Selaat arkistoa kohteelle paino.

Päivä 38, energiaa ja onnellisuutta

3.2.2017 Yleinen

Paino on pudonnut kivasti ja sortumisia ei ole tullut. Olo on hirvittävän energinen vaikka nytkin minua väsyttää aivan hulluna, Väsymyksestä saa syyttää vain itseään ja sitä, että olen valvonut iltaisin liian pitkään.

Valmentajalla kävin 25.1. ja painoa oli viikossa pudonnut -1,5 kg. Kokonaisuudessaan siis 3,5 viikossa -6,3 kg. Seuraava valmentajakäynti on vasta 15.2. ja uskoisin silloin ylittäväni jo 10 kg pudotuksen. Mitä luulette? :)

Ensimmäinen ”vapaa” Cambridgestä tulee olemaan 17.-18.2. kun juhlimme pyöreitä vuosiani. Silloinkin kohtuudella, mutta shampanjasta en säästele ;)

Työrintamallakin kuuluu hyvää. Sopimustani jatkettiin toukokuun loppuun. Teen 30 viikkotuntia, jotta työt ja opiskelut onnistuvat rinnakkain.

Ihanaa viikonloppua ihan jokaiselle <3

Hiljaiselo päättyy

10.1.2017 Yleinen

Yli puoli vuotta on vierähtänyt, sitten viime kirjoitukseni. Tuossa välissä on tapahtunut totaalinen repsahdus, mutta ei siitä sen enempiä.

Työt aloitin viime tammikuun lopulla, päätin ne syyskuun lopulla. Olin työttömänä pari kuukautta ja minut soitettiin takaisin töihin. Nyt olen kolmen kuukauden pestillä, eli helmikuun loppuun. Parempi tällainen pätkäduuni kuin työttömyys.

Pari matkaa on ollut tässä välissä. Elokuun alussa olin Karpathoksella viikon ja nautin tietenkin kreikkalaisista ruoasta sekä oluesta. Joulukuussa olimme Prahassa pitkän viikonlopun ja nams niitä ruokia ja olutta.

Nyt siis aloitin uudella innolla Cambailun maanantaina 2.1.2017, rinnallani mieheni, joka tutustuu tämän projektin saloihin. Ensimmäinen punnitus meillä on ke 18.1. joten katsotaan… Nyt yli viikon 1 tason jälkeen olo on aika hyvä.

Ulkonäköpaineita

29.10.2016 Yleinen

Minä tunnen usein olevani ruma. Se on kauhea tunne. En enää muista aikaa, jolloin en olisi kokenut niin, vaikka joskus lapsena sellainen on ehkä ollut. Joskus joku on yrittänyt vakuuttaa päinvastaista, mutta itse en pysty näkemään itseäni toisin. Nykyisin en ehkä niin välitäkään. Tai ainakin yritän olla välittämättä ja suhtautua huumorilla vaikkapa mahamakkaroihin, vararenkaisiin, joilla leikkiminen entisiä hoitolapsianikin kovasti joskus nauratti.

Ala-asteikäisenä olin liian laiha, vinkurahampainen ja vinosilmäinen. Lisäksi olin poikatyttö, joka usein pukeutui muiden mielestä hassusti, kiipeili puissa, halusi tehdä isän kanssa raksahommia, tappeli poikien kanssa ja oli muutenkin sekä toisten lasten että aikuisten mielestä joskus melko mahdoton. Koulussa minua haukuttiin luuviuluksi ja majavaksi – ja rillipiruksi, kun sain silmälasit, joista aluksi peitettiin toinen linssi. Olen syntynyt melko pienenä keskosena, enkä ole koskaan kasvanut kovin pitkäksi, joten lyhyyskin on usein vaivannut mieltä ja ärsyttänyt sekä kirvoittanut mielikuvituksellisia haukkumasanoja toisten suista.

Kun tulin murrosikään ja minulle ilmaantui yhtäkkiä naisellisia muotoja ihan ryminällä, aloin pian tuntea itseni kamalan lihavaksi. Olin ehtinyt tottua olemaan laiha, pieni, kevyt, ketterä – ja jotenkin myös huomaamaton sen jälkeen, kun olin vaihtanut roolia kauhukakarasta kiltiksi tytöksi, joka ei pitänyt itsestään meteliä eikä suuremmin ilmaissut tunteitaan. Tietenkään en ollut silloin oikeasti lihava, vaan ihan normaalipainoinen, urheilullinen tyttö, jolla vain sattui olemaan isommat tissit kuin useimmilla muilla ikäisillään tytöillä sekä paksut, lihaksikkaat reidet. Mutta se riitti. Tunsin olevani kauhea, epämuodostunut läskimöykky.

Nykyään puistelen puoliksi huvittuneena, puoliksi kauhistuneena päätäni muistoille siitä, miten ankara olen ollut itseäni kohtaan. Anoreksian ja bulimian sekaista oireiluakin minulla oli useiden vuosien ajan ainakin kausittaisesti, ja osasin salata sairastamisen niin taitavasti, ettei oikeastaan kukaan tiennyt siitä ennen kuin itse kerroin. Tai ehkä joku huomasi, muttei sanonut mitään. Syömishäiriö ei kuitenkaan – ainakaan omalla kohdallani – liity pelkästään ulkonäköön, vaan se on ollut myös keino selviytyä psyykkisesti kuormittavasta tilanteesta, jota ei koe hallitsevansa. Kun kontrolloi painoaan ja sitä, miltä näyttää, hallitsee edes jotakin – vaikka todellisuudessa langoista tietenkin vetelee sairaus ja käsitys itsestä voi olla hyvinkin vääristynyt.

Olen kai minä ollut joskus ihan nättikin. Mutta sekään ei ole ollut ongelmatonta: minusta tuntui nuorena usein, että monet pojat ja miehet olivat kiinnostuneita minusta aivan vääristä syistä. Olisi tekopyhää sanoa, ettei ulkonäöllä ole mitään merkitystä, puolin tai toisin. Toisaalta kuitenkin tekee mieli väittää vastaan, sillä hyvin harvoin sitä merkitystä ainakaan itse tiedostan, varsinkaan toisten ihmisten suhteen. Toki huomaan esimerkiksi sellaisia asioita, että jokin tietty piirre jossakin ihmisessä voi olla selkeästi viehättävä, ujostuttava, epäilyttävä, luottamusta herättävä, pelottava tai mitä vain. Mutta useimmiten kuitenkin koen näkeväni edes hieman kaiken taakse. Erityisesti silmät ja katse kertovat paljon – sanotaanhan, että silmät ovat sielun peili. Aina ihmistä ei kuitenkaan tarvitse edes nähdä tai katsoa aistiakseen hänestä jotain.

Muiden mahdollista rumuutta – mitä sitten pohjimmiltaan onkaan rumuus tai kauneus – minä en näe. Enkä voi sietää sitä, jos joku arvostelee ilkeästi toisten ulkonäköä – mitä hemmettiä se kenellekään kuuluu, miltä joku toinen näyttää? Ja mitä todellista merkitystä on sellaisella kauneudella, joka kuitenkin rapistuu ja katoaa? Minusta kaikki ihmiset ovat ainakin alunperin kauniita, taideteoksia omalla tavallaan, niin kokonaisuuksina kuin yksityiskohdiltaan – enkä tarkoita pelkästään ulkoisesti. Ihmisten teot, sanat ja ajatukset voivat toki olla rumia, ja sellainen rumuus voi joskus peittää alleen ihmisen luontaisen kauneuden. Mutta yleensä minä näen ihmisissä ensisijaisesti jotain hyvää ja kaunista. Miksi en sitten näe itseäni samoin? Sama ongelma lienee monella muullakin.

Persjalkainen pullukka hobitti: söpön humoristinen kuvaus itsestäni. Ja kyllä minä sille nauran, joskus ihan vilpittömästikin. Vitsailen, että onpahan pehmusteita, jos kaatuu, tai vararavintoa, jos nälkä yllättää. Mutta usein huumori on myös naamio, jonka taakse piilotan epävarmuuteni. Toisaalta ajattelen, että jos joku on niin pinnallinen, ettei hyväksy minua kilojeni tai muiden ulkoisten puitteitteni vuoksi, niin olkoon. Toisaalta kuitenkin pelkään toisten reaktioita, sillä tiedän, että jokainen negatiivinen kommentti tai suoranainen syrjintä ja torjunta osuu kyllä kipeästi maaliin, vaikka siitä yrittäisi olla välittämättä tai siihen olisi valmistautunut. Tavallaan ylimääräiset kilot ovat kuitenkin myös suojamuuri, jonka takana voi piileskellä, eikä tarvitse päästää ketään liian lähelle.

Onko sitten ihme tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa, että moni tuntee itsensä rumaksi ja riittämättömäksi? Ei minusta. Sitä ei tarvitse aina edes sanoa – osaamme kyllä tulkita ympäristön viestejä negatiivisesti itseämme kohtaan ihan oma-aloitteisesti. Etenkin silloin, jos emme ole saaneet tarpeeksi kokea olevamme kauniita ja hyväksyttyjä lapsina ja nuorina. Aikuinen ihminen ehkä voi järkeistää asioita, mutta tunteilleen ei aikuinenkaan aina voi mitään – ne kun kumpuavat usein jostain hyvin kaukaa ja syvältä, eikä niiden alkulähdettä voi aina niin vain löytää tai tukkia. Minäkin olen joutunut tietoisesti opettelemaan ajatuksen, että olen sellainen kuin olen, ja on parempi yrittää olla edes suunnilleen sinut itsensä kanssa. Silti epävarmuus ja tunne rumuudesta palaavat ajoittain takaisin, ja silloin haluaisin piiloutua koko maailmalta, ettei kukaan näkisi minua.

Ihminen on aina kokonaisuus. Ja nimenomaan kokonaisuus merkitsee. Ulkonäkö on vain yksi osa kokonaisuutta. Kaikki muu painaa vaakakupissa huomattavasti enemmän – tai ainakin sen pitäisi. Silti me kiinnitämme ulkonäköön paljon huomiota, olemme epävarmoja ja kateellisia, arvostelemme toisiamme – ja itseämme. Joskus tekisi mieli vain käskeä itseään ja kaikkia muita lopettamaan, mutta eihän se ole niin yksinkertaista. Ärsyttävää.

Loppujen lopuksi monessa asiassa on kyse siitä, haluammeko keskittyä hyviin vai huonoihin puoliin. Se pätee mielestäni tässäkin. Joskus kannattaa myös pysähtyä hetkeksi miettimään, mihin haluaa aikaansa kuluttaa. Jos emme osaa sanoa toisistamme tai toisillemme mitään hyvää, voisimme olla mieluummin hiljaa. Muistutan tästä itseäni melko usein.

Olen joskus miettinyt, pitäisikö minun olla – tai tuntea olevani – kaunis voidakseni olla onnellinen tai tyytyväinen. Vastaus on kuitenkin kielteinen, ehdottomasti. Ennemminkin asetelma toimii niin päin, että tunteakseen olevansa kaunis täytyy olla tyytyväinen tai onnellinen. Pelkkää ulkokuorta todellisemmaksi kauneuden tekee mielestäni kaikki se, mitä ihmisessä on sisällä. Muistelen jonkun joskus sanoneen minulle, että ihminen näkee ja ilmentää sitä, mitä hänellä on sydämessään.

Taideteos ei aina paljasta heti kaikkia ulottuvuuksiaan. Sitä on joskus tutkittava hartaasti ymmärtääkseen sen kauneuden. Jokainen meistä on taidetta. Jokainen meistä myös tarvitsee silmät, jotka näkevät kauneutemme koko syvyydessään. Toivon, että jokaisella meistä on elämässämme edes yhdet sellaiset silmät. Katselkaamme toisiamme ystävällisen uteliain ja armollisin silmin, itseämme unohtamatta.

Viikko 23 ja vähän päälle

19.2.2016 Yleinen

2016-02-18 20.32.21Tänä aamuna totesin painon olevan 74,7 kg eli nyt 20 kg on pudonnut. Blogia en sen enempiä jaksa nyt kirjoittaa, sillä isäni nukkui pois viime sunnuntaina.

Valmentajalle ilmoitin alkuviikosta, etten jaksa nyt ajatella tätä painonpudotusta. Tehtävää ja jaksettavaa on muutenkin niin paljon. Valitettavaa on, että ruokahaluttomuus on palannut. Mutta täältä noustaan ja ollaan vahvempia!

Rakastakaa toisianne ja olkaa onnellisia jokaisesta hetkestä rakkaidenne kanssa.

Raskausviikko nro 28 <3

12.2.2016 Yleinen

En oo tällä viikolla ehtiny edes kirjottelemaan kuulumisia alkuviikon neuvolasta. Mulla on joku ihmeellinen vauhti päällä. Tällä viikolla oon leiponu jotain varmaan joka päivä… oon tehny suklaa-cookieseja, kahdenlaisia pasteijoita, sämpylöitä, mangorahkapiirakkaa ja toscapiirakkaa. :D Suurin osa odottelee pakkasessa, jos vaikka tässä keväällä sattuis vieraita käymään. :) Ei nimittäin parane kauheesti ite noita herkkuja syödä, jos meinaa pitää tämän painonnousun jossain kurissa.

Mutta sitten siihen maanantain neuvolaan. Oli kyllä taas tosi kiva mennä sinne. Päästiin taas yhdessä paikalle. Höpöteltiin eka noista meidän äitipolikäynneistä ja sitten pitkään siitä pelkopolikäynnistä. Sit terkka kyseli mun vointia ja joko on hankittu vauvalle tarvikkeita valmiiksi. Siinä jutellessahan se aika vierähtää ihan hirveetä vauhtia. No sit vuorossa perusmittaukset, verenpaine, hemoglobiini ja paino. Painoa oli tullu edellisestä kerrasta +4kg. Olin järkyttynyt. Onneks neuvolantäti ei siitä mitään kauheesti paasannu. Omasta olosta sitä ei kyllä ois uskonu, että muka 4kiloa. Hemoglobiini oli oikein hyvä joten vielä ainakin pääsen välttämään rautakuurin. Verenpaineet pikkusen koholla, mutta niitäpä mittailenkin kotona sen pari kertaa viikossa.Sit oli vuorossa se ehkä paras osuus. Pullan sydänäänet. Ai että mä niin rakastan sitä ääntä. <3 Siellä se jumpsutti kovasti ja siihen asti tais pieni olla unten mailla, mutta heti alkoi kauhee potkiminen, kun sydänäänien kuuntelu alkoi. Tällä kertaa sit mitattiin jo sf-mittaakin. Sf-mitta meni pikkusen keskikäyrän yläpuolella. Eli kaikki siis valtakunnassa ja yksiössä hyvin. <3

Pulla liikkuu kyllä ihan hyvin. Aktiivisuus vaihtelee kyllä päivittäin, eilen oli ihan mahdoton meno ja tänään on ollu sit hiljaisempaa. Oon jo useampana iltana pyytäny puolisoani kokeilemaan mahaani, kun Pulla potkii. Kun hän sit laittaa kätensä vatsalleni niin arvatkaapas miten käy. Meidän ujopiimä ei sitten enää potkikaan. :D Joten vielä kertaakaan ei puolisoni ole ehtinyt tuntea Pullan potkuja. Ehkä se potkasee sit synnyttyään, ja lujaa. <3 Huomaan muuten, että itse olen niinä päivinä jotenkin hermostuneempi, kun Pulla ei ole liikkunut kovin aktiivisesti. Pari potkua aamulla ja päivällä ei tuo mulle semmosta turvallista oloa, jolloin on sit kaivettava laatikosta doppleri ja kuunneltava ne sydänäänet. Mutta sit taas ne päivät kun potkuja ja möyrimistä tulee melkein koko päivän on olo itelläkin jotenkin rauhallisempi. Onneksi nuo liikkeet vaan lisääntyy tästä, kun pieni kasvaa.

Oon tässä miettiny, että pitäisikö mennä käymään yksityisellä ultrassa, kun seuraava ultra on äitipolilla vasta viikolla 36, ellei tässä välissä nyt mitään erikoista tapahdu. Ois ihana päästä kurkkaan pientä… Mutta täytyy nyt katella antaako budjetti periksi. Tai sit pyydän sen lähetteen äitipolille extraultraan.

 

Seurantakäynti 8, alaspäin mentiin

1.2.2016 Yleinen

viikko21Paino junnaa paikallaan… Valmentajan punnituksessa edellisen käynnin sijaan kuitenkin oli pudonnut yli kaksi kiloa! En enää juurikaan kyttää vaakaa vaan sitä, millainen olo on. Toivon todella, että ensi kerralla voisin jo hehkuttaa -20 kg pudotusta ;)

Painonpudotukseni ja ”kadonneet sentit”
löytyy täältä »

Mukavaa uutta viikkoa :)

Päivä 142, infoähky

26.1.2016 Yleinen

2016-01-25 19.19.10Toinen työpäivä meni kokonaisuudessaan perehdytykseen. Monta uutta järjestelmää, monta uutta tapaa tehdä asioita ja paljon uusia asioita. No, asia kerrallaan ja pikkuhiljaa. Tämän päivän perehdyttäjäni jää vaan torstain jälkeen kolmeksi viikoksi lomalla :D

Zumba jäi tänään väliin, sillä olen niin poikki ja päässä surisee kaikki uusi tieto. Onneksi voi yön unessa sulatella asioita :D

Syöminen tai vaa’alla käynti ei ehdi edes tulla mieleen, joten en tiedä yhtään paljonko aamupaino oli tänään? Ruuat olen kyllä merkannut.

Ateriat

  • klo 7.20 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 11.30 Salaattilounas lämminsavulohella, 200 kcal
  • klo 17.30 Salaattia ja 80g kalkkunanakkeja, 147 kcal
  • klo 20.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal

Takana 19 viikkoa

18.1.2016 Yleinen

viikko19En liiemmin enää kyttää painoa, mutta koska viikon takaisesta punnituksesta on nyt lähtenyt kivasti kiloja, tässä tulos.

Viime viikko meni taso 1+:lla, tänään alkoi taso 2. Tässä siis pari viikkoa etiäpäin ja sitten taso 3:lle.

Hyvä fiilis on!

Seurantakäynti 7, ensimmäinen plussatulos

10.1.2016 Yleinen

viikko18Kävin tänään seurantakäynnillä valmentajalla ja osasin odottaakin, ettei paino ole kolmessa viikossa kauheasti pudonnut. Plussaahan se näytti, ekan kerran 18 viikkoon. En silti lannistu. Hormoonit ovat sekaisin ja niihin saan toivottavasti gynekologilta ensi perjantaina apua/vastauksia.

Aikataulua laitettiin vähän uusiksi, kun tuntuu siltä, että pitäisi paastota :) Eli päivittelin tuon aikataulunkin samalla.

Ei kun etiäpäin ja kohti tavoitetta :)

Seurantakäynti 6, pudotus hidastuu

21.12.2015 Yleinen

viikko15Oli mukava jälleen käydä Valmentajalla. Punnitus oli ihan ok ja muidenkin arvojen laskeminen.

Yhteensä tämän ohjelman aikana on siis pudonnut 17,2 kg. Tavoite laitettiin 65 kg eli vielä olisi rutistettava 13,1 g :) Aikataulu tehtiin uusiksi ja tavoitteen pitäisi olla saavutettu 3.3.2016. :)

Täältä voi katsoa muiden arvojeni laskemista »

Olen tyytyväinen pudotukseen ja tähän projektiini <3