Selaat arkistoa kohteelle pääsiäinen.

Pääsiäinen!

27.3.2016 Yleinen

Pääsiäisen aikaan kuuluu paljon lapsille sopivaa ja hieman jännittävääkin tekemistä virpomisineen, suklaamunineen ja noitineen. Päätimme eskareiden kanssa tutustua pääsiäisen perinteisiin ja samalla saatoimme oppiakin jotakin hyödyllistä. Matkasimme myös pääsiäiskertomuksen keinoin 2000 vuotta ajassa taaksepäin ja samoihin maisemiin ”Ylös Jerusalemiin” näytelmän mukana.

Lasten on ehkä hieman helpompi lähestyä pääsiäistä juuri tarinoiden ja niihin liittyvien, lapsille sopivien, perinteiden myötä kuin uskollisten kertomusten. Siksi toimimme pääsiäisen aikaan paljon leikkien, pelien ja ilmaisun kautta. Näin koimme ja pääsimme lähelle pääsiäisenkin yhdinsanomaa, toivoa ja iloa!

1. Virvon varvon palmusunnuntaina – V

Kohti palmusunnuntaita mentäessä lasten mieleen tulee tietenkin virpominen ja etenkin se palkka. Toki ennen palkkaa on valmistettava virpomavitsa ja opeteltava virpomaloruja… muutama noita-aiheinen loru pääsi mukaan, kun aloitimme V-kirjaimeen tutustumisen tutulla arvonta-leikillä jättinopan kanssa.

image

”Virvon varvon sinut täällä, kevätpajun oksanpäällä, kiedon valonsäteisiin, käärin tuulta purjeisiin. Tunteet suorin siloiseksi, mielen kampaan iloiseksi. Koko vuoden että jaksat – hymylläsi palkan maksat!”

”Nuhainen noita ja sen kissa, asuivat naapurissa. Se aivasti ja niisti, mutta aina kiisti tehneensä taikoja.”

”Olipa kerran pikkuinen noita-akka, ja noidalla sininen noitavakka. Oli vakassa punainen noitapilli ja pillissä noitasävel villi. Kun noita puhalsi pilliin kerran, satoi karamelleja tonnin verran. Kun noita puhalsi kertaa kaksi, kasvoi kissa taloa suuremmaksi. Kun noita pilliä kolmesti soitti, niin uni kaikki voitti. Ja noita pani pillinsä vakkaan, sillä uni tarttui myös noita-akkaan.”

”Virvon varvon tuoreeks terveeks, tulevaks vuodeks, vanhasta nuoreks. Sulle vitsa, mulle palkka.”

”Virpoi varpoi tuoreeks terveeks. Lupaat sie munan kanastais, voilusikan lehmästäis, kaakun taikinastais, lupaat sie munan vai kanan?”

”Virpoi, varpoi vitsa uusi, kaunis niin kuin kukkiva kuusi. Elämän onnea toivotan sulle, parhaat lahjat annat sä mulle.”

Lorujen lausumisen jälkeen lähdimme etsimään virpomispalkkaa. Ensin meidän oli löydettävä myrkkymuna ”oikeiden” suklaamunien joukosta. Leikimme siis myrkkymuna-leikkiä V-kirjaimella alkavien tavujen avulla. Valitsimme ensin joukostamme munien kerääjän, joka meni hetkeksi luokan ulkopuolelle. Sillä välin muut valitsivat pahvilautasille piirrettyjen munien ja tavujen joukosta myrkkymunan. Munien kerääjän saadessa suklaamunan, muiden tuli lukea munassa oleva tavu. Myrkkymunan osuessa kohdalle huudettiin kovaa: ”Myrkkymuna!”

image

Lisää palkkoja oli luvassa Munien etsintä -leikissä, jossa tavuarvoituksia sisältäviä munia oli piilotettu ympäri luokkaa ja käytävää. Etsimme pareittain munan ja yritimme ratkaista arvoituksen, jonka ratkaisuna oli 2-4 tavuisia V-kirjaimella alkavia sanoja. Tämän jälkeen kirjoitimme vastaukset vastauslomakkeeseen.

image image

Nyt olimme löytäneet virpomispalkan, joten oli aika siirtyä pistetyöskentelyn pariin.

Kirjaimen piirtäminen

V-kirjaimen piirtämistä harjoittelimme tutusti I-padin Molla ABC -pelillä. Lisäksi teimme kirjaimia kolmeen eri kokoon voimapaperille ja liitutaululle. Lisäksi harjoittelimme sanojen kirjoittamista tabletilla Finger paint -ohjelmalla, johon kirjoittelimme malliin mukaan V-kirjaimella alkavia sanoja. Kirjoittamista jatkettiin vielä noppapelin parissa, jossa piti kirjoittaa aina nopan silmälukua vastaava sana.

Äänteet, tavut ja sanat

Noidan hattu -pelissä saimme nostaa noidan hatuista kirjainkortteja, joista piti muodostaa tavuja. Toisessa hatussa olivat konsonantit ja toisessa vokaalit – molemmista otettiin yksi kortti…

image

Munien lätkiminen -peliä pelattiin pareittain vastakkain. Molemmille pelaajille annettiin kärpäslätkä ja kirjainkortit. Opiskelijamme Leila toimi pelin ohjaajana tuomarina sanoen äänteen, jota vastaava kirjainta pelaajien oli mahdollisimman nopeasti lätkäistävä. Nopeammalle palkinnoksi tuli munakennoon muna. Voittaja oli se pelaaja, joka ensimmäisenä sai kennon täyteen.

image

Vihkotyöskentely

Lopuksi pääsimme vihkotyöskentelyn parin. Piirsimme vihkoihin V-kirjaimen suureen kokoon, harjoittelimme 20 hienointa V-kirjainta, keksimme 3 V-kirjaimella alkavaa sanaa (piirtäen tai kirjoittaen) ja saimme suunnitella oman virpomavitsan.

image image image image

2. Liikunnallinen malkamaanantai

Pääsiäis-teemaan sopivaa liikuntaa harrastimme mankamaanantaina. Liikuntaleikit ja pelit olivat joko muokattu pääsiäisaiheeseen soveltuvaksi tai sitten ne olivat peräisin eri leikkikirjoista pääsiäiseen valmiiksi mietittyjä. Käsikirjoina sopiviin liikuntaleikkeihin toimivat mm. Hippasilla -kirja ja open oman monisteet OKL:n ajoilta.

Munanryöstö

Aloitimme rohkeasti munanryöstö -leikillä, jossa kaksi joukkuetta kisaili siitä kumman pesässä olisi enemmän munia (tennis- ja sählypalloja) leikin lopuksi. Open merkistä lähdettiin liikkeelle ja ryöstää sai yhden munan kerrallaan.

image image

Pääsiäistulva

Tähän leikkiin tarvitsimme musiikkia ja jumppapatjoja lautoiksi. Musiikin soidessa liikuimme tipun, pääsiäispupun tai pääsiäismunan tapaan open komentojen mukaan. Musiikin tauotessa piti nopeasti juosta lautalle turvaan.

image

Taikahippa

Valitsimme leikkijöiden joukosta noidan, joka lähti kosketuksellaan muuttamaan muita leikissä mukana olevia eläimiksi. Noidan piti sanoa taikasana ja kertoa miksi eläimeksi leikkijä muuttuu. Tämän jälkeen yritimme matkia kyseistä eläintä liikkein ja äännellen. Pelastaa saattoi koskettamalla ”eläintä”, jolloin tämä pääsi takaisin hippaan mukaan tai muuttui noidan kätyriksi oman valintansa mukaan.

Noidan kattila

Noidan kattila -leikkiin tarvittiin yksi noita, jonka kosketuksesta joutui noidan kattilaan keskelle salia (esim. keskiympyrään). Siellä tämän oli odotettava pelastajaa, jonka kanssa oli vielä päästä sovitulle turva-alueelle ennen kuin pääsi takaisin leikkiin mukaan. Mikäli noita sai pelastajan ja pelastettavan kiinni matkalla turvaan, joutuivat molemmat kattilaan!

Munan kuljetus

Leikimme viestileikkiä tyhjillä yllätysmunan kuorilla. Meidät jaettiin 3-4 lapsen joukkueisiin ja jokainen joukkue sai yhden yllätysmunan kuoren. Tarkoituksena oli open kertomalla tai lasten keksimällä tavalla kuljettaa muna tietyn matkan ja tuoda se seuraavalle. Mikäli muna tippui maahan, se piti nostaa ja jatkaa kuljettamista paikasta, johon se oli pudonnut.

imageimage

Munan piilotus

Munan piilotus oli koodausleikki, jossa toimimme pareittain. Toinen pareista meni seinää vasten silmät suljettuina ja toinen piilotti yllätysmunan kuoren. Tämän jälkeen piilottajan oli koodattava parinsa kätkemänsä munan luokse robottimaisilla käskyillä, esim. ”Mene neljä askelta eteenpäin”, ”Käänny oikealle”.

Tipu, kukko ja kanat

Tässä leikissä valitsimme ensin yhden tipun ja yhden kukon. Muut leikkijät menivät käsi kädessä pareittain kanoiksi ympäri salia. Sitten kukko alkoi ottaa tipua kiinni. Tipu saattoi mennä kuitenkin turvaan jonkun kanaparin luo, jolloin se kana, jolle se käänsi selkänsä muuttui tipuksi. Jos kukko sai tipun kiinni, vaihtuivat roolit.

image

3. Suuri munan metsästys tikkutiistaina

Yhdessä ykkösten kanssa matkasimme koulun saliin suureen munan metsästykseen. Kyse oli suunnistuksen, bingon ja aarteenetsintä -leikin sekoituksesta, jonka tavoitteena oli saada selville koodinasana. Koodisanan avulla taas löysimme kadonneet suklaamunat.

image image

Leikki aloitettiin muodostamalla etsintäryhmät. Jokaiseen ryhmään tuli sekä ykkösluokkalaisia että eskareita. Ryhmät saivat ison bingoruudukon, jossa oli pääsiäiseen liittyviä kuvia, johon piti etsiä ympäri salia piilotetut oikeat sanat. Ruudukon toisella puolella taas oli numeroruudukko, johon kirjoitettiin jokaisen kuvakortin vierestä löytyvä kirjain.

image image

Salissa alkoikin hirmuinen tohina, kun ryhmät lähtivät yhdessä etsimään kirjainvihjeitä ja pääsiäiseen liittyviä sanoja… Hienosti kaikki onnistuivat etsinnöissään ja palkkioksi saimme suun makeaksi suklaamunista, NAM!

image

4. Kana kot kellokeskiviikkona – K

Kellokeskiviikkona kana sanoi kot ja lähti kertomaan kuninkaalle, että taivas on putoamassa. Tämä englantilainen satu johdatteli meidät sopivasti K-kirjaimen pariin. Sadussa Kana Kot eläinystävineen matkaa siis kuninkaan luo, kunnes viekas kettu johdattaa ilkeästi koko lintu joukon kotiluolassaan olevaan kuoppaan. Henkihän siinä meni kaikilta paitsi Kanalta, joka juoksi nopeasti takaisin kotiin ja kuningas ei saanut koskaan tietää, että taivas on putoamassa… sadun löydät mm. Hanhiemon satuaarre -kirjasta.

121px-Hanhiemon_satuaarre

K-kirjaimeen lähdimme tutustumaan Kanat ja kettu -leikillä, jossa valitsimme ensin ketun, joka lähti ottamaan lapsia kiinni. Mikäli kettu sai leikkijän kiinni, tämä muuttui kanaksi, joka liikkui kyykyssä kanamaisesti ja toisteli K-äännettä. Valitsimme myös kukon, joka saattoi kosketuksellaan muuttaa kanan taas lapseksi. Leikkijät liikkuivat eri tavoin, esim. kinkaten tai tasajalkaa hyppimällä.

Toisena K-kirjaimeen johdattelevaa leikkiä leikimme taskullisella jättinopalla. Nopan taskuihin oli laitettu K-kirjaimella alkavia tavuja. Heitimme noppaa vuorotellen ja jokainen yritti keksiä tavulla alkavan sanan. Kaikki sanat kerättiin taululle.

image

Seuraavaksi lähdimme pysäkkityöskentelyn kautta tutustumaan lisää K-kirjaimeen…

Kirjaimen piirtäminen

Molla ABC -peli oli edelleen ahkerassa käytössä, kun harjoittelimme K-kirjaimen muotoa. Lisäksi piirsimme K:ta suureen kokoon voimapaperille ja liitutaululle.

image

Äänteet, tavut ja sanat

Tällä kertaa tutustuimme K-kirjaimeen ja kertasimme aiemmin opittuja kirjaimia erilaisia pelejä pelaten. Muna-curlingissa pelattiin pareittain vastakkain. Matot merkkasivat maalialuita, joissa oli kirjaimia. Curlingia pelasimme tennispalloilla, jotka piti saada vieritettyä tarkasti jonkin kirjainmaton päälle. Mikäli tiesi kirjainta vastaavan äänteen tai yhden munan ja jos keksi kyseisellä kirjaimella alkavan sanan sai toisen pisteen.

image

Riko muna -pelissä oli yllätysmunan kuorien sisään piilotettu kirjaimia, joista muodostui K-kirjaimella alkava sana. Kun sai sanan selville, niin se tuli vielä kirjoittaa monisteeseen oikeaan kohtaan.

image

Ristinollaa pelattiin sanoilla, tavuilla tai äänteillä. Pelialustana toimi 3×3 ruudukko, jossa oli joko eri kirjaimia, K-kirjaimella alkavia tavuja tai K-kirjaimella alkavia sanoja. Pari valitsi tasolleen sopivan alustan ja mikäli tunnisti tai osasi lukea ruudussa olevan äänteen, tavun tai sanan sai laittaa pelikiekon sen päälle. Voittaja oli se pelaaja, joka sai suoran joko vaakaan, pystyyn tai vinottain.

image

4. Ylös Jerusalemiin kiirastorstaina

risti

Kiirastorstaina matkasimme ylös Jerusalemiin yhdessä koululaisten kanssa. Perinteinen pääsiäisvaellus oli tällä kertaa rakennettu perinteiseksi näytelmäksi koulumme saliin. Pienimmille katsojille pääsiäisen tapahtumissa riitti ihmeteltävää, mutta hienosti me eskarilaisetkin jatkoimme kuunnella ja katsella kertomusta. Alla oleva kuva on Lappeenranna ev. lut. seurakuntien sivuilta…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ylös Jerusalemiin on Lauritsalan seurakunnan näytelmä, jossa avataan 2000 vuoden takaisen pääsiäisviikon tapahtumia. Ääneen pääsevät tapahtumia todistaneet ja niihin vaikuttaneet ihmiset. Itse Jeesusta näytelmässä ei kuitenkaan näy, vaan Hänen tarinaansa tarkastellaan aikalaisten ja silminnäkijöiden näkökulmasta. Tästä pääset Lappeenrannan ev. lut. seurakuntien sivuille: http://www.lappeenrannanseurakunnat.fi

5. Pitkäperjantai, lankalauantai, 1. ja 2. pääsiäispäivä lomaa!

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

Hyvää Pääsiäistä!

25.3.2016 Blogin Virallinen Maskotti, Yleinen

300757_591183197559954_308184220_n

”I need your clothes, your boots and your motorcycle”

Pitkäperjantain paino ja mitat

25.3.2016 Yleinen

Punnitsin ja mittailin itseni omaksi iloksi tänään. Liikkumattomuus näkyy mitoissa, mutta olen tyytyväinen pudotukseen, vaikken ole Cambaillut hetkeen.

Tsekatkaa »

paasiaisasetelma23032016_tuunattu

Pääsiäisen jälkeen

7.4.2015 Yleinen

veistos

Tämä veistos on Martin Hudacekin tekemä ja nimeltään Memorial for unborn children. Näin tämän kuvan ensimmäisen kerran Simpukan keskustelupalstalla. Silloin taisin vielä olla onnellisesti raskaana, mutta jotenkin tämä kosketti syvältä jo silloin ja myöhemmin se on saanut vielä toisenlaisen merkityksen omassa elämässäni. Itselleni tämä kuvasti alkuun niitä tuskia mitä hedelmöityshoitojen aikaan olin käynyt läpi. Sitä pettymystä ja surua epäonnistumisesta. Nyt tämä kuvastaa enemmän sitä surua ja ikävää omaa lasta kohtaan, joka varmasti yrittää enkelinä lohduttaa itkevää ja ikävöivää äitiään

En ole mitenkään uskonnollinen ihminen, joten pääsiäinen ei merkitse minulle mitenkään erityisen paljon. En laittanut rairuohoa, en pääsiäiskoristeita enkä ostanut yhtä ainutta suklaamunaa. Talvella varasimme puolisoni veljen ja hänen tyttöystävänsä kanssa reissun Tallinnaan. Silloin varatessa sen piti olla erilainen reissu mitä se nyt sitten todellisuudessa oli. No, selvisin kuitenkin ja meillä oli  kaikesta huolimatta  kiva matka, rentouttava. Sydäntä riipaisi muutamat ihanat vauvan vaatteet mitkä tuli vastaan, joita en sitten voinut ostaa. Tuhlasin sitten ne rahat ostaen tädin ”pikku teinille” tosi mageet Hello Kitty tennarit, korkealla varrella ja vilkkuvaloilla. :D

Löysin muuten kirjastosta hyvän kirjan, Kuvittelenko, vai kuoliko jotain? Kirja sisältää 25 tositarinaa raskauden keskeytyksestä. Itkuhan siinä tulee kun kirjaa lukee, mutta on jälleen kerran helpottavaa huomata, että en ole yksin niiden tunteiden ja ajatusten kanssa jota tämä kaikki on minussa aiheuttanut. Nämä tunteet ovat siis ihan normaaleja tässä tilanteessa. Huomaan sen, että välillä kaipaisin ihan konkreettisesti toista ihmistä kenen kanssa voisin asiasta puhua ja joka olisi kokenut saman. On helppoa kirjoittaa asioista toisten kanssa, mutta syvemmälle omiin tunteisiin pääsee puhuessa. Olenkin miettinyt pariin kertaan, että olisiko minusta Simpukan vertaisryhmän vetäjäksi. Täällä meidän kulmilla ei moista ryhmää ole, lähin taitaa olla noin 80km päässä. Voisi olla kiva kohdata muita samassa tilanteessa olevia. Täytyisi ehkä ottaa selvää asiasta. Siitä voisi olla hyötyä mikäli koulun ovet aukeavat minulle syksyllä. Mutta jään pohtimaan tilannetta.

 

Talvi-, kevät- ja pääsiäiskivaa!

2.4.2015 Yleinen

Sateenkaaressa on talven ja kevään aikana toimittu muutamien kokonaisuuksien parissa. Pajatehtävissä lapset työskentelivät musiikin, kuviksen ja teatterin keinoin, talvisin ja keväisin teemoin. Pääsiäisen lähestyessä toimintapisteillä istuttettin ja koristeltiin pääsiäisruohot sekä musisoitiin. Pääsiäisviikolla järjestimme yhdessä monenlaista pääsiäiseen liittyvää ohjelmaa. Lapset pääsivät viikon aikana mm. kirkko- ja eväsretkille sekä etsimään kadonneita pääsiäismunia. Pajatoimintaan käytimme aikaa noin 3×60 minuuttia eli kolmen päivän toiminta-ajan, Toimintapisteisiin kului noin 3×20 minuuttia ja pääsiäsviikolla jokaiselle toiminnalle oli varattu koko päivä aikaa.

1. Musisointi

Sateenkaarelaiset musisoivat ensin talvisissa tunnelmissa ja sitten hieman keväisimmissä. Talvisista lauluista tutuiksi tulivat mm. ”Rati-riti-ralla”, ”Koska luistellaan”, ”Lumiukot ketjussa kulkee” ja ”Hienot, kauniit hiutaleet”. Useisiin lauluihin liittyi myös leikki, joka opettajan avustuksella opeteltiin laulun melodian ja sanojen ohella.

hienot kauniit1

hienot kauniit2

rati riti

Keväinen musisointi piti sisällään laulua ja rytmittelyä. Käytössä oli oman kehon soittimet ja rytmikapulat. Aloitimme viikonpäivärytmillä: MA-TI-KE-TO-PE-LA-SU lausuen ja samalla kehonsoittimia soittaen. MA kohdalle kädet yhdeen taputus, TI kohdalla olkapäähän taputus, KE kohdalla toiseen olkapäähän, TO aikana reiteen taputus, PE aikana toiseen reitiin, LA kohdalla tömistys toisella jalalla ja SU toisella. Tämä harjoiteltiin hitaasti ja nopeasti. Rytmikapulailla käytiin ensin läpi perusasioita – miten soitetaan, milloin soitetaan ja mikä on tauko. Tämän jälkeen soitimme peruskomppia eli -sykettä tämän hiiri lorun taustalla:

”Hikkori tikkori toikki

hiiri kelloon loikki.

Kello meni poikki

ja hiiri pois loikki,

hikkori, tikkori toikki.”

Muutaman toiston jälkeen yhtäaikainen perussykkeen soittaminen onnistui hienosti, joten siirryimme TAA- ja TI-TI-rytmien harjoitteluun. Tämä kävi kätevästi soittaen ja lausuen ”Aurinkolaulua”. Pääsiäisteeman mukaan loruilimme Hannele Huovin Ihme juttu!-kirjasta ”Virvon varvon” -lorua ja lauloimme ”Aika monta noitaa” -biisiä.

ihmekansi

”Virvon varvon sinut täällä,

kevätpajun oksan päällä

kiedon valonsäteisiin,

käärin tuulta purjeisiin.

Tunteet suorin siloiseksi,

mielen kampaan iloiseksi.

Koko vuoden että jaksat,

– hymylläsi palkan maksat!”

Kevään merkkejä keksimme ”Pohjolan kevät” -laulua laulaessa. Loppulauluna lauloimme yhdessä ”Väriarvoituksia” -laulun neljä ensimmäistä säkeistöä.

aurinkolauluväriarvoituksiapohjolan kevät

2. Taide ja teatteri

Kevättalvisena teatteriesityksenä tutustuimme ”Kolme pukkia” -näytelmään. Lähes kaikille tuttu kansansatu taipui tällä kertaa nukketeatteriksi. Aluksi opettaja esitti lapsille ”miniteatterissa” sadun ja lapset olivat yleisönä. Esityksen jälkeen kuuntelimme ja lauloimme ”Kolme pukkia” -laulun.

Tämän jälkeen lapset saivat toimia teatterissa itse. Jokaisesta pienryhmästä löytyi innokkaita nukkien liikuttelijoita, alkusoiton soittajia ja jopa kertojia. Yleensä kuitenkin opettaja sai olla kertojan roolissa. Satua esittettiin yleensä monta kertaa ja aina se peikko sai ansioinsa mukaan…

maaliskuu alkupuoli 034maaliskuu alkupuoli 032image

Talvi-teemaan kuului myös taidetta ja kädentaitoja. Lapset saivat työskennellä ”Talvikylässä lämmitetään” -aiheen parissa. Tämän teoksen materiaaleihin kuuluivat kartongit, paperit, liidut, piirrustushiilet ja vanhat tapetit. Aluksi keskustelimme talojen lämmittämisestä, kuten takoista ja puukiukaista. Tämän jälkeen lapset leikkasivat vanhoista tapeteista taloja ja repivät sanomalehdestä pilviä. Nämä liimattiin paperille ja lisättiin savupiiput ja savut piirrustushiilellä. Työt viimeisteltiin väriliiduilla. Tässä Sateenkaarelaiset työntouhussa:

helmikuun alku 001

Kevään edetessä ja pääsiäisen lähestyessä lapset saivat istuttaa omat pääsiäisruohonsa. Tänä vuonna läpinäkyvään kertakäyttömukiin laitettiin multaa, siemeniä ja vettä. Muki koristeltiin pupun korvilla ja silmillä, jotka leikattiin kankaasta. Sen jälkeen vain valoa, kastelua ja kasvun ihmeen odottelua… Lisäksi askartelimme nukkuvat pääsiäistiput puolikkaista massapalloista, kartongista ja höyhenistä. Alla valmiit ruohokipot ja tiput työnalla:

imagehuhtikuun alku 062

3. Liikunta ja retkeily

Noita oli piilottanut Sateenkaarelaisten pääsiäismunat, joten kätköpaikka oli selvitettävä. Noita oli jättänyt valokuva- ja kirjainvihjeitä suklaamunien piilopaikasta. Niinpä lapset pääsivät pareittain selvittämään mysteeriä valokuvasuunnistaen. Ympäri päiväkotia otettujen valokuvien avulla löytyi kirjain ja kirjaimista muodostui sana eli munien piilopaikka, joka oli vanha noidan kahvipannu. Lapset rakastavat kätkemisleikkejä, joten intoa riitti vaikka muille jakaa. Palkkioksi aarteen löytymisestä lapset saivat suklaamunan… nam, nam!

huhtikuun alku 044huhtikuun alku 046imageimage

Pääsiäisen lähestyessä kävimme myös retkellä Lauritsalan kirkossa, jossa tapasimme mm. kirkon rotan, kuuntelimme ja katselimme tarinaa pääsiäisen tapahtumista sekä lauloimme. Paikalla oli myös paljon muita lapsia ja perheitä. Täältä löydät lisää tietoa Lauritsalan kirkosta: http://www.lappeenrannanseurakunnat.fi/lauritsala/lauritsalan_kirkko/

Kävely- ja eväsretken teimme Peltolan koulun pihalle, jossa luvassa oli kiipeilytehtäviä, pelejä ja eväiden syöntiä :)

huhtikuun alku 038huhtikuun alku 054huhtikuun alku 056

Glad påsk! :) Ja muista osallistua arvontaan.

2.4.2015 Yleinen

Meidän pääsiäinen on tänä vuonna täynnä kukkia, suklaamunia, ulkoilua, rentoutumista ja yhdessäoloa. Ja taidanpa leipoa kääretorttukakunkin. Ensimmäistä kertaa tädiksi tuleminen on kuitenkin tämän pääsiäisen ehdoton kohokohta! Lapsuuden pääsiäismuistoista päällimmäisenä on äidin piilottamat korit täynnä pääsiäiskarkkeja. Se oli niin jännittävää, että sinä aamuna olin sisarusteni kanssa hereillä jo kukonlaulun aikaan. Oltiin niin intoa piukassa, että taidettiin nukkua toinen silmä auki ja korvat höröllään. Pääsiäiseen kuului aina myös seinälle laitettava tipujuliste, ihana pöytäliina keittiön pöydällä ja rairuoho. Ja arvatkaapas, kuinka monta kertaa rairuohossa olevat tiput vaihtoivat paikkaansa, kun seitsemän tahmaista käsiparia kävi niitä vähän väliä hypistelemässä!

saku

Äidin Saku-kissa vahtimassa ruohoaan <3

kollaasi1

Luontokuvia tältä aamulta: sammal ja tulppaani iloitsevat keväästä

kynttilä_karkit

Iloista pääsiäistä kaikille!

Aiempina vuosina en ole ymmärtänyt lainkaan, mitä hienoa on perunanarsississa. Hyvänen aika, sehän näyttää niin harvaltakin! Tänä pääsiäisenä se nousi kuitenkin kukista ylitse muiden. Ja mielestäni perunanarsissin kauneus onkin juuri sen yksinkertaisuudessa. Ei turhia lehtiä ja siksi sen kauniit kukat pääsevätkin kauniisti esille. Ja se tuoksu… niiiiin huumaava!

perunanarsissi_lintu

Perunanarsissi – Narcissus ’Bridal Crown’

perunanarsissi_kukkaMuokkasin saksilla narsissin muoviruukkua niin, että se mahtui pitsiruukkuun. Lisäsin sammalta pinnalle ja valmis! Kokonaisuus on pelkistetyn kaunis ja purkin pitsinen reuna kruunaa perunanarsissin söpöyden.

perunanarsissi1

Perunanarsissin nuppu se sieltä kurkistelee <3

kissus1tulilatva1Tähän keraamiseen  ruukkuun istutin kääpiökissuksen ja ihanan persikanvärisen tulilatvan. Istutus kestää vielä pitkään pääsiäisen jälkeenkin ja tulilatvan kukittua siirrän kissuksen ruukkuun, missä on reikä pohjassa. Reikä helpottaa kastelua, kun vesi ei jää ”makaamaan” ruukkuun ja sopii siksi hyvin viherkasville. Toinen vaihtoehto on altakasteluruukku.

Koristeina valkoista sisalia multaa peittämässä, koivun tuohipaloja, persikanpunaista pitsinauhaa ja puinen sydän. Sydän on kirpputorilöytö. Alunperin se oli tummanvihreä ja niitä roikkui useampi juuttinarussa. Sydämet tuunattiin valkoisella maalilla. Koska sydänketjulle ei ole löytynyt vielä sopivaa paikkaa, pääsi yksi onnekas sydän tähän keväiseen istutukseen pitsirusetin seuraksi.

kääpiökissus_tulilatva

kääpiökissus_lehti

Kääpiökissus – Cissus striata

tuohi

Tulilatvan kukat vielä nupussa, mutta aukeavat kyllä tuota pikaa.

Kääpiökissus on siis köynnöskasvi, joka viihtyy suorassa auringonpaisteessa ja puolivarjossa. Multa saa kuivahtaa kastelujen välillä kevyesti, mutta ei kokonaan eli se vaatii säännöllisen kastelun. Lannoitus keväästä syksyyn niin kuin muillakin viherkasveilla. Sen oksille saattaa ilmestyä loppukesästä kellertävänvihreitä pieniä kukkia, joiden tilalle alkaa kehittyä myöhemmin mustia marjoja. Katsotaan, miten onnistun sen kasvatuksessa.

Pääsiäisterveisin,

Saara

P.S. Muista osallistua arvontaan edellisen artikkelin puolella! :) Pääset sinne klikkaamalla tästä.

Pääsiäinen

2.4.2015 Yleinen

Pääsiäinen on minulle itselleni sellaista hiljentymisen ja rauhoittumisen aikaa. Tällä kertaa se on sitä oikein todella, kun olen ollut pienessä kuumeessa ja flunssassa. Vähän alkaa tauti jo hellittämään, mutta on olo edelleen aika heikko, mutta kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu. Laita tähän miten kamerani näkee pääsiäisen. Hyvää pääsiäistä kaikille!

IMG_2598 IMG_2612 IMG_2617 IMG_2654 IMG_2593

Arvonta ja pääsiäisvalmisteluja!

30.3.2015 Yleinen

Heipsulivei! Muutaman päivän hiljaiselon jälkeen täällä ollaan taas!

Löysin todellisen kultakimpaleen aamulenkillä, nimittäin maahan pudonneen tuulenpesän. Varsinkin näin pääsiäisen aikaan sellaisesta saa kivan sisustuselementin. No, Hilkka hoksasi sen myös ja ehti sen luo ennen minua, pyllähti sen päälle ja tuoksutti omilla hajuillaan. Jäi se aarre sitten noukkimatta.

Sunnuntaina oli virpomispäivä, lasten palkkapäivä! ”…vitsa sulle, palkka mulle!” Askartelin itse virpomisoksat koska jotenkin aavistin, että pienet virpojat eivät löydä meille, tänne kerrostalon uumeniin. Miekkoseni laittoi multaan rairuohon siemenet. Kyllä siinä pienet keskustelut käytiin siitä, miten rairuohoa oikein kylvetään. Hauskoja ovat nuo arjen pienet erimielisyydet. :P Ensimmäiset rairuohot sieltä jo kurkistelevat mullasta.

tipuoksat

Huoneenlämmössä oksiin ilmestyy nopeasti kauniin keväiset lehdet!

lasilintu

Alkuperäiset, kultaiset kiinnitysnauhat vaihtuivat pitsiin <3

Tykkään pitää kynttilöitä esillä ympäri vuoden. Välillä vaihtelen niitä eri värisiin niin, että sopivat vuodenaikoihin ja erilaisiin juhlahetkiin.

kynttilät

Pääsiäistunnelmaa kimpussa! Miten tuo keltainen näyttääkään niin kauniilta aina pääsiäisenä, vaikka muuten se ei kuulu lempiväreihini.
pääsiäiskimppu

Muistatko edellisen artikkelin DECO-kukat? Niistä syntyi lopulta tällainen kokonaisuus! Ja yllätys yllätys, DECO-massaa on lisää kaapissa odottamassa. :)decokranssi1

decokranssi2

decokranssi3decokranssi6

decokranssi4

 Oikein rentouttavaa ja iloista pääsiäisen aikaa kaikille! ♥ Muistakaa syödä paljon suklaamunia!

~Saara~

Voit osallistua arvontaan äänestämällä mielestäsi kauneinta alla olevaa kuvaa.

arvontakuvat

Klikkaa kuva suuremmaksi

 

1. Yhden arvan saat lisäämällä mieleistäsi kuvaa vastaavan numeron tämän artikkelin kommentteihin. (Artikkelin alkuosassa, otsikon alla oleva pikkuriikkinen puhekuplapainike)

2. Kaksi arpaa saat tykkäämällä blogin Facebook-sivusta  (+ äänestämällä kuvaa).

3. Kolme arpaa saat jakamalla tämän artikkelin omalla Facebook-sivullasi (+ äänestämällä kuvaa ja tykkäämällä blogin Facebook-sivusta). Klikkaa tämän artikkelin lopussa olevaa Facebook-kuvaketta.

Laita kommenttiisi maininta, kuinka monella arvalla osallistut. Voit osallistua arvontaan su 5.4. asti. Ilmoitan molemmat voittajat blogissani maanantaiaamuna 6.4. 

Ensimmäisenä palkintona on ihana peltipurkki ja muffinssivuoat. Leivo muffinsseja, laita osa pakkaseen vierasvaraksi ja muutama säilöön tähän purkkiin omia herkutteluhetkiä varten.

arpajaiset

Ja toisena palkintona suloinen sydänkoriste.arpajaiset

Pimenevät, syksyiset illat ja talvi ovat aikaa, jolloin saatan kaivautua sohvan nurkkaan lueskelemaan. Useimmiten luen lehtiä koska kirjan lukemiseen minulla ei riitä kärsivällisyyttä tai ainakaan en pääse ensimmäistä 20 sivua pidemmälle. Värikkään houkuttelevat kuvat vetävät aina puoleensa. Lehtijutut valitsen useimmiten kiinnostavan otsikon tai mielenkiintoisen kuvan perusteella. Helpoiten pääsee perille lehtiartikkelin sanomasta, kun hyppii tekstissä ja lukee sieltä täältä. Säästää aikaa, olen kokeillut! Ja useimmiten hyvät kuvat kertovat puolet tarinasta.

Keväällä taas saan niin paljon energiaa auringonpaisteesta, että unohdan lehtienkin lukemisen lähes täysin. On niin paljon muuta tekemistä ja ulkonakin on kiva vaikka olla vaan ja häärätä kukkapenkissä. Siksi alkuperäinen suunnitelma eli kirjapalkinto sai luvan odottaa syksyä.

Onnea arvontaan!

Höyhenenkevyt

23.3.2015 Yleinen

Muistatko aiemmista artikkeleistani tämän kranssin narsisseilla koristeltuna? Kurkkaa täältä jos on päässyt unohtumaan.

Tadaa! Nyt se näyttää tältä:

kranssi

Höyhenet, tipu ja rusetti – siinä tämän kranssin koristelu

Pääsiäinen kestää vain vähän aikaa, joten sen kestoa voi hyvin itse pidentää koristeilla. Jos ei halua pääsiäistä vielä sisätiloihin, voihan ulko-oven tai kuistin jo koristella. Meillä kranssi koristaa ovessa rappukäytävää.

Löysin linnun alehintaan ja mielestäni se oli veikeä kaveri, joka oli pakko saada mukaan. Sen kaveri löytää paikkansa ehkä rairuohosta, jota saakin alkaa istuttelemaan ihan pian.

tipu

tipu

kranssi

Höyhenenkevyt <3

Kaikki koristeet on kiinnitetty kuumaliimalla, jotta pysyvät paikallaan kovemmassakin tuulessa. Saat kranssista omannäköisen, kun vaihdat höyhenien väriä tai lisäät muita koristeita linnun ja rusetin tilalle. Pelkät höyhenetkin riittävät koristeluksi. Tai voit lisätä kranssipohjaan, kranssin yläosaan keskelle isohkon rusetin, jolloin korostuvat kranssin luonnonmateriaalit. Lopputulos on tällöin pelkistetyn kaunis ja rusetin väriä vaihtamalla kranssia voi käyttää vaikka ympäri vuoden.

 Pääsiäistä odotellessa!

~Saara~

Pääsiäisen Amerikkalaiset suklaa muffinssit

21.3.2015 Kaikki

 

 

Nämä erittäin suklaiset ja helpot muffinssit  voit  halutessasi syödä sellaisenaan, kuorruttaa  suklaakreemillä  ja koristella suklaamunilla. Gluteenittomina!


Voit halutessasi laittaa muffinsseeihin myös hieman pähkinää!

Lue artikkeli kokonaan →