Selaat arkistoa kohteelle nälkä.

New York

29.11.2016 Yleinen

New York – kaupunki, jossa mikä vain on mahdollista. Niin ne sanovat. Minulle tuo kaupunki edustaa ennenkaikkea terveyttä. Sen lisäksi se havainnollistaa sitä, miten paljon perheeni haluaa minut terveeksi, sekä sitä, kuinka vaikeaa on tulla terveeksi.

Vaarini luki minulle aikoinaan Felix –kirjasarjaa, jossa pieni pupu seikkailee ympäri maailmaa. Tiesin kaikki paikat joissa se pieni pupu oli käynyt, ja osasin jo ulkoa kirjeet ja tarinat, joita hän kirjassa kirjoitti parhaalle ystävälleen. Se oli kuitenkin kokonaisuus, jonka halusin kuulla aina uudelleen, ja vaarini, joka lopulta hallitsi kirjan ulkoa varmasti yhtä hyvin kuin minäkin, luki ne kärsivällisesti ääneen kerta toisensa jälkeen. Se kirja herätti minussa unelman New Yorkista. Felix-pupu vieraili siellä kiertäessään maailmaa, ja kaikista hänen näkemistään paikoista, halusin juuri sinne.

Sittemmin kasvoin yli Felix –kirjoista, mutta New York pysyi mielessäni. Vaikka itse en Anoreksian myötä enää voinut hyvin, jatkoi unelmani eloaan hyvinvoivana ja kirkkaana.

Eräänä marraskuisena iltana istuimme pöydän ääressä perheemme kesken. Se oli ollut hyvä päivä. Parempi kuin monet muut sinä vuonna. Olin juuri syönyt ruokani lisäksi hymyni, ja minusta oltiin ylpeitä, vaikka en itse tavoittanutkaan heidän iloaan. Tuntiessani ahdistuksen hiipivän ruokapöydän äärelle, sanoi isäni yhtäkkiä ääneen jotakin, joka sai minut nostamaan pääni lattiasta. Hän oli keksinyt kannustimen, joka on siitä päivästä lähtien auttanut minua kaikki nämä vuodet. Kannustin kuului kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraavasti: Kun olen terve ja syön vapaaehtoisesti herkkuja, isäni vie minut New Yorkiin. Silmiini syttyi valo. Juoksin yläkertaan ja kirjoitin leikkimielisen sopimuksen, johon me molemmat sitouduimme. Se sopimus on ollut keittiömme seinällä kohta 6 vuotta.

Minä, Kimmo, vien tyttäreni Edenin New Yorkiin kun hän vapaaehtoisesti syö herkkuja. En näsäviisastele enkä tinkaa. 28.11.2011, allekirjoitus & nimenselvennys”

Ehkä isäni oli jo kokeillut kaikki muut keinot. Hän oli yrittänyt puhua minulle järkeä ja minut oltiin jo saatettu kaikkiin saatavilla oleviin hoitoihin. Kaikista vanhemman keinoista jäljellä oli kai enää asettaa jokin niin suuri houkutin, että jopa sairauteni taipuisi sen edessä. Me kaikki ehkä luulimme sinä iltana että se olisi siinä. Nyt minä parantuisin ja toteuttaisin isäni kanssa yhden suurimmista unelmistani.

Vapaasti syömisen pelko ja halu New Yorkiin tiuskivat toisilleen päässäni vielä kuuden vuoden jälkeen. Ne eivät vain tule toimeen, vaikka kuinka yrittäisin saada ne kulkemaan käsi kädessä. New Yorkin kannustava voima on pysynyt ennallaan vaikka vuodet ovat vierineet. Jos kykenisin kuvailemaan, miten tärkeä käsite siitä kaupungista on minulle tullut, pystyisin myös osoittamaan miten hankalaa sairauteni kanssa tappeleminen on. Se on niin hankalaa, että se tekee tästä kaikesta jopa naurettavaa. Koko diili kuulostaa niin mutkattomalta: Syö, niin pitkäaikainen haaveesi toteutuu. Ei se ole minun päässäni sen hankalammin ymmärrettävissä kuin kenen tahansa muunkaan päässä. Jokin iso ja paha vain seisoo edelleen unelmani tiellä, eikä se väisty lahjomalla. Se seisoo niin tukevasti ratkaisun edessä, että diilin yksinkertaisuus haihtuu savuna ilmaan.

Tänä päivänä New York -haaveeni rinnalle on noussut myös toinen unelma: Terveys. Unelma, jonka myötä toinen käy toteen. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ensin on kuitenkin iskettävä Anoreksia, ja se ei ole mikään banaanikärpänen.

New York –diilin syntymisen jälkeiseen lähes kuuteen vuoteen mahtuu kaikesta huolimatta paljon yritystä…

11.12.2011, Sunnuntai klo 18:02
”Aijon nyt kokeilla: Syön niin hyvin kuin pystyn, sen mitä listassa lukee. Katson miltä alan näyttää ja miltä se tuntuu. Jos lihon ihan muodottomaksi, alan äkkiä pudottamaan, mutta jos se ei ole niin paha, mitä voisin kuvitella, niin koitan kääntää päähäni asetuksen jonka nimi on: KOMPROMISSI. Tiedän että tästä seuraa lisää kyyneleitä, tuskaa ja pahaa oloa, mutta jos en nyt kokeile, tämä ei koskaan lopu. Jos jokatapauksessa on kokoajan näin huono olo, niin mitä menetän? Jos saan perheeni voimaan paremmin, sekin olisi jo pieni voitto. Sitä paitsi; jos mikään ei muutu, voin aina pudottaa kilot pois tai lopettaa syömisen kokonaan. Yrittänyttä ei laiteta.”

 23.7.2013, Tiistai klo 10:50
”KEKSIN UUDEN TAKTIIKAN. SYÖN AINA KUN ON NÄLKÄ. SE TOIMII MOLEMPIIN SUUNTIIN…”

 onnistumisia…

9.1.2013, Keskiviikko klo 19:54
”Haluan kertoa yhden jutun. En ole kirjoittanut siitä koska olen yrittänyt pitää sitä pikkujuttuna. Mutta ei se vaan ole… Nyt minusta tuntuu kuin tunnustaisin syntiä, vaikka pitäisi kai olla iloinen? Tai ylpeä? Tässä se tulee: Joululomalla olin ravintolassa äidin ja iskän kanssa harjoittelemassa. Ravintolassa. Kahteen ja puoleen vuoteen en ole siellä ollut. Ja minä söin. Tuntuu kamalalta sanoa se. Tai kirjoittaa… Tekisi mieli sanoa että ’älä pliis kerro kellekkään’. Otin ahdistuslääkettä ja juttelimme koko sen ajan New Yorkista.. Paikoista joissa haluan siellä käydä. En tiedä kumpi auttoi, mutta minä selvisin siitä ilman haavoja. Olin luonut kamalia kauhuskenaarioita päässäni, mutta tosiasiassa en muistanut millaista se on. Olla ravintolassa… En tiedä johtuuko se ahdistuslääkkeestä, mutta minusta tuntuu pahemmalta puhua siitä mitä tein, kuin se itse teko. Aina kun muistelen sitä melkein tyhjää lautasta ja sitä miten kaikki se ruoka oli vatsassani, minusta tuntuu että turpoan saman tien. Vaikka siitä on jo aikaa kun söin sen! Mutta minä tein sen ja selvisin. Nyt en tiedä mitä ajatusta kuuntelen. ’Ei olisi pitänyt edes kokeilla mennä ravintolaan. Ei enää koskaan’ vai ’Tein sen! Yritän olla ylpeä itsestäni ja ensikerralla se on helpompaa’. Mieleni hyppii noiden lauseiden välillä kuin superpallo.”

”Ennen syömistä menin vessaan ja katsoin itseäni peilistä. Ei minulla ollut vessahätä, seisoin vain siinä ja katsoin itseäni silmiin. Hetken tuntui kuin olisin tuijottanut syömishäiriötä silmiin. Uskallan kirjoittaa sen sanan: Anoreksia. Sana joka pilasi elämäni… Melkein pilasi. Toivon että se näkee mitä kirjoitan. KUULETKO ANOREKSIA? MELKEIN pilasit elämäni.”

 epäonnistumisia…

9.2.2013, Lauantai klo 16:58
”Ravintolan tomaattikeitto meni viemäristä alas ja ahdistuslääke sen mukana. Niin… Olimme ravintolassa. Olin työkoulutuksessa Muumimaailmassa, pääsin sinne näyttelemään hiihtolomaksi. Koulutuksen jälkeen tuntui siltä että uskaltaisin taas yrittää… Mutta mikään ei sujunutkaan. Ruokalistan annokset vilisivät silmissä ja paniikki alkoi hiipiä sisälläni. Käskin äidin ja iskän tilata minulle jotain kevyttä ja menin vessaan. Yritin vain tasata hengitystäni ja laitoin hiukset kiinni, pois kasvoilta. Äiti tuli katsomaan olinko kunnossa ja palasin pöytään ottamaan salaa ahdistuslääkkeen kun he olivat salaattipöydässä. Salaa, koska se on heikkouden merkki, ja sitten en koskaan pääse New Yorkkiin enkä ikinä tule terveeksi heidän silmissään… En halunnut pilata heidän päiväänsä. Kun ruoka tuli, tiesin etten selviäisi. Rasva hehkui ruoan pinnassa ja kalorit polttivat suussa. Söin keittoa pakottaen itseni uudestaan ja uudestaan nielaisemaan. Lämmin rasva valui sisääni ja minua inhotti itseni… Mitä enemmän ajattelin, sitä enemmän vatsani sattui, ja jo siinä istuessani ymmärsin, että tulisin tänään oksentamaan. Mielessäni oli vain, että mahdollisimman pian ennen kuin se imeytyy. Ajattelin, että jos jännitän vatsalihaksia, se ei pääse valumaan niin syvälle. Nyt istun pyyheliina päällä ja mietin mikä on oikein ja väärin. Miten palautan iskälle rahat jotka menivät annokseen joka on nyt viemärissä, niin että hän ei huomaa? Minusta tuntuu etten enää uskalla mennä ravintolaan… Taas pitäisi uudestaan kerätä rohkeus ja tällä kertaa se on ihan pieninä palasina. Nyt tuntuu siltä ettei ikinä enää. Ei ikinä.”

 ja lohtua niiltä, jotka välittävät. Välittävät niin paljon, että tekevät mitä tahansa saadakseen minut terveeksi.

31.10.2012, Keskiviikko klo 20:19
”Olin ihan neuvoton. Siinä tilanteessa oli kyllä myös jotain koomista. Istuin iskän harmaaoranssiraidallinen paita päällä, hiukset auki pörröisinä ja kosteina sateesta ja sanoin vain: ’En liiku tästä enää ikinä mihinkään. Kun en tiedä mitä tekisin.’ Ihan kuin joku lapsi. Niin avuttomalta minusta kyllä myös tuntui. Kaikki tuntui huonolta ja tulevaisuus näyttäytyi pelottavana. Mutta ehkä tarvitsin sen hetken tajuamaan etten ole yksin, eikä nyt tarvitse tietää kaikkea. Ja että virheitä on lupa tehdä. Ehkä tuntuu hyvältä välillä heittäytyä laittialle ja todeta että nyt en osaa jatkaa. Turvautua äidin apuun ja unohtaa hetkeksi aikuisuus.”

New York – kaupunki jossa mikä vain on mahdollista, mutta johon pääsemiseen tarvitaan mahdottomuus. Siltä minusta välillä tuntuu.

Savesta muovailtu näkemykseni Vapaudenpatsaasta ja unelmastani vuonna 2001.

Päivä 18, mennyt kuin siivillä

24.9.2015 Yleinen

RakennekynnetSuuntasin heti aamulla kynsihuoltoon. Nyt on kauniit, syksyiset kynnet :) Vettä tuli juotua liian vähän aamupäivän aikana ja se kostautui päänsärkynä.

Muutin blogini pois laihdutusblogien alta, sillä aion tulevaisuudessa kirjoittaa muutakin kuin painonpudotuksesta. Ideoita on jo paljon…

Ateriat

  • Chocolate Velvet, 153 kcal
  • Kana-herkkusienikeitto, 139 kcal
  • Banaanipirtelö, 144 kcal

KurkkuEdit klo 23.29: Nälkä kurni vatsassa, joten katsoin, että 100g kurkkua sisältää 16 kcal. Sitä siis nassuun ja hyvää oli :) Kalorit ovat kuitenkin alle 500 kcal, joten ei haittaa :)

Ylioppilasjuhlat 🎓 ja läheltä-piti nälkäkuolema 😕

2.6.2015 Yleinen

Hyvää tiistaita kaikille inside and out of omablogi.fi !! 😘

Aloitan järjestelmällisesti ystäväni Lotan ylioppilasjuhlista, jotka olivat viime lauantaina. Olin juhlien alussa Lotan äitin apuna, keitin kahvia, tein suupaloja (en muista niitten nimeä) ja kaadoin kahvia yms. Sitten kävin kotona kääntymässä, join pari juomaa Satun ja Kaarinan kanssa ja lähdin jatkamaan juhlintaa Lotan luo.

Loppuilta oltiin Mr. Jonesissa ja Dominossa.

DSCN4253

Herkkupöytä ja juhlakalu oikeutetusti ensimmäisenä kakun kimpussa.

DSCN4252

Yllättynyt/järkyttynyt ylioppinut kakunleikkaaja

DSCN4255

Oi täs me. Lotan mekko oli niin ihana, tommonen romanttinen pitsinen! Mun jumpsuit on Seppälästä ☺

 

DSCN4256

Portugalilaiset siskokset

10411071_1616026692017879_3261257098750776416_n

Boustailua Mr.Jonesissa

11391493_833185566729839_8573687630136644026_n

Bilekonkkaronkka

Juonipaljastuksia !!! (Miksi nälkäkuolema?)

Päivän sää Uudessakaupungissa: ⛅ ☔

Muutin eilen kesä-elokuuksi Uuteenkaupunkiin kesätöiden takia ja tänään oli mun ensimmäinen työpäivä. Tän viikon teen aamuvuoroa, nyt juhannusta ennen täällä on vähän hiljaista, mutta eiköhän viikonlopun Merefestit luo jonkinlaista vilskettä 😎.

Olo niin mahtipontinen kun vastasin tänään ensimmäistä kertaa leirintäalueen puhelimeen hyvällä menestyksellä! Ei tarvinnu ees kysyä pomolta apua 👍.

Sanokaa mua leirintäaluetyöntekijäks!

Kämpässäni oli kuitenkin muutamia vajavaisuuksia. TÄÄLLÄ EI OLE JUUSTOHÖYLÄÄ. Sahasin Oltermannia 8 aikaan aamulla muoviveitsellä 🔪. Nyt minulla on jo juustohöylä. Täällä ei ole uunia eikä hellaa, eli joudun tekemään ruoan kahvilan keittiössä.

DSCN4257

Kun herään ja katon ikkunasta ulos… tää maisema ❤

DSCN4262

Biitsiä

DSCN4264

Mun söpö keittiö!

DSCN4267

Olohuone, mun peti

DSCN4266

Hahaa, mun vessan kokovartalopeili:D oon iha poikki ja näytänki siltä..

DSCN4268

Yritin taiteilla hienon kuvakulman missä näkyy keittiö ja ”olohuone”.

Työkaverit katsoivat vähän uteliaina kun tein lempparikasvisruokaani linssi-halloumicurrya, josta puuttui tässä annoksessa linssit kattiloiden vähyyden takia takia.

Mikä ihmeen nälkäkuolema? Minäpä kerron. Kävin eilen autokyydillä Ukin Lidlissä ja ostin sieltä vain aamupalavehkeet, vaikka mummu koitti kovasti suostutella ostamaan huomisen ruoat samalla. Minä siihen: ”Nääääh. Käyn huome töitte jälkee”.

SE OLI VIRHE. Söin 8.00 aamulla kaksi leipää lisukkeilla ja seuraavan kerran ahdoin nassuun mummun korvapuusteja 17.00. Sitten oli jo pakko lähteä kauppaan…

öö niin missä se lähin kauppa ny sit on?

Pientä huippausta oli havaittavissa jo menomatkan aikana kun harhailin Ukin uimahallin luona. Lopulta löysin keskustaan ja siellä jonkin aikaa samoiltuani.. :”S-Market.” Kauppaan mentyäni olinkin jo ihan sekaisin, 9 tuntia ilman kunnon ruokaa,(en laske pullia mukaan) ja mieli teki kaupan jokaista elintarviketta.

Muistan kaupassa miettineeni, että kannattaakohan tässä tilanteessa tehdä hitaasti valmistuvaa vegeruokaa? No pässi on pässi, ja ostin kasvisruokaa ja vähän vissiin muutakin, koska ruokakassi painoi ihan julmetusti. Tai siltä minusta tuntui, kun muutenkin olin jo hoippumiskunnossa (ihan ku oisin menny kännissä kauppaan).

Kämpältä kauppaan on matkaa yhteen suuntaan n. 4 km ja se oli ihan liikaa tuossa kunnossa. Paluumatka oli tuskaa. Hiki valui, päässä heitti, kassi painoi olkapäällä ja jalat sen kuin ihme ja kumma kantoivat keittiölle asti. Tuli matkalla ruikutettua puhelimessa rakkaalle kämppiksellekin, en tiedä oliko siitä hyötyä vai haittaa.

Perille kuitenkin päästiin silmät sumeina ja alkoi armoton S-marketin laatusipulin pilkkominen..muoviveitsellä ❤.

Ruokakin valmistui, verellä, kyynelillä ja currylla maustettuna. Mitä voin sanoa? Tästä opittiin!

Ei enää ikinä kasvisruokaa täällä, pelkkiä pakastepizzoja 😂.. Poden huonoa omatuntoa haukuttuani kämppääni ja päästettyäni turhautumisia. Kämpässäni on ihanan mukava vuodesohva, iso jääkaappi, kokovartalopeili, sauna ja näkymä laiturille 😍 Odotan innollani seuraavaa 3 kuukautta ja varsinkin juhannuksen jälkeistä sesonkia!

 

Mites teidän kesätyöt, mitä ja missä päin maailmaa? 😉 Voitais perustaa kesätyöntekijöiden vertaistukiryhmä!

Kiitos kuin luitte, saa pistää kommenttia ja niihin sitten vastailen kun töiltä kerkeän.

Pusu 😗💋

– Julia

Tiukkuutta – niukkuutta

4.5.2014 Terveys, Vakavasti otettava, Yleinen

Nyt tulee pirun tiukka ajanjakso ekonomisesti. Toukokuun alussa tulee vajaan viikon tili, loppukuusta ei sit muuta tulekaan. Milloin sitten tulee lisää rahaa, se riippuu lääkäreistä sekä Kelasta.
Nyt ei naurata, ei yhtään.
Ja autokin on ajokunnoton. Vaan vaikka minneppä sitä köyhä ajelis ilman polttoainetta.

Jos olisin itkumiehiä, tirauttaisin kyyneleen tai pari.
Kas, kyynel vierähti kalpealle poskelleni.