Selaat arkistoa kohteelle ongelmat.

Päivän shakkitehtävä!

2.3.2018 Yleinen

Chess.com:ssa julkaistaan päivittäisiä shakkiongelmia. Tässä uusin:

Miten valkea tulee varmasti voittamaan?

Tehtävän pääset ratkomaan täällä:

https://www.chess.com/forum/view/daily-puzzles/3-2-2018-alburt-2000

Ongelmissa ollaan

21.2.2017 Politiikka ja yhteiskunta

Syitä taloudelliseen eriarvoisuuteen ja ongelmiin

Olemme kaksisataa vuotta rakentaneet aina enenevässä määrin kaikenlaisia koneita, laitteita ja automaatteja, joilla teetämme ennen omilla lihaksilla tekemämme työn. Hyötyliikunta on siis jäänyt pois varsinkin asutuskeskuksissa. Jotta fyysinen kuntomme ei rapistuisi, sijalle on yritetty keksiä kaiken karvaista hyödytöntä liikuntaa. Tätä varten on jouduttu rakentamaan toiset laitteet kenttineen, ratoineen, jumppasaleineen ja urheiluhalleineen. Täysin järjetöntä. Jo lapset kyselevät tekemistä itselleen. Nuoret ovat vailla töitä, mutta meillähän on riittävästi kaikenlaista krääsää nytkin. Toisaalta ajateltiin voitavan lyhentää työaikaa ja pidentää lomia, sekä saada aikaa itsensä sivistämiseen (aiemmin olikin työväen- ja seurantaloja, mutta nykyisin enemmän pubeja ja muita biletyspaikkoja). Nyt kuitenkin koneiden ja automaation tuoma taloudellinen hyöty on annettu liian suurelta osin niiden omistajille pääomatuloina ja käyttäjille korkeina palkkoina. (ahtaajat, paperiteollisuuden työntekijät jne. ) Koska työpaikat vähenivät teollisuudessa ja maataloudessa, niin tarvittavien työpaikkojen piti syntyä palvelualoille. Näinhän on käynytkin osittain, mutta tuon rahallisen hyödyn tarpeeksi suuri siirtäminen palvelualoille (kuten kunnat ja valtio) jäi siis suorittamatta.

Koska keksimiemme tuotteiden valmistamiseen tarvittavat laitteet, automaatio ja tieto pian leviävät muualle maailmassa, meidän olisi aina keksittävä jotain uutta humpuukia, joka tulisi muotiin erityisesti Kiinassa ja muissa kehittyvissä maissa. Toisaalta ei me tarvita enää lisää krääsää, vaan meidän pitäisi asiantuntijoiden mukaan alentaa elintasoa maapallon pelastamiseksi (esim. professori Ilkka Hanski). Mitäpä maapallosta ja ihmiskunnasta, kunhan tänään saa seksiä ja alkoholia!

Suurelta osalta omistajista/koneidenkäyttäjistä tämä etu on viety pois kilpailuttamisella. (Esim. metsäkoneurakoitsijat, joilta hyöty on siirretty puunjalostusteollisuudelle. Pienyritykset ja yksityisyrittäjät sekä heidän rahoittajansa on useissa tapauksissa ajettu velkavankeuteen, mutta mitäpä heistä, hehän eivät olekkaan ihmisiä vaan kapitalisteja?) Työpaikat ovat karanneet ulkomaille korkeiden palkkojemme takia. Esimerkiksi vaate- ja jalkineteollisuus hävisi meiltä, kun emme edes itse ostaneet tekemiämme tuotteita, vaan halvempia made in Hong Kong. Sama kaiku on askelten edelleen muillakin aloilla. Lisäksi tulevat vielä herrat optioineen ja oy:t osinkoineen/veronkiertoineen. Seuraukset ovat tutut työttömyys, tuhlaus (mitään ei kannata korjata) ja harmaa talous (tavallisella ihmisellä ei ole varaa palkata ketään ja kunnon yritykset häviävät urakkakilpailuissa), sekä vaatimus kolmannen sektorin palkattoman työn tekemiseen.

Nyt näistä koneiden ja automaation tuoman hyödyn kahmijat työntekijäpuolella (ehkä SAK eniten), ovat olevinaan huonopalkkaisten palvelualojen työntekijöiden puolella, vaikka juuri itse ovat vuosikymmeniä sitten tämän tilanteen omalta osaltaan aiheuttaneet ja kolmikannan avulla ylläpitäneet. (Taas tänä vuonna kaikille palkansaajille veroalennuksia, mutta valtion ja kuntatyöntekijöiltä lomarahoja pois, eli juuri väärin päin.)

Suurin syy tähän huonoon tilanteeseemme on tietenkin meidän lähes kaikkien ostokäyttäytymisessä. Ostaessamme olemme ensinnäkin työnantajia (palkanmaksajia) ja mahdollisimman vähän maksaessamme (halvimman perässä juostessamme = kilpailuttaessamme) tosi asiassa maksamme tuotteen tekijöille (”parhaassa” tapauksessa itsellemme) mahdollisimman pientä palkkaa. Tämä riistomme on johtanut kehitys/kehittyvissä maissa alipalkkaukseen, lapsityövoiman käyttöön, luonnon saastuttamiseen jne. (Meillä itsellämme em. työttömyyteen, köyhien köyhtymiseen ja rikkaiden rikastumiseen. Eläköön tasa-arvo!) Kauko-Idässä teetämme itsellemme vaatteita, kenkiä ym. ihmisillä, joiden työaika on jopa 15 tuntia päivä ja töitä on 7 päivää viikossa eikä palkka riitä silti elämiseen. Kauhistelemme USA:n orjien asemaa ennen orjuuden poistamista. Kuitenkin itse saatamme omat ”orjamme” vielä selvästi huonompaan asemaan. Olemme siis pahempia, kuin silloiset valkoiset isännät. Toisaalla asia on ratkaistu käyttämällä lapsityövoimaa. Tähän on päädytty, kun vanhempien tulot ei riitä elämiseen niin on pakko laittaa lapset töihin. Me taas kaksinaamaisuudessamme kiellämme lapsityövoiman käytön, jonka siis itse olemme aiheuttaneet. Mihin sitten suomalaiset yritykset käyttävät näin saadut voitot? Paulig muun muassa homopornon eli Tom of Finlandin tukemiseen (sanovat taiteeksi, tietääkseni edes Tom itse ei näin väittänyt). Tähän on vielä muistettava tuo koneellistaminen ja ihmisen laiskuus mm. oman auton käyttö lyhyilläkin matkoilla.

Moraaliset, henkiset ja hengelliset syyt

Länsimainen vapauskäsitys: vapaudet tarkoittavat vapautta tehdä pahaa. Ks. myöhemmin Ykkösaamussa lisää

Vapaus liikkua, matkustella (yksityisautoilu, lentokoneet, lomamatkat jne. eli vapaus saastuttaa ilmakehää ….)

Sananvapaus, mielipiteenvapaus: vapaus valehdella, pilkata, solvata jos ei muuten niin taiteeksi nimittämällä.

Vapaus käyttää huumeita mm. viihde-, taide-, kulttuuri- ja huippu-urheiluihmisille: seurauksena esimerkiksi Meksikon huumesota, tähän mennessä ainakin 80 000 kuollutta.

Vapaus harjoittaa seksiä kenen tai minkä kanssa sattuu (kuppa, tippuri, AIDS, …) (homot toi AIDS:in USA:sta)

Kristillisyyteen, juutalaisuuteen ja muhamettilaisuuteen kuuluu raittius, rehellisyys, siveellisyys, …

Kristillisyys ja juutalaisuus sopeutuu kapinoimatta eri yhteiskuntamuotoihin ja kulttuureihin.

Kristillisyysteen liittyy armollisuus, anteeksianto, lähimmäisenrakkaus, uskollisuus mm. Raamatulle

Kuitenkin kristityt ovat vainotuin ihmisryhmä, juutalaisuutta ja muhamettilaisuutta halveksitaan, pilkataan jne. Tästä ei voi tulla muuhun johtopäätelmään kuin, että Raamattu on totta, ei muuten millään käyttäydyttäisi näin järjettömästi. Siellä on paras selvitys esim. juuri tälle pahuudelle. Ainoastaan kristinuskosta löytyy meille huonoille ja heikoille voiman lähde tehdä parannus sekä saada vapautus eri orjuuksista mm. noista joita länsimaisiksi vapauksiksi kutsutaan, tupakka, viina, huumeet.

Kristillisistä arvoista luopuminen on nähdäkseni perussyy pahoinvointiimme. Raamattu Hesekiel 16:49-50: ”Sinun sisaresi Sodoman synti oli julkea itsekkyys. Hän vietti tyttärineen yltäkylläistä ja huoletonta elämää, mutta kurjalle ja köyhälle hän ei avannut kättään. He kävivät yhä julkeammiksi ja ryhtyivät minua uhmaten aina uusiin iljetyksiin, ja silloin minä pyyhkäisin …”

Jeesus ristillä ja Stefanus kivisateessa rukoilivat Isää: ”Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät.”

Jumala aikoi tuhota erämää-vaelluksen aikana temppuileen Israelin kansan ja lupasi tehdä Mooseksesta suuren kansan Israelin sijalle. Silloin hän lepytteli Jumalaa puheellaan ja sai Herran vihan lauhtumaan niin, että Hän luopui hävityksestä, jolla oli uhannut kansaansa.

Herra oli menossa katsomaan, oliko valitushuuto Sodoman ja Gomorran takia aiheellinen. Hän aikoi tuhota tuon seudun asukkaineen. Aabraham kysyi: ”Aiotko tuhota vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa? Ehkä kaupungissa on 50 hurskasta….45, 40, 30, 20,10….” Herra sanoi: ”Niiden kymmenen takia jätän sen hävittämättä.” No, niitä kymmentäkään ei löytynyt.

Uskovat, nämä kansan puolesta puhujat, Jumalan vihan torjujat halutaan pois ”päiviltä” (kirkosta, yhteiskunnasta) tai luopumaan uskostaan kaikenlaisella masentamisella, järjettömäksi leimaamisella (media, liberaalit, teologinen tiedekunta) ym. Onko tässä mitään järkeä? Onko tämä tasa-arvoa, uskonnon vapautta?

Miten on mahdollista, että uskova tästä huolimatta voi rakastaa myös ”vihamiehiään”? Siksi, että hän tuntee Jumalansa ja tietää tämän olevan rakkaus. Rakkaus ei voi sietää vääryyttä tai valhetta, vaan vaatii oikeudenmukaisuutta ja totuutta. Kun isä rakastaa lapsiaan, ei hän voi sallia toisen tekevän pahaa toiselle. Hän on heikomman, kiusatun tms puolella, vaikka hän kuinka rakastaisi molempia lapsistaan.

Järjestelmien epäonnistuminen: Utopian nimikkeellä on yritetty tehdä maailma paremmaksi. Tunnetuin lienee ”Sointula”. Kommuuneja on myös yritetty. Koneiden yhteiskäyttökään ei onnistunut maataloudessa. Nämä ovat kaatuneet, joko johtajien tyranniaan/korruptioon/pelkoon menettää asemansa, tai joidenkin osakkaiden tehtäviänsä laiminlyötiin yhteisössä eli ihmisen pahuuteen. Kuinka sitten suurimmat yhteisöt onnistuisivat: kommunismi, kapitalismi, sosialismi, demokratia (Algeria, Egypti, Ukraina) …? Mädistä kananmunista ei saa millään reseptillä hyvää täytekakkua. Toisaalta jos kaikki ihmiset rakastaisivat lähimmäisiään niin kuin itseään, niin järjestelmällä: sosialismi, kommunismi, kapitalismi ei olisi mitään väliä, koska lähimmäiset korjaisivat systeemin puutteet.

Kuri ja järjestys: Savon Sanomien aluetoimittaja Kari Angerian mukaan (15.3.2014) on fyysikko Esko Valtaoja Turun Sanomissa kirjoittanut nasevasti kurista ja järjestyksestä: ”Demokratia perustuu järjestykselle, diktatuuri kurille. Kuri on tottelemaan pakottamista, jossa järjestystä pidetään yllä usein väkivaltaisin keinoin. Demokratiassa järjestys syntyy, kun ihmiset noudattavat yhteisiä pelisääntöjä vapaaehtoisesti, koska säännöt ovat kaikkien etujen mukaisia.” Jos tuo olisi muka totta, mihin meillä tarvittaisiin poliiseja, vaadittua lisävalvontaa jne.

(Yle1 puisevia tarinoita?) Koivu kestää pakkasta ainakin 160-astetta, koska teräväsärmäisten jääkiteiden muodostumisen puun rakenteissa estävät paikalle tulevat geenit tms, joiden vaikutuksesta jonkin toisen aineen molekyylit estävät vesimolekyylien tarttumisen kiteen kulmiin ja täten kiteistä tulee pyöreämpi kulmaisia. Näin ollen ne eivät pysty rikkomaan rakenteita normaalikiteen tavoin. Jos jo jääkiteen ”pahuus” voidaan estää, miksi ei moninverroin kehittyneemmän olion pahuutta evoluutio olisi estänyt jo ajat sitten? Tai miten pienistä hyvistä osasista voi tulla iso paha kokonaisuus?

Ykkösaamu: kolumni ma 28.11.2016 Jari Ehrnrooth: Vähemmän hoitoa – enemmän terveyttä (2 pätkää)

Terveyspolitiikan epäonnistuminen johtuu väärästä vapauskäsitteestä. Ajatellaan, että tärkeintä on turvata jokaiselle henkilökohtainen elintapavapaus ja hyvät terveyspalvelut. Lisäksi ihmisiä nätisti neuvotaan ja autetaan hoitamaan itseään ja elämään terveesti. Jos nämä ohjauskeinot riittäisivät, liikakilot eivät nyt painaisi kansan enemmistöä eli huomattavasti useampia kuin 60-luvulla, alkoholia ei kulutettaisi nyt kolme kertaa enemmän kuin 60-luvun alussa, varusmiesten tulokset Cooperin juoksutestissä eivät olisi laskeneet vuosi toisensa perään, kakkostyypin diabetes ei olisi yleistynyt kansansairaudeksi, maksakirroosi ei veisi niin monia hautaan, masennuslääkkeitä ei syötäisi melkein puolen miljoonan voimin. Vastoin parempaa tietoani voin tyynesti pilata terveyteni vaikkapa sokerilla, viinalla, tupakalla ja valvotuilla öillä. Kun niistä johtuva uupumus, masennus, valtimosairaus, diabetes tai syöpä iskee, menen vain terveyskeskukseen tai sairaalaan hoidettavaksi ja KELA maksaa viulut.

Mikä parasta, vakuutusmaksuni eivät nouse, koska ne on sosialistisen periaatteen mukaan jaettu koko kansan (työntekijöiden ja työnantajien) kesken prosenttiosuutena tuloista. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että tervettä ja hyvää elämää elävät vastuulliset yksilöt kustantavat oman hoitonsa lisäksi sairasta ja huonoa elämää elävien vastuuttomien yksilöiden moninkertaisia terveydenhoitokuluja.

Harry Harkimo No kun muutkin fuskaa… (Savon Sanomat 10.9.2016)

Ammattiyhdistysliikkeet itse maksavat VVO:n toimitusjohtajille vuonna 2013 noin 370 000euron vuosipalkan ja seuraavana vuonna nostavat palkkaa 100 000 eurolla, niin on se täysin moraalitonta. Myös politiikassa ihmiset miettivät ensin omia etujaan. On minun etuni, sitten puolueen tai järjestön etu. Joskus viimeisenä saattaa olla ihan aito Suomen etu. Se on se syy, miksi on mahdotonta tehdä järkeviä muutoksia tässä meidän systeemissä.

Poliitikoista, AY-liikkeen ym johdosta ei löydy yhteistyökykyisiä, kansaa yhdistäviä henkilöitä. Jokainen ajaa vain omaa tai korkeintaan oman ryhmänsä etua. Tästä syystähän he ovat epäsuosiossa olleet jo vuosikymmeniä. Nykyisin presitentiksi tuleekin toisinaan henkilö politiikan ulkopuolelta. Tällöin valinnoissa viimevaiheessa helposti on vastakkain kaksi ”äärimmäisyyttä”, (Minusta myös nykylinja, liberalismi on ääriliike.) joista on valittava jompi kumpi, joko nykymeno jatkuu, eli lisää seksiä, viinaa, huumeita (kannabis vapaaksi) ja vähemmän rahaa vanhuksiin, lapsiin, nuoriin, tai ”Trump”. Siis käytännössä media, poliitikot, ay-pomot, suvakit, ….. voivat jopa aiheuttaa teoillaan sen, että saamme aikanaan Suomeenkin johtajaksi oman ”Trumpin”, aluksi kuntavaaleissa muutaman ”pikku-Trumpin”.

Äänestys I-kierros 6 ehdokasta, II-kierros 2 ehdoksta

ehdokkaat         A       B       C       D       E       F                                                    puolesta%      20     15     15     15      15      20                                                    vihatuin%       40       5       5       5       5       40                                                            2vihatuinta     80     10      10     10     10      80

eli pahimmillaan 80% äänestäjistä (160/ 200 nimeä) joutuu valitsemaan kahdesta (äärilaitojen) eniten vihaamistaan ehdokkaista toisen ja vain 20% saa haluamansa. Toinen kierros A vastaan F. Kiva valitun lähteä rakentamaan yhtenäistä ”valtakuntaa”. Keskiryhmien asettaessa oman ehdokkaan tuo yllä oleva mahdollistuu. Demokratian irvikuva tämä nykypäivän demokratia. 

Spn-laki 200 000 oli puolesta, ei kysytty kuinka moni on vastaan!!! Nyt joku ehdotti jopa, että kansalaisaloite hyväksyttäisiin suoraan, 50 000 puolesta. Huh, huh!!!

Kun elämänilo asuu ulkomailla

17.2.2017 Yleinen

Elämänilo on ehkä merkittävimpiä asioita joihin Anoreksia vaikuttaa. Elämänilo on elintärkeää. Olen elänyt hetkiä, joina kadotin kosketuspinnan elämiseen. On hassua sanoa että elin ne hetket, koska se tuntui enemmänkin välitilalta, jossa odotin elämisen alkamista. Niinä aikoina sairauteni eristi minut jälleen elämääni kuuluvista ihmisistä, ja aloin etsimään elämää ja elämäniloa uusilla tavoilla. Etsin niiden lisäksi irtautumista sairaudestani. Hetkellistä irtiottoa, joka antaisi minulle voimaa jatkaa. Jälkeenpäin ajateltuna taisin vain löytää uusia keinoja juosta karkuun sairauttani.

10.9.2016, Lauantai klo 11:05
”En osaa sanoa tukevatko nämä tällaiset extemporeseikkailut vain yksinäisyyden tunnetta? Normaalit ihmiset tekevät niitä kaiketi parhaimpien ystäviensä kanssa tai ainakin kertovat niistä heti parhaimmille ystävilleen. Minä hankkiudun salaa itsekseni jos jonkinmoisiin tilanteisiin vain tunteakseni itseni eläväksi. En juuri puhu niistä muille… Olenhan niissä tilanteissa sosiaalinen, mutta silti tavallaan yksin. Sitä on hankala selittää. Tunsin itseni eläväksi, mutta samalla vähän surulliseksi. Sellaiset oudot hetket kuuluisi tavallaan jakaa jonkun kanssa, eikä se ole sama asia kun ne jakaa ihmisten kanssa joita ei tunne. Ihmisten, joille ei merkitse mitään. Miksi sitten lähdin sen marokkolaisen juhliin? Käytännössä mitä tahansa pahaa olisi voinut tapahtua. Hän käyttää huumeita, tarjosi minulle… En ottanut. Järki sanoi että jää kotiin, oletko hullu? Mutta samalla oli se ’ihan sama mitä tapahtuu’ –tunne. Vaikka se olisi jotain pahaakin… Ihan sama, minulla ei ole mitään menetettävää. Haluan vain vilauksen elämisen tunteesta.”

 Elämänilo ei löytynyt outoihin ja vaarallisiin tilanteisiin juoksemalla ja niitä elämällä. Ne olivat minulle hetkellisiä kokeiluja, jotka päättyivät lyhyeen. Niiden kautta en myöskään päässyt irti sairaudestani, vaan tunsin syvempää yksinäisyyttä. Välillä tuntui kuin olisin seikkailujeni ja uusien ihmisten keskellä ollut kuitenkin eristettynä muista. Ahtaassa huoneessa kahdestaan sairauteni kanssa.
Yksinäiset seikkailut olivat sairas vaihtoehto elämälle. En nauttinut niistä. Nyt kun aikaa on taas kulunut, koen olevani onnekas selvittyäni kokemuksista joihin itseni ajoin. Vaikka en silloin pelännytkään pahinta, se olisi silti voinut tapahtua.

Mikä sitten on terve ja toimiva vaihtoehto sairaudesta irtautumiseen ja elämisen- sekä elämänilon saavuttamiseen? Onko sellaista edes olemassa? Itse olen epätoivoisinakin hetkinä tavoittanut sen ulkomailta. Myönnän, että matkustelu ja Anoreksia kuulostavat yhdistelmältä, joka luo potentiaalisia kauhuskenaarioita. Syömättömyys kaukana, vieraassa paikassa, ei kuulosta turvalliselta. Olen kuitenkin matkustellut silloin tällöin sairauteni kanssa, ja huomannut, että kauas kotoa lähteminen leikkaa Anoreksian joissain määrin kahtia. Toinen puolikas jää aina kotimaahani.

 6.7.2016 klo 18:10
”Rooma on ihmeellinen. Ollaan nähty niin paljon… Ja kävelty yli 23 kilometriä joka päivä! Syöminen on sujunut ehkä osaksi myös juuri siksi, ja tuntuu hassulta pitää lomaa sairaudesta. Niin outoa syödä asioita joita en ole syönyt niin pitkään aikaan että en oikein edes muista miltä tuntuu pureskella niitä. Pelottaa lähteä kotiin.. Voisinpa ottaa junan Venetsiaan tai Milanoon ja pitkittää kaikkea, nähdä enemmän.”

”Tämä kaikki on kuin iso kupla historiaa, jonka keskelle on ripoteltu nykypäivän ihmisiä. Turistirysät on kurjia mutta täällä on sitä jotain. Tunnelmaa, joka kertoo että ollaan kaukana kotoa ja kaukana siellä olevista murheista. Fontana di Trevi on niin kaunis… Toivoin että tulen terveeksi.”

”Täällä on harmoninen olo. Kunpa arki ei koskaan tulisi ja asiat tuntuisivat aina tällaiselta… Suurelta ja uudelta seikkailulta jossa murheet ovat olemassa, mutta ne eivät pääse minuun käsiksi. Minulle tämä ei ole vain matkustamista ja kokemista; tämä on valtava turvapaikka joka pitää minut hetkellisesti erossa kaikesta minkä kanssa kamppailen. En osaa selittää sitä. Mutta voisinpa lähteä kiertämään maailmaa ja jättää kaiken! Tekisin sen jos se toimisi niin. Takaisi minulle ettei siihen pahaan tarvitse palata enää koskaan.”

 Matkoilla Anoreksia jättää minut osittain rauhaan. En tiedä mistä se johtuu, mutta niin kauan kun se toimii, minun ei tarvitse tietää. En osaa kuvailla rakkauttani matkustamista kohtaan. Minulla on suuri halu nähdä maailmaa, mutta tieto siitä, että Anoreksia ei lähde kokonaisena mukaani niille seikkailuille, tekee niistä entistäkin houkuttelevampia. Kuten olen kirjoittanut, on matkustamiseen liittyvä pitkien matkojen käveleminen mieluista sairaudelleni, mikä tietysti selittää osaksi sen, ettei se kiusaa minua ulkomailla. Seikkailuilla kuitenkin on usein kohde jota kohti kävellään, mikä taas riitelee Anoreksian luomien hyötyliikuntaan liittyvien sääntöjen kanssa. Haluan siis ajatella, että ulkomailla en ainoastaan saa lupaa maistaa normaalia ravintolaruokaa, vaan saan myös maistaa terveyttä.

Kotimaasta pois matkustamiseen liittyy myös suuri terveyttä tukeva motivaatio. Suuressa mittakaavassa New York on minulle juuri sellainen, ja pienemmässä mittakaavassa lyhyemmät reissut ajavat samaa asiaa: Tiedän, että minun on syötävä jotta jaksan matkustaa, nähdä, ja kokea. Samalla huomaan elämäniloni palautuvan jo reissua suunnitellessani ja sitä odottaessani.

 29.1.2017, Sunnuntai klo 16:30
”MEILLÄ ON LIPUT! LENTOLIPUT! Minulla on niin jännittynyt, onnellinen, vapautunut ja hieman pelokas fiilis. Lähen taas maailmalle. Tämän voimalla syön… Syön itseni seikkailulle.”

 31.1.2017, Tiistai klo 23:20
”Minun tekisi mieli sanoa, että kunpa se matka olisi jo aikaisemmin kuin kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Samalla kuitenkin tiedän että tarvitsen tämän kaiken ajan kuntoutuakseni, jotta olen tarpeeksi vahva lähtemään. En edes tiedä onko sairaslomani loppu kesäkuuhun mennessä, mutta uhmaan kaikkia ja kaikkea ja lähden silloin maailmalle ulkoiluttamaan ongelmiani.”

Sairauteni on mestari takaiskuissa. Matkustelu antaa minulle vapaapäiviä pahimmasta, mutta sekään ei ole ihan niin yksinkertaista. Osa Anoreksiasta jää kotimaahani, mutta ajan myötä minunkin on palattava kotiin, eikä jälleennäkeminen ole suloinen. Ulkomailta palatessani iskee sairauteni lujaa kiinni heittäen mieleeni takaumat kaikesta siitä, mitä olen matkani aikana sen mielestä tehnyt väärin. Se pystyy helposti pilaamaan seikkailuni palauttaman elämänilon, mutta kokemuksen myötä olen oppinut tiukentamaan lääkitystä juuri takaisin tuloni aikoihin. Tiedän miten sairauteni toimii, ja jälleen on kyse oikeanlaisen strategian luomisesta, sekä oikeanlaisten apuvälineiden käyttämisestä.

Sisäinen kolmas pyörä

3.2.2017 Yleinen

Ihmissuhde syntyy kahden ihmisen välille. Kuten olen kertonut, Anoreksia istuu olkapäälläni luoden minulle ikään kuin toisen persoonan, ja siksi se on kahden ihmisen välisessä suhteessa aina kolmas pyörä. Se tuottaa paljon vaikeuksia, ja sen johdosta minulle on syntynyt kaavamaisia käsityksiä siitä, mihin pystyn- tai en pysty sairauteni kanssa. Tällaiset käsitykset liittyvät etenkin parisuhteisiin, enkä vieläkään ole saanut vakuutettua itseäni ulos niistä oletuksista. Minusta on tullut vuosien varrella avoimempi, mutta sekään ei poista skeptisyyttä, jonka kohdistan oman nimeni ja sanan ’parisuhde’ –ilmaisemiseen samassa lauseessa.

28.6.2014, Lauantai klo 13:33
”Seurustelusuhteet eivät toimi, mutta tällaiset pienet jutut hallitsen. Ei tarvitse viedä suhdetta suudelmaa pidemmälle, eikä tarvitse päästää ketään henkisesti lähelle. Kellekään ei tarvitse kertoa miten paha olo minulla joskus on.”

 21.10.2014, Tiistai klo 20:50
”Todellinen hyvä olo tulisi kai siitä, että hyväksyisin itseni oman itseni kautta, en baarissa jonkun tuntemattoman miehen huomion kautta. Mutta olen vapaa… Kaikesta muusta paitsi itsestäni. Ja siksi hymyilen takaisin jos joku hymyilee minulle.”

 17.5.2015, Sunnuntai klo 19:02
”Sinä iltana mentiin ajoissa nukkumaan, koska aamuyöllä oli lähdettävä lentokentälle ja takaisin kotiin. Milo halusi silti tulla hyvästelemään. Hän odotti minua talon nurkalla. Tällaiset matkasuhteet ehkä vaan sopivat minulle… Voin viettää unohtumattoman täydelliset muutamat päivät tai illat tai edes hetket tietäen ettei tarvitse koskaan ahdistua tai joutua satuttamaan toista, vaan kaikki se ihana säilyy ikuisesti eikä mikään pilaa sitä. Yhteydenpito saattaa hiipua lopulta, mutta ne muistot eivät koskaan hiivu, koska näin lyhyessä täydellisyydessä mikään muu sekoittava tekijä ei pilaa niitä. Ja siksi se on täydellinen, ja siksi se säilyy ikuisesti. Kauheaa sanoa, mutta tällainen ’matkaromanssi’ tosissaan sopii sairaalle tai toipuvalle ihmiselle… Ei välttämättä koskaan tarvitse kertoa menneisyydestä tai ottaa riskiä. Sopii myös perfektionistille: Säilyvä täydellisyys.”

Osaan flirttailla ja pitää hauskaa. Niin monia kertoja olen tavannut uuden ihmisen, antanut hänen saattaa minut ovelleni ja sitten kääntänyt selkäni. Taloyhtiöni ulko-ovella menee piirtämäni näkymätön raja, jonka ylitse en vie suhteita. Ne jäävät kynnyksellä vaihdettujen suudelmien tasolle. Sama on toistunut ulkomailla. Anoreksian myötä minusta on tullut pikkusuhteiden mestari. Ne eivät ole parisuhteita, eivät seksisuhteita, eivätkä edes yhden yön suhteita. Ne ovat vähemmän kuin kaikki edellä mainittu. Niiden kautta saan joskus kokea itseni kauniiksi, ja niiden myötä minun ei tarvitse heittäytyä mihinkään missä tarvitsisi ottaa riskejä.

Olen katoamisen ammattilainen. Jätän taakseni ehkä jotakin, missä ihmiset uskovat minun olevan sitä mitä he haluavat. Ehkä he uskovat minun olevan täydellinen, koska katoan ennen kuin mitään epätäydellistä ehtii tapahtua tai paljastua. Ongelma on, että he eivät koskaan saa tietää kuka minä oikeasti olen, ja kuka minun sisälläni on. He eivät koskaan opi ymmärtämään, että minä en ehkä ole se, mitä he haluavat. Siksi monille ei ole helppoa antaa minun kadota.
Kuten jo aiemmin mainitsin, olen kyllä seurustellut muutamia kertoja. Olen saanut parisuhteista kokemusta ja päässyt jopa yllättävän lähelle normaaliutta, mutta se kaikki on aina loppunut nopeasti heräävään haluuni kadota.

 9.12.2015, Keskiviikko klo 22:30
”Haluaisin kertoa Larille kaikesta mitä käyn läpi, mutta se on hankalaa. Pelkään sitä miten hän reagoi. Ehkä hän ei jaksa mitään sellaista ylimääräistä… Enkä edes osaa kertoa. Miten tiputat tällaisen pommin mahdollisimman harmittoman kuuloisena, mutta kuitenkin kaiken tarpeellisen informaation sisältävänä? ’Hei muuten, mun pitikin kertoa että oon sairastanu Anoreksiaa 5 vuotta, syön mielialalääkkeitä ja käyn psykoterapiassa 2 kertaa viikossa’. Ei noin voi sanoa, eikä tällaista vaan voi yhtäkkiä aloittaa kertomaan.”

4.3.2016, Perjantai klo 21:45
Siitä asti kun olemme alkaneet viettää aikaa tiiviisti yhdessä, olen tehnyt paljon kompromisseja. Minun tarvitsisi mennä ajoissa nukkumaan että saisin energiaa tapella näiden asioiden kanssa ja suorittaa koulua samalla… Mutta ei parisuhteessa voi tehdä niin että ilmoittaa kasilta että hyvää yötä. Ei, siinä illalla jutellaan ja piirretään toisen selkään, ja tämä kaikki tuntuu niin raskaalta nyt. Eikä sen pitäisi tuntua raskaalta, sen pitäisi olla ihanaa.”

10.3.2016, Torstai klo 21:44
”Taina sanoo että on normaalia että tarvitsee suhteessa omaa aikaa, ja että pitää olla tarkkana ettei se oman ajan tarve johdu vääristä syistä. Täytyy osata vetää viivat… Tietää mikä tunne tulee mistäkin. Mikä johtuu sairaudestani joka vaatii itselleen lisää tilaa, ja mikä ei.”

”Haluanko sitten edelleen säätää jonkun tuntemattoman kanssa jossain hetkellisesti ja sitten kadota? Ei minulla sellaista oloa ole ollut. Mutta siinä olen hyvä ja sen minä osaan. Parisuhde on uutta ja vaikeaa… Etenkin nyt kun kaikki tuntuu niin hankalalta. Taina toi jälleen esille myös ’ääripäisyyteni’. Joko seurustelu on täydellistä, tai sitten se pitää lopettaa. Mutta on opittava siihen keskitiehen… Ei sen kuulukaan olla helppoa. Kaikki vaan peittyy nyt tämän sairaalajakson herättämän kamaluuden alle enkä saa selvää mistään.”

 Anoreksian läsnäolo vaikuttaa suhteisiini dramaattisesti, koska se sekoittaa yhteydet asioiden välillä. Se jättää käsiini vain yhden langan, jonka päässä on ahdistus, sekä olo siitä, että kaikki ei ole hyvin. Ahdistuksen syyn selvittäminen tuntuu kuitenkin mahdottomalta, koska langanpää on sekoittunut Anoreksian sotkemaan lankakerään. Oikean vastauksen löytäminen oikealle kysymykselle on liian vaikeaa. Niin kauan kuin Anoreksia hallitsee minua, se hallitsee myös kaikkia suhteitani, eikä tarvita suurta älyä tajuamaan, että parisuhde ei toimi jos joku ulkopuolinen hallitsee sitä.

 12.3.2016, Lauantai klo 12:49
”Pitkään hän itki, ja minä mietin mikä on vikana kun minua ei itkettänyt. Se palautti minut takaisin sinne jonnekin, kun minusta oltiin huolissaan ja minä en tuntenut mitään. Muut itkivät ja minä melkein nauroin. Nyt ei naurattanut, mutta itkin vasta kun sain sanotuksi ääneen, että en voi luvata että tulen koskaan tämän terveemmäksi. Jälkeenpäin mietin, johtuivatko ne kyyneleet siitä tilanteesta, vai siitä faktasta, että olen edelleen sairas. Pelkään että ne johtuivat jälkimmäisestä.”

”Hän kysyi ovatko kaikki suhteeni päättyneet tähän. On. Siihen fiilikseen, mikä tulee ja ajaa pois niistä kaikista hyvistä asioista. Tunne, joka haluaa että saan olla yksin, rauhassa. En vain tiedä johtuuko se siitä, että normaalisti kaipaan välillä omaa rauhaa, siitä, että sairauteni haluaa omaa rauhaa edetä, vai siitä, että en tykkää toisesta ihmisestä tarpeeksi.”

”En tiedä haluanko enää yrittää. Tiedän vain että minulla on paha olla, eikä yhdessä oleminen ole auttanut. Seurustelu tällaisessa tilassa ei ole hyväksi kummallekkaan osapuolelle. Ei sekään toimi että koko suhde tanssii sairauden pillin mukaan. Tai se, että olen läsnä vain silloin kuin voin. Jos olen suhteessa, haluan olla siinä 100%, enkä pysty siihen nyt. En ehkä ikinä, koska vaikka olen suhteessa niin olen silti yksin näiden asioiden kanssa. Eikä se helpota että sanotaan että puhuminen helpottaa; kyllä sen pitäisi oikeasti helpottaa jos sitä tekee, ja nyt se ei helpota, se on vaan raskasta. Puhun jo Tainalle. Aina vaan pitäisi puhua. Ja ymmärrän senkin ettei suhteessa voi olla puhumatta. Mutta se siinä juuri on. Tämä on minun taisteluni, ja ehkä se toinen onkin vaan tiellä eikä tukena.”

 13.3.2016, Sunnuntai klo 21:17
”Runsas kuukausi sitten jopa odotin niitä sanoja hänen suustaan. ’Minä rakastan sinua.’ Ensimmäistä kertaa ikinä odotin, en pelännyt. Nyt kun ne sitten tulivat, niin aloin voida fyysisesti huonosti. Sen takia että tajusin kuinka huonosti voin henkisesti.”

 25.3.2016, Perjantai klo 22:00
”Hän kokee olevansa viimeinen prioriteettini ja että me nähdään liian harvoin ja että en päästä häntä elämääni. Se on totta, mutta tämä kaikki sulkee muutenkin jo kaiken ja kaikki pois joten se on minulle vaikeaa. Tarvitsen aikalisän ja samalla aikalopun. Hänen kanssaan en pysty enää edes syömään ja niin ironista ja outoa kuin se onkin, syön paremmin yksin kuin hänen kanssaan. Ja jos ainoa syy nähdä häntä välillä on se, että sitä kautta varmistan päivän syömättömyyden, se on väärin ja vie niin väärään suuntaan kun vain mahdollista.”

 28.3.2016, Maanantai klo 12:48
”Ajan elämästäni pois kaikki ne jotka minua rakastavat, en tiedä miksi tämän on pakko pyrkiä siihen. Mitä se hyödyttää? Se on loppu nyt. Tänään aamulla mietin onkohan Lari jossain synkässä paikassa. Itse en oikeastaan tunne eroa entiseen, mutta olenkin tainnutkin olla siinä paikassa jo hetken.”

 Nyt ainoat suhteet minun elämässäni ovat perhesuhteet sekä harvat ystävyyssuhteet. Niissä Anoreksiaa on helpompi hallita. En enää harrasta parisuhteita, en pikkusuhteita, en mitään. On tuntunut paremmalta irtautua siitä kaikesta ja keskittyä paranemiseen. Siten minun ei tarvitse selitellä kenellekkään sitä, miksi katoan. Tämä ei ole luovutusvoitto Anoreksialle, vaan se on aikalisä, joka mahdollistaa sairauteni voittamisen.

Kaikenkaikkiaan Anoreksia on parisuhteitakin koskevissa asioissa vaikuttanut kasvuuni. Se on opettanut minut elämään yksin. Tarvitsen niin paljon tilaa itselleni, että se riitelee monesti parisuhteen ideologian kanssa. Ehkä haluan taas joskus käydä ulkona ja kokea niitä illan kestäviä hetkiä, joissa olen jonkun mielestä ehdoitta jotakin muuta kuin tätä sairautta. Ehkä alitajuisesti odotan henkilöä, joka tulee hyvällä tavalla väkisin elämääni ja muuttaa jumiutuneet käsitykseni kaikesta siitä, minkä uskon parisuhdemielessä sopivan minulle ja sairaudelleni. Ehkä olen tyytyväinen itsekseni, enkä koskaan tule tarvitsemaan mitään muuta. Aika näyttää.

8.1.2017, Sunnuntai klo 19:35
”Vaikka kerroin kysyville väärän etunimen, enkä saanut juurikaan edes tanssia tai liikkua, niin tuntui myös kivalta tuntea itseni halutuksi pitkästä aikaa. Olkoonkin että baarissa se kohdistuu kaikkiin, ei se tarkoita että juuri minä olisin jotenkin erityinen. Enkä halua nyt mitään minkään tasoista suhdetta. Haluan vain sen tunteen, mikä tulee kun joku katsoo minua. Sellaiset katseet riitelevät Anoreksian sanojen kanssa… Ne ovat niitä ulkopuolelta tulevia aseita, ja siksi ne ovat minulle tärkeitä.”

Kaikille, joilla on vaikeaa

19.10.2016 Yleinen

Olen kohdannut elämäni aikana paljon ihmisiä, jotka ovat epätoivoisia tai peräti toivottomia. Olen itsekin ollut sellainen. Usein kuvittelemme, että olemme itse ainoita, joilla on ongelmia tai paha olla, tai ettei kukaan voi mitenkään tietää, miltä meistä tuntuu. Emme kuitenkaan voi aina nähdä, mitä toisten elämässä tapahtuu, mitä heidän sisällään on meneillään, tai tietää, millaisia kokemuksia heillä on ollut.

Elämässä sattuu joskus kaikenlaista. Suunnitelmat menevät mönkään, teemme virheitä ja typeryyksiä, tulee ikäviä yllätyksiä tai joudumme toisten ajattelemattomuuden, itsekkyyden, ilkeyden, jopa julmuuden kohteiksi. Meihin sattuu ja hajoamme palasiksi. Alkaa tuntua, ettei mikään enää koskaan onnistu, ettemme tule enää koskaan ehjiksi, ja on vaikea luottaa enää kehenkään tai mihinkään, edes itseensä. Tuntuu, ettei kukaan voi auttaa, ja vaikka joku yrittäisi, emme pysty ottamaan apua vastaan. Lopulta tilanne voi olla niin paha, että kaikki näyttää mustalta, kaikki tuntuu menetetyltä, jokainen hengenveto tuottaa tuskaa.

Minä olen kokenut paljon esimerkiksi hylkäämistä, torjuntaa, mitätöimistä, pilkkaa. Kaikenlaista on tapahtunut, enkä kaikkea edes pysty vieläkään sanomaan ääneen, vaikka tapahtumista on kulunut vuosikausia. Toisten sanojen ja tekojen seurauksena olen alkanut ajatella, etten ole hyvä sellaisena kuin olen; etten ole arvokas, ja että minulle saa tehdä mitä vain. Olen antanut satuttaa ja rikkoa itseäni tavoilla, jotka ovat jättäneet syviä haavoja, koska en ole osannut puolustaa itseäni. Olen kokenut olevani täysin epäonnistunut, turha ihminen ja toivoton tapaus. Minusta on tuntunut, että kaikki mihin kosken, kuihtuu tai muuttuu rumaksi. Että kaikki, joihin luotan, kääntyvät minua vastaan. Etten edes ansaitse mitään hyvää.

Olen kulkenut itkien pimeitä, öisiä katuja ja toivonut, että ne johdattaisivat minut pois kivusta; olen tuijottanut mustaan veteen miettien, miltä tuntuisi, jos antaisin sen niellä itseni. Olen maannut lattialla turtana kykenemättä liikkumaan, kuunnellen sydämeni vieraalta ja ontolta tuntuvaa kuminaa. Olen herännyt öisin painajaisiin ja koko kehoa repivästä tuskasta vavisten vuodattanut omaa vertani etsien helpotusta. Tie ylös kylmältä lattialta on ollut pitkä ja vaikea, ja monta kertaa olen vajonnut takaisin. Mutta lopulta olen jaksanut nousta istumaan, sitten ponnistellut jaloilleni. Nyt olen kävellyt jo kauas siitä pisteestä.

Yhä minulla on taisteluni ja kipuni. Askeleet tuntuvat välillä raskailta. Joskus on pakko pysähtyä paikalleen jaksaakseen vain hengittää. On aikoja, jolloin aamuisin herätessäni toivon, etten olisikaan herännyt. On aikoja, jolloin pieninkin ponnistus tuntuu ylivoimaiselta. On aikoja, jolloin itken itseni uneen joka ilta tai herään omaan itkuuni keskellä yötä. On aikoja, jolloin kaikki näyttää harmaalta ja merkityksettömältä. Mutta viime vuosina on onneksi yhä enemmän ollut myös aikoja, jolloin elämä tuntuu siedettävältä, jopa hyvältä; maailma näyttää taas kauniilta ja toiset ihmiset ovat ystäviä, eivätkä vihollisia. Unelmat alkavat herätä taas eloon. Jaksan taas kohottaa katseeni maasta ja tähyillä taivaanrantaan, missä aurinko nousee joka aamu.

Joskus, kun alkaa puhua omista asioistaan, huomaakin, että monella on ollut samankaltaisia ajatuksia, tuntemuksia ja kokemuksia. Joskus reaktiot ovat vähemmän ymmärtäväisiä tai suorastaan vähätteleviä, mutta kukaan ei voi tehdä tyhjäksi sitä, mitä ja miten joku kokee tai on kokenut asioita, tilanteita, tapahtumia. Kokemukset ovat aina tosia ja niillä on vaikutuksensa meihin. Onneksi voimme kuitenkin saada myös korjaavia kokemuksia, jotka voivat auttaa meitä käsittelemään ja muuttamaan huonojen kokemusten herättämiä tunteita. Voit ajatella, että onpa naiivia, ei tuo tiedä, mitä kaikkea koen tai olen kokenut; ettei siitä kaikesta voi niin vain selvitä. En yritäkään väittää niin. Jokaisella on oma polkunsa ja kaikki vie aikansa. Mutta minä uskon, että haavat voivat parantua, olivatpa ne kuinka syviä tahansa. Niistä jää arpia, mutta niiden kanssa voi oppia elämään.

Vähättelemättä itse kunkin vaikeuksia, haluan sanoa ihan jokaiselle, joka on juuri nyt keskellä taistelua: Älä luovuta! Kaikki voi vielä muuttua paremmaksi. Se ei yleensä tapahdu *tsädääm* yhtäkkiä taianomaisesti. Mutta jonakin päivänä huomaat, ettei ole enää niin pimeää, että hämärän halkaisee valonsäde, joka voi johdattaa uusille poluille, uusiin maisemiin, uudenlaisiin kokemuksiin. Matka voi olla pitkä ja uuvuttava, aurinkoisine, pilvisine ja myrskyisine taipaleineen, mutta lopulta voit löytää oman paikkasi maailmassa. Tai ehkä itse matka on merkittävämpi kuin päämäärä.

Tiedän, että voi olla vaikeaa jaksaa. Mutta sinnittele. Hengitä. Anna itsellesi aikaa. Älä jää yksin. Jos minä olen selviytynyt läpi synkän, eksyttävän piikkipensaslabyrintin – haavoilla, mutta elossa – niin sinäkin voit selvitä. Sinä olet arvokas. Sinä olet tärkeä. Sinä olet hyvä juuri sellaisena kuin olet. Toivon, että nämä sanat itävät sisälläsi ja niistä kasvaa aikanaan hedelmällinen puutarha, jonka antimet vahvistavat sinua elämäsi matkalla.

First day…

19.1.2015 Yleinen

Oivoi ja voioi!

Aamu lähti käyntiin sillä et nopeeta sängystä ylös, koira pihalle, vaatteitten vaihto ja autoon. Söinkö? En. Noh sitte pysähyttiin kaupassa ja mukaan tarttu vissypullo ja kolmioleipä. Ei niin hirveen terveellistä. Sit kaupunkii fysioterapiaan ja kotiin. Sit söin makaroonilaatikkoa, salaattia ja raejuustoa. Parempaan suuntaan mentiin. Sit taas kaupunkiin ja kotia tullessa syöpäsin Pinaattikeittoa ja jälkkäriks raejuustoa ja mustikoita.

Liikuinko tänään. En. Mut en syöny suklaata ja voi helekattia sitä tuskaa ko hellu syö hampurilaisen ja suklaakakku ja juopasee vähän kokista… Mut pidin pintani ja en syöny suklaata. En juonu kokista. Vielä pitäs se vedenjuonti opetella. Tänään teki jo mieli lopettaa tää ja ostaa suklaata, mut ei. Päätin etten todellakaan luovuta nyt! Ja voi niitä kirosanojen määrää ko hellu osti itelle suklaavanukasta… minun heikkous!!!

Millonkohan oppisin ottamaan kuvia niin saisitte niitäki?

lataus (1) lataus

 

kuvat netistä.

Katomma miten huominen mennee!!

Have a nice evening ♥

♥Janica

Amazonin vähäpätöisiä, mutta jatkuvia ongelmia

15.7.2014 Yleinen

Synnyin kohtalonani kasvaa pitkäksi. Heti alusta saakka olen hiponut neuvolan kasvukäyrien huippuja, ja ohittanut ikäisteni keskipituuden vähintään pään mitalla. Ala-asteen liikuntatuntien pituusjonoissa minun oli aina helppo löytää paikkani; suoraan vain reunalle muiden kinastellessa muutaman millin eroista keskenään. Saavutin täysi-ikään mennessä kunnioitettavat 183 senttimetriä, vaikka minulle alun perin luvattiin korkeintaan ”vain” 178 senttiä. Oli minun sitten pakko ylisuorittaa siinäkin. Ja niin, olen siis nainen.

Muutamien kiistattomien etujen vastapainoksi meille Amazoneille esiintyy monia mielenkiintoisia ongelmia arkielämästä. Ensinnäkin koko yhteiskunta on mitoitettu itseäsi pienemmille. Hyvin usein julkisissa kulkuvälineissä, vessoissa ja muissa istumista vaativissa ympäristöissä saa nököttää pää polvien välissä, että mahtuisi edes jotenkin paikalleen. Pitkällä ei myöskään ole varaa olla nöyristelemättä, muutoin voi odottaa säännöllistä lähempää tuttavuutta ovenkarmien ja lamppujen kanssa.

Toiseksi vaatteiden löytyminen on ainainen haaste. Luulisi, että kun niitä muotiluomuksia istutetaan vähintään yhtä pitkien mallien päälle mainoskuvissa, niin ne samat kuteet sitten istuisivat meille in real life pitkillekin. Turha luulo. Olen jo henkisesti valmistanut itseni siihen, että ainakin puolet kokeilemistani vaatteista ovat aina liian lyhyitä joko hihoista, helmoista tai lahkeista. Mahdollisesti kaikista kolmesta yhtä aikaa. Viattominkin kesämekko muuttuu helposti ja vahingossa päälläni säädyttömäksi, vesirajalla tasapainottelevaksi minihameeksi. Naisena suuri surun aihe minulle on myös se, etten voi ystävieni kanssa vaihdella ja lainailla pahemmin mitään vaatteita suuren kokoeron vuoksi. Vaatteiden koon kasvaessa on usein todennäköisempää, että vain niiden leveys kasvaa, ei pituus. Sukkahousut ovat pahin syyllinen tähän.

Kolmas ja ehkä kaikista suurin päänvaiva ovat muiden ihmisten suhtautumiset. Kannattaa varautua siihen, että randomeinkin vastaantulija heittää sinulle samoja kuluneita läppiä, jotka ovat vanhempia kuin ihmisten sivilisaatio. ”Tuuleeko siellä ylhäällä” toimikoon kaikista pahamaineisimpana esimerkkinä. Samoin kysymykset siitä oletko: a) malli, b) koripallonpelaaja, c) muu vastaava pituuteen liittyvän ammatin edustaja. En minäkään kysy lyhyiltä ihmisiltä pelaavatko nämä minigolfia, sitä pidettäisiin tökerönä.

Miksi muuten kaikista ihmisen vartalonmitoista pituus tuntuu olevan se, jota on tahdikasta kysyä ventovieraaltakin? Kukaan ei varmasti kysyisi vasta tapaamaltaan ihmiseltä, mikä tämän paino tai kengänkoko on. Ehkä tämä normaalipituisista ihmisistä tuntuu turhalta valituksen aiheelta, mutta kuvittele itse, miltä tuntuisi tulla kysytyksi samaa asiaa säännöllisin väliajoin jopa täysin tuntemattomilta porukoilta.

Pitkänä naisena olen myös kuullut usein muiden voivottelua siitä, miten mahtaa olla kurjaa, kun suurin osa miehistä ovat sinua lyhyempiä. Tai jotkin miehet ovat itse kommentoineet, että ”harmi kun oot noin pitkä”. Itseäni enemmän ärsyttää se tapa, miten tuosta asiasta puhutaan. Annetaan ymmärtää kuin itseään lyhyemmän miehen ottaminen olisi naiselle jotenkin kuvittelemattoman hirveä asia, suuri onnettomuus, jota pitää yhteistuumin valitella ja pahoitella tämän tragedian kohdanneelle. Itseäni asia lähinnä naurattaa. Ehkä, koska olen tullut viettäneeksi koko elämäni pitkänä, olen pystynyt käsittelemään tämän asian pääni sisällä eri tavalla kuin valtaosa väestöstä, tai sitten en muuten vain koe pientä eroa oikeasti merkitseväksi seikaksi. Ehkä se toimiva suhde olisi kuitenkin paljon tärkeämpi seikka kuin sen osallistujien pituudet. Mutta kuitenkin edellä mainitut asenteet karsivat minulta monta potentiaalista kiinnostuksen kohdetta, itsestäni riippumatta, mikä on sääli.

Onneksi nämä kaikki mainitut esimerkit lukeutuvat enemmän first world problems tyylisiin tyhjästä valittamisiin, eivätkä oikeasti vaikuta meidän Amazonien elämänlaatuun. Ei kenelläkään ole loppujen lopuksi helppoa oli sitten pitkä tai lyhyt, laiha tai tukeva. Ainakaan heidän itsensä mielestä.