Selaat arkistoa kohteelle paholainen.

Identiteetistä Kristuksessa ja sielunvihollisen valheista

8.4.2017 Raamatusta

Efesolaiskirje 1:17

Minä rukoilen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan…

Miksi Paavali rukoilee Efesolaisten ja myös muiden kirjeen lukijoiden puolesta, että saisimme ilmestyksen Pyhän Hengen kautta Jumalan tuntemisessa?

Efesolaiskirje 1:3

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa.

Identiteettimme täytyisi rakentua totuudelle, eikä valheelle. Yllä oleva jae on valtava totuus. Sinä olet siunattu ylenpalttisesti Jeesuksessa. Jumala siis tahtoo meidän tulevan tietoiseksi hänen valtavasta armostaan ja rakkaudestaan!

Efesolaiskirje 1:4-7

Jo ennen maailman perustamista hän valitsi meidät Kristuksessa olemaan pyhiä ja nuhteettomia hänen edessään. Rakkaudessaan hän jo edeltä määräsi meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen kautta, oman hyvän tahtonsa mukaan, armonsa kirkkauden ylistykseksi. Tämän armon hän on lahjoittanut meille siinä Rakastetussa jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksi saaminen hänen armonsa rikkauden mukaan.

Yksi valhe minkä sielunvihollinen pyrkii heittämään säännöllisesti Jumalan lasten mieliin on: Sinä et kelpaa pyhälle Jumalalle, olet tuollainen luuseri, joka lankeilet kaiken aikaa. Perkele haukkuu jatkuvasti, hän pyrkii saamaan Jumalan lapset pois heidän todellisesta asemastaan Kristuksessa, koska he ovat hänen kilpailevalle valtakunnalleen suuri uhka. Paholainen tietää, että Jumalan valtakunta tulee eräänä päivänä hallitsemaan, ja hänen valtakuntansa tuhoutuu. Siksi sillä on niin kiire käännyttää kaikki mahdolliset ihmiset Jumalaa vastaan ja saamaan eksytettyä myös mahdollisimman monta Jumalan lasta, joita hän vihaa Jeesuksen tähden.

Jos jäämme kuuntelemaan valheen isän alaspainavia sanoja, emmekä irtisanoudu niistä ja valheista, joita hän syöttää ajatuksiimme, alamme uskomaan niitä totuutena. Siksi on todella tärkeää opiskella ja soveltaa Raamattua omassa elämässä, koska se kertoo totuuden identiteetistämme: Se on peili, joka paljastaa todellisen luontomme. Emme ole avuttomia kissanpoikasia, vaan kun Pyhä Henki asuu meissä, Juudan Leijona, Jeesus Kristus, asuu sydämessämme!

Pirun valheet eivät pure niihin, jotka ymmärtävät ja soveltavat Jumalan sanan totuutta elämäänsä. Siksi perkele pyrkii pitämään meidät erossa Sanasta, koska jos se saa meidät pois sen vapauttavasta totuudesta ja nautimme mieluummin lihamme ruokkimisesta, meistä kasvaa hiljakseen lihallisia. Jos sen sijaan ruokimme henkeämme Sanalla jatkuvasti, silloin hengellinen ihminen vahvistuu sisällämme. Kumman me tahdomme vahvistuvan? Ymmärrämmekö me todella mitä Jeesus on tehnyt puolestamme?

Nyt kun tiedostamme mikä on sielunvihollisen strategia muistuttaa synneistämme, käännymme Jumalan sanan totuuksiin:

Yksi. Sinä olet siunattu, etkä kirottu Jeesuksessa Kristuksessa. Kaksi. Jumala valitsi sinut Kristuksessa olemaan pyhä ja nuhteeton. Kolme. Jumala on määrännyt sinut rakkaudessaan jatkuvaan yhteyteen kanssaan, nauttimaan Jumalan lapsen oikeudesta Jeesuksen kautta, jotta ymmärtäisit hänen armonsa suuruuden. Neljä. Tuo armo tulee uskon perusteella Jeesukseen, ei hyvien tekojesi ansiosta. Viisi. Jumalan suuren armon ja Jeesuksen uhrin tähden sinut on lunastettu pois pimeyden valtakunnasta Jumalan armon valtakuntaan. Saat vastaanottaa Jumalan armon silloin, kun olet tehnyt syntiä, koska Jeesuksen uhri oli täydellinen.

Helpottiko? Minua ainakin. Nyt kun tiedämme totuuden asemastamme pyhän Jumalan edessä, Herra tahtoo, että sisäistämme nämä totuudet. Siksi, jos tahdot helpottaa elämääsi kirjoita itsellesi muistiin (esim. kännykkään) tuo Raamatun jakso (Ef. 1:2-7) ja lue se päivittäin ääneen. Silloin alat omaksumaan oikeaa identiteettiäsi. Niin minä teen, kun tahdon muistuttaa asemastani, että luen ääneen minulle tärkeitä jakeita, jotta ne tulevat osaksi minua.

Mitä muuta Herramme tahtoo meille sanoa:

Efesolaiskirje 1:18-19

Ja valaisisi teidän sydämenne silmät, jotta tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, miten suuri on hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään ja miten äärettömän suuri on hänen voimansa meitä kohtaan, jotka uskomme, hänen väkevän voimansa vaikutuksen mukaan.

Herra tahtoo siis valaista Pyhän Hengen kautta sydämemme silmät, jotta ymmärtäisimme mihin toivoon hän on meidät kutsunut. Pyhä Henki tuntee täysin Jumalan, koska he ovat yhtä. Ano, että Pyhä Henki kirkaistaisi sinulle jatkuvasti asemasi Kristuksessa, koska silloin jaksat koettelemustenkin keskellä eteenpäin, etkä luovuta, koska katseesi on suunnattu pysyvään totuuteen.

Sinä ja minä loistamme Herraa ja hänen perintöään. Se loistaa meistä, kun ymmärrämme sen! Meillä ei ole sellaisia huolia, jotka voisivat musertaa meidät, koska meillä on yhteys Jumalan kanssa ja tulemme perimään hänet Kristuksen kanssa! Herran väkevä voima, Pyhän Hengen kautta asuu meissä, jota ei kannata aliarvioida koskaan, sanoivat tunteemme tai olosuhteet mitä tahansa.

Efesolaiskirje 1:20-22

Tällä voimallaan hän vaikutti Kristuksessa herättäessään hänet kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaallisissa, ylemmäksi kaikkea hallitusta ja valtaa, voimaa ja herruutta ja jokaista nimeä, joka mainitaan, ei vain tässä maailmanajassa vaan myös tulevassa. Jumala on alistanut kaiken hänen jalkojensa alle ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle, pääksi seurakunnalle.

Pyhä Henki joka asuu meissä, herätti Kristuksen. Pyhä Henki on siis todella voimakas, ja siksi meidän on turha selitellä, ettei meillä on muka voimaa vastustaa paholaista, kun Herran oma Henki asuu meissä! Halleluja! Jeesus Kristus on kaiken yläpuolella, kuten näemme. Hän on seurakuntansa pää, joka johtaa ruumista, sinua ja minua ja koko maailmanlaajuista seurakuntaansa.

Psalmi 34:19

Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

Vaikka paholainen olisi (ainakin mun elämässä on) saanut meidät uskomaan valheisiinsa ja olisimme rikkinäisiä, se ei ole ongelma Herrallemme. Kun olemme rikki, saamme tulla rakastavan Isän syleilyyn ja vastaanottaa hänen apunsa. Se tekee nöyräksi ja kiitolliseksi. Silloin tahdomme opetella tuntemaan hänet entistä paremmin, koska hän on aidosti luotettava. Iloitse tänään täydestä sydämestäsi, että sinulla on valtavan armon tähden suhde Taivaalliseen Isääsi ja elä elämääsi tästä totuudesta käsin, silloin se on helpompaa. Ole siunattu Jeesuksen nimessä :D

Kielletystä tulee sallittua

13.3.2017 Yleinen

Tilani pahenemisen myötä olen palannut alkuun monen asian kanssa. Tappelut ruokailuista, kykenemättömyys asua yksin, sekä fyysisen kunnon jyrkät muutokset ovat palanneet elämääni kutsumattomina vieraina, vaikka todellisuudessa olen korkeimman omakätisesti lähettänyt niille kutsut. Toimin jälleen emäntänä Anoreksian vieraille, ja se saa minut pohtimaan lisää menneisyydessäni sattuneita syitä ja seurauksia.

Vaikka takana oli jo pitkä matka ennen psykoterapiaa, oli sen alkaessa matka todelliseen ymmärrykseen vasta edessä. Se on vieläkin kesken, mutta psykoterapia veti ensimmäisen suuren ja pitkän viivan, joka yhdisti kaksi ymmärryksen kannalta hyvin olennaista seikkaa. Se viiva vedettiin sellaisten asioiden välille, joita en olisi halunnut muistella, myöntää, tai varsinkaan yhdistää toisiinsa. Psykoterapeuttini johdatteli minut kaikkeen siihen askel askeleelta, ja suuren työn jälkeen olen nyt lähes sinut kaiken tapahtuneen kanssa.

23.1.2011, Sunnuntai klo 13:01
”Vielä yksi asia. Se on siskoni. Hän on niin… Täydellinen. En ole kateellinen, sellaiseen en alennu, mutta on se vähän rankkaa. Tai siis… Meitä kiinnostaa samat asiat, mutta hän on aina parempi. Kaunis, sosiaalinen, mieletön laulaja, tanssija… Minä olen aina sen sisko. ’Ihan hyvä’, ymmärrätkö? Se on vaikeaa. Rakastan häntä yli kaiken. Siksi se on vaikeaa.”

 Olen aina seurannut siskoni jalanjälkiä. Siihen on monta syytä. Se on tuntunut luonnolliselta tieltä, minulla on ollut selkeä malli jota seurata, ja kaiken lisäksi olen vilpittömästi nauttinut samoista asioista. Valmis polku kaikelle mitä haluan, mikä voisi olla helpompaa? Asia ei ole lainkaan niin. Sisarusten menestymisen halu ja intohimo samoista asioista tuo perheeseen monta ristiriitaa, jotka hiljaa tekevät tuhoaan. Vanhemmalla sisarella on etuoikeus kaiken tekemiseen ensin. Vanhempi sisko on kaikessa hyvä ensin. Se on luonnollinen tie, josta ei voi syyttää ketään. Kiroukseni ei olekaan ollut siskoni taitavuus tai pikkusiskona oleminen, vaan lahjakkuus kohdistuen samoihin asioihin.

Monia vuosia istuin syrjässä ja kuuntelin kun siskoni lauloi joka puolella. Ihailin häntä. Katselin silmät suurina hänen aikaansaamaansa reaktiota ihmisissä. Seurasin häntä, ja laskin ikäeroa vuosissa suhteutettuna tulevaisuuteen siten, että ajattelin pääseväni kahden ja puolen vuoden päästä tekemään kaiken sen, mitä hän oli päässyt tekemään. Pääasiassa se kohdistui laulamiseen milloin missäkin. Siihen, että kahden ja puolen vuoden päästä joku pyytäisi minua laulamaan, kuten Fiiaa pyydettiin.

Siskoni eteni sukulaisten juhlissa laulamisesta isäni coverbändin solistiksi. En enää katsellut ainoastaan ihmisten ilmeitä kun siskoni aloitti laulamaan, vaan seurasin lähietäisyydeltä myös isäni säihkyviä silmiä. Kun olin yksin, lauloin ja kuvittelin sen kaiken kohdistuvan minuun. Ehkä silloin vielä uskoin, että minun aikani kaikkeen siihen olisi vielä tulossa. Ajattelin sen vain olevan hieman myöhässä aikataulusta.

20.8.2014, Keskiviikko klo 21:57
”Minun pitää koulussa kirjoittaa oma musiikillinen elämänkerta. Se on aika henkilökohtainen juttu… Minulla siihen kuulu vahvasti vaikutus siitä kun Fiia on laulanut kaikkialla ja minä olen piilossa odottanut hetkeäni, mitä jaksoin odottaa koska tiesin että Fiia ja iskä tiesivät että osaan… Vai osasinko edes? No, se hetki ei lopulta tullutkaan Fiian tai iskän johdosta vaan siitä kun lähdin itse eri suuntaan, teatterille. Joka tapauksessa: Tekstit tulevat koulussa näkyviin kaikille. Joo, ei siitä ole pakko tehdä henkilökohtaista, mutta en halua siitä mitäänsanomatonta ja ympäripyöreää. Haluan että tekstistä kuuluu ja näkyy tunne ja intohimo kuten musiikista. Ja valitettavasti se lähtee henkilökohtaisuuksista.”

 Vuodet kuluivat, enkä enää odottanut tilaisuuttani. Olin kyllästynyt olemaan Edenin sijasta ’Fiian pikkusisko’, ja olin kyllästynyt olemaan ihan hyvä. Olin kyllästynyt katsomaan syrjästä kun siskoni toteutti unelmaani. Aloin kokoamaan listoja asioista, joissa voisin olla hyvä. Toivoin, että olisin voinut olla jalkapalloilija, taitoluistelija tai vaikka sellisti. Halusin olla mitä tahansa, mitä siskoni ei ollut. Halusin, että minut huomattaisiin. Koulun musikaali käänsi pääni kohti teatteria, joka antoi minulle paljon, ja auttoi minua henkisesti selviämään monista hetkistä. Silloin oli kuitenkin jo liian myöhäistä. Minun oma juttuni ei ollut enää musiikki, tanssi, teatteri, tai mikään edellämainittu. Minun juttuni oli Anoreksia.

24.9.2014, Keskiviikko klo 21:15
”Olen aina ajatellut että kateus on ehdottoman paha ja suvaitsematon asia. Hirveä sana, jonka kanssa en halua olla missään tekemisissä… Että kateelliset ihmiset ovat itsekeskeisiä eivätkä osaa nauttia toisen onnesta. Sellainen en koskaan halua olla. Minua kuvottaa se. Mutta kyllähän toivoisin että minä olisin 18 vuotiaana päässyt kiertämään siistejä keikkoja feattaamassa iskän bändiä (ja tienata siitä), tai että iskä tekisi minulle tekstejä ja biisipohjia joita yhdessä työstäisimme. Koen että olen aina ollut sivustakatsoja siinä asiassa, jossa haluaisin olla pääroolissa. Musiikissa. En voi kieltää sitä vaikka yritän.”

”Psykoterapiassa heräsin miettimään asiaa jota en ole ennen tietoisesti ajatellut. Mitä jos sairastuin siksi, että halusin jonkun jutun joka on minun? Jutun, joka tuo minulle sen huomion vanhemmilta, jossa jäin varjoon asiassa jota rakastan. Anoreksia. Se on se minun oma juttu, jonka kaikki huomasivat. Ja kuitenkin… Nykyään siitä on tullut vain uusi tekosyy. ’Ei sua voi ottaa tähän mukaan ku et oo kunnossa.’ jne. Mitä jos se meni noin??? Tuntuu että olen paha ihminen. Tai epätoivottu tai vastenmielinen tai… Jotain. Itseni tai muiden mielestä tai en edes tiedä.”

”Sattuu ajatella tätä… Tai lapsuutta. Se on kuitenkin ollut niin onnellinen että tuntuu pahalta sanoa nämä tuntemukset ääneen. Ne ovat vähän niin kuin arvet käsissäni. Ikäviä menneisyyden juttuja joita ei voi paljastaa muille, vaan sen sijaan ne peitetään pitkällä hihalla ja esitetään että niitä ei ole, vaikka todellisuudessa ne ovat vaikuttaneet paljon. Tiedän että minua rakastetaan ja ketään perheestäni ei halua minulle pahaa. Kaikkea ei vaan ymmärrä tai huomaa ja se on normaalia…”

”Vähän niin kuin pato olisi sortunut kun joku sanoo että näin saakin ajatella. Että se ei olekaan kiellettyä. ’Kateus’. Se sana maistuu silti edelleen epäilyttävältä suussani. Kunpa tästä kaikesta terapiassa puhumisesta olisi vielä hyötyä… En halua että kaikki kivulias asioiden esille kaivaminen ja rämpiminen on turhaa… Koska se sattuu enemmän kuin osasin arvata.”

 16.1.2017, Maanantai klo 23:02
”Iskäkin tuli meidän kanssa katsomaan valokuvia ja istuimme siinä kolmestaan äidin ja iskän sängyssä plaraamassa niitä. Tuntui niin mukavalta istua siinä kolmestaan. Siellä oli paljon kuvia Fiiasta. Hän on ollut niin suloinen lapsi pulleineen poskineen. Halusin vain ottaa kuvia niistä kuvista ja lähettää niitä Fiialle kun hän ei ollut paikalla. Me selattiin niin pitkälle että oltiin jo vuoden -95 jälkeisessä ajassa. Minä olin siis syntynyt, mutta minusta ei ollut niin paljoa kuvia. Anoreksia yritti tarttua siihen. Se sanoi että minä en ole niin rakas, mutta en kuunnellut sitä. En halunnut että se pilaa meidän hetkeä. Sanoin sille: Minä olen vanhemmilleni rakas. Sinä et ole rakas kenellekään.

Muistan edelleen psykoterapeuttini sanat päivänä, jona lopetin kateuteen liittyvien asioiden kieltämisen. Hän sanoi miettineensä jo pitkään, että perheeni ei voinut olla niin täydellinen kuin annoin ymmärtää. Hänestä minun luomani perhekäsitys kuulosti kiiltokuvalta. Uskoin todella itse siihen kiiltokuvaan, tai ainakin uskottelin niin itselleni pintapuolisesti, vaikka minusta tuntuikin pahalta. Kuten päiväkirjassani kirjoitin, pidin kateutta vastenmielisenä ja kiellettynä tunteena. En halunnut yhdistää perheeseeni mitään siihen liittyvää, vaikka minun oli alitajuisesti tiedettävä, että siskooni kohdistuneet tunteeni ja kirjoitukseni eivät olleet täysin puhtaita kateudesta. Kateuden täydellinen kieltäminen oli minulle puolustuskeino, ja psykoterapian johdattaessa minut heittämään kaikki aseeni maahan, paljastui kaiken sen puolustuksen alta vaikeita tunteita, joiden selvittämiseen kului paljon aikaa.

Psykoterapeuttini opetti minulle, että kateus on yksi yleisimmistä tunteista. Kateus on luonnollista, terveellistä ja potkivaa. Se on inhimillistä. Kateus on positiivista niin kauan, kun se ei toivo jotakin pois toiselta. Kateutta on kaikkialla, kaikessa, ja kaikissa. Jokaisella on oikeus olla kateellinen. Psykoterapeuttini käynnisti muutosprosessin, jonka myötä mieleni yhdestä suurimmista tabuista tuli hyväksyttävä asia. Muutos ei ollut helppo, mutta tarpeellinen. En enää piilotellut itseltäni kiellettyjä tunteita tai syyttänyt itseäni niiden tuntemisesta. Tiesin, että kateus oli sallittua, koska siskoni oli minulle äärettömän rakas, enkä koskaan eläessäni ollut toivonut häneltä mitään pois.

En syytä tapahtuneesta ketään. En ehkä koskaan edes ilmaissut perheelleni selvästi sitä, mistä todella haaveilin. Harjoittelin laulamista ahkerasti ja intohimoisesti, mutta tein sen kun kukaan ei ollut kotona. Omassa rauhassani istahdin pianon äärelle tuntikausiksi ja lauloin silmät kiinni kuvitellen itseni lavoille joista uneksin. Siskoni ei koskaan ollut hiljaa, vaikka talossa olisi ollut useampikin ihminen. Hän soitti ja lauloi avoimesti, ja mitä enemmän hän sitä teki, sitä enemmän minä vetäydyin.

Vaikka sairastumiseni olisikin johtunut tästä kaikesta, on totta, että se paholainen vei minua vain kauemmas haaveistani. En koskaan halunnut perheeltäni huomiota sairaudella. Kun tajusin mitä oli tapahtunut ja miksi, olin entistä vihaisempi sairaudelleni. Se iski mitä ovelimmin hetkenä, jona luulin tarvitsevani sitä, ja käytti minun kateuttani julmasti hyväkseen.

6.9.2015, Sunnuntai klo 12:22
”Mieti, olen nyt mukana siinä iskän bändissä jossa Fiia on laulanut 18 vuotiaasta asti ja nyt ne otti minutkin siihen messiin… Totta puhuen pelkään kuollakseni. Että en ole tarpeeksi hyvä ja että mokaan ihan totaalisesti tai jotain. Treeneissä tuntuu että olen koeajalla, kaikki pitää tehdä viimeisen päälle ja kaikki tarkkailevat. Todellisuudessa ne kuulemma keskittyy vaan omaan soittamiseensa… En tosiaan tiedä paljonko tästä on minun pääni sisäistä ja paljonko ei! Mutta haluan tätä myös. Olen tehnyt ihan hirvittävästi hommia, opetellut biisejä ja treenannut laulamista. Laulan kokoajan oikeastaan… Kun olen yksin. Yritän kuvitella itseni sinne lavalle iskän, Fiian ja muiden kanssa, mutta se on hankalaa. Tämä on nyt sitä mitä olen halunnut ihan hirveän kauan ja ehkä siksi olenkin niin kauhuissani. Minun on oltava hyvä. Lunastettava paikkani.”

Pääsin kuin pääsinkin isäni bändiin, mutta en pitänyt sitä enää sinä suurena tilaisuutenani jota vuosia aiemmin olin odottanut. Minulle se oli enemmänkin isäni kädenojennus, jonka voimasta nousin ensimmäistä kertaa samalle viivalle siskoni kanssa. Me lauloimme sen bändin riveissä kahdestaan, ja olin siihen tyytyväinen, vaikka isäni kädenojennus ei tuntunutkaan varmalta. Se tuntui koeajalta, joka sai minut jännittämään hullun lailla. Olin koko elämäni yrittänyt todistaa isälleni olevani jotakin, ja tunsin, että nyt minulla oli tilaisuus näyttää hänelle olevani hyvä.

Bändi ei muuttanut mitään. Laulan siinä edelleen, ja huomaan edelleen tavoittelevani isältäni suurta positiivista palautetta kohdistuen erityisesti musiikkiin. Jostakin syystä en koe saavani henkiin sitä katsetta, jonka siskoni on monesti hänessä herättänyt. Jos joskus nään siitä välähdyksen, se tuntuu luvattoman hyvältä. Psykoterapeuttini on monesti kehottanut minua avaamaan silmäni tässäkin asiassa: Maailma on täynnä ihmisiä. Miksi minulle merkitsee eniten juuri isäni mielipide? Ehkä se johtuu siitä, etten tiedä todellista syytä siihen, miksi jään isäni silmissä siskoni varjoon. Ehkä en ole tarpeeksi hyvä. Ehkä se johtuu Anoreksiasta, joka kääntää taas isäni sanoja ja eleitä väärälle tielle. Se tietää, että jos kokisin isäni täydellisen musiikillisen hyväksynnän, se menettäisi ensimmäisen keksimänsä tekosyyn astua päähäni. Minulla olisi taas uusi syy olla tarvitsematta sitä.

Nykyään rakastan taidetta, teatteria ja musiikkia, mutta elän hetkeä, jossa koetan rakentaa uudelleen asioita, jotka ovat olleet raunioita jo pitkään. Niihin asioihin lukeutuu itseluottamukseni. Se on kaunis raunio. Itsetuntoni sen sijaan muistuttaa enemmän homeista taloa. Se täytyy ehkä purkaa kokonaan ennen kuin siitä tulee terve ja kaunis. Terveyteni työmaa tähtää pitkälti myös oman juttuni etsimiseen. Kun korttelini on valmis, voin lähteä rakentamaan kaupunkia suuntaan, josta olen varma.

Katkelmia valkoisen vaiheen päättymisestä

11.10.2016 Yleinen

27.6.2011, Maanantai, 11. päivä sairaalassa
”Painoni on laskenut taas. En tiedä pitäisikö iloita vai ei? Tavallaan haluaisin alle 30kg, mutta haluan myös kotiin.”

 9.7.2011, Lauantai klo 16:13
”En jaksa laskea monesko päivä sairaalassa… Mutta 3 viikkoa on jo tullut täyteen. En saa hetkeäkään rauhaa ja nämä ajatukset/äänet eivät koskaan kehu jos tottelen niitä… Ne vain käskevät lisää ja sanovat, että olen yksin ja epäonnistunut… Ja ne ovat niin vahvoja, että uskon niitä vaikka en enää edes haluaisi. Haluan eroon niistä. Haluan kotiin.”

11.7.2011, Maanantai klo 20:18
”Paino noussut 200g. Hassua kyllä, mutta olen helpottunut. En varsinaisesti siitä että se nousi, vaan siksi, ettei se noussut sen enempää.”

 12.7.2011, Tiistai klo: 19:04
”Ahdistus tuli taas, jälleen vaan kauheampana. Ajatukset alkoivat taas vyörytä ja sinkoilla. Käskivät satuttaa itseäni ja sanoivat etteivät äiti ja iskä halua minua kotiin. Lukittauduin vessaan ja koitin rauhoittua, mutta katseeni osui roskikseen… Se oli täynnä verta ja paperia. Sellaista ihan kirkkaan punaista. Se hetki oli jotenkin niin epätodellinen, etten enää tiennyt oliko verta oikeasti vai ei. Tuntui että olin ihan sekaisin. Ajatukset sanoivat, että se oli minun vertani, ja ne nauroivat, kun yritin etsiä kropastani niin suurta haavaa, että verta olisi tullut niin paljon kuin roskiksessa oli. En löytänyt sitä, mutta veri oli edelleen roskiksessa ja ne käskivät tehdä sen haavan. Hammastahnatuubissa on aika terävä kärkiosa, mutta minulle tuli pakokauhu ja juoksin hoitaijien kansliaan ja pyysin apua. Keskustelin hoitajan kanssa, ja roskis vaihdettiin koska en uskaltanut mennä vessaan. Hoitaja tutki sen roskiksen, ja siellä oli verta. En siis ole hullu. Ajatukset vain tekevät minut hulluksi.”

 16.7.2011, Lauantai klo 15:15
”Yksi hoitaja näytti minulle sellaisen jutun kuin mandalat. Niitä voi värittää. Hoitajat sanoivat että minun on hienoin mitä on koskaan täällä nähty. Kun on oikein huono olo, pitää syventyä siihen… Ja sitten siihen voi sukeltaa kun katselee tarpeeksi kauan, ja kun nousee takaisin pinnalle, pahat ajatukset ovat jääneet sisään vangiksi.”

 18.7.2011, Maanantai klo 13:50
”Huomenna pääsen käymään kotona koko yön verran ekaa kertaa sinä aikana kun olen ollut täällä. Puolet ajatuksistani on päättänyt jumpata koko yön kotona… Olen siitä niin ristiriitaista mieltä, että en todella tiedä jumppaanko vai en. Se selviää sitten.”

”Olen hukassa. Aina kun pääsen pikkulomille kotiin, minusta tuntuu kuin olisin muistivammainen, enkä tietäisi kuka olen… Astuisin ihan tuntemattomaan taloon ja alkaisin selvittää asioita itsestäni.. Nimeni… Ikäni… Perheeni…. Rahatilanteeni. Ihan kuin olisin itselleni tuntematon.”

 28.7.2011, Torstai klo 22:11, 1 kuukausi, 1 viikko ja 4 päivää sairaalassa
”Minusta tuntuu, että olen lukossa enkä tiedä mitä teen. Olen yksin etsimässä avainta, enkä edes tiedä onko tähän lukkoon olemassa sellaista. En enää tiedä mitä kuuntelen tai mitä teen. Mikä ajatus vie onnellisuuteen?”

 29.7.2011, Perjantai klo 9:28
”Uudessa sairaalahuoneessani on ikkuna, josta näkee ulos ilman että kiipeää ikkunalaudalle seisomaan. Nyt siihen tarvitsee vain kiivetä istumaan.”

 2.8.2011, Tiistai klo 15:27, 1 kuukausi, 2 viikkoa ja 5 päivää sairaalassa
”Koitan laihduttaa ja päästä kotiin samanaikaisesti, vaikka järki sanoo, että se ei johda mihinkään. Laihduttaja-ajatukset ovat niin kieroja keinoissaan välttää ruokaa. ’Itse’ en osaisi.”

 14.8.2011, Sunnuntai klo 10:37
”Viimeiset päiväni sairaalassa alkavat varmasti lähestyä! Ensi torstaina on hoitoneuvotelu johon tulee kaikki. Niin paljon ihmisiä keskittymässä vain minuun… En haluaisi mennä sinne. Mihin minua edes tarvitaan? Päättäkööt keskenään, ei minulla kuitenkaan ole mitään vaikutusvaltaa!”

”Minusta tuntuu, että vaikka pahat ajatukset hakkaavat vastaan, olen ensimmäistä kertaa –en niiden alapuolella- vaan samalla tasolla. Elämää ajattelen vaikeina hetkinä. Mitä olen saanut? Paljon: musikaalin, paikan haluamassani lukiossa, niin paljon läheisiä ystäviä ja perheen joka välittää. Mutta olen kääntänyt sille selkäni kuunnellakseni jotain, mikä on vienyt minut pohjalle ja kuoleman rajamaille. Niin monen rakkaan ihmisen sijaan olen kuunnellut paholaista joka kuiskii minulle vieläkin. Se kuiskii, mutta teen kaikkeni huutaakseni sen päälle. Minulla on suuri armeija ihmisiä puolellani. Minulla on armeijassa siellä jossain mukana myös oma tahto. Mutta paholainen on ihan yksin.”

”Vaikka pelkään, ja olen suurimman osan ajasta täysin neuvoton, niin sen tajuan, että olen tietämättäni taistellut pitkään elämää vastaan, ja nyt haluaisin lopettaa sen taistelun. Aika hassua tässä koko jutussa on, että ne ajatukset ovat alusta asti sanoneet, että jos teen nyt sitä ja tätä, niin sitten voin lopettaa. Kun olen tehnyt kaiken, tulee uusi tavoite jonka jälkeen ’voin lopettaa’. Myös osastolle jouduttuani ne sanoivat, että viikko syömättä ja sitten voin lopettaa ja päästä kotiin. Mutta ei se lopu. Olen ollut täällä kohta 2 kuukautta.”

 

Minut uloskirjattiin sairaalasta lopullisesti 18.8.2011.

 

Jumala puhuu salilla

1.5.2016 Raamatusta

Olin yksi aamu salilla treenaamassa ja tapani mukaan kuuntelin hyvää musiikkia (omasta mielestäni). Huomasin yhtäkkiä kuinka Pyhä Henki otti kiinni biisin sanoista ja pysähdyin miettimään, mitä täällä tapahtuu?

”Crucifixion for You/life eternal for me/Lamb of God taking sins of the world.”
(Gloriam Dei: Sin of the world)

(Ristiinnaulitseminen Sinulle/ikuinen elämä minulle/Jumalan Karitsa otti maailman synnit.)

Koin, kuinka Jeesus täysin syyttömänä riippui ristillä minun syntieni tähden. Murruin Herran edessä, kun aloin käsittämään, mitä synti saa aikaan. Ilman meidän pahuutta Jeesuksen ei olisi tarvinnut tulla alas maailmaamme ja sovittaa mieletöntä synnin rangaistusta puolestamme. Tämä totuus saa minut pysähtymään ja miettimään, tahdonko seurata omia synnillisiä halujani ja himojani vai aidosti antautua täysillä Jumalalle ja sanoa, että minä tahdon muuttua Kristuksen kaltaiseksi, etten antaisi synnin tuhota itseäni ja lähimmäisiäni.

Paholaisen yksi strategia on aina vähätellä synnin vaikutusta meille. Hän herättää meissä jonkin himon ja jos emme luovu siitä ja hylkää, se alkaa tuottamaan sairasta mielihyvää. Kohta se täyttää mielemme ja huomaamme, että emme pääse eroon siitä. Voimme edelleenkin torjua hyökkäyksen ja hyljätä Jumalan sanan vastaisen halun, mutta jos annamme ajatukselle vallan, huomaamme kohta langenneemme syntiin. Mutta sen sijaan, että ruokkisimme lihaamme, jossa ei ole kerta kaikkiaan mitään hyvää, voimme ruokkia henkeämme, jonka Jeesus on uudestisynnyttänyt. Henkemme, jossa myös Pyhä Henki asuu, ei osallistu synnin tekemiseen. Jos meillä ei olisi pyhitettyä henkeä, paholainen veisi jokaista niin kuin tahtoo. Sitähän uskosta osattoman elämä on, myöntävät he sitä tai eivät. Meidän täytyy muistaa, että Jumala asuu meissä (hengessämme)Pyhän Henkensä kautta. Jos valitsemme hyljätä himomme ja olla uskollisia Jumalan tahdolle, henkemme uudistuu ja vahvistuu! Voimme itse valita, kumpaa tahdomme ruokkia, syntiä rakastavaa vanhaa luontoamme, siis lihaamme vai Jumalan pyhittämää henkeämme. Päätös on meidän. Siksi vastuu on myös meidän.

Roomalaiskirje 6:1-11

Mitä me siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, jotta armo tulisi suureksi? Ei tietenkään. Kuinka me, jotka olemme kuolleet synnille, vielä eläisimme siinä? Vai ettekö tiedä, että meidät kaikki, jotka on kastettu Kristukseen Jeesukseen, on kastettu hänen kuolemaansa? Meidät on siis yhdessä hänen kanssaan haudattu kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin mekin vaeltaisimme uudessa elämässä. Jos kerran meidät näin on yhdistetty hänen kanssaan yhtäläisessä kuolemassa, me olemme yhtä hänen kanssaan myös ylösnousemuksessa. Mehän tiedämme, että vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis nujerrettaisiin, niin ettemme enää palvelisi syntiä. Joka on kuollut, on vapautunut synnistä. Jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme myös saavamme elää hänen kanssaan. Mehän tiedämme, että Kristus, kuolleista herätettynä ei enää kuole eikä kuolema enää hallitse häntä. Sillä minkä hän kuoli, sen hän kertakaikkisesti kuoli synnille, mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle. Samoin pitäkää tekin itsenne synnille kuolleina mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.

Huomaa sanat: pysyttävä synnissä vs. kuolleet synnille. Meidän täytyy ymmärtää, ettei identiteettimme Kristuksessa tarkoita sitä, että voimme elää miten sattuu himojen orjina, kun olemme Jumalan armon alla, vaan meidän tulee pitää vanha luontomme kuolleena. Kun olemme uskoontulon jälkeen käyneet uskovien kasteella ja päättäneet seurata Jeesusta kokosydämisesti, se tarkoittaa, että vanha lihallinen luontomme on haudattu samalla. Sen sijaan uusi luomuksemme Kristuksessa nousee ja vahvistuu. Toinen luontomme hallitsee ja toinen lamaantuu. Siitä on kyse.

Jae neljä: Meidät on siis yhdessä hänen kanssaan haudattu kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin mekin vaeltaisimme uudessa elämässä.

Huomaa jakeen loppuosa. Tässä on suuri totuus jokaiselle, joka tahtoo vaeltaa Jumalan tahdossa ja suunnitelmassa, eikä tahdo enää noudattaa vanhan luonnon toimintatapaa. Meidän täytyy tehdä päätös elää ylösnousemuselämää Jeesuksessa, jotta henkemme vahvistuu! Silloin vanha luonto pidetään kuolleena! Vaeltaminen on mielestäni määrätietoista, siinä ei ole kyse siitä, että siirrytään pisteestä a pisteeseen b, vaan on tietty määränpää, johon pääseminen vaatii aikaa. Jos teemme päätöksen seurata Jeesusta elämämme loppuun asti, kunnes kohtaamme taivaassa, meidän tulee elää hänen ylösnousemusvoimassaan päivittäin. Se ei todellakaan ole helppoa, mutta on vaivan arvoista. Meidän täytyy siis oppia ruokkimaan määrätietoisesti henkeämme Jumalan sanalla ja mukautua sen mukaan, silloin liha kuolee.

Jakeet 6-8: Mehän tiedämme, että vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta synnin ruumis nujerrettaisiin, niin ettemme enää palvelisi syntiä. Joka on kuollut, on vapautunut synnistä. Jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme myös saavamme elää hänen kanssaan.

Synti on aina kapina Jumalaa vastaan, joka on täydellinen ja hän odottaa, että kasvamme pyhitys prosessissamme Kristuksen kaltaisuuteen. Päämäärä on, että opimme Jumalan toimintatavat, palvella häntä Jeesuksen kautta synnille kuolleena. Emme voi elää Jumalan tahdossa ilman täydellistä riippuvuussuhdetta Pyhän Hengen kanssa. Kun pikku hiljaa opimme noudattamaan Pyhän Hengen neuvoja, opimme tunnistamaan tilanteet ja ajatukset, jotka ovat ristiriidassa Raamatun sanan kanssa. Silloin opimme voittamaan taistelut syntiä vastaan. Huomaa, että kun opimme voittamaan taisteluja, opimme tuntemaan Jeesusta ja alamme tahtoa samoja asioita kuin hän! Jos emme opi kuolettamaan synnillisiä himoja, emme myöskään opi tuntemaan Jeesusta. Siksi tää on niin tärkee pointti.

Jakeet 9-11: Mehän tiedämme, että Kristus, kuolleista herätettynä, ei enää kuole eikä kuolema enää hallitse häntä. Sillä minkä hän kuoli, sen hän kertakaikkisesti kuoli synnille, mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle. Samoin pitäkää tekin itsenne synnille kuolleina mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.

Se mitä Jeesus teki on meidän päämäärämme. Hän on esikuvamme ja mentorimme. Pyhä Henki muistuttaa meitä aina siitä, mitä Jeesus teki ristillä meidän puolestamme, jotta tahtoisimme samaistua häneen ja kuolla synnille jatkuvasti. Jos esikuvamme ei olisi suorittanut täydellistä sovitusta, meidän olisi aivan turhaa yrittää päästä yhteyteen Jumalan kanssa, koska meillä ei olisi toivoa. Kukaan ihminen ikinä ei tule täyttämään Jumalan oikeamielistä tahtoa. Sen pystyi täyttämään vain ja ainoastaan Jumala, joka tuli ihmiseksi. Hän eli täydellisen elämän ja onnistui siinä, mitä me emme ikinä voisi tehdä. Kiitos Jeesus! Sinulla ja minulla on siis elävä toivo, että antautumalla täysillä Jumalalle, olemalla kuuliaisia Pyhän Hengen johdatukselle ja äänelle, voimme kirkastaa Kristusta elämällämme.

Tsekkaa pari jaetta Elävän uutisen mukaan tästä jaejaksosta uudelleen ja pyydä, että Pyhä Henki tekee nämä eläviksi: (Room. 6:5-8) Me ja Kristus olemme yhtä: me kuolimme hänen kanssaan. Nyt olemme osallisia hänen uudesta elämästään ja kerran nousemme niin kuin hän. Meidän vanha minämme ristiinnaulittiin Kristuksen kanssa, jotta emme enää olisi synnin hallittavina emmekä synnin orjia. Koska olemme kuolleet synnille, sillä ei ole ylivaltaa elämässämme. Vanha, syntiä rakastava minämme on kuollut Kristuksen kanssa, ja niin uskomme saavamme myös elää ikuisesti hänen kanssaan.

Kun alamme käsittämään mitä Jeesus on todella tehnyt, se saa meidät syvästi kunnioittamaan häntä ja tahdomme myös kertoa ilosanoman ympärillämme oleville. Ole luja ja rohkea Herrassa Jeesuksen nimessä :)