Selaat arkistoa kohteelle opiskeluhyvinvointi.

Opetus, ohjaus ja niiden arviointi

22.3.2015 Yleinen

Opiskelijapalvelukeskuksia rakennettaessa ja niiden toimintatapoja kehitettäessä
voitaisiin hyödyntää ja soveltaa jo 1970-luvulla Floridan valtionyliopistossa
opiskelijoiden päätöksenteon avuksi uravalintakysymyksissä kehitetyn
CIP (cognitive information processing)- prosessin menettelytapoja (Sampson,
Reardon, Peterson & Lenz 2004). Erityisissä ura- ja ohjauskeskuksissa asiakkaan
tai opiskelijan vastaanottaa henkilö, joka esittää ensimmäisenä kysymyksen
” Mikä tuo sinut tänne tänään?” Vastauksesta riippuen asiakas ohjataan
sopivan asiantuntijan puheille tai mahdollisesti itsepalvelupisteeseen, josta
löytyy tietoa mm. opintoihin, opintotukeen, asumiseen tai terveydenhoitoon
liittyen. Tarkoituksena ei ole luoda byrokraattisia ja monimutkaisia palvelupisteitä,
vaan matalan kynnyksen paikkoja, eräänlaisia ”opiskelijahuollollisia
myymälöitä”, joihin opiskelija voi tulla ”vain katselemaan” tai, niin halutessaan,
palveltavaksi.

Lainaus on Seija Koskelan vuonna 2013 julkaistusta väitöstutkimuksesta ”Mie teen vain oman työni”. Kuluneen talven aikana tekemieni havaintojen perusteella näyttäisi siltä, että tuo yksi tutkimuksen tuloksiin perustuvista käytännön toimenpide-ehdotuksista olisi ottamassa varsin laajasti tuulta purjeisiin.

Arvioni perustuu kuluneella viikolla eri yhteyksissä käymiini keskusteluihin opetuksen uusista muodoista, osaamisen arvioinnista, oppimaan ohjaamisesta ja opinto-ohjauksesta. Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä opetus ja ohjaus ovat erotelleet eri ammattikuntia ja niihin pätevöittävää koulutusta. Tästä johtuen ohjauksesta on tullut aliarvostettu käsite. Muutosoraakkelina kehoitan tässäkin asiassa valmistautumaan nopeaan muutokseen.

Se ei silti vähennä pedagogisen osaamisen tarvetta tai arvostusta – päinvastoin. Korkean teknologian tietoyhteiskunnassamme opetus ja ohjaus painottuvat koko ajan voimakkaammin konstruktivistisiin ja sosiokonstruktivistisiin oppimiskäsityksiin. Opetuksen ja ohjauksen toteuttaminen siten, että opiskelijoiden vastuu omasta oppimisesta toteutuu ja opetusta ja ohjausta annetaan erilaiset oppimistyylit huomioiden edellyttää pedagogista osaamista. Tiedon käsittelyn ja välityksen jatkuva ja koko ajan nopeutuva muutos on jo itsessään haaste, johon  samalla intensiteetillä muuuttuva työelämä tuo ammatillisen koulutuksen opetukseen sekä opinto- ja uraohjaukseen liikkuvia lisäosia.

Tämän talven aikana osallistun opinto-ohjauksen arvioinnin työkaluksi tarkoitetun kyselyn kehittämiseen. Arvioinnin haaste on se, etteivät tiedot ja taidot siirry lähetettäessä vaan vastaanotettaessa ja käyttöön otettaessa. Arvioinnissa on siis tarkasteltava ohjauksen määrää, sisältöjä, työtapoja, vuorovaikutusta ohjaajan ja ohjattavan välillä, ohjaajan ja ohjattavan kokemuksia ja käyttäytymisen muuttumista sekä kaikkien tekijöiden keskinäisiä vaikutuksia toisiinsa. Tarvitaan aika monta kysymystä.

Kysymysten asettelussa on ollut vaikeuksia rajata opinto-ohjaus ja opetuksessa annettava ohjaus toisistaan. Tulevaisuudessa raja hämärtyy entisestään. Opinto-ohjauksen ja opetuksessa annettavan tai saatavan ohjauksen erottaminen niiden määrän ja laadun arvioimiseksi on siten aikaisempaa vaikeampaa niin henkilöstölle kuin opiskelijoillekin. Tarvitseeko niitä tulevaisuudessa edes erotella?

On syytä valmistautua ohjauksen kyselyn osalta siihen, että yhdellä kyselyllä jatkossa kysytään ohjauksesta kokonaisuutena ja arvioidaan  koko henkilöstön ohjaustaitoja ja ohjauksen onnistumista. Kyselyä rakentavassa työryhmässä on keskusteltu myös siitä, että laajaa kyselypatteri on tärkeä rakentaa, mutta eihän sitä tarvitse kerralla asettaa vastattavaksi. Oleellisempaa on jatkuva seuranta ja kehittäminen.

Kuten kehittämisessä aina, myös palautteen keräämisessä ja hyödyntämisessä tulee katseet suunnata tulevaisuuteen. Mobiiliteknologia kehittyy koko ajan ja uusi 5G-teknologia tekee tuloaan. 2020-luvulle siirryttäessä meillä on jälleen uusia välineitä ja toimintatapoja sekä entistä nopeampia ja luotettavampia tapoja tiedon keräämiseen, arviointiin ja palautteiden antamiseen.

  • Mie teen vain oman työni -Toimintatutkimus moniammatillisen
    yhteistyön ja ohjausosaamisen kehittämisestä

    Seija Koskelan väitöstutkimus 
    Jyväskylän yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta 2013

 

Opiskelija-asuntola – avovankila vai itsenäisen asumisen oppimisympäristö

7.2.2015 Yleinen

Opiskelija-asuntolat eri puolella Suomea ovat työni kautta tulleet minulle tutuiksi ja kokemukseni myötä pidän niitä tärkeänä osana ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjä. Omaa tuntemusta vahvistavat sekä asuntolatoiminnan selvitykset että läpäisyn tehostamisen ohjelmaan liittyvät seurantatutkimukset. Opiskelija-asuntolat ovat kuitenkin lainsäädännöllisesti ammatillisen koulutuksen ”villi länsi”.

Asuntolapaikat ovat opiskelijoille opintososiaalinen etu. Asuntolassa asuminen on maksutonta niille opiskelijoille, joille asuntolapaikka myönnetään. Koulutuksen järjestäjät saavat asuntolatoiminnan järjestämiseen tukea valtiolta, mutta tuki ei kata todellisia kustannuksia – etenkään, jos asuntolatoiminta järjestetään laadukkaasti ja seinien lisäksi tarjotaan asumisen  ja vapaa-ajan ohjausta.

Opiskelija-asuntolat ovat myös lainsäädönnöllisesti jääneet paitsioon. Laissa säädetään asuntola maksuttomaksi ja asuntolasta erottamisen tapahtuvan ns. soratoimikunnan päätöksellä. Näitä kahta hyvin yksityiskohtaista pykälää lukuunottamatta ei laissa ole säädetty asuntolatoiminnasta mitään muuta.

Provosoiva otsikkovalintani perustuu siihen, että pitkät perinteet omaavan ammatillisen koulutuksen asuntolatoiminnan toteuttamisessa on kehitetty paljon hyviä toimintamalleja ja käytäntöjä, joilla on edistetty opiskelijoiden arjen taitoja ja opiskelukykyä. Edelleen on myös asuntoloita, joissa tarjotaan vain majoituspalvelu ilman minkäänlaista ohjausta. Välimaastoon sijoittuu asuntolatoiminta, joka perustuu valvontaan. Valvonta johtaa usein siihen, että keskitytään kiinteistön varjelemiseen sekä opiskelijoiden kurinpitoon ja rankaisuun. Asuntolasta tulee avovankila, jossa asuminen on kieltojen ja rajoitusten ehdoilla elämistä ja jatkuvaan tarkkailuun alistumista. Yksityisyyden suoja jää usein henkilöstön työskentelytapojen ja käytäntöjen jalkoihin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ohjaamisen kulttuuri on onneksi yleistynyt vallitsevaksi kulttuuriksi. Asuntolat nähdään osana oppimisympäristöä, valvojien nimikkeet ovat vaihtuneet ohjaajiksi ja työnkuviin on kirjattu opiskelijoiden ohjaus. Asuntolatoiminnasta on usean koulutuksen järjestäjän toiminnassa tullut osa opiskeluhuoltoa.

Asuntolatoiminnan ohjauksessa on aivan samat haasteet kuin ammatillisen koulutuksen opetuksessa. Pääsääntöisesti opiskelijat toimivat yleisesti säädettyjen, sovittujen ja hyväksyttyjen sääntöjen ja normien mukaan ja huomioivat asuntolayhteisöön kuuluvat muut opiskelijat ja asuntolan henkilöstön. Kuten opiskelun arjessa, niin asuntoloissakin on opiskelijoita, jotka kokeilevat rajojaan, eivät ehkä haluakaan sopeutua yhteisiin sääntöihin tai tarvitsevat arjen taitojen oppimiseen erityistä tukea. Pienissä ja varsin tiiviissä yhteisöissä yksilön totuttuihin toimintatapoihin kohdistuvat muutokset, erilaiset näkemykset asioista ja niistä aiheutuvat ristiriitatilanteet kuohuvat usein myrskyiksi vesilasissa, mutta niitä ei pidä vähätellä. Ei pidä vähätellä myöskään niitä uhkia, jotka tiiviissä yhteisössä syntyvien pienten selvittämättömien ristiriitatilanteiden hautuessa ja paisuessa kulminoituvat vakaviksi konflikteiksi. Toimintaa ei kuitenkaan pidä suunnitella eikä lakia säätää uhkakuvien ehdoilla. Erityistilanteisiin varaudutaan turvallisuus- ja kriisisuunnitelmilla ja tilanteissa toimitaan suunnitelmiin kuuluvien toimintaohjeiden mukaan.

Asuntolatoiminnan haasteista puhuttaessa nousee lähes aina esille asuntolaohjaajan työhön liittyvät oikeudet ja velvollisuudet. Mitä saa tehdä ja mitä ei, kun tavoitteena on kaikkien opiskelijoiden turvallisuus, viihtyvyys ja opintojen eteneminen. Kysymys on yksinkertainen, mutta vastaaminen ei ole helppoa. Asuntolaohjaajan työ muodostuu eri tahojen asettamista odotuksista ja heitä kohtaan olevista velvollisuuksista.

Koulutuksen järjestäjän suunnasta ohjaajiin kohdistuu tietenkin asuntolan kuntoon sisältyvät odotukset. Asuntolan tilojen ja sinne hankitun kaluston, laitteiden ja välineiden odotetaan pysyvän hyvässä kunnossa ja kestävän mahdollisimman pitkään. Koulutuksen järjestäjän pedagoginen odotus on, että asuntolassa asuvat opiskelijat suorittavat opintojaan opetussuunnitelmien mukaisesti HOPSeja noudattaen, eli valmistuvat määräajassa.

Opetus- ja opiskeluhuollon henkilöstö odottavat asuntolaohjaajilta usein paljon enemmän, kuin nuorten huoltajilta. Aamuherätyksiä ja iltanukutuksia vaaditaan ja pidetään jopa itsestään selvyyksinä asuntoloissa, mutta vanhemmilta tai huoltajilta niitä voi vain toivoa.

Vanhempien kasvatusvastuuta ei voida siirtää. Siksipä vanhemmilla onkin oikeus odottaa asuntolaohjaajalta kasvatuskumppanuutta. Osa vanhemmista ja huoltajista on kumppanuudessa aktiivisempia ja osa passiivisempia. Valitettavasti on myös vanhempia, joilla ei ole voimavaroja kumppanuuteen. On myös nuoria, joille asuntola on oman turvallisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin kannalta parempi paikka, kuin se koti, jonka kanssa oppilaitoksen työntekijöiden pitäisi yhteistyötä tehdä.

Opiskelijoille asuntola on väliaikaisasunto, joka mahdollistaa opiskelun. Asuntola on askel kohti itsenäistymistä ja itsenäistä asumista. Opiskelijoiden odotukset kohdistuvat turvalliseen ja viihtyisään asumiseen, asuntolan tilojen hyvään kuntoon ja nykyaikaisuuteen. Asuntolaohjaajalta odotetaan läsnäoloa, vapaa-ajan toiminnan järjestämistä tai järjestämisen organisointia sekä järjestyssääntöjen noudattamisen valvontaa. Tärkeimpänä yksittäisenä odotuksena asuntolatoimnnalle vuonna 2011 tehdyssä asuntolaselvityksessä nousi ilta- ja yöhiljaisuus.

Asuntolaohjaajat ovat arjen taitojen valmentajia. Työ sisältää kaikki kasvattamisen elementit; ohjaamista, kannustamista, palkitsemista, rajojen asettamista ja kurinpitoa. Asuntolaohjaajan työssä avain on vallan ja persoona ohjauksen väline. Avain opiskelijoiden huoneisiin antaa mahdollisuuden valvoa, tarkastaa ja osoittaa valta opiskelijoiden yksityisyyttä vastaan. Persoonallaan ohjaaja voi rakentaa luottamuksellisen suhteen, joka mahdollistaa ohjaamisen ja kasvattamisen kaikkien elementtien hyödyntämisen. Luottamuksen vallitessa avainta ja valvontaa ei tarvita, koska vuorovaikutus on arjen toimintatapa niin opiskelijan kuin ohjaajan halutessa kontaktia. Avaimeen perustuvaan valtaan ja valvontaan kuuluu usein myös lähteitä, joilla luonnollisesti on tarve saada lähdesuoja. Persoonalla tehtävä ohjaus perustuu vuorovaikutukseen johon kuuluu aina luottamuksellinen pohdinta. Epäkohtiin puuttuminen tehdään kaikkien asianosaisten tai koko yhteisön osallisuus varmistaen.

Asuntolatoiminnan kehittämiseksi on vuosien saatossa toteutettu useita hankkeita. Vuonna 2012 käynnistyneessä ja 2015 loppuun kestävässä Fiilistä asumiseen -hankkeessa on aikaisempien hankkeiden tuloksia hyödynnetty ja asuntolatoimintaa kehitetty kokonaisuutena. Hankkeen yksi merkittävä tulos on viimeiselle hankevuodelle rahoittajan asettama tehtävä: asuntolatoiminnan lainsäädännön selvitystyö.

Selvityksen tuloksena syntyy esitys, miten asuntolatoiminta tulisi järjestää ja mitä järjestämisestä tulisi säätää laissa, jotta asuntolatoiminta olisi koulutuksen järjestäjille, asuntolahenkilöstölle ja opiskelijoille selkeä opintojen etenemistä ja arjen taitoja kasvattava toimintaympäristö. Eteneekö esitys lainsäädännön tasolle jää nähtäväksi. Tarve on ilmeinen ja asenneilmasto asialle on suotuisa.