Selaat arkistoa kohteelle minä.

Kuva minusta!

1.9.2017 Yleinen

Veli otti äsken kuvan. Tuli vähän epäselvä, mutta ei se mitään! Mielestäni ihan taiteellinen. (Se on muuten maapallo tuossa taustalla vasemmalla ylhäällä, luultavasti olin kuvaushetkellä Kuussa.)

Tässä minä olen ja tätä minä luon

2.1.2017 Yleinen

Näin vuoden 2017 kunniaksi on luotava uutta. Tässä on sitten minun luomukseni. Aikomukseni on kirjoittaa meidän elämästä rintamamiestalossa Helsingissä, luontohörhöilystäni ja ruoasta. Hyvä itsetehty ruoka on iso osa elämäämme. Muita periaatteita ei ole ruoan suhteen, mutta ruoka on tehtävä alusta asti itse ilman lighteja. Emme noudata mitään erikoisruokavalioita, eikä meillä ole onneksemme myöskään allergioita.

 

Meidän perhe koostuu minusta, puolisostani ja kahdesta lapsestamme, tytöstä ja pojasta. Isompi on koulussa ja pienempi on päiväkoti-ikäinen. Minä olen päälle kolmekymppinen rouva. Työelämässä tiukasti kiinni, joten bloggailu on harrastuksena silloin kun jaksaa ja huvittaa. Työskentelen sairaalamaailmassa lasten parissa ja pidän työstäni valtavasti, ei siitä sen enempää. Pysy seurassa jos viihdyt!

-M

 

Aurinkoa

4.3.2016 Yleinen

Kunpa se nyt paistaisi ja sulattaisi lumet ja jään.

 

Koala

Aurinkoa

4.3.2016 Yleinen

Huomenna paistaa aurinko

 

IMG_0392

Little Piece Of Me

10.1.2016 Yleinen

Hei kaikille!

Olen kypsytellyt pitkään mielessäni ajatusta perustaa blogi ja nyt päätin, ettei se saa jäädä vain pelkäksi ajatukseksi.

Aluksi haluan kertoa hieman, että kuka minä oikein olen. 

Olen 18 vuotias nuori naisenalku savonmaalta. Opiskelen tällähetkellä ammattikoulussa ja asun yksiössä koirani kanssa. Olen seurustellut reilu kaksi vuotta ja välimatkaa minulla ja poikaystävälläni on vajaa 400km. Minulla on ihana perhe, jonka kanssa minulla on hyvät ja lämpimät välit.

Luonteeltani olen ystävällinen, iloinen, luotettava ja sanon yleensä suoraan mitä ajattelen. Olen myös aika herkkä ja empaattinen. Mutta toisaalta olen myös aika ujo ja epävarma, varsinkin uusien ihmisten seurassa.

Minulla ei ole hirveästi ystäviä, eikä harrastuksia, joten ajattelin että bloggaaminen voisi olla minulle hyvä tapa purkaa asioita, koska pidän paljon kirjoittamisesta.

Mitä blogin nimeen tulee, niin päädyin siihen, koska se kuvaa valitettavan usein juuri minua. Siitä luultavasti tulen kertomaan jossain vaiheessa lisää.

Tähän hätään en keksi oikein mitään sanottavaa enää. Seuraavissa postauksissa olisi tarkoitus pohdiskella enemmän elämääni ja ajatuksiani ja mietteitäni. Postausideoita otan enemmän kuin mielelläni vastaan :)

Näihin tunnelmiin on hyvä päättää tämä ensimmäinen postaukseni. Palataan :)

J

Minä :3

31.8.2015 harrastukset, piirtäminen, taide, uusiblogi, Yleinen

Tähän väliin vähän itsestäni. Olen siis Laura, 23 vuotias. Rakastan piirtämistä yli kaiken, mutta kynäruiskumaalaustakin tuli koulun puolesta jonkin verran tehty.

Olen piirtänyt koko elämäni, tai siitä lähtien kun osasin pitää kynää kädessä. Vuosien varrella oon kehittynyt huimasti, ja kun katson vanhoja piirroksiani niin melkeen hävettää x) Mutta aina on lisää kehitettävää.

Toivottavasti tykkäätte, ja saa tulla linkkailemaan omia sivujanne jota voisin seurata =) Oon vielä uusi täällä, joten hetken kestää opetella sivujen käyttöä.

Kuvia tulee pikkuhiljaa lisää, ensin laitan vanhempia ja uusia lisäilen sitämukaa mitä piirtelen! =)

 

A little bit about myself. I am Laura, 23 years old. I love to draw more than anything, but I learned airbrush painting when I was in school.

I have drawn all my life, or since I learned how to hold a pencil. I have made a lot of progress throught the years, and when I watch my old drawings I feel little shame x) But there’s always more to improve.

I hope you like my page, you can link your pages to me so I can follow you =) I’m new here so I don’t know yet how this page works.

First I put here my old drawings, and later my new ones when I draw something new =)

IMG_20150821_104622

Minä

18.4.2015 Yleinen

Hei tämä on minun ensimmäinen blogi. Joten älkää tuomitko kokeilen miten saan aikaa asioita elämästäni ja muusta.

Minun nimeni on ville olen 18-vuotias täytän 19 vuotta 21.08.2015. Olen elämäni aikana asunnut kahdessa talossa yhdenvuoden ikäisenä muutin nykyiseen taloon missä olen tällä hetkellä vanhempieni kanssa vielä kun koulu loppuu, jonka jälkeen muutan pois mahdollisiman pian.

Minä pidän Todella paljon musiikista mutta Esim. rock tai heavy metal ei kyllä mene. Itse laulan todella paljon, joka on todella kivaa, mutta ite en pidä itteäni millään hyvänä laulajana. Tässä on yksi lemppareistani.                                                                                             https://www.youtube.com/watch?v=RglMIKG0GFw

Olen harrastanut pienenä painia joskus nakki ja peruna aikoina en harrastanut kun 2 vuotta ja sain 4 mitalia, jotka olivat hopeisia :) Jonka jälkeen aloitin karaten, josta en pitänyt en kauaa sitäkää harrastanut noin kaksi vuotta sitten harrastin golfia yhden kauden, jonka jälkeen pidin tauon ja tänä kesänä voisi aloittaa taas. Salilla aloin käymään viime vuonna :) Mopoilua harrastan sekä autoilua kunnes saan kohta kortin :) Ja mopoja on tullu rassailuu aika monta ja erilaisia etenkin skoottereita :) Itselläni oli kiinalainen botski joka oli aivan ruma, mutta nopea.

Itse käyn koulua Kotkassa, joka sijaitsee kymenlaaksossa alani on Kiinteistönhoito, mikä ei ole kyllä paras ala tai mihin olisin halunut itse olisin halunut haminaan Datanomiksi mutta pisteet eivät riittäneet.

Itse olen tällä hetkellä sinkku joten soitelkaa 040-xxx-xxxx. kerron tästä tapauksesta joskus muulloin miksi näin kävi :(

Olen itse aika ujo uusille ihmisille ja muutenkin olen hauska ja kiva jos tutustuu paremmin :) Kavereita minulla ei ole paitsi pari, jotka ovat rakkaita minulle olen herkkä ihminen.

Haluaisin kertoa elämästäni muille henkilöille kuten teille. Olen kokenut kaikkea paskaa elämäni aikana ja haluisin kertoa siitä teillekin, jos teitä kiinostaa. Josta kerron seuraavassani blogissani.

Ja lopuksi tässä on sosiaalinen mediani

IG: viltsu_96

Facebook: https://www.facebook.com/ville.torri

Youtube: https://www.youtube.com/channel/UC1lNbCDLYAJAY7Qaa8Igt9w

Wapsappin saa jos vain kysyy :) :DD

Eka postaus

1.4.2015 Yleinen

1427899173099-483046438RMoi! Tää on siis mun toinen blogi. Tässä blogissa kerron mun elämästä. Toisessa blogissa (ilonanblogi.omablogi.fi) kerron mun kilpikonnan Ilonan elämästä. Nauttikaa tästä blogista!

First day…

19.1.2015 Yleinen

Oivoi ja voioi!

Aamu lähti käyntiin sillä et nopeeta sängystä ylös, koira pihalle, vaatteitten vaihto ja autoon. Söinkö? En. Noh sitte pysähyttiin kaupassa ja mukaan tarttu vissypullo ja kolmioleipä. Ei niin hirveen terveellistä. Sit kaupunkii fysioterapiaan ja kotiin. Sit söin makaroonilaatikkoa, salaattia ja raejuustoa. Parempaan suuntaan mentiin. Sit taas kaupunkiin ja kotia tullessa syöpäsin Pinaattikeittoa ja jälkkäriks raejuustoa ja mustikoita.

Liikuinko tänään. En. Mut en syöny suklaata ja voi helekattia sitä tuskaa ko hellu syö hampurilaisen ja suklaakakku ja juopasee vähän kokista… Mut pidin pintani ja en syöny suklaata. En juonu kokista. Vielä pitäs se vedenjuonti opetella. Tänään teki jo mieli lopettaa tää ja ostaa suklaata, mut ei. Päätin etten todellakaan luovuta nyt! Ja voi niitä kirosanojen määrää ko hellu osti itelle suklaavanukasta… minun heikkous!!!

Millonkohan oppisin ottamaan kuvia niin saisitte niitäki?

lataus (1) lataus

 

kuvat netistä.

Katomma miten huominen mennee!!

Have a nice evening ♥

♥Janica

New life, better life, new me and new blog !

11.1.2015 Yleinen

Kerron nyt aluksi mitä meinaan täällä blogissa kirjoitella..

Eli tän postauksen otsikkokin jotain kertoo, eli oon alottamassa ”uutta elämää” terveellisen ruuan ja treenaamisen parissa! Kerron täällä mun tuntemuksia siitä miten enää ei pelkästää löhötäkkään sohvalla kullan kainalossa seurana netflix, vaan käydään salilla ja lenkkeillään. Enää ei syödäkkään pelkästää hampurilaisia ja suklaata, vaan mennäänki terveellisemmän ruuan kans! Kerron täällä myös reseptejä niihin terveellisin ruokiin ja herkkuihin sekä kerron omista treeneistä. Toki jokainen postaus ei kerro vain treeneistä ja ruuasta vaan ihan myös mun arkielämästä.

healthy large (2) large

Minä

18-vuotias, Rovaniemeläinen tyttö (kotoisin tervolasta). Asun omakotitalossa yhdessä poikaystävän, hamsterin ja saksanpaimenkoiran kanssa. En opiskele ja mulla ei ole ammattia. Sellanenki pitäs tässä löytää. Minun luonne on… noh, olen mie ihan kiltti ja kiva, on mulla vissiin aika iso sydänki, ainaki joissaki tapauksissa :D Mie kiihdyn nollasta sataan nanosekunnissa ja mulla ei todellakaan ole kärsivällisyyttä. Ehkä minun pitäis opetella olemaan kärsivällinen ja vähän hitaammin kiihtyvä! Innostun asioista äkkiä, mutta se innostus laantuuki aivan yhtä äkkiä, nyt toivon että tää treenaminen ei ois sellanen joka on vain kahen viikon juttu ja sit se ”lössähtää”

 pepi silja

Mistä into treenaamiseen?

Mulla on pari tuttua jotka on lisänny treeni kuvia Facebookkiin ja oon aina tykänny liikunnasta ja siitä että saan olla kuoleman kielissä ko oon esim. juoksulenkiltä kotiutunu. Se on mahtava tunne ! Mut sit se on jotenki jääny. Nyt ku äiti sano et se alkaa taas käymää salilla yms ja lupas maksaa mun salikortin, innostuin heti! Jeee! Ja toki yks motivaatio on mun ulkonäkö. Mun maha on ihan pallo! Ja liikun kohta pyörimällä jos jotain ei ala tapahtua.

large (1)

Toivon, et mahollisimman moni jaksais jäädä seurailemaan:)

ja tän postauksen kuvat on joko mun ottamia tai weheartit.com sivustolta :)