Selaat arkistoa kohteelle pää.

Käsitöitä

14.12.2016 Yleinen

 

Hei olen Swaggerman ja kerron nukkeprojektista, joka on ollut pitkään työn alla.  Kerron toisestakin projektista alempana (tässä ylempänä kerron nukkeprojektista joka on ollut työn alla lähes alkuvuodesta asti) ja se on pitkä projekti mutta alanpa kertoa työstä. Työssä on ollut välillä vaikeita vaiheita, mutta pääosin työ aika helppo . Meillä on käsitöitä kaksi tuntia keskiviikoisin ja silloin otan kuvat mutta ne eivät välttämättä tule blogiin silloin. Laitan tänne blogiin kuvia 31.5.2017 asti, koska sen viimeinen keskiviikko koulussa. Työ on käsinukke ja jokaisen pitää tehdä se. Työssä on monia vaiheta. Alusta, suunnittelu, vaatteet, pää, neulominen jne. Pään me teimme tyhjästä vessapaperirullasta ja teipistä.

(Clikkaa kuvasta niin näet sen isompana)

Kuvat alhaalla.

Kerron nyt pään vaihteista:

Ensin leikkasimme vessapaperirullasta kaulan. Teimme sen tiukaksi jotta se pysyisi sormissa paremmin. Sen jälkeen teippasimme sen yhtenäiseksi.

Sitten aloimme tehdä pään muotoa lehdistä ja teipistä. Teimme sen muotoisen kuin halusimme ja teippasimme niin niin se pysyi hyvin muodossa ja kaulassa kiinni. Jokaisen päästä tuli omanlainen.

Lopuksi kipsasimme pään, jotta päästä tulisi kova ja sen voisi maalata.

Tässä pään tekovaiheet taisivatkin olla. Tämän jälkeen aloimme tekemään mm. vaatteita käsitöissä.

Teimme ensin muodon vaatteelle. Sen jälkeen laitoimme kankaan kaksinkertaisesti suunnitelman alle ja näin saimme kaksi palaa. Sen jälkeen jotkut jotka olivat muita pidemmälle pääsivät tekemään alustaa tälle käsinukelle.

Seuraavaksi ajelimme vaatteet siksakilla (eli huolittelulla, jolla kankaat eivät purkaudu) ja sen jälkeen ompelimme taskun suoralla ompelulla. Tämä pitää kankaat kiinni.

Seuraavana vuorossa oli päärmeen tekeminen. Päärmeeseen laitettaisiin myöhemmin kuminauha ja se kiristettäisiin jotta vaate pysyisi halutussa kohdassa. Lopulta ompelimme molemmat kankaat yhteen suoralla ompelulla.

Alasauma ommeltiin sen jälkeen kun kankaat olivat yhdessä. Minulla meni alasauma ensin pieleen joten jouduin ratkomaan sen ja ompelemaan uudestaan. Sen jälkeen alkoi neulominen.

Annan arvosanan työn tekemisen mukavuudelle tässä kohdassa: arvosana noin 8 puoli kun työ on välillä rasittavaa, erityisesti kun jouduin ratkomaan työtä välillä. Mutta muuten työn tekeminen oli melko kivaa.

Neulomisen aloittamiseen meni aika kauan kun jonotimme opettajaa. Aloittaminen meni tunnin loppuvaiheille, joten päätimme jatkaa seuraavalla tunnilla. Neulominen koulussa ei ole kovin mukavaa, mutta se kulutti ihan hyvin tuntia. Arvosana neulomiselle noin 9 puoli kun se onnistui ihan hyvin.

Neulomisen jälkeen kuminauha piti laittaa päärmeeseen niin, että se pysyi ylhäällä. Tämän jälkeen neulomisen sai sommitella mielensä mukaan työhön. Tämä käsityö taitaa olla vihdoin valmis.

Seuraavaksi kuvia työn eri vaiheista:

Ompelen alasaumaa.

 

Näissä olen maalannut nuken alustan. Annan sen kuivua vähän aikaa.

 

Tässä oli yksi suunnitelma jonka meinasin tehdä käsinuken alustaksi. Oudon näköinen kyllä mutta olisi saattanut olla hyväkin.

 

Alasauma meni huonosti ja juoduin purkamaan ja ompelemaan sen uudestaan.

Tämä kuva on edestäpäin valmiista työstä.

 

Nyt kerron muovin taivutuksesta joka on toinen projekti josta kerroin ylhäällä. Ensimmäisenä piti tehdä kaava jonka muotoisen työstä tulee. Minä valitsin neliön ja samoin kaverini jonka nimeä  en mainitse. Sitten opettajemme jonkun laitteen joka lämpenee päälle ja laittoimme muoviin merkit ja siitä kohti lämpimään kohtaan niin vähän ajan päästä muovi taipui. Kaverini ja minä saimme meilkein taivutettua työn seuraavaan vaiheeseen mutta tunti loppui ja aloimme siivota. Viikon päästä samaan aikaan emme päässeet kaverini kanssa taivuttamaan kun piti hoitaa muuta käsinukkeen liittyviä asioita. Sen viikon jälkeen pääsimme vihdoin kaverini kanssa tekemään taas taivutusta. Tällä kertaa saimme tehtyä työn loppuun ja sitte alkoi alustan suunnittelu johon laittaisimmme  muovin taivutuksen. Ensimmmäinen yritykseni meni pieleen kun alustasta tuli liian pieni jaa sen jälkeen tuli hyvän kokoinen. Opettaja otti suunnitelmani ja laittoi sen vanerille jonka jälkeen leikkasi siitä alustan muotoisen mutta lopuksi jouduin  vielä itse tekemään vanerista oikean muotoisen jollain leikkuu koneella. Aloimme jäljentää paperille sunniteltua kaavaa vanerille jotta siitä tulisi aika saman näköinen. Minä sain vasta laitettua reunat taivutuksen ympärille liimattua ja muuta en ehtinyt tehdä kun tunti loppui ja aloimme siivota.

Tässä on suunnitelma minkälaisen tein. Kuvassa mittaan neliön ympärysmittaa

Nyt odotan, että muovi lämpenee tarpeeksi jotta voin taivuttaa viimeisen osan kiinni.

Nyt suunnitelmasta tuli hyvän kokoinen.

 

Tässä kuva työstäni vanerilla suunnitelmassa edestäpäin.

Täysillä

18.10.2016 Yleinen

22.1.2011 lauantai klo 23:41
”Olen kuitenkin aina ollut ihminen, joka halua olla ”ääripää”. Joko lyhyet tai pitkät hiukset, joko rohkea tai pelokas. Ei välimuotoja! Haluan olla laiha kunnolla.”

Aikaa on kulunut, mutta minua kiehtoo edelleen ääripäät. Tämä ”ääripäisyys” käsittää minut ihmisenä, mutta koskee myös tapaa jolla lähden mukaan asioihin. Lähden kunnolla tai en lähde ollenkaan. Useimmiten lähden kunnolla, ja siksi minulla oli osan vuosista kiire. Liian kiire. Pidin sillä itseäni kasassa. Mitä enemmän tein ja mitä enemmän minulla oli projekteja, sitä vähemmän minun tarvitsi olla kahden kesken sairauden ja sen tuomien ajatuksien ja sekalaisten tunteiden kanssa. Keräsin itselleni lisää ja lisää tekemistä: koulu, teatteri, bändit, kesätyö näyttelijänä Muumimaailmassa… Tekemistä oli paljon, ja halusin tehdä kaiken sen täysillä.

Näiden niin sanottujen aktiivivuosien loppupuolella tiesin selvästi vältteleväni tosiasioiden kohtaamista. Ammattilaiset hokivat sitä minulle ja yrittivät hidastaa vauhtia. Kai ne näkivät että aloin olla uupunut. Uupuminen harrastuksista oli minulle kuitenkin paljon mieluisampaa kuin uupuminen sairaudesta. On helppoa olla jälkiviisas, ja se saa minut jälleen ajattelemaan, olisinko lyhentänyt sairastamisaikaani jos olisin tajunnut heti keskittyä olennaiseen: kohtaamaan ne asiat mitä niin kovasti juoksin karkuun haalimalla uusia projekteja.

Olisi väärin sanoa, että en nauttinut kaikista projekteistani. Teatteri ja musiikki toivat minulle elämäniloa, vaikka tiesinkin, että en tehnyt niitä vain nauttiakseni niistä. Vaikka henkisesti sain kaikesta minua työllistävästä paikoitellen jopa lisää voimaa, uuvutti liika työ minua fyysisesti. Se ilmeni alituisena sairasteluna. Olin toistuvasti milloin tavallisessa flunssassa, ja milloin taas vakavampien infektioiden kourissa. Jatkuva sairastelu oli täten myös suuri lisätaakka: näytöksistä ja keikoista oli suoriuduttava kipeänäkin. Vastustuskykyni luultavasti romuttui juuri näiden vuosien aikana, sillä kärsin yhä edelleen tiuhaan toistuvasta sairastelusta. Vielä tänäkin päivänä keikalle sairaana meneminen on minulle jopa vaarallisen helppoa, niin monta kertaa olen sen tehnyt.

18.4.2013, Torstai klo 20:42
”Inhoan olla heikko, ja uskon että tahdonvoimalla pystyy kyllä treenaamaan kipeänäkin vaikka tiedän että se ei ole fiksua. Tavallaan haluan vain näyttää itselleni ja muille etten ole se heikko joka kaatuu joka taudista… Sain taivutella iskän melkein kirveellä viemään minut treeneihin ja lupasin vain istua siellä vaikka tiesin että näin ei tule käymään. Viimeistään kun astuin sisään ovesta saliin jossa treenaamme, niin päätin että muille olen terve.”

14.5.2013, Torstai klo 21:34
”Hauska muumikesä on edessä mutta tottapuhuen tällä hetkellä ajatus tuntuu enemmän uuvuttavalta kuin ihanalta seikkailulta… Mistä erottaa sen, että tarvitsee lomaa, ja sen että vain alitajuisesti haluaa laiskotella? Pelkään jälkimmäistä, inhoan laiskottelua enkä osaa sitä. En halua osata. Mutta tämä väsymys…”

Päivien läpi juoksemista kesti kauan, mutta tiesin kyllä että sellainen ei voisi jatkua ikuisuuteen. Asiat on kohdattava. Lisäksi ihminen todella väsyy. Kiirevuosieni jälkeen alkoivatkin pitkät uupumuksen ajat, joista kirjoitan myöhemmin lisää. Nyt elämässäni on kuitenkin alkanut muutoksen vuosi, ja ääripää -ihmisenä haluan sen olevan kunnollinen: jos teen jotain, teen sen täysillä. ”Pitkät tai lyhyet hiukset.” Ei välimuotoja, sitähän mieltä olin jo vuonna 2011.

Hiukseni ovat jo vuosia edustaneet pituudellaan ääripäisyyttä. Ne ovat pitkät, mutta voivat huonosti. Ruokavalioni on yksipuolinen ja välivuosipäätöstäni edeltävä stressi saa viemärini tukkeutumaan hiuksistani. Olen aina sanonut että pitkät hiukseni ovat tavaramerkkini. Se ainoa erityinen juttu minussa. Koko elämäni ihmiset ovat hokeneet etten saa milloinkaan leikata pitkiä hiuksiani. Siskoni on ainoa heistä mielipiteellään poikennut ihminen. Hänen mukaansa minun on leikattava ”se ainoa erityinen piirteeni” pois, jotta huomaan että se ei oikeastaan ole ainoa. En ole koskaan todella kuunnellut häntä, mutta nyt fakta kuitenkin on, että minun erityisyyteni on jo 50% viemärissä. Hiukseni lähtevät tupoittain ja tiedän että se on oma vikani. Asunnossani on elintarvikkeisiin asti ulottuva erityinen karvamatto. Pölynimurissani on enemmän hiuksia kuin pölyä.

Ehkä tälle ajatuksista raskaalle päälle tekisi hyvää hieman kevyempi kehys. Minussa on oltava jotakin muutakin erityistä. Niille, jotka ovat kieltäneet minua leikkaamasta: Jos hiuksia haluatte niin tulkaa hakemaan. Peruukillisen saa jos käy 28 neliöisen asuntoni pinnat läpi tarrarullalla, avaa imurin pölypussin ja tutkii viemärin. Toinen samanmoinen tulee tästä mitä on jäljellä. Lupaan siivota vasta kampaajan jälkeen.

Jos aloitan uuden luvun, teen sen täysillä. Tällä kertaa en kuitenkaan tee anorektisia asioita täysillä tai juokse niitä karkuun täysillä. Tällä kertaa kohtaan ne täysillä.

 

”Hiljainen on kylätie” toinen osa

30.3.2015 Kylä vilkastuu, Yleinen

Kauppias Kämäläisen ja vieraana olleen Helmin saunomiset oli saatu päätökseen. Tai jos ei oteta sitä aikaa mikä meni pukuhuoneessa. Pukuhuoneen peräseinällä oli vanha sänky, mitä kauppias ei ollut tohtinut heittää pois. Toisaalta se olikin hyvä  juttu. Nyt pääsi sänky antamaan sitä toista mahdollisuutta nukkumisen lisäksi, miksi koko sänky oli rakennettu. Puinen sänky jos olisi osannut puhua olisi huutanut tuskissaa, ”jalat irtoaa, lopettakaa”.

Sänky kuitenkin kesti tämän suuren hyökkäyksen, ja päätteeksi piti käydä vielä ottamassa pienet pesut päälle. Mutta nyt oli kaikki valmista ja pariskunta lähti saunasta pihalle. Vaan eipä olisi pitänyt tulla yhdessä pelkät pyyhkeet ympärillä ulos. Pihaa kierteli eräs Kuisin-kylän asukas. Ei ehkä ollut ihan soveliasta, että he tulevat tämän miehen eteen pelkät pyyhkeet ympärillä. Ei nämä kylän ihmiset olleet tottuneet sellaiseen elämään, että ilman avioliittoa nyt yhdessä saunassa käytäisiin. Lopulta Korhosen Aarnen silmät tapasivat nämä saunasta palaavan pariskunnan. Aarnen silmät seisahtuivat katsomaan pariskuntaa hetkeksi. Mutta ei hän kerennyt siihen paljonkaan aikaa antamaan. Hänellä oli tärkeämpääkin sanottavaa. ”Onkos sulla sitä juomaa vielä jota kaupassa oli niissä koreissa”. ”Onhan sitä vielä, otatkos monta pulloa”. ”Anna nyt vaikka viisi pulloa vielä”. Kämäläinen laittoi pullot kassiin ja Aarne lähti kävelemään kotiinsa. Niin oli mies saannut pullonsa. Kauppias hymyili, ei tainnut Aarnekaan tietää mitä oli juonnut.

Saunakahvit keitettiin ja puettiin hiukan vaatteita päälle. Kahvia juodessa kertoiltiin maailman menosta, mutta puhuttiin hiukan myöskin heidän suhteesta. Kämäläinen kertoi, että ”Jos sinulla olisi aikaa joskus tulla minua auttamaan tänne kaupalle”. ”Harmittaa kun en ole aikaisemmin saannut suutani auki. Olisihan se ollut kivempaa nuorempana seurustella. Ja kun ei ole tuota perillistäkä joka kauppaa jatkais”. Ensiksi, sanoi Helmi. ”en minä ole mikään vanha. Vasta täytin neljäkymmentävuotta, vaikka ei sitä monikaan usko. Kun ei viitsi istua missään kauneussalongeissa josta helposti saisi naaman puolta nuoremmaksi. Toiseksi, eiköhän se perillinen saannut alkunsa juuri saunassa. Ja kolmanneksi, kyllähän minä sinua tulen auttamaan vaikka joka päivä. Kämäläisen silmät pullistuivat suuriksi, miten suuriksi ne nyt voivat tulla yli viisikymmentävuotiaan ja satakolmekymmen kiloisen silmät voivat tulla. ”Perillinen, hienoa, vieläköhän me keritään se opettamaan tänne tiskin taakse”. Varmasti keritään, ja jos ei keritä, niin sahataan tiskiä hiukan alemmaksi, huomautti Helmi leikillään.

Nyt tuli sellainen hetki, että kauppiaan ihmejuomaa piti maistella. Olihan tämä molempien ihmisten elämässä suuri hetki. Molemmat, niin Helmi ja Kämäläisen Urho olivat löytäneet toisensa vihdoin. Ja mikä parasta oli varmaankin pienikauppias saannut viimein alkunsa.

Jälleen näkyi pihalla liikkuvan vieras pää. Helmi oli vieraan ihmisen taas kävelevän kauppiaan takapihalla. Urhokin tuli ikkunasta katsomaan kuka siellä nyt sitten hiippailee. Sehän on Juurikkalan isäntä, pitää mennä katsomaan mitä hänellä on asiaa. Hetken päästä Urho palasi taas Helmin luo. Aikuisten limskaa siellä haettiin, ovat isot miehet huomanneet sen päähän menevän. Pitää joskus myydä takaoven kautta kun ei oikein tämä kaupanteko aina kannata. Mutta eiköhän se nyt helpota kun ei aukaista enään ovea.

Pariskunta siirtyi sohvalle istumaan. Otettiin mukava asento ja hiukan nojailtiin toisia. Kädet hiljaa silittelivät Helmin käsivarsia. Joku rakkaudenkin sana tai ainakin sinnepäin lennähti hämärää olohuoneeseen. Mutta pariskunnalla oli kuitenkin vakaa tarkoitus hakea niitä sanoja. Mutta kun kaikki tuntui niin oudolta. Ei tässä kylässä mistään rakkauudesta kukaan koskaan puhunut. Jos joku halusi naisen kumppanikseen, kysyttiin vain, että onnistuuko sulta sapuskan teko. Ja niin nuoret saivat toisensa. Urho kuitenkin yritti keksiä helliä sanoja. Kyllä hän jonkusen sanan tiesikin mutta niitä oli vaikea päästää suusta ulos.

Aikuisten limskat oli juotu ja haettiin toiset molemmille. Helmi lupasi vielä yhden juoda mutta sitten ei enää. Pitää kuulemma limskat jättää pois ettei pienikauppias opi aikuisten juomiin. Urholla alkoi taas tuntumaan erikoiselta. Hän ajatteli, että jos mä olin kannissä saunassa, sitten tuli krapula niin nyt taitaa tulla uusi känni. Ei näistä känneistä tiedä kun en koskaan ole juonut sellaisia aineita. Nyt tuntuivat posketkin kuivilta, ehkä pitää ottaa vain pienempiä hörppyjä, tuumaili Urho.

Nyt tuntui tulevan Urhon suusta ulos niitä rakkauuden sanoja. Rakas sanoja hän lykkäsi jokaiseen lauseeseen. Mutta ei Helmi ollut koskaan tälläistä kohtelua saannut sanojen muodossa. Hän pyysikin Urhon lopettamaan nuo erikoiset puheet. Ennemmin puhutaan siitä, että sinun pitää laihua. Ei kai se ole tarkoitus, että kaikki vanhenevat sapuskat pitää sinun syödä tiskistä. Nyt tehdään niin, että annetaan kyläläisille niitä halvemmalla hinnalla. Tulee enemmän myytävää kun saadaan vanhemmastakin tavarasta vielä jotain hintaa. Urhosta tämä kuulosti paremmalta asialta. Välillä hän oli iltaisin niin täyteen että oli oikein paha olla. Hän ajattelikin niin, että Helmi ottaisi kaupan omalle vastuulleen.

Nyt tuntui hyvältä kehitellä kauppaa eteenpäin. Kaupassa olisi tilaa laittaa se vaikka sellaiseksi liikkeeksi josta asiakkaat saisivat itse ottaa mitä tarvitsevat ja kaikki pois lähtiessään joutuisivat tulemaan kassan kautta. Eihän tällä kylällä asiakkaita ole paljonkaan mutta kannattaahan sitä yrittää. Nyt pitäisi vaan tehdä pieniä muutostöitä myymälässä. Tilaa jäisi varmasti vielä uusille tuotteillekkin. Ja kun kyläläiset innostuu aikuisten limskasta niin ostetaan sitä limskaa vähän enemmänkin.

Urhon silmissä alkoi palamaan valo. Helmi oli heittänyt nyt sellaisia asioita ilmoille, että nyt oli päästävä liikkeeseen nopeasti katsomaan kuinka kaikki asiat sinne järjestellään. Niinpä siirryttiinkin liikkeen puolelle ja lähdimme liikkeelle ovesta josta myymälään tullaan. Yhdessä suunniteltiin kaikille tuotteille omat paikat. Kaikki tuntui nyt niin selvältä. Ovi piti ensin saada kuntoon. Toisesta tullaan sisälle ja toisesta mennään ulos. Urholla oli jo vasara kädessä, että otetaan ovi pois seinältä. Älähän nyt vielä Urho. Pitäähän sulla olla toinen ovi vai pidetäänkö liike ovettomana. Ensin pitää ovi tilata ja kannattaako sun sitä tehdä itse. Urho pyyteli anteeksi kun oli jo niin onnessaan uudesta liikkeestä.

Kylän kolme poikaa suunnittelivat ja suunnittelivat, mistä oikein saisi rahaa. He halusivat päästä tältä kylältä pois kun täällä ei ole mitään tekemistä. Ei täällä ole edes tyttöjä. Kirkonkylästä saisi varmaan töitä mutta kun ei ole rahaa millä sinne päästäis. Autokin olis mutta kun ei ole bensaan rahaa. Pienellä kanisterilla sitä haetaan aina kaupalta. Joku pankki tai kauppa pitäisi ryöstää. Pankkiin ei näillä ruuvimeisseleillä taida päästä, mutta jonkun kaupan ovi varmasti kyllä aukeais. Kämäläisen kauppa tuli heille mieleen. Olisiko siellä kassassa mitään rahaa. Tupakkaa tietenkin joku aski hyllyllä olis, jotka voisi myydä.

Rahan tarve oli niin suuri, että päätettiin mennä katsomaan kauppaa tänäiltana hiukan tarkemmin. Pojat kurvasivat kaupan eteen mutta rappusilla istui tuo vanha keppiä käyttävä nainen. Piippu oli hänellä suussa ja hän tonki kassiaan. Pojat olivat jo varmoja, että tuo nainen on kaupan ryöstänyt. Mutta tähän he eivät voi jäädä kun tuo nainen siinä istuu. Niinpä lähdettiin ajelemaan takaisin kotiin. Päätettiin, että yritetään huomenna uudelleen.

Seuraavana iltana mentiin taas katsomaan kaupan pihaan. Nainen istui taas rappusilla imien piippuaan. Pojat käänsivät autonsa ympäri ja ajoivat kotiin. Muori oli kuitenkin pannut merkille poikien kiinnostuksen kauppaan. Hän ei viitsinyt nyt enään illalla mennä koputtelemaan kauppiaan oveen. Ehkä se asian voi hoitaa huomennakin. Poikia sapetti koko muori. Jos ei se olisi ollut siinä niin kauppa olisi jo ryöstetty. Millä helkutillä me saamme muorin taklattua johonkin ojaan. Poikia sapetti kun varma ryöstöpaikka oli kiinni tuosta muorista. Eräälle pojalle annettiin jo tehtäväksi mennä seuraamaan, että mistä se muori oikein tulee kaupan rappusille istumaan.

Poika ajeli pyörällään pitkin teitä ja polkuja mutta muoria ei näkynyt missään. Kuitenkin hän päätti käydä vielä kaupallakin rappusia katsomassa. Ja siellähän se muori taas istui. Poika kurvasi pyöränsä kohti kotia kertomaan toisille muorista. Pojat olivat jo kuumana muorin päälle. Muori oli kuitenkin jo kauppiaalle käynyt päivällä ilmoittamassa poikien kiinnostuksen kauppaa kohtaan. Kämäläinen oli Helmin kanssa suunnitellut asiaa, miten me poikien ryöstöretken oikein estämme. Kaupassahan ei ollut ikkunoita vaan pelkkä ovi jossa oli pieni paksu ikkuna. Oven sisäpuolelle oli laitettu peltiämpäreitä ja peltisiä vauvan ammeita pinoon ja osa niistä oli laitettu niin, että pienellä tönäisyllä ne putoavat lattilla. Kämäläinen oli nostanut keinutuolin liikkeen puolelle ja hänen oli tarkoitus nukkua siinä. Siitä olisi kiva seurata, tuleeko kukaan tänne kauppaan. Muoria oli pyydetty, ettei hän tulisi enään rappusille istumaan. Tästä ilmoituksesta hän oli saannut hyllystä hiukan vanhan pullapitkon palkkioksi. Maksua ei kauppias tästä ottanut.

Sitten odotettiin seuraavaa iltaa. Hämärän tullessa Kämäläinen hinasi itsensä keinutuoliin. Vielä hän kääriytyi peiton sisälle ettei kylmä tule unta häiritsemään. Sitten vain odotellaan poikia

Kämäläinen kerkisi jo viimein nukahtamaan kun poikien auto parkkeerasi kaupan eteen. Pojat hiipivät hiljaa ovelle ja kaivoivat isompia ruuvimeisseleitä työntäen niitä oven huullokseen. Ovi antoikin helposti hiukan periksi ja ovi avautui. Pojat törmäsivät peltiämpäri kasaan joka rymisten kaatui lattialle. Kämäläinen nousi keinutuolista levittäen peittoaan ja asteli poikien luo jotka mahalleen makasivat kaupan lattialle. Pojat alkoivat huutamaan raivon vallassa kun kävelevä hahmo käveli puhuen  heitä kohti. Sekasortoisesti yrittivät pojat päästä ovesta pihalle mutta kaatuneet ja jaloissa pyörineet ämpärit estivät pakenemisen. Itkien pojat tuupertuivat tuulikaappiin ja odottivat suuresti peläten, kuka meidät oikein vie. Helmikin oli kuullut hirveän rytinän ja tuli vintti-asunnostaan alas ja laittaen valot kauppaan. Nyt koko totuus valkeni. Kaupan lattia oli täyteen kumollaan olevia peltisiä vauvan kylpyammeita ja peltiämpäreitä. Kauppias seisoi käärittynä peittoonsa oven luona. Kolme itkevää poikaa oli kääriytyneinä yhteen kaupan tuulikaapissa itkien pelokkaina.

”Mitäs täällä ollaan tekemässä”, sanoi Helmi isolla äänellä. Kyllähän hän tietenkin tiesi, etta kauppias on kyttäilemässä keinutuolissa. Ja senkin, että ansoja oli laitettu oven eteen. Ehkä sillä jämptillä sanomisella vain oli tarkoitus pelästyttää poikia vielä lisää. Mutta nyt piti saada pojat istumaan saman pöydän viereen ja kyselemään syitä kaupan ryöstämiseen. Kauppias ohjaili itkevät pojat kaupan takahuoneeseen. Ja sitten alkoi kyselyt, että mistäs moinen ryöstöretki sai alkunsa. Auton omistava poika koitti sanoa jotain mutta ääni tuli piipittäen ulos kuin pieneltä linnulta. Koitetaans nyt rauhoittua ja kertokaa mikä oli oikein tämän ryöstöretken syy. Toinen pojista sai kerrottua jo selvemmin, että heidän piti ryöstää kauppa, että saataisiin rahaa. Ei täältä kylältä muuten pois pääse. ”Vai että rahaa pitäisi saada”, puhautti kauppias. Eikös sitä työnteolla sitten rahaa saisi. Ei täällä ole töitä vakuuttivat pojat. Kauppias mietti hetken ja antoi sitten oman ehdotuksensa. ”Jos tulette minulle töihin kun kauppaa laitetaan uuteen uskoo. Olette auttamassa rakennustöissä. Jos tulette auttamaan tänne kaupalle, niin en tee poliisille tästä mitään ilmoitusta. Sopiiko tälläinen asia”. Pojat katsoivat toisiaan ja nyökyttivät kauppiaalle. Huomenna tulette sitten yhdeksältä.

Kaupan rakentelut lähtivät käyntiin ja pojat olivat innokkaina auttamassa kauppiasta. Muutama kylän isäntä löysi aikuisten limskat. Ja lääkäri totesi Helmin olevan pieniinpäin. Urho alkoi laihtumaan kun asiakkaat huomasivat vanhemmissa tuotteissa olevan hinnan alennuksen. Mutta oli näillä kaikilla tapauksilla jotain positiivistakin asiaa. Vanha käppyräselkäinen nainen aivan vain yllättäen huomasi poikien ryöstöaikeet kun kerran oli vain pysähtynyt huilaamaan kaupan rappusille. Hän halusi käydä muinakin iltoina istumassa rappusille ja samalla esti poikien ryöstöaikeet. Aikuistenlimskat saivat niissä kahdessa, perheen suut auki. Miehet koittivat saada asioita luistamaan perheiden kanssa sen aikuistenlimskan takia. Se oli tietenkin hyvä asia, kun ei kuitenkaan niissä perheissä tapeltu. Näissä perheissä huomattiin jo pientä iloisuutta. Ja kaupassa tapahtuvat muutokset kaikkineen, saivat ihmiset ostamaan enemmän kun saivat itse tavarat koreihin laittaa. Ja puheen pälinä täytti kaupan. Sen sai aikaan iloinen Helmi, mikä nyt syy olikin. Ja pojat, he eivät muuttaneet pois. He kävivät auttamassa perheitä ja saivat aina siitä vähän rahaa. Hyvän avun antoi siihenkin kauppias joka uskoi poikien auttavan.

Kiitos kun jaksoitte lukea



Pieniä juttuja löytyy osoitteesta www.pikivaantaa.suntuubi.com

piki