Selaat arkistoa kohteelle pelot.

Ristiriitaiset ajatukset

7.3.2016 Yleinen

Nyt ois perhevalmennus takana. Viime viikolla oli siis kolmas ja viimeinen kerta, jossa aiheena oli vauvanhoito. Mitään uutta ei tuolla kyllä tullut vastaan, mutta oli ihan kiva kuunnella tuoreen perheen kuulumisia vauva-arjesta. Vauvanhoitoon liittyviä asioita kuunnellessa havahduin siihen, kun mietin mitä ihmettä minä teen täällä. Miksi olen kuuntelemassa luentoa vauvanhoidosta, kun ei me kuitenkaan saada tätä vauvaa syliin asti. :(Onneks seuraavana päivänä oli neuvola ja sain siellä puhuttua tuosta tunteesta. On vaan jotenkin pelottavaa tuntea jotain tuommosta vaikka samaan aikaan vauva möykkää mahassa.

Tänään meillä on edessä sitten Doula-ilta. Käydään katsastamassa oisko siellä tarjolla meille sopivaa doulaa. En oikein tiedä mitä odottaa ja ajatella siitä, varsinkin kun olen tässä lueskellut doulan kirjoittamaan synnytysvalmennusmateriaalia. No, katsotaan nyt mitä ilta tuo tullessaan.

Neuvolakäynnillä kaikki oli ihan ok. Vauva majailee edelleen istualleen ja ei kyllä näytä pitävän mitään kiirettä kääntymisen suhteen. Liitoskivut vaivaa edelleen ja niiden kanssa koitan selvitä päivästä toiseen. Välillä on ihan hyvä päivä ja sit tulee taas muutama päivä jolloin liikkuminen on melko kivuliasta. Yöt menee vielä hyvin. Öisin käyn vessassa maksimissaan  kerran, jos lainkaan. Pääasiassa nukun kaikki yöt hyvin. Tähän asti olen valvonu yöllä muutaman tunnin reilusti alle kymmenen kertaa. Vauva tuntuu nukkuvan yöt ihan hyvin, eikä oo kyllä pitäny mua hereillä, päivisin mahasaa käy kyllä melkoinen myllerrys.

Viime viikolla julkaistiin uusi äitiysavustuspakkaus. Tuntuu, että netissä jokainen keskustelupalsta on täynnä pakkauksen arvusteluja. Heitän vielä omat arvostelut tähän soppaan mukaan. :) Lyhyesti olen tyytyväinen tuohon pakkaukseen mikä me saatiin. Uudessa pakkauksessa on aika poikavoittoiset värit. Olisin toivonut että pakkaus sisältäisi enemmän neutraaleja värejä, kun kaupassakin vauvoilla on tarjolla vain valkeaa, vaaleansinistä tai vaaleanpunaista.  Mutta jos nyt jotain omasta pakkauksesta pitänee sanoa niin eniten olin pettynyt niiden vaatteiden laatuun. Kangas on kamalan ohutta ja hauraan tuntoista. Ihan mielenkiinnolla odotan kauanko vaatteet kestävät pesua.

Tänään aamulla tämmöset ajatukset, katotaan mitä illalla tapahtuu. Kirjoittelen siitä postauksen erikseen varmaan huomenna.

 

Ahdistuneen ajatuksia

8.1.2015 pohjalla jälleen, Raiskaus ja väkivalta muistot, Sekavaa

Ahdistaa. Tuntuu kuin joku katselisi minua. Tunnen hänen arvostelevat katseensa ihollani. Kiusaantuneisuus. Haluan hänen menevän pois, jättävän minut rauhaan. ”MENE POIS!” Pelokas pienen tytön ääni sisälläni huutaa. Se on erittäin peloissaan. Tyttö pelkää miehen olevan se sama joka.. joka.. teki tytölle asioita vasten hänen tahtoaan.

 

Huutoa. Ilkeitä, pilkkaavia sanoja. Riitelyä. Lyötejä. Väkivaltaa. Hiuksista repimistä. Alistamista. Mustelmia. Verta vuotavia haavoja. Kipua. Tuskaa. Häpeää. Ahdistusta. Pakottamista. Hyväksikäyttämistä. Koskemattomuuden turmelemista. Puhtaan likaamista. Kiduttamista. Epäluottamusta. Kauhua. Vallan väärinkäyttöä. Unelmien särkemistä. Vajoamista lokaiseen maahan. Verta. Uhmaa. Uhkailua. Hidasta kuolemaa. Voimaa. Heikkoutta. Kuvotusta. Kyyneleitä. Pelkoa. Alentamista.

 

Tämä huone kätkee sisälleen niin monia pahoja asioita ja tapahtumia, niin monia kyyneleiden uneen vaivuttaneita, lopettaneita huonoja päiviä, niin paljon kaikenlaista pahaa. Liikaa, aivan liikaa.

En pysty itsekään ymmärtämään, miten ihmeessä olen vielä tässä, miksi kaiken piti mennä niin perseelleen, miksi miksi miksi!!?? Kuten olen aiemmin sanonut: Minulla on monia monia kysymyksiä, toisiin en tule koskaan saamaan vastausta, toisiin ehkä joskus. Kysyn, vaikken ehkä koskaan tule saamaan yhteenkään vastausta, paitsi yhteen; Mikä on helpoin tie eroon tuskasta ja ahdistuksesta? Itsetuho (lähinnä tarkoitan terää, mutta myös ’anoreksiaani’), Itsemurha (edes jälkimmäisen suunnittelu ja siitä haaveilu).

 

Terä iskeytyy kehooni. Iskun voimasta huojahdan, melkein menetän tasapainoni. Aika hidastuu, ehdin tajuamaan ja tuntemaan kaiken paljon tarkemmin. Nämä ovat minun viimeiset hetkeni. Tunnen ajan matelevan. Terä kiskaistaan pois, samassa makea, tummanpunainen veri alkaa vuotaa nopeasti. Hapuilevin liikkein yritän käsilläni estää veren ulos valumista, muttei ponnisteluistani ole mitään hyötyä. Voimani alkavat heiketä nopeaan, jalkani tuntuvat liian heikoilta kannatellakseen raskasta ruumistani. Polveni pettävät. Kuin hidastetussa elokuvassa voimani katoavat lopullisesti, puoliksi vajoan puoliksi kaadun maahan. Käteni ja vatsani on aivan veren peitossa. Vieläkään hiipumatta veri alkaa muodostaa lammikkoa lumen peittämälle asfaltille.  Hän kävelee pois, katoaa aamuhämärään. Kukaan ei huomaa mitään. Kukaan ei yrittänyt estää häntä, auttaa, Pelastaa minua, henkeäni. Hengitykseni hiipuu kokonaan. Viimeinen muistoni on sen kauniin aamun auringonnousun ensi säde, tästä tulee vielä kaunis ja hyvä päivä, ajattelee tyttö unelmassaan eläen.

 

 

-Elina