Selaat arkistoa kohteelle pilttipurkki.

Joulun odotusta, kortteja ja askartelua

15.12.2016 DIY, ompelu, Yleinen

Jouluun on enää 9 päivää. Hyvin pysyy kärryillä kun lapsilla on joulukalenterit. Joulukalenteriasiassa aikomus oli mennä helpoimman kautta tänä vuonna, kun arkeen mahtuu niin monta muutakin aikasyöppöä. No niin… Eipä hätää! Saatiin siihenkin hieman haastetta, kun ehdittiin ostaa kalenterit kerrankin todella hyvissä ajoin, mutta sitten isompi muksuista joutuikin täysin laktoosittomalle ruokakokeilulle. No tietysti maitosuklainen kalenteri meni pannaan ja ajattelimme, että ostetaan sitten uusi. Ei hei! ”Kun minä haluan sen Ryhmä Hau-kalenterin pitää!!!” Mitä tekee uhrautuvat vanhemmat? ;) No tietysti tyhjentää suklaat ja laittaa tilalle irtokarkit (eikä tietysti yhtään sen aikaisemmin kuin 30.11. about klo 22.15) :D

Päätin marraskuussa myös kokeilla ihanan näköisiä valkoisia koristeita tehdä soodataikinasta. Teimme ennen isänpäivää soodataikinasta (ohje löytyy netistä hakusanalla soodataikina) koristeita piparimuoteilla. Tytön taidonnäyte (osa isänpäivälahjaa) roikkuu oksassa juuttinarulla.

No sitten seuraava joulustressi… perinteiset joulukortit! Aina hyvissä ajoin aloitettu ja viime tingassa lopetettu ;) Viimeiset kortit postitin toiseksi viimeisenä päivänä. Ja ne mitkä aion antaa kasvokkain, odottaa…

Tässä pari maistiaista korteista. Kokeilin Dymo-kirjoittimen innoittamana.

Sitten halusin pienet joulumuistamiset laittaa tyttöjeni ihanille hoitajille, koska itse tiedän kuinka arvokasta työtä tekevät ja venyvät välillä näillä resursseilla ihan uskomattomiin tekoihin <3

Tässä pieni ja edullinen vinkki kavereille, työkavereille, päiväkodin/koulun henkilökunnalle jne.

Tarvikkeet: pilttipurkki, kangasta, vanua, decoupe-lakkaa/ eri keeperiä,

karkkeja, Dymo-kirjoitin tm. vastaava, punaista askarteluhuopaa, neula, punaista lankaa, huovutusneula ja alusta

  1. Ota vanua ja kaada kädelle jonkun verran lakkaa. Pyöritä vanu palloksi kädessä decoupe-lakassa. Anna kuivua kovaksi.
  2. Laita karkit purkkiin.
  3. Leikkaa kankaasta suikale ja kiedo piltti-purkin suulle huiviksi.
  4. Neulahuovuta ympyrän muotoinen n. 8cm halkaisijaltaan oleva litteä pala
  5. Neulo huopaympyrästä kartion muotoinen tonttulakki
  6. Kirjoita Dymolla teksti esim. saajan nimi, tervehdys jne. ja kiinnitä purkin kylkeen
  7. Laita purkin kannelle liimaa. Laita kuivunut vanupallo siihen. Laita pallon päälle liimaa ja kiinnitä tonttulakki.

Ensi viikolla päivittelen vielä blogin ja sitten hiljennyn joulun viettoon! <3

 

1-vuotissynttäreiden aattona <3

1.9.2016 DIY, Yleinen

Jännitystä, haikeutta, odotusta… näitä kaikkia on ilmassa, kun nuorimmainen täyttää huomenna vuoden <3

Jännittää, kun nuorimmainenkin saavuttaa ensimmäisen synttärietappinsa. Haikeaa, koska vauva kasvaa koko ajan isommaksi ja isommaksi ja ei ole kohta enää vauva (jos nyt enäänkään niin kovin). Odotusta, kun juhlitaan kolmena päivänä. Huomenna juhlitaan ihan oikeana päivänä kera appivanhempien ja isomummin. Lauantaina on varsinainen kutsujuhlapäivä ja suurin osa vieraista tulee. Luonnollisesti juhlapäivä ei kuitenkaan sovi kaikille vuorotöiden, välimatkojen ym. juttujen takia, niin myös sunnuntaina saamme juhlistaa pientä suurta vauvaamme <3

Valmistautuminen on aloitettu jo hyvissä ajoin. Olemme koko perheen voimin askarrelleet mehupurkit juhliin. Mieheni teki pilttipurkin kansiin reiät, vanhempi tytöistäni leikkasi sopivat pillit ja minä askartelin ykköset.

025

031

036

073

Purkkeihin sisällöksi tulee itse tehty smoothie/mehu. Laitan tarkemmat reseptit juhlien jälkeen, että jännitys säilyy. Tiedän nimittäin muutamien vieraidenkin lukevan tätä… ;)

Kakun päälle tulee sokerimassasta kukkia ja nimi. Väreinä on punainen ja valkoinen. Muutenkin juhlissa väreinä valkoinen, vaaleanpunainen ja punainen. Väriteema näkyy serveteissä, tarjoiluastioissa, mehupurkeissa, koristeluissa ja kakussa.

Isosiskon maalamista papereista leikatut kukat keittiön ikkunoihin <3

069

Kakun kukat kuivumassa… ihan välttävästi onnistui ekaksi kerraksi ;) Kerran olen tehnyt isänpäiväkääretorttuun kuorrutteen sokerimassasta, joten kokemus on vielä hyyyvin vähäistä. Nimi onnistui kukkia paremmin, mutta se jääköön kuitenkin täältä blogista pois.

081

Näihin astioihin sitten katetaan synttäriherkut <3

057

Ensimmäinen kattaus huomiselle valmis… liina päälle ja huomista kahvittelua odottamaan :)

079

Myös sankarin vaatetus ja isosiskon vaatetus on väriteeman mukaiset :D

Alla sankarin juhlavaatteet

051

Isosiskon vaatetus

044

Viimeisimpänä tärkein… lahja on ostettu ja mukailee isosiskonkin yksivuotispäivänä saamaa lahjaa. Päivittelen blogiin sitten ensi viikolla juhlien reseptejä, tunnelmia, kattauskuvia ym. mieleenpainunutta. Mukavaa viikonloppua! <3

038

 

 

Ristiäiskukkasia!

10.5.2015 Yleinen

Eilen vietettiin erään suloisen pojan ristiäisiä ja tässä hiukan kuvasatoa kukkasista. Juhlat olivat vaaleansiniset ja herkät, ihan pienen ihmisen näköiset. Tädillä tuli tippa linssiin monen monta kertaa, mutta luulenpa vain, että en suinkaan ollut ainoa. Onhan se välillä hyvä onnenkyyneleitäkin tirauttaa. :)

Pöytäkoristeissa hempeän lilaa orvokkia, valkoista freesiaa ja ruusua… purkkikukkaa ja leikkokukkaa sulassa sovussa samassa asetelmassa.

pöytäkoriste

pöytäkoriste (2)

…ja kynttilän valo kuuluu aina juhlaan kuin juhlaan. Pilttipurkit muuntuivat pieniksi tuikkukipoiksi, sinistä nauhaa ja hempeää pitsiä. Taas kerran tuli todettua, että mitään ei kannata heittää roskiin.

pöytäkoriste (3)

lyhty

 Noutopöytää koristamassa oli iso lasimalja, jossa kukoistivat orvokit ja lankaköynnös. Lisukkeena käytin sinistä nauhaa, valkoista sisalia ja maljan vuorasin koivun tuohella. Olen onnekas tyttö, kun minulla on sellainen ystävä ja työnantaja, joka äitienpäiväkiireistä huolimatta antoi aikaansa ja päästi kukkakauppaansa ristiäiskoristuksia askartelemaan ja näpertelemään ♥

orvokkimalja (3)

orvokkimalja (4)

orvokkimalja

Orvokkihan viihtyy parhaiten ulkosalla ja lisää sen hoidosta voit lukea täältä. Näihin juhliin orvokki pääsi herkän kukintonsa ansiosta ja siksi, että onhan tähän aikaan vuodesta selvästi orvokkien aika.

orvokkimalja (2)

Tuleva viikko alkaakin sitten kukkapenkin repareerauksella. Juolavehnä saa luvan muuttaa kukkapenkistä muualle uusien kujeiden tieltä. Uutta multaa, lapio ja hanskat!

Näkyilemisiin ja kivaa tulevaa viikkoa jokaiselle! :)

~Saara~

Seinän kasausta

9.4.2015 Yleinen

Tänään päästiin kasaamaan pilttipurkkiseinää. Liimattiin purkit vastakkain pikaliimalla ennen seinään ”muuraamista” ja hyvin näytti kestävän :)

Pikaliimaa reunoille..

Pikaliimaa reunoille…

...ja purkit yhteen

…ja purkit yhteen

 

 

 

 

 

 

 

 

Sommittelimme hieman erilaisia kuvioratkaisuja lattialle. Vihreitä purkkeja on paljon vähemmän kuin keltaisia joten ”häivytämme” vihreitä purkkeja vähitellen ja loppuosa seinästä tulee olemaan keltainen.

..jaahas...purkkeja onkin liian vähän :D

..jaahas…purkkeja onkin liian vähän :D….

kasaus alkakoon!

…mutta kasaus alkakoon…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mallausvaiheessa totesimme, että pilttipurkkeja on noin 150 kappaletta liian vähän. Onneksi tutulta saatiin muovikassillinen purkkeja, joten tänään illalla pääsee taas maalaushommiin ja eiköhän nuo puuttuvatkin purkit jostain kokoon saada niin seinäkin valmistuu sitten ajallaan :)

Seinään tulee vielä mustalla saumausaineella saumat, eli laasti ei jää näkyviin. Kävimme äsken irroittamassa purkkien taakse laitetun levyn (Jarkko laittoi sen, jotta purkit on helpompi saada laitettua suoraan) ja näyttipä seinä jo nyt todella hienolta kun siihen valo vähän osui! En malta odottaa kun seinä on valmis :)

Laastien putsausta

Laastien putsausta

 

 

 

 

 

 

 

 

 

/Salla