Selaat arkistoa kohteelle perhe.

Nudistirannalla Epsaniassa

7.11.2017 Yleinen

Nudistiranta

Tuli eksyttyä vahingossa canarialla nudistirannalle ja alkuun totesin no mikä ettei. Itse tosin painoin speedot jalassa.
Hetki meni ennen kuin tajusin näiden rusinan väristen kärpäslätkien ja roikkuvien boolsien polttaessa verkkokalvoni että aikani ei ollut vielä.

Nii tuolla ne kikkelssonit päivät hengaa orava perseessä

Sitä aina sanotaan ettei edes huomannut että joku on alasti mutta kun mies persereikä pitkällä konttaa maassa lapioiden itselleen jotain runkkauspoteroa  ja naisen heittäessä majavanhännät olalle saadakseen aurinkorasvaa myös mahalle alkaa speedot kiihdyttää vauhtia kohti sivistyksen paria. Pitäkää alastomuutenne kikkeliäni en tällä kertaa polta.

Se niistä kukkuloista.

Hotelli oli suurimmalta osin Saksalaisia joten kävin monta keskustelua tyyliin auwidechen PÄIVÄÄÄ dankeshön KIITTI JOO SUOMESTA loput yritin arvailla saksalaisten innostuessa ilmeisesti kertomaan miten niiden päivä on mennyt. Ajattelin että kohta tuo sönkkäys tarttuu kuin köyhyys niin annoin hädissäni 20€ rahaa ja sanoin vielen dank vattersant

Espanja se vasta hauska kieli onkin kun hotellin johtaja alkaa selittää sata sanaa aikaan satasen aidat huusin stop horge take a brake.
Alaperevatagerehoratioporvavorunodossinkkobuenosnacsosallariva jatkoi horge joten lompakko esiin ja musta amex viiksien väliin niin loppui se papatus.
Ruokailu oli helppoa. Sillä aikaa kun itse söit niin meidän Linneaa morjesti horge, maria, santa, lucia, pepe hose ja kymmenen muuta tarjoilijaa. Ja hyvin on jälkikasvu opetettu kun ei ilme värähtänytkään vaan pelkkä tuijotus. Oikein pystyi lukea naamasta mitä siinä virnuilet.

Allas aah ihana viilentävä allas minne pulahtaa kymmenen vodka shotin jälkeen silloin tuntee olevansa lomalla ?

Kylpylä oli hauska kokemus Finnish Sauna 80 decrees noh oli siellä lämmin ja harvian lämpömittari.
Sääntöjä on kaikkialla eikä tämäkään ollut poikkeus. Kylpylässä nudismi on kielletty mutta yllättäen norjalaispariskunta ei tätä ollut huomannut vaan taas kärpäslätkät oven välissä ja herra kikkelsson kilautti kellot yhteen niin että horge tarkisti jo onko kello väärässä ajassa.

Juomapullojen täyttö kielletty ravintolassa noh luulisi että siitä jonosta joku olisi huomannut majavanhännän kokoisen kuvan jossa kielletään täyttämästä.

Vielä ruokaillessa respectit kaksi sokeaa tuli kahdestaan syömään ja kovaa vauhtia niille varattuun pöytään ja käsikopelolla seisovasta pöydästä ruuat lautaselle wau tosin se jugurttikulho saatto mennä vipuun

Sujuvasti meni kyllä itseasiassa paremmin kun heitä vastaan tullut paikalleen jähmettynyt saksalaisnainen.

Ruoka oli hyvää kolme kertaa päivässä seisovapöytä joka tosin alkaa kyllästyttää viikon jälkeen. Viiniä kaljaa ja limonaateja suoraan hanasta ja altaan luona kaikkea vodkasta tequilaan aamusta iltaan. Itse olen valitettavasti raivoraitis perhelomalla mitä nyt kuus kossutuoremehuu puolivälissä ihan vain kokeeksi käykö se päähän ja kyllähän se kun horgen kanssa laulettiin aikuinen nainen espanjaksi lambadan säestyksellä rositat ympärillä ihailemassa auringon polttamaa valkoista ihoa kaljan värjätessä horgen viiksiä arriva viva espanjol.
Tuli vuokrattua auto ja vähä meinas aviksen muija yskiä näyttäessäni ajokorttia.
Kävimme eläintarhassa katsomassa eläimiä

ja noh jurassic parkin jälkeen mikää tunnu saavan wau efektiä.

Kirahvit oli jees kun tajusi kuin isoja ne oikeasti on. meinas hyökkää kimppuun mut tasotin hieman avokämmenellä niin rauhoittui.

Ja sitte oli yksi karvainen apina joka jotain mutisi kun yritin ottaa siitä kuvaa. Jälkeenpäin mietin olikohan se pöllinyt sen kellon mikä sillä oli ranteessa vai käyttääkö ne jo kellojakin? Vai oliko tämä apinoiden planeetan syntymän käännekohta?

Kirjoitin tämän lentokoneessa matkalla kotisuomeen. Suurimman osan lennosta on saanut kulutettua snapchatilla leikkiessä mut nyt täytyy lopetella
Buenos dias fuckeers

Kunnon lohisoppa

3.1.2017 Reseptit

Kunnon mummon lohikeitto maistuu etenkin sunnuntaina. Viikonloppu on ohi ja katse suuntautuu jo seuraavaan viikkoon. Meillä ei yleensäkään ruoka ole mitään kevytruokaa, joten kermaa ja voita ei säästellä. Mieluiten ruoka tehdään aidoista aineista.

9 keskikokoista perunaa
2 isoa sipulia
2 porkkanaa
1/5 kg kukkakaalia
2 rkl voita
1 litra vettä
2 kalaliemikuutiota
10 maustepippuria
2 laakerinlehteä
500g tuoretta lohta
1 puntti tuoretta tilliä
1 prk kuohukermaa
Suolaa
Pippuria

Kuori perunat, pilko ne pieniksi ja laita kylmään veteen odottamaan. Kuori ja paloittele sipuli. Kuori ja pilko porkkanat.
Sulata voi isossa kattilassa ja kuullota juureksia kevyesti. Kaada päälle reilusti vettä, jotta vihannekset peittyvät kunnolla. Lisää liemikuutiot, pippuri ja laakerinlehdet.

Anna keiton kiehua hiljalleen noin vartti. Leikkaa lohi haluamasi kokoisiksi paloiksi sekä silppua tilli.
Lisää kattilaan kerma ja anna kiehahtaa muutama minuutti. Lisää lohi ja tilli, kiehauta kuumaksi ja ota kattila liedeltä. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa ja mustapippuria. Peitä kannella ja anna keiton vetäytyä noin viitisen minuuttia.

Tässä minä olen ja tätä minä luon

2.1.2017 Yleinen

Näin vuoden 2017 kunniaksi on luotava uutta. Tässä on sitten minun luomukseni. Aikomukseni on kirjoittaa meidän elämästä rintamamiestalossa Helsingissä, luontohörhöilystäni ja ruoasta. Hyvä itsetehty ruoka on iso osa elämäämme. Muita periaatteita ei ole ruoan suhteen, mutta ruoka on tehtävä alusta asti itse ilman lighteja. Emme noudata mitään erikoisruokavalioita, eikä meillä ole onneksemme myöskään allergioita.

 

Meidän perhe koostuu minusta, puolisostani ja kahdesta lapsestamme, tytöstä ja pojasta. Isompi on koulussa ja pienempi on päiväkoti-ikäinen. Minä olen päälle kolmekymppinen rouva. Työelämässä tiukasti kiinni, joten bloggailu on harrastuksena silloin kun jaksaa ja huvittaa. Työskentelen sairaalamaailmassa lasten parissa ja pidän työstäni valtavasti, ei siitä sen enempää. Pysy seurassa jos viihdyt!

-M

 

Hyvää joulua vaan kaikille..

22.12.2016 Fiilikset matalalla

Aivan mahtava fiilis. (Valitan jos sarkasmi ei korostunut edellisessä tarpeeksi.) Ensin eilen vietin kaupungil kolme tuntii tänää toisen samanlaisen (joululahjoja yms.). Eilen pääsin kotiin viiden jälistä. Piti ystäville tehdä joulukortteja ja pari lahjaa kääräistä paperiin, joten en jaksanut ja kerinny koiran kans lenkil. Menin nukkumaan puoli kolmelt yöl.

 

Tänään tulin kotiin puoli kolmen paikkeilla, söin ja hiukan chillasin. Siin kohdas jo tuli valituksii, ku kestää nii mahdottoman kaua lähtee lenkil. Kun aloin veljen kans tosissani tekeen lähtöä tuli useita pikkuhommia mitä piti tehdä. Onneks pääsin koirien kans lenkil, nii ei tarvinnu ol kotona. Meen oman ja naapurin koiran kans kierrettiin tunnin lenkki ja ainaki puolet siitä pimeessä mettässä välil ilman minkäänlaista polkua =ei ihan kevyimmästä päästä. Jo kun tulin kaupungist olin väsyksis, lenkillä en ainakaan piristyny. Yhteens päivän aikan kävelyä kertyi useita kilsoja, joten jalat ja koko kroppa hiukan pakostaki haluaa nukkumaan. Olin varsinki lenkin jälkeen siin kuosis, et olisin nukahtanu pystyyn.

 

Koitin jotain siivoomis juttui tehä, sen vertta mitä jaksoin. Mm. Kissan oksennukset, roskien vieminen, ison villamaton tamppaamine, mattoje lattial laittamine, yleist tavaroiden paikalleen vientiä. Juu tiedän ei oo ollenkaan pahoja, mut mulle täl haavaa ovat. Oon tosi väsynyt. Voisin nukkua viikon.

 

Tuos äsken kun otin lepotauon, äiti näki sen töiden pakoiluna. Sanoi veljeni tehneen töitä reippaasti (oli kauemmin kotonaki), mutta mä olin ollu se laiska ja saamatoin, en ollu tehny mitään tärkeet ja hyödyllist. Jes-fiilikseni oli mahtava. Tein sen verra mitä jaksoin ja se ei ollu mitään. Ei sitä muiskaan asiois voi tehdä enemmä kuin parhaansa, antaa enempää kuin pystyy.

 

En kuulemma sais yhden yhtään lahjaa. Sanoin etten tarviskaan. En välittäis tippaakaan. Etten siivois huomennakaan yhtään mitään niin kuin en tänäänkään. Valituksethan siitä tuli kuinka 20v. käyttäytyy kuin 6v. Ei jaksanut paljoo nyppiä.   Ihan ketun sama mitä joku (esim. joka lukee tätä) ajattelee siit miten käyttäydyn. Oon liian väsynyt, en vaan kertakaikkiaan jaksa tehdä mitään. Sain myös kuulla siitä miten asiat olis, jos äitiä ei olis. Tiedän kaikki olis viel enempi päin jotakin. Tuskin muakaan siin tapaukses olis.

 

Tiedän et joulu stressaa äitiä, tilanteest tekee triplasti pahemman kun isä on nyt randomil asunu meil viikon vertta. Isän läheisyys kuulemma saa ressaan enempi. Tekisin ja auttaisin mielelläni enempi, mutten vaan millää repee. Huokaus.

 

Pakostakin tuli olo ettei mul oo mitään väliä, ei sil oo merkityst paljonko teen ja mitä. Tietenkin puolikkaan “en ole mitään”-ajatuksen kohdal itsetuhoiset ajatukset heräsivät ja keräsivät voimansa. Milloin nää piinaavat ajatukset oikeen lakkaavat? En jaksa ajatella itseni satuttamista, tappamista.

 

Tiedän puhuminen aika varmaan auttas, sitä mulle ei tarvitse kertoa. Muttei se tarkoita sitä et jaksaisin tehdä hommia. Ei työt hoidu puhumal.

 

Mikä hiiskatin lapsellinen valitus purkaus tästäkin oikein tuli?

 

Asiast hiukan toiseen: eilen yks äiti kysyi voisko mun (partio)ryhmäni tehdä pienen työkeikan ja tulla heille aattona vetämään joulupukin roolin. Me ei siis oltu mitenkään mainostettu, et voidaan tulla, vaan tää yhen sudarilauman vetäjä keksi kysyy meit. Heille piti tulla joku muu joulupukin virkaa hoitamaan, mutta hän joutui yllättäen perumaan.

Aluks homma näytti toimivan, sitten tuli yksi mutka matkaan, pian kolmas ja neljäskin. Koska lapset aika varmaan tuntevat mut ja ryhmäläiseni, saimme erään lapsille täysin vieraan ihmisen vetämään pukin roolin. Kuten arvata saattaa hän perui, koska ei sittenkään kerkii ku tää perhe asuu jossain perämettäs nii reissuun menis liikaa aikaa.

 

Tää joulu menee nii hyvi. Tästä tulee niin mahtava joulu.

 

 

-Elina

perhe elämää

6.9.2016 Yleinen

Huomenta jälleen. .toivottavasti en kirjoita tätä jo toistamiseen..tulen kirjoittamaan jokapäiväistä arkielämää, etenkin silloin kun tuntuu siltä että kaikki on kuin painajaisunta ja en tiedä onko tämä todellista ja päässä humisee…tämä kaikki kuitenkin ns tavallisessa perheessä….olen usein ajatellut kirjoittaa omaelämänkerran mutten ole saanut aikaiseksi mutta nyt ehkä tämän kautta ja auttaa monia kestämään elämän pieniä kolhuja…palaan
Täällä taas..nyt 50 plus…ja mietin onko blogejani vahingossa kaksi? tyttöni voisi tämän helposti selvittää mutta ehken voi paljastaa salaista blogiani…syksy tulossa…mistä voimia pimeyden voittamiseen.ehkä uusi harrastus ehkä jopa uusi työ yritys…jotain pitää keksiä ja pian aika kuluu ja koko ajan putoat rappusilla alemmas ja aina vaikeampi kiivetä ylös..täytyy yrittää päivästä toiseen pysähtymättä jottei ehtisi havaita uusia ryppyjä sekä kasvoilla että elämässä. Totuus ei saa tulla julki..mutta sit tulee se päivä kun satut väsyneenä katsomaan peiliin ja näet vieraan ihmisen katsovan sinua …tajuat ettet voi vain kahlata lävitse päiviesi vaan sinun tulee pysähtyä, nauttia, kuunnella, tuntea jokainen sekunti sillä jokainen niistä lyhentää elämääsi..et voi taistella vaan hyväksyä ja katsoa aikaisempaa avarammin maailmaa..löytää niiden pienten kivien takaa ilon, kiitollisuuden jokaisesta hetkestä..jotain tämmöistä sain kokea äskettäin meren rannalla istuen, kuunnellen, tuulen vireen ja auringon säteiden tuntien poskilla, laiva lipui edessäni, harmaa poskinen koira veteen kastautuen, vettä janoonsa juoden, käpy jalkojeni alla. Aika olisi voinut pysähtyä..mutta kiirehdi kiirehdi aika on rajallinen..juokse..hengästy..mitä kohti…vastuita, velvollisuuksia

Hengähdystauko!

30.12.2015 Meidän perhe

20151230_160606Hetki omaa aikaa!

Kuinka tärkeä onkaan edes se pieni hetki omaa aikaa, edes kahvikupin mittainen?! Ja kuitenkin sen koko ajan on oltava valppaana ja valmiina toimimaan, jos joku jotakin tarvitsee – juuri sinulta – ÄITI!

Miten helposti sitä äiti unohtaakaan itsensä, aina menee joku muu edelle. Ja kun jostain tarvitsee säästää, oli se sitten aikaa tai rahaa, niin äidin on helppo säästää itsestään.

Toisaalta, ainakin minä itse, yhden pienen ja kahden teinin äitinä, olen oppinut ottamaan omaa aikaani missä vain ja milloin vain. Se käy helposti, huomaamatta ja etenkin vaatimatta muilta mitään. Mutta se todellakin vaatii elämään hetkessä! Se voi olla minuutin matka postilaatikolle ja takaisin nauttien laatikon kanteen jäätyneistä jääkukkasista, tai aamuinen hetki höyryävän kuuman kahvikupin kanssa pienin pörröpää kainalossa heräämässä, tai iltahämärässä ulko-ovien lukitseminen kehräävä kissa sylissä . Niitä hetkiä on muuten miljoona päivän aikana! Mutta kuinka moni ne pystyy näkemään?

Tänäänkin niitä on ollut monta ihanaa hetkeä, joista olen nauttinut! Oikeastaan minullahan on valtavasti omaa aikaa päivässä, ja miksi se minun oma aikani ei voisi olla jaettua aikaa rakkaitten kanssa, nehän niistä hetkistä kuitenkin parhaimmat tekevät!

 

 

Super ihminen?

7.12.2015 Yleinen

Kahvitahra keittimen vieressä, leivänmuruja pöydällä, pari kahvikuppia tiskipöydällä ja sokeripussi keittiön tasolla, sirosti tietysti tonnikalapurkin ja kaakaopurkin vieressä, menossa, tottakai, kaappeihin.

Mutta en mä niitä nyt jaksa siivota pois siitä, ehkä sitten huomenna, ja ehkä sitten huomenna olen aivan super ja pyyhin ton pöydän ja imuroin noi murot ja askartelusälät keittiön pöydän alta, ja niin, pesen vessan lavuaarista hammastahnat ja tuulikaapista noi hiekat imuroin, huomenna sitten.

Huomenna on kuitenkin vapaapäivä  vihdoin, toki, nuorimmainen tulee herättämään jo ennen kuutta, kun eksä sen tuo ennen töihin menoa tänne. Ovea ei voi pitää yötä auki eikä sille höpsölle voi kallista avainta antaa, eikä se voi näillä vuoroviikoilla eksältä sitä reilu kahta kilometriä kävellä, koska nyt on ne maahaanmuuttajat, ja liukas, ja pimeä ja loputon matka. Vaikka silloin kun mä olin lapsi, kyllä me käveltiin, käveltiin se matka moneen kertaan, ja kun äiti ja iskä oli pieniä, ne käveli sen matkan moneen kertaan pimeessä pienemmät sisaret selässä matkaten.

Kai se maailma vaan muuttuu, ja kun se muuttuu ja sä olet vanhempi ja vastuussa jostain, sä muutut mukana.

Tää on tälläinen eroperhe, on teiniä ja eka luokkalaista ja välissä yksi kutonen, ja kolme eri osoitetta missä me aikaa vietetään, on eksää ja eksän eksää ja noi lapset on sen elämän oppineet. Pienin tietää että isommat menee eri isälle aina, ja se menee eri isälle.  Se on tää nykyaika, itseä kauhistuttaa miten sitä on elämänsä elänyt, mutta ei noita, se on tätä päivää ja lapsille melko paljon enemmän ok kun vanhemmille.

Muutenkin kun miettii miten mä tän elämäni päätin elää niin eihän se mennyt sinne päinkään.

Musta piti tulla vaikka mitä, ensinnäkin prinsessa, se oli se ykköstoive mutta sen mä hautasin jo siinä kohtaa kun rakastuin Saku Koivuun TPS aikoina ja päätin jäädä Suomeen ja äiti sanoi et Suomesta ei koskaan voi tulla kuningaskuntaa.

Sitten mä halusin rekkakuskiksi, sen mä hautasin sen takia että halusin ennemmin vaan valmistua ja olla opiskelematta, ja se linja kesti 3v, musta tuli sitten levyseppähitsaaja.

Miten kauas tosta sitten tuli kuljettua, kolmen lapsen jälkeen mä luin Torey Haydenin koko tuotannon ja päätin että mä haluan aina ja ikuisesti työskennellä ja pelastaa jokaisen pienen lapsen joiden elämä on kurjaa!

Ja niin mä hain lähihoitajaksi, enkä päässyt!

Mä ajattelin että siihen pääsee niin ku tosta vaan, kuhan vaan hakee. Matikka meni ihan penkin alle ja olin ihan kuutamolla koko kokeen ja haastattelujen ajan. ajattelin et santsaan kaiken siihen psykan haastatteluun ja marssin sisään voittajan elkein valmiina kertomaan miksi just MUT tulis valita.
Se oli naama kiinni papereissa kun tulin sisään ja koko aikana se kerran katsoi mua ja kysyi” onks ollut kriisii”

Mä hämmennyin ihan täysin ja sanoin ”ei”, muuta se ei halunnut tietää ja mun koulutaival siltä erää jäi siihen, mikä on hyvä koska mä sain siinä aikaa miettiä asioita ja kokeilla alaa.

Mä ihan itse päätin sitten työntää itseni työharjotteluun palvelutaloon, soittelin paikkoja sokkona ja sitten tärppäs.

Olin pari kuukautta harjoittelemassa palvelutalossa, jonka jälkeen mulla muuttui ajatusmaailma täysin.

Mä aina ajattelin et en ikinä koskaan evö nevö kenenkään mummon tai papan vaippaa vaihda, en koskaan kestäisi sitä, mutta niin se vaan menee kuten mun rakas ukki aikoinaan sanoi, älä koskaan tuomitse tai kuvittele tietäväsi ihmisestä mitään ennen kun vähintään viikon hänen elämää elät.

Ei toi tietty sitä ollut et voisin tietää miltä niistä ihmisistä tuntuu, mutta aika lähelle. Se aika muutti ihan kaiken.

Mä hain sitten kotipalveluun työharjoitteluun, olin siinä pari kuukautta ja sitten järjestin kehistysvammaisille seikkailupäivää kulkemalla kaupoissa anelemassa ilmaisia trippi mehuja heille ja hodarisämpylöitä.

Ja sitten mä pääsin kouluun.

Mä tiesin jo silloin että musta tulee vielä sairaanhoitaja, mä halusin sitä niin paljon. Mä tähtäsin siihen koko kouluajan.

Mä halusin hyvät numerot, en vaan hyviä vaan parhaat numerot, tein töissä yövuoroa ja silloin tein kouluhommia ja suoraan siitä kouluun. Koulusta tietty kotiin lapsien kanssa ja kotona uudet hommat.

Hei mä hoidan mä hoidan. Ei se ollut helppoa mutta siitä selvisi, ja mä sain ne hyvät, ei vaan hyvät vaan erinomaiset numerot minkä takia mä nyt pääsin kouluun, siihen mihin mä aina tähtäsin, ensimmäisellä kerralla, sairaanhoitajaksi.

Nyt mä olen valmis siihen, valmis tähän kaikkeen. Valmis olemaan töissä hyvä työkaveri ja täydellinen lähihoitaja, koulussa ahkerin sairaanhoitaja-opiskelija ja kotona mahtavin äiti ja puoliso.

Kuinka mä sen sitten teen, sitä en vielä tiiä mutta sen tiedän että nyt on tän aika, kuten aina, asiat vaan järjestyy tavalla tai toisella, kyllä mä hoidan.

Kävelyretki meren rannalla!

17.5.2015 Yleinen

Kuvasatoa eiliseltä Reposaaren kävelylenkiltä! Ole hyvä. :) Onneksi oli isännällä puhelin mukana, muuten olisivat kuvat jääneet ottamatta.
reposaari1

reposaari

reposaari4

reposaari3

reposaari2

Tämä kasvisöpöläinen kurkisteli kivien kolosta.

reposaari5

Hilkka paineli tuhatta ja sataa kallioiden päällä, vahti ettei isäntä kävele liian lähelle veden rajaa ja tutki uteliaana kaikki mahdolliset kiven kolot. :)

hilkka

Jos tämän kevään yöpakkaset ovat ohi, on kesän mustikkasato ihan valtaisa! Toivottavasti säät suosivat muitakin marjoja, jotta päästään niitä keräilemään. Hilkkakin rakastaa marjoja. Mansikat ja karviaiset ovat lemppareita. Raa’at karviaiset häviävät aina pensaiden alimmilta oksilta. Oksat vain heiluvat ja pensaat huojuvat, kun neiti marjastaa :)

mustikka

Mustikka

Käenkaalista tulee aina lapsuus mieleen. Niitä käytiin metsässä napostelemassa, olivat vähän niin kuin karkkia.

ketunleipä.

ketunleipä1

Käenkaali eli ketunleipä ♥

Suosittelen hetken rauhoittumista ja pientä kävelylenkkiä luonnon keskellä ihan kaikille. Se saa ihmeitä aikaan; stressi ja kiire unohtuvat, ajatukset selkiintyvät raittiissa ilmassa ja liikunnastahan saa aina uutta energiaa. Ei muuta kuin töppöstä toisen eteen! :)

Iloista alkuviikkoa! ♥

~Saara~

Vauvakuume

8.5.2015 Yleinen

image

Ei hyvä. Mulla on ollut pienoinen vauvakuume jo muutaman vuoden. Ja se vain yltyy. Huomaan nykyään kaikki raskaana olevat, pienet vauvat ja taaperot. Siis ei todellakaan hyvä.

Puhuin asiasta terapiassa ja sain taas Ahaa-elämyksen. Minulle sanottiin muutama kuukausi sitten sairaalassa, että ’tekemällä saa elämään tarkoitusta’. Ei tarkoittanut varmastikaan että hankkiutuisin raskaaksi, mutta se oli se mun Ahaa-elämys, olen tuntenut itseni tarpeelliseksi ja elämässäni oli tarkoitusta kun olen ollut raskaana ja hoitanut pientä vauvaa.

Mieskin muistutti että meidän no.2 oli suunnilleen saman ikäinen kuin meidän nuorin on nyt, kun mulle iski hirmuinen vauvakuume. Ja niin meidän poikajoukko kasvoi kahdella. Mutta silloin olin alle 3-kymppinen. Nyt ikä on lähempänä 4-kymmentä, mies jo ylikin. Ja meillä on jo 4 lasta. Mikä siis neuvoksi.

Sydän sanoo: lisää lapsia, järki väittää vastaan. Riski vaikeasta raskaudesta on kasvanut, mahdollisuus terveeseen lapseen pienentynyt ja meillä on jo suurperhe. Vanhinkin päättää peruskoulun 3 viikon päästä. Miksi en siis voi vain nauttia katrastaani ja nauttia vapaudesta joka on kasvanut lasten iän myötä? Nytkin lähdemme miehen kanssa kaksistaan minilomalle Italiaan. Ei olisi mahdollista taas moneen vuoteen kun olisi vaippaikäinen joukon jatkona.

Ja se selittely ulkopuolisille, miksi TAAS hankitaan lisää lapsia. Tai että onko NYT tyttö tulossa. Huoh, oli ihan tarpeeksi raskasta 2 viime raskautta, nyt varmasti vielä raskaampaa. Ja mitä sitten, jos lapsi olisikin sairas?

Ja tietysti oma mielenterveys on tällä hetkellä huonossa jamassa, ei varmasti se paras lähtökohta. Vaikkakin tämä ei ole mikään hetken päähänpisto, voi se muille siltä näyttää. Ja tietenkin juttelisin pitkät tovit lääkärini kanssa, sillä joutuisin lopettamaan kaiken lääkityksen, ennen kuin voitaisiin edes yrittää. Pärjäisinkö, kun ei välillä pärjää edes tällä lääkemäärällä? Entä synnytyksen jälkeen? Viime raskauksien jälkeen olin parhaimmillani, olin onnellinen, energinen, ulospäin suuntautunut. Rakastin sitä vauva aikaa. Toki se oli helpompaa no3 kanssa, sillä hän oli ’helppo’ vauva, kun taas no4 oli kipeä ja se vaikutti paljon omaa jaksamista. Mitä jos taas tulisi lapsi, joka veisi energiani negatiivisesti. Tosin; vuosia myöhemmin en muista juurikaan noita huonoja aikoja, vaan lähinnä sen, kuinka kipeä poikamme oli ja miten ihania ihmisiä tapasimme.

Kerroin terapiassa kuinka en koskaan ole ollut kiinnostunut mistään urasta, enkä ole vieläkään. Mikä haluaisin olla kun kasvan isoksi? Terve. Äiti. Vaimo. Mummo. En vieläkään ole keksinyt, eikä mikään kiinnosta tarpeeksi että haluaisin sitä tehdä täysipäiväisesti työkseni. Väsymykseni takiakin ajatus työelämästä tuntuu mahdottomalta. Ajatus äitinä vauvalle tuntuu paljon paremmalta, sen minä osaan. Olen siinä omilla kyvyilläni hyvä. En täydellinen missään mittakaavassa. En edes lähes. Mutta nautin siitä. Tietysti kaikki lapseni tarvitsevat minua, mutta ei samalla tavalla kuin vauva. Ja sitä minä kaipaan. Olla jollekin niin tärkeä, kuin äiti vastasyntyneelle.

Tulen varmasti jatkamaan keskusteluja asiasta terapeuttini kanssa useasti, ehkä löydän jonkun vastauksen tähän kaipuuseen, ehkä en enään koskaan hanki lisää lapsia, tai sitten yritämme. Mutta sen tiedän, että tämä on pidempiaikainen prosessi, joka minun on läpi käytävä. Mutta se on tehtävä nyt, kun mieheni on vielä suht nuori ja on suostuvainen, jos niin päätettäisiin, ja kun minä olen vielä alle 4-kympin.

Jxxx

NE päivät kuukaudesta

1.5.2015 Yleinen

Kuukautiset. Ne ovat täällä taas. Onneksi, sillä se tarkoittaa että en ole raskaana. Niin, minä taas jännitin asiaa kun oli laastari jäänyt pois, eikä vaan miehen kanssa tule muihin keinoihin ryhdyttyä. Mutta ne tuli. Eipä tarvinnut sitten miettiä jatko-toimenpiteitä sen kummemmin. Sillä siihenkin tiedä vastauksen. Vaikka minulla on ollut jo pidemmän aikaa ’vauvakuume’, minun lääkitykselläni ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin keskeyttää se. Mutta se ei onneksi ollut taaskaan tarvittava päätös.

Mutta kuukautiset. Ne ovat aikamoiset mylleryksen päivät minun kuukaudessani. Eikä niin hyvällä. Aina minulla on ollu PMS (PMT). Aina. Nuorena oli kipeät menkkakivut. Ja jopa 4 lapsen jälkeen, niitä kipuja löytyy. Mutta onneksi ovat vain päivän tai kahden mittaiset nykyään. Ja mässäily. Sekin on aina kuulunut hommaan. Siitä usein huomaa että on taas ’ne’ päivät tulossa, kun alan haalimaan kaapeista kaiken mahdollisen. Usein myös semmosta mistä en oikeesti edes tykkää, kunhan saa mässäiltyä.

Ja voi sitä autuutta kun ei ollut kuukautisia raskauden ja imetyksen aikaan. Siis oikeesti, se oli ihan taivaallista!!! Varsinkin kun 3&4 lapsen välissä ei kuukautiset koskaan kunnolla alkanutkaan. Siis mä olin melkein 3v ilman menkkoja!!!! Ilman hirveitä mässäily-haluja, ilman pirua tuossa olalla!!! Melkein 3 vuotta!

Ihan jo sen takia voisin olla ’perma-preggers’. Mutta kun olisi noin pienet nuo mun vaivat. Mutta ei, eihän mulla mikään ole niistä helpoimmasta päästä! Annanpa muutaman esimerkin…

Kun minulle todettiin mielenterveysongelma, en saanu Bi-polaari, eli kaksisuuntainen (=maanis-depressiivinen) -leimaa. Ei, sen piti olla vähemmän tunnettu ’epävakaa’. Kun sain ilmoituksen solumuutoksista, eipä se ollutkaan CIN1, mikä on se yleisin, ei. Tyrä? Joo, oletteko kuulleet epigastrisestatyrästä? Juuh, en ollut minäkään. Napa/nivus/pallea. Ne on tuttuja. Mutta tämä mun, nope. Siksi kai sillä kesti löytyäkin virallisesti

Entäs mun PMT? Juuh, kai se ennen oli tuolla asteella. En usko et on enään! Luulen, että nyt on hypätty GRAZY-tasolle, eli vähemmän tunnettuun PMDD. Aina olen huomannut että mulla kuohahtaa helpommin menkkojen aikaan. Nyt ei voi edes puhua kiehahtamisesta!!! Se on semmoinen kipinätila, jossa vain odotan että joku antaa syyn mun räjähtää. Ja sitten vasta räjähtääkin! Ja sitten kun räjähtää, minä olen dissosiaatosessa tilassa, katselen kauempaa kun teen ja sanon typeryyksiä. Kunnes olen semmoisessa raivon vallassa että halu satuttaa itseä, muita, tavaroita ja asioita on niin järkyttävä että tuntuu kuin sydän halkeaisi raivosta. Ja keuhkoissa ei ole tarpeeksi ilmaa että pystyis edes hengittämään raivoa ulos.

Ja minä katselen sivusta kun joku outo piru tekee ja puhuu minun äänellä järjettömyyksiä ja typeryyksiä. Silloin en voi olla muiden seurassa, en edes lasten. Mutta mikä neuvoksi kun elän suurperheen elämää? 4 lapsen ja miehen kanssa. Ennen nukuin nuo päivät ohi, mutta nyt tuntuu että sekään ei enään auta, se aloittaa helposti kierteen missä jään sängynpohjalle, vaikka olo olisikin jo muuttunut. Peiton alle kun oli niin helppo jäädä piiloon maailmalta. Ei tarvinnut selitellä kenellekään tehtyjä tekoja taikka oloa

Nyt on kokeilussa uusi metodi. Sossu hankki minulle yksiön, olin niin huonossa kunnossa että kun ensimmäinen pieni vihjaus että ovat huolissaan lapsista, päätimme miehen kanssa että olisi parempi, jos muuttaisin hetkeksi pois. Kunnes olen saanut enempi apua masennukseeni. Ja vielä tutkitaan myös, jos epäilyni PMDD oireista olisivat syy kuukauttiseen pimahdukseeni. Mutta se vie aikaa.

Minä siis asun yksin, pienessä 20 neliön asunnossa jossa on jonkun muun huonekalut. Mutta näin me miehen kanssa päätimme. Joka on muuten mahtava tuki minulle. Olemme kyllä joutuneet monelle taholle selittämään että ei, emme ole eroamassa. Emme edes asumuserossa. Vaan teemme tämän lasten hyväksi, perheen hyväksi ja minun paranemisen toivossa. Huonoina päivinä voin jäädä sänkyyn, enkä koe huonoa omatuntoa että äiti ei jaksakaan tänään. Eikä heidän tarvitse yrittää ymmärtää miksi äiti vaan nukkuu. Nyt minulla on oma kolo, jonne ryömin. Ja kun olen paremmassa kunnossa, voin mennä kotiin, olla lasten kanssa. Jutella miehen kanssa ja jäädä jopa omaan kotiin yöksi, jos se minusta siltä tuntuu. Ja taas kun huomaan mieleni mustuvani, otan auton alle ja menen kämppään taas muutamaksi päiväksi. En tiedä kuinka kauan tämä voi kestää, tai kuinka kauan tarve omalle kololle on, mutta tällä hetkellä se auttaa. Todella paljon. Minua ja perhettä.

Ja olen siitä kiitollinen.

Jxxx