Selaat arkistoa kohteelle Muutos.

Sairasloma

16.9.2017 Yleinen

Välivuosi –nimike vaihtui jo välivuoden ensimmäisten viikkojen aikana lääkärien toimesta sairaslomaksi. Itselleni välivuosi oli mieluisampi termi, mutta sairasloman johdosta minulla ei ollut lupaa tehdä mitään yhteiskunnan normaalin pyörän pyörittämiseksi. Se pyörä jatkoi pyörimistään ilman minua. Sairaslomaa – tai mieluisammin ilmaistuna välivuotta kesti tasan vuoden, ja vaikka sen myötä keräsin paloja joita en ennen uskaltanut vilkaistakaan, niin sen kesto kuvasti konkreettisesti sitä, mihin tilaan minä olin itseni ajanut.

Välivuoteni aikana tapahtuneen itseni keräilyn ja sairaushistoriani ymmärtämisen lisäksi minä rauhoituin sen myötä ensimmäistä kertaa elämässäni täysin. Uskon, että sellainen syvä rauhoittuminen ei olisi ollut minulle lainkaan mahdollista ellei koko elämäni ympärilläni olisi rauhoittunut ensin.
Rauhoittumisen myötä löysin aktiviteetteja joihin yhdelläkään yhteiskunnan pyörityksessä heittelehtivällä ihmisellä ei olisi minun mittakaavallani toteutettuna aikaa. Minä kuuntelin levyjä ja artistien tuotantoja alusta loppuun, askartelin syntymäpäiväkortteja vuodeksi eteenpäin ja luin Suomen Kuvalehtiä kannesta kanteen. Toisinaan unohduin aktiviteettieni pariin päiväkausiksi ja ne latasivat akkujani unen lailla. Toisinaan taas jouduin huomaamaan että edes ne, toisina päivinä niin hienosti stressistä ja kiireestä vapauttaneet pienet asiat eivät pitäneet poissa Anoreksian iskuja tai päälleni hyökkääviä elämänhalun pois huuhtovia aaltoja. Samalla kroppani kärsi sairasloman vaatimasta paikallaan pysymisestä eikä mieleni suinkaan aina jaksanut keskittyä uuteen, rauhalliseen elämäntyyliini. Aika ajoin minun piti menneisyyteni ja sairauteni tutkimisen sijaan keskittyä vain lähikuvaan: Kerätä niitä palasia jotka olin vasta hiljattain, ennen sairaslomani alkua rikkonut.

Pimeydessä välähtävien valon pilkahdusten ja elämänhalun jatkuvan takaa-ajon joukossa hyvät hetket syntyvät monesti yllättävän pienistä, kauniista asioista. Kun mieltä malttaa taistella vapaaksi, muodostuu yksi silmät hyvyyteen avaava asia kerrallaan kauniit rappuset joita pitkin syvästäkin kuopasta pääsee kiipeämään ylös kun ensin malttaa rauhoittua.

4.11.2016, Perjantai klo 21:19
”En tajua sitä että talvi on tullut. Elämäni on pysähtynyt melko lailla välivuosipäätökseni jälkeen. Olen ollut niin pysähtyneenä että jotenkin luulin syksyn jatkuvan ikuisesti. Nyt on vaan hassua että ensilumi tuli eikä se tunnu miltään muulta kuin kaukaiselta, vähän kuin se olisi tullut jossain muussa todellisuudessa. Mutta siellä se on ulkona. Talvi. Kertoo minulle että liikutaan taas eteenpäin… Päivä päivältä.”

13.12.2016, Tiistai klo 21:22
”Olen nyt asunut vanhempieni luona. Se on ihan ok, ymmärrän syyn. Päivisin en tee fyysisesti juuri mitään. En saa. Sydän voi pettää. Hassua kyllä, koirista on ollut paljon iloa. Ne nauttivat siitä että joku on niiden kanssa kotona… Ne ei saisi tulla sänkyyn mutta minä otan ne välillä sinne ihan vain siksi että voin painaa pääni niiden pehmeisiin turkkeihin. Minusta tuntuu kuin ne tietäisivät miksi makoilen niiden kanssa sängyssä päivät pitkät. Olin jo ehtinyt unohtaa kuinka valloittavia ovat minun karvaiset ystäväni.”

”Tänään saan olla yön kotona koska huomenna aamulla on psykoterapia ja se on heti seuraavassa risteyksessä minun kotikadustani. Et uskokaan kuinka hyvältä tuntui tulla kotiin. Minua oli vastassa puhdas, rakas asuntoni. Kodin tuoksu. Oma piilopaikkani. Ymmärrän täysin miksi en saa nyt olla täällä täyspäiväisesti ja tiedän itsekin että täällä jatkuvasti yksin oleminen voisi päättyä huonosti, mutta olen iloinen tästä minussa heräävästä tunteesta kun avasin kotioveni ja tiesin että saisin olla täällä aamuun asti. Lapsuudenkotini on minulle nyt välietappi josta on mahdollista päästä kahteen suuntaan: omaan kotiini tai sairaalaan. Arvaa kolme kertaa kumman valitsen.”

”Tuntuu siltä kuin kaikki täällä odottaisi minua. Normaali elämäni ja tulevaisuuteni asuu täällä, ja se kaikki on pysähtynyt paikoilleen kuin joku olisi painanut pause. Hyppään siihen kun olen valmis. Sitten painan play, ja alkaa tapahtua vain hyviä asioita.”

 26.1.2017, Torstai klo 16:30
”Olen ahdistunut ja levoton. Kädet tärisee. Alavatsa kasvaa. Haluaisin juosta, hikoilla, tanssia ja luistella tai mennä Koroisten ristille tai jotain. Edes jotain. Ihan mitä tahansa muuta kuin pysyä paikoillani. Olen jo imuroinut, pyyhkinyt pölyt, pessyt vessan ja vaihtanut lakanat… Minulle sallitut ruumiilliset aktiviteetit alkavat loppua kesken ja tunnen räjähtäväni. Huimaa ja tärisyttää. Mieli huutaa. Miksi tärisen näin paljon? Mistä tämä olo tulee? Tuntu kuin olisin ottanut lääkkeet väärästä purkista.”

30.1.2017, Maanantai klo 12:21
”Olen alkanut kuuntelemaan musiikkia täysin uudella otteella. Valitsen päivittäin yhden artistin ja kuuntelen sen koko tuotannon. Makaan vaan kuulokkeet korvilla ja kuuntelen. Yirtän kuunnella analyyttisesti ja oppia. Välillä vaan horrostan. Se on mieltä avartavaa. Koska minulla muuten olisi aikaa tällaiseen ellei nyt? Tällainen kuunteleminen opettaa myös tuntemaan artisteja aika hyvin. Musiikki kertoo enemmän kuin yksikään elämänkerta tai artikkeli.”

”Nautin siitä että voin tehdä asioita joihin minulla ei normaalisti olisi aikaa. Teen sitä kaikkea tappaakseni sairaslomapäivät jotka eivät tunnu loppuvan… Mutta ei se aina edes tunnu tappamiselta. Rauhoittumiselta vain.”

 31.1.2017, Tiistai klo 23:20
”Olen ollut sairaslomalla kohta puoli vuotta… Vartaloni ei pidä siitä. Hartiat ja selkä huutavat liikkumisen tarvetta. Pää särkee. Kunpa voisin tasapainottaa paikallaoloa jotenkin. Huomenna aijon ehdottaa että voisimme mennä yhdessä kuntosalille. Ei mitenkään erityisemmin urheilemaan tai tekemään sellaisia äärirajoille vieviä hikiliikuntasuorituksia mitä normaalisti tekisin, vaan saamaan hieman liikettä kroppaani. Sellaista liikettä joka auttaisi sekä henkisesti että fyysisesti. Se tukisi henkistä tasapainoa ja pitäisi kroppani kunnossa. Enkä nyt siis puhu mistään ulkonäöllisistä asioista, vaan minusta vain tuntuu että kroppani hajoaa käsiin kun en käytä sitä. Ihmistä ei ole tehty vain istumaan tai makaamaan. Ja jos joku tulisi minun kanssani sinne salille, niin Anoreksia ei pääsisi muuttamaan motiivejani ja sitä kautta toimintaani. Sydämeni ei kestäisi kunnon treeniä, se on varmaa. Ja minä en halua kuolla Anoreksian takia vuosien taistelemisen jälkeen. Sitä iloa en sille suo.”

 2.2.2017, Torstai klo 16:48
”Lääkäri sanoi että leposykkeen pitäisi olla ihan vähintään alle 90 että saisin edes mennä kävelylle. Blah. Minulla oli mielessä jo uiminen ja kevyt painojen nostelu… Pitää olla kärsivällinen, tiedetään. Ja yritän koko ajan, mutta se on niin kovin turhauttavaa odottaa asioita jotka tapahtuvat niin hitaasti. Joskus tuntuu että ne eivät tapahdu ollenkaan ja samalla pelkään niiden tapahtumista. Sellaista tämä on. Menen imuroimaan.”

 7.2.2017, Tiistai klo 17:56
”Ajattelin nyt mennä imuroimaan. Täytyy saada kroppaan liikettä tai ei aivotkaan toimi… Ja imurointi nyt vaan sattuu olemaan ainoa vaihtoehto jolla pystyy hieman kiertämään liikuntakieltoa. Sillätavalla TERVEELLISELLÄ tavalla. Lisäksi; on helpompaa elää kun on siistiä, ja samalla koen että maksan vanhemmilleni hieman takaisin siitä että asun täällä taas.”

 9.2.2017, Torstai klo 20:28
”Sanelen tätä tekstiä kännykkääni. Kirjoitan sen puhtaaksi kun pystyn. Minulla on jo viikkoja ollut käsi kipeä. Nyt se on äitynyt niin pahaksi että kyseessä on jännetuppitulehdus. Se tarvitsee lepoa. Juuri nyt tuntuu siltä kuin minulta olisi viety kaikki loputkin. Minua on niin kauan jo ahdistanut se, etten voi liikkua. En saa edes kävellä ilman seuraa, ja senkin kanssa varovasti. Olen pitänyt itseni kasassa piirtämällä ja kirjoittamalla ja nyt en voi tehdä sitäkään. Elämäni sisältö alkaa valua mitättömäksi. En halua edes ajatella sitä mitä teen huomenna, koska en saa tehdä mitään. En voi tehdä mitään. En jaksa enää vastaiskuja. Jännetuppitulehdus on pienenpieni asia tässä maailmassa, mutta minulta se juuri tuhosi viimeiset rippeet elämisen arvoisesta elämästäni.
En haluaisi ajatella sitä mitä ajattelen… Halusta huolimatta olen kuitenkin useampana päivänä ajatellut itsetuhoisia juttuja. Sellaisia, että murtaisin esimerkiksi jalkani jotta tälle paikallaololle ja elämän pysähtyneisyydelle tulisi jokin selkeä, nähtävillä oleva syy. Sellainen, ettei minun tarvitsisi arpoa mitä ajatusta kuuntelen tai vastata niihin kysymyksiin jotka pääni sisällä kysyvät: Miksi et vaan lähde ulos juoksemaan? Jos jalkani olisi poikki, se ei olisi edes vaihtoehto. Ja nyt on tämä… Kivulias mutta mitätön vaiva, joka leikkaa elämästäni vain sen osan jota nyt eniten tarvitsin. Kukaan ei voi ymmärtää millaista tämä on, eikä kukaan voi lohduttaa minua. Ehkä en edes kaipaa lohdutusta. Tuntuu ettei sellaista ole olemassa tänään. Haluan vain vaipua kuoppaani hetkeksi ja yrittää sitten taas sen jälkeen löytää tähän kaikkeen jotain tolkkua. Keksiä joku keino. Niinhän minä aina keksin… Lopulta. Toivon ainoastaan että siälytän haluni keksiä sen keinon, koska nyt tuntuu siltä että haluaisin vain päästää irti.”

 10.2.2017, Perjantai klo 21:00
”Elämä heitti ensin päälleni suuren kivenlohkareen. Selvisin siitä, tai ainakin melkein selvisin. Tai ainakin uskon ehkä selviäväni. Ainakin toisinaan uskon… Jokatapauksessa; nyt se elämä heittelee minua pienillä, mutta todella terävillä pikkukivillä. Vaivuin eilen epätoivoon, ja tänään haluan nousta sieltä ylös. Juurikin siitä syystä, että en halua että ketään saa minun elämästäni yliotetta. Jos joku ylempi voima on päättänyt kurittaa minua jatkuvasti, en tahdo alistua sille. Tahdon olla ovelampi. En voi liikkua, en piirtää, en kirjoittaa, en käyttää tietokonetta. En edes soittaa pianoa tai demottaa. Arvaa mitä minä aijon tehdä? Alan meditoimaan.”

 11.2.2017, Lauantai klo 20:45
”En taistele enää ainoastaan sairauttani vastaan. En taistele enää vain saadakseni lautasen tyhjäksi. Taistelen joka päivä elämänhaluni puolesta. Yritän keksiä sille aktiviteetteja ja mielekkyyttä kuin jokin huvimestari, mutta tunnen kuinka se alkaa hiipua. Elämisen alkamisen odottaminen voi kestää enää kauaa. Yritän tehdä sairaslomasta elämää, mutta ei tämä ole minun elämääni. Ei sellaista elämää jonka minä valitsisin, mikä on ironista, koska yksinkertaistaen voisi sanoa että itsepähän olen valintani tehnyt. Siis ne valinnat joiden kautta olen tässä pisteessä juuri nyt. Elämän muuttamisen mahdollisuus ehkä motivoi syömään, mutta niin kauan kun selkeää muutosta ei tapahdu, ottaa elämänhaluni askeleita kauemmas ja kauemmas minusta.

”Meditoinnista on ollut apua. Se on kuitenkin haastavaa sekavassa mielessä. Ajatukset harhailevat helposti ja asiaan kuulumattomat ajatukset pitäisi meditoinnissa osata siirtää lempeästi pois tieltä. En ole varsinaisesti tottunut olemaan lempeä itselleni. Lisäksi ajattelen sitä pois tieltä siirtämistä visuaalisesti, ja sitten alan miettimään miltä näyttää, kun turha ajatus lipuu pois. Meneekö se oikealle vai vasemmalle, vai ylös vai alas? Vai haihtuuko se? Ja sitten pitäisi osata siirtää pois ajatukset siitä, miten kaikki siirtyy pois… Yöt ovat edelleen pahoja, mutta toivon että saisin otteen siitä pahuudesta.”

 12.2.2017, Sunnuntai klo 9:57
”Päivän tapahtumat ilmenevät hassun selkeästi painajaisissani. Yleensä unet monimutkistavat päivän tapahtumia ja upottavat tunteita, pelkoja ja ajatuksia mitä oudoimpiin ympäristöihin. En tiedä miksi, mutta minun painajaisissani edellisen päivän asiat tuntuvat esiintyvän painajaisen valossa (tai pikemminkin pimeydessä) omina itseinään. Painajaiset heittävät asioiden päälle vain kauhun verhon, mutta muuten ne eivät pukeudu unien kummallisuuksiin. Ehkä se johtuu elämäni pysähtyneisyydestä… Ehkä se saa aikaan sen, että edes painajaisillani ei ole mielikuvitusta pukea mieleni syövereitä varioiviin vaatteisiin.”

 15.2.2017, Keskiviikko klo 23:30
”Alan olla rikki näistä öistä… Yritän hallita mieltäni ennen nukkumaanmenoa mutta ei se ole taattu ratkaisu varsinkaan niin kauan kuin vasta harjoittelen sitä. Olen niin loppu. Aina kun vaihdan kylmästä hiestä märkiä yövaatteita keskellä yötä, minua itkettää ja puistattaa. Samanlainen olo on aamuisin…
Kuuntelin tänään Sealin tuotantoa ja horrostin. Yritin onkia silmäluomiani auki mutta ne eivät halunneet tarttua syöttiin. Niistäkin on tullut raskaat ja turvonneet. Tänään kirjoitan mielenhallintaa ylös. Se tulee tässä: Kauppareissu, epämiellyttävä ympäristö. Mies hassun hatun kanssa, punatukkainen poika ja pyörätuolimies. Puolikas kevätkääryle liikaa… Tuska tekemättömyydestä, luovia ideoita, kyvyttömyys toteuttaa mielikuvia. Simply Redin viimeinen levy, vaikea keskittyä, väsymys. Luontevin mahdollinen keskustelu äidin kanssa, hassuttelua, aidon hymyn poikasia. Asioiden tiedusteleminen uteliaisuudesta ja tiedon janosta. Väsyneitä ajatuksia huomisesta. Kipu käsissä, viestejä Fiialta. Halu vastaamiseen, käsissä estävä kipu sen tekemiseen. Haaveet paremmasta yöstä ja silmäluomia raskaannuttava unen tarve. Tarpeeseen vastaaminen. Mukana skeptisyys kohdistuen onnistumiseen, ja pelko epäonnistumiseen.

 17.2.2017, Perjantai klo 20:05
”Tähtitaivas on kirkkaampi kuin koskaan muistan nähneeni näin lähellä kaupunkia. Istun autossa matkalla kotiin. Käytiin Salossa mumman ja vaarin kanssa. Olen päättänyt että yritän lähteä mukaan kaikkeen mahdolliseen mihin pystyn: siitä tulee sisältöä elämään. Ja olen enemmän kuin iloinen että lähdin! Minulla on ihanat mumma ja vaari, ja heidän kanssaan on hyvä. Tämän sairasloman myötä me ollaan vähän niin kuin kaikki kolme nyt eläkkeellä.”

 22.1.2017, Keskiviikko klo 22:30
”Siellä sataa lunta. Paljon lunta. Sain mennä kävelylle äidin ja koiran koirien kanssa ja kasvoille satavat ja ripsiin tarttuvat hiutaleet tarttuivat samalla kaikkeen positiiviseen mitä sisälläni vielä on. Kun kylmät untuvat sulivat kasvoilleni, minua hymyilytti.”

 24.2.2017, Perjantai klo 15:14
”Menin katsomaan Joutsenlampea Helsingin Oopperaan. Menin yksin. Miksi ei? Olen edelleen haltioissani. Juuri tällaiseen haluaisin sairaslomani käyttää. Jos voisin, istuisin siinä salissa katsomassa kaiken mahdollisen. Miten jokin urheilun ja taiteen yhteentörmäyttävä laji voi olla niin esteettinen? Minusta tuntuu että kirjaimellisesti haukoin henkeäni kun prinssi lopulta kantoi joutsenprinsessansa savun keskeltä etunäyttämölle ja yleisö räjähti aplodeihin. Sain baletista irti juuri sen tunteen mitä hain: Maailmassa on ihmeellisen kauniita asioita, täällä kannattaa pysyä.”

”Baletin jälkeen me vaan hengailtiin Fiian ja sen kavereiden kanssa musatalon aulassa pikkutunneille saakka. Fiia kutsui sitä ’kellumiseksi’. Se on sellaista, että jää vaan ilman suunnitelmia notkumaan jonnekin hyvien tyyppien kanssa. Minun pitäisi ehkä kellua enemmän.”

 27.2.2017, Maanantai klo 21:23
”Sain vapaalipun Finnkinolle joten lähdin tänään elokuviin ypöyksin. En ole koskaan aiemmin ollut yksin elokuvissa. Se oli vielä päiväleffa, joten koko sali oli yksin minun. Kaikki muut on kai töissä ja kouluissa. Levitin kaikki tavarani viereisille penkeille ja nostin jalkani edessä olevan penkin selkänojalle. Halusin hyppiä tuolilta tuolille ja tehdä varjokuvia projektorin edessä.”

 6.3.2017, Maanantai klo 18:07
”Hyvien viikonloppujen jälkeen maanantait ovat tappavia. Haluaisin pystyä elämään viikon yli viikonlopun voimalla mutta se ei enää toimi niin. Arki alkaa vaikka minulla ei ole sellaista. Silmänräpäyksessä kaikki ihmiset ympäriltäni katoavat omiin elämiinsä ja minä jään niin yksin. Minun seurakseni jää fyysinen kestämättömyys joka jaksaa muistuttaa siitä että minun olisi pitänyt istua tai maata myös viikonlopun päivät. Sitä ei kiinnosta millainen olo mielelläni on, eikä sillä kai enää edes olisi väliä koska minusta tuntuu niin yksinäiseltä. Ikään kuin lipuisin ’arjen’ yli ilman omaa elämää, ja sitten viikonloppuisin saisin lainaksi siivuja muiden ihmisten elämistä.”

 8.3.2017, Keskiviikko klo 22:52
”Sää. Hassua miten siitä tulee täysin yhdentekevää kun elämä jää paikoilleen. Saatan ilahtua lumesta kun pääsen ulos, mutta tavallisesti istun sisällä ja ulkona tuiskivat säätilat ovat minulle kuin taulu. Niitä voi katsella, mutta ne eivät konkreettisesti kosketa minua.”

 13.3.2017, Maanantai klo 22:54
”Nukuin viimeyönä huonommin kuin huonosti. Niin huonosti, että jopa huonojen öiden painajaismaisessa suossa se erottui negatiivisesti joukosta. Aamulla päässä jyskytti unien rippeet. Panadol oli ainoa keino selviytyä aamupalasta uusille unille.”

”On hankalaa selviytyä edes sairaslomasta kun nukkuu niin huonosti kuin viimeyönä. Välillä tuntuu siltä, että voisin paremmin ja pirteämmin jos en nukkuisi lainkaan yöunia. Koko päivän kuitenkin vain odotan että saan mennä nukkumaan… Mikä on ihan kieroon kasvanut yhtälö, koska yöt ovat niin kauheita että en todellakaan odota niitä kauhuja. Olen vain väsynyt. Ja siksi, yöllä odottavista hirveyksistä huolimatta päivän loppuminen tuntuu syvältä uloshengitykseltä. Helpotuksen huokaukselta. Samalta tuntui kun iskä tuli tänään yläkertaan. Ei hän yleensä käy yläkerrassa, ellei sitten vetämässä leukoja aulan tangossa. Äsken hän kuitenkin juoksi portaat tömisten tänne ja kahmaisi minut hymyillen isoon halaukseen. Se oli juuri sellainen halaus, mikä kertoi kaiken ilman sanoja. Lapaluuni lähti vähän sijoiltaan ja normaalisti olisin valittanut siitä ja uikuttanut että ei noin kovaa, mutta nyt en halunnut sanoa mitään. Se halaus tuntui niin kivalta. Siltä, että minusta välitetään vaikka olen liian väsynyt edes ilmaisemaan, että välitän takaisin.”

 16.3.2017, Torstai klo 18:03
”Paino noussut 100g sitten viimekuun. En ole kyennyt ajattelemaan selvästi koko päivänä. Olen ollut väsynyt ja päänsärkyinen… Alennuin ottamaan Panadolin. Tällä hetkellä 100g nousu tuntuu ihan hyvältä. Se on tosi vähän odotuksiin nähden, mutta se on silti jotain. Minulle se on hyvä nousu. Mieli pysyy paketissa mutta se on kuitenkin nousu. Minua on auttanut peilien peittäminen. En ole nähnyt vartaloani kunnolla pitkään aikaan ja näin on kai parempi. Silti minusta tuntuu kuin kiloja olisi taas rapsahtanut vatsaan kuin parkkisakkoja luvattomilla paikoilla. Minun on pakko päästä nyt pitkäkseni tai päässäni tykyttävä pommi saattaa räjähtää ennen kuin Panadol ehtii purkaa sen.”

 9.4.2017, Sunnuntai klo 12:35
”Inhottaa laittaa lääkärille taas viestiä ja kertoa ettei tämäkään unilääke toiminut. Pelkään että hän ei usko minua. Pelkään että hän luulee että teeskentelen, että saisin lisää sairaslomaa tai jotain… Mutta todellisuudessa en haluaisi mitään enempää kuin olla terve ja elää normaalia elämää. Samalla uskon rippeet on taas lakaistu roskikseen. Tulenko nukkumaan kauhujen keskellä koko loppuelämäni? Lääkkeitä en ainakaan enää halua. Olen kyllästynyt niihin, ja olen kyllästynyt pettymyksiin.”

 14.5.2017, Sunnuntai klo 19:26
”Tämä punnitus tulee olemaan viimeinen kouluterveydenhuollossa, koska minun on viimein sanottava irti opiskelupaikkani. Olen nyt vuoden ollut poissaolevana, mutta olen päätökseni tehnyt enkä palaa sinne takaisin. Tavallaan toivon että tämä olisi viimeinen punnitus muutenkin, mutta en tiedä olisiko fiksumpaa antaa niiden siirtää minut jonnekin muualle. En vaan haluaisi taas uutta hoitokontaktia… Kasvoin yli nuorisohoitoyksikön ikärajoista ja elämä hyrräsi minut pois opiskelijatervehydenhuollon piiristä. Olisikohan taas aika sellaiselle jaksolle kun en tarvitse somaattista hoitoa lainkaan? Voisikohan se kenties tällä kertaa olla pysyvää?”

 16.5.2017, Tiistai klo 20:50
”Äiti meni salille ja minä vein sydämeni uiskentelemaan. Tämä oli toinen kerta nyt sairaslomallani. Viime kerralla jaksoin uida rauhallisesti 15 minuuttia kunnes sydämeni ilmoitti että nyt ollaan vaaravyöhykkeellä. Tänään uin 20 minuuttia ja se pumppasi ihan rytmissä koko sen ajan! Uiminen tuntui ihanalta. Viileä vesi helli kroppaani joka sai vihdoinkin olla hetken liikkeessä. Mieli vaelsi vapaammin kuin vähään aikaan. Olisin varmasti jaksanut uida kauemminkin, mutta täytyy olla kärsivällinen. Kunto palautuu pikkuisin askelin. Sydämeni epäkuntoisuus muistuttaa minua kuitenkin siitä, että liikunta ei ole vain hampaat irvessä suorittamista kunnes kaatuu väsyneenä maahan. Liikunta on myös ihanaa ja vapauttavaa… Tänään menen hymy huulillani nukkumaan, vaikka tiedän että yön painajaiset tulevat pyyhkimään sen pois.”

 

Vääriä valintoja

10.9.2017 Yleinen

6.5.2015, Keskiviikko klo 17:00
”Taina sanoi tänään että tämän parin vuoden aikana on tuntunut että rentoutuminen ja tietyllä tavalla irti päästäminen ei ole ollut minulle edes vaihtoehto. Juuri siksi hän kertoi kokevansa sen nyt hyvänä jos en pääse opiskelemaan… Koska silloin minulla on vuosi aikaa opetella sitä irti päästämistä. Opiskeleminen ja oman polun etsiminen on helpompaa kun on tunne siitä että elämä kantaa, vaikkei kaikki langat ole aina täydellisesti käsissä. Haluan oppia sen kaiken vaikka se pelottaa vähän samalla tavalla kun sairaudestani luopuminen. Eli tosi paljon.”

Lukion jälkeen kaiken piti olla selvää. Sitä piti seurata välivuosi jonka myötä keräisin voimia jatkoa varten. Vakiinnuttaisin tilanteeni vakaaksi. Psykoterapeuttini kanssa kaavaillun välivuosisuunnitelman takaa hyppäsi kuitenkin yllättäen vaihtoehtoinen suunnitelma. Varasijalta vapautunut opiskelupaikka sairaanhoito-oppilaitoksessa.

Aluksi minun oli vaikeaa sopeutua ajatukseen välivuodesta. Minua pelotti jäädä paikoilleni, ja se pelko muuttui pelottavammaksi jokaisen ympärilläni kajahtavan ilouutisen myötä. Ne ilouutiset kajahtelivat ystävieni suusta. Minusta tuntui että kaikki tuntemani ihmiset saivat sinä kesänä tuulta unelmiensa alle, ja minä olin ainoa joka kulki siinä puuskassa vastatuuleen. Sitä pohdiskellessani tajusin kuitenkin ettei se tuuli vielä edes puhaltanut. Tajusin, että se tulisi puhaltamaan vasta tulevana syksynä, ja sen oivallettuani heittäydyin kesään suuremmin kuin koskaan ennen. Ollaanko tämä kesä näin? Minä olin sen kesän niin, ja siksi se oli paras kesä koskaan. Se oli kesä jonka pyörteessä kaikki tuntui suurelta, koska se kaikki tapahtui suuren muutoksen kynnyksellä.

Eläessäni sinä kesänä enemmän kuin vuosikausiin, valmistin itseäni samalla ajatukseen muutoksesta. Valmistauduin sellaiseen radikaaliin, jokaista ympärilläni olevaa asiaa koskevaan muutokseen, joka kuitenkin jättäisi minut paikoilleen välivuoteni kanssa. Pohjustin itselleni odotettavissa olevaa tunnetta onnellisesta pyörremyrskystä jonka synkän tyynessä keskustassa minä istuskelisin. Lopulta, kesän myötä minä totuin näihin ajatuksiin. Minä olin viimein tullut sinuiksi välivuosiajatuksen kanssa kun sitten sain sähköpostiini viestin opiskelupaikan avautumisesta. Vaivalla rakennettu, vain muutaman päivän verran elää ehtinyt mielenrauha tulevaisuudesta rikkoutui heti ratkaisevan kysymyksen äärellä: Mitä jos sittenkin…?

 1.7.2015, Keskiviikko klo 17:57
”Tänään on se päivä kun alkaa sadella opiskelupaikkafacebookpäivityksiä. Se tekee pahaa, mutta luen vain eteenpäin ja kiusaan itseäni. Tuntuu että koko maailma on päässyt opiskelemaan. Kaikki minulle tärkeät ihmiset lähtee Helsinkiin. En vain tunne itseäni eksyneeksi ja jälkeenjääneeksi, vaan myös tosi yksinäiseksi. Haluaisin olla iloinen kaikkien puolesta mutta oikeasti olen surullinen ja pelokas. Voin huonosti, näen itseni peilistä ja tuntuu kuin koko korttitalo romahtaisi pikkuhiljaa. Olen ollut ilman tarvittavaa lääkitystä yli kolme kuukautta ja tuntuu että nyt jos koskaan tarvitsen sen, mutta en osaa enkä halua enkä uskalla ottaa sitä. Olen umpikujassa.”

”Jopa Fiia lähtee Helsinkiin. Hänen puolestaan ihan tosissaan olen niin iloinen että en osaa edes kuvailla sitä, mutta hän lähtee kauas taidepiireihin. Haluaisin soittaa hänelle, mutta en soita, koska haluan pärjätä itse ja osoittaa kaikille että olen oikeasti terve ja kykeneväinen. Tiedän että se kuulostaa pinnalliselta ja naiivilta ja lapselliselta, mutta se on niin paljon muutakin. Muuten en kai itkisi nyt sitä, että pelkään enemmän kuin mitään että teen tästä alkaneesta vapaudesta itselleni vankilan josta en löydä pakotietä. Nyt olen yksin ja se on varmaa.”

 7.7.2015, Sunnuntai klo 20:32
”Meillä oli niin hauskaa. Kesän paras viikonloppu. Mutta eihän kesä edes ole vielä ohi. Me päätettiin ottaa tästä koko ajasta ilo irti niin kuin kaikki loppuisi tähän. Koska tämä on kaiken tällaisen loppu. Tämän kuukauden jälkeen asiat eivät enää ikinä ole näin. Olen niin kiitollinen tästä viikonlopusta. Fiiasta ja Oliviasta. Koetan vielä muutamaksi kuukaudeksi unohtaa sen, että he molemmat lähtevät elokuussa. Aloittavat uuden elämän. Ja sitä on hankala unohtaa. Mutta yritän… Todella yritän. Muuten pilaan nämä viimeiset hetket.”

Jälkeenpäin olen miettinyt tuon kyseisen kesän vaikutusta sitä seuranneeseen syksyyn. Kun lopulta sain mahdollisuuden opiskelujen aloittamisen, hukkasin kokonaiskäsityksen elämäntilanteestani. Ehkä sen kesän riemunkirjava hetkessä elämisen ote voimaannutti minut uskomaan että kykenisin sittenkin aloittamaan opiskelut ihan heti. Ehkä lähipiirini unelmien toteutuminen ja mitä siistimpien opiskelupaikkojen heille avautuminen potki minuakin liikkumaan johonkin suuntaan elämässäni. Ehkä jälkeen jäämisen pelko sai minut juoksemaan päättömästi eteenpäin, miettimättä suuntaa johon todella juoksin. Ehkä tämä kaikki maalasi silmäni siniseksi ja sai minut ottamaan naiivisti opiskelupaikan vastaan uskoen sen olevan juuri sitä mitä tarvitsin.

Minun ei pitänyt lainkaan päästä opiskelemaan. Minun piti vain käydä pääsykokeissa jotta olisin ollut oikeutettu saamaan tukia joilla olisin selvinnyt välivuoden. Minun ei pitänyt osata siitä pääsykokeesta mitään. Oikeastaan, minun olisi pitänyt jättää se koepaperi tyhjäksi. Minun olisi pitänyt tajuta että kaiken kokemani terveydellisen myrskyn myötä minä osasin vastata moniin sen kokeen kysymyksistä valmistautumatta lainkaan. Ennenkaikkea minun olisi pitänyt muistaa, että en ollut valmis aloittamaan mitään uutta.
Niin siinä kuitenkin kävi, että minä palautin sen paperin täytettynä, ja kuukausia myöhemmin otin vastaan opiskelupaikan, jonka ei vielä päiviä aiemmin pitänyt olla edes vaihtoehto.

9.7.2015, Torstai klo 14:10
”Pääsin opiskelemaan. Sairaanhoitajaksi. Katsoin sitä sähköpostia varmaan 5 minuuttia hiljaa hievahtamatta kunnes sain todettua ääneen: oho. Äiti sanoi minulle pari viikkoa sitten että minun kannattaisi käydä itseni kanssa keskustelu siitä, mitä tekisin jos pääsisinkin sinne. Hän muistutti, että minun kokemuksellani tiedän niistä asioista jo valmiiksi, kokeeseen lukemattakin. Mutta enhän minä koskaan käynyt sitä keskustelua itseni kanssa, ja kun sain sen sähköpostin, en tiennyt yhtään mitä tehdä.”

”Minullakin alkaa uusi elämä? En tiedä onko se minuun elämäni, sellainen jota haluan elää, mutta en voi tietää jos en ota selvää. Ainakin nyt yritän hyödyntää sitä kaikkea mitä olen joutunut kokemaan. En tiedä yhtään mitä odottaa, enkä tiedä edes mitä ajattelen tästä kaikesta… Minusta tuntuu että elän nyt päivän kerrallaan ja kun tulee 27.8. niin heittäydyn sinne pää edellä ja katson mitä tapahtuu. Ei ainakaan pahemmin voi mennä kuin viimeiset 5 vuotta!”

”Kaikki hehkuttaa että ’minusta tulee sitä ja tätä’. Tuleeko minusta sairaanhoitaja? En tiedä. En päivitä siitä mihinkään tai hehkuta sitä sen enempää. Ne ketkä tajuaa kysyä, ne onnittelee, mutta en osaa sanoa kiitos kun en oikein tiedä onko tässä onnittelemista. Koska en tiedä mitään mistään vielä, enkä tule vähään aikaan tietämäänkään. Olen todennut että ei se tieto tule kuin salama kirkkaalta taivaalta tajuntaan siten että yhtäkkiä koko tulevaisuus on kirkkaana ja päivän selvänä mielessä. Ei, toisten meistä täytyy kokeilla ja punnita ja tehdä virheitä ja lopulta vaan olla uhkarohkea ja joko onnistua tai aloittaa alusta. Kumpikaan ei varmasti ole helppoa, ei onnistuminen eikä varsinkaan alusta aloittaminen, mutta onnistumisessa on se hyvä puoli että tietää mihin keskittää energiansa, ja alusta aloittamisessa ainakin tietää sulkea yhden vaihtoehdon pois niistä tuhansista. Ja sellaista kaiketi on elämä.”

 Minun olisi pitänyt ottaa välivuosi. Olisi pitänyt. Taaksepäin on kuitenkin turhaa katsoa muutoksenhakuisesti. Minun tieni kulki sairaanhoito-oppilaitoksen kautta ja välivuosi tulikin lopulta ennemmin kuin myöhemmin. Kun minä en ottanut sitä, se otti itsensä ja minut siinä samassa.

Ongelmissa ollaan

21.2.2017 Politiikka ja yhteiskunta

Syitä taloudelliseen eriarvoisuuteen ja ongelmiin

Olemme kaksisataa vuotta rakentaneet aina enenevässä määrin kaikenlaisia koneita, laitteita ja automaatteja, joilla teetämme ennen omilla lihaksilla tekemämme työn. Hyötyliikunta on siis jäänyt pois varsinkin asutuskeskuksissa. Jotta fyysinen kuntomme ei rapistuisi, sijalle on yritetty keksiä kaiken karvaista hyödytöntä liikuntaa. Tätä varten on jouduttu rakentamaan toiset laitteet kenttineen, ratoineen, jumppasaleineen ja urheiluhalleineen. Täysin järjetöntä. Jo lapset kyselevät tekemistä itselleen. Nuoret ovat vailla töitä, mutta meillähän on riittävästi kaikenlaista krääsää nytkin. Toisaalta ajateltiin voitavan lyhentää työaikaa ja pidentää lomia, sekä saada aikaa itsensä sivistämiseen (aiemmin olikin työväen- ja seurantaloja, mutta nykyisin enemmän pubeja ja muita biletyspaikkoja). Nyt kuitenkin koneiden ja automaation tuoma taloudellinen hyöty on annettu liian suurelta osin niiden omistajille pääomatuloina ja käyttäjille korkeina palkkoina. (ahtaajat, paperiteollisuuden työntekijät jne. ) Koska työpaikat vähenivät teollisuudessa ja maataloudessa, niin tarvittavien työpaikkojen piti syntyä palvelualoille. Näinhän on käynytkin osittain, mutta tuon rahallisen hyödyn tarpeeksi suuri siirtäminen palvelualoille (kuten kunnat ja valtio) jäi siis suorittamatta.

Koska keksimiemme tuotteiden valmistamiseen tarvittavat laitteet, automaatio ja tieto pian leviävät muualle maailmassa, meidän olisi aina keksittävä jotain uutta humpuukia, joka tulisi muotiin erityisesti Kiinassa ja muissa kehittyvissä maissa. Toisaalta ei me tarvita enää lisää krääsää, vaan meidän pitäisi asiantuntijoiden mukaan alentaa elintasoa maapallon pelastamiseksi (esim. professori Ilkka Hanski). Mitäpä maapallosta ja ihmiskunnasta, kunhan tänään saa seksiä ja alkoholia!

Suurelta osalta omistajista/koneidenkäyttäjistä tämä etu on viety pois kilpailuttamisella. (Esim. metsäkoneurakoitsijat, joilta hyöty on siirretty puunjalostusteollisuudelle. Pienyritykset ja yksityisyrittäjät sekä heidän rahoittajansa on useissa tapauksissa ajettu velkavankeuteen, mutta mitäpä heistä, hehän eivät olekkaan ihmisiä vaan kapitalisteja?) Työpaikat ovat karanneet ulkomaille korkeiden palkkojemme takia. Esimerkiksi vaate- ja jalkineteollisuus hävisi meiltä, kun emme edes itse ostaneet tekemiämme tuotteita, vaan halvempia made in Hong Kong. Sama kaiku on askelten edelleen muillakin aloilla. Lisäksi tulevat vielä herrat optioineen ja oy:t osinkoineen/veronkiertoineen. Seuraukset ovat tutut työttömyys, tuhlaus (mitään ei kannata korjata) ja harmaa talous (tavallisella ihmisellä ei ole varaa palkata ketään ja kunnon yritykset häviävät urakkakilpailuissa), sekä vaatimus kolmannen sektorin palkattoman työn tekemiseen.

Nyt näistä koneiden ja automaation tuoman hyödyn kahmijat työntekijäpuolella (ehkä SAK eniten), ovat olevinaan huonopalkkaisten palvelualojen työntekijöiden puolella, vaikka juuri itse ovat vuosikymmeniä sitten tämän tilanteen omalta osaltaan aiheuttaneet ja kolmikannan avulla ylläpitäneet. (Taas tänä vuonna kaikille palkansaajille veroalennuksia, mutta valtion ja kuntatyöntekijöiltä lomarahoja pois, eli juuri väärin päin.)

Suurin syy tähän huonoon tilanteeseemme on tietenkin meidän lähes kaikkien ostokäyttäytymisessä. Ostaessamme olemme ensinnäkin työnantajia (palkanmaksajia) ja mahdollisimman vähän maksaessamme (halvimman perässä juostessamme = kilpailuttaessamme) tosi asiassa maksamme tuotteen tekijöille (”parhaassa” tapauksessa itsellemme) mahdollisimman pientä palkkaa. Tämä riistomme on johtanut kehitys/kehittyvissä maissa alipalkkaukseen, lapsityövoiman käyttöön, luonnon saastuttamiseen jne. (Meillä itsellämme em. työttömyyteen, köyhien köyhtymiseen ja rikkaiden rikastumiseen. Eläköön tasa-arvo!) Kauko-Idässä teetämme itsellemme vaatteita, kenkiä ym. ihmisillä, joiden työaika on jopa 15 tuntia päivä ja töitä on 7 päivää viikossa eikä palkka riitä silti elämiseen. Kauhistelemme USA:n orjien asemaa ennen orjuuden poistamista. Kuitenkin itse saatamme omat ”orjamme” vielä selvästi huonompaan asemaan. Olemme siis pahempia, kuin silloiset valkoiset isännät. Toisaalla asia on ratkaistu käyttämällä lapsityövoimaa. Tähän on päädytty, kun vanhempien tulot ei riitä elämiseen niin on pakko laittaa lapset töihin. Me taas kaksinaamaisuudessamme kiellämme lapsityövoiman käytön, jonka siis itse olemme aiheuttaneet. Mihin sitten suomalaiset yritykset käyttävät näin saadut voitot? Paulig muun muassa homopornon eli Tom of Finlandin tukemiseen (sanovat taiteeksi, tietääkseni edes Tom itse ei näin väittänyt). Tähän on vielä muistettava tuo koneellistaminen ja ihmisen laiskuus mm. oman auton käyttö lyhyilläkin matkoilla.

Moraaliset, henkiset ja hengelliset syyt

Länsimainen vapauskäsitys: vapaudet tarkoittavat vapautta tehdä pahaa. Ks. myöhemmin Ykkösaamussa lisää

Vapaus liikkua, matkustella (yksityisautoilu, lentokoneet, lomamatkat jne. eli vapaus saastuttaa ilmakehää ….)

Sananvapaus, mielipiteenvapaus: vapaus valehdella, pilkata, solvata jos ei muuten niin taiteeksi nimittämällä.

Vapaus käyttää huumeita mm. viihde-, taide-, kulttuuri- ja huippu-urheiluihmisille: seurauksena esimerkiksi Meksikon huumesota, tähän mennessä ainakin 80 000 kuollutta.

Vapaus harjoittaa seksiä kenen tai minkä kanssa sattuu (kuppa, tippuri, AIDS, …) (homot toi AIDS:in USA:sta)

Kristillisyyteen, juutalaisuuteen ja muhamettilaisuuteen kuuluu raittius, rehellisyys, siveellisyys, …

Kristillisyys ja juutalaisuus sopeutuu kapinoimatta eri yhteiskuntamuotoihin ja kulttuureihin.

Kristillisyysteen liittyy armollisuus, anteeksianto, lähimmäisenrakkaus, uskollisuus mm. Raamatulle

Kuitenkin kristityt ovat vainotuin ihmisryhmä, juutalaisuutta ja muhamettilaisuutta halveksitaan, pilkataan jne. Tästä ei voi tulla muuhun johtopäätelmään kuin, että Raamattu on totta, ei muuten millään käyttäydyttäisi näin järjettömästi. Siellä on paras selvitys esim. juuri tälle pahuudelle. Ainoastaan kristinuskosta löytyy meille huonoille ja heikoille voiman lähde tehdä parannus sekä saada vapautus eri orjuuksista mm. noista joita länsimaisiksi vapauksiksi kutsutaan, tupakka, viina, huumeet.

Kristillisistä arvoista luopuminen on nähdäkseni perussyy pahoinvointiimme. Raamattu Hesekiel 16:49-50: ”Sinun sisaresi Sodoman synti oli julkea itsekkyys. Hän vietti tyttärineen yltäkylläistä ja huoletonta elämää, mutta kurjalle ja köyhälle hän ei avannut kättään. He kävivät yhä julkeammiksi ja ryhtyivät minua uhmaten aina uusiin iljetyksiin, ja silloin minä pyyhkäisin …”

Jeesus ristillä ja Stefanus kivisateessa rukoilivat Isää: ”Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät.”

Jumala aikoi tuhota erämää-vaelluksen aikana temppuileen Israelin kansan ja lupasi tehdä Mooseksesta suuren kansan Israelin sijalle. Silloin hän lepytteli Jumalaa puheellaan ja sai Herran vihan lauhtumaan niin, että Hän luopui hävityksestä, jolla oli uhannut kansaansa.

Herra oli menossa katsomaan, oliko valitushuuto Sodoman ja Gomorran takia aiheellinen. Hän aikoi tuhota tuon seudun asukkaineen. Aabraham kysyi: ”Aiotko tuhota vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa? Ehkä kaupungissa on 50 hurskasta….45, 40, 30, 20,10….” Herra sanoi: ”Niiden kymmenen takia jätän sen hävittämättä.” No, niitä kymmentäkään ei löytynyt.

Uskovat, nämä kansan puolesta puhujat, Jumalan vihan torjujat halutaan pois ”päiviltä” (kirkosta, yhteiskunnasta) tai luopumaan uskostaan kaikenlaisella masentamisella, järjettömäksi leimaamisella (media, liberaalit, teologinen tiedekunta) ym. Onko tässä mitään järkeä? Onko tämä tasa-arvoa, uskonnon vapautta?

Miten on mahdollista, että uskova tästä huolimatta voi rakastaa myös ”vihamiehiään”? Siksi, että hän tuntee Jumalansa ja tietää tämän olevan rakkaus. Rakkaus ei voi sietää vääryyttä tai valhetta, vaan vaatii oikeudenmukaisuutta ja totuutta. Kun isä rakastaa lapsiaan, ei hän voi sallia toisen tekevän pahaa toiselle. Hän on heikomman, kiusatun tms puolella, vaikka hän kuinka rakastaisi molempia lapsistaan.

Järjestelmien epäonnistuminen: Utopian nimikkeellä on yritetty tehdä maailma paremmaksi. Tunnetuin lienee ”Sointula”. Kommuuneja on myös yritetty. Koneiden yhteiskäyttökään ei onnistunut maataloudessa. Nämä ovat kaatuneet, joko johtajien tyranniaan/korruptioon/pelkoon menettää asemansa, tai joidenkin osakkaiden tehtäviänsä laiminlyötiin yhteisössä eli ihmisen pahuuteen. Kuinka sitten suurimmat yhteisöt onnistuisivat: kommunismi, kapitalismi, sosialismi, demokratia (Algeria, Egypti, Ukraina) …? Mädistä kananmunista ei saa millään reseptillä hyvää täytekakkua. Toisaalta jos kaikki ihmiset rakastaisivat lähimmäisiään niin kuin itseään, niin järjestelmällä: sosialismi, kommunismi, kapitalismi ei olisi mitään väliä, koska lähimmäiset korjaisivat systeemin puutteet.

Kuri ja järjestys: Savon Sanomien aluetoimittaja Kari Angerian mukaan (15.3.2014) on fyysikko Esko Valtaoja Turun Sanomissa kirjoittanut nasevasti kurista ja järjestyksestä: ”Demokratia perustuu järjestykselle, diktatuuri kurille. Kuri on tottelemaan pakottamista, jossa järjestystä pidetään yllä usein väkivaltaisin keinoin. Demokratiassa järjestys syntyy, kun ihmiset noudattavat yhteisiä pelisääntöjä vapaaehtoisesti, koska säännöt ovat kaikkien etujen mukaisia.” Jos tuo olisi muka totta, mihin meillä tarvittaisiin poliiseja, vaadittua lisävalvontaa jne.

(Yle1 puisevia tarinoita?) Koivu kestää pakkasta ainakin 160-astetta, koska teräväsärmäisten jääkiteiden muodostumisen puun rakenteissa estävät paikalle tulevat geenit tms, joiden vaikutuksesta jonkin toisen aineen molekyylit estävät vesimolekyylien tarttumisen kiteen kulmiin ja täten kiteistä tulee pyöreämpi kulmaisia. Näin ollen ne eivät pysty rikkomaan rakenteita normaalikiteen tavoin. Jos jo jääkiteen ”pahuus” voidaan estää, miksi ei moninverroin kehittyneemmän olion pahuutta evoluutio olisi estänyt jo ajat sitten? Tai miten pienistä hyvistä osasista voi tulla iso paha kokonaisuus?

Ykkösaamu: kolumni ma 28.11.2016 Jari Ehrnrooth: Vähemmän hoitoa – enemmän terveyttä (2 pätkää)

Terveyspolitiikan epäonnistuminen johtuu väärästä vapauskäsitteestä. Ajatellaan, että tärkeintä on turvata jokaiselle henkilökohtainen elintapavapaus ja hyvät terveyspalvelut. Lisäksi ihmisiä nätisti neuvotaan ja autetaan hoitamaan itseään ja elämään terveesti. Jos nämä ohjauskeinot riittäisivät, liikakilot eivät nyt painaisi kansan enemmistöä eli huomattavasti useampia kuin 60-luvulla, alkoholia ei kulutettaisi nyt kolme kertaa enemmän kuin 60-luvun alussa, varusmiesten tulokset Cooperin juoksutestissä eivät olisi laskeneet vuosi toisensa perään, kakkostyypin diabetes ei olisi yleistynyt kansansairaudeksi, maksakirroosi ei veisi niin monia hautaan, masennuslääkkeitä ei syötäisi melkein puolen miljoonan voimin. Vastoin parempaa tietoani voin tyynesti pilata terveyteni vaikkapa sokerilla, viinalla, tupakalla ja valvotuilla öillä. Kun niistä johtuva uupumus, masennus, valtimosairaus, diabetes tai syöpä iskee, menen vain terveyskeskukseen tai sairaalaan hoidettavaksi ja KELA maksaa viulut.

Mikä parasta, vakuutusmaksuni eivät nouse, koska ne on sosialistisen periaatteen mukaan jaettu koko kansan (työntekijöiden ja työnantajien) kesken prosenttiosuutena tuloista. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että tervettä ja hyvää elämää elävät vastuulliset yksilöt kustantavat oman hoitonsa lisäksi sairasta ja huonoa elämää elävien vastuuttomien yksilöiden moninkertaisia terveydenhoitokuluja.

Harry Harkimo No kun muutkin fuskaa… (Savon Sanomat 10.9.2016)

Ammattiyhdistysliikkeet itse maksavat VVO:n toimitusjohtajille vuonna 2013 noin 370 000euron vuosipalkan ja seuraavana vuonna nostavat palkkaa 100 000 eurolla, niin on se täysin moraalitonta. Myös politiikassa ihmiset miettivät ensin omia etujaan. On minun etuni, sitten puolueen tai järjestön etu. Joskus viimeisenä saattaa olla ihan aito Suomen etu. Se on se syy, miksi on mahdotonta tehdä järkeviä muutoksia tässä meidän systeemissä.

Poliitikoista, AY-liikkeen ym johdosta ei löydy yhteistyökykyisiä, kansaa yhdistäviä henkilöitä. Jokainen ajaa vain omaa tai korkeintaan oman ryhmänsä etua. Tästä syystähän he ovat epäsuosiossa olleet jo vuosikymmeniä. Nykyisin presitentiksi tuleekin toisinaan henkilö politiikan ulkopuolelta. Tällöin valinnoissa viimevaiheessa helposti on vastakkain kaksi ”äärimmäisyyttä”, (Minusta myös nykylinja, liberalismi on ääriliike.) joista on valittava jompi kumpi, joko nykymeno jatkuu, eli lisää seksiä, viinaa, huumeita (kannabis vapaaksi) ja vähemmän rahaa vanhuksiin, lapsiin, nuoriin, tai ”Trump”. Siis käytännössä media, poliitikot, ay-pomot, suvakit, ….. voivat jopa aiheuttaa teoillaan sen, että saamme aikanaan Suomeenkin johtajaksi oman ”Trumpin”, aluksi kuntavaaleissa muutaman ”pikku-Trumpin”.

Äänestys I-kierros 6 ehdokasta, II-kierros 2 ehdoksta

ehdokkaat         A       B       C       D       E       F                                                    puolesta%      20     15     15     15      15      20                                                    vihatuin%       40       5       5       5       5       40                                                            2vihatuinta     80     10      10     10     10      80

eli pahimmillaan 80% äänestäjistä (160/ 200 nimeä) joutuu valitsemaan kahdesta (äärilaitojen) eniten vihaamistaan ehdokkaista toisen ja vain 20% saa haluamansa. Toinen kierros A vastaan F. Kiva valitun lähteä rakentamaan yhtenäistä ”valtakuntaa”. Keskiryhmien asettaessa oman ehdokkaan tuo yllä oleva mahdollistuu. Demokratian irvikuva tämä nykypäivän demokratia. 

Spn-laki 200 000 oli puolesta, ei kysytty kuinka moni on vastaan!!! Nyt joku ehdotti jopa, että kansalaisaloite hyväksyttäisiin suoraan, 50 000 puolesta. Huh, huh!!!

Anoreksia ja kasvaminen

30.12.2016 Yleinen

Yksi mielenkiintoisimmista ilmiöistä Anoreksiassa on ajankohta, jolloin iskee uhriinsa. Se on lähes poikkeuksetta teini-ikä. Elämänvaihe, jossa etsitään itseään ja rakennetaan pohjaa tasapainoiselle aikuisuudelle. Nuoruus on kriittinen jakso joka vaikuttaa koko loppuelämäämme, ja siksi Anoreksiankaan vaikutukset eivät välttämättä lopu vaikka ihminen pääsisi siitä irti. Anoreksia vaikuttaa aikuisuuden kasvuualustaan. Nuoruusiässä ihminen kerää elämän eri aloilta vaikutteita joista muodustuu alusta ihmisen identiteetille. Siihen vaikuttaa etenkin ympärillämme olevat ihmiset; perhe, sukulaiset ja ystävät. Anoreksiaa en haluaisi ikinä liittää edellä mainittujen sanojen joukkoon, mutta sen vaikutus on vähintään yhtä vahva.

Miten Anorektikko saa rakennettua terveen aikuisen kuvan itsestään ja kaikesta ympärillään olevasta? Identiteetti ja ihmisen olemus voivat toki muokkaantua elämän varrella. Kun alustan päälle alkaa rakentumaan elettyä elämää, on sen rakennetta kuitenkin vaikeaa enää muuttaa. Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä hankalammaksi käy siihen pohjaan pinttyneiden käsitysten muuttaminen. Jos Anoreksiaa ei siis saa nujerrettua ennen varsinaista aikuisikää, onko sen rakentamista vääristymistä mahdollista päästä irti enää koskaan? Voisi sanoa että olen nyt aikuinen. Tappelen silti näiden asioiden kanssa ja se on pelottavaa. Kuten kaikki muutkin, olen koettanut luoda omaa pohjaani, mutta se tuntuu sortuilevan vähän väliä. Anoreksia estää minua tekemästä valintoja jotka kuuluvat kasvamiseen. Pelkään että identiteettini kasvaa kieroon tai jää rikkinäiseksi.

Kun pääsin kamppailuni kanssa tasolle, jossa kykenin ajattelemaan mennyttä aikaa, tulin hyvin surulliseksi. Suru kohdistui mentettyihin vuosiin. Ennen sairastumistani kaikki oli hyvin. Tunsin sukulaiseni ja rakastin olla osa sitä kaikkea. Tiesin mitä halusin sukumme kulttuurista omaksua itseeni ja jonain päivänä ehkä omaan perheeseeni. Kaikki oli niin hyvin. Kun sitten sairastuin, leikkasin itseni irti siitä kaikesta. Olin muutaman vuoden omassa, tiiviissä, Anorektikon kuplassani.

Kun kuplani viimein puhkesi, olin edelleen hyvin sairas. Kuplan kadottua huomasin kuitenkin kaiken muun mikä oli kadonnut. Sukulaiseni tappelivat rahasta. En tuntenut enää serkkujani. Kaikki olivat kasvaneet ja vuodet olivat muuttaneet meitä. En voinut olla syyttämättä itseäni siitä, miten olin kääntänyt selkäni viimeisille onnellisille lapsuusvuosille. Jos olisin ollut terve, olisin ehkä kasvanut sen kaiken mukana ja kaikki olisi ollut hyvin. Nyt minulla on vain muistoja kaukaisuudesta.

10.4.2012, Tiistai klo 15:07
”Sain postikortin Hillalta. Kun katson tätä kuvaa, se saa minut kaipaamaan matkustelua ja huoletonta lapsuutta. Onneksi tämä paska ei voi viedä muistojani, vaikka se paljon muuta viekin.”

 12.5.2012, Lauantai klo 20:51
”Niin… Minä istun kotona kirjoittelemassa kuinka todella kaipaan elämää, mutta olen pudonnut kyydistä ja olen liian voimaton juoksemaan sitä kiinni. Haluan lenkille ja haluan itkeä… Haluan takaisin ne hetket kun kaikki oli hyvin. Hetket jolloin peilikuva hymyili minulle takaisin, ja hetket kun tein kaikkea hullua niiden ihmisten kanssa keitä nytkin ikävöin, mutten silti halua tavata… Miten tässä kävi näin?”

 28.7.2012, Lauantai klo 17:09
”Olen mökillä… Kerrankin Fiiakin on mukana niin kuin ennenvanhaan. Se on aika hassua. Kun olemme kaikki mökillä näin, ja tiedämme, että vain rajallisen ajan. Fiia haluaa tehdä kaiken heti. Kaiken sen, mihin vuosia sitten meni koko kesä… Meloa, saunoa, uida, marjastaa. Kaikkeen siihen liittyy niin paljon muistoja ja tarinoita riittäisi loputtomiin. Upeinta oli, että olimme aina kaikki yhdessä. Outoa on, että nyt kun Fiia olisi kokoajan tekemässä jotain, kun kaikki pitää ehtiä tehdä ja aikaa on vähän, niin minä haluaisin vaan olla yksin ja mietiskellä… Eniten kaipaan pyöräilylenkkejä mumman ja vaarin vanhoilla pyörillä ilman kypärää. Postilaatikoille ja takaisin, ja taas postilaatikoille ja takaisin… Ne lenkit muuttuivat viimevuosina juoksulenkeiksi.”

 21.12.2016, Keskiviikko klo 23:07
”Tuntuu että nyt ’aikuisena’ pääsen ehkä taas tutustumaan heihin uudestaan… Serkkuihini. Se tuntuu siltä kuin tutustuisin täysin uusiin ihmisiin. Mutta tunnen oloni etuoikeutetuksi. Kaikki eivät saa toista mahdollisuutta. Silti päässäni on paljon kaikkea mikä tekee siitä hankalaa. Yrittää saada minua erakoitumaan niistä tilanteista.”

16.1.2017, Maanantai klo 23:02
”Äiti teki korttia sen kaverille ja selaili vanhoja valokuvia. Minä aloin myös katselemaan niitä (tiedät miten paljon rakastan vanhoja valokuvia) ja lopulta me ei enää edes etsitty kuvia siitä äidin kaverista, vaan muisteltiin kaikkea ja naurettiin sille miltä kaikki ovat näyttäneet. Tai äiti muisteli ja minä kyselin. Olen nähnyt satoja kertoja ne albumikuvat (en kyllä kyllästy niihinkään), mutta tänään katseltii kuvia joita en ole ennen nähnyt. En edes tiennyt että se äidin ja iskän makkarin puinen liinavaatekaappi pitää sisällään niin paljon historiaa valokuvien muodossa. Valokuvat olivat sen alalaatikossa ja niitä oli paljon. Opin niin paljon uutta. Todella välillä tuntuu että olen ollut omassa kuplassani luvattoman kauan. Nyt haluan tietää kaikesta- ja kaikista kaiken. Aijon palata sille valokuvalaatikolle vielä. Se on mielestäni ehkä arvokkain asia mitä tämä talo pitää sisällään.”

Kuten olen kirjoittanut: Kukaan ei voi viedä muistojani. Ei edes Anoreksia. Olen ollut sairauden maailmassa kun ihmiset ympärilläni ovat kasvaneet ja edenneet elämässään. Joskus tuntuu että he ovat edenneet niin paljon, että minut on unohdettu sinne jonnekin menneisyyteen. Olen jäänyt kauas taakse, ja pahinta on että olen itse jättäytynyt sinne. On hetkiä, joina en tunne olevani osa sukuani, jossa ennen oli minulle oma paikka. Minä lähdin tuolileikkiin Anoreksian kanssa ja se ei ollut viisasta. Se otti minun tuolini pois ja vaikka tiedän että minua rakastetaan, tarvitsen sen tuolin takaisin jotta löydän taas uudelleen paikkani ja opin uudestaan tuntemaan kaikki. Minun on jollain keinolla onnistuttava myös kasvamaan. Kasvamaan irti Anoreksiasta. Kasvamaan tasapainoiseksi aikuiseksi joka tekee terveitä valintoja.

Täysillä

18.10.2016 Yleinen

22.1.2011 lauantai klo 23:41
”Olen kuitenkin aina ollut ihminen, joka halua olla ”ääripää”. Joko lyhyet tai pitkät hiukset, joko rohkea tai pelokas. Ei välimuotoja! Haluan olla laiha kunnolla.”

Aikaa on kulunut, mutta minua kiehtoo edelleen ääripäät. Tämä ”ääripäisyys” käsittää minut ihmisenä, mutta koskee myös tapaa jolla lähden mukaan asioihin. Lähden kunnolla tai en lähde ollenkaan. Useimmiten lähden kunnolla, ja siksi minulla oli osan vuosista kiire. Liian kiire. Pidin sillä itseäni kasassa. Mitä enemmän tein ja mitä enemmän minulla oli projekteja, sitä vähemmän minun tarvitsi olla kahden kesken sairauden ja sen tuomien ajatuksien ja sekalaisten tunteiden kanssa. Keräsin itselleni lisää ja lisää tekemistä: koulu, teatteri, bändit, kesätyö näyttelijänä Muumimaailmassa… Tekemistä oli paljon, ja halusin tehdä kaiken sen täysillä.

Näiden niin sanottujen aktiivivuosien loppupuolella tiesin selvästi vältteleväni tosiasioiden kohtaamista. Ammattilaiset hokivat sitä minulle ja yrittivät hidastaa vauhtia. Kai ne näkivät että aloin olla uupunut. Uupuminen harrastuksista oli minulle kuitenkin paljon mieluisampaa kuin uupuminen sairaudesta. On helppoa olla jälkiviisas, ja se saa minut jälleen ajattelemaan, olisinko lyhentänyt sairastamisaikaani jos olisin tajunnut heti keskittyä olennaiseen: kohtaamaan ne asiat mitä niin kovasti juoksin karkuun haalimalla uusia projekteja.

Olisi väärin sanoa, että en nauttinut kaikista projekteistani. Teatteri ja musiikki toivat minulle elämäniloa, vaikka tiesinkin, että en tehnyt niitä vain nauttiakseni niistä. Vaikka henkisesti sain kaikesta minua työllistävästä paikoitellen jopa lisää voimaa, uuvutti liika työ minua fyysisesti. Se ilmeni alituisena sairasteluna. Olin toistuvasti milloin tavallisessa flunssassa, ja milloin taas vakavampien infektioiden kourissa. Jatkuva sairastelu oli täten myös suuri lisätaakka: näytöksistä ja keikoista oli suoriuduttava kipeänäkin. Vastustuskykyni luultavasti romuttui juuri näiden vuosien aikana, sillä kärsin yhä edelleen tiuhaan toistuvasta sairastelusta. Vielä tänäkin päivänä keikalle sairaana meneminen on minulle jopa vaarallisen helppoa, niin monta kertaa olen sen tehnyt.

18.4.2013, Torstai klo 20:42
”Inhoan olla heikko, ja uskon että tahdonvoimalla pystyy kyllä treenaamaan kipeänäkin vaikka tiedän että se ei ole fiksua. Tavallaan haluan vain näyttää itselleni ja muille etten ole se heikko joka kaatuu joka taudista… Sain taivutella iskän melkein kirveellä viemään minut treeneihin ja lupasin vain istua siellä vaikka tiesin että näin ei tule käymään. Viimeistään kun astuin sisään ovesta saliin jossa treenaamme, niin päätin että muille olen terve.”

14.5.2013, Torstai klo 21:34
”Hauska muumikesä on edessä mutta tottapuhuen tällä hetkellä ajatus tuntuu enemmän uuvuttavalta kuin ihanalta seikkailulta… Mistä erottaa sen, että tarvitsee lomaa, ja sen että vain alitajuisesti haluaa laiskotella? Pelkään jälkimmäistä, inhoan laiskottelua enkä osaa sitä. En halua osata. Mutta tämä väsymys…”

Päivien läpi juoksemista kesti kauan, mutta tiesin kyllä että sellainen ei voisi jatkua ikuisuuteen. Asiat on kohdattava. Lisäksi ihminen todella väsyy. Kiirevuosieni jälkeen alkoivatkin pitkät uupumuksen ajat, joista kirjoitan myöhemmin lisää. Nyt elämässäni on kuitenkin alkanut muutoksen vuosi, ja ääripää -ihmisenä haluan sen olevan kunnollinen: jos teen jotain, teen sen täysillä. ”Pitkät tai lyhyet hiukset.” Ei välimuotoja, sitähän mieltä olin jo vuonna 2011.

Hiukseni ovat jo vuosia edustaneet pituudellaan ääripäisyyttä. Ne ovat pitkät, mutta voivat huonosti. Ruokavalioni on yksipuolinen ja välivuosipäätöstäni edeltävä stressi saa viemärini tukkeutumaan hiuksistani. Olen aina sanonut että pitkät hiukseni ovat tavaramerkkini. Se ainoa erityinen juttu minussa. Koko elämäni ihmiset ovat hokeneet etten saa milloinkaan leikata pitkiä hiuksiani. Siskoni on ainoa heistä mielipiteellään poikennut ihminen. Hänen mukaansa minun on leikattava ”se ainoa erityinen piirteeni” pois, jotta huomaan että se ei oikeastaan ole ainoa. En ole koskaan todella kuunnellut häntä, mutta nyt fakta kuitenkin on, että minun erityisyyteni on jo 50% viemärissä. Hiukseni lähtevät tupoittain ja tiedän että se on oma vikani. Asunnossani on elintarvikkeisiin asti ulottuva erityinen karvamatto. Pölynimurissani on enemmän hiuksia kuin pölyä.

Ehkä tälle ajatuksista raskaalle päälle tekisi hyvää hieman kevyempi kehys. Minussa on oltava jotakin muutakin erityistä. Niille, jotka ovat kieltäneet minua leikkaamasta: Jos hiuksia haluatte niin tulkaa hakemaan. Peruukillisen saa jos käy 28 neliöisen asuntoni pinnat läpi tarrarullalla, avaa imurin pölypussin ja tutkii viemärin. Toinen samanmoinen tulee tästä mitä on jäljellä. Lupaan siivota vasta kampaajan jälkeen.

Jos aloitan uuden luvun, teen sen täysillä. Tällä kertaa en kuitenkaan tee anorektisia asioita täysillä tai juokse niitä karkuun täysillä. Tällä kertaa kohtaan ne täysillä.

 

Päivä 133, luistelua ja hyvää ruokaa

17.1.2016 Yleinen

2016-01-17 15.25.00Sain tänään kiva viestin eräältä tutultani. Oli huomannut facebook-kuvistani muutokseni ja kyseli, paljonko painoa on pudonnut. Kiitos viestistä. Se tuntui mukavalta :) Vinkkasin tutulleni tämän blogin.

Jos sinua kiinnostaa Cambridge Ohjelma, ehkä myös sama valmentaja kuin minulla, voit varata ajan hänelle täältä:
https://www.cambridgeohjelma.fi/main/fi/valmentajat/etel%C3%A4-suomi/pia-piltz
Mainitsemalla käynnilläsi minut, saat aloituskäynnin edullisemmin. Suosittelen Cambridgeä lämpimästi, sillä se on ainakin ensimmäinen keino, jolla itse olen todella saanut painon hallintaani.

2016-01-17 17.57.54Houkuttelin mieheni mukaan luistelemaan, kun kukaan muu ei sinne lähde. Hänellä ei ole luistimia, joten tyytyi vain töröttämään kentän reunalla. Ja otti kuvia sekä videota. Tekipä hyvää ja oli aivan ihana ilmakin!

Ateriat

  • klo 10.30 Puuro ja Vadelma-persikka mehukeittoa, 161 kcal
  • klo 15.00 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 17.30 Broileria ja salaattia, 182 kcal
  • klo 20.30 Minttusuklaapatukka, 184 kcal

muutoskokemuksia 1970-2015

16.4.2015 Politiikka ja yhteiskunta

Kokemuksia viimeiseltä 50 vuodelta ja niihin liittyviä kysymyksiä.
Noin 1970 olut ja seksi vapautui. Tätini mies alkoholisoitui. Kummilapsien joukossa on avoliitto- ja avioeroja selvästi enemmän kuin minun sukupolvessani. Nuorimmat eivät ole menneet ollenkaan avioliittoon.
Tuttuni eivät ole lapsineen voineet kyläillä luonani n. 1985 jälkeen, koska vapaan kasvatuksen j a nykyisenkin kasvatuksen takia lapset ovat niin ”villejä”.
Vuoden 1991 laman aiheuttama työttömyys veivät ainakin yhden verrattain läheisen ystäväni masennuksen takia työkyvyttömäksi loppuelämäkseen jo vähän yli 40-vuotiaana. Hän oli myös velkavankeudessa n. 20 vuotta.
Asiantuntijoiden mukaan suomalaisten perustarpeet olivat tyydytetyt noin vuonna 1970. Sen jälkeen elintason kohotessa onnellisuus ei juurikaan nouse. Saastuminen kyllä jatkui vain.
Vaikka yksityisyrittäjillä ja taiteilijoilla on pienemmät tulot kuin palkansaajilla, he ovat tyytyväisempiä työhönsä.
Kysymyksiä:
Millä perusteella mediassa ja muuallakin ylistetään henkilöitä, jotka saivat aikaan seksin ja alkoholin vapautumisen? Miksi ylistetään ja ”kelpuutetaan” nuorison idoleiksi viihde-, taide- ja kultturipersoonallisuuksia, jota ovat jopa alkoholisteja tai narkomaaneja? Millä perusteella ammattiyhdistysliike kehuu itseään, vaikka on palkkojen toistuvilla korotuksilla ja taipumattomuudella palkanalennuksiin aiheuttanut työtömyyttä ja syrjäytymistä?
Miksi alkoholi, seksi ja ylensyönti katsotaan tärkeämmiksi kuin esimerkiksi vanhustenhoito ja lasten koulutus?
Miksei ketään pistetä vastuuseen näistä teoista? Miksei kunnolla eläviä millään lailla ”palkita” osallistumisestaan yllämainittujen henkilöiden aiheuttamiin sairaus- ym.kuluihin?
Miksi rikkaiden annetaan aina vain rikastua?
1970 – 2015
Koneet ja automaatio lisääntyy.
Lihasten käyttö vähenee.
Kulutus ja saasteet lisääntyy.
Moraali rappeutuu.
Menestyminen perustuu yhä enemmän muoti-ilmiöihin.
Elämyshakuisuus lisääntyy.
Aivojen käyttö (ja samalla älykkyys?) vähenee.
2000 – 2007
Vaihtotase runsaasti ylijääminen.
Työttömyys n. 8%.
Valtion velkaa ei lyhennetty.
2015 Ensi kerran irstauden esittämis ”vaatimuksia”. Aiemmin uusien aviomuotojen hyväksyttämis ”huhuja”. Nigerialaisen johtavan feministin huolena oli lasten hoidon tasaaminen miehen kanssa naisen urakehityksen tasa-arvoisen jatkumisen takaamiseksi. Nigeriassa ei muita huolia?

Joulun taika

23.12.2014 Yleinen

Jouluna 2014 meitä kohtasi kummallistakin kummallisempi ilmiö. Joulun taika oli tällä kertaa vaikutuksiltaan aivan mullistava. Tässäpä joitakin esimerkkejä.

Joulun aatonaattona liikkeellä olleet vapaaehtoistyöntekijät, jotka keräsivät hyväntekeväisyyteen rahaa, kohtasivat todellisen lahjoitusvyöryn. Ihmiset antoivat kasapäin rahaa ja tarpeettomia esineitä sekä vaatteitaan. Kaikki hymyilivät ja toivottivat iloisesti Hyvää Joulua! Myös muut kadulla kulkijat hymyilivät ja auttoivat toisiaan. Ihmiset suorastaan pursuivat hyväntuulisuutta ja kaikkialla vallitsi hyväntahtoinen tunnelma.

Uutislähetys, joka lähetettiin oli varsin eriskummallinen. Viidestätoista jutusta kaikki sisälsivät pelkästään positiivisia uutisia. Ei yhtään maanjäristystä, murhaa, talousrikosta tai politiikan vääntöä. Rikostilastot olivat kuulemma muuttuneet pysyvästi. Euroopan unionissa oli päästy sopuun kaikista niistä asioista jotka jäsenmaita olivat hiertäneet. Venäjä pyysi anteeksi käyttäytymistään viimeisen kolmen vuoden aikana ja palautti kaikki valtaamansa alueet omille valtioille. Kauppasaarrot purettiin, Isis, Al Qaida ja muutama muu terroristijärjestö ilmoitti lopettavansa toimintansa ja osoittavansa varansa ja osaamisensa köyhien maiden auttamiseen.

Ensitietojen mukaan länsimaat ovat antamassa kaikkia kehitysmaiden velkoja anteeksi ja suunnittelevat uuden yhteisen, kaikkia niitä koskevan hätäapuohjelman käynnistämistä. Pohjois-Korea ilmoitti vapauttavansa kaikki mielipidevangit ja käynnistämällä yhteistyöneuvottelut kaikkien YK-jäsenmaiden kanssa tähtäimenään liittyminen täysivaltaisesti kansainväliseen yhteisöön. Ydinaseohjelmat kaikkialla maailmassa päätettiin lakkauttaa.

Suomen sisäpolitiikassa alkoi mullistusten aika. Puolueet laativat suunnitelman, missä keskeisistä kansalaisten hyvinvointia ja yrittäjyyttä tukevista toimenpiteistä saavutettiin konsensus. Samalla sovittiin kaikkien pääpuolueiden kesken menettelystä, missä hallitusvastuu vaihtuu vuosittain, mutta tavoitteet ovat yhteisiä. Kansalaisia ahdistavasta turhanpäiväisesta regulaatiosta päätettiin leikata samantien 50% pois ja säästyvät resurssit suunnataan homekoulujen korjaamiseen. Päivi Räsänen ilmoitti kannattavansa tasa-arvoista avioliittolakia ja Perussuomalaiset tahtovansa lisää maahanmuuttajia Suomeen.

Kuntien lastensuojeluorganisaatiot ilmoittivat merkillisestä ilmiöstä. Huostaanotot, perheväkivalta- sekä päihdeongelmatapaukset tipahtivat dramaattisesti nollaan. Palvelevien puhelimien vapaaehtoistyöntekijät pääsivät koteihinsa joulun viettoon puheluiden lakattua tyystin. Poliisi ilmoitti että ensimmäisen kerran koskaan, ei viikkoon ole tullut yhtään hälytystä koko Suomessa.

Liikenteessä oli havaittavissa erikoisia ilmiöitä. Sen lisäksi että polttoaineen hinta oli tipahtanut 20 senttiin litralta, ei onnettomuuksia tilastoitu lainkaan. Joulun menoliikenteessä oli ainoastaan toisiaan suvaitsevia ja rauhallisia kuljettajia. Huolimatta sakeasta lumisateesta tien päällä oli ennätysmäinen määrä kunnossapitokalustoa ja hyväntuuliset kuljettajat pystyivät taittamaan matkaa turvallisesti.

Alustavien arvioiden mukaan nämä muutamat esimerkit ovat vasta alkusoittoa tapahtumaketjulle, missä hyvien tekojen, ajatusten sekä hyväntahtoisuuden aalto alkaa saada pysyvää jalansijaa. Tutkimusryhmät hakevat kuumeisesti tietoa näiden tapahtumien syistä ja vaikutuksista. Ensiarvioiden mukaan kyse on yksinkertaisesti Joulun taika- nimisestä ilmiöstä. Vaikutuksen toivotaan jäävän pysyväksi. Rauhallista Joulua!

 

Tuttu ja turvallinen – tylsä ja tyhmä?

24.11.2014 Aikakausi kaksi lasta

Olen miettinyt, että mikä siinä on, että ihminen on niin kiintynyt tuttuun, vaikkei olisikaan siihen tyytyväinen. Tiedättehän, olet kuukausia, ehkä vuosia odottanut muutosta, ja sitten kun se ihana hetki viimein koittaa, että asiat muuttuvat parempaan, pullikoitkin ainakin mielessäsi vastaan ja harkitset jopa asian perumista?

Asun tänään viimeistä päivää kaupunginosassa, jossa olen viettänyt viimeiset kaksi ja puoli vuotta. En ole missään vaiheessa pitänyt alueesta. Se oli rakennustyömaa päivänä jolloin sinne muutimme ja se on sitä vielä pitkään, varmaankin ainakin kaksikymmentä vuotta. Alue on uusi, vanhan sataman päälle rakennettu. Puut ovat korkeintaan metrin korkuisia. Puistoja ei vielä ole, palvelut ovat minimissään. Noin kuukausi sitten ostimme elämämme ensimmäisen oman asunnon. Uusi kotimme sijaitsee metsäisellä asuinalueella, jossa lasten leikkipuisto on parin askeleen, ei parin metropysäkin päässä. Itse asunnossa on paljon järkevämpi pohja ja olemme saaneet valita kaikki seinämateriaalit itse. Silti, kun tänään olin tyttäreni kanssa keinumassa vanhalla kotipihallamme viimeistä kertaa, minua kirpaisi.

Kohta tutut asiat eivät olekaan enää vanhalla paikalla. Pyyhekoukku riippuu eri kohdassa uudella seinällä. Ruokakauppaan mennään eri reittiä. Lapseni kutsuu kavereikseen eri ihmisiä.

Olen ollut itkuista kaksi päivää. Pillahtanut telkkarisarjalle. Mikä minua vaivaa? Olen niin kauan haaveillut siitä, että pääsisin raksalta metsään. Ja ihka omaan kotiin. Pelkäänkö että en rakastukkaan uuteen asuntoomme? Että en viihdykään metsässäni? Ehkä, tai ehkä en sentään. Ehkä olen vain haikea. Muistelen mennyttä ja aika on kullannut muistot. Vaikka raksa-aluetta ei tule ikävä, siihen kuitenkin liittyy paljon meidän perheelle tärkeitä muistoja. Kahteen ja puoleen vuoteen mahtuu kaksi raskautta, kaksi lasta. Toinen meinasi syntyä kotitalomme ulko-ovelle, kun poliisi ei alueella pidettyjen festareiden takia päästänyt taksiamme koko kaupunginosaan. Toinen otti ensi askeleensa lumisessa pihassa ja pyllähti maahan. Harjoitteli hiekkakakkujen tekoa rukkaset kädessä. Kummatkin on tuotu synnytyssairaalasta tänne, kotiin.

Olen törmännyt ilmiöön aiemminkin. Kun olen varannut ajan kampaajalle, kaksi päivää ennen h-hetkeä rakastun lähtemättömästi nykyiseen malliin ja mietin, että pitäisikö aika kuitenkin peruuttaa. Ehkä en haluakkaan mitään muutosta? Kun 2-kymppisenä suhde silloiseen poikaystävään ajoi karille, tuudittauduin kotisohvan lämpöön ja katsoin videolta lempiohjelmaani. Osasin 70’s Show:n Donnan ja Ericin vuorosanat ulkoa. Se oli turvallista ja loi lohtua. Suhde, jonka olin odottanut jatkuvan, olikin tehnyt täyskäännöksen tuntemattomaan, mutta ohjelma pyöri tuttuja latuja.

Psykologit ja perhetyöntekijät törmäävät tuon tuosta ihmisiin, jotka eivät uskalla jättää väkivaltaista parisuhdetta taakseen, koska pelkäävät, että eivät saa koskaan toimivaa suhdetta. Vanha, vaikkakin toimimaton ja jopa vaarallinen suhde on tuttu. Lyöntiä ainakin tietää odottaa. Ei sitä ehkä osaisikaan elää suhteessa, jota pelko ei rytmitä.

Lapset ovat mestareita kyllästymättä olemisessa. Kuinka moni vanhempi on huokaissut, että taasko meidän täytyy katsoa se sama Barbababa-jakso ja kuunnella sama Piippolan vaari, eihän se ole tänään lautasella ollutkaan kuin kaksikymmentä kertaa? Aina vain sitä samaa. Vai onko kertaus sittenkin jonkun äiti?

Pienen lapsen elämään ei suositella liikaa muutoksia kerralla. Esikoisemme puoleen vuoteen mahtuu pikkusisaren saanti, muutto täysin vieraalle asuinalueelle ja mahdollisesti päiväkerhon aloittaminen. Onko se liikaa? Mikä on liikaa muutoksia aikuisille?

Muutosten tuulet

26.4.2014 Yleinen

Olen jo kauan miettinyt, kuinka aikaansaamatonta ja tylsää elämäni on. Se on niin tylsää, etten edes tiedä, mitä siitä kertoisin.. Ja se on mielestäni erittäin surullista. Tuntuu, kuin pyörisin tylsyyden oravanpyörässä aina vaan uudelleen ja uudelleen. Mielenkiintoni on lopahtanut, en jaksaisi suorittaa kotona edes niitä pakollisia arkisia askareita puhumattakaan mistään muista ”tehtävistä”, joita kuuluisi tehdä.

Joku voisi ajatella minun olevan masentunut. Ei se joku ihan väärässä olisi, mutta mielestäni masentunut on liian karu sana kuvaamaan tuntemuksiani. Elämäni on vain ollut liian kauan samanlaista tasapaksua tallaamista, enkä ole jaksanut itse tehdä asialle muutosta. Mutta nyt teen.

Blogini nimikin jo sen kertoo; Tavoitteena aktiivisempi elämä.

Tavoitteeni on siis luoda itselleni aktiivisempi elämä, sekä henkisesti että fyysisesti. Jo liian kauan olen kärsinyt huonoa oloa itseni takia. Jo liian kauan olen ollut aikaansamaton tylsistynyt ihminen, joka alkaa katkeroitua elämäänsä, vaikka se ei ole päässyt vielä edes kunnolla alkamaan.

Tavoitteitani mm:

– ajatella positiivisemmin
– löytää itselleni mielekäs harrastus
– syödä terveellisesti
– nukkua hyvin
– viettää laatuaikaa ystävieni kanssa
– panostaa koulu/työtehtäviin
– nauttia pienistä asioista
– luoda rutiineja
– olla onnellinen :)