Selaat arkistoa kohteelle nuoripari.

Roskaruoka oli hyvää, toinen osa

27.4.2015 Makeaa ja hyvää syötävää, Yleinen

Nyt ei oikein mikään ollut hyvin. Kaisaa kiukutti Auliksen aikaisin nukkumaan meno. Hän taas halusi valvoa iltaisin pidempää ja nähdä kavereitakin. Aulis koitti lepytellä tyttöään mutta nyt ei oikein tahtonut mikään auttaa. Kaisalla tuntui olevan tänään paha päivä. Aulis koitti lepytellä pienellä sirkuksessa käynnilläkin mutta ei sekään tuntunut auttavan. Siispä Aulis ehdottikin, että jos me lähdettäisiin kotiin ja pidettäisiin hiukan taukoa. Ollaan sitten taas yhteydessä kun siltä tuntuu.

Kotimatka oli hiljainen. Kumpikaan ei puhunut mitään koko matkan aikana. Kaisa kääntyi kotiinsa ja Aulis jatkoi vielä vähän matkaa eteenpäin. Kotiin tullessaan oli Auliskin kiukkuinen. Hän otti täytekakun kaapista ja lohkaisi siitä suuren palasen lautaselleen. Kakku hävisi silmissä pojan suuhun ja se loppuikin. Hän otti loppulautasen eteensä ja söi senkin lautasen tyhjäksi. Äitikin koitti pojaltaan saada jotain juttua ulos mutta poika oli hänellekkin kovin hiljainen. Aulis vetäytyikin omaan huoneeseesa ja meni siellä sitten nukkumaan.

Aamu olikin aika vaikea. Äiti joutui antamaan pojalleen taas apua. Mutta kuitenkin aika herkästi Aulis kuitenkin heräsi. Pieni tönäisy olkapäähän auttoi, niin poika nousi jo istumaan. Puki päälleen ja tuli alakertaan. Mikään aamupala ei tälläkään kertaan maistunut. Ja siitä lähti taas poika leipomoon töihin.

Leipomossa letitettiin taas pullaa. Käytiin aamukahvilla ja syötiin yksi pulla pois josta poika sai taas kolme palaa. Työpäivän jälkeen kotona oli Aulis edelleenkin hiljainen. Hän laitteli polkupyöräänsä kuntoon mutta äidilleen ei hän tahtonut mitään puhua. Kuitenkin lopulta hän tuli katselemaan äidin ruoka- tai kahvileipä kirjoista reseptejä. Nyt hän oli päättänyt tehdä jotain kahvin kanssa sopivaa kakkua. Hän löysikin yhden kuivakakun jota ajatteli kokeilla. Ja kun tarvikkeitakin oli kaapissa alkoi taikinan teko.

Aulis oli saannut kakun jo uuniin ja odotteli katsellen kelloa, koska sen voisi ottaa pois uunista. Äiti kyseli pojaltaan, että söisitkö vaikka paistinperunoita kun keitettyjä perunoita ja kastiketta oli jäännyt edelliseltä päivältä. Mutta ei äidin tarvinnut mitään tehdä vaan poika halusi kokeilla myöskin ruuan tekoa. Kakku oli valmis ja vuoka otettiin pöydälle. Sitten kuorittiin perunat ja lämmitettiin paistinpannua. Kakkuvuoka oli vielä kuuma kun Aulis käänsi kakun toisinpäin ja kakku putosi herkästi pois alustalle. Ei kerennyt kakku olemaan yhtään rauhassa, vaan poika otti jo hyvän kokoisen viipaleen. Kahdella suupalalla oli kakun viipale löytänyt Auliksen suun. Ruoka oli tiettävästi valmista ja poika huusi äitinsäkin syömään. Äiti kehui pojan taitoa tehdä myös ruokaa. Oikein hyvältä tuntui toisen tekemä ruoka. Kyllä joku saa sinusta hyvän miehen. Aulista lämmitti äidin sanoma. Kun äidille ei kelvannut vielä kakun maistaminen niin poika otti toisen isohkon palasen vielä kakkua. Aulis tuntui nyt pitävän makeasta syömisestä.

Vatsa kylläisenä hän pysähtyi katselemaan sanomalehteä. Siellä hänen silmänsä löysivät MaDonaldsin ilmoituksen, että tänään keskustassa avataan sellainen liike jossa olisi kerroshampurilaisia myynnissä. Se tuntui oudolta, että kerroshampurilaisia myytäisiin pelkästään baarissa. Ehkä niitä pitäisi lähteä maistelemaan. Yksi kuva valmiista hampurilaisesta oli laitettu lehteen. Sitä poika katseli pitkään ja arvuutteli mitä kaikkea siellä välissä oikein on. Samalla soitti Kaisa. Hän oli hiljainen mutta pyyteli kuitenkin anteeksi. Hänellä kun on niin vaikea kuukauden päivät. Oikein vatsaa vääntelee ja silmissä säkenöi. Ei poika tainnut oikein käsittää tytön puheita, vaan alkoi heti hänelle ehdottamaan hampurilaisten syöntiä. Lähdetäänkö tänään maistelemaan baariin miltä oikein maistuvat. Kaisa lupaili lähteä vaikka ei olo vieläkään  paras mahdollinen. Tämä pelasti Auliksen päivän, että hänellä oli taas yhteys tyttöönsä.

Illalla heillä oli treffit Kaisan portin pielessä. Siitä sitten lähdettiin ajelemaan kohti kerroshampurilaisia. Vajaan puolen tunnin kuluttua oltiin tämän baarin edessä jossa niitä kokeilu ruokia olisi ollut tarjolla. Pariskunta nousi pyöriensä selästä pois ja menivät ovesta tuohon baariin. Hyvä tuoksu tulvi heidän sieraimiinsa kun he kävelivät kohti tiskiä. Baari oli vielä melkein tyhjä. Yksi nuori pariskunta jo maisteli tätä outoa ruokaa, jota ei vielä täällä päin oltu kuultu mitään.

Kaisa ja Aulis tekivät tilausta. Hetkisen päästä tuli paperiin käärityt hampurilaiset tarjottimelle. Vielä puuttui ranskalaiset ja limut, mutta nekin tulivat joutuisasti hampurilaisten viereen. Sitten lähdettiin valitsemaan pöytää, joita olikin kyllä riittävästi tarjolla. Sillä baari oli vielä melkein tyhjä.

Nuoripari istuitui pöytään ja katselivat annoksiaan. ”Eivät ne paljon maksaneet mutta ei sitä nyt paljoakaan siinä ole”, totesi Aulis. Sitten otettiin hampurilainen käteen ja siitä puraistiin palanen suuhun. Välillä ranskalaisia sekaan. Hetkessä oli Aulis kaiken syönnyt. Hän kävi hakemassa vielä uuden annoksen itselleen. Hän kerki senkin syömään ennenkuin Kaisa sai omansa syötyä. Aulis ihmetteli tämän olevan hyvää, vieläkö yksi annos menisi. Kaisa katseli ihmeissään Auliksen syömistä. Mutta oli hiljaa kuitenkin, sillä vaikka se olikin vaikeaa tuon känkkäränkkä tapauksen johdosta.

Sitten olikin aika lähteä kotiin. Kotimatkalla Aulis pysähtyi vielä kioskin kohdalla ja haki kaksi suklaalevyä. Siitä hän tarjosi Kaisalle. Kaisa otti vain pienen palan kun taas Aulis vetäisi kokonaisen siivun. Pitää olla välillä jotain naposteltavaa. Kaisa oli huomannut, että Auliksella oli ruokamaitti kasvanut vähän liikaa. Mutta ei ottanut kuitenkaan asiakseen mitään puhua. Pian oltiin kotiportilla ja tehtiin uudet tärskyt taas huomiseksi.

Taas oli työpäivä takana. Kaisa tuli katsomaan Aulista kun kerran niin puhelimessa sovittiin. Aulis oli harjoitellut erilaisten viinereiden tekoa. Hän oli ostanut viinereitä kokonaisen muovikassillisen. Ja nyt niitä oli tarkoitus syödä kahvin kanssa. Auliksen äitikin ihmetteli pojan makean syömistä. ”Varo vain, että mahdutko kohta enään housuihisi”, niin varoitteli äiti. Ei sitä voi olla syömäti kun aina on vaan nälkä, vakuutteli poika. Kaisa lähti kotiinsa ja illalla vielä lähdettiin pyörällä ajelemaan.

Aulis kurvasi illalla pyöränsä Kaisan portin pieleen. Kaisa tuli myöskin portin pieleen ja siinä suunniteltiin mihinkä sitä pyöräillään. Aulis olisi halunut lähteä taas syömään hampurilaisia baariin. Nyt puuttui jo Kaisakin jo Auliksen syömisiin. ”Tarkoittaako tämä nyt sitä, että sinä syöt itsesi aivan pyöreäksi”. Pojan mielestä ei hän paljonkaa syö, ja pakkohan sitä on syödä kun aina vaan tekee ruokaa mieli. No lähdettiin nyt kuitenkin syömään hampurilaisia baariin. Auliksen suu oli oikein hymyssä kun hän sai pitää päänsä tässä asiassa.

Baarissa ei Kaisa syönnyt mitään. Mutta Aulis kuitenkin söi. Kaksi kerroshampurilaista hän söi ja ajatteli syönnin nyt jäävän tähän. Kyllähän vielä olisi ainakin yksi annos mennyt mutta kun Kaisa näytti jo hermostuksen merkkejä niin Auliksenkin oli lopetettava syöminen. Sitten lähdettiin taas ajelemaan kotiin päin. Matkaa jatkettiin vielä heidän yhteiselle kedonkukka-paikalle. Siellä istuttiin vähän aikaa toistensa vieressä. Ja Aulis lupasi katsella toisia töitä. Vaikka ei Aulis oikein halunnutkaan työpaikkaa enään vaihtaa. Hän halusi oppia kaikki hyvät niksit jotka koskivat peipomista.

Näin kului aika koko vuoden. Auliksessa näkyi jo selvät lihomisen oireet. Paino oli noussut tällä laihalla pitkällä pojalla seitsemänkynnenestä kilosta yhdeksäänkymmeneen kuuteen kiloon. Ja ruokamaitti oli vielä tallella. Baarissa piti päivittäin käydä syömässä vähinkään kolme kerroshampurilaista. Makeaa syötiin töissä ja sitä valmistettiin myös kotona. Joka päivä oli joku kakku valmistumassa. Kaupasta haettiin karkkia isojakin määriä sekä juotavaksi limskaa useampi pullo. Kaisalla ei mennyt myöskään hyvin. Hän oli huomannut ettei Aulis haluakkaan enään vaihtaa työpaikkaa. Kaisa oli masentunut. Kuitenkin hän piti Auliksesta suuresti. Ja vielä nyt enemmänkin koska Auliksesta oli tullut hauskan puhuja. Hänen seurassaan viihtyi mutta hän kaipasi kuitenkin sitä laihaa poikaa. Kaisa turvautui olueeseen. Aina kun Aulis oli lähtenyt illalla nukkumaan oli Kaisa alkanut juomaan siellä kesäkukka paikassa, jossa he useasti istuivat. Momesti oli Kaisa aika väsynneen näköinen töihin mennessään. Ja lopulta sieltä tulikin lopputili. Kaisa vetäytyi enemmän vain viinanlonkeron syövereihin. Ja kun ilmat kylmenivät siirtyi Kaisa juomaan pubeihin. Kaisa joi pubeissa ja Aulis söi baarissa hampurilaisia. Toisesta tuli juoppo ja toisesta ylipainoinen syöppö.

Aikaa kului taas. Molempien välit hiipuivat, eikä heitä koskaan enään näkynytkään. Kaisa oli kiinteesti valoisimmissa saleissa juomassa itseään täyteen. Aulis ei pystynyt enään olemaan töissä kun eivät jalat kantaneet häntä. Hänen äitinsä joutui käymään ja kantamaan hyvää syötävää pojalleen.

Ehkä kaiken syynä oli Auliksen syy alkaa syömään makeita leivonnaisia ja hyviä ruokia. Siitä koukusta hän ei sitten enään päässytkään irti. Ja ei päässyt Kaisakaan irti Auliksesta. Aulis oli ainut joka oli Kaisaa seurakseen pyytänyt, eikä kukaan muu. Kaisa oli kiinni ainoassa pojassa. Ja kun hän lopulta teki eron, oli hän yksin. Ei kukaan enään ollut kiinnostunut runsaasti viinaa käyttävästä naisesta. Ja Aulis vaan söi ja söi. Paino oli noussut jo 150 kilon kohdille ja ei minkäänlaista vähentymistä syömisessä tapahtunut. Kaksi rakastavaista löysi lopulta molemmat oman itsensä tuhoamisen haaran, josta ei tuntunut enään olevan paluuta.

Surullinen oli heidän yhteinen lyhyt aika. Ehkä joku joskus tuli heitä auttamaan tai sitten ei. Kontrollia ei löytynyt heidän missään toiminnassa. Itseään molemmat vain ajattelivat, eivät toisiaan.

 

piki

https:// pikivaantaa.suntuubi.com  kurkista sinnekkin ja jätä jotain kommentteja ja kirjoita vieraskirjaan.

 

Roskaruoka oli hyvää. Ensimmäinen osa

23.4.2015 Poika löysi uuden ammatin, Yleinen

Kaisa ja Aulis olivat nuoripari. Heillä ei ollut ikää kuin vaivaiset kahdeksantoista vuotta. Mutta rakkaus oli kuitenkin heillä se yhdessä pitävä voima. Kaikissa oltiin yhdessä mukana ja hauskaa tietenkin oli. Sehän tietenkin oli selvä asia, eihän se rakkaus muuten onnistukkaan.

Koulu oli saatu molemmilla päätökseen ja oli etsittävä töitä. Kaisa pääsikin erääseen pieneen yksityiseen yritykseen töihin. Tämä yritys valmisti rosteriraudasta ulko-ovia ja ikkunoita. Konttorissa oli eräs vanha rouva joka hoiteli kaikki yrityksen paperityöt. Mutta ehkä jo hänen työnsä oli hidastunut ja oli muutenkin tullut lisää asiakkaita, että paperityöt olivat myöskin lisääntyneet. Kaisa pääsi siis konttoriin töihin tämän vanhemman rouvan Hilkan kaveriksi.

Aulikselle ei oikein sellaisia poikien töitä tahtonut löytyä. Töitä haettiin jo hiukan pidemmältäkin mutta ei vain löytynyt. Mutta sitten aivan yllättäen hän sai kuulla, että leipomosta haettiin uutta työntekijää. Siellä oli Tuure jäännyt eläkkeelle ja uutta työntekijää haettiin kiireellä. Auliskin sai kuulla tästä paikasta, mutta leipomaan pullaa, ei tosiaan ollut hänen vahvinta aluetta. Ehkä autoja hän mielellään korjaisi. Mutta kuitenkin nuoret ajattelivat niin, että Aulis menisi leipomoon ja katselisi jos jostain löytyisi sellainen työ mitä hän haluaisi tehdä.

Näin sitten Aulis asteli leipomoon ja kertoi haluavansa tulla töihin sinne. Tietenkin siellä kyseltiin, että oletkos leiponut ennen ja onko kiinnostusta leipomoalalle. Aulis nyökytteli päätään ja omistaja pyysi häntä heti huomenna tulemaan töihin. Käviskös sulla tulla aamuyöstä kolmelta tai neljältä. Auliksen silmät suurenivat, että niinkö aikaisin. Tultavahan se on tietenkin. Omistaja kertoi, että näistä tunneista maksetaan hiukan isonpaa korvausta ja puolilta päivinhän sinä pääset jo kotiin. Nimi vedettiin sopimuspaperiin ja asia oli siltä osin kunnossa.

Illalla nuoret kertoivat uusista töistä. Kaisa oli jo muutaman päivän ollut Hilkan kanssa läträilemässä papereita. Aivan rauhassa he ovat saanneet töissä olla. Ei ole pomoa siellä paljonkaan käynyt. Ja jos käy niin Hilkan kanssa he yleensä juttelevat. Hilkka oli opettanut Kaisaa myöskin palkkojen laskemisessa. Hän oli jo vanha nainen ja kohtahan hän olisi eläkeiässä. Pääsee vetelä nahka jo lepäämään, kertoi Hilkka leikkisästi.

Aulis kertoi taas Kaisalle, että hänen pitää mennä töihin kolmeksi aamuyöstä. Ei taideta jaksaa olla kovinkaan kauaa illalla enään kaksistaan. Pitää päästä nukkumaan ajoissa. Se ei tietenkään ollut ihan kiva asia. Tietenkin nuorten piti saada olla ulkona ja yhdessä mahdollisimman kauan. Mutta nyt piti päästä jo yhdeksän aikaa nukkumaan.

Koitti seuraava päivä ja Auliksella oli kello soimassa. Kello oli soimassa puoli kolme. Mutta ei nuori leipuri siihen herännyt, vaikka kello pärisi vetonsa loppuun. Singne äiti tuli herättämään poikaansa. Siinä sai käyttää vielä kunnolla voimaa, että poika viimein heräsi. Aivan pökkörässä oli poika. Istui vain sängyn reunalla pitäen silmiä kiinni. Äiti tuskastui poikaansa ja sanoi hakevansa vesilasillisen jonka hän sitten heittää pojan naamaan. Äiti kun oli lasia hakemassa alakerrasta oli poikaan jo tullut elonmerkkejä. Äiti kun saapui takaisin yläkertaa, veteli poika jo sukkia jalkaansa. Ja viimein hän sai muutkin vaatteet päälle ja oli valmis lähtemään töihin. Aamulla ei Aulis syönnyt mitään, äiti huusi vielä kiukkuisena perään, ”Syö sitten taikinaa”.

Niin olivat nuoret sitten töissä ja Singne meni vielä vähäksi aikaan sänkyyn loikoilemaan. Tilaa oli Singnen olla sängyssä koska hänen miehensä oli kuollut kaksi vuotta sitten syöpään.

Aulis saapui leipomon pihaan ja asteli sisään. Omistaja antoi hänelle valkoiset housut ja takin sekä vielä kengät. Pieniä ohjeitakin tuli, että kynnen aluset piti olla puhtaat, ja nenää ei saa kaivella. Ja käsiä pitää käydä useasti pesemässä. Omistaja pyöri Auliksen vieressä opettaen poikaa tekemään pullataikinaa. Aulis alkoi pääsemään hiukan jyvälle tästä leipomisesta. Ensimmäiset lettipullat olivat jo pellillä ja lisää pullia letitettiin kovalla vauhdilla. Viimein oli koko taikina letitetty ja pullat laitettiin uuniin. Hyväntuoksuinen haju levisi koko leipomotilaan. Aulis ei tälläistä tuoksua ollut koskaan haistanut. Hänen äitinsä ei koskaan pullaa leiponut, vaan haki pullat ja leivät aina tästä leipomosta.

Kello pirisi ja omista tuli kertomaan Aulikselle, että otas pellit pois uunista ja valuta pullat tuohon pöydälle jäähtymään. Tuossa on kangas joka pitää levittää pitkojen päälle. Toinen mies teki hapanleipiä ja hän kun sai omat leipänsä uuniin, mentiin kahville. Omistaja otti yhden pullapitkon mukaansa, tälläinen oli aina ollut käytäntö. Kahvi oli valmista ja omistaja leikkasi sellaiset viiden sentin siivut koko pullasta. ”Hyvät pullat sinä tekaisit ensimmäiseksi työkses, että onneksi olkoon”. Aulis oli ylpeä työstään ja piti pullasta joka vielä oli lämmintä. Otti hän vielä toisenkin palasen ja vielä takaisin leipomoon mennessä viimeisenkin pullanpalasen pöydältä.

Aulis oli päässyt leipomisesta jyvälle. Nyt leivottiin sämpylää ja hiivaleipää. Kaikissa oli omat niksinsä mutta ne kuitenkin uusi leipuri oppi nopeasti. Työpäivä läheni loppua. Ja Aulis päätti ostaa jokaista leivottua leipää myöskin kotiinsa mukaan. Niitä kuulemma saa työntekijät hiukan halvemmalla. Ehkä äitikin on mielissään lämpyisten leipien tuomisesta. Kotiin päästessä pyysi Aulis äitiään keittämään kahvit ja sitten syödään hiukan leipää.

Pojasta oli tullut oikein leivän ystävä. Ehkä se lämpöisen leivän tuoksu oli sen saannut aikaan. Aulis rakasti leipää, aina hänellä oli melkein leipä kädessä. Mutta kun se oli niin hyvää, vakuutteli poika. Kaisallekkin piti leipää jättää kun hän tulee töiden jälkeen heille. Poika piti uudesta työstä silmin nähden enemmän kuin autojen korjaamisesta.

Seuraava päivä koitti ja Auliksen oli taas määrä nousta ylös. Mutta ei siitä mitään tullut. Äidin piti nousta taas rappuset ylös yläkertaan. Vesilasin hän oli ottanut jo varmuudeksi mukaan. Vesilasista oli puhuttu jo silloin kun poika illalla meni nukkumaan. ”Jos et herää niin heitän lasillisen vettä sun naamallesi”. Kello oli taas pirissyt vetonsa loppuun ja nyt alkoi äidin töniminen poikaa hereille. Vaikealta se tuntui mutta kun äiti sanoi heittävänsä kylmää vettä kohta silmille, aukaisi poika silmät heti. Sitten olikin kiire taas pukea vaatteita päälle. Mitään syötävää hän ei taaskaan ottanut, vaan muisti, että kohtahan saadaan taas lämmintä pullaa kahvin kanssa.

Pullat oli leivottu ja paistettu, ja oli taas aamukahvien aika. Samalla tavalla taas syötiin yksi letitetty pitko, josta poika sai kolme palaa. Ja taas palattiin leipomon puolelle. Omistajalla oli kyllä pojalle pieni ehdotus. ”Voisitko jäädä hiukan pidempään töihin tai käyt vaikka kotona ja tulet uudelleen iltapäiväksi. Ajattelin vain, että jos haluat oppia tekemään leivoksia ja viinereitä”. ”Tietenkin haluan”, sanoi poika. Kumma kun tuo omistaja haluaa opettaa mulle kaikkien eri tuotteiden leipomisen.

Poika soitti kotiin, että jää ylitöihin. Ja sitten se alkoi. Voita sulaamaan kulhoon ja omistaja näytti mitä ensimmäiseksi tehdään. ”Kaikkihan tämä on harjoitusta sinulle”. Poika vatkasi ja lisäili eri aineita vuoronperään kulhoon. Paljon ei viinereitä ja kakkuja tehdä mutta aina niitä joku kyselee. Poika tekee omaa kakkua ja nyt ollaan päästy jo siihen vaiheeseen, että koristelut ovat meneillään. Mansikat ovat levitetty jo kakun päälle ja nyt on vuorossa puristella kermavaahtoa kakun reunoille. Tämä onkin aika luovaa tehtävää. Ei kaikki onnistu näköjään aivan ensimmäisellä kerralla. Mutta kun kakun viimeisiä vaahtoja poika veteli niin nyt alkoi kaikki olevan jo sellaista jälkeä kuin ammattilainen olisi sen tehnyt. Vaahtoa kun jäi, niin omistaja pyysi Auliksen kirjoittamaan kakun päälle tekstin, ”EKA KAKKU”. Aulis hiukan ihmetteli, eihän tälläistä voi laittaa myymälään myyntiin. Kuka nyt tälläistä ostaisi. ”Miltäs tuntui tälläisten hienompien asioiden tekeminen”, kyseli omistaja. Poika vähän hymyili mutta sanoi kuitenkin, ”Kyllä alku oli aika outoa mutta loppua kohden taisi jo aika hyvin onnistua”. ”Näinhän siinä kävi mutta kyllä susta hyvä leipuri tulee. Kakun saat kotiin viedä äidille näytiksi. Laitetaan se vain ensin laatikkoon”.

Niin oli poika päässyt tutustumaan leipomon saloihin. Kotona hän pyysi äitiä keittämään kahvit sillä hänellä on hiukan tuomisia. Sitten poika nosti kakun kassista ja otti kannen pois päältä. ”Herranen aika mistä sinä nyt tuollaisen toit”. ”Tein se itse mitäs sanot siitä”. ”Hienoltahan tuo näyttää, otetaan nyt sitten oikein pikkulautasetkin, vai onko tarkoitus sitä kakkua maistella”. ”Tietenkin se syödään pois kun Kaisakin tulee tänne”. Ja niin Kaisa koputtelikin ovelle ja hänet johdateltiin kahvipöytään. ”Mitäs täällä oikein juhlitaa”, kyseli Kaisa ihmeissään. ”Ei me mitään juhlita, tai juhlitaan nyt vaikka sitä, että olen töissä tehnyt itse ensimmäisen kakun ja nyt se syödään pois”. Äiti ja Kaisa ottivat ohuet siivut mutta Aulis raapaisi oikein ison palan ettei se tahtonut sopia pienelle lautaselle. Kahdentoista munan kakkusta oli huvennut yli puolet kun poika nappasi vielä toisen ison palan.

Nuoret lähtivät pyörillään ajelemaan. He pysähtyivät erään metsän reunaan jossa niittykukat kasvoivat. Se oli ollut heidän oma paikka jossa uskallettiin antaa jo hiukan suukkojakin. Kaisaa kuitenkin hiukan harmitti Auliksen aikaisin nukkumaan meno. Hän halusi olla kauemmin ulkona kun kerran nuori vielä oli. Aulis ajatteli, että jos pieni suukko voisi tämän tytön huonon olon tasoittaa. Niin hän asettuikin hiukan lähemmälle tyttöään ja yritti suudella kaunista tyttöään. Mutta ei Kaisa siitä eleestä tykännyt vaan tönäisi Aulista pidemmälle. ”Eihän mulla ole toista työpaikkaa mihinkä voisin mennä”. ”Ei olekkaan mutta kun tuntuu, että et taida haluta edes pois sieltä lähteäkkään”. Nyt tuntui, että sukset olivat menneet ristiin.

Kurkistele vielä osoitetta, pikivaantaa.suntuubi.com. Laita kommentteja ja kirjoita jotain vieraskirjaan. Mun olisi niitä kiva lukea sitten kun sormet jäykistyvät ja kirjoittamiset joutuu lopettamaan.



piki