Selaat arkistoa kohteelle mittatilausompelu.

Voimistelupukuprojektit käyntiin

15.8.2018 Yleinen

Kahden joukkueen voimistelupuvut kaavoitettu ja kankaat tilattu! Ihania pukuja luvassa ja uusia juttuja pääsee taas oppimaan valmistuksessa. Tällä kertaa pääsin tekemään myös suunnittelutyötä toisen joukkueen puvun kohdalla. Se oli mielenkiintoista ja todella kivaa :)! En pistäisi vastaan, jos jatkossakin saisin suunnitella tai olla mukana suunnittelussa~

Kaavoja sai muutamaan otteeseen pyöritellä ja laskelmia tarkistella, että on varmasti hoksannut huomioida kaiken. Huolellinen saa olla, kun puhutaan isoista määristä kangasta. Täytyy kyllä näin ohimennen kehua Kangastukkua ja Tekstiilipalvelua ripeästä tilauskäsittelystä ja mainiosta asiakaspalvelusta :)

Yksittäisiä asiakastöitä menee näiden pukujen rinnalla, esimerkkinä lorupeitto. En ole koskaan sellaista tehnyt, mutta vaikuttaa oikein hauskalta asiakastyöltä, sillä pääsen valmistamaan sen värikkäistä kankaista ja tekemään monen monta taskua! Kuvia luvassa ainakin sitten, kun peitto on valmis :)

Piikamekot

8.8.2018 Yleinen

Uutta kuvamateriaalia pitkästä aikaa: viime keväänä tekemistäni piikamekoista nimittäin! Toiveena oli piikamekkoja muutamassa eri sävyssä ja muutamin pienin yksityiskohdin. Pohjakaava on kaikissa malleissa sama, mutta ero syntyy kankaan sävyissä ja yläosan yksityiskohdissa: kaikissa on pystykaulukset, mutta erona mm. röyhelöt, pystylaskokset sekä pitsilista. Vyötäröllä on nauhat, jotka on ommeltu edestä kiinni, mutta ovat takaa irti, jotta tanssija voi kiristää nauhan mukavalle napakkuudelle :)  ja tässä lopputulos:

Kangasvalintana polyesteri, jossa on painoa sen verran, että helma laskeutuu kauniisti. Materiaalina myös helppohoitoinen, koska se ei rypisty ja kuivuu nopeasti :)

Tässä piikojen todellinen luonne!

 

Morsiammia, morsiammia

26.7.2018 Yleinen

Morsiuspuku valmistui ja asiakas sai sen eilen matkaansa. Olipahan huippu prokkis ja mahtava asiakas jälleen kerran :) On kiva tehdä persoonallisia vaatteita ihmisille, jotka arvostavat sitä, että saavat jotain ainutlaatuista <3 Olisi ihanaa postittaa kuvia puvun tekemisestä, mutta pidetään salaisuus siihen saakka, että tuleva aviopari on ensin purjehtinut avioliiton satamaan. Hurjasti onnea hääparille jo etukäteen! Lisään Galleriaan kuvia puvusta ja eräästä samalla valmistuneesta asusteesta myöhemmin.

Tänään hääteema jatkui toisen asiakkaan sovituksella. Tein hänen hankkimaansa morsiuspukuun helman lyhennyksen (3 kerrosta), jolloin sanoimme samalla hyvästit puvussa olleelle laahukselle. Pukuun saatiin tällä tavalla morsiammen toivoma käytännöllinen pituus (eikä helmakaan likaannu yhtä helposti, kun se ei ulotu aivan maahan asti). Sovituksessa pituus oli täydellinen ja puvun ilmeesti tuli jopa entistä sirompi :)

Ensiviikolla vaihtuu kuukausi ja heinäkuu alkaisi olla taputeltuna. Kiirettä piti ja pitkää viikkoa sai painaa, mutta kyllä kannatti :)! Lopussa kiitos seisoo, kun jaksaa hetkellisesti pakertaa vähän tavallista enemmän. Elokuussa luvassa myös monen moista tehtävää ja syksyn voimistelupukuprokkisten aloittelua. Ei ehdi aika käymään ainakaan pitkäksi :D Myös pukuliiketuuraus tulee päätökseensä: menen heidän palvelukseensa taas, kun tarvetta ilmenee.

 

Helteisen heinäkuun kuulumisia

18.7.2018 Yleinen

Huh hellettä! Jokunen hikikarpalo on vierähtänyt otsalla töitä tehdessä sekä pukuliikkeellä että omalla työhuoneella. Muutama lämpöaste vähemmän riittäisi, mutta ei pidä valittaa, kun saamme pitkästä aikaa nauttia näin harvinaislaatuisen lämpimästä kesästä :)

Morsiuspuvussa on luvassa viimeinen/viimeiset sovitukset ensiviikolla ja puku etenee sitä silmällä pitäen hyvällä mallilla. Muutamia haasteita puvun teossa on ollut, mutta kovin opettavaisia sellaisia. Seuraavalla kerralla osaa taas enemmän, mikä ei ole lainkaan huono asia. Uuden oppiminen on kyllä huippua tässä työssä. Asiakkaalta on tullut sovituksien yhteydessä ihania kommentteja puvusta, joten mieleinen tuntuisi olevan. En malta odottaa sitä hetkeä, kun asiakas laittaa täysin valmiin puvun ylleen!

Heinäkuu on tosiaan kokonaan melkoista haipakkata ja kuun puolivälikin tuli vastaan hujauksessa~ Elokuun alussa pääsee vähän hengähtämään pienellä kotimaan reissulla ennenkuin hyökkään syksyn asiakastöiden kimppuun. Ajatuksissa olisi käväistä huvipuistossa ja mökkeillä :)

Heinäkuussa paiskitaan hommia hiki hatussa

2.7.2018 Yleinen

Niin starttasi heinäkuu ja ”kesälomittajan” titteli pukuliikkeessä. Teen siellä osa-aikaisesti töitä heinäkuun ja siinä ohessa tietysti näitä omia asiakastöitä. Mukava olla avuksi ja laskea vakkarit lomailemaan :) Loma virkistää kummasti ja antaa ihan uutta virtaa työntekoon itse kullekin.

Cosplay-asun sain viime viikolla valmiiksi ja nyt jatkuu ompelutyöt hyvin morsiuspukupainoitteisesti, joiden lisäksi on muutamia yksittäisiä korjausompeluita. Hyvin etenevät hommat eivätkä ne kyllä kesken lopu :D Heinäkuun saa painaa reippaasti töitä ja pitkää viikkoa, mutta jaksaa jaksaa!

Juhannusviikon ompelut

20.6.2018 Yleinen

Silppuria soviteltiin tänään ja siltä näyttää, että valmista alkaa tulla :) ”Hiljaa hyvä tulee” Ongelmanratkontaa olen saanut tehdä ja pohdiskeluun on toisinaan uponnutkin aikaa. Nyt näyttää siltä, että ongelmat on ratkottu ja jäljellä on enää viimeistelyä ja tarkistelua. Asu näytti asiakkaan päällä oikein hyvältä! Kuvia luvassa, kun asiakas teettää niitä.

Seuraavaksi työstän morsiuspukua tulevaan sovitukseen. Puku etenee hyvällä mallilla, mutta tekemistä on vielä. Puvun ”pohjan” tulee olla kohdillaan ja hyvin päälle asettuva ennen kuin alamme täsmentämään yksityiskohtia ja niiden paikkoja. Tämä on mielekästä puuhaa ja on aina kiva tehdä persoonallisia vaatteita :)

”Sorvin ääressä”

8.6.2018 Yleinen

Reissusta on palattu ja täytyypä sanoa, että Japani oli aivan unelma paikka meille! :) Ihanaa ruokaa, kohteliaita ihmisiä, aurinkoinen sää ja hyvät kulkuyhteydet kaikkialle. Kaksi viikkoa hujahti vilauksessa ja aikamoinen ”nälkä” reissusta jäi. Haluamme palata sinne vielä uudestaan! Erityisesti Kioto oli meidän mieleemme: paljon kauniita temppelialueita ja Inari oli asuinalueena vallan viehättävä :)

Nyt olen jälleen ompelukoneen äärellä. Töitä tuntuu olevan mukavasti jo kesäkuukausiksi ja heinäkuu menee osittain myös pukuliikkeessä työskennellen. Tekisi mieli ottaa kaikki asiakastyöt vastaan, mutta valitettavasti joudun toisinaan kieltäytymään ajanpuutteen vuoksi. Työn alla on tällä hetkellä cosplay-asun viimeistely, morsiuspuvun valmistus (varsinainen sovitus nro1 on luvassa huomenna, jännittävää!) sekä muita yksittäisiä ompelutöitä. Pandamekko tuli valmiiksi ja asiakas ihastui ikihyviksi siihen :) Se tuli juuri sopivasti valmiiksi ennen hänen menojaan ja ennenkaikkea passaa hänen aurinkoiseen persoonaansa erinomaisesti.

Voimistelujoukkueet ovat myös tehneet tilauksia syksyn kisoihin: luvassa jälleen hyvin monipuolisesti erilaisia pukuja ja se on huippua! Pääsen kehittämään omia sarjatyötaitojani entisestään, jotta valmistus olisi sujuvaa ja joutuisaa :)

Pandoja ja kimallusta

11.5.2018 Yleinen

Viimeisen työpäivän ennen lomaa käytin tämän söpön pandamekon ompelemiseen:

Tästä tulee veikeä kesämekko!

Reissusta palattuani on siis aika sovitella tätä asiakkaalle ennenkuin viimeistelen sen valmiiksi saakka. Mekossa on kimonohihat ja hameosan sivusaumoissa taskut. Sovituksessa katsomme minkä pituisiksi hihat ja helma jäävät sekä onko pääntien muoto sopiva.

Silppuri- ja morsiansovitukset menivät myös hyvin ja oikeaan suuntaan mennään molempien projektien kanssa. Cosplay-asut ovat aina vähän haastavia ja jokaisen kohdalla tulee jotain uutta tehtävää. Tällä kertaa haastetta tuovat olkasuojuksien, olkapanssareiden ja viitan yhteiselo, kun kaikki kiinnitykset tapahtuvat olkapäillä. Mutta! Innolla teen ja innolla opin, toimiva ratkaisu löytyy varmasti pohdiskelun jälkeen :)

Silppuri-cosplayn kuuluva obi tuli valmiiksi eilen. Obi on japanilainen leveä irrallinen vyö, jota käytetään muunmuassa kimonon kanssa. Tästä tuli todella näyttävä kiitos asiakkaan tekemien kangasvalintojen, joissa on kiiltoa ja kimallusta :)

Morsiamen kanssa saatiin myös selkeä idea siitä, kuinka pukua lähdetään toteuttamaan. Tapaamiset asiakkaiden kanssa ovat aina niin antoisia, kun ajatukset selkiytyvät ja puolin ja toisin voi heitellä ideoita. Tykkään tosi paljon! Seuraavaksi muokkaan kaavaa sovituksen pohjalta ja alan valmistamaan pukua lopullisista kankaista. Tulette taatusti pitämään lopputuloksesta :)!

Nyt aloitan lomani, joten palataan asiaan kuun lopulla. Sähköpostia ja tiedusteluita saa lähettää koko loman ajan, vastaan niihin lomalta palattuani. Moikkamoi!

Ommeltavaa ennen reissuun lähtöä

8.5.2018 Yleinen

Vähiin käyvät työpäivät ennenkuin loma koittaa! Japanin matkaa olemme avopuolison kanssa odottaneet kirjaimellisesti vuoden päivät, sillä matka varattiin miltein vuosi sitten. Ihana päästä rentoutumaan ja tutustumaan maahan, joka on aina kiehtonut meitä :) Sitä ennen kuitenkin muutama ompelupäivä vielä ja luvassa on muun muassa Silppuri- cosplayasun (luultavasti) viimeinen sovitus ennen valmista sekä morsiuspuvun ensisovitus, jossa testaamme tekemieni kaavojen toimivuutta. Jännittävää!

Kimaltava viitta sekä sisältä että ulkoa! Cosplay-asujen valtti ovat mielikuvituksellisuus ja kiinnostavat materiaalit ja niiden työstäminen. Tästä tulee siisti!

Ompeluprojektini tanssikoulujen kevätnäytöksiin tuli päätökseensä viime viikolla. Valmistin, tuunasin ja ompelin muutostöitä tanssiryhmille, joilla oli esityksissään monenlaisia teemoja. Hauskimpana jäivät mieleen muskelipaidat, joissa piti pohtia kuinka valtavat hauikset tulisi toteuttaa ja ennenkaikkea kiinnittää! Rennointa ja mutkattominta oli valmistaa paljettimekkoja sekä muutostöiden tekeminen jo valmiisiin varastossa oleviin vaatteisiin oli helppoa ja nopeaa. Mukava oli olla mukana taas :) Tämä oli toinen kerta tässä hommassa ja toivottavasti saan olla avuksi taas uudestaan.

Esiintymisasu paikalliselle viihdetaiteilijalle tuli valmiiksi ja innostunut asiakkaani sen eilen jo noutikin. Menninkäispuvusta tuli todella veikeä kaikkine asusteineen ja pussukoineen, jotka hänen toiveidensa mukaisesti valmistin. Asiakas tuntui iloitsevan siitä miten ihanaa on, että puku istuu! Valmiina kun ei tunnu kaupasta saavan hyvin istua vaatteita millään. Tämä ilahdutti tottakai ompelijan sydäntä :)

Tässä vähän kurkistusta menninkäispukuun! Mitähän tässä on ollut tekeillä? Selviää myöhemmin ;)

Aikuisten tanssillisen voimistelun ryhmän puvut tulivat valmiiksi viikon vaihteessa: heidän esityksessään on hauska teema ja viimeisen sovituksen yhteydessä pääsinkin näkemään heidän koreografinsa. Näytti ihan huipulta! Näitä pukuja oli ilo tehdä: selkeät ja yksinkertaiset linjat, mutta silti pääsi näpertämään yksityiskohtien kanssa, josta henkilökohtaisesti tykkään todella paljon. Kuvia luvassa, kunhan joukkue tekee ensiesiintymisensä pukujen kanssa.

Paljon asiaa tällä kertaa ja homma jatkuu! Päivitystä luvassa vielä ennen Japaniin lähtöä, joten seuraa mukana :) Vilkuile myös instagramia, jonne tupsahtelee kuvia ahkerammin, kuin tänne. Ensikertaan!

Galleriassa kuvia, olkaa hyvät!

29.4.2018 Yleinen

Nyt on Galleriassa lisää uusia kuvia, vilkaise ne tästä!

Kuvissa mm. tanssillisen- ja joukkuevoimistelun pukukuvia sekä kuvia helmikuun morsiamesta :) Joukkuevoimistelupuvut esittelyssä nyt ensi kertaa stailauksineen kaikkineen, aika huikea lopputulos!

Maistiaiskuva tässä:

… tsekkaa loput Galleriasta! ;)

Lisäksi morsiuspuvun kohdalla vertailukuvassa äidin vanha morsiuspuku, joka muuntautui uudeksi, morsiamen näköiseksi puvuksi. Kaunis ajatus ja toteutus onnistui upeasti vanhaa pukua kunnioittaen. Tässä loistava idea myös tuleville morsiammille!