Selaat arkistoa kohteelle partio.

Partioretki

4.3.2017 Kuulumisia

Kait mä aattelin etten anna masennuksen viedä multa partiota ja taas yhtä pe-su retkeä, on vienyt jo 1-2 syysretkeä ja 2 talviretkeä. Okei perjantaina meinasin koulun vuoks jättäytyä pois, koska sain kuulla et mun pitäis palauttaa maantieteen isompi työ maanantaina aamul.. Että joo taitaa jäädä enemmän tai vähemmän vaillinaiseks ja puoliks hutastuks, mut siinäpä jää. En nyt jaksas välittää.

Tässä kipinän viimeiset minuutit menos, tuos kakskyt min sitte alko väsy tuleen, mut tätä kirjoittaes en nukahtanu. Jotenka hyppään koht untuvamakuupussin uumeniin ja toivottavasti herään seuraavan kerran vasta puol kasilta.

 

-Elina

Paluu arkeen, vaikka loma edessä

16.2.2017 Fiilikset matalalla

Penkkarit. Hei hei abit, tuli jo nyt ikävä, koska joudun tyytymään kakkosiin ja ykkösiin.. Huokaus.

Olin kotona jo ennen kahtatoista, hiukan katselin tv:tä peittoon käpertyneenä. Ramasi ja lopulta ”lähdin pilkille”. Siirtyminen sohvalle, edelleen peittoon kietoutuneena. En kai ole tulossa kipeäksi? Tää hiihtolomaa edeltävä aika on niin mun surmanloukkuni, jos keväällä sairastan, sairastan useimmiten tässä välissä..

Alku viikko on mennyt yllättävän hyvin, mutta nyt taisi tapahtua paluu arkeen. Tapahtui paluu ”ei huvita olla sosiaalinen, ei huvita mikään muukaan, en jaksaisi tehdä mitään, voisin vain nukkua yms.” Toivottavasti kovin moni ihminen ei ota just tänään yhteyttä, ei vaan kiinnosta tänään.

 

Jotenkin outoa, vaikka enää yksi ns. koulupäivä jäljellä ja senkin ohjelma on wanhojen tanssiesitys eli ei mitään raskasta ja silti mieli maassa. Virta aikaslail lopus

 

 

 

Lisätään nyt vielä, että äsken tajusin, olevani aika varmaan menossa talvileirille ainoana vaeltajana. Ei ihan kauheesti inspis. Todella mukava leirin ohjelman kehittelijän kannalta, kun kerrankin vaeltajat on otettu ohjelmassa huomioon muutenkin kuin mahdollistajina, eikä liki ketään saavu paikalle. Muutenkin kun fiilis sattuu olemaan mitä on en tiedä yhtään mitä tekisin leirin kanssa.. Vastaus tarvis keksiä huomiseksi, sepä helpottaakin tilannetta kummasti. On jotenkin niin surullista kun masennus vie multa partionkin. En millään meinaa jaksaa.. Jos vaan tekisin ruususet ja nukkuisin 100 vuotta, miltähän maailma silloin näyttäs..

 

 

-Elina

Okei, tänä yönä en sitten nuku..

9.1.2017 Nukkumatti

..tai ainakin nukun auttamattoman vähän (alle 6h). Huokaus. Tänään tai siis eilen miten kukin haluaa ajatella anyway oli viimeinen lomapäiväni. Kuten usein loman alussa ajatus ruhtinaalliset 17 päivää lomaa, ei se ajatus ei säily loman loppuun asti. Jos multa kysytään loma tuntui ehkä viikon mittaiselta, kun mittarina on akkujen lataus ja tehtyjen rästihommien määrä. Toisaalta loma tuntuu kestäneen kuukauden, kun miettii kuinka totaalisesti olen ehtinyt unohtaa kaikki koulu jutut. Vähän ennen vuorokauden vaihtumista, hetkeä ennen viimeisen naulan lyömistä joululoman 2016 arkkuun, tulin alakertaan turhautuneena kun en saanut unta. Ajattelin kerrankin tekeväni oikein, etten vain pyörisi sängyssä hereillä, että nousisin sängystä ja lukisin. Kumma juttu maanantaina on ensimmäisellä tunnilla bilsaa ja joku ei ole tehnyt läksyjä, jotka annettiin juuri ennen lomaa. No totuus on, etten tullut lomalla hiukkaakaan viisaammaksi. Kyseinen tehtävä ja koko kirja olisivat voineet olla vaikka hepreaksi, sillä ne todellakin olivat mulle hepreaa, en ymmärtänyt yhtään mistään mitään. Huoh, niin voittaja fiilis. Lopulta blogini veti pidemmän korren, sillä tiedän, että voin tuijottaa kirjaa ja tehtävää koko viikon tai koittaa tehdä jotain järkevämpää.

 

Pari sanaa eilisestä (su), lippukuntani johtajien Whatsapp-ryhmässä eräs johtaja laittoi viestin, että tänään on viimeinen päivä palauttaa toimintakertomukset ja rahankäyttölomakkeet täytettyinä. Minulle yksi niistä pakollisista pahoista, tai toimintakertomus on mullekin semi helppo täyttää, mutta ne raha-asiat. Syvä huokaus. Vaikeuksia erityisesti tuottavat muutama asia: 1. Ryhmäni rahoista puhuttaessa ei todellakaan puhuta mistään taskurahoista. Olen ryhmäni kanssa suunnitellut jo pari vuotta vaellusta Lapissa. Reissuun ei lähdetä tyhjin taskuin, vaan ryhmän pussi tarvitsee olla kunnossa, joten olemme pari vuotta keräneet matkarahoja eri tavoin. Vaelluksen vuoksi ryhmälläni on huomattava summa kasassa. 2. Ylipäätään koen syksyn tilinteon vaikeammaksi, sillä silloin on sekä menoja että tuloja, keväällä kun on vain menoja. 3. Viime kesänä meidän piti reissuun lähteä. Olimme hankkineet jo kaikki tarvittavat (ruuat jne.), mutta vain pari päivää ennen suunniteltua lähtöä, reissu peruuntui. Koska suurin osa elintarvikkeista ei säily ensi kesään jouduimme ryhmän jäsenten kesken jakamaan kaikki ostokset. Ryhmälle jäi vain (joten kuten) säilyvät sapuskat yms. Olinhan tietenkin reippaana tilittänyt kaikki ostokset, joten se tuotti ongelmia lopullisen tilinteon kanssa. Vekslasin rahojen ja numeroiden kanssa ees taas yhteensä viisi tuntia! Monesti ehdin jo tuntea helpotusta: ”Jes, luvut täsmäävät!” Suunnilleen minuuttia myöhemmin totuus paljastui: luvut eivät sittenkään täsmää. Huokaus ja jälleen pyörittelemään summia. Siinä touhussa meinaa järki lähteä. Onneksi lopulta selvisin voittajana, kesän korvilla seuraavan kerran.

 

Koska kirjoitan maaliskuussa lyhyen matikan olisi minun pitänyt loman aikana laskea kasa laskuja. Ensinnäkin mulla ei ole pienintäkään muistikuvaa, että opettaja olisi sanonut tehtävien palautuspäiväksi seuraavan loman jälkeisen tunnin (=maanantain kuis muutenkaan). Kuulin ystävältäni asiasta vasta viime lauantai-illalla, oikein mahtava fiilis. Sinä iltana käytin 1,5 tuntia laskuihin, vaikka olin väsy päivän jäljiltä. Jos fiilikseni saattoi muuttua ”paremmaksi”, se muuttui huomatessani osaavani yhden tehtävän 10-15. Jälleen syvä huokaus. Tiedänpähän ainakin miten käytän maanantain kaksi hyppytuntiani.. Ehkä noista ryhmän raha-asioiden setvimisestä ei saa yo-tasoista tehtävää, mutta harjoitusta sekin.

 

Nyt voisin pikku hiljaa hipsiä takaisin petiin Cissy-kissani kanssa. Joten tämä yökukkujan linja sulkeutuu tältä erää. Toivottavasi sinä, joka luet näitä raapustuksiani, nukut paremmin, eikä sinulla ole nukkumisen kanssa vaikeuksia. Hyvää yötä!

 

 

-Elina

Hyvää joulua vaan kaikille..

22.12.2016 Fiilikset matalalla

Aivan mahtava fiilis. (Valitan jos sarkasmi ei korostunut edellisessä tarpeeksi.) Ensin eilen vietin kaupungil kolme tuntii tänää toisen samanlaisen (joululahjoja yms.). Eilen pääsin kotiin viiden jälistä. Piti ystäville tehdä joulukortteja ja pari lahjaa kääräistä paperiin, joten en jaksanut ja kerinny koiran kans lenkil. Menin nukkumaan puoli kolmelt yöl.

 

Tänään tulin kotiin puoli kolmen paikkeilla, söin ja hiukan chillasin. Siin kohdas jo tuli valituksii, ku kestää nii mahdottoman kaua lähtee lenkil. Kun aloin veljen kans tosissani tekeen lähtöä tuli useita pikkuhommia mitä piti tehdä. Onneks pääsin koirien kans lenkil, nii ei tarvinnu ol kotona. Meen oman ja naapurin koiran kans kierrettiin tunnin lenkki ja ainaki puolet siitä pimeessä mettässä välil ilman minkäänlaista polkua =ei ihan kevyimmästä päästä. Jo kun tulin kaupungist olin väsyksis, lenkillä en ainakaan piristyny. Yhteens päivän aikan kävelyä kertyi useita kilsoja, joten jalat ja koko kroppa hiukan pakostaki haluaa nukkumaan. Olin varsinki lenkin jälkeen siin kuosis, et olisin nukahtanu pystyyn.

 

Koitin jotain siivoomis juttui tehä, sen vertta mitä jaksoin. Mm. Kissan oksennukset, roskien vieminen, ison villamaton tamppaamine, mattoje lattial laittamine, yleist tavaroiden paikalleen vientiä. Juu tiedän ei oo ollenkaan pahoja, mut mulle täl haavaa ovat. Oon tosi väsynyt. Voisin nukkua viikon.

 

Tuos äsken kun otin lepotauon, äiti näki sen töiden pakoiluna. Sanoi veljeni tehneen töitä reippaasti (oli kauemmin kotonaki), mutta mä olin ollu se laiska ja saamatoin, en ollu tehny mitään tärkeet ja hyödyllist. Jes-fiilikseni oli mahtava. Tein sen verra mitä jaksoin ja se ei ollu mitään. Ei sitä muiskaan asiois voi tehdä enemmä kuin parhaansa, antaa enempää kuin pystyy.

 

En kuulemma sais yhden yhtään lahjaa. Sanoin etten tarviskaan. En välittäis tippaakaan. Etten siivois huomennakaan yhtään mitään niin kuin en tänäänkään. Valituksethan siitä tuli kuinka 20v. käyttäytyy kuin 6v. Ei jaksanut paljoo nyppiä.   Ihan ketun sama mitä joku (esim. joka lukee tätä) ajattelee siit miten käyttäydyn. Oon liian väsynyt, en vaan kertakaikkiaan jaksa tehdä mitään. Sain myös kuulla siitä miten asiat olis, jos äitiä ei olis. Tiedän kaikki olis viel enempi päin jotakin. Tuskin muakaan siin tapaukses olis.

 

Tiedän et joulu stressaa äitiä, tilanteest tekee triplasti pahemman kun isä on nyt randomil asunu meil viikon vertta. Isän läheisyys kuulemma saa ressaan enempi. Tekisin ja auttaisin mielelläni enempi, mutten vaan millää repee. Huokaus.

 

Pakostakin tuli olo ettei mul oo mitään väliä, ei sil oo merkityst paljonko teen ja mitä. Tietenkin puolikkaan “en ole mitään”-ajatuksen kohdal itsetuhoiset ajatukset heräsivät ja keräsivät voimansa. Milloin nää piinaavat ajatukset oikeen lakkaavat? En jaksa ajatella itseni satuttamista, tappamista.

 

Tiedän puhuminen aika varmaan auttas, sitä mulle ei tarvitse kertoa. Muttei se tarkoita sitä et jaksaisin tehdä hommia. Ei työt hoidu puhumal.

 

Mikä hiiskatin lapsellinen valitus purkaus tästäkin oikein tuli?

 

Asiast hiukan toiseen: eilen yks äiti kysyi voisko mun (partio)ryhmäni tehdä pienen työkeikan ja tulla heille aattona vetämään joulupukin roolin. Me ei siis oltu mitenkään mainostettu, et voidaan tulla, vaan tää yhen sudarilauman vetäjä keksi kysyy meit. Heille piti tulla joku muu joulupukin virkaa hoitamaan, mutta hän joutui yllättäen perumaan.

Aluks homma näytti toimivan, sitten tuli yksi mutka matkaan, pian kolmas ja neljäskin. Koska lapset aika varmaan tuntevat mut ja ryhmäläiseni, saimme erään lapsille täysin vieraan ihmisen vetämään pukin roolin. Kuten arvata saattaa hän perui, koska ei sittenkään kerkii ku tää perhe asuu jossain perämettäs nii reissuun menis liikaa aikaa.

 

Tää joulu menee nii hyvi. Tästä tulee niin mahtava joulu.

 

 

-Elina

Voisinpa vain nukkua tämän väsymyksen pois

12.12.2016 Fiilikset matalalla

En ymmärrä miten piilotan itseltänikin asioita kuten pahan oloni. Vain yksi pieni asia ja todellisuus paljastuu. Ajattelin jo tovin kuinka suurin osa stressistä ja työtaakasta jäi taakse leirin jälkeen. Ihmettelin kuinka helposti selvisin leiristä ja toivuin. Mutta se oli harhakuvitelmaa, totuus oli toinen. Väsymykseni oli kuitenkin pian nukuttu ja elämä jatkui.

Paitsi että pieleen meni jälleen. Fiilis lähti alamäkeen juuri kun olin viikon verran elänyt ”normaalia elämää” eli en liiemmin ollut masentunut, alakuloinen, ahdistunut tms. Äsken huomasin, että olin jälleen onnistunut peittämään todellisen vointini jopa itseltäni. Ei en sentään ajattele itsetuhoisesti, joten tilanne ei ole paha, ainakaan vielä. (*Alempana lisää itsetuhoisista ajatuksistani.) Nyt olen vain erittäin väsynyt. Haluaisin nukkua niin kauan, että selätän tämän väsymyksen, mutta tiedän ettei seonnistu. Tätä väsymystä ei nukuta pois. Tämä ei lopu. Mieliala on matalalla. Olen surullinen. Voimavarat ovat lopussa. Olisipa edes jotain asioita joiden kohdalla voisin vetää ”jotain sinnepäin” tyylillä, mutta niitä ei oikein ole.

Tietenkin helpointa olisi, jos en olisi näin heikko ja heikossa kunnossa. Mutta tähänkin on vain yksi syy, minä itse. Olen itse valinnut polkuni ja kulkenut jälleen taaksepäin. Olen jälleen kerran pettynyt itseeni. Miksen vain voi ottaa opikseni ja tehdä asioita eri tavalla? Miksen voi muuttua?

 

*Itsetuhoisia ajatuksia ei ole normalia enempää, eivätkä ne ole tavallista pahempia. Itsetuhoiset ajatukset kuuluvat jokapäiväiseen elämääni, ne ovat minulle yhtä normaali osa elämää kuin syöminen tai nukkuminen. En väitä ajatuksieni olevan terveitä, koska tiedän etten ole terve. Näenkö vielä joskus sen päivän kun olen jättänyt tämän taakseni ja voin tosissani sanoa: ”minä paranin”. Kuten olen aiemminkin sanonut: en usko siihen. Ei tästä voi parantua. Jälleen tekee mieli vain luovuttaa, mutta kai olen liian väsynyt siihenkin..

 

En tiedä mitä enää kirjoittaisin. Ei mulla taida olla enempää sanottavaa.

  • Väsyttää mahdottoman paljon. Toivottavasti nukahtaisin mahdollisimman pian, mutta sekin taitaa olla vain turhaa haaveilua

 

 

-Elina

Huokaus..

3.12.2016 Fiilikset matalalla, Jotain sälää

Tää päivä menee kyl niin harakoille. En jaksa nousta sängystä, en pukeutua, en pestä hampaita saati ottaa lääkkeitä. En jaksa tarttua mihinkään. Mikään ei kiinnosta, ei huvita. Oikeestaan en jaksa edes nukkua. Tavallaan tekis vaan mieli maata sängys koko päivä, muttei sekään kiinnosta. En halua syödä, mikään ei maistu. Surkea olo. Fiilis on kuin uitetulla kissalla. Itsetuhoisia ajatuksia. Inhottavat ajatukset kasvattavat voimiaan ja käyvät kimppuuni.

Viimeyön unesta muistan vain että olin menossa Nesteelle tankkaamaan autoa. Jarrutin aavistuksen liian myöhään ja hieman naarmutin autoa, jota joku mies oli juuri tankkaamassa. Onneksi mies ei ollut ihan älyttömän kiukkuinen, vaikka pitikin saarnan.  Tämän jälkeen seuraava erillinen tarkka muistikuva on, että juoksin karkuun, mikä minua jahtasi, sitä en tiedä.

Jää nähtäväksi tuleeko tästä päivästä mitään. Paljon olisi tekemistä mm. siivoamista ja leirin raportin tekoa. Taidan jälleen tuottaa pettymyksen kun en saa mitään aikaan..

 

-Elina

Mistä tämäkin tuli?

2.12.2016 Fiilikset matalalla

Eilen olin tosi hyväl fiiliksel. Olin ilone monest asiast: 1. Joululeiri on ohi, jäljel vaan jälkiselvittelyt. Selvisin leirist yllättävän hyvin ja toivuin koettelemuksesta nopeasti. 2. Koeviikko loppu ke, selvisin siitäkin. Yhden kokeen oon saanu takas, kirkkaasti meni läpi. 3. Odotin itsenäisyyspäivän tanssiaisia (olivat siis tänään pe). Tanssiminen ei oo niin mun juttu, tai valssi menee, siin on tarpeeks helpot askeleet mulle. Onneks päivään mahtuu muutaki ohjelmaa tanssimisen lisäks. 4. Naisten turhamaisuuksia: löysin vihdoin käytännös vuoden ettimisen jälkeen ittelleni mustat korkokengät.

Tänään koulus olin aika hyväl fiiliksel, mut nyt ehtoolla mieliala otti vanhan suuntansa, alaspäin. En tiedä mist tääkin yhtäkkiä tuli. Tyhjä olo, kuin mun sisäl ei oikeesti olis mitään. En sinällään tunne oikeen mitään, liki pelkkää tyhjyyttä. En enää jaksa olla iloinen ja onnellinen, nyt oon jälleen ”oma itseni”. Oikeen mikään ei tahdo tuntua miltään. Halit: ei mitään vaikutusta.

Ei suupielet jaksa nousta. Silmät tahtovat painua kiinni. Ryhti lysähtää kasaan. Ehkä koitan katsoa tätä elämää huomenna uudestaan. Nyt taidan antaa simmujen painua kiinni. Vaikka vaikea täs on olla ajattelemat ikuista unta. Taisi leiri sittenkin viedä voimat pahemmin kuin luulinkaan. Mut kait mä tästäkin selkiän, luultavasti. Silmät kiinni ja aivot katkolle. Toivottavasti en matkaa painajaisten valtakuntaan.

 

 

-Elina

Monenlaisia kuulumisia

30.11.2016 jotain positiivista, Kuulumisia

Moi,

 

Enpä muista koska olisin viimeksi kirjoittanut tänne, aikaa on kulunut jälleen paljon. Vointi on ollut sitä sun tätä, välillä hiukan paremmin ja välil taas on menty lujaa alamäkeen. Yksin en kuitenkaan ole ollut, ehei, olen saanut viettää pitkiä keskusteluita s.postin kautta erään ihmisen kanssa. En itsekään taida ymmärtää kuinka paljon tämä ihminen on mua auttanut. Jossain välissä tajusin keskusteluidemme auttaneen mua enemmän kuin terapiassa vuoden aikana.

 

Ystävyyttä, välittämistä ei niitä voi mitata millään mittarilla. Sen vain tietää kuinka paljon toista arvostaa, vaikkei sitä ääneen osaisikaan sanoa.

 

Hieman sama kissojen kanssa, varsinkin Cissyn. Ei meillä oo samaa kieltä, mut tullaan silti toimeen paremmin kuin hyvin. Vaikka ei ole sanoja halaus, kehräys, kylkeen painautuminen, vieressä nukkuminen, “juttelu”, rakkaus ne luovat välillemme yhteyden. Cissy mököttää mulle kun olen pois, mutta hetken päästä se tajuaa, mitä menettää, joten olemme jälleen ylimpiä ystäviä. Cissy ei toviin päästä mua silmistään, se kiehnää vieres, kehrää ja leipoo tavallist enemmän. Ihana kissa ❤  Joku voi ajatella Cissyn olevan “vain kissa”, minulle prinsessani on “vain iso osa elämääni”. Ilman “vain kissaa” elämäni ei olisi tällaista, ilman “vain kissaa” en olisi tällainen. Kissat saavat mut useimmiten hymyilemään, kuinka hassuja ja suloisia ne ovat, kuinka äärettömän rakkaita. Kissat ovat asia jota ilman en elä. Ei ole elämää ilman kissoja.

 

*******************************

 

Viime viikonloppuna oli partioleiri joka oli johtamistehtäväni. Pari kertaa ennen leiriä olin täysin paniikissa, meinasin jo jättää leirin kesken sillä leiri vei mut todellakin äärirajoille, melkein laidan yli. Silkasta itsepäisyydestä en antanut periks, en halua alkaa hetken päästä koko rumbaa alusta, sillä tiedän ettei tää olis myöhemmin merkittävästi helpompaa. Yllätyin itse kuinka hyvin leiri sujui. Pari kohtaa tiesin jo ennen leiriä, et niist tulee huomautuksii, mut toistaiseks palautteestakin oon selvinny hengis. Kun viel saan raportin valmiiks saan huokast helpotuksest ja ottaa partiosta pienen loman. Enhän tänä syksyn oo mitään muut tehnytkään kuin käyny koulua viitenä päivänä viikos koulus (miinus poikkeukset ja suurinpiirtein yhtä ahkeraan käyttäny aikaa partioon. Syyslomakin mulla oli ennemmin partioviikko kuin lomailua. Pari pakollista partio juttua viel mahtuu tälle vuodelle mm. oman ryhmän toimintakertomuksen ja rahankäyttöpapereiden rustausta, mut ne ovat minimaalisia kuluneeseen syksyyn nähden.

 

Koulun kustannuksella olen käyttänyt mahdollisimman paljon aikaa partioon, nyt voin loppuajan kesälomaan asti käyttää ennemmin kouluun kuin huivi kaulassa touhuihin. Ei en missään tapaukses tarkoita, et partio olis mulle vain rasite ja veis voimavaroja. Ei. Voisin viettää 24/7 huivi kaulas, koska partio nyt vaan sattuu oleen niin suuri osa mua. Jos partio vaikuttas muhun ja jaksamiseeni vain negatiivisesti, olisin varmasti lopettanut, mut ei, en oo ees miettiny lopettamist.

 

Viime aikoina olen tosi vähän nähnyt unia tai siis en muista niistä mitään. Viime yö tekee poikkeuksen, en varmasti pysty hahmottamaan mitä unessa tapahtui, en saa yksittäisestä yksityiskohdastakaan kiinni. Jotenkin mulla on fiilis, että tunteista pelko ja rakkaus/välittäminen olisivat jotenkin liittyneet uneen, mutta se onkin ainut mistä saan kiinni. Häiritsee, kun en voi muistaa, sillä jotenkin mulla on aavistus, että sen unen haluaisin muistaa, että unessa on jotain tärkeää. Asiasta tulikin mieleeni, kohta olisi aika laittaa puhelin pois, sammuttaa valo, vetää peitto korviin, painaa pää tyynyyn ja simmut kiinni. Ja tietenkin antaa miljoona halia, pusua ja rapsutusta “vain kissalle”, Cissy kun tapansa mukaan vahtii mua etten pääse karkuun. Voi ihanuus tuota karvakerää. Miten “vain kissasta” voi pitää näin paljon? Ai niin, eihän Cissy ole “vain kissa”, Cissy on valo elämässäni.

 

-Elina

Mitä ihmettä??

1.10.2016 Mahtava fiilis

Tällä kerralla en vatvo asioita kuten kuinka huono olen, itsetuhoisuudestani.. vaan tämä postaus kuuluu kategoriaan ”poikkeus vahvistaa säännön” nimittäin sen säännön, että kirjoittaisin vain negatiivisista asioista. Tai varsinaisesti ei tämä ole ensimmäinen kerta kun kirjoitan positiivisista asioista, mutta ainakin positiiviset päivitykseni kuuluvat vähemmistöön.

Todellakin mua ihmetyttää yks asia, se asia liittyy minuun itseeni. Ihmetykseni aiheuttaja on mun mielialani, fiilikseni, nimittäin tajusin tuossa jokin aikaa sitten olevani aikaslailla hyvällä fiiliksellä. Tuntuu ettei sanoja minä ja hyvä fiilis voisi ahtaa samaan virkkeeseen, kaipa sittenkin voi.  Hieman mua häiritsee, ettei mulla oo aavistustakaan mistä tää iloinen fiilis tulee, ketä/mitä tästä saan ”syyttää”. No jääköön arvoitukseksi, kuulukoon osastoihin ”tätä en ymmärrä” ja ”maailman suuret mysteerit”.

Kaikella loogisuudella ajateltuna mun fiiliksen pitäis olla kaikkea muuta kuin hyvä. Mulla nimittäin on maantieteen aluetutkimuksen deadline maanantaina, joululeiriä pitäis suunnitella kaikella tohinalla, matikan kurssin lopputyö pitäis tehdä, myös tiistaina alkavan koeviikon eteen pitäisi tehdä jotain (koekeet mulla on ti 4.10 maantiede GE4S, ke 5.10 äikkä AI6, ma 10.10 historia HI4 ja vielä ti 11.10 matikka MB7S).  Kaiken järjen mukaan mun pitäis olla super stressaantunut, mutta ilmeisesti joku päätti, että otan tänään vapaapäivän stressistä, hyvä päätös.

Mun hyvään fiilikseen luultavasti vaikuttavat mm.: 1. Se että nyt on kolmena päivänä satanut vettä. Heii hetkinen anteeks mitä, miten sade voi vaikuttaa positiivisesti?! Yleensä sateinen sää just masentaa mua. Tällä hetkellä löysin sateesta hyvän puolen: suurin piirtein koko Suomessa ei ole aikoihin satanut pisaraakaan => metsät ovat kuivia => sienet eivät saa vettä, joten ne kuivuvat, eivätkä kasva. Olen tänä vuonna käynyt vasta kahdesti suppismetsällä yhteensä saalista on kertynyt hieman alle 10l. Nyt kun vihdoin mun ja monien muiden sieni-intoilijoiden toiveet sateesta täyttyivät, aion mennä viikonloppuna sienimetsään aivan väkisin, vaikka senkin uhalla, ettei mun aikatauluni sitä kovin hyvällä katsoisikaan.  2. Varsinkin tänään on tuullut ja paljon. Tätä on hieman vaikea selittää, mutta yritän sönkätä jotain. Pari mun kaveriani tietävät tämän jutun. Tämä kuuluu asioihin joista tietää vain muutama ihminen, mikäli useammat tietäisivät mut oikeasti leimattaisiin lopullisesti hulluksi ja päästään vajaaksi. Jotenkin olen muutaman viime vuoden aikana tykästynyt tuuleen, joo on ärsyttävää pyöräillä vastatuuleen yms. mutta.. Jotenkin koen tuulen turvalliseksi, tuuli rauhoittaa. Varsinkin silloi kun tuulee paljon pystyn paremmin käsittelemään ja hallitsemaan sisälläni myrskyävät tunteet, tuntuu kuin olisin yhtä tuulen kanssa, saan tuulesta myös energiaa ulle tulee samankaltainen fiilis kuin elokuvassa Frozen huurteinen seikkailu, kun Elsa laulaa kappaleen Let it go (suom. Taakse jää). En saa ajatuksestani kiinni minkälainen tuo Elsan tunnetila on ko. kappaleessa alkaen kohdasta 1.27, tavallaan jo 1.00, mutta jotain niin samankaltaista tunnen itsekin.

 

 

 

Mun on myös aivan pakko laittaa edellisestä kappaleesta myös yks toinen versio, joka nyt vaan on niin paras :)

 

 

 

 

3. Simppelisti viikonloppu alkaa, vaikkakin se on aika täynnä kouluhommia.  4. Myös se että olen kuunnellut koko illan hyvää musiikkia, vaikkakin Loop toistaa samoja biisejä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, onneksi se ei sentään ränkkää jotain maailman surkeinta biisiä. Laitan tuohon alle yhden tämän hetkisistä suosikki biiseistä, en osaa selittää miksi, mutta eniten pidän aivan biisin alusta (=muutamat ensimmäiset sekunnit). Tämä biisi nyt vai on tällä hetkellä se joka iskee täysillä, myös tästä on helppo huomata minkälaisesta musiikista pidän erityisen paljon <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3  +kaunis tausta videolla :)

 

 

 

 

Mun piti kymmenen aikaa viedä koira ulos koppiin, muuten sillä sisällä on sille tukalan kuuma. Ajattelin ettei koira tuskin laita vastaan jos kävellään pikkuisen matkaa, se saa paremmin toimitettu asiansa. Ulkona oli melkein pilkkopimeää, taivas oli liki pilvetön, taivaalla loistivat miljoonat tähdet ja tuuli. Oli niiin kaunis ilta. Koska kerran partiolainen, aina partiolainen lauleskelin kaksi ehdotonta suosikkiani: Ilta pimenee ja Tää ystävyys ei raukene. Kummastakaan en löytänyt kovin hyvää versiota, toisesta (Ilta pimenee) sentään säädyllisen, mutta toisesta en senkään vertaa. Jokainen partiolainen on varmasti kuullut molemmat biisit, joten suokaa anteeksi biisien tekijöille surkeat versiot, jotka eivät päästä biisejä oikeuksiinsa. Kappaleesta Ilta pimenee mun on ihan pakko todeta,  että olen aikoinaan oppinut laulamaan ko. kappaleen kaanonina (kaiketi oikea sana) anyway toistetaan joka kerta kahdesti mitä laulettiin esim. ”Ilta pimenee, ilta pimenee, tulen liekkimme, tulen liekkimme, tietä valaisee, tietä valaisee, vaeltamaamme, vaeltamaamme..”

Ilta pimenee 

Ilta pimenee tulenliekkimme
tietä valaisee vaeltamaamme.

Jalanjälkineen tämä vanha tie
maahan kaukaiseen kaivattuhun vie.

Rantaa kaukaiseen, rauhan satamaan,
sydän hiljainen tiellä johdetaan.

Ristin vanhan luo, joka elämään
sovituksen tuo, Hänen veressään.

Ilta pimenee, tulenliekkimme
tietä valaisee, vaeltamaamme.

 

 

 

Tää ystävyys ei raukene

Tää ystävyys ei raukene, vaan kestää ainiaan.
On suuri silloin riemumme, kun jälleen kohdataan.
Tiet kauas voivat loitota, jää muistot sydämiin.
Siis vielä kiitos kaikesta ja terve näkemiin.

Should auld acquaintance be forgot and never brought to mind?
Should auld acquaintance be forgot and days of auld lang syne?
For auld lang syne, my dear, for auld lang syne,
we’ll take a cup of kindness yet for auld lang syne

Tiet kauas voivat loitota, jää muistot sydämiin.
Siis vielä kiitos kaikesta ja terve näkemiin.

 

 

 

 

Lähdempä tästä vihdoin ja viimein nukkumaan, kello lähentelee kahta yöllä, hups. Tän kirjoittaminen oli kyllä täysin muutaman tunnin unien menettämisen arvoista. Toivottavasti jollakulla muullakin on hyvä fiilis :)  Ilta musakseni valitsen ehdottomasti: beautiful now zedd ft jon bellion <3

 

 

-Elina

Parin viimepäivän ajatuksia 24-27.9

27.9.2016 Kuulumisia (negatiivisia tosin)

(Maanantain ajatuksia) No suoraan sanottuna viikonloppu oli aika rankka. Kun on rankkaa psyykkisesti, lopulta se näkyy fyysisenä väsymyksenä.  Taisin haukata liian ison palan ton PJ (=partiojohtajan koulutus sisältää mm. johtamistehtävän kuten leirin järjestämisen) homman kanssa. Eilen (su 25.9) illalla kun tulin kotiin olin ihan uuvuksissa, ajatukset olivat tyyliä: hermoromahdus, haluisin sairaslomalle elämästäni, ei työuupumus vaan elämäuupumus..  Koko ajan mun tarvis tehdä useampaa työtä samaan aikaan 120 lasissa, mutten jaksais muuta kuin nukkua. Eikä tietenkään tää mun väsymykseni lopu edes nukkumalla. Oon hukassa, en tiedä miten mun pitäis toimia :'(

(Ajatuksiani la n. klo 18->) Ei mikään kauheen paras fiilis. Huomaa taas että oon ollu reilun vuorokauden isommassa porukassa. Oon enemmän se joka haluaa vetäytyä omaan rauhaansa (edes välillä). Ottaa hengitystilaa, tilaa omille ajatuksille. Yksin voi olla juuri sellainen kuin on, ei tarvitse välittää muista mitään.  En kunnolla osaa sanoa miksi olen näinuuvuksissa, ehkä siks että täällä kurssilla tullut niin tiivistä settiä, niin paljon suuria asioita. Vaikka monista asioista olen jotain kuullutkin, mutta kaikkiin aiempiin tietoihini olen saanut paljon uutta, tietoni ovat syventyneet. Tiedä häntä olenko saanut hieman liikaa pureskeltavaa, liian paljon muistettavaa kerralla. Kyyneleet ja romahtaminen eivät olleet kaukana. (Vähän myöhemmin samana iltana->) Mua alkoi todella oksettamaan eräiden tyyppien jutut (ei siis mitään erikoista, ihan vaan asioita jotka menee multa yli, joita en kestä kuunnella, joita toisaalta joutuu kuulemaan joka päivä). Miten ihmiset voivat kuvitella, et kaikkia kiinnostas ja naurattais alkoholi ja seksi (+kaikki siihen liittyvä)? En pysty käsittämään. Mua lähinnä alkaa oksettamaan, muistot jotka monilta puuttuvat tulvivat tajuntaani.

Kurssilla puhuttiin lauantaina mm. EA:sta ihan perus hätäensiavusta ja jopa hiukan psyykkisen puolen jutuista. Totesin siin et vaiks tarkoittaisi hyvää, voi tahtomattaan pahentaa tilannetta (oli just puhuttu entä jos joku esim. leirillä uhkaisi tappaa itsensä miten tulis toimia). Sanoin vaan täyden totuuden, vaikkei tuskin kukaan sanojani tainnu tajutakaan, eihän ne tienny musta mitään.  Okei joo se yks tyyppi ei ollu samas ryhmäs jonka kanssa EA:sta juttelin, mutta silti satutti. Olin yksin yhdes majoitusrakennuksen huoneessa, sit yhtäkkii se yks kurssilainen tuli sin hakemaan kamojaan ja kysy multa mitä teen. Totesin vaan et tapan aikaa ja kuuntelen musiikkia. Siihen se meni sanomaan: tai kunnes aika tappaa sinut. Ehkä pystytte ymmärtämään mua, miks sanat satutti, vaikka oonkin aika varma, ettei se tarkoittanut satuttaa. Silti ei paljoa mieliala noussut siitä..

Tänään tiistaina (27.9) fiilikset ovat olleet aika matalalla. Oon ehkä ollu tavallista alakuloisemmalla fiiliksellä koko päivän. Vaikken ole tänäänkään tehnyt paljoa mitään, olen silti ollut koko ajan valmis nukkumaan. Huokaus. Loppuisipa tää ainainen väsymys edes nukkumalla, mutta ei, ei tää lopu milloinkaan. Menisin niin mielelläni nukkumaan, vaikka heti (klo 18), mutten voi koska syysleiriin liittyvä kokous alkaa seitsemältä.

-Elina