Selaat arkistoa kohteelle omablogi.

17.02.2018

17.2.2018 Yleinen

Robukka teki tätä blogia varten hienon uuden kuvan, joka näkyy tuossa ylempänä. Kiitos tuhannesti hänelle!

Omablogi.fi, jossa tämä minunkin blogini sijaitsee, on aina välillä ollut epätoimintakunnossa. Tästä syystä olen vakavasti harkinnut blogin siirtämistä jonkin toisen palvelun alle. Eli jos tämä sivusto vielä jatkossakin kenkkuilee, niin luultavasti osoitteeni muuttuu. Harmillinen juttu, sillä muutenhan olen ollut tähän sivustoon hyvinkin tyytyväinen. Täältä on myös kadonnut kokonaan ominaisuus, jolla seurataan kävijöiden määrää ja muita statistiikkoja. Mahdollisesti tulevan uuden blogini luultavasti voi löytää ainakin hakemalla Googlella sanoilla ”Soltun blogi”. Jos tiedät jonkin hyvän nettisivun, jossa voi pitää omaa blogia, niin pistähän vinkkiä! :)

Olen ollut pikkuisen innoissani yhdestä pienestä asiasta! Äitini sanoi vakavasti harkitsevansa kissan hankkimista kotiinsa. Itsekin pidän kissoista ja koirista. Kissahan meillä olikin kotona, kun olin vielä jotain 6-vuotias. Se annettiin pois, koska Robukka oli allerginen (Robukka on siis isoveljeni, ei ole silti hänen ihan oikea nimensä). Kissan nimi oli Iines, koska serkkuni kehoitti nimeämään sen jonkin Disney-hahmon mukaan.

Katselin juuri uuden Tuntematon sotilas -elokuvan. En juurikaan tykännyt, mielestäni aika tylsä elokuva. Mutta ne elokuvat, joista tykkään ovatkin aika harvassa. Kohta alkaa TV:stä Putous, jonka jokaisen kauden jokaisen jakson olen katsonut tähän asti. Luultavasti katson koko tämänkin kauden. Vielä kanavalta 5 tulee huomenna klo 14:05 alkaen olympialaisjääkiekkoa, jossa pelaavat vastakkain Suomi ja Ruotsi.

Ylihuomenna olisi tämän aikaisemmin mainitun veljeni kanssa tarkoitus mennä pelaamaan sählyä. En ole nyt pariin viikkoon mennyt, koska on ollut muutakin tekemistä. Meitä on ollut hyvin pieni, mutta hyvä porukka pelaamassa.

Lähiaikoina olisi tarkoitus tehdä uutta musiikkia. Saa nähdä saanko inspiraatiota. Jos tulee hyviä biisejä, niin luultavasti lisään nettiin ja ilmoittelen täälläkin. Nyt siirryn kuitenkin lukemaan kirjaa! =)

Tässä vielä kaksi hienoa kappaletta kuunneltaviksi!

Inkanblogin joulukalenteri luukku XXII ”joulusiivous osa II (kuvaosuus)”

22.12.2015 Joulukalenteri

Tein vihdoinkin joulusiivouksen toisen osan ”kuvaosion”. Jos ette muista tai ette ole vielä lukeneet ensimmäistä osaa, kannattaa käydä lukemassa se HETI jonka jälkeen voit jatkaa tämän lukemista. Tässä osiossa laitan kuvia mun huoneesta, joka on niin kun room tour, vai mitä?

Hyvää joulun odotusta!!

<3 Inka

Inkanblogin joulukalenteri luukku XV ”Se tunne kun…”

15.12.2015 Joulukalenteri

Oikeesti se tunne kun haluaa vain vajota omaan petiin peiton alle juomaan kaakaota ja katsomaan telkkaria/ kännykkää. Mulla on sellainen hetki just nyt. Mutta mun tämän hetkinen laiskuus on niin suuri että en vain kerta kaikkiaan jaksa tehdä kaakaota, joten tein pikapuuroa. Käperryin nojatuoliin vilttien alle kirjoittamaan tätä ja syömään pikapuuroa. Alkaa olla jo aika väsy kun on lomaan enää alle viikko ja on ollut koulussa joka päivä melkein kahden kuukauden ajan, ei poissaoloja ei mitään, vain koulua. Nyt kerron muutaman vinkin millä voi kuluttaa aikaa esim. Joululomalla:
• Tv:n katselu
• kirjan lukeminen
blogien lukeminen
• tuben katselu
• vain yksinkertaisesti nukkuminen
Kertokaa kommentilla jos teillä on muita tapoja käyttää aikaa sekä jos käytätte näitä tapoja mitä niistä käytätte! Toivottavasti tämä hyödyttää jota kuta!
<3 Inka

Inkanblogin joulukalenteri luukku XIV ”piparkakkutalot”

14.12.2015 Joulukalenteri

DSC_0327

Talon sivulle valmistui ihana lumiukko.

DSC_0325

Tällainen kokonaisuus se on.

DSC_0323

Takapihalla kasvaa kuusia:)

DSC_0324

Supersöpö savupiippu!!!

DSC_0326

Edestäpäinkin se on hurjan söpö!

Kotona me ei tehdä joka joulu piparkakkutaloa, mutta tänä vuonna kävi tuuri ja meillä valmistui sellainen eilen!  Meillä kotona ei ole mikään suuri joulperinne valmistaa pipakakkutalo, mutta onhan sellainen ihan kiva:) Laitan tähän luukkuun nro 14 muutaman kuvan siitä! Sen mitat ovat noin 16cm leveä ja 13 cm korkea.

<3 Inka

Inkanblogin joulukalenteri luukku XIII ”juhlanaihetta”

13.12.2015 Joulukalenteri

Nyt juhlitaan!!

Nyt on aihetta juhlaan. Tänään mun blogi täyttää yhden kuukauden, en voi uskoa että jaksanut pitää tätä näin pitkään. Yleensä mulla on joku kiinnostuksen aihe jonkun viikon ja sit se vaan häviää. Mut sitä ei ole tapahtunut baletin, laulun ja tän blogin kohdalla. Tässä on vielä toinen syy juhlaan: mulla on yli 5500 lukijaa!! Kun perusti tän blogin perjantaina kolmastoista päivä, epäilin tän menestystä sen päiväyksen ja sen että en ole koskkaan blogannut takia, mut kävikin päin vastoin! Mun odotukset on täysin ylitetty!!! Kiitos. Kiitos. Ja vielä kerran kiitos. Jatkakaa mun blogin lukemista, ja yritetään saaha lukijat 10000! ( tää luku tarkoittaa yhteistä lukijamäärää kaikissa artikkeleissa.) Kertokaa mulle kommenteissa mitä haluisitte jatkossa joulukalenterista!

<3 Inka

Inkanblogin joulukalenteri luukku XII ”kuvaaminen”

12.12.2015 Joulukalenteri

Mä rakastan kuvaamista! Meillä on kotona joku nikonin järkkäri. Esim kävelyllä kaupungilla auringonpaisteessa saa mut jäämään muista jälkeen kun jään ottamaan kuvia. Mä oon aina tykännyt kuvaamisesta. Mun siskollakin on järkkäri, joten kun käyn sen luona käytän sitä kameraa. Välillä kun mul on tylsää mä pystytän jonkun kuvaus studion meidän olohuoneeseen XD. Kertokaa mulle teidän mielipiteenne kuvaamisesta, ja seuratkaa mua seuraavissa someissa:

Instagram:

• inkahenneken

•inkanblogi

Twitter:

•inkahenneken

Ask.FM:

•inkanblogi

<3 Inka

Inkanblogin joulukalenteri luukku I ”jouluisia reseptejä”

1.12.2015 Joulukalenteri

TOFFEE
Ainesosat:                                                       suluissa merkitty ½ annos
  • 200 g voita (100 g)
  • 4 dl kuohu- tai vispikermaa (2 dl)
  • 4 dl sokeria ( 2 dl)
  • 2 dl siirappia (1 dl)
  • 2 tl inkiväärijauhetta(1 tl)
  • 2 dl kuivattuja karpaloita(1 dl)
  • sormisuolaa                                                                                                           noin. 40 palaa
Valmistusohje:

1. Mittaa kaikki raaka-aineet paitsi karpalot ja sormisuola kolmen litran teräskattilaan. Nosta kattila liedelle ja anna lämmetä sekoitellen täydellä teholla. Kun seos kiehuu, pienennä lämpöä. Anna seoksen kiehua kuplien noin 30 minuuttia. Sekoita tasaisin väliajoin.

2. Sekoita tiuhaan viimeisen 10 minuutin aikana. Tee välillä kuulakoe eli laske lasiin kylmää vettä ja tiputa sinne lusikalla 1–2 pisaraa toffeeseosta. Kun toffee jähmettyy kylmässä vedessä sormilla muotoiltavaksi palloksi, seos on valmis. Lisää karpalot.

3. Kaada toffeemassa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan tai muuhun kuumaa toffeeta kestävään laidalliseen astiaan, jonka koko on noin 15 x 25 senttimetriä. Anna jähmettyä huoneenlämmössä noin 12 tuntia.

4. Leikkaa toffee paloiksi tai tangoiksi. Viimeistele halutessasi ripauksella sormisuolaa. Se tuo äkkimakeaan toffeeseen mukavan vivahteen. Paketoi toffeet paistopusseista leikattuihin kääreisiin tai leivinpaperinpalaan.

Mä testasi tota reseptiä puolikkaalla annoksella ja siitä tuli tosi makeaa ja riittoisaa, eli ei oo tarvinnut muita herkkuja tehdä vähään aikaan. Karpalot/ sormisuola eivät todellakaan ole pakollisia, vaan voit joko korvata ne jollain muulla, tai vain jättää ne pois. Itse en laittanut niihin mitään makua, mutta olisi siihen jotsin, esim. kaakao jauhetta. Maustamiseen käy myös nestemäiset makuaineet. Mä en malttanut jähmettymistä odottaa, vaan laitoin pakastimeen jähmettymään eikä ole vielä jäähän mennyt vaikka siellä ovatkin jo monta päivää olleet. Päivän herkkuhetki on kyllä se kun syön vaikkapa pienen lusikallisen toffeeta. Ai että on hyvää, ja ei edes tarvitse paljoa ottaa :) No lopettelen nyt tältä illalta. Ai nii! Nyt joulukuussa on kyllä herkkuhetki sekin kun syö joulukalenterista pienen Karlin, vaikkapa päällystettyä toffeella !;) Hyvää tiistaita kaikille!

<3 Inka