Selaat arkistoa kohteelle naispari.

Yhteenmuutto

13.5.2015 Yleinen

Päätimme muuttaa yhteen. Rakkaani äiti on ostanut osakkeen sijoitusasunnoksi. Se on kt-neliö, talon kolmannessa ja samalla ylimmässä kerroksessa. Menemme sinne siis vuokralle. Saamme itse valita tapetit ym sinne. Olemmekin sen jo tehneet, ja kodistamme tulee aivan ihana. Laitan kuvia myöhemmin valinnoistamme. Pojan huoneesta yksi seinä maalataan siniseksi tai vihreäksi, ja muut seinät valkoisella.

Olemme ikionnellisia. Mehän pojan kanssa joudumme siis muuttamaan toiselle paikkakunnalle, mutta ei se mitään. Ei minulla täälläkään mitään ole. Päätös muutosta syntyi  20.4. Meillä kummallakin on enää tämä kuukausi asua entisissä kodeissamme, olemme molemmat irtisanoneet asuntomme huhtikuun lopulla. Muutamme tämän kuun viimeinen viikonloppu ja todennäköisesti ensimmäisen yön vietämme uudessa kodissa 30.5. Ihan huippujuttu!

Vasta aika hiljattain itse tajusin että hei mehän ollaan sitten naispari ja oikeasti ns. sateenkaariperhe. Itse kun pidän meitä ihan tavallisena pariskuntana. Ja siis niinhän me ollaankin, mutta joidenkin muiden mielestä emme.

Aluksi päätös yhteenmuutosta tuntui hurjalta. Päätös oli tehtävä, koska Rakkaan äiti olisi vuokrannut asunnon sitten jollekin muulle, ja meillä on kuitenkin ollut yhteenmuutto jossain välissä aikomuksena. Niin miksei nyt. Olemme hullun rakastuneita ja edelleenkin ihan hullaantuneita toisistamme. En ole koskaan kokenut vastaavaa.

Pojan suhteen asiat on ok. Hän on aika innoissaan muutosta ja pakannut omia tavaroitaan :D Uskon että hän tulee sopeutumaan hyvin, vaikka olemme varautuneet alkuhankaluuksiin, protestointiin ja mustasukkaisuuteen mutta ne varmaan kuuluvat asiaan. Poika on asunut ikänsä pelkästään minun kanssani aiemmin.

Arvostan Rakasta suuresti. Hän ottaa koko shown. Oli mitä vaan, koko paketin <3

Miten tästä voi enää palautua? -En jaksa.

9.4.2015 Yleinen

Jo tämän tekstin kirjoittaminen tuottaa ylitsepääsemätöntä tuskaa, enkä haluaisi sitä tehdä. Teen sen kuitenkin koska psykologi on kehoittanut joskus vain tekemään asioita vaikka ei haluaisikaan ja vaikka ei siltä tuntuisikaan. En vain jaksa enää pohtia tätä tilannetta, en jaksa kirjoittaa siitä, enkä jaksa mitettiä miten siitä pääse yli. Haluan mennä vain sänkyyn peiton alle ja sulkea silmäni.

Siitä on varmasti yli viikko kun olen ollut salilla. En edes muista mitä sielä olen viimeksi tehnyt. Ajatuskin siitä, että pitäisi lähteä salille alkaa hengästyttämään ja ahdistamaan. Se kaikki mitä olen tehnyt: käynyt salilla 5kertaa viikossa ja saanut aktiivisuusmittarin päivän tavoitteet täyteen tuntuu kauhean raskaalta. MÄ EN VAAN PYSTY ENÄÄ SAMAAN! Tuntuu että tein kauhean raskaan työn kun raahasin itseni salille, en pysty siihen enää.

Korvatulehdus on ilmeisesti nyt parantunut. Lääkekuuri on loppunut. Mutta silti tuntuu olo flunssaiselta ja murukin on vielä kipeä. Valitti kurkkukipua juuri ennen kuin lähti töihin. Tässä menee kai kolmas vai neljäs viikko siis sairastaess.

Paino ei ole nyt kolmeen viikkoon laskenut tai noussut. Tämä kai on oikeastaan hyvä, mutta pelkään koko ajan, että lauantaina puntari näyttää +2kg. Ja mitä sen on enää väliä? Miksi en eläisi läskinä koko loppu ikäni? Miksi en vain makaisi sohvalla ja söisi? Miksi näen niin paljon vaivaa salaatin tekemiseen ja uusien ruokien kokeiluun? Ihan turhaan! Mä en onnistu tässä kuitenkaa. Mä olen vain niin huono ja paska. Mä kannan loppuelämäni näitä läskejä tässä vyötäröllä ja katson rumaa naamaani peilistä. Miksi mä teksisin yhtään mitään?

2015-04-09 04.46.23