Selaat arkistoa kohteelle nolo.

Kun hätä yllättää

17.11.2015 Yleinen

Ihan voin heti tähän alkuun varoittaa, että ei kannata syödä samaan aikaan mitään kun lukee tätä. Tai jos oot muuten yhtään kakkajuttu herkkä ni omalla vastuulla :D

Tässä yhtenä iltana  kaveri oli kylässä meillä ja kuten naisilla yleensä(?!), meillä käänty jutut paskomiseen.  Ja tarkemmin siihen, miten noloihin tilanteisiin sitä ihminen on joutunut yllättävän paskahädän takia. Kaveri kertoi omasta hauskasta/nolosta tilanteestaan ja minäpä ajattelin jakaa oman tarinani teidän kanssa. Ja tämä tarina on muuten tosi.

Tästä on aikaa muutama vuosi, oli kesä. Tapailin silloin erästä miestä, joka asui toisella paikkakunnalla. Minulla oli samalta paikkakunnalta myös jonkinverran kavereita ja olin kyseisenä iltana alkuun näiden kavereiden luona kyläilemässä. Aamuyön hiljalleen valjetessa, päätin lähteä miesystäväni luokse nukkumaan. Minulle kyllä tarjouduttiin soittamaan taksia, mutta oli siinä illan aikana tullut juotua ehkä pari siideriä niin halusin kävellä. Ajattelin, että ei ole kiva mennä ihan kännissä kolkuttelemaan toisen ovea niin kerrankin oon fiksu ja kävelen pääni selväksi. Alkumatka sujui korkokengistä ja juoduista siidereistä huolimatta ihan ok.

Noin puolessa välissä matkaa alkoi maha pitää pientä elämää ja pari kertaa mourahti silleen aika äänekkäästi. Mietin kyllä siinä kävellessä, että kun on koko illan istunut, syönyt ja juonut niin nyt kun yllätti oman kroppansa äkillisellä liikuntasuorituksella, tietenkin vatsa reagoi siihen. Oli siinä matkalla yksi huoltoasemakin, jonka vessaan kipaisemista kyllä harkitsin. Mutta jostain kumman syystä olin sitämieltä, että jatkan matkaa miesystäväni luo poikkeamatta huoltoasemalle. Taisin ajatella, että kyllä tää menee tästä ohi. (Note to you self: eihän se nyt mene itsestään ohi, jos on hätä mene vessaan!)

Matkaa oli jäljellä ehkä 500m ja olin kävelemässä yhden parkkipaikan poikki kun se tapahtui. Pysähdyin keskelle parkkipaikkaa ja puristin pakarat niin tiukasti yhteen kuin ikinä mahdollista ja mahassa vaan möyri ja möyri. Kylmä hiki nousi otsalle ja tunsin kun väri alkoi hävitä poskilta. Siis naamasta, ei pers poskilta. Huusin itselleni mielessäni ”et sit voinu mennä sinne saatanan huoltoasemalle!!” Siinä sitten seisoin keskellä parkkipaikkaa, lämmitystolpasta tukea ottaen ja näytin varmasti just siltä miltä siinä hetkessä tuntui.

Suomen kesähän on suhteellisen valoisa. Siinä alkoi olemaan jo kello sen verran, että aurinko alkoi nousta enkä voinut enää toljottaa keskellä parkkista siinä toivossa että on niin hämärää ettei kukaan minua nää. Just kun ehdin ajatella, että nyt pliis toivottavasti siihen ei tule kukaan näkemään mitä touhuan, ni eikös sieltä samassa kaarra joku helvetin bensalenkkari teinicorollalla pihaan bassot täysillä jumpsuttaen. Lökäpöksy jätkä nousi autosta ja jäi tuijottamaan minua. Yritin hymyillä  ja lähteä kävelemään, mutta totesin mielessäni että näyttää kuitenkin kaikesta huolimatta fiksummalta seisoa siinä pakarat tiukasti yhdessä, naama hiestä märkänä, kuin yrittää lähteä kävelemään, edelleen ne pakarat tiukasti yhdessä, rystyset valkoisena lämmitystolppaa puristaen. Hetken aikaa se poitsu sieltä mulkoili ja auton ovet kiinni saatuaan keräsi rohkeutensa ja hihkas miule ” onks siula hei kaikki ok?” Samaan aikaan mahassa murahti uudelleen ja en pystyny edes tuottamaan puhetta ettei paska livahda housuun. Purin huulet tiukasti yhteen ja yritin hymyillä uudelleen, nyökytin ja mumisin jotain yymmmmyy… poika lähti kengänpohjat maata hiertäen hiihtämään kotiinsa ja kauheesti se pyöritteli päätään ja mumis jotain ihme akasta.

Vihdoin jäätävä vatsakramppi antoi senverran periksi että uskalsin laskea kehoni rennoksi ja hengittää ekaa kertaa vissiin viiteen minuuttiin kunnolla. Huokasin syvään ja tein itelleni selväksi, että miula on siihen jäljellä olevaan 500m matkaan aikaa noin 1min jos aion ehtiä perille ennen seuraavaa kramppia. Tiesin että siitä en ehkä selviä. Pinkaisin lähtemään parkkipaikalta suht vauhdikkaasti korkkarit kopisten kohti miesystäväni taloa. Päätin oikaista viereisen päiväkodin pihan ja ”metsän” kautta. Siinä oli siis istutettu muutama hassu puu rivitalojen ja päiväkodin välille näkösuojaksi. Päiväkodin pihan kohdalla ymmärsin, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia ehtiä vessaan ja ainoaksi vaihtoehdokseni jää kyykkypaska edessäni olevaan ”metsään”. Voitte muuten uskoa, että siinä vähän harmitti kun ei tullu koukattua sinne huoltoasemalle.

Nooh, hätä ei lue lakia vai miten se meni. Siellä sitä sitten mirkku kyhjötti juhlatamineissa, korkkarit jalassa pienen polun varressa paskalla. Tunteet oli suhteellisen sekavat. Toisealta, se helpotuksen tunne kun se järkyttävä kipu ns.lensi pois vatsasta metsän uumeniin. Mutta samaan aikaan se kaikki epämiellyttävyys siitä koko tilanteesta. Eikä se nyt varmasti mikään kaunis näky ole ollut jos joku siitä sattui ohi menemään. En jostain syystä halunnut ihmeemmin katsella tien suuntaan siinä kyhjöttäessä. Seuraava jännitys alkoi kun tajusin alkaa kaivata paperia. Olin siinä kiireessä heittänyt käsilaukkuni kädestä ja tietenkin se oli jäänyt niin kauas, etten yltänyt siihen. Ja taas yllätin itseni ja kroppani. En tiennyt ollenkaan että omaan sellaiset jalkalihakset, että ensinnäkään jaksan olla niin kauan kyykyssä, saati kävellä kyykyssä muutaman askeleen. Ehkä tilanne oli verrattavissa sellaiseen kun ihminen pystyy adrenaliini päissään uskomattomiin suorituksiin, nyt oli vaan miun pakko suorittaa. Käsilaukusta löyty kosteuspyyhkeitä, joita oli jäljellä kolme. Kolme. Se ei ole montaa jos on metsässä vatsa sekaisin kyykkypaskalla.

Lopulta selvisin takaisin seisoville jaloilleni ja reidet uskomattomasta kyykky suorituksesta täristen lähdin suuntaamaan miesystäväni kotia kohden. Harkitsin kyllä myös kotiin kävelemistä, hävetti niin helvetisti mitä oli juuri tapahtunut. Kotiin oli kuitenkin matkaa reilusti yli 100km niin päädyin hipsimään siihen miehen luo. ONNEKSI ukko oli jättäny miule oven auki ja oli ite nukkumassa todella sikeässä unessa. Painuin samantein vessaan pesemään käsiä ja tarkastelemaan vahinkojen suuruutta. Yritin ihan hiljaa heittää vaatteita pois ja hipsiä suihkuun, mutta tietenkin onnistuin kolistelemalla herättämään miehen. Sieltä sängyn pohjalta se murisi, että mitä ihmettä touhuat ja miks et nuku. Sanoin, että kaaduin matkalla siinä yhellä polulla ja oon ihan multanen niin haluan mennä suihkuun.  Multanen? Onneks se ukko nukku eikä tainu tajuta mitä sanoin.

Päivällä siinä kun heräilin jossain vaiheessa, sain toisen korkokenkäni melkein nenän eteeni ja ukko nauraa vedet silmissä ”missä sie oot rypeny, kato tätä siun kenkää, ootko astunu koiran paskaan?” ”Juu, siinä varmaan kun kaaduin siihen polulle ni oon astunut, laitatko sen kengän kylppäriin ni pesen sen. ”

Yks tavoite sillä matkalla toteutui. Oli pää aika selvänä kun pääsin perille.

Ja valitettavasti, tää ei ole edes nolointa mitä miule on sattunut. Mutta ei kaikkea voi paljastaa kerralla. Uskallatko itse paljastaa oman nolon kokemuksen? Kommentoi tähän alle :)

 

M