Selaat arkistoa kohteelle parisuhde.

Lunta sataa

10.4.2015 Yleinen

Olen jo kyllästynyt lumeen. En muutenkaan tykkää talvesta, enkä erityisemmin keväästäkään, se on masentavaa. Kaikki, ihmisetkin, puhkeavat kukkaan liian nopeasti. En pysy perässä, en osaa olla niin iloinen kuin kaikki muut.

Rakas tulee iltajunalla tänne viikonlopuksi. Ensi viikonloppuna hän ei pääse, koska hän on hyvän ystävänsä polttareissa. Se taitaa olla kolmas viikonloppu yhdeksän kuukauden aikana kun emme ole yhdessä. Nyt jo hirvittää miten ikävää jaksaa pari viikkoa.

Olen imuroinut ja pessyt lattiat, toinen koneellinen pyykkiä on menossa. Kossin kanssa tuli aamulla kiire, torkutin herätyskelloa liikaa ja sittenkin vielä nukahdin. Äitini vie Kossin arkisin päiväkotiin, ja äidin mies hakee hänet. Minä täällä päivät teen mitä teen. Päivähoito on Kossille hyväksi, niin sanovat sossuihmisetkin. Meidän, minun, täytyy pitää arkirutiinit kohdillaan.

Olin osastohoidossa 9.12.2014-5.2.2015. Sen jälkeen arkeen opettelu on sujunut hyvin. Sitä ennen olin ollut heinäkuusta asti työttömänä, ja ihan tuuliajolla. Kossi asui mummulassa, äidilläni, sen ajan kun olin sairaalassa. Olihan se vaikeaa, mutta tarvitsin hoitoa. Ahdistus oli liian suurta ja pelkäsin itseäni, mitä teen itselleni. Osastolla oli turvallista monella tapaa.

Moni ei usko, että samalla voisi olla äärettömän rakastunut, ja äärettömän ahdistunut. Mutta ahdistukseni ei johdu yksinäisyydestä, ei ulkoisista tekijöistä. Se on pääni sisällä. Tottakai rakastuminen, tärkeä rakas ihminen ehkä lievittää ahdistusta. Moni myös ajattelee, että minullahan on ihana terve lapsi, mikä minua vaivaa? En tiedä. En todellakaan tiedä. Sitä selvitetään terapiassa. Ja en minä ole koko ajan ahdistunut ja masentunut. En ole nytkään, kaikki on ok. Minulla vain oli syksystä alkaen vaikeampi kausi. Niitä on tullut yli kymmenen vuoden aikana. Ja on ollut myös hyviä vuosia.

Odotan että Rakas tulee tänne. Odotan että Kossi tulee hoidosta, pääsemme viikonlopun viettoon. Olen onnellinen.

 

1604829_1505766792972824_4893531760901993210_n

Viimeinkin

9.4.2015 Yleinen

Olen haaveillut blogin kirjoittamisesta kauan ja nyt sain aikaiseksi.

Olen pian 28 vuotta täyttävä nainen. Olen parisuhteessa naisen kanssa, olemme olleet yhdessä vajaan vuoden. Minulla on 4-vuotias poika, olen ollut hänen kanssaan yksin alusta alkaen.

Blogin nimi, Sateenkaarta ja synkkyyttä, viittaa siihen että meille on muodostumassa sateenkaariperhe, uusioperhe. Olemme siinä vaiheessa että tosissaan suunnitellaan yhteenmuuttoa. Se tarkottaisi sitä, että me muutamme lapsen kanssa tyttöystäväni kotikaupunkiin. Synkkyys viittaa siihen, että minulla on krooninen masennus. Yli 10 vuotta sitten diagnosoitu ensimmäisen kerran. Olin hiljattain 2 kuukautta psykiatrisella osastolla. Tällä hetkellä olen sairauslomalla. Ammatiltani olen lähihoitaja ja olen ollut työelämässä oikeastaan aina, paitsi nyt. Minulla on hyviä aikoja, hyviä vuosia. Mutta masennus ja ahdistus asuvat minussa. Syitä ja seurauksia tulen varmasti kirjoittamaan bloggauksieni aikana.

Asumme pienellä, n. 15 000 asukkaan paikkakunnalla, olen täältä kotoisin, äitini asuu meidän naapurissa, samassa rivitalossa. Mummuni asuu myös lähellä. Isäni asuu Oulussa, paikkakunnalla jonne olemme mahdollisesti muuttamassa.

Nykytilanne on se, että olemme tyttöni kanssa äärettömän rakastuneita. Näemme joka viikonloppu kun hän on täällä, välillä hän on vapaapäivien ansiosta useammankin päivän meidän kanssa.Tästä se lähtee…10858381_1574574322758737_7977931006789547465_n..

Me <3

25.2.2015 Yleinen

Tuon siunaushetken jälkeen oma olo rauhoittui hieman. Kotoa poistuminen tuntui ahdistavalta. Puolisoni koitti pitää arkea kasassa ja tukea minua. Hän keksi jokaiselle päivälle jotain sellaista tehtävää, että minun oli puettava päälleni ja poistuttava kotoa edes hetkeksi. Samalla viikolla aloin itse kokea ahdistusta seuraavan viikon lomareissusta kotiseuduilleni. Kaipasin perhettäni ja läheisiäni, mutta samalla ahdistuin siitä kuinka jaksaisin nähdä nuo kaikki ihmiset. Kuinka joutuisin kertomaan mm. isovanhemmilleni ja tädilleni mitä tapahtui. Joutuisin puhumaan asiasta päivittäin ja itkemättä sitä en vielä pystyisi tekemään. Sillä hetkellä tuo tuntui liian raskaalta ja teimme päätöksen, että oli vielä liian aikaista lähteä ja kohdata ne rakkaimmat ja tärkeimmät ihmiset. Meidän tuli keskittyttävä itseemme ja toisiimme.

Niin, toisiimme, meihin. Viime viikkoina moni tuntematon ihminen oli kehunut meidän parisuhdettamme. Kätilö, psykiatri, klinikan hoitava lääkäri ja muu henkilökunta olivat sanoneet sen ääneen. ”teillä on hyvä suhde, te selviätte.” Miten emme itse tajunneet tuota. Tuntui oudolta, että muut sen huomasivat. Onhan meillä hyvä suhde. Rakastamme ja kunnioitamme toisiamme, mutta arki oli vienyt voiton Meistä. Minä pyöritin arkea kotona opintovapaalla, kun puolisoni oli päivät töissä. Puolisoni otti suuren roolin arkemme pyörittämisessä, kun minä surin. Päätimme, että lomaviikon pyhittäisimme parisuhteellemme, Meille. Teimme asioita jotka oli jäänyt vuosien saatossa tekemättä. Nautimme toistemme seurasta. Puhuimme ja kävimme läpi mennyttä sekä suunnittelimme tulevaa. Koen, että tuo viikko oli käänteentekevä kummankin jaksamisen suhteen. Jaksoimme kääntää jo katseen tulevaisuuteen jossa siintää uusi IVF/ICSI-hoito. Sen aika ei ole ihan vielä, mutta ehkä syksyllä. Sitä ennen meidän on selvittävä mm. äitienpäivästä, päivästä jolloin äitiyslomani olisi alkanut sekä lasketusta-ajasta. Nuo päivät tulevat olemaan raskaita, mutta Me selviämme. Yhdessä. <3

Pohdintaa

23.1.2015 Yleinen

fibroaFibromyalgian sairastaminen on herättänyt paljon pohdintaa tässä väsymyksen keskellä.

Koko ajan särkee ja jäytää kivut nivelissä. Välillä itkettää, välillä pystyn unohtamaan kivun hetkeksi. Unta pukkaisi jatkuvasti ja nukunkin paljon, mutta haluan kuitenkin pysytellä vähän hereilläkin. Päivät ovat menneet siis sairastaessa, fibron kanssa yhteiselämää viettäen.

Olenkin pohtinut fibromyalgian kulkua elämässäni. Kipua on aina ollut, tai ainakin niin kauan kuin muistan. Kun sitä ei kuitenkaan uskottu, kun lääkärit eivät löytäneet mitään fysiologista syytä, aloin itsekin epäilemään keksinkö koko kivun. Pitkään, vuosia tein kaikkeni harhauttaakseni itseäni kivulta. Täytin elämääni asioilla, joilla unohdin kivun.

Seurustellessani kivut alkoivat näkyä arjessa paremmin, kun en enää keskittynyt unohtamaan ja välttelemään niitä. Silloinen kumppanini ei oikein uskonut kipujeni todellisuuteen, vaan ajatteli minun olevan todella herkkä ja valittavan helposti. Kun diagnoosi tuli, oli tieto tavallaan helpotus. Vihdoinkin joku uskoi ja tälle kaikelle, vuosien kivuille löytyi nimi. Toisen takia en kuitenkaan voinut vieläkään näyttää täysin kipuja ja niiden vaikutusta, vaan yritin pärjätä. Vähättelin ja välttelin kipuja sekä niistä puhumista niin paljon. En halunnut säikyttää tai väsyttää toista kivuillani. En itsekkään täysin hahmottanut tilannettani, kun yritin olla reippaampi kuin olin.

Eron jälkeen tilanne onkin ollut kiinnostava. Kivut ovat pahentuneet ja sairaus vaikuttanut moniin asioihin elämässäni. Tilanne ei siis sairauden kannalta ole parantunut. Enää ei kuitenkaan ole tarvetta esittää, vähätellä tai olla reipas. Vaikka kipua ja muita oireita on enemmän, niiden kestäminen on suhteessa helpompaa näin sinkkuna. Kun ei mene ylimääräistä energiaa kivun peittämiseen, vaan voi vaan olla, vaikka valittaa ääneen tai itkeä, se onkin helpompaa.

Eli näin sinkkuna ollessa kipu on lisääntynyt, mutta sen sietäminen helpottunut. Plus-miinus-nolla-suhdeluku taitaa olla siis sairauden kanssa tämän suhteen.

Elämäntilanteen muuttuminen muuten on vaikuttanut sairauden kulkuun. Ennen tein osapäivätyötä, minkä jaksoin ihan kohtuullisen hyvin. Kun sain tietää opiskelupaikasta, jouduin tekemään koko kesän kokopäiväisesti töitä, ilman lomaa. Tai olihan minulla viikon loma, joka menikin sairaalassa tutkimuksissa. Tästä jatkoin suoraan kokopäiväiseksi opiskelijaksi, mikä olikin isompi muutos kuin olin uskonut. Yhdeksästä neljään kestävät koulupäivät, kirkkaasti valaistut luokat, isot opiskelijaryhmät, paljon uusia ihmisiä, jatkuvaa keskittymistä, sosiaalista aktiivisuutta ja uusien asioiden muistiin painaminen veivätkin paljon enemmän energiaa mitä olin ajatellut.

Kun miettii minkälainen muutos näin lyhyessä ajassa on ollut elämäntilanteeni suhteen, ei ole ihmekkään että nyt väsyttää ja särkee erityisen paljon. Pitää ottaa siis kaikki irti näistä viimeisistä etäopiskelupäivistä ja toivoa lisää energiaa opiskeluiden jatkuessa. Yritän olla erikseen miettimättä ja pelkäämättä ensi kesää, sillä en tiedä miten jaksan ilman lomaa taas työskennellä. Se murhe kuuluu kuitenkin tulevaisuuteen ja nyt pitäisi keskittyä vain selviytymään kivuista päivä kerrallaan.

Tällä hetkellä minun ei tarvitse yrittää mitään, vaan olla itselleni armollinen. Minä riitän, minulla on tarpeeksi ja minä teen tarpeeksi. Se riittää, pitää mennä päivä kerrallaan.

riität

Walk a mile in my shoes

14.12.2014 Yleinen

huomisestaVitsi mua jännittää huominen!

Tää alavatsan ongelmavyyhti saisi alkaa vihdoin purkautumaan, kun pääsee kerran sairaalaan tutkittavaksikin. Sattuu, polttelee ja kramppaa. Kuukautiset ovat päivittäset. Onhan tämä siis jo aika kohtuutonta minusta, täytyy tälle joku ratkaisu löytyä. Kunpa lääkärit olisivat ymmärtäväisiä ja ottaisivat tämän tosissaan, niin usein kuin kohtaa vähättelyä.

Toivoisin, että olisi olemassa joku kipusimulaattori. Tälläiseen naiseuteen liittyvät ongelmat ovat hieman helpompia kuin fibroon liittyvät, sillä tässä on jokin selkeä, mitattavissa tai todistettavasti olemassa oleva oire. Silti lääkärit eivät aina ymmärrä kuinka paljon ongelma voi vaikuttaa arkeen ja elämänlaatuun, eikä tilannetta aina hoideta sen mukaisestii. Jos olisikin mahdollisuus laittaa lääkäri tälläiseen simulaattoriin ja antaa hänen tuntea edes hetki, miltä elämäsi tuntuu… varmasti hoitokin olisi täysin erilaista! Lääkäreillä ei useinkaan ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta sairauksista ja oireista,joita he hoitavat, joten vähättelyn voi tavallaan ymmärtää… Mutta kun sen kanssa joutuu elämään päivittäin, vähättelyä ei voi ymmärtää.

Eikä tämä simulaattori olisi pahitteeksi joillekin muillekin ihmisille kuin lääkäreille. Osa perheestäni ja sukulaisistani eivät tunnu ymmärtävän mitä tämä sairaus tarkoittaa. He tuomitsevat kipulääkkeet ja antavat ”hyviä neuvoja”, kuten älä stressaa tai kokeile pilatesta. Siihen on sitten mukava todeta, että mielelläni olisin ilman lääkkeitä, stressiä ja harrastaisin pilatesta, mutta kun välillä kävelykin sattuu niin h*lvetisti, että tavalliset arkirutiinitkaan eivät onnistu. Myös edellisessä suhteessani sain pitkään kuulla epäilyjä, että minulla on vain niin alhainen kipukynnys ja valitan helposti. Kaikille tälläisille ihmisille toivoisin mahdollisuutta kokeilla simulaattoria, elää vaikka päivä elämääni. Ehkä tälläistä kipua ja tälläisiä vaihtelevia oireita kestäisi, jos voisi vaan maata täysihoidossa sairaslomalla. Mutta ei elämää voi niinkään elää. Kun pitää suorittaa tiettyjä velvollisuuksia ja elää, nauttia hyvistä asioista. Siinä ristiriidassa eläminen vasta hankalaakin on. Eikä paikallaan olo tee hyvää, täytyy olla liikettäkin vastapainoksi. Sen haluaisin ihmisten kokevan simulaattorissa myös, kehon ja mielen ristiriidan kanssa elämisen. Huoh…

huomiselleNo, simulaattoria odotellessa…

Täyttelin äsken esitietokaavakkeita sairaalaa varten ja aika paljon kirosin ääneen. Hirveä liuta erilaisia kysymyksiä sairauksista ja oireista, joita tällä hetkellä on ja joita on joskus ollut. En edes osannut vastata kaikkiin, kun fibro vaikuttaa niin moneen asiaan.

Hain viime viikolla eri hoitopaikoista epikriisit sairaalakäyntiä varten. Olin etukäteen soittanut ja sain käskyn tulla paikanpäälle papereita hakemaan. Tiskillä kuitenkin työntekijä katsoi epikriisien määrää ja tokaisi ”Voi hyänen aika, sullahan on näytä käyntejä niin paljon, ettei näitä kaikkia voi nyt heti printata!”. Tulipa hyvä mieli, ihan kuin olisin halunnut käydä siellä niin usein. Hengitin syvään ja tiukasti jouduin sanomaan, että kun näin kiireellisellä lähetteellä mennään erikoissairaanhoidon puolelle, ei ehdi odotella.

Nyt on siis epikriisit mukana ja esitietokaavakkeet täytetty niin hyvin kuin on osattu. Mukaan lähteen ystävä, joka kyllä pitää huolta, että hoitoa saadaan, vaikka omat voimat loppuisi sen vaatimiseen. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja hoitohenkilökunta ei ole tyhmää!

huomiselle2

Häpeää

15.10.2014 Yleinen

shame

Eilinen oli ihana päivä.

Olin pitkään tuskastellut eilisen kanssa, sillä minulla olisi ollut kaksi päällekkäistä menoa: koulun bileilta baarissa ja häpeä-luento (siitä kohta lisää, jos ihmettelet, että mikä..). Olin katsellut luennon mainosta jo useita viikkoa ja harmitellut sen olevan samana päivänä kuin nämä bileet, minne ei edes niin huvittaisi mennä. Olen tutustunut jo todella hyvin koululaisiini ja ystävystynyt useiden kanssa, eikä ylimääräinen rahanmeno baarissa nyt oikein innostanut. Eilen sain sitten jonkin valaistumisen hetken, että hetkinen, miksi ihmeessä sinne baariin nyt täytyisi mennä? Jos en halua mennä, ei minun tarvitse mennä, vaan voin mennä haluamalleni luennolle.

Päätöksestäni iloisena soitin kaverilleni, kiinnostaisiko häntä lähteä mukaan ja innostusta löytyi. Sovittiin, että mennään ensin kirppikselle kiertelemään ja sieltä sitten luennolle.

Kävimme lempikirpputorillani, Hämeentiellä sijaitsevalla Metka-kirpputorilla. Siellä tekee ihan todella uskomattomia löytöjä melkein joka kerta, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Itse löysin ihania kipsitauluja, shaalin kotiin lämmittämään syysilmoja ja vaikka mitä ihanaa annettaviksi lahjana. Ystäväkään ei lähtenyt tyhjin käsin!

Sieltä suuntasimme  sitten luennolle.

Aurinko400_tekstiJos ihmettelit, että mikä ihmeen häpeä-luento, niin kyseessä oli Naistenkartanon järjestämä luento naisille aiheella ”Häpeä – minuuden kahle ja rakkauden este”. Aihe koskettaa ja kiinnostaa, joten lähdin innolla luentoa kuuntelemaan.

Luentoa piti ihana Heidi Valasti, jonka nimikkeet vain varmistivat hänen tietävän mistä puhuu: hahmoterapeutti, psykoterapeutti, seksuaaliterapeutti, kliininen seksologi ja pariterapeutti.

Ensin luennolla käytiin läpi häpeän määrittelyä. Minua kosketti todella paljon määritelmä, jonka mukaan häpeä on ” seuraa – toiset nahan alla”. Sen määritelmän mukaan et ole yksin, itse vapaa, vaan muut ovat mukana määritelmässä. Esimerkiksi jos häpeäisit ulkonäköäsi jossain tilanteessa, peilaat itseäsi muihin ja muiden mielipiteisiin. Ne muut ovat tavallaan nahkasi alla arvostelemassa sinua, sen sijaan että itse ajattelisit itsestäsi hyvää.

Häpeän kokemukset syntyvät jo todella varhaisessa lapsuudessa, jopa alle 2 vuoden ikäisenä. Koska siihen aikaan ei ole ollut sanoja, joilla voisi kuvailla kokemustaan, häpeäkin on kehittynyt fyysiseksi kokemukseksi. Häpeä voi syntyä monilla eri tavoilla: tarpeiden ohittamisella, vähättelyllä, erilaisten traumojen kautta (uhri ottaa tekijän häpeän kantaakseen) tai esimerkiksi mallioppimisella (esim. äiti vähättelee jatkuvasti itseään).

Luennolla puhuttiin häpeän ja syyllisyyden erottamisen tärkeydestä. Häpeä tarkoittaa ajatusta, että minä olen vääränlainen. Syyllisyys taas on tunne siitä, että olen tehnyt jotakin väärin. Syyllisyys on tärkeä tunne, sillä se auttaa oman toiminnan säätelyssä. Häpeä on taas vaikea ajatus, sillä sitä ei voi pyytää anteeksi tai hyvittää, sillä ei ole oikeasti tehnyt mitään väärin.

Miten häpeä sitten voi ilmetä?

  • Omien tunteiden kieltämisenä
  • Omien tarpeiden kieltämisenä: ja jos ei tunnista omia tarpeitaan, ei osaa hakea niihin tyydytystä ja käyttää sen energian johonkin muuhun, mikä taas johtaa usein erilaisiin riippuvuuksiin. Jos et esimerkiksi tunnista, että tarvitsisit toisen ihmisen läheisyyttä ja hakeudu toisten läheisyyteen, se energia jää turhauttamaan sinua ja saatat käyttää sen vaikka juomiseen/syömiseen, mistä voi tulla tukahdutuskeino tälle energialle
  • Vaille jäämisen kokemuksina: Kokee itsensä jatkuvasti ulkopuoliseksi ja jäävän ilman jotakin kokemuksia, sen sijaan että luottaisi itseensä ja kelpaavansa omana itsenään ja hakeutuisi kontaktiin. Vaille jäämisen kokemus näkyy usein kateutena, jolloin kääntyy aina vain enemmän itseensäpäin, sulkeutuu lisää.
  • Korostuneena itsetarkkailuna: Muuttuu helposti itsekeskeiseksi, kun jatkuvasti tarkkailee itseään ”mitä minusta nyt ajatellaan /mitä nuo ajattelevat minusta/miltä näytän/miltä kuulostan/miltä vaikutan”. Tässäkin kääntyy itseensäpäin, sulkeutuu lisää.
  • Sisäisen rauhan puutteena: On jatkuvasti levoton, koska tarkkailee itseään, kokee itsensä ulkopuolisena ja jäävänsä jotenkin vaille kokemuksia, ulkopuoliseksi, vaikka itse kääntyy koko ajan enemmän itseensä eikä huomioi niissä tilanteissa muita
  • Proflektiona: Tekee muille sitä, mitä itselleen toivoisi. Tämä on yksi tapa vältellä omaa kelpaamattomuuttaan, kun kääntää huomion toiseen, eikä kohtaa omia tarpeitaan. Tällöin myös helposti kadottaa rajat, sillä toiset eivät välttämättä tarvitse samaa kuin itse tarvitsisi. Olen itse edellisessä parisuhteessani huomannut sortuvani tähän, toin aina pieniä huomionosoituksia kaupasta tai muistin toiselle tärkeitä asioita, kun taas kumppanini ei tätä tehnyt minulle. Ymmärsin, että teen tätä hänelle, koska haluaisin itse kokea samaa. Tiedostettuani tämän, pystyin kertomaan todellisista tarpeistani ja tarjota mahdollisuuden rakastamalleni ihmiselle toteuttaa tätä. Valitettavasti hän ei näin koskaan toiminut (kyse oli esimerkiksi pitämäni 30sentin hintaisen mangopiltin tuomista kaupasta yllätyksenä, ei kalliista asioista), mikä aiheutti itselleni häpeän tunnetta, että tarpeeni ovat liikaa.

Miten häpeästä sitten pääsee eroon?

  • Ottamalla toiseen kontaktia: Häpeä syntyy yksin ja kontaktittomuudessa, itse ajattelee olevansa jotenkin hävettävä. Kun vaikka sanookin ääneen, että ”hei mua alkoi hävettämään tämä…” muut helposti sanovat kuinka asia on ”Hei älä nyt, ei siinä ole mitään hävettävää!” ja saa toisen näkemyksen, mitä muut oikeasti ajattelivat
  • Muuttamalla itseään objektista subjektiksi: Kokemus siitä, että kaikki katsovat minua, on kokemus siitä, että on objekti, muiden tekemisen kohde. Kun otatkin asenteen, että minä olen subjekti ja teen jotain muuta, et anna häpeälle tilaa. Esimerkiski ”Kaikki katsovat minua” ajatuksen yrittäessä iskeä sinuun, päätätkin alkaa katsoa muita, keskittyä katsomaan ja kuuntelemaan muita, vahvistat omaa tekijyyttäsi ja torjut häpeän tunnetta.
  • Purkamalla syötteitä: Monet olettamukset millainen pitää olla, ovat opittuja ja usein vääränlaisia. Jos alat tunnistaa, mitä ne ovat ja mistä ne ovat oppittuja, voit alkaa kyseenalaistamaan niitä. Esimerkiksi jos ajattelet, että sinun täytyisi olla laiha ollaksesi onnellinen, voit miettiä miksi ajattelet niin. Onko esimerkiksi äitisi toistellut ajatusta lapsuudessasi ja vähätellyt itseään? Jos huomaat syötteen tulevan esimerkiksi lapsuudestasi, voit alkaa kyseenalaistamaan sitä. Tarvitseeko minun ollalaiha ollakseni onnellinen, vai voinko olla onnellinen koosta huolimatta?
  • Uusien syötteiden keksiminen ja toistaminen: Jos olet löytänyt syötteen häpeä-kokemuksesi takana ja kyseenalaistanut sen, on aika keksiä uusia ja ottaa se käyttöön. Voit edellistä esimerkkiä hyväksikäyttäen luoda uuden syötteen ”Ansaitsen olla onnellinen, koostani tai muista seikoista huolimatta”, ja toistaa sitä kunnes sen alkaa sisäistää. Fake it untill you make it – kuten Heidi Valasti totesi luennolla.
  • Huumori: Lempeä huumori voi auttaa häpeän rikkomiseen, kunhan et sorru vähättelmään itseäsi
  • Leikkimielisyys ja hulluttelu: Älä ota asioita niin vakavasti, uskaltaudu hulluttelemaan
  • Lämpö ja armeliaisuus: Tärkeimpänä, suhtaudu itseesi lämmöllä ja armolla. Vaikka kokisitkin häpeää, etkä aina onnistuisi sitä selättämään, älä syytä tai mollaa itseäsi sen takia. Ole lempeä itseäsi kohtaan, sellaisena kuin olet.

häpeäKirjoitin luennosta tänne näin pitkästi, sillä koen asian olevan kaikille naisille tuttu ja tärkeä aihe puhua. Halusin jakaa kokemukseni myös niille, jotka eivät luennolla olleet.

Itseäni nämä asiat koskettavat todella paljon, sillä tunnistan omasta lapsuudestani, nuoruudestani ja myös nyt edeltävästä suhteesta syntyneitä häpeä-kokemuksia. Siispä toteutan tässä viimeisen Valastin antaman tehtävän, rakkaudellisen tekstin itselleni:

Olen tärkeä ja ainutkertainen nainen. Minun tarpeeni ja toiveeni ovat tärkeitä, enkä saa niitä ohittaa. Ansaitsen hyvää ja kunnioittavaa kohtelua. Ansaitsen olla onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Olen kaunis, naisellinen nainen ja minä olen hyvä näin, minun ei tarvitse muuttua saadakseni kunnioitusta itseltäni tai muilta. Olen viisas ja lempeä, mutta minun täytyy pitää myös omia puoliani. Vastaan itse siitä, että minua kohdellaan hyvin, mutta se tarkoittaa, että minun täytyy itse arvostaa itseäni. Lupaan siis jatkaa opiskelua kohti itseni rakastamista, nyt ollaan jo hyvällä alulla <3

Miksi ei voi olla vain yhden, pitää olla kahden?

15.9.2014 Toinen mies, Yleinen

Olen tavannut edellisen huonon suhteeni jälkeen mahtavimman miehen ikinä.. Hän on hellä, kuuntelee ja tekee kaikkensa vuokseni. Rakastavampaa ja parempaa seurustelukumppania ei voisi toivoa. Mutta silti viekote muihin miehiin on hirmuinen, varsinkin yhteen. Oikeastaan tällä hetkellä olen jumissa kahden miehen kanssa. Oma poikaystäväni ja sitten on toinen mies.. Oma poikaystäväni on siis maailman parasta, toki meillä on riitoja ja takkuja niinkuin normaalissakin parisuhteessa, mutta unelmamiehestä hän menee. Tulevaisuus olisi hyvä ja varma ja muutenkin kaikki sujuu.. Mutta sitten on tämä toinen houkute… Mies jolla on rahaa kuin roskaa, mies joka on komea, tatuoitu ja mukava kaikin puolin. Kiinnostaako hänessa vain se raha? Oma poikaystäväni on siis tietoinen miehestä ja tietää että olemme ystäviä, mutta ei tiedäkkään kuinka hyviä lopulta.. Eilen töideni jälkeen olin ystäväni kanssa liikenteessä ja tapasimme tämän miehen kutsuttakoon häntä vaikka Mikkoksi. Mikko tuli keskustaan tapaamaan minua ja lopulta ajeltiin hänen autollaan ympäri kaupunkia. Myöskään hyvä ystäväni ei tiedä minun ja Mikkon todellisista väleistä. Tänäkin yönä sovin Mikkon kanssa, että töistäni päästessäni aamulla, menen hänen luokseen nukkumaan, koska oma poikaystäväni Niko lähtee aamulla töihin, joten kotona minulla ei siis olisi mitään.. Mitään fyysistä en siis hänen kanssaan ole tehnyt (vielä), mutta tiedämpä senkin että siihen ei kauaa mene, kunnes se menee siihenkin asteelle.

Mikä mies tämä Mikko sitten on? Hän on minua vanhempi, oma yritys, kiinteistöjä, autoja ja rahaa. Ehkä se hänessä kuumottaakin? Rahallinen tulevaisuus hänen kanssaan olisi taattu, mutta siltikin rakastan poikaystävääni kutsuttakoon häntä vaikka Nikoksi. Nikoa en halua menettää ikinä, mutta sen tiedän että tällä pelleilyllä se tulee tapahtumaan, jos jään siitä kiinni. Hän ei siis ole minua kieltänyt näkemästä Mikkoa, mutta kieltäisi jos tietäisi. Tämä blogi on siis perustettu purkamaan itseäni ja kertomaan tapahtumista meidän välillä sekä minun ja Nikon välillä sekä minun ja Mikkon välillä. En myöskään kaipaa saarnoja, koska tiedän kuitekin mitä teen ja mitä tällä aiheutan

 

 

cheater

 

 

Parisuhdepohdintaa

23.8.2014 Sekoseko, Vakavasti otettava, Yleinen

On se jännä, miten erilailla me ihmiset suhtaudumme parisuhteeseen. Ja hyvä niin että olemme erilaisia, muuten elo täällä Telluksella olisi melko tylsää. Seuraava ”diagnoosi” on ihan vain mun oman pään kehitelmä, ei muuta. Tämä ei ole lopullinen totuus, ainoastaan mun oma näkemys vaikeasta aiheesta. Kirjoitus on suht pitkä ja ymmärrän hyvin, jos et halua sitä lukea loppuun.

Ihminen A ei osaa tai kykene elämään yksin, ja siksi hakeutuu parisuhteeseen miltei väkisin. Lähes kuka tahansa kelpaa kumppaniksi. Elää usean eri kumppanin kanssa vuosien varrella.

Ihminen B etsii itselleen jotakuta, joka edes etäisesti muistuttaisi sitä omien unelmien kohdetta, josta on nuoruudesta asti haaveillut. Pääsee todennäköisesti suhteeseen, mutta saattaa joutua pettymään, tai kumppani pettyy häneen. Ero on todennäköinen.

Ihminen C etsii sitä todellista sielun toveria, sydänystävää, muttei löydä, ja elää miltei koko elämänsä yksin tai puoliväkisin pettyneenä väärässä suhteessa.

Ihminen D etsii myös sitä todellista sielun toveria, löytää hänet, ja elää elämänsä onnellisena hautaan asti.

Ihminen E on pettynyt suhteissaan tai muuten vaan joutunut olemaan yksin, ja tyytyy kohtaloonsa. On usein onneton, vaikkei sitä välttämättä ulospäin näytäkään.

Ihminen F ei kerta kaikkiaan edes halua parisuhteeseen. Käy ulkona ja kerää yhden yön kokemuksia. On omalla tavallaan onnellinen.

Ihminen G ei myöskään halua parisuhteeseen, ja ei halua edes yhden yön suhteita, koska on helpompaa elää yksin. Näyttää päällepäin onnelliselta, muttei sitä sisimmässään ole, on vaan kerta kaikkiaan tottunut yksineloon.

Ihminen H on sama kuin G, mutta sillä erotuksella, että on kuitenkin aidosti onnellinen.

Ihminen I ei pääse parisuhteeseen, ei edes yhden yön juttuihin, koska hän on epäsosiaalinen, epäsiisti, jollain tapaa outo ja erilainen, jota muut vieroksuvat.

Ja taatusti on myös ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään näistä mainitsemistani kategorioista, tai ovat kenties eri ”kirjainten” sekoituksia. Älkää ampuko minua, tämä ei ole tieteellinen tutkimus, ainoastaan mun pienen mutta isomahaisen turjakkeen näkemys. Tämä turjake kuuluu itse ”kirjaimeen” B, mutta osiltaan myös C ja E. Olen myös omasta tahdostani jollain tapaa ”kirjain” G, tosin muiden silmissä lienen ilmiselvästi ”kirjain” I.

 

Mikä ”kirjain” sinä olet?

Eroamisen kehollisuus ja muut keholliset noidankehät

22.5.2014 Yleinen

erosydänOlen yrittänyt hengitellä ja olla vaan, mutta eroaminen ottaa keholle. Se tuntuu joka paikassa, ei vain sydämessä.

Rintakehässä tuntuu tiukkuutta ja painetta, kun alkaa ahdistamaan. Tunteet menevät vuoristorataa pysähtymättä. Yhdessä hetkessä olen vihainen, toisessa surullinen ja sitten taas loukkaantunut. Tuntuu epätodelliselta. Sitten tuleekin ikävä, sillä kyllä se itseä satuttanut ihminen on ollut jo pitkään rakas, eikä tunteet vain katoa hetkessä. Pelkästään tälläinen tunteiden vuoristorata saa stressihormonit nousemaan ja aiheuttaa särkyä joka puolella kehoa.

Uni on todella vähäistä ja katkonaista, sillä juuri kun saa unen päästä kiinni, alkavat painajaiset ja heräilyt katsomaan missä sitä oikein nukkuu. Sänky on eri ja tuntuukin erilaiselta, joten unissaan kääntyessä havahtuu. Havahtuessa helposti palaa taas huonot ajatukset ja tunteet mieleen, milloin saattaa jäädä pidemmäksi aikaa valveille. Kun sitten nukkuu huonosti, se vaikuttaa omaan vireystasoon päivällä ja väsyneenä on myös kipuherkempi.

Ruokahalu tuntuu olevan kadoksissa, menee pitkiäkin aikoja syömättä. Sitten kun yhtäkkiä tajuaa, että syömisestä pitäisi kipujenkin takia pitää huolta, syö jotain nopeaa eli useimmiten epäterveellistä. Normaalisti vältän punaista lihaa, varsinkin sianliha tuntuu vaikuttavan huonosti, mutta nyt sitä on tullut syötyä enemmän. Heti huomaan vatsaoireita ja turvottaa. Epämiellyttävä olo vatsassa saa kiinnittämään huomiota omaan kehoon, mikä taas saa stressaamaan.

Tämä  kierre on tuttu myös muista stressaavista ja ikävistä tilanteista. Jos mieltä painava asia on tarpeeksi häiritsevä, se pyörii paljon mielessä. Tunteet käy ylikierroksilla ja alkaa stressaamaan lisää. Kun stressaa paljon, uni kärsii. Kun on väsynyt, stressaa lisää ja on kipuherkempi. Kun on väsynyt, syö helposti huonommin, kun ei ole energiaa miettiä syömistä. Kaikkeen näihin osatekijöihin keho reagoi ainakin itsellä kipuärsykkein. Keho menee ns. hälytystilaan, missä mikä tahansa ärsyke tulkitaan viholliseksi, jota vastaan hyökätään kivulla.

sydanMiten sitten rikkoa tälläistä kehollista noidankehää?

Olemalla itselleen armollinen.

Sanoa itselleen, että ”nyt on rankkaa ja pelottaa, se on ihan ymmärrettävää, mutta ei hätää,  pidän sinusta huolta”. Silittää itseään ja tarjota itselle lempeyttä mieluisilla tavoilla, kylvyllä tai kävelyllä. Tai vaan sängyllä makaamisella.

Sallia itselleen ne tunteiden vuoristoradat, eikä ainakaan syyttää itseään, että ”olen ihan idiootti, kun koko ajan mietin näitä asioita”.  Hengittää ja ajatella, että ”sinulla on oikeus tuntea näin, ei se mitään, tämä menee ohi”.

Jos tyynyjen hakkaaminen, liikunta (fibron rajoissa), huutaminen, valittaminen tai muu purkaminen auttaa, järjestä itsellesi mahdollisuus tehdä niin.

Huolehtia niistä asioista mistä voi: jos unettomuus jatkuu pitkään, voi kokeilla esimerkiksi melatoniinia. Voi ostaa valmiiksi kotiin helppoja ja itselle mieleisiä ruokia, joita on sitten helppo vain ottaa ilman sen suurempia valmisteluja. Kaupassa käyntiä ennen kannattaa syödä ja valmistella ostoslistaa mahdollisimman pitkälle. Toisaalta, jos sitten sortuu väsyneenä syömään huonosti, antaa se itselleen anteeksi.

Meditoida. Kun nukkuu huonosti ja energiataso on jatkuvasti alhaalla, kannattaa yrittää meditoida. Esimerkiksi YouTubesta löytyy ohjattuja harjoituksia kokeilemalla hakusanoja: ”rentoutumisharjoitus” ”ohjattu rentoutuminen” ”rentoutuminen”. 20min syvärentoutuminen saattaa piristää paljon enemmän kuin parin tunnin unet.

sydän2Eli tärkein vinkki kehollisissa noidankehissä ja niiden rikkomisessa, minkä itsellenikin annan tässä elämäntilanteessa: ole lempeä itsellesi. Ole omalla puolellasi.

Jos et onnistu missään ylläolevissa vinkeissä, ei se mitään. Kunhan et kohtele itseäsi liian ankarasti, kun asiat muutenkin painaa. Ole itsellesi pehmeä.

Ero.

18.5.2014 Yleinen

pupu”Jokin osa ihmisestä haluaa aina uskoa rakkauteen, mutta joskus on vain uskottava sen löytyvän muualta”

Olen rikki. Rikottu. Eronnut.

Rakkaimpani, paras ystäväni, puolisoni, perheeni petti minut. Satutti minua joka tasolla, kaikin tavoin. Yhtäkkiä pohja kaikelle hävisi. Meillä ei mennyt hyvin ja erokin oli jo puhuttu, mutta en olisi koskaan uskonut, että kukaan satuttaa minua näin.

Oliko mikään totta? Mihin voin uskoa? Mitä näistä vuosista jäi käteen? En tiedä.

Kaikista eniten satuttaa, että joudun nyt jatkuvasti taistelemaan itseni kanssa. Joudun toistamaan itselleni, etten ole mitätön ja arvoton, vaan tärkeä ja arvokas. En saa alkaa uskomaan, että olen yhtä kuin entisen puolisoni teot ja arvostus minua kohtaan. En saa hukata sitä, mitä olin alkanut löytämään: omanarvontuntoa ja uskoa itseeni.

Nyt täytyy vain hengittää ja uskoa paremman ajan olevan tulossa.

hengitä