Selaat arkistoa kohteelle muistikuva.

Salaisuuksia

3.5.2017 Yleinen

Seksuaalinen hyväksikäyttö voi jatkua vuosia kenenkään muun tietämättä vain, jos uhri ei kerro kenellekään. Kyseessä on varsinkin lapsen kohdalla usein salaisuus, joka tulee pitää tai jotain kamalaa tapahtuu. Myös koska seksuaalisuus on yksityisasia, se on aikuisten asia, jotain mitä aikuisten makuuhuoneessa tapahtuu, ei lapsella ole ymmärrystä, kuinka suhtautua joutuessaan sen kaltaiseen tilanteeseen. Olenkin miettinyt, että mitä jos perheessämme olisi puhuttu seksuaalisuudesta ja siihen liittyvistä asioista, kuten koskettelusta jne avoimemmin. Olisinko osannut sanoa ei tai olisinko osannut kertoa tapahtuneesta vanhemmilleni. Nyt kun olen itse vanhempi olen puhunut lapsilleni siitä mikä on sopivaa ja mikä ei. Olen kertonut etteivät he saa kosketella muita ilman lupaa, eikä kukaan saa kosketella heitä ilman heidän lupaansa. Olemme myös keskustelleet siitä kuinka toimia jos joku tekee sellaista toiselle sekä siitä mikä on mukavaa koskettelua tai missä tilanteessa toista voi vaikkapa halata. Eihän lapsilla ole samanlaisia seksuaalisia haluja kuin aikuisilla, vaan heille se tarkoittaa halaamista, pussaamista ja sylikkäin olemista.

Koska en muista tapahtumaa kunnolla, en muista mitä ajattelin silloin, vai torjuinko tapahtuneen muististani samantien? Muistan erään aamun jolloin heräsin sukulaistemme luona sängystä, vaikka yleensä nukuin lattialla olevalla patjalla perheemme vieraillessa siellä. Minulla ei ollut alushousuja, mutta ylläni oli yöpaita ja minulla oli aavistus että joku muu oli pukenut sen ylleni. Edellinen muistikuvani oli edelliseltä illalta, jolloin olin ollut saunassa yksin. Muistan äitini ja tätini jutelleen keittiössä siitä, että keskustelisivatko kanssani eilisen illan tapahtumista vai eivät, mutta he päätyivät siihen että odottavat jos minä kysyn jotain mutta jos en ala mitään kysellä niin eivät ottaisi eilisiltaa puheeksi. Minulla oli jotenkin outo olo ja muistan etten ollut antanut pukea alushousuja. Sitten jotain tapahtui, veljeni tai serkkuni tai joku touhusi jotain olohuoneessa, ja vei mielenkiintoni, jolloin nousin ja puin tyynyni viereen asetetut pikkuhousut ja menin mukaan leikkeihin.

Tuonkin tapahtuman olin aivan unohtanut, kunnes se aikuisena nousi mieleeni. Mietin miksen koskaan kysynyt heiltä, mitä minulle tapahtui silloin saunassa tai sen jälkeen. Ehkä minä vain menetin tajuntani, minulla oli ja on edelleen taipumusta huimaukseen ja olen jopa menettänyt tajuntani muutaman kerran ilman mitään syytä. Jotenkin jälkeenpäin olen kyllä epäillyt ja jotain muistikuvia minulle on noussut mieleen, joissa saunaan olisi tullut joku muukin. En ole kuitenkaan uskaltanut kysyä äidiltäni, koska en uskalla ajatella että jouuisimme keskustelemaan jostain sellaisesta. Me emme ole kovin läheisissä väleissä ja osin luulen myös sen johtuvan siitä ettemme koskaan ole kyenneet puhumaan vaikeista asioista avoimesti, joten välillemme on kehittynyt näkymätön muuri, jota kumpikaan ei uskalla ylittää. Ja toisaalta jokin osa minusta epäilee minun omaa muistiani ja sitä että saunaan liittyvät muistot ovatkin juuri niitä valemuistoja.

Edelleen siis salaan asian vanhemmiltani ja melkein kaikilta muiltakin läheisiltäni. Muutama ystäväni  ja puolisoni tietenkin on tietoinen asiasta.Tai ei edes tietenkin, koska kaikki hyväksikäytetyt eivät kerro tapahtuneista edes mahdolliselle puolisolleen, koska pelkäävät hänen reaktiotaan. Tai uhrin leimaa, josta kirjoitin aiemmin. Raiskaus tai muu seksuaalinen väkivallanteko lyö aina leimansa uhriin, ja mahdollinen puoliso voisi vaikka pelätä loukkaavansa haluamalla seksiä tai koskettamalla seksuaalisesti. Entinen mieheni sanoikin että oli välillä ollut epävarma millä tavoin voi ilmaista seksuaalisia halujaan minua kohtaan.

Toinen syy miksi asiaa ei halua ottaa puheeksi on se, ettei aina voi tietää omaa reaktiotaan etukäteen. Itselleni asiasta ääneen puhuminen on edelleen vaikeaa jopa sellaisten ihmisten kanssa, jotka tietävät tapahtuneesta. Edes terapiassa en ole osannut vielä käsitellä aihetta kovinkaan avoimesti, vaan aina kierrellyt ja kaarrellut kuin kissa kuumaa puuroa. Ja toisaalta keskittynyt tähän hetkeen ja siihen että saan elämäni järjestykseen ja pidettyä järjestyksessä. Koska kotonamme seksuaalisuudesta ei puhuttu, vaan sitä pidettiin jotenkin häpeällisenä, koen valtavaa häpeää puhuessani tapahtuneesta. Tuo häpeä on kummallinen asia, ja se kyllä tukkii monen uhrin suun, olipa kyseessä lapsi tai aikuinen. Minusta tuntuu että olisin ollut mukana jossain sellaisessa josta ei sovi puhua ja jota kuuluukin hävetä. Luulen että tekijä häpesi tekoaan ja koska lapset ovat äärimmäisen herkkiä vaistoamaan asioita, myös minä koin että minun tulee hävetä tapahtunutta.

Tiedän ettei järjellä ole tekemistä asian kanssa, koska tottakai tajuan ettei minun kuuluisi hävetä tapahtunutta, mutta kun minua hävettää puhua siitä. Minun on vaikea sanoa sitä ääneen, enkä kykene katsomaan toista ihmistä silmiin puhuessani asiasta. Mutta olen onnellinen että olen uskaltanut kertoa siitä edes muutamalle läheiselleni. Kauan jätin kertomatta, vaikka asia oli mielessäni miltei päivittäin ja monesti jouduin poistumaan tippa silmäkulmassa keskusteluista, koska minua ahdisti, jos puhuttiin raiskauksista tai seksuaalisesta väkivallasta tai ahdistelusta tai mistään sen kaltaisesta.

Jotenkin tuntui että jos en kerro kenellekään, asia on kuin unta, kuin sitä ei koskaan olisikaan tapahtunut. Lopulta minun oli pakko myöntää itselleni ettei asiasta kertominen, sen ääneen sanominen, tee siitä todellista, vaan että se oli jo tapahtunut ja minulla oli kaksi vaihtoehtoa: joko kantaa salaisuutta aina mukanani ja kärsiä yksin, tai kertoa jollekin ja saada tukea ja apua sekä  mahdollisesti vapautua ja toipua tapahtuneesta. Ja todellakin se, että kerroin eräälle ystävälleni oli käännekohta, josta toipuminen alkoi. Myönnän että se oli juuri sellaista kipua, kun vanhat haavat revitään auki, mutta kuten tulehtuneesta haavasta poistetaan kipua aiheuttanut piikki sen jälkeen paraneminen voi lopultakin alkaa. En silloinkaan osannut sanoa asiaa ääneen, vaan kirjoitin tapahtuneesta paperille ja vein paperit ystävälleni, johon tiesin voivani luottaa. Annoin hänen lukea mitä minulle oli tapahtunut ja tunteet velloivat sisälläni. Vaikken ollut juonut paljoakaan, oksensin monta kertaa. Minusta tuntuu kuin jokin paha musta möykky olisi tullut ulos oksennuksen mukana. Kuin tuo karmiva salaisuus olisi poistunut kehostani ja kun jälkeenpäin mietin, minusta tuntuu että se tunne asui kauan vatsanpohjassani, kuin joku sisintä syövä loinen. Mutta sen illan jälkeen se tunne ei enää palannut. Ikinä.