Selaat arkistoa kohteelle pohdiskelu.

Miksi olen tällainen? Pohdintoja erityisherkkyydestä

6.10.2016 Yleinen

Otsikossa esitetty kysymys on pyörinyt mielessäni usein lapsuudesta saakka. Siihen on liittynyt paljon muitakin kysymyksiä: Saanko olla tällainen? Olenko vääränlainen? Voiko kukaan hyväksyä minua sellaisena kuin olen – edes minä itse? Kuten ehkä saattaa arvata, nämä kysymykset ovat aiheuttaneet paljon päänvaivaa ja kipuilua.

Joitakin vuosia sitten törmäsin erityisherkkyyden käsitteeseen. Jotenkin se heti kutkutteli, mutta koska olen saanut elämäni aikana paljon negatiivista palautetta liiasta herkkyydestä, kielsin itseäni etsimästä enää lisävahvistusta moiselle epätoivotulle luonteenpiirteelle. Mutta ajan  kuluessa minun oli jälleen kerran tunnustettava, ettei persoonallisuutensa peruselementtejä voi muuttaa, vaikka kuinka tahtoisi ja yrittäisi. Kun sen sijaan opettelee tuntemaan ja ymmärtämään itseään, löytää vahvuutensa ja oppii elämään heikkouksiensa kanssa, voi ehkä vähitellen hyväksyäkin itsensä sellaisenaan. Jos joku muu taas ei hyväksy – no, jääköön se hänen ongelmakseen.

Erityisherkkyydestä, kuten monista uusista niinsanotusti muodikkaiksi muodostuvista ilmiöistä, on tehty jo epäuskottava klisee. On kuulemma jopa ärsyttävää puhua siitä ja ”vedota” siihen. Kaikki eivät usko erityisherkkyyden olemassaoloon tai haluavat selittää sen jotenkin pois. Miksi niin usein haluammekin mitätöidä kaiken sen sijaan, että edes yrittäisimme ymmärtää tai peräti hyväksyä? Aion nyt kuitenkin puhua erityisherkkyyden puolesta, silläkin uhalla, että minusta – jälleen kerran – ajatellaan ties mitä.

Niinpä olen ottanut selvää siitä, mitä erityisherkkyydellä tarkoitetaan. Siihen sisältyy todella paljon kaikenlaista ja vaihtelua ihmisten välillä voi olla paljonkin, aivan kuten jokainen ihminen on yksilö muutenkin. Jos olet kiinnostunut aiheesta, kannattaa lukea esimerkiksi Janna Satrin kirja Sisäinen lepatus; voit lukea erityisherkkyydestä myös esimerkiksi osoitteessa http://www.hspelamaa.net/erityisherkkyys.

Herkkyys on psykofyysinen ominaisuus, joka perustuu hermojärjestelmän herkkään reagoivuuteen. Erityisherkkä havainnoi ympäristöään poikkeuksellisen hienovaraisesti ja käsittelee näitä havaintoja hyvin syvällisellä tavalla. Erityisherkät voidaan karkeasti jaotella kahteen kategoriaan: pohdiskelevat introvertit ja elämyshakuiset ekstrovertit. Sitten on varmasti paljon niitä, jotka jäävät näiden kahden välimaastoon. Itse koen olevani vaihtelevasti vähän molempia, vaikkakin – ainakin opitusti ja sisäisten kokemusten perusteella – enemmän siellä introversion puolella, vaikka turvallisen tuntuisessa seurassa tai tietyssä hyvin omaksutussa roolissa saatan vaikuttaa hyvinkin sosiaaliselta ja avoimelta.

Olen tehnyt listaa sellaisista erityisherkkiin ihmisiin liittyvistä asioista, joiden koen koskettavan itseäni, ja esittelen tässä niistä osan. Yritän myös avata jokaista kohtaa hieman tarkemmin – joihinkin ehkä palaan vielä myöhemmin.

Aistii herkästi ja voimakkaasti todellisuutta ympärillään ja sisällään niin fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti kuin hengellisestikin – check!

Tämä tuntuu minulla esimerkiksi hajuste- ja kemikaaliyliherkkyytenä. Kehoni on myös melkoinen ilmapuntari, erityisesti matalapaine aiheuttaa minussa voimakasta raskauden ja väsymyksen tunnetta – ukkonen onkin sitten ihan oma lukunsa! Joskus myös tuntuu, että olen melkein vaihtolämpöinen, enkä kestä kovin hyvin kuumaa enkä kylmää. Voimakas valo, kirkkaat värit, kovat äänet, ihmisvilinä tai tungos ja muut vastaavanlaiset ärsykkeet voivat joskus aiheuttaa jopa pahoinvointia. Psyykkisesti on välillä enemmän tai vähemmän vuoristorataa – erityisherkillä sanotaan usein olevan ”lyhyt matka alakulosta ekstaasiin” – ja sosiaalisesti olen tavallaan tuntosarvet pystyssä koko ajan. Hengellinen todellisuus on myös ollut minulle jossakin muodossa hyvin läsnä jo lapsuudessa, vaikkei sellaista ole minulle varsinaisesti tuputettu.

Lapsena (ja aikuisenakin) itkee helposti – check!

Ei tarvita kovin paljon, kun kyyneleet jo karkaavat poskilleni – esimerkiksi järkyttävien uutisten näkeminen televisiossa tai vain jokin surullinen ajatus tai muisto riittää. Itkun ei aina tarvitse välttämättä tarkoittaa sitä, että olisin jotenkin hirmu loukkaantunut, ahdistunut, surullinen tai muuta sellaista. Joskus riittää pelkkä laulu, lapsen itku, suloisen liikuttava kuva tai pieni ilonaihe. Mutta toki koen monia itkun laukaisevia tunteita hyvin syvästi ja tunteet ovat toisinaan sen verran pinnassa, että kyyneltulvan voi saada aikaan jokin sinänsä hyvin vähäpätöinen juttu. Inhoan muiden nähden itkemistä, mutta aina en pysty pidättelemään kyyneliä. En kuitenkaan pelkää itkua, sillä tiedän, että se yleensä lopulta puhdistaa ja saa sisimmän solmut vähitellen aukeamaan.

Hidas lämpenemään, jää miettimään ja/tai tarkkailemaan asioita ja tilanteita – check!

Tarvitsen usein aluksi vähän aikaa esimerkiksi uuden oppimisessa sekä sosiaalisissa tilanteissa, niin vieraiden kuin tuttujenkin ihmisten kanssa. Toki olen tuttujen kanssa yleensä lähtökohtaisesti paljon avoimempi ja varmempi, mutta en siltikään pysty aina käsittelemään kaikkea heti, vaan asiat jäävät hautumaan, ja haluaisin joskus palata niihin jälkeenpäin, mutta yleensä en kehtaa tai uskalla. Myös oppimistyylini kuvastaa tätä: asetun mieluiten rauhaan peräpenkkiin ja seurailen sen sijaan, että heti osallistuisin. Haluan käydä asioita läpi itsekseni ja muodostaa selkeän kuvan mielessäni ennen kuin alan vaikkapa keskustella niistä. Haluan tarkastella asioita monelta eri kantilta.

Kun innostuu tai kiinnostuu jostakin, luotaa syvältä, keskittyy, haluaa tietää kaiken – check!

Tämä pätee kohdallani niin asioihin kuin ihmisiinkin. Saatan syventyä johonkin tekemiseen niin, että unohdan kaiken muun, enkä helposti luovu jostakin sellaisesta asiasta, josta pidän, vaikken olisi siinä edes erityisen hyvä – tietenkin silti haluaisin olla hyvä kaikessa, mistä pidän. Ihmisten kanssa myös yleensä etsin ihan luonnostani jotain syvempää yhteyttä ja olen hyvin uskollista laatua – joskus ehkä ainakin itselleni haitaksi asti. Toki minulla on myös kavereita ja tuttuja, joiden kanssa ei välttämättä koskaan ruodita syntyjä syviä tai olla muutenkaan ihan niin sydänystäviä kuin niiden muutamien luottoihmisten kanssa, jotka tietävät minusta suunnilleen kaiken. Joskus jopa enemmän kuin minä itse.

Rikas mielikuvitus – check!

Minä näen tarinoita kaikkialla. Lapsena kuvittelin metsässä kulkiessani näkeväni ties mitä menninkäisiä, keijuja, peikkoja, taikaeläimiä ja mitä lie kaikkea. Tai en vain kuvitellut, vaan oikeasti näin – ehkä jotenkin sieluni silmin. Edelleen näen asioita paljon kuvina ja elokuvina mielessäni. Muutenkin elän elämää paljon sisäisessä maailmassani. Toisaalta se on suojakeino ja pakopaikka, joka auttaa, rauhoittaa ja inspiroi minua, mutta toisaalta se voi joskus myös saada minut kääntymään liikaa sisäänpäin ulospäin suuntautumisen sijaan.

On mielellään yksin ja myös tarvitsee välillä rauhaa ja yksinäisyyttä – check!

Kun pääsen vaikkapa rankan työpäivän tai kaupungilla vietetyn päivän jälkeen metsään kävelylle tai kotisohvalle lepäämään, tunnen miten ikään kuin kiviä karisee yltäni, jännitykset hellittävät, verenpaine laskee, sisin tasaantuu ja mieli kirkastuu. Jos olen ollut useampien ihmisten seurassa, tuntuu joskus, että haluaisin mennä hetkeksi peiton alle piiloon koko maailmaa, jotta pääsen taas tasapainoon itseni kanssa. Vietän paljon aikaa yksin. Se ei tarkoita sitä, etten viihtyisi ihmisten seurassa, sillä viihdyn oikein hyvinkin, mutta se myös väsyttää minua.

Erityisherkkyys on synnynnäinen ominaisuus, jolla on biologinen perusta. Se ei siis ole sairaus, vamma tai häiriö, vaikka sillä onkin yhteisiä piirteitä joidenkin sellaisten kanssa. Kasvatus, ympäristö ja elämänkokemukset toki vaikuttavat myös osaltaan siihen, millaiseksi ihmisen persoonallisuus kehittyy. Herkkyyttä ei tarvitse hävetä ja se voi olla monessa kohdassa jopa vahvuus.

Saan tuskin koskaan täydellistä varmistusta sille, olenko todella erityisherkkä vai en. Omien havaintojeni ja kokemusteni mukaan olen sitä melko suuressa määrin. Olipa määritelmä kuitenkin mikä tahansa, olen sellainen kuin olen. Kaikkia syitä en siihen ehkä koskaan ymmärrä. Yritän silti opetella elämään itseni kanssa sovussa.