Selaat arkistoa kohteelle minuus.

Masennuspäiväkirja, osa 7: Kaksi minua

11.3.2018 Yleinen

Joskus tuntuu kuin olisin kaksi eri ihmistä. Toinen niistä on positiivinen, iloinen, auttavainen, hyväsydäminen, melkein jopa hieman rempseä, rohkeakin. Omalla tavallaan vahva. Toinen taas on toivoton, epävarma, synkkä, voimaton, vetäytyvä ja pelokas.

Toinen vetää minua kohti tuhoa, houkuttelee pimeyteen. Sanoo, ettei millään ole mitään väliä. Näkee koko muun maailman vihamielisenä. Toinen taas on loputtoman toiveikas, uskoo elämään ja hyvään ihmisissä. Tahtoo tanssia, nauraa ja laulaa, ja löytää merkityksiä kaikesta.

Ehkäpä toinen on minä ja toinen on varjoni. Kun varjo saa minut valtaansa, olen kuin kuollut, pelkkä tyhjä kuori. Tappava varjo. Mutta kun varjo väistyy ja lempeä valo piirtää ääriviivani esiin, herään taas eloon. Joskus en ole enää tunnistaa sitä itseäni, jonka valo saa aikaan. Joskus luulen jo kadottaneeni sen kokonaan.

Nämä molemmat ovat minä. Tai ainakin tiiviisti kiinni minussa, osa minua. Toivon, että ensin mainittu on se oikea minä. Mutta se toinen sanoo, että ensimmäinen on pelkkää huijausta, teatteria, naamiaisasuja. Ensimmäinen taas järkeilee toisen olevan pelkkää valhetta, haavoja ja nippu oireita.

Ulospäin tämä kaikki ei ehkä näy. Ainakaan kaikille. On vain oma kokemukseni siitä. Elän, kuolen, elän, kuolen. Olen elävä kuollut ja kuollut joka elää. Joku joskus sanoi, että kaikki riippuu siitä, kumman niistä valitsee. Mutta voinko todella valita? Usein minusta tuntuu, että kaikki tämä vain on minussa – se vain on, eikä siitä pääse mihinkään.

Joidenkin teorioiden mukaan kaikissa meissä on monta minua, sillä meihin sisältyvät kaikki ne versiot itsestämme, jotka olemme olleet nykyhetkeen asti. Ehkä valon ja varjon vaihtelu onkin sitä, mikä osa meistä milloinkin on hallitseva ja reagoi voimakkaimmin. Nämä kaksi minua ovat ehkä ne voimakkaimmat, ääripäät, toistensa vastakohdat, jotka näyttäytyvät itselleni selkeimmin.

On kuitenkin  myös kolmas minä, joka toisinaan nousee esiin. Se, joka olen silloin, kun kaksi edellä mainittua ovat tasapainossa keskenään. Vai kuvittelenko vain – voivatko ne koskaan olla todella tasapainossa?