Selaat arkistoa kohteelle mies.

Päivä 103, askeleita shoppaillessa

18.12.2015 Yleinen

lafamiglia18122015

Paahdettua kananrintaa ja kasviksia.

Tänään mieheni piti vapaapäivän ja hoidettiin hänen osuutensa joululahjaostoksista. Minä tietenkin jouduin osittain olemaan itsekseni kauppakeskuksessa, kun ei saanut kuulemma kurkkia ;) Askelia tuli mukavasti, kun näyteikkunashoppailin :) Kävimme lounaalla La Famigliassa, jossa olen todennut nopean palvelun lisäksi olevan myös mahdollisuus kevyeen ruokaan. Nytkin vaihdoin kananrinnan mukana tulevat juustoperunat kasviksiin.

Illalla kävimme viemässä broidilleni jouluherkkulahjat ja istuimme hetken hänen ja vaimonsa seurassa. Joulu tulee olemaan niin erilainen heilläkin.

Ateriat

  • klo 8.30 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 12.20 La Famiglian kotilounas (kuvassa), 243 kcal
  • klo 16.50 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 20.10 Omenaa 183g, 95 kcal
  • klo 22.00 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal

Päivä 62, Isänpäivä ennakkoon

7.11.2015 Yleinen

lehtipihvi_espanjalaiset_paistovihanneksetAamusta lähdimme liikkeelle ja kävimme minun sekä mieheni vanhempien luona. Huomenna ei ehditä Isänpäivävierailulle, koska mieheni lähtee työmatkalle.

Päivällinen oli yllättävän tuhti tänään, vaikka siis kevyt noin muuten… Eipä tarvitse miettiä pähkinöitä tai miten saisi kalorit täyteen :D

Paino tuntuu juuttuneen paikalleen taas. Maanantaina on valmentajatapaaminen ja aina käy näin sitä ennen :)

Ateriat

  • klo 9.30 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 13.25 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 17.30 Lehtipihvi 150g ja Espanjalaiset paistovihannekset 200g, 391 kcal
  • klo 20.45 Key Lime Pie -pirtelö, 144 kcal

Eräs tarina

4.8.2015 Totta vai tarua, Yleinen

 

Kierteli outo ukko kylän teitä. Lapset eivät tämän miehen lähelle uskaltaneet tulla, koska he pelkäsivät tätä ukkoa. Ei ukko ollut mitenkään vaarallinen mutta hän oli muuten vaan pelottavan näköinen. Vaatteet hänellä olivat resuiset ja likaiset. Lierilakki jossa oli jo osa reunasta ratkennut. Kädessä hänellä oli keppi joka oli pitkä.

Tarina kertoi, että tämä mies oli kohdannut suuren onnettomuuden. Hänen perheensä olisi kuollut tulipalossa. Kukaan ei varmaksi asiaa tiennyt. Jostain vain oli tämä tieto tullut. Eikä kukaan tiennyt missä tämä ukko asui. Mikä oli tämän miehen tehtävä, miksi hän kiertelee kylien raitteja reppu selässään.

Nyt tämä mies asteli Kilonkylän hiekkatietä kyläkaupan ohi. Ihmiset kaupassa katselivat miehen hidasta kävelyä. Ja kun mies oli mennyt jo mutkan taa, alkoi kaupassa taas tavanomainen puheen sorina. Jokainen koitti kertoa uutta tietoa mitä olivat jostain kuulleet. Ja sitten niitä asioita päiviteltiin ja jopa joku oli sitä mieltä, että tuollainen ihminen pitää laittaa putkaan. Joku terävämpi ihminen kerkisi kertomaan, että mistä te sitten tätä ihmistä syyttäisitte. Joku huusi siihen, että kun se pelottaa meitä. Vai pelottaa, mieshän kävelee aivan rauhassa pitkin tietä. Ei hän ole ainakaan minun tietääkseni ketään ahdistellut.
Pikkuhiljaa kaupassa alkoivat taas ihmiset keräilemään koreihinsa ruokatavaroita. Tietenkin pieniä juttuhetkiä vielä käytiin ostosten lomassa, mutta melkein tämä asia jo unohdettiin kokonaan.

Mies kuitenkin jatkoi tiellä hiljaista kävelyään. Paikkakunnan pojatkin antoivat tämän miehen olla rauhassa, koska kotona oli heitä varoitettu. Varoitettu vain siksi, että kun kukaan ei tiennyt, onko hän vaarallinen muille ihmisille. Ehkä väsymys alkoi miestä painaa ja hän kipusikin pienen ojan yli metsän puolelle ja istui kannon päälle. Siinä mies istui ja katseli luontoa, laittoi vielä käyrän piipun palamaan. Tuprutteli piippuaan ja päästeli suuria savuja suustaan ulos. Kaikki oli rauhallista. Ihmiset kävellen ja pyörillään ajelivat ohi ja eivät edes uskaltaneet katsoa tätä miestä.

Paikkaa lähestyi pieni tyttö. Tyttö oli kuin prinsessa pienessä koltussaan. Hän keräili ojan varresta kukkia äidilleen. Tyttö huomasi miehen istumassa kannon päällä. Hän jäi katsomaan miestä. Hän katseli ja katseli ja viimein kysyi, “Oletko sinä joulupukki”. Mies otti piipun pois suustaan ja katsoi tyttöä. “En, en minä ole joulupukki”. “Ai, luulin kyllä kun sinulla on noin pitkä parta. Miksi sinä sitten siinä istut”. “Jaa ettäkö miksi istun tässä”. Tyttö nyökytteli päätään. “Minä olen niin väsynyt, että siksi huilaan tässä. Lepuuttelen hiukan jalkojani”. “Tule meille, meillä on yksi sänky vapaana, voit siinä nukkua”. “Voi sinua tyttö, en minä uskalla tulle teille. Sinun vanhempasi voivat suuttua”. “Eivät ne mitään suutu. Mulla ei ole ketään kaveria. Äiti ja isä vain piirtävät tauluja, ei ne keriä olla mun kanssa. Tule tänne, mennään meille”.

Mies nousi epäröiden pystyyn. Tyttö käsi suorana odotti miehen tuloa tielle. Ja kun mies pääsi tielle otti tyttö häntä kädestä kiinni ja he lähtivät kävelemään tytön kotia kohden. Heitä vastaan käveli ihmisiä jotka olivat aivan kauhuissaan. Ihmiset kun pääsivät kaupalle kokosivat he miehistä joukon joiden tarkoituksena oli mennä pelastamaan tyttö tämän miehen kynsistä.

Tyttö ja tämä mies olivat päässeet jo tytön kotiin. Tyttö, jonka nimi oli Aliisa, pyysi miehen istumaan keinuu ja hän itse kävi sanomassa vanhemmilleen, että hänellä on kaveri pihalla. Vanhemmat vain sanoivat, että “Leikkikää sitten siististi ettei tule mitään vahinkoa”.

Aliisa nousi miehen viereen keinuun ja he keinuivat siinä hetken. “Mitä me leikittäisi. Leikitäänkö piilosta.” “Mitähän se sellainen leikki oikein on,” kyseli ukko. “Toinen menee piiloon ja toinen hakee ja sitten kun löytää, niin toinen menee piiloon”. “Taidan minä sitten sitä osata”: Ensin meni Alisa piiloon ja ukko piti kättään silmien edessä. Alisa huusi, “Saa hakea”. Mies nousi keinusta ja lähti hakemaan tyttöä. Alisan isä huomasi jonkun menevän ikkunan alta mutta hän luuli sen olevan Alisan kaverin, jonkun tytön tai pojan. Hän jatkoi taulun piirtämistä.
Viimein ukko löysi tytön ja sitten meni ukko piiloon ja tyttö haki. Ukko ei löytänyt niin hyvää piiloa, että tyttö löysi hänet heti.

Sitten taas keinuttiin. Ukko kysyi, että haluatko kuulla erään tarinan. “Joo mä tykkään kaikista jutuista. Isäkin kertoo mulle satuja, ne ovat kivoja.
Ukko otti paremman asennon ja alkoi kertomaan tarinaa. Alisa otti miehen kädestä kiinni ja nojasi miehen kättä vasten. Ja niin mies alkoi kertomaan tarinaansa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

“Tapahtui kauan, kauan sitten näin.
Oli syksyinen ilma ja lehtiin oli tullut jo kauniita värejä. Osa lehdistä oli vielä vihreitä, mutta suuremmaksi osaksi olivat lehdet keltaisia ja jossain oli jo hiukan punaistakin väriä. Luoja oli antanut taas meille ihastuksen kauniit syksyn värit. Pienessä mökissä asui kaksi nuorta aikuista ihmistä joilla oli pieniä lapsia kaksi. Vanhin tyttö oli sinun ikäinen ja poika oli vähän nuorempi. He asuivat onnellista elämää ja heillä oli suuri köyhyys aina vieraana. Kuitenkin he jaksoivat vaan hymyillä, vaikka koskaan ei tahtonut tietää, mistä seuraavan aterian perheelle laittaisi.
Mies sai aina joskus pieniä töitä. Usemmiten hän kaatoi puita, oli siis metsämies. Mutta aina vain he jaksoivat olla onnellisia. Iltaisin molemmat vanhemmat laittoivat kädet ristiin ja kiittivät aina tästä päivästä, että ovat saaneet elää yhdessä Kaikkivaltiaan Jumalan kanssa.

Niin päivät vain kuluivat, vaikka elämä ei antanutkaan sitä rahallista onnellisuutta niin paljon kuin he halusivat. Mies sai aina välillä jotain töitä. Ja äitiäkin avustettiin joskus pienillä kangaspaloilla, joita kyläläiset antoivat. Niistä äiti neuloi lapsille vaatteita. Mökki oli huonossa kunnossa. Se oli kylmä ja kun vielä mökki sijaitsi aivan metsän keskelle, ei auringon valokaan ylettynyt ikkunoista sisään lämmittämään. Mutta kaikista vanhemmat kiittivät aina Jumalaa. Kädet ristittiin joka ilta kun lapset olivat jo vuoteessa.

Näin elettiin ja lapsille tehtiin puusta pieniä leluja. Aina kuitenkin vanhemmat jaksoivat lähteä auttamaan toisia asukkaita jotka apua tarvitsivat. Ja myöskin heitä autettiin aina jokaisen mahdollisuuksien mukaan. Siihen aikaan ei ollut kenelläkään paljon rahaa. Maasta piti saada perunoita ja muita juurikkaita, että aina oli jotain ruokaa mitä suuhun pystyi laittamaan. Mutta ei heidän mökin ympäristöön voinnut edes kasvimaata laittaa. Puiden paksuja juuri kulki maassa niin tiuhaan, ettei niitä uskaltanut hakkaa poikki. Tälläinen kohtalo oli heille annettu. Mutta tästäkin he olivat onnellisia. He uskoivat, että joskus heillekin annetaan vielä parempi mahdollisuus.

Lasten nimet olivat Anniina ja Jeremias. Anniina oli tullut jo kouluikään, että vaatteita tarvittiin enemmän ja lämpöisiä vaatteita.
Isällä ja koko perheelle oli potkaissut onni. Isä oli saanut ison metsätyön hiukan pidemmältä kodista. Hän joutui nukkumaan eräässä metsämökissä aina viikon. Työstä sai rahaa, joka oli nyt heille suuri onni.

Isä oli ensimmäisen tilin saannut ja oli tulossa kotiin tilipussin kanssa. Kun hän oli jo lähellä kotia, huomasi hän sankan savun nousevan keskeltä metsää. Hän kiirehti kovaa vauhtia kohti kotia. Ja aivan jo kodin lähellä hän huomasi oman kodin olevat ilmiliekeissä. Hän huusi vaimoaan ja lapsiaan mutta ketään ei näkynyt missään.
Tuli oli vallannut heidän kotinsa, sinne ei voinut enää mennä kun tuli piiskasi taloa joka puolelta. Hän heittäytyi polvilleen ja laittoi kädet ristiin itkien ääneen. Välillä hän nosti katseensa ylös ja hän näki vaimonsa ja molemmat lapsensa nousevan ylös taivaaseen. Isä huomasi, että heillä olisi ollut siivet kun he nousivat ylös kohti taivasta. Hän oli menettänyt perheensä. Isän päässä pyöri vain yksi asia, miksi. Miksi meille kävi näin.

Kyläläisiä kokoontui isän ympärille. Jokainen suri tätä hirvittävää tapausta. Nyt ei asialle enää voinut mitään. Eräs mies otti tämän surevan isän kotiinsa kun miehellä ei ollut enää koti eikä perhettä. Seuraavana päivänä menivät kyläläiset katsomaan hiiltynyttä, palannutta miehen kotia. Raunioista löytyi palanneet ruumiit. Löytyi hänen vaimonsa ja molemmat hänen lapsensa.

Suuri suru lannisti miehen totaalisesti. Töihin hän ei pystynyt. Miehestä tuli kulkuri.
Kun hänen rakas perhe on siunattu haudanlepoon, lähti isä kävelemään pitkin teitä. Hän käveli ja käveli, nukkui missä milloinkin. Hän olisi halunnut puhua ihmisten kanssa, mutta ihmiset karttoivat häntä. Nyt hän oli aivan yksinäinen. Hän olisi halunnut puhua jonkun kanssa tästä suuresta surusta. Mutta kaikki ihmiset karttoivat häntä. Lapsista hän piti. Joskus hän pääsi lapsille jotain puhumaan mutta heti kun vanhemmat huomasivat tapahtuman, hakivat he heti lapsensa hänen luotaan pois. Nyt oli perheensä menettänyt isä vailla ketään ihmistä. Kenellekkään hän ei pystynyt puhumaan, sillä hän oli hylkiö toisten ihmisten silmissä.

Pieni Alisa tyttönen oli nukahtanut miehen vieressä. Pää nojaili miehen käsivartta. Ei ollut mies huomannut niitä miehiä jotka olivat tulleet keinun taakse tarkoituksena häätää tämä mies matkoihin. Mutta miehet jäivätkin kuuntelemaan miehen tarinaa. Useampi mies itki, ja jokainen pyyhki silmäkulmiaan kuivaksi salaa. Jopa tytön vanhemmat olivat tulleet kuuntelemaan tarinaa keinun taakse. Heilläkin oli tarkoitus ajaa mies pois pihasta, mutta olivat myöskin jäänneet kuuntelemaan miehen tarinaa.

Mies katsahti taakseen. Hän nosti tytön syliinsä ja lähti pientä tyttöä kantamaan hänen äitiään kohden. Tytön isä otti tytön syliinsä. Mies pyysi anteeksi ja lähti kävelemään pihasta pois kostunein silmin. Tytön äiti juoksi miehen perään ja otti miehen kädestä ja ohjasi miehen takaisin pihaan. Mies ohjattiin sisälle jonne tuli myöskin isä tyttöä kantaen. Tyttö heräsi sisään tullessa ja meni heti kulkurimiehen luo. “En jaksanut kuunnelle kertomusta aivan loppuun. Minua alkoi nukuttamaan. Kerro se vielä”. Aliisan äiti pyyteli, että jos nyt kulkuri juo ensin kahvia ja vähän leipää. Aliisa innostui ja pyysi kulkuria jäämään tänne. Haluaisin leikkiä sun kanssa. Vanhemmat katsoivat toisiaan ja Alisan isä kysyi, että “Mitenkäs olisi jos jäisit tänne meidän luokse asumaan. Ensiksi käytäisiin vaikka saunassa ja multa löytyisi hiukan puhtaampia ja ehjiä vaatteita.

Ehdotus tuntui hyvältä. Hän pyysi käydä ensin ulkona kun hänellä on vielä eräs asia kerrottavana. Mies meni ulos, polvistui talon seinustalle. Hän laittoi kätensä ristiin ja kiitti Jumalaa tästä onnenpotkustaan. Hän kiitti myöskin vaimoaan ja lapsiaan. Kulkuri painoi päänsä hetkeksi alas ja nosti sitten päänsä uudelleen ylös. Hän näki erään puun heiluttavan oksiaan oikein kun olisi ollut suurikin tuuli. Mikään muu puu ei heilunut. Kulkuri tiesi, että hänen perheensä on seurannut häntä koko matkan ajan. Kulkuri nousi ylös ja suuntasi kulkunsa takaisin sisälle. Hän halusi kiittää talon aikuisia ja tuota pientä tyttöä, jonka rohkeus sai hänen tulemaan tänne. Tähän ainoaan oikeaan paikkaan, jossa tuntui ihmisillä olevan suuri sydän.

Kulkuri jäi asumaan maalari perheeseen. Tytöllä oli hauskaa kun hän oli saanut leikkikaverin. Myös kulkurilla oli hauskaa tytön kanssa. Näin hän oli leikkinyt omien lastenkin kanssa ennen. Iltaisin hän kävi laittamassa kätensä ristiin ja loi kiitosta Jumalalle. Jokaisena iltana hän tunsi, että joku muukin oli huoneessa.

Muutaman viikon päästä oli Alisan isälle tullut ajatus. Hän kysyi lupaa saada kirjoittaa sen saman tarinan minkä kulkuri oli keinussa kertonut, kirjaksi. Suostumuksen hän oli saanut ja kirjaa kirjoitettiin kaksi vuotta. Sen tekemisessä oli koko perhe apuna. Ja viimein kun kirja oli valmis ja se oli saanut painosluvan. Nyt sen julkistamista odoteltiin innolla. Ja viimein oli kirja valmis. Kirjan levitys alkoi, ja siitä olivat kiinnostuneita myöskin ulkomaalaiset kirjakaupat. Kirjasta tuli menestys, ja sitä myytiin monessa maassa kotimaan lisäksi. Kaikki siitä saadut rahat talletettiin kulkurin tilille. Sillä hänen ne rahat piti saada. Jokainen kuitenkin tiesi, että kirjan kertomus koski juuri tämän kulkurin ja hänen perheensä elämää.

piki

”Koko Ruotsi pysähtyi” – poliisin koskettava kirjoitus Lisasta leviää netissä

15.6.2015 Yleinen

Kuolleena löytyneen 17-vuotiaan Lisan kohtalo järkyttää Ruotsissa. Tyttö katosi viikko sitten sunnuntaina, ja hänen löytämisekseen käynnistettiin iso operaatio.

” – Iso mies, jonka selässä lukee poliisi, istuu ja itkee ulkorakennuksen takana. Kalpea teknikko tuijottaa tyhjyyteen ja koiraohjaaja on haudannut kasvonsa koiran turkkiin. Paikka on Kinnekulle ja tieto Lisasta tuli hetki sitten, Sara kirjoittaa Östra Skakaborgin poliisilaitoksen sivuilla. ”

Jutun voit lukea täältä MTV3 sivuilta

Puut pinoon

21.3.2015 Kiinnostus heräsi olutta juodessa, Yleinen

Aurinko lämmitti ja antoi viimeisille lumille siivet haihtua pois. Kevät teki vauhdilla tuloaan ja jo Aleksinkin oli hyvä aika päättää metsätyöt. Ja kun hän ei oikein ollut muutenkaan kiinnostunut olemaan metsässä kesällä. Niin paljon hän oli joutunut kärsimään metsän tuomista eläimistä. Metsässä hän kyllä viihtyi talvella kun sai vanhan hevosensa kanssa tehdä metsätöitä niin omassa metsässään kuin vielä vieraidenkin metsissä.001

Jos palataan ajassa taaksepäin aikaan jolloin eläimet ottivat Aleksiin oikein kunnolla otteen. Eräänä vuonna keväällä kun Aleksi oli jälleen lopettelemassa hakkuutöitä. Päätti hän vielä kaataa erään puun niin sitten ei tarvitse enään tänne kulmille enään tulla. Paikka oli aivan hänen metsän rajalla jonne oli lyöty oikein iso tolppa merkiksi. Siihen tolppaan yhtyi myöskin kolmen muun metsäomistajan metsän rajat. Paikka oli aika synkkä ja pimeäkin vaikka jo aurinko lämmitteli lumen pintaa. Siellä kasvoi suuria kuusia naapuritalojen metsissä. Se kohta metsistä oli jäännyt naapurienkin hoitoa vaille.

Aleksi otti sahan ja meni sen viimeisen kuusen luokse kaataaksen sen vielä nurin ja sitten saisi olla taas metsätyöt siinä. Hän käynnisti sahan ja antoi sille kierroksia työntäen sahansa puun tyveen. Ääni oli niin kova, ettei hän kuullut mitä ympärillä oikein tapahtui. Lopulta kuusi ryminällä kaatui nurin. Mutta Aleksi sammutti kuitenkin vielä sahansa, ajaten pistävänsä tupakiksi ennenkuin karsii rungon. Hän kun sammutti koneensa alkoi kuulumaan erikoista mörinää hänen takaa. Hän kääntyi ja huomasi karhun olevan aivan viiden metrin päässä. Hevonen oli jo karhua pelästynyt ja rimpuillut itsensä leppien väliin jääden reestään kiinni. Aleksi jähmettyi paikalleen kun karhu nousi takajaloilleen ja päästi suustaan kovan huudon. Nyt tiesi metsämies loppunsa tulleen. Karhu ei kuitenkaan heti hyökännyt uhriaan kohden. Ehkä katseli tulevaa ruokaansa, mistä ensimmäisen palasen ottaisi näin ensimmäiseksi suupalakseen talviunensä jälkeen.

Aleksin mailma oli pysähtynyt. Hän oli kauhusta kankeana paikallaan. Tuntui kun ei verikään enään hänen ropassaan virtaisi. Sitten teki karhu seuraavan siirtonsa. Se käänsi takapuolensa Aleksia kohden ja lähti kävelemään pois. Nyt uskalsi jo kylmä hikikin tulla Aleksin otsalle. Hän luuli, että nyt kaikki taisi kääntyä paremmaksi ja karhu jättää meidät rauhaan. Aleksi meni hevosen luo joka rimpuili lepikossa. Mutta karhupa kääntyikin takaisin. Nyt oli karhulla jo vauhtia. Kovaa juosten se juoksi hevosta kohden jonka takana oli Aleksi. Mylvien se pysähtyi ennen hevosta ja pysähtyi. Aleksi sai jostain voimia juosta moottorisahan luo. Hän tempaisi se käteensä, alkaen vetää sitä käyntiin. Toisella vedolla lähtikin saha käyntiin. Karhu alkoi perääntymään ja Aleksi lähti saha ojossa karhua kohden. Karhu ei tykännyt moottosahan äänestä vaan kääntyi ympäri ja lähti jolkotellen juoksemaan pois. Aleksi sammutti sahan ja jalat täristen hän istui hetkeksi huilaamaan.

Seuraavaksi hän irroitti hevosen lepikosta ja keräsi tavarat rekeen. Hän lähti pois ja jätti viimeisen tukin pätkimättä. Ajatteli tulla vaikka seuraavana päivänä sitten tekemään sen homman loppuun.

Mutta ei tehnyt isännällä mieli enään metsään mennä. Kyllä karhutapaus oli iskenyt Aleksin tajuntaan niin vahvasti. Hänen mielestään saa vaikka se viimeinen tukki mädäntyä metsässä. Aikaa kului taas seuraavaan talveen, niin Aleksi oli taas metsässään puita kaatamassa. Oli hänellä kyllä haulikko mukana, aivan vain varmuutta antamassa.

Se karhusta mutta sattui Aleksille muitakin tapauksia metsässä kesäiseen aikaan. Kerran kävi näet niin, että Aleksi oli mustikoita keräilemässä omassa metsässään. Hän olikin löytänyt hyvän mustikkapaikan ja veteli kömpölöin käsin mustikoita ämpäriinsä. Kyllähän se karhu oli tietenkin aina mielessä, että tuli aina välillä katseltua taakseen, ettei karhu vain pääse häntä enään yllättämään. Ja juuri kun hän oli katsonut taakseen ja kumartui taas poimimaan marjoja, lähti kyykäärme aivan hänen edestään luikertelemaan pois. Isäntä tietenkin hätkähti moista käärmettä. Nyt piti olla niidenkin takia tarkkana. Kesäinen aurinko lämmitti mäenrinnettä. Aleksin poimiessa hän näki jo kolme käärmettä aivan hänen lähellään edessä. Käärmeet nostivat sihiseviä päitään Aleksia kohden. Vanha mies hätkähti ja tuli araksi työntämään käsiään enään varpujen lähelle. Mutta kun mustikoita oli tällä alueella paljon niin ei oikein viitsinyt niitä sinne metsäänkään jättää. Hän koitti kepillä niitä häätää kauemmaksi mutta käärmeet olivat siitä asiasta toista mieltä. Ne alkoivat hyökkäilemään Aleksi kohden. ”Mikä perkele noihin eläimiin on oikein tullut”, hän sadatteli ihmeissään. ”Kohta perkele haen kotoolta paperit niin tiedätte kenen metsä tämä on”.

Vaan eivät käärmeet jättäneen isäntää rauhaan. Ne tulivat luikerlen aina Aleksin jalkojen lähelle ja sihisivät inhoittavasti. Lopulta oli marjastajan vain lähdettävä pois metsästä. Kyyt olivat vallaanneet hänen metsän. Aleksia harmitti kun marjoja jäi niin paljon metsään. Hän kuitenkin piti marjoista ja kokkasi itse piirakoita pitkin vuotta. Itse oli niitä vain tehtävä kun vaimo oli lähtenyt jo vuosia sitten toisen miehen matkaan. Yksinäinen oli mies, ei ollut tulleet mieleen enään kysellä ketään naista kumppaniksi. ”Mitä sitä nyt harmia enään itselleen ottaa”. Näin hän vastasi kyselijöille joita kuitenkin kiinnosti Aleksin elämä. Olishan siellä ollut tilaa naisenkin pyörähdellä. Mutta Aleksi oli päättänyt, ettei naisia enään hänen asuntoonsa tule.

Iltaisin hän kuitenkin ajatteli sitä entistä Aune vaimoaan. Jotenkin hän osasi rakastaa kyllä mukavasti. Ja hän oli lempeä ja rakastavainen. Aleksi viihtyi kyllä hänen kanssaan, ei tahtonut välillä lähteä edes ulkohommiin kun Aune niin kivasti hymyili isännälle. Mutta sitten tuli se meijerin mies ja vei Aunen mennessään. Katkeria oli Aleksille ne seuraavat päivät. Jopa hän muisteli niitä hirvikärpäsiäkin metsässä. Eivät tehneet niiden mönkimiset hiuksissa niin hyvää kuin Aunen kädet hänen hiuksissaan kun rakkauden pedillä oltiin. Hirvikärpäset ovat ajaneet Aleksin pois metsästä monesti. Ei ole kivaa kun kärpäset mönkivät päänahassa. Toista oli Aunen kädet hiuksissa. Sormet kuitenkin lähtivät hiuksista pois mutta kärpäriä piti kammalla haeskella.

Tuntui kun kaikki metsän eläimet vihasivat Aleksia hyttysiä myöden. Aune piti kyllä Aleksista mutta kun miehen jutut olivat sellaisia mistä eivät naiset oikein pitäneet. Aleksi alkoi kertomaan seksijuttujaan vaikka kylässä olisi ollut hiukan vieraampiakin ihmisiä. Vieraat naiset katsoivat Aleksia suurin silmin, kuitenkin hiukan kummissaankin, tarttuen miehiään salaa kädestä kiinni. Ehkä he pelkäsivät Aleksia noiden juttujen takia. Pelkäsivät jos vaikka Aleksi ottaisi vieraan naisen kädestä kiinni je veisi sänkykammariin, kauhuissaa siksi naiset olivat. Vaikka ei Aleksin jutut kovin härskejä olleet mutta ne olivat kuitenkin eräällä tavalla omaperäisiä. Ei sellaisista asioista täällä maalla puhuttu.

Eräskin juttu pulpahti Aleksi huulille kun vietettiin isännän 60 vuotisjuhlia hänen kodissaan. Juhlavieraita oli puvuissaan ja koreissa leningeissään tuolilla istuen päivänsankarin olohuoneessa. Aleksi avasi hiukan jännittynyttä ilmapiiriä omalla jutullaan. Ei hän viitsinyt alkaa säästä kertoilemaan kun kuitenkin kaikki ihmiset säätilanteen näkivät vaikka nyt ikkunasta jos siitä halusivat kertoa. Aleksi alkoi kertomaan juttua seuraavasti. ”Onkos kukaan ajatellut, että tuleeko miehen siemenneste paremmaksi kun sitä päästelee tiuhempaan vaikka nyt useamman kerran päivässä. Mitenkän tämän asian näkee ruustinna”. Ruustinna säpsähti ja laittoi suunsa ryöreäksi niinkuin kuminukella, puristaen miehensä kädestä kovaa kiinni. Muutama isäntä salaa hymyili peittäen kädellään suunsa ja päästäen yskäisyn samalla. Aleksi jatkoi, että ”tottakai se neste parempaa on kun sitä tiuhempaa laskee pois. Jos vaikka tullaan jostain reissusta kotiin ja janottaa kovasti, niin ei sitä viitsi ensimmäisestä lasista heti vettä juoda. Kyllä minä ainakin lasken hiukan ensin vettä altaaseen ja otan sitten vasta lasiin raikasta vettä. Sama asia se pätee siinä nesteasiassakin”. Hivenen aikaa kului ennenkuin ihmiset alkoivat vapaammin juttelemaan.

Mutta kun kahvia piti hakea pöydästä, ei kukaan uskaltanut yksin lähteä tarjottavia hakemaan jos vaikka Aleksi oli keittiössä. Pelkäsivät, että isäntä jotenkin naisia kopelois samalla kun heillä olisi kahvikuppi kädessä. Mitenkäs siitä nyt sitten estelis ettei vain kahvit kaatuisi. Ehkä tästä syystä se Aunekin hyppäsi meijerimiehen matkaan. Tietenkin häntä hävetti miehensä puheet. Kaksistaan ollessa ei hän noihin Aleksin puheisiin viitsinyt antaa mitään kommenttia. Hän oli niihin juttuihin jo kyllästynyt.

Mutta Aleksi vain toisti juttujaan. Vahvenpana kuin koskaan ennen. Ei hän kuitenkaan olisi halunut vaimoaan toiselle miehelle antaa. Mutta kun metsätöissä oli päivät niin ei oikein vahtiakkaan voinut. Ja minkäs sille mahtaa jos vaimo haluaa miestä vaihtaa. Aleksi oikein useamman viikon odottelikin Auneaan takaisin, mutta ei kuulunut Aunea toisen miehen kainalosta ovea koputtelemaan. Ja uskottavahan se oli kun tuli postista eropaperit valmiiksi täytettynä. Ei tarvinnut kun Aleksin laittaa nimi alle ja pistää postiin. Valmis kirjekuorikin oli mukana oikein merkin kanssa. Nyt hän oli yksin, täysin yksin.

Aleksin elämä kuitenkin muuttui hänen vanhetessaan. Eräs suuri muutos tapahtui kun hänen vanha kumppaninsa Riku-hevonen kuoli. Se oli suuri suru Aleksin sydämmessä. Vanha kaveri oli lähtenyt pilttuusta ansaitullu levolle. Ei ollut enään kaveria metsätöihin ja uutta hevostakaan ei hän enään halunnut. Oma kuntokin heikkeni vanhuuden myötä. Ei ollut enään sitä nuoren miehen riskuutta jolla tukkeja nostelisi rekeen. Niinpä hän päätti myydä metsän pois. Pellot olivat olleet naapurin isännällä vuokralla mutta nekin myytiin nyt samalla myöskin pois.

Kaupat kun oli tehty, oli Aleksilla nyt aikaa. Mihin tämän ajan nyt sitten tärväisi. Jotenkin tuntui loogiselta, että hänellä olisi joku nainen iltojen seurana. Mutta mistä sellaisen naisen sitten hankkisi. Ei niitä täällä maalla nyt ole tienvarsien koivuja nojailemassa, että ota minut. Kenenkään varattuja naisia ei tietenkään sovi mennä pyydystelemään, joku vapaa nainen sen olla piti. Kauppareissullaan kyläkaupassa hän omistajilta oikein kyselikin, että onko tällä kylällä yhtään vapaata naista. Eivät tienneet kaupan pitäjät sellaisia olevan. Kuulemma tuossa kaljakuppilassa niitä ehkä on. Vaikealta tuntui nyt yksinäisen miehen toiveet, hänen kävellessä kotiinsa kappakassinsa kanssa.

Kotiin tullessa pirahti puhelin. Puhelin taisikin olla kunnossa kun niin kauan on hiljaa ollut. Eräs kyläläinen sieltä soitteli ja arkaillen kyseli ”naistako olet vailla”. ”Naista nyt haluaisin istumaan tänne mun kanssa”. Soittajalla olikin nainen tiedossa. Mutta tämä näinen löytyy varmemmin kylän kuppilasta, siellä hän illat ainakin viettää. Aleksi kiitteli tiedosta ja lupasi mennä katsomaan sinne kuppilaan jos vaikka sen tummatukkaisen naisen löytäisi.

Jo illalla vedettiin hiukan paremman vaatteet päälle ja asteltiin siihen kaljakuppilaan. Koskaan ei isäntä ollut siellä käynyt eikä muutenkaan mitään vahvempaa juonnut. Mutta nyt ehkä pitää sitä kaljaa maistaa kun kaikki siitä pitävät. Aleksi vetäisi kuppilan olen auki ja asteli sisään hämärään luolaan. Parissa pöydässä istui ihmisiä ja toisessa pöydässä oli tummatukkainen nainen, Hän meni tiskille ja otti kaljatuopin. Sitten hän istahti pöytään niin, että näki tähän pöytään missä nainen istui. Kumman hyvältä se kalja tuntuikin, että piti hakea sitä lisää. Ja taas seurattiin sitä pöytää missä nainen istui. Mutta sitten Aleksille tuli äkkiä hirmuinen hätä. Hän nousi pöydästä ja lähti kävelemään veskiä kohden. Samaan aikaan se nainenkin lähti ja peräkkäin mentiin helpotuspaikkaa kohden. Tietenkin naisilla oli oma koppi, eivätkän he nyt voineet tulla samaan koppiin miesten kanssa. Muutaman sanan kerkisi Aleksi naiselle jo heittää tällä yhteisellä kävelymatkalla. Nainen tuntui kovin iloiselta ja ystävälliseltä ja lupasi tulla Aleksin kanssa istumaan samaan pöytään.

Ja niin tapahtuikin. Iloiseksi muuttui hetkessä näiden kahden kaljaa juovan olo. Ei uskonut Aleksi, että kun kaljaa juo häviää kaikki murheet. Naisetkin tulevat samaan pöytään istumaan ilman että heitä sinne oikein pyytääkään. Hiukan murheissaan oli isäntä. Olisi ollut tälläinen elämä paljon mukavempaa kuin karhun kanssa painiminen tai käärmeiden kanssa taisteliminen.

Illan päätteeksi Aleksi otti tämän uuden tyttöystävänsä käsikynkkään ja lähtivät kävelemään Aleksin kotiin. Siellä jatkui naisen käsien pyörittely Aleksin hiuksissa ja niin ihanalta taas kaikki tuntui. Sänky sai taas kaipaamaansa rytinää aikaan. Putkijalat taipuilivat uuden parin ryskyessä sängyllä. Sitä se nyt oli, uusi rakkaus oli puhjennut tähän hiljaiseen taloon. Hauskalta tuntui vanhan miehen viimeiset askeleet elon saralla.



piki

Jokin aika sitten kyselin, että voisi joku mullekkin lähettää viestejä. Vaikka jostain muustakin asiasta kun näistä kirjoituksista. Ei vaan yhtään viestiä tullut. Ehkä sitten itsekkin tyydyn vain kirjoittelemaan ja lukemaan toisten juttuja ilman, että ottaisin mitään yhteyttä toisten kirjoituksiin. Kiitos

Parisuhdepohdintaa

23.8.2014 Sekoseko, Vakavasti otettava, Yleinen

On se jännä, miten erilailla me ihmiset suhtaudumme parisuhteeseen. Ja hyvä niin että olemme erilaisia, muuten elo täällä Telluksella olisi melko tylsää. Seuraava ”diagnoosi” on ihan vain mun oman pään kehitelmä, ei muuta. Tämä ei ole lopullinen totuus, ainoastaan mun oma näkemys vaikeasta aiheesta. Kirjoitus on suht pitkä ja ymmärrän hyvin, jos et halua sitä lukea loppuun.

Ihminen A ei osaa tai kykene elämään yksin, ja siksi hakeutuu parisuhteeseen miltei väkisin. Lähes kuka tahansa kelpaa kumppaniksi. Elää usean eri kumppanin kanssa vuosien varrella.

Ihminen B etsii itselleen jotakuta, joka edes etäisesti muistuttaisi sitä omien unelmien kohdetta, josta on nuoruudesta asti haaveillut. Pääsee todennäköisesti suhteeseen, mutta saattaa joutua pettymään, tai kumppani pettyy häneen. Ero on todennäköinen.

Ihminen C etsii sitä todellista sielun toveria, sydänystävää, muttei löydä, ja elää miltei koko elämänsä yksin tai puoliväkisin pettyneenä väärässä suhteessa.

Ihminen D etsii myös sitä todellista sielun toveria, löytää hänet, ja elää elämänsä onnellisena hautaan asti.

Ihminen E on pettynyt suhteissaan tai muuten vaan joutunut olemaan yksin, ja tyytyy kohtaloonsa. On usein onneton, vaikkei sitä välttämättä ulospäin näytäkään.

Ihminen F ei kerta kaikkiaan edes halua parisuhteeseen. Käy ulkona ja kerää yhden yön kokemuksia. On omalla tavallaan onnellinen.

Ihminen G ei myöskään halua parisuhteeseen, ja ei halua edes yhden yön suhteita, koska on helpompaa elää yksin. Näyttää päällepäin onnelliselta, muttei sitä sisimmässään ole, on vaan kerta kaikkiaan tottunut yksineloon.

Ihminen H on sama kuin G, mutta sillä erotuksella, että on kuitenkin aidosti onnellinen.

Ihminen I ei pääse parisuhteeseen, ei edes yhden yön juttuihin, koska hän on epäsosiaalinen, epäsiisti, jollain tapaa outo ja erilainen, jota muut vieroksuvat.

Ja taatusti on myös ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään näistä mainitsemistani kategorioista, tai ovat kenties eri ”kirjainten” sekoituksia. Älkää ampuko minua, tämä ei ole tieteellinen tutkimus, ainoastaan mun pienen mutta isomahaisen turjakkeen näkemys. Tämä turjake kuuluu itse ”kirjaimeen” B, mutta osiltaan myös C ja E. Olen myös omasta tahdostani jollain tapaa ”kirjain” G, tosin muiden silmissä lienen ilmiselvästi ”kirjain” I.

 

Mikä ”kirjain” sinä olet?

Yölomahakemus

10.8.2014 Huumori, Sekoseko, Yleinen

Nyt pikkiriikkisellä kokoontumistauolla olevan kolmen miehen yhdistyksen YÖLOMAHAKEMUS, jonka yhdistyksen jäsen jättää vaimoväelle ennen aiottua kokousta. Yleensä kokoukset kestivät vuorokaudesta neljään noin suurin piirtein. Ja sangen kosteissa merkeissä.

Kyseessä on Huvitoimikunta -toimikunta yr (ei ry eli rekisteröity yhdistys, vaan yr eli yritetty rekisteröidä) -nimisen yhdistyksen laatima asiakirja. Yhdistykseen kuuluivat minä ja kaksi mun hyvää toveria. Itse asiassa mun eka julkaistu romaani https://kirja.elisa.fi/ekirja/hupipartnerit kertoo juuri näistä kokouksista ja niissä sattuneista kommelluksista.

Huvitoimikunta yölomahakemus

Amazonin vähäpätöisiä, mutta jatkuvia ongelmia

15.7.2014 Yleinen

Synnyin kohtalonani kasvaa pitkäksi. Heti alusta saakka olen hiponut neuvolan kasvukäyrien huippuja, ja ohittanut ikäisteni keskipituuden vähintään pään mitalla. Ala-asteen liikuntatuntien pituusjonoissa minun oli aina helppo löytää paikkani; suoraan vain reunalle muiden kinastellessa muutaman millin eroista keskenään. Saavutin täysi-ikään mennessä kunnioitettavat 183 senttimetriä, vaikka minulle alun perin luvattiin korkeintaan ”vain” 178 senttiä. Oli minun sitten pakko ylisuorittaa siinäkin. Ja niin, olen siis nainen.

Muutamien kiistattomien etujen vastapainoksi meille Amazoneille esiintyy monia mielenkiintoisia ongelmia arkielämästä. Ensinnäkin koko yhteiskunta on mitoitettu itseäsi pienemmille. Hyvin usein julkisissa kulkuvälineissä, vessoissa ja muissa istumista vaativissa ympäristöissä saa nököttää pää polvien välissä, että mahtuisi edes jotenkin paikalleen. Pitkällä ei myöskään ole varaa olla nöyristelemättä, muutoin voi odottaa säännöllistä lähempää tuttavuutta ovenkarmien ja lamppujen kanssa.

Toiseksi vaatteiden löytyminen on ainainen haaste. Luulisi, että kun niitä muotiluomuksia istutetaan vähintään yhtä pitkien mallien päälle mainoskuvissa, niin ne samat kuteet sitten istuisivat meille in real life pitkillekin. Turha luulo. Olen jo henkisesti valmistanut itseni siihen, että ainakin puolet kokeilemistani vaatteista ovat aina liian lyhyitä joko hihoista, helmoista tai lahkeista. Mahdollisesti kaikista kolmesta yhtä aikaa. Viattominkin kesämekko muuttuu helposti ja vahingossa päälläni säädyttömäksi, vesirajalla tasapainottelevaksi minihameeksi. Naisena suuri surun aihe minulle on myös se, etten voi ystävieni kanssa vaihdella ja lainailla pahemmin mitään vaatteita suuren kokoeron vuoksi. Vaatteiden koon kasvaessa on usein todennäköisempää, että vain niiden leveys kasvaa, ei pituus. Sukkahousut ovat pahin syyllinen tähän.

Kolmas ja ehkä kaikista suurin päänvaiva ovat muiden ihmisten suhtautumiset. Kannattaa varautua siihen, että randomeinkin vastaantulija heittää sinulle samoja kuluneita läppiä, jotka ovat vanhempia kuin ihmisten sivilisaatio. ”Tuuleeko siellä ylhäällä” toimikoon kaikista pahamaineisimpana esimerkkinä. Samoin kysymykset siitä oletko: a) malli, b) koripallonpelaaja, c) muu vastaava pituuteen liittyvän ammatin edustaja. En minäkään kysy lyhyiltä ihmisiltä pelaavatko nämä minigolfia, sitä pidettäisiin tökerönä.

Miksi muuten kaikista ihmisen vartalonmitoista pituus tuntuu olevan se, jota on tahdikasta kysyä ventovieraaltakin? Kukaan ei varmasti kysyisi vasta tapaamaltaan ihmiseltä, mikä tämän paino tai kengänkoko on. Ehkä tämä normaalipituisista ihmisistä tuntuu turhalta valituksen aiheelta, mutta kuvittele itse, miltä tuntuisi tulla kysytyksi samaa asiaa säännöllisin väliajoin jopa täysin tuntemattomilta porukoilta.

Pitkänä naisena olen myös kuullut usein muiden voivottelua siitä, miten mahtaa olla kurjaa, kun suurin osa miehistä ovat sinua lyhyempiä. Tai jotkin miehet ovat itse kommentoineet, että ”harmi kun oot noin pitkä”. Itseäni enemmän ärsyttää se tapa, miten tuosta asiasta puhutaan. Annetaan ymmärtää kuin itseään lyhyemmän miehen ottaminen olisi naiselle jotenkin kuvittelemattoman hirveä asia, suuri onnettomuus, jota pitää yhteistuumin valitella ja pahoitella tämän tragedian kohdanneelle. Itseäni asia lähinnä naurattaa. Ehkä, koska olen tullut viettäneeksi koko elämäni pitkänä, olen pystynyt käsittelemään tämän asian pääni sisällä eri tavalla kuin valtaosa väestöstä, tai sitten en muuten vain koe pientä eroa oikeasti merkitseväksi seikaksi. Ehkä se toimiva suhde olisi kuitenkin paljon tärkeämpi seikka kuin sen osallistujien pituudet. Mutta kuitenkin edellä mainitut asenteet karsivat minulta monta potentiaalista kiinnostuksen kohdetta, itsestäni riippumatta, mikä on sääli.

Onneksi nämä kaikki mainitut esimerkit lukeutuvat enemmän first world problems tyylisiin tyhjästä valittamisiin, eivätkä oikeasti vaikuta meidän Amazonien elämänlaatuun. Ei kenelläkään ole loppujen lopuksi helppoa oli sitten pitkä tai lyhyt, laiha tai tukeva. Ainakaan heidän itsensä mielestä.