Selaat arkistoa kohteelle pelkopoli.

Kuulumisia ultrasta

28.1.2016 Yleinen

Ja tänään se sitten taas oli… käynti äitipolilla ultrassa. Heti aamusta alkoi ahdistamaan ja pelottamaan. Pelkoa herätti lähinnä se, mitä tuomio tänään olisi. Mitä siellä nyt keksitään? Ahdistusta taas aiheutti se, että päivälleen vuosi sitten olin menossa samaan paikkaan päättämään mitä raskauden kanssa tehdään, ja se päättyikin sitten samaisessa huoneessa päätökseen, että raskaus keskeytetään. Tänään olin iloinen siitä, että paikalla olisi sama lääkäri joka edellisellä kerralla. Mutta kappas, eipäs sitten kuitenkaan ollut. Oli taas uusi lääkäri. Meinasin kääntyä ovelta pois. Pettymys oli suuri. Ovien sisäpuolella sitten olikin melko outo fiilis. Itkua nieleskelin koko ajan. Käynti alkoi sillä, että lääkäri kyseli vointia. Kerroin näistä kivuista nivusissa ja jaloissa, että ne vaikeuttaa liikkumista kun niitä särkee. No, tähän ei sitten tullu mitään muuta kommenttia, kuin että onko sulla selkä kipeä? Seuraavaksi sain 10min luennon siitä kuinka täytyy pitää sokerit kurissa. Kerroin lääkärille että sokerit on ollu joka kerta kunnossa, mutta silti sain kuulla siitä miten kotimittauksista huolimatta voi joutua pistoshoidolle. En jaksanut enää ottaa asiaan kantaa. Tuli olo, että on aivan sama mitä sanon niin ei sillä ole väliä. Tämän kaiken lisäksi itselle jäi semmonen olo, ettei lääkäri ollu kattonu mun tietoja sen tarkempaan mitä edellisellä kerralla oli kirjattu. En sitten jaksanu alkaa avautumaan mistään, tuli itelle niin paha mieli. Kaikista huvittavinta oli vielä se, että ne labrat missä kävin viikko sitten niin en saanut niistä mitään tietoja. Joten ehkä ne sitten oli ok. Ite niitä jo oma-kanta palvelusta kattelin, ja selvittelin mitä mikäkin tarkoittaa, mutta jäi itteeni kyllä vähän vaivaamaan. (enkä ite siinä tunne tilassa muistanu niistä edes kysyä)

Itse ultra sitten meni ihan ok. Samassa suhteessa on Pulla kasvanu mitä aiemminkin, ja nyt sitten ei olekaan mitään huolta eikä tarvitse enää kontrolloida kasvua. Seuraava ultra on vasta rv 36. Mutta mä en tajua miks mulle aina käy näin. :( Vaikka Pullalla oli kaikki hyvin niin oma olo oli aivan lyttyyn lyöty. Olisin todellakin kaivannut näihin päiviin positiivisia sanoja, enkä vaan pelkkää kritiikkiä. Mua alkaa jo nyt pelottaa koko synnytykseen meno. Haluisin edes joskus lähteä tuolta sairaalasta hyvillä mielin, enkä itkien tai sydän huolta täynnä.

Jotain positiivista tähän päivään tuli kuitenkin postin merkeissä… Neuvolasta tuli kutsu perhevalmennukseen. Aika jännää. Se alkaa helmikuun puolessa välissä. Ja toinen positiivinen asia oli, kun posti toi paketin missä oli Pullalle oma pesä sekä makuupussi. <3 En oikein jaksais oottaa, että saan laittaa Pullan siihen pieneen pesään nukkumaan. Niin ja tietty Pulla on piristäny mun mieltä. Ei noista potkuista voi tulla muuta kuin iloiseksi ja onnelliseksi. <3 Ens viikolla sitten raporttia pelkopolikäynnistä.

En olisi tätä kyllä uskonut

16.12.2015 Yleinen

Siis voitteko uskoa, enää viikko ja se on tämä raskaus saavuttanut puolen välin. Ja mitä kaikkea tähänkin matkaan on mahtunut. Voi pojat mikä syksy tässä on ollutkaan. Hoito alkoi nollaultrasta jossa huomattiin kysta. Onneksi lääkäri ei antanut sen haitata vaan siitä huolimatta hoito aloitettiin elokuun alussa. Itse piikitykset ja muuthan meni sitten ihan mukavasti ja kivuttomasti. Punktio onnistui ja saatiin ennätysmäärä munasoluja. Harmi vaan, että lopullinen saldo jäi kuitenkin melko niukaksi. Yksi köllöttelee pakkasessa ja toinen masussa. Plussan jälkeen alkoi panikointi. Varhaisultraan asti elelin siinä uskossa, että ketään ei ole kyydissä tai raskaus menee kesken. Varhaisultrassa sain sitten kuulla, että ei sykettä eikä sikiötä = tuulimuna. Lähete uuteen ultraan puolentoista viikon päähän, jossa piti saada lääkkeet raskauden keskeytykseen. Toisin kävi, ja masussa köllötteli pieni tyyppi, sykkeen kanssa. Tosin kokohan ei sitten vastannut viikkoja lainkaan ja jälleen hiipi pelko siitä, että käy samalla tavalla kuin edellisessä raskaudessa. Meillä ei siis iloittu vaan panikoitiin ja pelättiin sitä hetkeä, kun tämäkin raskaus olisi ohi. Parin viikon päästä uudessa ultrassa pieni köllötteli vieläkin mukana matkassa ja sain luvan varata ajan nt-ultraan. Pelko ja paniikki piti minut tiiviisti kotona ja pääasiassa päivät menivät vaan koulunpenkillä ja kotona sohvalla maateen. Kaikki ylimääräinen oli hyvin ahdistavaa ja pelottavaa. Nt-ultraan mennessä pelkäsin aivan kamalasti. Olin jo melkein varma, ettei vauva ole enää hengissä. Toisin kävi. Siellä se nukkui tyytyväisenä ja kokokin vastasi viikkoja. Paniikki helpotti ja itku tuli. <3 No, Nipt-tutkimus ei sitten onnistunut joten siitäkin sain vähän huolta osakseni. Onneksi pääsin ultraan ja juttelemaan lääkärin kanssa joka katsoi ja kertoi, että vauvalla on kaikki hyvin. Säännölliset käynnit neuvolassa ovat olleet minun pelastus tässä tilanteessa. Ja nyt tosiaan ollaan jo puolen välin paikkeilla ja rakenneultrakin on jo parin viikon päästä. <3 Ehkä sen rakenneultran jälkeen voisin pikku hiljaa alkaa uskomaan, että meille on tulossa vauva.

Neuvolassa oli eilen kaikki vallan mainiosti. Painoa ei ollu tullut lisää kuin 200g, mikä oli melkoinen ihme kun flunssassa söin pääosin jäätelöä, jogurttia jne. :) Sokerit oli loistavat, joten seuraava mittausviikko on sitten raskausviikolla 28. Sydänäänet kuului hienosti ja neuvolantäti kysyikin että tunnenko vauvan liikkeet samalla kun kuuntelimme sydänääniä. En tuntenut, mutta melkonen viuhtominen siellä äänten perusteella kävi. <3 Seuraava neuvola onkin sitten tammikuun alussa, ja sinne menemme yhdessä puolisoni kanssa. Saatiin nyt kotiin täytettäväksi lappusia, joissa pitää miettiä parisuhdetta, omaa lapsuutta ja sitä millaisia odotuksia meillä on vauvastamme. Tuntuu jotenkin oudolta miettiä asioita, kun ei vielä edes usko, että meille olisi vauva tulossa. Seuraavalla neuvolakerralla saadaan sitten myös laput Kelaa varten, joten tammikuussa voisimme saada jo äitiysavustuspakkauksen hipelöitäväksi. :) Neuvolantäti kertoi, että hän voisi laittaa minulle lähetteen pelkopolille ensi vuoden alussa. Juttelimme asiasta ja otan sen erittäin mielelläni vastaan ja samoin puolisoni koki heti, että se voisi olla hyödyllinen. En tiedä pelkäänkö itse synnytystä, mutta haluan, että minun taustani tiedetään ja se otetaan huomioon, eikä meidän kummankaan kokemuksia tai tunteita kyseenalaisteta tai vähätellä. Aion tehdä selväksi, että tämä vauva on saatava hengissä maailmaan, enkä salli mitään vitkutteluja. Juu, kai ne sinne kirjaa että äiti on hullu ja samoin sen puoliso. ;) mutta valitettavasti pelkään kaikkein eniten sitä, että menetän tämänkin vauvani. Onko teillä kellään kokemusta pelkopolikäynneistä ja onko niistä ollut mitään apua?

Mutta täällä kaikki siis ihan hyvin. Nyt alan pikkuhiljaa valmistautumaan jouluun ja tulevaan ultraan. Palailen varmaan blogiin vasta tuon rakenneultran jälkeen. Oikein ihanaa ja rauhallista joulua teille kaikille!!! <3