneen. Hotellilta oli hullun-miehen luo ensin linja-autolla n. tunnin matka. Sitten vaihtaa toiseen linja-autoon, joka kiemurteli vanhoja kärryteitä paikoissa, jossa ei kukaan uskonut kenenkään asuvat. Mansikkakylä sijaitsi vielä jonkun lisä kierroksen takana, eli kuljettajalle piti sanoa siitä Mansikkakylästä, että hän tiesi sille entistä kapeammalle tielle siirtyä.

Talven olin tehnyt vapaana kirjailijana töitä oikein urakalla, että pystyisin tämän kahden viikon matkani tekemään. Tarkoitukseni ei ollut, että olisin siellä hullun-miehen luona ollut kaksi viikkoa, vaan pitäisin samalla vähän lomaa. Voihan olla, että en uskalla koko miehen luokse edes mennä,  kun en tiedä, kuinka hullu se mies oikein on. Kertomuksesta päätellen, ei hän kuitenkaan väkivaltainen ole, mutta silti. Uskaltaako hänen luonaan edes silmiä ummistaa hetkeksikään.

Kaikki tavarat oli kerätty sohvan päälle ja sohvapöydälle. Puhelimeen oli hankittu varavirtakone, jos sattuisi apua tarvitsemaan. Pakkasin tavarat salkkuun ja menin aikaisin nukkumaan, kun lähtö oli aamulla aikaisin.

Ja niin aamulla nousin junaan ja istuin vaunun penkille. Vielä voisin nousta ylös ja juosta pihalle. Mutta ehkä kiinnostuksen kohde oli kuitenkin niin vahva, että päätin kuitenkin pitää pyrstöni tiukasti penkissä. Ja ehkä tästä saisi mukavan jutun-aiheen kuitenkin lehteen tai vaikka kirjaan asti.

Matka taittui kirjaa lukiessa. Välillä nukahdin ja taas herättyäni jatkoin kirjan lukemista. Päivä oli erittäin hieno, aurinkoinen, elettiinhän jo kesäkuun alkua. Välillä silmät jäivät tutkimaan, kiireesti ohi menevää luontoa. Siellä maanviljelijät touhusivat pelloillaan, laittaen viljaa maahan. Tuntui kun kaikki olisivat töissä, minä vaan istuin lomalaisena junassa. Ei tässä vaunussa tuntunut olevan kuin muutama matkustaja, ehkä sitä vielä ollaan töissä.  Loma huipennus tietenkin sattuu vasta juhannukseksi.

Junan kuulutuslaitteista kuului ilmoitus, ”Saavumme Joensuuhun kello 12.45. Samalla junan vauhti hiljeni ja katsahdin ulos, kyllä se taitaa olla nyt Joensuu, tämä paikka. Juna pysähtyi, ja lähdin kulkemaan pitkin käytävää ovelle ja ulos.

Ajattelin, että taitaa olla viisainta käydä heti kysymässä, monelta linja-auto lähtee huomenna. Ja vielä sen toisenkin linja-auton, jolla pääsen Mansikkakylälle. Matkahuolto löytyikin aika nopeasti ja sain asiat hoidettua. Nyt minulla on aamulla lähtevän aika ja vaihtopaikalla odottavan seuraavan auton lähtöaika. Sain auttavalta neidiltä vielä Mansikkakylän ohi ajavan iltapäivä vuoron ajankin. Nyt tuntui olevan kaikki selvää, että jos en pysty siellä hullun-miehen luona olemaan, niin pääsen ainakin iltapäivällä pois. Tietenkin kuskille oli tämäkin kerrottava jo etukäteen.

Kävin ilmoittautumassa hotelliin ja toimitin tavarani huoneeseen. Nyt olisi vapaata ja olisi keksittävä, lähdenkö tutustumaan kaupunkiin vai kävisinkö ottamassa muutamat vilvoittavat juomat. Jälkimmäinen ehdotus tuntui voittavan.

Kävelin läheiseen kuppilaan, otin oluen mukaan ja siirryin ulos sitä juomaan. Istuin pöytään, sitä sen paremmin valikoiden. Otin pitkän kulauksen, koska nyt olin sen ansainnut. Koko kevät meni ilman yhtäkään olutta, vaikka en siitä oluesta oikein pitänytkään. Paremmin pidän kirkkaista ja yleensäkin terävistä.

Olin jo pidemmän aikaa kuunnellut nuoren pariskunnan hiljaisesta riitelystä. Mutta en siihen sen paremmin kiinnittänyt mitään huomiota. Nyt kyllä tuntui, että mies teki lähtöä, kun hän toitotteli, että tämä oli sitten tässä. Niin mies keräsi tupakkansa pöydältä ja lähti pois. Tämän nuoren naisen ja minun katseet kohtasivat sen jälkeen useasti. Käänsin aina katseeni pois ja otin kaljastani kulauksen. Mutta uudelleen tuli taas käännettyä katse tyttöä kohden ja taas katseemme yhtyi. Pyysin tyttöä tulemaan minun pöytääni, kun tunsin, että ei hänellä tuntunut olevan nyt helppoa. Nousin ylös, kun tyttö saapui pöytääni. Esittelin itseni Jariksi ja hän sanoi nimekseen Anita. Kerroin hätiköiden, että hän olisi esitellyt minulle hiukan kaupunkia. Enhän kuitenkaan halunnut tytöltä alkaa heti kaivelemaan äskeistä riidan syytä. ”Sopiiko vaikka huomenna, kun tänään tekee mieli vain ryypätä”. Niin sovittiin, kun ei mullakaan ollut mitään erikoista. Istuimme ja joimme, ja meillä tuntui olevan varsin kivaa. Tytön silmät oikein loistivat, kun hän sai puhua kaikesta mistä tytöt oikeasti puhuvat. Itse kun en ole mikään viinan kanssa leikkivä ja kun ei ole oikein ketään kaveriakaan, niin juomiset jäävät siihen, kun kotona joskus yhden oluen ottaa. ”Poikakaverini oli oikein rasisti, en saanut puhua kenenkään kanssa. Saatikka, jos olisin puhunut jonkun pojan kanssa, vaikka kaverini kaverin kanssa, täysi riita taas päälle. Oikein hyvä kun hän nyt lähti. Tai ei se ihan varma vieläkään ole. Varmasti hän vielä soittaa ja pyytelee päästä takaisin”.

Meillä oli kuitenkin upea ilta. En tiennytkään, kuinka kiva on joskus puhua jostain muusta kuin työstä. Ja se tytön iloisuus, kun hän hymyili kirkkailla silmillään ja nauroi. Puhuin jossain vaiheessa, että menisin tätä hullua-miestä tapaamaan. Tyttö innostui, kun hän kävi jotain sosiaalikoulua. Tämä olisi kuulemma hyvää harjoitusta. No kiva sitten, olihan se mukavaa, ettei minun tarvitse sinne yksin mennä. Ajattelin, että kyttäilisin ensin lähempänä taloa pusikoissa ja seuraisin tilannetta. Ja kun sitten siltä tuntuisi, niin kävelisin pihaan. Tytöllä, tuolla Anitalla oli selkeämmät ajatukset. ”Otetaan ämpäri mukaan ja kerrotaan, että kerätään puolukoita”. ”Eikös puolukoita kerätä syksymmällä”. No oli mitä oli, vaikka korvasieniä. Niitä kerätään alkukesällä. Se tuntui hyvältä ratkaisulta, sillä tytöllä oli valkoiset housut, niin ei oikein pusikoissa lymyily tuntunut hyvältä ratkaisulta.

Jatkoimme hauskan pitämistä kaljalasien kanssa. Mutta ilta tuntui etenevän, vaikka hämäryydestä ei ollutkaan vielä tietoa. Mulla tuli mieleen, että kuinka me aamulla sitten jaksetaan. Sekään ei sitten tuossa kännin tiimellyksessä tuntunut olevan mikään ongelma. Tyttö sanoi tulevansa minun kanssa nukkumaan. Olin hiukan hämilläni, kun ajattelin kuitenkin tuota meidän ikäeroa. Tuntui kuin tyttö olisi minua kymmenen vuotta nuorempi. Ei kuulemma haitannut mitään, kun minä kerroin, että menen sohvalle nukkumaan.

Hotelliin päästyämme kurkkasin vielä kassiini, ja löysin sieltä yhden Kossun, siitä teimme yhteisen lasin: Sen jälkeen alkoikin tuntua siltä, että Anitalla alkoi jo silmäluomet painumaan kiinni. Ohjasin hänet sänkyyn ja itse jäin sohvalle nukkumaan.

Yöllä heräsin, kun joku otti minua kädestä kiinni. Avasin silmäni ja tyttö seisoi pienet pöksyt päällään minun sohvan vieressä. ”Tule tänne sänkyyn, se olisi paljon mukavampaa”. Nousin ylös ja suuntasimme kädet kaulalla sänkyä kohden. Tyttö pysähtyi ja suuteli minua suulle oikein tulisesti ja pitkään. Tunsin, että hän oli käynyt oksentamassa, kun hengityksessä tuntui sellainen tuoksu.

Kävimme vierekkäin vuoteeseen ja tytöllä tuntui siltä, että suudelmat olivat nyt hänellä sellainen tunne, jota ei voinut päästä karkuun. Hän tarrasi oikein kunnolla minuun kiinni ja hän antoi toisen kätensä valua minun kylkeä alemmaksi, painautuen minun herkimpään osaan kiinni. Mielessäni tuntui vain yksi ajatus tällä hetkellä, voi taivas. En ollut tätä ajatellut, vaikka tyttö tulikin vieraakseni. Mies kun olen, niin en voinut vastustella hänen aikomuksiaan, vaan yhdyin hänen leikkiin. Tietenkin nautin ja varmasti hänkin nautti, koska tuntui siltä. Hän oli kuitenkin turvallisessa paikassa, koska en ollut sen luonteinen, kun hänen entinen poikakaverinsa. Meillä oli kaunis yö, kun viimein käperryimme toistemme kainaloihin nukkumaan.

Aamulla herättyämme suuntasimme kiireisinä suihkuun, jonne Anita myöskin työntyi. Upea tunne, jota en koskaan ollut kokenut aikaisemmin. Sitten pukeuduimme niihin eilisiin vaatteisiin ja lähdimme kiireesti kohti linja-autoasemaa. Hyppäsimme linja-autoon ja istahdimme vierekkäin tietenkin samaan penkkiin. Matka tuntui lyhyeltä, vaikka sen piti kestää yhden tunnin. Kuljettaja katsoi minua peilistä, ja se ole selvä merkki, että tämä on se paikka, josta toinen linja-auto lähtee Mansikkakylää kohden. Nousimme pystyyn ja Anita taas hymyilevänä niin kuin aina. Miten tätä tyttöä voi joku vastustaa ja riidellä hänen kanssaan. Auton ovella kuljettaja kertoi, minkälainen auto tähän pysähtyy. Ja vielä senkin, jos olemme menossa Mansikkakylän kautta, niin mitä silloin pitää sopia.

Jäimme suukottelemaan tien varteen, kun sattui ajatus tulemaan mieleen. Pitääkö meillä olla ämpäri. Ehkä pitäisi ja vielä saappaatkin. En minä ainakaan voi mennä metsään näiden kesäkenkien kanssa sanoi tyttö. Kyläkauppa oli siinä aivan vieressä, sinne juoksimme varusteita hakemaan. Ja sitten nopeasti seisomaan taas tien varteen. Ja niin auto sieltä saapuikin jo meitä kohden. Onnistuimme saamaan ämpärin ja tyttö sai uudet saappaat ja kauppias antoi minulle omat saappaat jotka tietenkin maksoin. Ei hän niistä rahaa halunnut, mutta pudotin kuitenkin rahan kassalle ja kiittelin syvästi ja poistuin kiireesti kaupasta.

Pieni linja-auto pysähtyi meidän kohdalle, ja nousimme autoon. Katsoin äkkiä ja huomasin auton olevan aivan tyhjänä. Kysyinkin kuljettajalta, että ”aivanko meitä varten tulitte”. ”Emme tosiaan, vaan tämä alkumatka on hiljainen, vasta tuolla loppupäässä alkaa matkustajia tulemaan kyytiin. Niin sinnekö Mansikkamäkeen pitäisi päästä”. Nyökyttelin kuljettajalle. Me jäimme aivan etupenkille, kun oli tarkoitus kuljettajalta saada hiukan tietoa tästä hullusta-miehestä. ”Vai, että hullusta-miehestä. Meilläpäin puhutaan vain Virtasesta, sillä Virtanen hänen nimensä on. Siinä tapahtui sellainen kurja juttu noin kaksi vuotta sitten. Virtanen oli aivan mahdoton mies tekemään töitä. Hänellä oli vakinainen työ ja hän oli aina auttamassa mökkiläisiä, kuka nyt apua vain tarvitsi. Vaimo oli kotona aivan yksin, ennen kuin siellä alkoi kulkemaan erän Virtasen työ kaveri. Ja yks kaunis päivä lähti Virtasen vaimo sen työkaverin kanssa talosta. Pieni paperilappu oli vain jätetty keittiön pöydälle. Virtanen kun tuli illalla kotiin toisen kaverinsa mökkitalkoista. Hän luki vaimon jättämän lapun, lämmitti saunan, riisui ja ei mennytkään saunaan, vaan juoksi pitkin teitä ja huusi hirvittävän kovaa juostessaan. Virtasta ovat poliisit koittaneet saada kiinni mutta eivät he löytäneet. Sitten kerättiin kaikki kylän miehet ja naiset Virtasta etsimään. Virtanen saatiinkin kiinni, mutta kun juuri poliisi oli laittamassa käsirautoja Virtasen käsiin, pääsi hän taas irti. Nyt on tulossa kolmas etsintä, johonka tulee armeijan porukkaakin vielä, ehkä nyt saadaan mies pahanen lopulta kiinni. Yhden talven Virtanen asusteli jo tuolla metsässä. Ehkä hän on jostain jonkin verran saanut vaatetta, kun kuulemma on vielä hengissä.

Kuljimme äärettömän kapeaa tietä linja-autolla. Jyrkkiä mäkiä ja kurveja oli tuhka tiheään. Ei tänne linja-autolla enää syksyllä pääse, kun tiet pehmenee. Eikä täällä kesälläkään kuljeta, mutta kun täältä pääsee kahdelle kesämökille, niin tätä linjaa on nyt pidetty yllä.

Auto pysähtyi erään mäen päälle. Ilmeisesti tuolta puolelta se leiri löytyy, mutta varovainen pitää olla. Virtasella on tarkka kuulo, hän kyllä tietää koska metsässä kävellään ja kuka siellä kävelee. Kuski lupasi tulla klo 15 tähän samaan paikkaa.

Jäimme Anitan kanssa pois autosta. Katselimme ensin ympärillemme ja lähdimme hiljaa kävelemään kuljettajan näyttämään suuntaan.  Metsän piti olla suuri, että pitää olla tarkkana, ettei päästä eksymään.

Siirtelimme jalkojamme harvakseen ja varoimme astumasta oksien päälle. Samalla katselimme maahan mutta samalla katselimme ympärillemme, jos vaikka Virtasta näkyisi. Huomasimme jonkun matkan päässä tasaisen nurmikko-alueen. Ruoho oli matalaa ja suuri sammal-alue teki alueesta erikoisen näköisen. Muualla oli tiheä metsä mutta tässä yhdessä kohtaan oli noin puolen hehtaarin kokoinen sammal matto. Kävimme katsomassa tätä aluetta ja huomasimme, että siitä oli kerätty sammalta. Meillä tuli heti Virtanen mieleen. Siksi menimmekin takaisin metsän siimekseen ja ajattelimme hetken tutkia, näkyisikö tätä hullua-miestä missään.

Jäimme Anitan kanssa istumaan mättään päälle ja seurasimme katseillamme sammal-aluetta. Anita halusi tulla aivan minun viereeni istumaan. Arvasin, mikä tarkoitus hänellä oli. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Tyttö työnsi päänsä aivan minun pääni viereen ja alkoi pussailemaan minun korvaan, poskeani ja kohta meidän huulet löysivät toisensa. Suutelimme intohimoisesti, että katseemme sammalkentälle unohtui täysin. Kaukainen yskäisy sai meidät lopettamaan. Katsoimme heti sammal-alueelle päin, ja näimme siellä jonkun ihmisen. Hän kaivoi jotain maasta ja piti erikoista ääntä. Se ei ollut puhetta, vaan ennemmin jotain örinää. Sitten se ihminen lähti, hän katosi nopeasti. Jäimme kuitenkin vielä istumaan, odottamaan jos se ihminen palaisi vielä takaisin. Jäimme hiljaa supattamaan, oliko tämä mies vai nainen. Itse huomasin tietenkin miehenä heti, ettei hän ainakaan ylävartalostaan ollut nainen, koska oli ilman paitaa. Samoin hänellä oli housunaan jotkin Tarzanin tapaiset housut. Ja ilmeisesti hänellä ei ollut kenkiä lainkaan. Odottelimme jännittyneenä tätä ihmistä takaisin, ja tulihan hän takaisin. Hiljaa seurasimme hänen toimiaan. Tuntui, kun hän ottaisi sammalta isoina paakkuina mukaansa. Ja taas hän hävisi johonkin. Hän tuli äkkiä ja lähti myöskin äkkiä. Sovimme Anitan kanssa, että tulemme pois piilosta, aivan tähän sammal-alueen reunaan ja kuljemme hiljaa häntä kohden.

 

Pidimme katsetta maassa mutta samalla tirkistelimme sinne päin, missä ehkä Virtanen oli hetki sitten. Ja niin hän tulikin. Hän ei ensin huomannut meitä, mutta sitten huomasi, kun kyyristyi polvilleen. Hän nousi pystyyn ja alkoi heiluttamaan meille aivan kuin meidän pitäisi lähteä sammaleen päältä pois. Lähdimme kuitenkin kulkemaan Virtasta kohden, hiljaa ja varmasti. Emme katselleet miestä kohden, vaan sitten kun hän alkoi huutamaan möreällä äänellä. Katsoimme häntä, ja huusimme takaisin, että ”mitä sulla on asiaa. Tulemme lähemmäksi, kun emme saa selvää”. Kuljimme hiljaa miestä kohden, mutta kuitenkin pidimme varamme, jos hän lähtee juoksemaan meitä kohden, niin sitten lähdemme karkuun. Pääsimme jo 20 metrin päähän, kun Virtanen juoksi johonkin metsään. Menimme katsomaan, mitä hän oikein kaivoi. Syy selvisikin pian, sammalmattoa hän oli kuorinut maasta. Tuntui, että sydämeni hakkasi kovalla jyskeellä. Anita otti kädestäni kiinni ja laittoi minun käteni oman sydämensä päälle. Kova pumputus hänenkin rinnassa tuntui. Mitä me nyt tehdään. Mennäänkö katsomaan tuonne mihinkä hän äsken juoksi, vaiko odotetaanko tässä. Se oli tietenkin varma, ettei hän tänne uskalla tulla. Mutta uskalsi hän kuitenkin. Kovaa huutaen hän juoksi metsästä ja hänellä oli puinen keihäs kädessä. Meidän oli pakko lähteä juoksemaan karkuun. Lopetimme juoksemisen, kun huomasimme hänenkin palaavan siihen kohtaan jossa kuori sammalta maasta. Jotenkin minulla tuli mieleen, että jos minä menisin yksin, jos hän vihaa naisia, ajatellen hänen omaa vaimoaan, kun karkasi. Näin teimme, ja lähdin hiljaa kävelemään Virtasen luo. Virtanen nousi pystyyn ja seisoi aivan paikallaan. Keihään hän ainakin otti käteensä, mutta seisoi kuitenkin odottaen. Pääsin jo noin kymmenen metrin päähän ja aloin puhumaan hänelle. Kyselin vain, että onko hän nähnyt Korvasieniä, niitä me vaimoni kanssa keräilemme. Virtanen näytti Anitaa, ravisti päätään ja heilutti kädellään ilmeisesti pois, pois.  Kerroin Virtaselle, että ei me tehdä sulle mitään pahaa. Me ollaan vaan keräämässä sieniä. Nyt jäi Virtanen katsomaan minua suoraan silmiin. Sitten näytti kädellään, ilmeisesti istumaan, ja istuinkin. Samoin Virtanen istui. Kyselin häneltä, että mitä hän on rakentamassa. Virtanen tuijotti minua ja sanoi jotain siansaksaa, josta en saanut mitään selvää. Tuntui, että hän on menettänyt puhekykynsä, tai ei vaan uskalla puhua enää. Pyysin Virtasta näyttämään käsimerkeillä, mihinkä hän sammalta kantaa. Hän näytti metsään päin ja nousi ylös, viittasi kädellään minua seuraamaan.

Kuljin Virtasen perässä, kun hetken päästä tuli kallioseinä vastaan. Virtanen näytti kallioseinässä olevaa reikää. Sinne hän kiipesi ja viittasi minuakin kiipeämään. Sinne ei ollut näillä hiukan pienillä saappailla kovinkaan vaikea päästä. Otin salaa kuvia luolasta, joka oli kyllä tehty aika viihtyisän näköiseksi, jos ajatellaan luolaa. Seinille kallion rakoihin oli työnnetty sammalta, jotka roikkuivat kallion seinämää vasten. Samoin lattialla oli sammalta. Ovi-aukkoa hän näytti ja samalla lattialla olevaa, ilmeisesti mattoa. Mattoa oli punottu paksuilla ruohonipuilla, aivan kuin mattoa. Se ilmeisesti tulee suuaukkoon. Sain aika monta kuvaa. Näytin Virtasen ihoa, tarkoittaen, että onko hänellä vaatteita. Hän kyllä ymmärsi puhetta hyvin mutta ravisti tässä kohtaan päätään. Puhua hän ei uskaltanut, tai sitten häneltä oli mennyt puhe kyky. Kiittelin Virtasta ja tarjosin hänelle kättäni kiitokseksi ja lähdin kipuamaan luolasta alas.

Kiiruhdin nopeasti Anitan luo ravistellen päätäni. Nyt tyttönen meidän on aika menne odottelemaan linja-autoa. Auto tuli ja me suuntasimme istumaan auton peräosaan. Olin hiljainen poika, vaikka Anita koitti saada minuun yhteyttä, niin en tahtonut huomioida mitään. Auto pudotti meidät tien varteen, johonka jäimme odottamaan toista autoa. Auto tuli ja nousimme siihen. Kysyin Anitalta, että missä on Alko, nyt minun tekee mieli vetää pääni täyteen.

Alkossa oltiin käyty ja suuntasimme hotellille. Huoneeseen päästyämme tein molemmille lasit. Riisuin saappaat ja kaikki vaatteet pois, ainoastaan kalsarit jätin jalkaan. Näin teki myös Anita. Ja kun ensimmäiset lasit oli juotu, lähdin kävelemään suihkua kohden, niin teki myös Anita. Viruimme kauan suihkussa, kuivasimme toisemme ja lysähdimme vuoteelle selällemme. Aloin kertomaan Anitalle, miten minun kävi tätä Virtasta sääliksi. Uskon, että hän oli hyvä ja auttavainen mies niin kuin kuljettajakin kertoi. Jotain kovin kummaa hänelle tapahtui. Näytin Anitalle niitä kuvia, joita salaa pääsin hänen luolasta ottamaan. Mies siellä rakensi omaa kotiaan kallion sisään. Naista hän ei halunnut mukaan katsomaan luolaa, hän oli saanut naisista tarpeekseen. Ehkä vain yhdestä naisesta, mutta  rinnasti kaikki naiset samanlaisiksi, kun oma vaimo oli ollut.

Nautimme tytön kanssa viinaa, ja lopulta multa pääsi itku. Käperryin tytön kainaloon ja itku tuntui olevan se ainut, joka tähän auttoi.

Viina tuntui tekevän tehtävänsä. Puheeni alkoi jo sammaltamaan, vaan vielä oli tehtävää, tai ainakin ajateltavaa, mitä voisimme tehdä. Pitäisikö meidän käydä poliisin luona ja kertoa tästä meidän tapaamisesta. Toisaalta se on väärin, kun kaveri tekee omaa kotia itselleen. Mutta ei Suomessa voi talvea pärjätä pienillä kalsareilla ja ilman ruokaa. Pitäähän hänet saada toisten ihmisten joukkoon.

Aamulla heräsin, tai heräsimme yhtä aikaa. Päätettiin käydä syömässä jotain ja sitten marssimme poliisin luo. Näin päätettiin, kun marssimme poliisikammaria kohden. Poliisi ei vielä tiennyt, koska armeijan väki tulee. Sinne on lähetetty avunanto pyyntö mutta päivämäärä ei vielä ole selvillä. Sovittiin vielä myös, että olen täällä Joensuussa vielä runsaan viikon, että voisin olla mukana tässä operaatiossa. Tai tulen päivän varotus-ajalla, jos satun jo olemaan etelässä.

Nyt oli aikaa tutustua Joensuuhun Anitan kanssa. Kävellessä puhuimme, että mitä meidän suhteelle tapahtuu. Anitalla oli vielä koulua vuosi jäljellä. Ja ehkä paremmat mahdollisuudet, on etelästä saada töitä. Meidän pitää vaan soitella ja lähetellä sähköpostia. Ehkä voisin sieltä tulla käymäänkin jonkun kerran. Näin me tytön kanssa tehtiin kipeitä päätöksiä. Molemmat piti toisistaan äärettömän paljon.

Kaupunkiin tutustuttiin ja välillä huilattiin hotellilla. Kävimme tutustumassa myös Anitan kotiin. Siellä minulle selvisi, että varsin hieno perhe löytyi Anitan takaa. Hekin kuulemma tuntuivat pitävän minusta.

Kerkesin jo etelään, kun tuli poliisilta kutsu. Kahden päivän kuluttua heillä pitäisi olla kiinniotto tilanne. Minä lähdin sinne välittömästi. Ilmeisesti en pysty olemaan ainakaan niin lähellä, että Virtanen tuntisi minut. Ja ei se varmaan olisi niin hyväkään asia, silloin taas yksi ihminen hänet pettäisi.

Tapaus oli sitten, kun Virtanen, hullu-mies otettiin suuresta metsästä kiinni. Nyt mies narutettiin niin tiukasti, ettei varmasti pääse karkuun. Virtanen kuljetettiin johonkin suljettujen ovien taakse, sairaalaan kuitenkin. Nyt sitten näkee, kuinka hän selviää tästä.

Jälkeenpäin sain tietoa Virtasen paranemista. Suljettuun huoneeseen piti saada miehet hoitajiksi. Ensin monenkin eri naisen kanssa oli yritetty, mutta hän huusi suoraa huutoa ja käpertyi nurkkaan. Nyt kun hän on ollut jo viisi kuukautta, hän on jo avannut verhoja, että näkee sairaalan käytävillä myöskin naisia. Koulutusta hän on saanut aivan ABC- kirjasta lähtien. Nyt kuulemma hän osaa jo lukea muutaman lauseen mittaisia tekstejä erittäin sujuvasti.

Näin päättyi asia Virtasesta. Kukaan ei tiennyt missä Virtasen entinen vaimo asui, uuden miehensä kanssa. Miten olivat asiat avioliitosta. Ilmeisesti Virtanen oli vielä liitossa vaimonsa kanssa.

 

Kiitos, kun olit kanssani, piditkö

piki

 

 

 

 

 

 

Totuudenvastainen katupartio ja Helsingin rehellinen poliisipäällikkö

10.1.2016 Yleinen

Keneltäkään uutisvirtaa seuraavalta henkilöltä tuskin on jäänyt
huomaamatta, millaiseksi Kölnin uudenvuodenjuhlinta muodostui.
Asia on erityisen ajankohtainen myös Suomen kannalta, joten kerrataan tapahtumat lyhyesti.

Uudenvuodenyönä 31.12.2015 Kölnin poliisi menetti täysin tilanteen hallinnan, kun tuhatpäinen maahanmuuttajamiesten – valtaosin arabitaustainen – joukko hyökkäili Kölnin rautatieaseman ympäristöön kerääntyneitä naisia kohtaan pääasiassa seksuaalisin tavoin. Helsingin sanomien kuvaus on tiedoiltaan vanhentunut, mutta kuvaa tapahtuneen pääosin oikein.

Tällä hetkellä hyökkäyksistä on tehty 379 rikosilmoitusta ja Kölnin poliisipäällikkö Wolfgang Albers on joutunut eroamaan yleisen luottamuspulan takia. Poliisipäällikkö salasi pitkään tapahtumaan liittyviä tosiasioita ja antoi väärää tietoa Kölnin ylipormestari Henriette Rekerille, joka osin tästä syystä teki itsestään naurunalaisen.

Kölnin poliisipäällikön käsiä poltti erityisen kuuma peruna: rikoksen tekijöiden tausta. Poliisi oli kaiken aikaa tietoinen, että suurin osa hyökkäyksen tekijöistä oli turvapaikanhakijoita ja muita maassa oleskelevia ulkomaalaisia. Poliisipäällikkö katsoi kuitenkin parhaammaksi salata asian, ja väitti, ettei hyökkääjien taustoista ole tietoa. Tosiasiat selvisivät kuitenkin, kun saksalainen media haastatteli kentällä olleita poliiseja ja toisaalta sai käsiinsä poliisin sisäisen selonteon.

Tabu turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista on säädellyt saksalaista mediaa ja viranomaisia. Tapaukset on pyritty järjestelmällisesti pimittämään tai vähättelemään niiden vakavuutta. Kun kyse oli läntisen Euroopan suurimmasta naisiin kohdistuneesta hyökkäyksestä tällä vuosituhannella, muuttui pimittäminen kuitenkin mahdottomaksi. Myös Saksan poliisilla on tiukat ohjeet (mahdollisesti osavaltiokohtaisia eroja) vaieta turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista.

Ilmiö on tuttu myös Suomesta. Vielä syksyllä suomalaisille pyrittiin uskottelemaan, etteivät turvapaikanhakijat tee rikoksia. Kempeleen tapahtumat toimivat (toistaiseksi) jonkinlaisena vedenjakajana, jonka jälkeen media alkoi käsittelemään asioita hiukan realistisempaan sävyyn.

Tarkkaavainen lukija on varmasti tietoinen siitä, etteivät Kölnin tapahtumat olleet ainutlaatuisia. Vastaavaa – pienemmässä mittakaavassa – tapahtui ainakin kymmenessä Saksan kaupungissa, ja sen lisäksi myös mm. Sveitsissä, Itävallassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Köln olisi voinut tapahtua myös Helsingissä. Poliisilla oli kuitenkin tarpeellinen tietotaito, resurssit ja ehkä hivenen onneakin – vastaanottokeskusten henkilökunnalta saatujen vihjeiden muodossa – ja se pystyi puuttumaan asioihin riittävän ajoissa, jotta laajamittainen hyökkäys saatiin estettyä. Helsinkiin oli kerääntynyt jopa parintuhannen turvapaikanhakijan joukko, ja poliisi pidätti alkuillasta kymmeniä levottomasti käyttäytyneitä henkilöitä.

Kaikki siis hyvin? Ei suinkaan, jos medialta ja ns. suvaitsevaistolta kysyy. Väärin ajateltu ja kommentoitu!

Media on parasta aikaa käynnistänyt pienimuotoisen ajojahdin Helsingin poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikköä Ilkka Koskimäkeä kohtaan. Englantilainen laatulehti Sunday Telegraph haastatteli Koskimäkeä Helsingin tapahtumia koskien, ja haastattelu sisältää muutamia yksityiskohtia, joita ei ollut näkynyt kotoisessa mediassa. Kommentit ovat nostaneet pienimuotoisen myräkän mm. median ja feministisen naisjärjestön keskuudessa.

Tarkastellaanpa siis hiukan, mitä poliisipäällikkö on sanonut.

Ensinnäkin täytyy muistaa, että Telegraph on kirjoittanut oman artikkelinsa poliisipäällikön kanssa käydyn keskustelun pohjalta. Artikkeli sisältää lehden omaa tulkintaa (oletettavasti suullisen) keskustelun pohjalta, eikä se ole tarkka toisinne siitä, mitä poliisipäällikkö on sanonut tai tarkoittanut. Anglosaksisella medialla on taipumusta myös tietynlaiseen melodramaattisuuteen jopa Telegraphin kaltaisten konservatiivisten julkaisujen osalta.

Security personnel reported “widespead sexual harrassment” during the celebrations, police added, with women complaining that asylum seekers had groped their breasts and kissed them without permission. “This phenomenon is new in Finnish sexual crime history,”
Ilkka Koskimaki, the deputy chief of police in Helsinki, told the Telegraph. ”We have never before had this kind of sexual harrassment happening at New Year’s Eve.”

Media ja naisjärjestöt ovat tarttuneet tähän kommenttiin haukkamaisesti. Heidän mukaansa poliisipäällikkö väittää, etteikö Suomessa olisi ennen ollut naisiin kohdistuvaa seksuaalista ahdistelua. Tätä Koskimäki ei selvästikään ole väittänyt, vaan hän puhuu turvapaikanhakijoiden mukana tulleesta uudesta seksuaalihäirinnän muodosta, jossa suuri miesjoukko julkisella paikalla ahdistelee tyttöjä tai naisia. Tämä toimintapa on tuttu kaikista arabimaista, mutta Suomessa sellainen on ollut äärimmäisen harvinaista.

Toistetaan vielä avainsanat. ”Miesjoukko”, ”julkinen paikka”. Koska kuulit viimeksi, että 20-40 vuotiaat Lahtiset, Järviset ja Koskiset olisivat ympäröineet teinitytön Senaatintorilla ja kopeloineet rintoja ja haarovälejä? Juuri tämä näyttää tapahtuneen useammalle nuorelle tytölle Senaatintorin järjestyksenvalvojien ja poliisin mukaan.

Silmiinpistävää tässä toimintatavassa on sen avoin häpeilemättömyys. Miesjoukot ovat tuoneet oman ”kulttuurinsa” mukanaan. Heistä ao. toimintatavassa ei ole selvästikään mitään väärää, kun sitä voidaan harjoittaa julkisella paikalla tuhansien ihmisten läsnäollessa. Saksalainen feministinen Emma lehti kommentoi asiaa seuraavasti:

Die „neue Qualität“ der Übergriffe am Hauptbahnhof liegt in der Enthemmtheit, diese Gewalt in der Öffentlichkeit auszuüben – unter den Blicken von tausenden von Zuschauern, inklusive denen der Polizeibeamten. Das hat es in Deutschland so noch nie gegeben.

Eli suunnilleen: ”Uusi ulottuvuus” rautatieaseman hyökkäyksissä on se estottomuus, jolla väkivaltaa tehtiin julkisella paikalla tuhansien läsnäollessa, poliisi mukaanlukien. Sellaista ei ole koskaan Saksassa tapahtunut. Kenties tämä feministien sanomana on joillekin lukijoille uskottavampi, kuin miten kirjoittaja asian riippumattomasti muotoili.

Kölnissä näitä ”yksittäistapauksia” on rikosilmoituksiin asti kirjattu noin 150 yhden ainoan uudenvuodenyön ”juhlinnan” seurauksena. Egyptin Tahririn aukion mielenosoituksissa vuonna 2013 kymmeniä naisia ahdisteltiin tai raiskattiin vastaavia toimintapoja käyttäen. Paikalla ollut hollantilainen toimittaja joukkoraiskattiin viiden miehen toimesta.

Helsigin sanomat on penkonut asiaa hiukan tarkemmin, ja saanut Senaatintorin tapahtuman turvapäälliköltä kommentin, jonka mukaan järjestyksenvalvojat eivät nähneet laajamittaista häirintää. Kuitenkin hän kertoo muutamasta paikalle jääneestä järkyttyneestä teinitytöstä, joita paikalla ollut turvapaikanhakijajoukko oli mitä ilmeisimmin ahdistellut.

Senaatintorilla oli 20 000 ihmistä. Se tarkoittaa sitä, että porukka on seisonut varsin tiiviissä ryhmässä. Jo muutaman metrin päästä voi olla vaikeaa nähdä, mikäli naiseen on tartuttu ja häntä kopeloidaan, ellei hän tee erityisen äänekästä ja päättäväistä vastarintaa. Kölnin ahdistelutapauksissa naiset olivat olleet vangittuina miesjoukkojen sisään jopa useiden minuuttien ajan voimatta liikkua, eikä poliisi ollut useimmissa tapauksissa nähnyt mitään. Järjestyksenvalvojilla ja poliisilla on tuskin ollut mahdollisuutta nähdä suurtakaan osaa siitä, mitä paikalla on tapahtunut. Turvapäällikön mukaan järjestyksenvalvojat eivät nähneet, mitä näille teinitytöille oli käynyt, vaikka olivat kyllä kiinnittäneet huomiota lähistöllä olleeseen levottomasti liikkuneeseen turvapaikanhakijajoukkoon.

Helsingin sanomat pyrkii kuitenkin uutisoimaan tapauksen siten, että poliisipäällikkö olisi syyllistyneet vähintään liioitteluun tai mahdollisesti jopa valehteluun. Tämä näkyy mm. artikkelin otsikoinnissa (”Turvapäällikkö ihmettelee poliisin kommentteja Senaatintorin uudestavuodesta: ”Ei laajamittaista häirintää””). Senaatintorin tapahtuman turvallisuudesta vastannut yksityinen firma ei välttämättä myöskään hirveästi halua huudella mahdollisista ongelmista.

Toinen kommentti, johon on tartuttu, kuuluu seuraavasti.

Mr Koskimaki said that sexual assults in parks and on the streets had been unknown in Finland before a record 32,000 asylum seekers arrived in 2015, making the 14 cases last year “big news in the city”.

Poliisipäällikkö ei varmasti ole väittänyt, etteikö julkisilla paikoilla olisi tapahtunut mitään seksuaalirikoksia aiemmin. Kommentti tuollaisenaan on Telegraphin oma. Iltalehdelle Koskimäki tarkentaa asiaa mm. seuraavasti:

IL: Mikä on uutta ja mistä se johtuu?
– Uutta on, että naisiin kohdistuu enemmän seksuaalista ahdistelua, johon liittyy seurantaa, eli kaverit lähtevät seuraamaan naisia, käyvät käsiksi ja suutelevat väkisin ja tekevät pahimmassa tapauksessa vakavia tekoja, mistä on tuomioitakin tullut.
IL: Väitättekö, että näitä ei ole tapahtunut aikaisemmin ja tämä on uusi ilmiö?
– Se on uusi ilmiö, että ulkomaalaiset tekevät näitä. Kyllä se on täysin uusi ilmiö. Ei meillä ole tällaista ilmiötä aikaisemmin ollut.
IL: Eli väitättekö, että esimerkiksi suomalaiset miehet eivät ole tällaista aikaisemmin tehneet?
– Meillä on asianomistajat näissä kaikissa törkeissä raiskaustapauksissa kuvailleet kaikki tekijät ulkomaalaisiksi. Se on faktaa, mistä kerrottiin jo silloin tiedotustilaisuudessa.

Koskimäki viittaa tässä paitsi edellä esitettyyn ongelmaan niin myös turvapaikanhakijoiden mukana lisääntyneeseen stalkkaamis-ilmiöön, josta on raportoitu laajasti. Pelkästään marraskuussa turvapaikanhakijat syyllistyivät sataan seksuaalirikokseen, joista osa menee tähän kategoriaan. Naisten stalkkaamista on selitetty mm. ”kulttuuriin” liittyvänä ilmiönä, mutta kommentaattori jätti kertomatta, kuuluuko käsiksi käyminen myös tähän ”perinteeseen”.

Uutisvirtaa edes uneliaasti seuraava lukija on varmasti noteerannut, että Kölnin ja Helsingin tapahtumista riippumatta suomalaisen yhteiskunnan suurin uhka kuitenkin on median ja viranomaisen mielestä kadulla kävelevät valkoiset perheenisät. Katupartiot on ehditty tuomita kaikkien tavanomaisten tahojen osalta, vaikkei katupartioiden tiedetä syyllistyneen yhteenkään rikokseen.

Sen sijaan, että media kiittäisi Helsingin poliisilaitosta hienosti hoidetusta työstä, se hyökkää ajokoiramaisella voimakkuudella ansioitunutta poliisihenkilöä kohtaan kyseenalaisin perustein. Poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki on kertonut totuudenmukaisesti poliisin käsityksen Helsingin seksuaalirikollisuuden muutoksesta viimeisen vuoden aikana. Kuka voi väittää tietävänsä asian Helsingin poliisilaitosta paremmin?

Totuus voi satuttaa. Muslimimiehillä on erittäin vakavia ongelmia suhtaumisessa naisen tasa-arvoon, länsimaiseen demokratiaan ja maalliseen oikeuslaitokseen. Pään pistäminen pensaaseen ei asiassa auta. Poliisin ei tule toimia päättäjien likapyykin pesijänä, vaan kertoa avoimesti ja totuudenmukaisesti turvallisuustilanteen ja rikolliskuvan muutoksista. Mainittakoon, että kun CDU:n kansanedustaja Kristina Schröder nosti tämän asian pöydälle Kölnin tapahtumien jälkeen (”Meidän täytyy tehdä jotain väkivallan hyväksyville miesnormeille musliimikulttuurissa”) hänen kimppuunsa hyökättiin raivokkaasti monelta eri taholta.

Selväjärkinen kansalainen palkitsisi Ilkka Koskimäen, Helsingin poliisilaitoksen ja KRP:n hienosti hoidetusta työstä tasavallan korkeimmilla kunniamerkeillä.

Median ja ns. suvaitsevaiston totuudenvastainen katupartio näyttää valinneen toisen linjan. Väärin ajateltu. Totuuden pimittävä poliisimies Kölnin luottamuspulaan kaatuneen poliisijohtajan tapaan olisi ilmeisesti mieluisampi.

”Koko Ruotsi pysähtyi” – poliisin koskettava kirjoitus Lisasta leviää netissä

15.6.2015 Yleinen

Kuolleena löytyneen 17-vuotiaan Lisan kohtalo järkyttää Ruotsissa. Tyttö katosi viikko sitten sunnuntaina, ja hänen löytämisekseen käynnistettiin iso operaatio.

” – Iso mies, jonka selässä lukee poliisi, istuu ja itkee ulkorakennuksen takana. Kalpea teknikko tuijottaa tyhjyyteen ja koiraohjaaja on haudannut kasvonsa koiran turkkiin. Paikka on Kinnekulle ja tieto Lisasta tuli hetki sitten, Sara kirjoittaa Östra Skakaborgin poliisilaitoksen sivuilla. ”

Jutun voit lukea täältä MTV3 sivuilta

Petos.fi keskustelupalsta

7.2.2015 Yleinen

Petos.fi on 2015 vuoden alussa avattu keskustelupalsta, missä keskustellaan yleisesti petoksista ja huijareista. Keskustelupalstalta löydät huijauksia laidasta laitaan, huijaustyypeittäin. Jos olet itsekin törmännyt huijariin, kerro se meille!

Keskustelupalstalta löytyy varmasti mielenkiintoista luettavaa, suosittelen myös rekisteröitymään!

Siirry tästä petokseen.

Petos.fi

Tarvitsen teidän apuanne!!

27.11.2014 pohjalla jälleen, Raiskaus ja väkivalta muistot

Eli onko kukaan teistä koskaan ollut oikeudenkäynnissä? Mä joudun tän mun raiskaus-pahoinpitely -jutun takia ens kuussa. Mua jännittää ihan hirveästi. Pelkään sitäkin enemmän. Se yks kiehuu raivosta. Se niin tahtoo tappaa mut. En oo nähny sitä viime tammikuun jälkeen ku kaks kertaa vilaukselta. Se on niin joutunut kärsiin mun takiin, kun ilmoitin poliisille. Ei mun sitä pitäis säälii mut pelkään niin hirveästi. Mä niin kuolen silloin. En missään nimessä haluaisi mennä sinne. En halua puhua mun henkilökohtaisista asioista, varsinkaan kun paikalla on ainakin 15 ihmistä, joista ainakin neljän tiedän varmasti olevan miehiä. En pysty sanoon niitä asioita edes itselleni ääneen. Haluan kuolla. Pelkään liikaa. Auttakaa joku. Kertokaa ees jotain mitä tiedätte oikeudessa olemisesta, mun tiedot on rajattu telkkarin rikossarjoihin.

Screenshot_2014-09-29-20-47-27

AUTTAKAA!!!!!!!!

Screenshot_2014-09-16-21-00-34-1

 

 

 

 

 

-Elina

Jätä mut rauhaan! Mene pois! En oo sun arvoisesi, olen liattu.

11.11.2014 Raiskaus ja väkivalta muistot

Ahdistavia ajatuksia pää täynnä. Kädet koskettelevat ihoani. Muistan ne kauhun hetket. Muistan hajut, sanat, äänensävyt, maut, tunteet, kosketukset, ajan hitauden. Muistan kaiken ja kuitenkaan en yhtään mitään, minkä poliisi haluaisi kuulla, mitä pystyisin sanomaan ääneen.

”Ei sulle mitään oo tapahtunut, kerjäät vaan huomioo, huora. Kuole pois. Ei sua kukaan kaipaa. Tapa ittes ja tee maailmalle palvelus. Tottele Häntä.”

 

Kädet vahvistavat otettaan kaulallani. Yritän vaistomaisesti saada hengitettyä. En onnistu. Silmissäni alkaa sumentua, aina vain pahemmin ja pahemmin ja pahemmin.. Seikkailen tajuntani rajamailla. Harhailen kuoleman, iankaikkisen rauhan porteilla. Viimeinen elämän henkäys kaikkoaa pimeään.

Juuri kun olen työntämäisilläni porttia auki, viimeinen henkäykseni palaa bumerangin lailla takaisin ja iskeytyy minuun valtavalla voimalla. Tunnen kuinka paino katoaa kehoni päältä samoin kädet kaulaltani. Haukon puhdasta ilmaa keuhkoni täyteen. Räväytän silmäni sepposen selälleen edelleen henkeäni haukkoen. Olen saada sydänkohtauksen sillä näen uhkaavan hahmon jälleen ylläni. Hahmo kumartuu vielä enemmän ylleni sanoen jotakin, en saa sanoista selvää, mutta äänensävy on paljon ystävällisempi kuin mihin olen tottunut.

Kerään kaikki voimanrippeeni aloittaakseni vaistomaisen, mutta tuhoon tuomitun paon. Hahmo jonka vaivoin tunnistan mieheksi, tarttuu minuun kiinni. Pakokauhu iskee minuun hyökyaallon lailla. Yritän epätoivoisesti päästä miehen otteesta. Kyyneleet ryöpsähtävät silmistäni peittäen jälleen näköni. Itkuni yltyessä alan huutaa sekopäisen lailla: ”Ei. Päästä minusta irti! Älä koske minuun! Mene pois! Älä satuta minua!”

Olen pakoyritykseni tuoksinassa päässyt istuma-asentoon aikomuksenani yrittää peruuttaa siitä karkuun, mutta voimani ovat liian heikot moisiin voimanponnistuksiin, joten lyyhistyn miehen otteessa. Säikähdyksissään hahmo irrottaa otteensa ja olen kaatua uudelleen lattialle. Voimanponnistuksista uupuneena menetän tajuntani.

 

 

 

Ahdistanvia ajatuksia pää täynnä. Jonkin verran sekavaa tekstiä. Hyvää yötä.

-Elina

Mun fiiliksiä eivät painajaiset pahemmin helpota

5.11.2014 Yleinen

VAROITUS!!!   VAROITUS!!!   VAROITUS!!!

Sisältää K-18 sisältöä

LUETHAN SEURAAVAN JÄRKYTTYMÄTTÄ?

Mahdotonta tai olet tunteeton eikä sulla oo nimeksikään empatiakykyä.

Varsinkin jos tunnet mut reaali elämässä, etkä oo kuullu mun exästä.. En tiiä mitä pitäis sanoa. Tää on kai näin helpoin kertoa. Tämä siis todellakin on totta, en liioittele tai mitään, puran vain oloani.  Toivon, etten menetä ystävyyttäni kanssasi, enkä kaipaa mitenkään erityistä kohtelua asiani vuoksi. Tämä on vain tosi elämää, joka on todella julmaa toisinaan.

 

VAROITUS!!!   VAROITUS!!!

Luithan yllä olevan tekstin, ennen kuin jatkat lukemista. Kiitos :)

 

 

Oon nähnyt aika monena yönä siitä paskiaisesta painajaisia. Kukaa teistä tuskin tietää kenestä puhun, kohta tiedätte. Kyse on siis mun exästäni jonka kanssa asiat menivät helvetin huonosti. En ees tiedä mistä aloittaisin. Valitan lukijat, mutten osaa kertoa tätä mitenkään hieno varaisesti joten möläytän tämän: eli se paskiainen on raiskannut mut, eikä vaan kertaa, vaan useita kertoja. Nyt varmasti mietit miksi jäin suhteeseen? Ei sekään ole niin helppoa.. Te jotka olette eläneet esim narsistin kanssa tiedätte millaista se on: ei siitä niin vain lähdetä.  Se manipuloi mua ja itsesuojeluvaistoni takia en muistanut tapahtumia, tai muistin mutten tiedostanut tai jotain. Seksuaalinen alistaminen ei sille riittänyt: se käyttäyty mua kohtaan väkivaltaisesti, todella väkivaltaisesti.

Vein asian poliisille kesäloman 2014 alussa. Nyt se on ollu syyteharkinnassa kaks kuukautta.  En ajattele asiaa tietoisesti, mutta näemmä tiedostamatta, joka ilmenee unien muodossa.

 

Mulla on kamala olo jälleen. Kirjoittelen maatessani sängyllä omassa huoneessani, samassa huoneessa jossa on tapahtunut niin monia kuvottavia juttuja.

Raiskaus on alentavin teko, jonka naiselle voi tehdä. Se likaisuuden tunne ei koskaan katoa. Se pysyy aina.

Tuo on oikeasti totta. Ajoittain mulla on ihan hirveä olla. Saastaisuuden ja likaisuuden tunteille ei ole rajoja. Tunnen itseni niiin kuvottavaksi olennoksi. Te jotka olette onneksi tämänlaiselta välttyneet ette ehkä ymmärrä miksi raiskatut tuntevat itsensä likaisiksi. En osaa selittää sitä, niin se vain menee. Asiaa voi yrittää ymmärtää esimerkkini avulla: Yleensä naiset haluavat olla juhliensa (varsinkin häidensä) keskipiste, se kaikkein kaunein, prinsessa. Raiskattu näkee kaikki muut upeissa puvuissa jotka maksavat maltaita. Itsensä hän näkee mudassa rypeneenä vain rääsyt yllään. Likaisena surkimuksena, jolla ei ole mitään asiaa hienoihin juhliin. Muut ovat kuin kuninkaallisia ja raiskattu on vain surkea kerjäläinen.

Kirjoitan varmasti aiheesta vielä lukemattomia kertoja, ellen saa itseäni hengiltä.  Pystyn siis puhumaan asiasta jotenkuten, mutta mikäli multa ei kysele, tuskin saa musta paljookaan irti..

Mutta siis vaikka pitkän viestin kirjoitinkin niin nyt mun tarvii ruvet nukkuun. Toivottavasti en taas näkis painajaisia niin ku viime yönäkin. Vihaan niitä ahdistavia painajaisia, jotka palauttavat kaiken mieleen kuin eilisen.

Hyvää yötä, vaikka tekstini olikin rankkaa luettavaa. Ens kertaan, moikka!

-Elina