Selaat arkistoa kohteelle mökillä.

Uusvuos #2

1.1.2017 jotain positiivista

Vaikka eiline ehtoo meni miten meni onneks tänään on menny paremmi, ainaki toistaiseksi. Vaikka edellisen vuoden viimeiset tunnit menivätkin kurjasti niin tää uusi vuosi alkoi sittenkin auringon paisteessa (vaikka vain kuvainnollisesti).

 

Tosiaan vietin laatuaikaa pikkuveljen kanssa saunalla n. 2,5h, pesulle lähdimme klo 0.30 tietämillä. Päästimme pari pientä rakettia hengiltä ja muutenkin katselimme raketteja, jotka saunallemme näkyivät. Olimme jo menossa yläkertaan, kun muistin saunan pesään kypsymään jääneet maissintähkät. Kovin kauaa ei tarvinnut miettiä menisimmekö yläkertaan vai alakertaan syömään iltapalamme. Yläkerrassa näet olisi pitänyt olla hissunkissun pimeässä ja alakerrassa saimme vapaasti jutella. Nukkumaanmeno yllättäen hieman viivästyi kuinkas muutenkaan (vähän kolmen jälkeen).

 

Tässä tämän aamun tunnelmia:  Jahas se on jälleen uusi vuosi kävelty käyntiin. Herätys oli hieman seittemän jälistä, hetki sitten palailtiin mökkiin (vähän vail klo 10). Kylä tuli kierrettyä alkaneen vuoden kunniaks kuten juuri päättyneenäkin vuonna. Kova mulla oli yritys taittaa nilkkani asfaltin reunassa (avaan edellisen viittauksen tuossa alempana), mutta vältyimpä kumminkin (Onneksi tässä on melkeen koko vuosi aikaa (siis sillä hetkel 364 päivää 13h 43 min). Nyt voikin laittaa uuestaan maate (miesväki kun ei ole vielä ensmäistäkää kertaa päässy ylös) ja ottaa vaikka pikku torkut. ;)

 

Mua huvitti myös se et vuotta oli ehtinyt kulua suunnilleen yhdeksän tuntia ja olin jo ehtinyt telomaan itseni. En tietenkään mitenkään pahasti, ihan minimaalisesti vain, mutta pointti. Juu tiedän, etten ole läheskään tapaturma-alttein henkilö, mut aina silloin tällöin. Saas nähdä mitä vuosi tuo mukanaan, kertta se näin alkoi.

 

Niin ja siinä ysin aikoihin alkoi hiljakseen sadella lunta. Eihän sitä paria senttiä enempää tullut, mutta maan saimme valkoiseksi ja valoisuus lisääntyi huomattavasti. Nythän alkuvuotena pitäisi tulla kovat pakkaset, toivottavasti tuleekin. Pakkasten jälkeen saisi tulla vihdoin sitä kauan kaivattua lunta ja mahdollisimman paljon.   Lumisateen myötä fiilikseni parani entisestään.

 

 

 

Niin siitä nilkan telomisesta:  Toisena pääsiäispäivänä 2014 samanlaisella lenkillä, taitoin vasemman nilkkani oikein kunnolla asfaltin reunan korkeuseron vuoksi. Jäin siis (ihan tyhmän asian vuoksi) äidistä ja Railista jälkeen, joten tietysti otin pienen sprintin ja juoksin heidät kiinni. Sain heidät melkein kiinni joten olin jo hidastamassa juoksuani, mutta se ei auttanut mua. Vahingossa astuin puolittain asfaltin reunalle, nilkkani taittui ja kaaduin. Hetken olin hieman tokkurassa, mutta äidin ja Railin avulla pääsin jaloilleni. Tapahtumapaikalta oli mökille enää n. 3,5km. Aluksi olin varma, että kävelisin loppumatkankin (saman tyyppinen kävi joskus aiemmin ja taitettuani nilkkani pahasti kävelin sinä päivänä vielä useita kilsoja). Pääsin jaloilleni äidin ja Railin tukemana, jalkaan ei sattunut ollenkaan tai vain minimaalisen vähän. Seuraavaksi tajusin makaavani maassa, kaaduin kirjaimellisesti suorilta jaloiltani. Kipu iski vasta silloin. Jonkin aikaa makasin/istuin maassa ja tasasin paineita.

Älkää kukaan kysykö millä todennäköisyydellä ohi ajoi ambulanssi, joka oli siirtoajos. (Äitini ja Raili ovat lenkkeilleet kyseistä tienvartta about 20 vuotta eivätkä he ole koskaan nähneet sillä matkalla (3km) ainuttakaan lanssia!) Tietty he tulivat tarkistamaan tilanteen. Lopputulos: en pystynyt edes laskemaan jalkaani maahan ja isäni tuli hakemaan mut autolla. Raililta sain kyynersauvat joita jouduin käyttämään elokuuhun asti (yht. 4kk), aluksi tietysti liki koko ajan, loppupuolella vain pidemmillä matkoilla. Lisäksi kiitettävän vahvoja kipulääkkeitä (varsinkin Panacod) söin niiden kuukausien aikana lievästi sanottuna liikaa. Mm. pääsin S-markettiin kesätöihin 6h ma-pe x2 viikkoa. Työpäivästä selvitäkseni olin käytännössä koko ajan pöhnässä, koska en voinut siellä käyttää keppejä, olivat kipulääkkeet ainut vaihtoehto. Tähän viittaan nilkan telomisella.

 

 

 

Vielä kerran hyvää tätä vuotta!
-Elina

 

Ps. Kirjoittelun määrästä näkee heti, että olen lomalla. Koulu ei vie kaikkea aikaani, joten ehdin kerrankin purkamaan ajatuksiani kunnolla.

Uusvuos

31.12.2016 Fiilikset matalalla

Oikeen awesome uusvuos. Jos olisin päihteisiin taipuvainen ihminen vetäisin pään täyteen mitä tahansa. Eipä tarvii mökillekään tulla enne ku isän kohdal o kuoppa kaivettu ja perään todettu aamen. Kumma juttu ku mua ei kiinnosta tulla mökille, oikeen helvetin kumma juttu. Elikäs koitan kertoa tämän jutun mahdollisimman hyvin, jotta asia olisi helpompi ymmärtää. Koitan kirjoittaa selkosuomella.

Tänään isä riehaantui jo kerran tyhjästä. Nyt savusaunalla uudelleen. Homma meni näin: Isäni on itse herkkä persus, eikä kestä lämmintä saunaa laisinkaan (silti hänen pitää tulla saunaan kun se on kuumimmillaan, älkää multa kysykö miksi). Äitini taasen harrastaa avantouitia +hän on pahimman luokan vilukissa ja järvessä vielä syväjäädyttää itsensä. Äitini ei pelkästään jäätymisen vuoksi heitä kunnon löylyjä vaan hän muutenkin rakastaa lämpöä.

Isäni kitisi jälleen kerran kun sauna on niin helvetin kuuma, että ovea pitäisi pitää sepposen selällään, että saunas tarkenis olla. Äitini kävi tapansa mukaan uimassa (n. 4C asteisessa vedessä), joten hänen oli turkasen kylmä. Äidin uidessa isä istui terassilla. Kun äiti tulee uimasta hän tietenkin heittää löylyä tavallista enemmän, jotta lämpenisi mahdollisimman nopeasti. Melkein heti isäni tuli takaisin saunaan ja alkoi karjumaan, että ovi pitäis pitää auki, ei se lämpö mihinkään karkaisi. Öö mitä helvettiä, äidin pitäisi kärsiä kylmää, kun herkkä nahkainen isäni ei voi sitä hetkeä istua ulkona tai alempana rappusilla. Just joo ei sovi mulle.

Isäni huusi kuinka olen niin saatanan kovapäinen, etten usko ja ymmärrä puhetta. Tämä kyseinen vatipää uhkasi nostaa koko oven pois paikoiltaan, mikäli se ei pysyisi auki. Hän huusi kuinka oven kanssa on ollut iän kaiken ongelmaa, kuinka sitä on aina pidetty kiinni, vaikka se juurikin pitäis pitää auki. (Itse asiassa rakas idiootti lämpö karkaa harakoille, eikä todellakaan jää lämmittämään saunojia. Vieläpä koska ovea auki pidettäessä suoraan järveltä puhaltava voimakas tuuli jähdyttää saunaa vaikka ovi olisi auki vain ⅓ osan..)

Tässä kohdassa totesin, että mulle riittää, etten aio jäädä kuuntelemaan moista paskaa. Miksi mun (täysikäisen ihmisen) muka pakolla pitäis jäädä kuuntelemaan kun toinen karjuu pää punaisena. Mun ei ole pakko jäädä kuuntelemaan sen riehumista, jos en halua. Jos tarkkoja ollaan, mun ei ole enää koskaan pakko tulla mökille, jos mua ei kinosta, kukaan ei voi pakottaa.

Kuka tahansa kenellä on aivot ja rippusen empatiaa, ymmärtää tilanteen. Vieläpä koska savusaunassa löylyt ovat paljon pehmeämmät kuin perus puu-/sähkösaunas. Savusaunassa lämpenee luita ja ytimiä myöden kun puu-/sähkösaunas kärventyy vain nahka. Tässä syy miksi äidilläni on paljon suurempi hinku uimaan päästessämme savusaunaan.

Tätä kaikkea ei hiukkaakaan helpota isäni tulinen luonne, jonka perin häneltä. Äitini on luonteeltaan paljon rauhallisempi, lempeämpi ja tietenkin alistuu herkästi isäni edessä. Veljeni puolestaan kulkee äitini jalanjäljissä. Viimeiset (ehkä) 5 vuotta olen liki täysillä kapinoinut isääni vastaan, koska näen ja tiedän mitä hän tekee äidille ja hänen psyykkiselle voinnilleen. Äitini ei ole varmaan koko aikana kun hän on isän tuntenut (tietty alussa mennyt paljon paremmin, en tiedä milloin nämä vaikeudet ovat alkaneet) laittanut tälle kertaakaan kampoihin, joten olen alkanut tulisen luonteeni voimin puolustamaan häntä ja näyttämään etten aio taipua isän edessä. En aio antaa isälle periksi, en piiruakaan.

Otin siis ritolat saunalta ja menin yläkertaan sisälle purkamaa oloanämän tekstin muodossa. Tietty mullakin tunteet kuohas oikeen kunnolla, ei kai, joten menin sisälle rauhouttumaan.  Äitini tuli yläkertaan ehkä 20-30min myöhemmin, tuli vaan käväseen ja manaan isän käytöstä. Melkeen samoin tein hän läksi alakertaan pesul. Ehkä hieman reilu tuntii myöhemmin pikkuveli laitto viestii aikoisinks tul viel takas saunal, isä oli kuulemma jo kyllästyny ja poistumas saunalta. Menin sit veljen seuraks saunal (olisin menny muute yksin), isosisko-pikkuveli-laatuaikaa. Jutellaa ja chillataa kahdestaa. Ollaa pariki kertaa tehty näin, kaiken paras isä ei oo tääl ja saadaan jutel meen keskisii juttui, joita ei vanhempien kuullen puhuta.

Nyt oonkin jo oikeestaan täysin rauhoittunut, mut oli kyl karsee fiilis. Ajatukseni olivat justki tyyliä: isä hengiltä ja omaa hautaa kaivamaan. Tää ei oo tasan eka eikä vika kerta kun toivotan isäl tervemenoo hautaan, koska hän. Tiedän isä ei tuu koskaan muuttuun paremmaks, joten pakko kestää niin kuin tähänkin asti.

Joten hyvää yötä ja parempaa seuraavaa vuotta!

-Elina

Anoreksia ja kasvaminen

30.12.2016 Yleinen

Yksi mielenkiintoisimmista ilmiöistä Anoreksiassa on ajankohta, jolloin iskee uhriinsa. Se on lähes poikkeuksetta teini-ikä. Elämänvaihe, jossa etsitään itseään ja rakennetaan pohjaa tasapainoiselle aikuisuudelle. Nuoruus on kriittinen jakso joka vaikuttaa koko loppuelämäämme, ja siksi Anoreksiankaan vaikutukset eivät välttämättä lopu vaikka ihminen pääsisi siitä irti. Anoreksia vaikuttaa aikuisuuden kasvuualustaan. Nuoruusiässä ihminen kerää elämän eri aloilta vaikutteita joista muodustuu alusta ihmisen identiteetille. Siihen vaikuttaa etenkin ympärillämme olevat ihmiset; perhe, sukulaiset ja ystävät. Anoreksiaa en haluaisi ikinä liittää edellä mainittujen sanojen joukkoon, mutta sen vaikutus on vähintään yhtä vahva.

Miten Anorektikko saa rakennettua terveen aikuisen kuvan itsestään ja kaikesta ympärillään olevasta? Identiteetti ja ihmisen olemus voivat toki muokkaantua elämän varrella. Kun alustan päälle alkaa rakentumaan elettyä elämää, on sen rakennetta kuitenkin vaikeaa enää muuttaa. Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä hankalammaksi käy siihen pohjaan pinttyneiden käsitysten muuttaminen. Jos Anoreksiaa ei siis saa nujerrettua ennen varsinaista aikuisikää, onko sen rakentamista vääristymistä mahdollista päästä irti enää koskaan? Voisi sanoa että olen nyt aikuinen. Tappelen silti näiden asioiden kanssa ja se on pelottavaa. Kuten kaikki muutkin, olen koettanut luoda omaa pohjaani, mutta se tuntuu sortuilevan vähän väliä. Anoreksia estää minua tekemästä valintoja jotka kuuluvat kasvamiseen. Pelkään että identiteettini kasvaa kieroon tai jää rikkinäiseksi.

Kun pääsin kamppailuni kanssa tasolle, jossa kykenin ajattelemaan mennyttä aikaa, tulin hyvin surulliseksi. Suru kohdistui mentettyihin vuosiin. Ennen sairastumistani kaikki oli hyvin. Tunsin sukulaiseni ja rakastin olla osa sitä kaikkea. Tiesin mitä halusin sukumme kulttuurista omaksua itseeni ja jonain päivänä ehkä omaan perheeseeni. Kaikki oli niin hyvin. Kun sitten sairastuin, leikkasin itseni irti siitä kaikesta. Olin muutaman vuoden omassa, tiiviissä, Anorektikon kuplassani.

Kun kuplani viimein puhkesi, olin edelleen hyvin sairas. Kuplan kadottua huomasin kuitenkin kaiken muun mikä oli kadonnut. Sukulaiseni tappelivat rahasta. En tuntenut enää serkkujani. Kaikki olivat kasvaneet ja vuodet olivat muuttaneet meitä. En voinut olla syyttämättä itseäni siitä, miten olin kääntänyt selkäni viimeisille onnellisille lapsuusvuosille. Jos olisin ollut terve, olisin ehkä kasvanut sen kaiken mukana ja kaikki olisi ollut hyvin. Nyt minulla on vain muistoja kaukaisuudesta.

10.4.2012, Tiistai klo 15:07
”Sain postikortin Hillalta. Kun katson tätä kuvaa, se saa minut kaipaamaan matkustelua ja huoletonta lapsuutta. Onneksi tämä paska ei voi viedä muistojani, vaikka se paljon muuta viekin.”

 12.5.2012, Lauantai klo 20:51
”Niin… Minä istun kotona kirjoittelemassa kuinka todella kaipaan elämää, mutta olen pudonnut kyydistä ja olen liian voimaton juoksemaan sitä kiinni. Haluan lenkille ja haluan itkeä… Haluan takaisin ne hetket kun kaikki oli hyvin. Hetket jolloin peilikuva hymyili minulle takaisin, ja hetket kun tein kaikkea hullua niiden ihmisten kanssa keitä nytkin ikävöin, mutten silti halua tavata… Miten tässä kävi näin?”

 28.7.2012, Lauantai klo 17:09
”Olen mökillä… Kerrankin Fiiakin on mukana niin kuin ennenvanhaan. Se on aika hassua. Kun olemme kaikki mökillä näin, ja tiedämme, että vain rajallisen ajan. Fiia haluaa tehdä kaiken heti. Kaiken sen, mihin vuosia sitten meni koko kesä… Meloa, saunoa, uida, marjastaa. Kaikkeen siihen liittyy niin paljon muistoja ja tarinoita riittäisi loputtomiin. Upeinta oli, että olimme aina kaikki yhdessä. Outoa on, että nyt kun Fiia olisi kokoajan tekemässä jotain, kun kaikki pitää ehtiä tehdä ja aikaa on vähän, niin minä haluaisin vaan olla yksin ja mietiskellä… Eniten kaipaan pyöräilylenkkejä mumman ja vaarin vanhoilla pyörillä ilman kypärää. Postilaatikoille ja takaisin, ja taas postilaatikoille ja takaisin… Ne lenkit muuttuivat viimevuosina juoksulenkeiksi.”

 21.12.2016, Keskiviikko klo 23:07
”Tuntuu että nyt ’aikuisena’ pääsen ehkä taas tutustumaan heihin uudestaan… Serkkuihini. Se tuntuu siltä kuin tutustuisin täysin uusiin ihmisiin. Mutta tunnen oloni etuoikeutetuksi. Kaikki eivät saa toista mahdollisuutta. Silti päässäni on paljon kaikkea mikä tekee siitä hankalaa. Yrittää saada minua erakoitumaan niistä tilanteista.”

16.1.2017, Maanantai klo 23:02
”Äiti teki korttia sen kaverille ja selaili vanhoja valokuvia. Minä aloin myös katselemaan niitä (tiedät miten paljon rakastan vanhoja valokuvia) ja lopulta me ei enää edes etsitty kuvia siitä äidin kaverista, vaan muisteltiin kaikkea ja naurettiin sille miltä kaikki ovat näyttäneet. Tai äiti muisteli ja minä kyselin. Olen nähnyt satoja kertoja ne albumikuvat (en kyllä kyllästy niihinkään), mutta tänään katseltii kuvia joita en ole ennen nähnyt. En edes tiennyt että se äidin ja iskän makkarin puinen liinavaatekaappi pitää sisällään niin paljon historiaa valokuvien muodossa. Valokuvat olivat sen alalaatikossa ja niitä oli paljon. Opin niin paljon uutta. Todella välillä tuntuu että olen ollut omassa kuplassani luvattoman kauan. Nyt haluan tietää kaikesta- ja kaikista kaiken. Aijon palata sille valokuvalaatikolle vielä. Se on mielestäni ehkä arvokkain asia mitä tämä talo pitää sisällään.”

Kuten olen kirjoittanut: Kukaan ei voi viedä muistojani. Ei edes Anoreksia. Olen ollut sairauden maailmassa kun ihmiset ympärilläni ovat kasvaneet ja edenneet elämässään. Joskus tuntuu että he ovat edenneet niin paljon, että minut on unohdettu sinne jonnekin menneisyyteen. Olen jäänyt kauas taakse, ja pahinta on että olen itse jättäytynyt sinne. On hetkiä, joina en tunne olevani osa sukuani, jossa ennen oli minulle oma paikka. Minä lähdin tuolileikkiin Anoreksian kanssa ja se ei ollut viisasta. Se otti minun tuolini pois ja vaikka tiedän että minua rakastetaan, tarvitsen sen tuolin takaisin jotta löydän taas uudelleen paikkani ja opin uudestaan tuntemaan kaikki. Minun on jollain keinolla onnistuttava myös kasvamaan. Kasvamaan irti Anoreksiasta. Kasvamaan tasapainoiseksi aikuiseksi joka tekee terveitä valintoja.

Katkelma vaikeuksista

22.11.2016 Yleinen

8.7.2012, Sunnuntai klo 18:17  – Mökillä –
”Taivassalon saunakamarin ikkunan alla oleva vaaka osui silmiini… Loppu saunomisen ajan käytin suunnitelman luomiseen. Pakko päästä sinne yksin. Vaa’alle niin että kukaan ei huomaa. En onnistunut, vielä. Kuuma höyry kirveli huulilla ja korvien päissä, mutta tuntui silti hyvältä, kunnes se alkoi taas painaa minua kasaan. Suljin silmäni ja takaraivossani pyörähti käyntiin nauha jossa vaalea ohut tanssijan siluetti muuttuu mustaksi rautamöykyksi. Se on sama pätkä joka pyörii päässäni kun olen kovassa kuumeessa. Mutta en ollut kuumeessa. Olin vaipuneena saunan hiljaiseen höyryyn. Mikä merkitsee, on peilikuva. Ei numero. EI numero. Tänä yönä siirryn nukkumaan lähemmäs unisiepparia.”

Jälleen sukellus syvälle pohjamutiin

5.7.2015 pohjalla jälleen

Itsemurha-ajatuksia. Eri teko tapoja. Epätoivoa. Voimattomuutta. Ahdistusta. Alakuloa.

 

Olen mökillä maalaamassa ikkunoiden puitteita, sitten isä suostuu maksamaan autokouluni. Tänään ennen kotiin lähtöä mun pitää maalata ne vielä toiseen kertaan (eilen eka kerta). Olin maalaamassa pari tuntia. Sain puolet tehtyä, mutta koville otti. Ajatukset hyökkäsivät mun kimppuun. Enkä ole vieläkään päässyt niistä eroon.

 

 

-Elina

Joka öiset painajaiset

22.2.2015 Fiilikset matalalla

Vaikka olen ollut lomalla koko tämän viikon, koulusta en ole päässyt eroon. Päivällä mielessäni pyörivät tekemättömät koulutehtävät ja öisin näen painajaisia. Painajaisissa olen aina yksi, syrjitty ja hyljeksitty, olen se outo, jota kaikki katsovat kieroon. Ennen tuntien alkua joudun ahdistuksen valtaan, ja joudun pidättelemään kyyneleitä kaikki tunnit.

Tosin onnistun siinä harvoin, joten viholleni putoilee suureia tunteita täynnä olevia silmäluomiltani katkuun päässeitä kyyneleitä. Monella tunnilla kirjoitan ajatuksiani A5 kokoiseen sinikantiseen vihkoon. Yksi poika nappaa vihkoni ja ehtii lukemaan sitä hieman. Pelästyn kovin ja sieppaan aarteeni takaisin.  Koulun ja koulumatkojen lisäksi sosiaaliset tilanteet, DKT ajat ja partion kokous ajat kummittelevat unissani.

Olen nyt mökillä. Tulimme tänne, koska kävimme kylässä, kun tuttumme olivat rakentaneet uuden talon. Joo tosi hienoo, mut en jaksais mädäntyä tääl mökillä.. Yritin eilen ja tänään suomentaa enkun läksy kappaleita. Sain toisen valmiiksi, ei siinä ollut enää paljoo jäljellä, mutta se toinen.. Kaksi sivua tuhtia tavaraa ja sit siitä kappaleesta kolme tehtävää. Tarkistin viel Annilta mitä enkusta on tullut viimeks läksyks ja vastauksena sain kolme tehtävää artikkeleiden käyttöön liittyen. En jaksa!  Jotta oppisin jotain kappaleita suomentaessa, minun täytyy kirjoittaa suomennos vihkooni. Suomentaessani ei kulu vain aikaa ja lyijyä, vaan myös hermoja ja syntyy harmaita hiuksia.  Äiti yritti auttaa mua suomennoksen kanssa, pointti oli vaan se etten tarvinnut apua suomentamisessa vaan tarvitsin energiaa ja voimaa jaksaa suomentaa kappaleen.  Olin todella väsynyt ja turhautunut vähäiseen energian määrääni. Tiesin, että minun täytyisi jaksaa suomentaa kappale, mutten mitenkään pystynyt siihen. Kuinka ärsyttävää. Käperryin peittoon ja annoin kyynelten vieriä. Hetken päästä rupesin kirjoittamaan tätä postausta, tosin en päässyt kovinkaan pitkälle ennen kuin nukahdin pariksi tunniksi. Äiti yritti moneen otteeseen saada minua hereille ja syömään, mutten jaksanut nousta.

 

Toivottavasti teillä ei olisi painajaisia, ainakaan näin paljon. Kunpa minäkin saisin nukkua ensi yöni ilman ahdistusta.

 

 

-Elina

Mökillä❤️

21.6.2014 Yleinen

Moikka❤️

Lähdin tänään mökille 2viikoksi. Aion siltsi postata teille mun lookin melkeen joka päivä, mutta en lupaa että kuitenkaan joka päivä kerkeän.

imageSiinä näkyy jonkun verran asusta jota käytin tänään laatu ei ole vaan paras sillä kauhean isoa kuvaa en pystynyt lataamaan tänne:(   Eli vaatteisiin; Huivi,H&M,musta jossa on punaisia kukkia. Raitapaita,Vero moda,pinkki jossa tummia viivoja. Toppi,Cubus,valkoinen jossa tekstiä. Farkut,Vero moda,mustat.

Huomenna ois tarkotus sitten laittaa uusi kuva ja kertoa vähän päivästä