Selaat arkistoa kohteelle mies.

Ei koskaan tapahdu mitään

14.10.2017 Usko vahvasti niin jaksat, Yleinen

Haluan kertoa eräästä miehestä, jonka tunnen erittäinkin hyvin. Ei siinä miehessä ole mitään erikoista, paremminkin hän on sellainen takarivin mies. Ei hän tyrkytä itseään mihinkään, haluaa vain olla siellä takarivissä hiljaa. Ei päästele ääniä eikä kysele mistään mitään, on vain hiljaa.
Hänen etunimensä on Keijo. Jotenkin Keijo, Teijo ja Veijo ovat sellaisia nimiä, että he eivät kuulu oikein miesten sukuun. Nämä nimet kuuluvat varmaan miesten ja naisten välimuotoon. He näyttävät miehiltä ja ovat sitä myös mutta aivokopassa on myös naisellisia suuntia. He ajattelevat asioista pehmeästi, loukkaamatta ketään. Sellaisia ovat Keijot, Teijot ja Veijot.
Mutta nyt kerron tästä Keijosta, jonka sukunimi on Välske. Välske sukunimi on sellainen outo. Monta kertaa, kun tämä Keijo soitteli virastoihin ja muihinkin paikkoihin, johonka piti nimi kertoa, ei väärin käsityksiltä vältytty. Välski, Velski ja Välskä olivat niitä yleisimpiä nimiä joiksi virasto tädit hänet ristivät. Oli joukossa vielä eräskin nimi, joka oli Välkki, siitä nimestä hän hiukan pröystäilikin, kun tämän nimen kantaja oli maineikas oopperalaulaja Anita Välkki.

Tämä nimi Välske syntyi siitä, että Keijon isä Toivo ei tykännyt aikaisemmasta nimestä laisinkaan.
Widerholm oli edellinen nimi. Toivo vain ei pitänyt tästä nimestä, eikä siitäkään, kun se viittasi niin länsinaapuriin. Siksi hän kyseli asiaa jostain virastosta ja sieltä annettiin vapaat kädet nimen muutokseen, kunhan se ei ole Nurminen tai Jokinen koska niitä on aivan liikaa. (Keijon vaimon nimi on Nurminen). Ja niin syntyi Välske nimi, kun oli tarpeeksi kotiviiniä juotu. Näin kantaa Keijo erikoista miehen nimeä ja erikoista sukunimeä. Ehkä sen tähden hän on pysynyt takarivin miehenä, kun vielä vaimon entinen nimi oli Nurminen.

Keijo urheilikin niin yleisurheilua ja hiihtoakin mutta kun tuntui, että kunto parani ja välillä hän taisteli oikein voitoistakin, hän lopetti urheilemisen, ettei joudu julkisuuteen. Silloin joutuisi tulemaan takapenkiltä etupenkille.
Näin edettiin ja mentiin naimisiin Nurmisen tytön kanssa. Pari lastakin kerittiin tehdä jatkuvan työn ja talkoo auttamisen välillä. Työtä Keijo rakasti yli kaiken, ja kun vielä oli erään urheiluseuran sihteeri parikymmentä vuotta, niin eihän siinä enenpää lapsia voinut toivoakkaa, kun ei kerran kerinnyt.

 

Keijolla oli ystäviä ennen paljon. Urheiluseuran ajoilta niin lapsia kuin aikuisiakin. Ja tietenkin niitä työkavereita ja muita jotka, kun talkoita pidettiin, tulivat Keijon ystäviksi. Rajamäellä kun tämä mies nuoruuden vietti joutui hän polkupyörällä ajaessaan olemaan käsi jatkuvasti pystyssä tervehtien tuttujaan.

Aika kului ja hän ajatteli perustaa firman. Sitä oli jo häneltä kyseltykin. Tiettävästi hänellä oli ainut tämän tapainen firma joka teki alihankintatöitä tuotteiden pakkausta. Työt lisääntyivät jatkuvalla syötöllä. Hallia vaihdettiin aina vain suurempaan ja lopulta oli yli 700 neliön halli. Työntekijöitä oli 23 ja osa porukasta oli 3-vuorossa. Mutta sitten tapahtui se mitä oli pelätty jo pitkään. Se firma jonka työtä Keijo porukkansa teki, lopetti määrätyt työt kokonaan ja Keijollekin lankesi konkurssi. Se oli Keijolle raskasta aikaa. Ystävät menivät ja talon ollessa panttina hävisi alta. Enää ei tarvinnut pitää kättä pystyssä, kukaan ei tervehtinyt enää. Köysi kädessään hän katseli vankkaa oksaa, mutta se tehtävä jäi tekemättä, kun hän kovassa kännissä istahti kuusen juurelle ja sattui nukahtamaan. Aamuyöstä herättyään käveli omaan sänkyyn.
Sossun luukulle piti mennä, kun rahat loppuivat. Töitä hänelle tarjottiin työkkärin kautta ja sitten taas lähdettiin polkemaan pyörälle puhelinkopin luokse, että pystyi työnantajalle soittamaan. Töitä oli paljon tarjolla ja kahdesta paikasta tuli karenssi, kun työt olivat niin hankalan matkan päässä, että kun sinne olisi lähtenyt kuudelta, olisi perillä ollut puolilta päivin. Työnantaja merkkasi paperiin, ”ei ole kiinnostusta tulla”.
Kituuttelua se oli, kun ruoka karenssin myötä loppui. Sen verran ylpeyttä löytyi, ettei Keijo lähtenyt sukulaistensa luokse almuja pyytelemään. Ruokaa tehtiin, vaikka mistä. Välillä laitettiin ketsuppia näkkärin päälle ja taas päästiin ajassa eteenpäin, ja vatsassa ei enää huutoa kuulunut.

 

 

Ihme tapahtui, kun hän huomasi erään työkutsun Hyvinkäällä. Huoltomies saisi paikan ja samaan firmaan haettiin myös porrassiivoojaa. Jälleen mies taas polkupyörän selkään ja ajamaan Vihdin ainoalle puhelinkopille. Työpaikalta pyydettiin minua ja vaimoani saapumaan huomenna paikan-päälle. Ja niin he lähtivät Haimoosta kuuden linja-auton kyydissä kohti Hyvinkäätä. Hyvinkäälle saavuimme puolenpäivän aikaan ja sitten käveltiin Hämeentielle. Asiat siellä onnistuivatkin hyvin. Samalla he kävivät Hyvinkään Vuokra-asunnoilla katsomassa, olisiko yhtään asuntoa vapaana. Kovin tympeän näköinen naisihminen tokaisi heti, ettei heillä mitään asuntoja ole vapaana. Kylmä rinki pepun ympärillä herätti tuskaa, tähänkö nyt sitten kaikki kaatuu. Sillä Haimoosta emme pysty kulkemaan. Pariskunta suuntasi kohti ulko-ovea, kun tämä tympeän näköinen täti huuteli perään. Täältä löytyy yksi asunto Paavolasta ja tässä on huoltomiehen puhelinnumero. Soitto sinne ja sovitte tapaamisen. Sossunraha oli juuri tullut ja he päättivät hakea jonkun halvan puhelimen, että pääsivät soittamaan huoltomiehelle. Nyt tuntui Keijosta jo siltä, että Jumala on sittenkin olemassa, kun huoltomies kysyi, kävisikö nyt, vaikka heti. Siinä sitten selvisi, että kun heillä ei ole autoa niin miten me sinne oikein löydämme. Huoltomies oli niin reilu ollut, että tuli pariskunnan hakemaan Vuokra-asuntojen toimistolta ja kävi näyttämässä asunnon. Nyt tuli tästä pariskunnasta Hyvinkääläisiä. Vielä heidän oli soitettava työnantajalle, että asunto tuli ja huomenna tullaan vähän myöhässä töihin. Näin asiat sattuvat joskus selviytymään niin kuin itsestään. Työnantaja lainasi vielä autoa, kun Keijo lähti vaimonsa kanssa kotiin. Tullessaan he toivat muuttokuorman tullessaan.

 

 

 

Kaksi vuotta tätä työtä kesti, kun Keijolta meni hermot, hän otti lopputilin. Syynä oli toisen työntekijän pomputtaminen. Rovaniemeltä muutti pariskunta tähän firmaan töihin. Mieshenkilö alkoi pomputtamaan Keijo töillä ja alkoi itse ottamaan aurinkoa. Tästä hän valittikin ja jopa asukkaat tästä tyypistä valittivat, kun mies makailee nurmikolla ja toinen ajelee nurmikkoa poikki. Lopulta Keijo pyysi lopputiliä ja taas oltiin karenssissa.
Eläkeputkeen Keijo joutui ja lopulta hän pääsi oikealle eläkkeelle. Kaksi vuotta hän siinä kotona tomutti mattoja ja sitten alkoi riittämään. Hän alkoi soittelemaan erääseen firmaan, joka silloin hoiti huoltotehtäviä Paavolassa. Kuulemma 53 soittoa piti tehdä, kun viimein eräs johtajista oli Keijon soittoon vastannut. Tarkoitus Keijon mukaan oli vain se, että hän olisi sellainen kiire apulainen. Leikkaisi ruohoa silloin kun on esimerkiksi lomat. No eihän se niin mennyt kuitenkaan. Työtä työnnettiin niin paljon kun kerkesi tekemään. Kaikki kesäajan ulkotyöt ja talvella lumityöt. Paavola piti olla hänen oma piirinsä mutta lopulta häntä heiteltiin keskustaan ja Marttiin myöskin.
Lopulta putosi keskusta ja Martti pois kilpailutuksen myötä. ja Yd-neuvottelut alkoivat. Keijo oli tietenkin pois potkittujen joukossa, mutta hän selvisi, kun kaksi huoltomiestä otti lopputilin.
Lopulta kilpailutettuun myöskin Paavola ja taas Keijo oli saamassa lopputilin. Viime metreillä hän kuitenkin siirrettiin Klaukkalaan vielä yhdeksi kesäksi. Mutta sielläkin alkoivat kilpailutukset ja Nurmijärven Vuokra-asunnot jäivät pois. Nyt tuli jo vastaan lopputili. Se oli Keijon ensimmäinen lopputili. Se tuntui vaikealta tuolle minun hyvälle kaverille. Tunsin ja tiesin, että hän ottaa tämän nyt raskaasti. Häntä harmitti se, että oli saanut Paavolasta asukkailta kiitosta ja samoin isännöitsijältä. Samoin kävi Klaukkalassa ja oli jo eräs mammakin oikein häntä halannut. Keijo herkkänä miehenä oli kuulemma joutunut vuodattamaan myöskin kyyneleitä. Lopputiliä piti oikein siis odotella oikein eläkeikään saakka.
Nyt 69- vuotis- päiviään odotteleva hyvä ystäväni hakkaa taas mattoja, mutta sisimmässään odottelee vielä, jos sattuis joku työnantaja vielä soittelemaan.
Mutta nyt on Keijo vaimonsa kanssa muuttanut pieneen asuntoon Vehkojalle. Hiljaista kuulemma siellä tuntuu olevan. Oudolta tuntuu mutta kun on itsensä ristinyt takapenkin mieheksi, niin eihän sitä silloin ehkä tykkää kovin meluisasta elämästä. Ehkä hänellä on nyt aikaa enemmän perheelleen, vaikka töihin hänellä tuntuu vielä olevan kova kaipuu. Ei hänestä ole jouten olijaksi.

pikin kaveri

 

Jaaha, että tälläinen teksti sieltä tuli. Jos saan vielä kertoa, että en vaikuttanut mitenkään tähän tekstiin. Olenhan sellainen takarivin poika, että en toisi itseäni esiin näillä kirjoituksilla. Kirjoitan kyllä toisista tekaistuista ihmisistä mutta oman henkilökuvan annan olla rauhassa.

piki

Ihastus ja rakkaus

30.5.2017 Yleinen

Seurustelusuhteet ovat yksi ongelmallisimpia ihmissuhteita kaikille, mutta seksuaalisen hyväksikäytön uhreille vieläkin vaikeampia, koska niissä joutuu tekemisiin omien haavojensa kanssa heti alusta alkaen. Itse koin häpeää jo ihastuessani johonkin poikaan. Vaikka tunteet eivät olisi olleet seksuaalisia, vaan enemmänkin nuoren tytön fantasioita kaiken voittavasta rakkaudesta, olivat nekin mielestäni jotenkin noloja. Minusta tuntui kuin olisin ansainnut tulla raiskatuksi. Kuin ajatukseni olisivat tehneet minusta huoran ja minulle olisi jo kostettu menneisyydessä. Luulen että koin jonkinlaista ihastumista raiskaajaani kohtaan lapsena ja tuota ihastumista käytettiin minua vastaan todella julmalla tavalla.

Ihastuminen on kuitenkin vain ensi askel seurustelusuhteessa, ja usein orastavat suhteeni katkesivat jo siinä vaiheessa. En uskaltanut tunnustaa tunteitani edes itselleni, saati sitten muille. EN voinut näyttää tunteitani tai toimia niiden mukaan, joten lukuisat kerrat sain sivusta seurata kuinka ihastukseni kohde lipui ulottumattomiini ja päätyi jonkun toisen syliin. Joskus tunteeni saivat toki vastakaikua, mutta hyväksikäyttö oli jättänyt minun ympärilleni kuin näkymättömän kuoren, jonka läpi emme voineet toisiamme koskettaa. Eräs nuori mies kulki rinnallani monta kuukautta, mutta en koskaan antanut hänelle mahdollisuutta suudella minua tai kertoa tunteistaan. Me jopa nukuimme monta yötä vierekkäin, mutta vailla mitään seksuaalisia eleitä. Myöhemmin olen keskustellut asiasta hänen kanssaan ja hän kertoi arvanneensa että minä olen joutunut kokemaan jotain sellaista. Hän myös kertoi olleensa todella rakastunut minuun, minkä olin oikeastaan tiennytkin.
Paitsi että voisin tunnustaa omat tunteeni, minun on vaikeaa myös hyväksyä minua kohtaan osoitettuja tunteita. Itseasiassa seksuaaliset halut ja himot ovat helpompia hyväksyä kuin ihastus ja rakkaus. Kyynisesti voisi ajatella että seksuaalisia himoja olen aina pitänyt itsestään selvänä ja kykyä olla niiden yläpuolella merkkinä itsehillinnästä ja vahvasta tahdosta. Mutta rakkaus on paljon vaikeampi asia. Rakkautta pidin aina vain hupsutteluna. Sellaisena hienona keinona sanoa että haluaa harrastaa seksiä toisen kanssa. Kauniina sanana himolle. Nauroin kun minulle tunnustettiin rakkautta! Nyt toivon että voisin palata muutamaan sellaiseen hetkeen ja pyytää anteeksi. Minua kohtaan on tunnettu rakkautta, mutta minä en uskonut sitä. Luulin että minut halutaan vain huijata sänkyyn, vaikka toinen ihminen on varmasti ollut tunteineen aivan yhtä särkyvä ja herkkä kuin minäkin. Hänellä vain on ollut rohkeutta tunnustaa rakkautta.
Seurustelusuhteeni ovat olleen kuitenkin pitkiä ja syvällisiä. Voin sanoa edelleen tuntevani rakkautta jokaista miestä kohtaan jonka kanssa olen todella seurustellut, vaikka se rakkaus ei enää olisikaan romanttista rakkautta.  Pitkissäkin suhteissa olen kuitenkin taisellut pelkojeni ja rakkautta kohtaan tuntemaani ennakkoluuloa vastaan. Koen häpeää omista haluistani, vaikka en enää niin paljon kuin aiemmin. Välillä saatan kokea puolisoni hellyyden osoitukset todella ahdistaviksi ja läpsiä häntä sormille kuin osoittaakseni ettei hänellä ole oikeutta minun kehooni. Sitten taas toisena hetkenä olen kuin villikissa ja hyökkään mieheni kimppuun ja harrastamme aivan mahtavaa seksiä. Ja tämä kuvio on toistunut jokaisessa suhteessani. Tosin nyt se on helpompi käsitellä kun puolisoni tietää taakastani. Ensimmäiset suhteeni olivat vaikeita ja jopa keksin miehelleni tarinan bileraiskauksesta, koska todellisuus oli liian raju kerrottavaksi hänelle. Tai edes minun itseni tunnustaa itselleni.
Aiemmin minulle tuli omituisia mielikuvia joissa raiskaajani hahmo yhdistyi silloiseen puolisooni ja koin hänen läheisyytensä pelottavaksi ja ahdistavaksi. Nämä mielikuvat saattoivat iskeä päälle jopa kesken seksin ja kerran muistan nähneeni mieheni kasvojen tilalla raiskaajani kasvot. Säikähdin ja sain paniikkikohtauksen kesken seksin. En ollut tuolloin vielä käsitellyt asiaa ja järkytyin todella pahasti. Se taisi olla ensimmäinen flashback eli takauma raiskauksesta ja se tapahtui ensimmäisen mieheni kanssa. En koskaan kertonut hänelle mitä silloin tapahtui.
Nykyinen puolisoni on ollut mukanani terapiassa ja olemme sielläkin keskustelleen asiasta. Emme kyllä keskustele siitä normaalisti kotona koskaan, mutta mielestäni on pääasia että hän tietää mitä on tapahtunut ja miksi käyttäydyn välillä niin oudosti. Myös minulla on turvallisempi olo kun hän tietää koska silloin minunkin on pakko tunnustaa että sängyssäni oleva mies on puolisoni, rakkaani, joka suojelee minua, eikä mikään peto. Minun on helpompi pitää ne asiat erillään ja järjestyksessä mielessäni, kun voin kuitenkin sanoa hänelle rehellisesti oudoista oloistani tai tunteistani. Kuitenkin välillä edelleen koen hänen käyttävän minua hyväkseen ja saatan suostua seksiin vain hänen mielikseen. Tajuan kuitenkin tekeväni sen itse ja tiedän että voin milloin tahansa sanoa ”EI” ilman että hän suuttuu tai pahoittaa mieltään. Tiedän että olen turvassa ja tiedän että hän haluaa aina minun nauttivan seksistä. Tiedän hänen rakastavan minua minun itseni vuoksi, ei seksin. Rakkaus ei ole minulle enää kaunis tapa ilmaista himojaan, vaan päinvastoin. Seksi on parhaimmillaan kaunis tapa ilmaista rakkautta toista kohtaan.

Eskapistista rakkautta.

4.7.2016 Yleinen

Eksyin. Oli pimeää ja kylmä. Kuusikko oli niin tuuheaa, ettei sekaan meinannut mahtua. Sain monta haavaa naamaani ja varpaani olivat kuin jääkalikat. Pelkäsin menettäväni varpaani. Sota oli raivonnut jo kolme vuotta. Koko partioni oli jäänyt satimeen. Muut oli ammuttu ja minä jäin kiinni. He sitoivat minut puuhun ja jättivät siihen. Luonnon armoille paitasilleen ilman saappaita. Ensilumi oli satanut jo viikko sitten ja peittänyt mustan valkoiseen. Se oli miellyttävää ja teki vihollispartioiden seuraamisen helpoksi. Nyt se meinasi syödä varpaani. Kiipesin mäennyppylälle, jotta näkisin missä olin. Viimeiset neulastupsut edestä työnnettyäni näin allani avautuvan jokilaakson. Kauniin lumenpeittämän lakeuden, jonka toisella puolella oli suuri tunturi. Joen mutkassa näkyi savua. Siellä oli pieni kota ja muutama eläinhaka. Ilmeisesti poroja. Joku liikkui pihalla mutten erottanut hämärässä kulkijasta mitään. Lähdin nopeasti kohti kotaa, tulta ja lämpöä. Tuupertuisin pian. Kun ulkona liikkuva hahmo huomasi minut se poistui vikkelästi sisälle kotaan. En ehtinyt edes huutaa mitään. Paljonpa oli väliä tämmöisellä ressukalla. Kaaduin hankeen, enkä halunnut enää nousta. Menetin tajuntani.

Havahduin muutaman kerran kun suuhuni kaadettiin jotain lämmintä ja maistuvaa mutten nähnyt ruokkijaani kulhon takaa. Leuassani tuntuva kosketus oli viileä ja varma. Kun viimein heräsin oli aurinkoista ja kodan ovi oli auki. Olin alasti porontaljojen välissä. Katselin ympärilleni ja näin paljon erilaisia tarve-esineitä. Varjo peitti valon, kunnes tulija asteli lähemmäksi. Hän oli nainen! En voinut uskoa silmiäni. Vaaleat auringossa välkehtivät hiukset, valkoiset hampaat ja täyteläiset huulet, jotka kaartuivat hymyyn. Silmät tuikkivat mielihyvää, jota en vielä silloin ymmärtänyt. Yritin nousta, mutta hän painoi minut takaisin selälleni. ”Mitä ihmettä sinä nyt? Enkö saa nousta?” Hän ei näyttänyt ymmärtävän. Silloin tajusin. Hänen oli oltava alkuperäisväestön jäsen. Mutta miksi hän asui keskellä korpea yksin? ”Ymmärrätkö mitä sanon?” Hän vain tunnusteli otsaani ja veti peitteen alas kuunnellakseen sydäntäni rintani läpi. Veti huuleni alas ja tarkisti ikeneni. Olin kuin hevosmarkkinoilla. ”Oletko lääkäri?” Hän veti peitettä vielä alemmaksi ja alkoi tunnustella vatsaani. Paineli sitä eri kohdista, vähän silittikin. Naisen katseessa oli kaihoa. Sitten hän virnisti ilkikurisesti. Veti peitevuodan kokonaan päältäni ja laittoi toisen kätensä rinnalleni, painoi, jotta en nousisi. Silmäiltyään hetken paljastettua aluetta hän virnisti vieläkin makeammin. Katsoi minua silmiin ja lähestyi suu kevyesti raollaan reidellä lepäävää kaluani. Hän pysähtyi ja jäi katsomaan turpoavaa kaluani uteliaana. En voinut mitään. Kiihotuin armottomasti.
Nainen katseli sykkivää elintäni kuin konttiluuta ennenkuin nappasi sen suuhunsa. Nainen ei ollut koskaan tehnyt minulle niin ja se oli liikaa sodassa vietettyjen vuosien jälkeen. Otin häntä nilkasta kiinni ja pyöräytin koko naisen ympäri niin, että hän pystyisi jatkamaan mitä oli tekemässä ja minä voisin kiskoa häneltä hameen alla olevat villahousut pois. Hän oli kevyt ja kohta upotinkin lämpimän kieleni tämän mysteerisen naisen vulvaan. Se maistui hillalle. Hän nousi ja päästi kaluni huuliltaan. Istui ja liikutti lantiotaan pääni jalkojensa välissä. Koitin ottaa häntä kiinni niskasta ja painaa takaisin lämmittämään miehuuttani, mutta hän ei suostunut. Sen sijaan hän pomppasi pois naamaltani, kääntyi ja tuli suoraan syliini. Hän oli kosteampi kuin lokakuu ja upposin vaivattomasti hänen sisäänsä. En tiedä mitä erämaissa tehdään, mutta hän oli villimpi kuin ahma. Keinutti puolelta toiselle, ravisteli itseään huutaen ja voihkien. Supistellen kaluni vartta samettisella lemmenpaikallaan. Välillä suudellen intohimoisesti ja purren kaulaani, jolloin pystyin kuiskimaan hänen korvaansa kuinka ihmeellinen hän oli. Hän ratsasti kuin Troijan Helena päälläni, enkä kestänyt enempää. Purkauduin kuin tulivuori. Huusin ja tärisin epätoivosta ja täyttymyksestä. Kuulin vain etäisesti tämän ihanan olennon voihkaisut. En tiedä kuinka kauan makasimme päällekkäin ja vain olimme. Aurinko oli jo melkein laskenut kun hän nousi päältäni. Suutelin häntä monesti ja hän otti ne vastaan kuin aavikko sateen. ”Kuka sinä olet?” kysyin, mutten odottanut vastausta…

Olin asunut hänen luonaan jo muutaman päivän. Emme olleet lempineet enää ensimmäisen päivän jälkeen. Olin hämilläni. Miksi tämä nainen ensin haluaa minua ja sitten käyttäytyy erittäin kylmästi ja etäisesti. Hän ei esitellyt itseään, vaikka kysyin moneen otteeseen hänen nimeään. Myös käsiviittomia apunakäyttäen. Ei. Hän vain tutki minut joka päivä kahdesti. Mutta aina siveellisesti ja punastellen. Ujosteliko hän spontaania ilon jakamistamme? Ei voi olla totta. Kuka hän oikeasti oli?
Kolmantena päivänä olin tarpeeksi hyvävointinen auttamaan häntä taloustöissä. Lypsäessäni vaadinta hän tuli aidalle nauramaan. Ilmeisesti tyylilleni hoitaa lypsäminen. Pelkästään lehmiä lypsäneenä en voinut osatakkaan lypsää poroa. Nauru jatkui jatkumistaan, kunnes mittani tuli täyteen. Nousin ylös kyykystä, join kaiken lypsämäni maidon yhdellä huikalla ja lähdin kävelemään aidan portille päin. Pidin katseeni tiukasti naisessa, jottei hän saisi väärää käsitystä aikeistani, tai että olisin suuttunut. Hän katsoi minua koko matkani portille ja aidan vierustaa hänen luokseen, puri huultaan, oli leikillään. Silmät tuikkivat odotusta. Pääsin hänen eteensä ja koppasin hänet tiukkaan syleilyyn. Suutelimme intohimoisesti ja hyväilimme toisiamme vaatteidemme läpi. Olin kuitenkin vielä tuohtunut ylenpalttisesta nauramisesta kyvyilleni ja aloin työntämään naista, tätä kaunotarta suoraan kohti aitaa. Hänen selkänsä osui aitaan ja hän voihkaisi, mutta silmät pyysivät jatkamaan näitä painajaisia. Suutelin lisää ja aloin samalla avaamaan omia housujani, joissa alkoi olla ahdasta. Toisella kädelläni pitelin naista aloillaan aitaa vasten. Hän kävi kuumana. Suudelmat olivat polttavia henkäyksiä ja kun käteni sai hänen alushameensa sivuun ja villahousut tieltä se löysi jotain trooppista. Painoin naista lujemmin vasten aitaa tehden selväksi kuka oli ohjaksissa. Suutelin hänen kaulaansa ahnaasti, samalla kun sormeni tunnustelivat ja hieroivat tämän jumalattaren lemmenpaikkaa. Huokaisin hänen korvaansa muutaman sanan ja vaikka hän ei ymmärtänytkään, se teki hänet entistäkin vastaanottavaisemmaksi. Jatkoin kiusoittelua ja hänen hieromistaan jonkin aikaa pitäen kuitenkin koko ajan huolta, ettei tämä irvailija pääsisi pakoon. Kun sormeni löysivät oikean kohdan koko nainen alkoi värähdellä mielihyvästä. Suutelin häntä vielä rajusti, jonka jälkeen riuhtaisin hänet toisin päin ja painoin taas vasten aitaa. Painauduin kiinni häneen takaa päin ja työnnyin sisään. Pitelin hänen käsiään ja jalkojaan omillani, koska hän oli minun. Olin halunnut tätä jo niin pitkään. Jokainen tunti ilman häntä kidutti kuin ikuisuus, mutta nyt hän oli minun. Liikuin ensin hitaasti, mutta päättäväisesti ja kaivoin samalla toisen käteni takaisin hänen haaroihinsa. Halusin hänenkin nauttivan, sillä kyyti kävisi pian töyssyiseksi…

Lemmin tätä korvessa asuvaa naista kuin viimeistä päivää. Painoin häntä poroaitaa vasten samalla hieroen hänen klitoristaan. Porot katselivat hämmentyneinä kun niiden emäntää vietiin. En halunnut kuitenkaan lopettaa leikkiä vielä. Ehei. Purin häntä niskasta ja kaulasta kun työnnyin vielä muutaman kerran hänen värisevään kehoonsa. Irtauduin hänestä varovaisesti, mutta pidin silti kaunokaisen molempia käsiään toisessani ja hieroin hänen klitoristaan toisella. Talutin häntä niin mökin suuntaan ja suutelin ja kuiskin hänen korvaansa koko matkan. Kun vihdoin pääsimme mökkiin paiskasin naisen taljoilla peitetylle laverille ja aloin riisuman hänen vaatteitaan. Kun hän oli täysin alasti ja vääntelehti laverilla poistin omat vaatteeni. Kävin hänen päälleen sulavasti ja aloin suudella tämän aivan uskomattoman kropan haltijatarta joka puolelta. Hän oli niin makea ja sulokas. Kuinka pehmeä ja täyteläinen. Suutelin hänen huuliaaan, kaulaansa, solisluita, rintoja ja vatsaa kunnes pääsin häpykukkulalle. En ollut ikinä nähnyt kauniimpaa näkyä kuin hän selällään haukkomassa henkeään mielihyvän kourissa.Tartuin hänen uumaansa ja aloin tunnustella kielelläni hänen sopukoitaan. Ne olivat aivan kosteat ja ihana kirpeän makuiset. Jatkoin kunnes löysin kovan pienen nupuran ja keskityin siihen. Nuolin ensin hellästi ja tunnustellen koko ajan kuunnellen naisen reaktioita. Kun hän voihkaisi tehtyäni uskaliaan liikkeen kielelläni aloin toistamaan sitä ja hän meni sekaisin. Tärisi, kouristeli ja supisteli. Ulvoi nautinnosta kuin naarassusi. Jarkoin vielä hetken, kunnes paine nivusissani kävi aivan sietämättömäksi. Pyyhkäisin suupieleni käsivarteeni ja nousin naisen päälle. Suutelin, hyväilin ja hellin häntä vielä tovin, kunnes aloin ujuttamaan kivikovaa ja kuumaa kaluani tämän mystisen neidon lemmenpaikkaan. Hän tutisi kun työnnyin sentti sentiltä hänen sisäänsä. Olimme molemmat hurmiossa toisistamme, eikä muulla ollut enää väliä…

Kuu paistoi kodan savuräppänästä kun havahduin. Nainen makasi vieressäni ja tuhnotti suloisesti pieni hymynkare täyteläisillä huulillaan. En ehtinyt jäädä ihastelemaan tätä kaunotarta kun kodan ovi repäistiin auki ja sisään rymisteli sotilaita. Tiesin, etteivät he nähneet sisällä hetkeen, kunnes heidän silmänsä tottuisivat pimeään. Vetäisin taljan päältäni ja käänsin sen peittämään tätä mystistä vaaleahiuksista neitoa, joka oli minut pelastanut. Häntä olisi vaikea nähdä. Minulla ei ollut toivoakaan kivääristäni, jonka saksalaiset olivat vieneet kun olivat sitoneet minut puuhun luonnon armoille, mutta tiesin tarkalleen missä halonta kirves oli, sillä olin tuonut sen kotaan ennen lemmenhetkeämme. Kuulin saksankielisiä käskyjä kun tulijat huomasivat liikkeeni, mutta he eivät uskaltaneet ampua, sillä eivät tienneet, eivätkä nähneet mitä sisällä oli. Kaksi heistä olivat sisäpuolella ja tätä hyväksi käyttäen pyörähdin lattialle, otin kiinni kirveen varresta ja syöksyin taklaamaan ensimmäistä tulijaa. Hän yllättyi pahemman kerran ja kaatui toverinsa päälle minä perässään. Heidän kivääriensä hihnat sotkeutuivat käsiin ja kuulin kuin kypärät kolisivat maa lattialle. Nostin kirveen ja iskin kaikella suojelun halullani ja vimmallani uudestaan ja uudestaan allani rimpuilevia hahmoja, kunnes molemmat lopettivat liikkeensä. Olin kodan ovella hajareisin kahden ruumiin päällä ja kun nostin katseeni näin kolmannen sotilaan tähtäävän minua. Hyppäsin vaistomaisesti ulos kodan suulta ja kierähdin kuperkeikan kun ensimmäinen laukaus jysähti yössä. Hän ei osunut, tai en ainakaan tuntenut kipua kun kompuroin hangessa jaloilleni. Pulttilukon lataaminen on nopeaa, mutta kirveen heittäminen on vieläkin nopeampaa. Heitin kirveen ja lähdin itse syöksymään sen perään toivoen, että sotilas hämääntyisi kohti viuhuvasta kirveestä. HÄn nosti kiväärin suojakseen ja kirves kimposi siitä vahinkoa aiheuttamatta. Lumi hidasti syöksyäni ja näin kiväärin piipun nousevan minua kohti edellisen hylsyn tippuessa hangelle. En ehtisi millään. Uusi laukaus sai minut kaatumaan maahan. Olin varma, että minuun oli osunut, mutta kun kipua ei tullut nostin pääni hangesta ja näin sotilaan kaatuvan tyrmistynyt ilme kasvoillaan rinnassaan leviävä veriläiskä. Katsoin kodan ovelle, jossa nainen piti kivääriä olkaansa vasten ja silmät suurina seurasi sotilaan kaatumista. Hän oli pelastanut minut taas. Katsoin äkkiä ympärilleni nähdäkseni oliko lähellä lisää partioita, mutta ketään ei näkynyt.
Naisen ilme alkoi vääristyä kun hän tajusi mitä oli tehnyt. Kivääri tippui hänen vapisevista käsistään ja hän lyyhistyi nyyhkyttäen maahan. Otin hänet syleilyyni ja vakuutin kaiken olevan hyvin, vaikkei hän minua ymmärtäisikään. Lempeä ääneni ja hellät sanani saivat naisen pian tokenemaan sen verran, että aloimme yhdessä riisumaan ruumiita ja tutkimaan heidän tavaroitaan. Aamun sarastaessa joki oli niellyt kiviin köytetyt ruumiit ja heidän univormunsa ja kaikki tarpeeton oli palanut kodan tulisijassa.
Kun iltapäivä aurinko osui silmiini luulin nukkuvani ulkona, mutta nainen olikin vain kiskonut kodan vuodan pois ja oli juuri rullaamassa sitä kasaan. Näin hänen pakanneen kaiken tarpeellisen kahden poron selkään ja kun hän alkoi sitomaan loppuja tavaroita kolmanteen poroon tajusin, että hän oli lähdössä.
”Mihin olet menossa?”
Ei vastausta. Nainen vain katsoi minuun ja nyökkäsi tulisijan vieressä olevaan pataan, josta nousi herkullinen tuoksu. Hän jatkoi pakkaamista.
”Ymmärrän, että meidän on lähdettävä, mutta minne? Saksalaiset ovat liikkeellä koko Lapin alueella, enkä käsitä mihin voisimme…”
Lentokoneen moottori rikkoi luonnon rauhan kun potkurikone rämisi yläpuoleltamme. Sekin oli saksalainen. Kone lensi niin matalalla, että se oli varmasti huomannut meidät.
”Unohda! Meidän on mentävä!” sanoin itselleni ja aloin kiskomaan kaikkea tarpeellista kasaan.
Matkasimme koko yön. En tiedä minne nainen minua johdatti, mutta tähdistä päätellen pohjoiseen. Aamulla aloimme lähestymään erästä suurta tunturia. Nainen käsitteli porojaan niin taitavasti, että olisin voinut luulla hänen puhuvan niiden kanssa. Kiersimme tunturia itään päin, kunnes näin mihin olimme menossa. Kuru tunturin kyljessä. Kun lähestyimme kurua näin rinteessä aukon. Luolan! Se oli suojainen paikka, jossa vaivaiskoivut ja pajut tekivät lähes läpitunkemattoman ryteikön, ennen kuin päästi meidät luolan suulla avautuvalle tasanteelle.
”Tämäpä vasta oiva piilopaikka” mumisin väsymyksestä turtana.
Kun viimein saimme edes jonkinlaisen leirintapaisen pystyyn tämä neito kömpi viereeni ja painautui aivan minuun kiinni kuin hakien suojaa. Kiersin käteni hänen ympärilleen ja painoin kasvoni hänen hiuksiinsa. Nukahdimme aamuauringon kajeessa toisiimme käpertyneinä.

Naiset ja Miehet

28.6.2016 Yleinen

Katsoin äsken elokuvan nimeltään aavikon kukka. Se kertoi naisesta joka pakeni aavikolta kaupunkiin, koska hän ei halunnut mennä naimisiin miehen kanssa jolle häntä yritettiin naittaa. Hänen olisi pitänyt mennä naimisiin ala aste ikäisenä. Myöhemmin elokuvassa selvisi että hänet oli myös ympärileikattu. Silloin rupesin ajattelemaan että tarinahan kertoo ihan oikeista tapahtumista. 6000 tyttöä ympärileikataan joka päivä. Se on tietenkin laitonta, mutta joillakin se on perinne. Minusta se on todella ällöttävää ja vastenmielistä. En edes osaa kuvitella että joku haluaa nimenomaan sellaista lapselleen. Myös naisten ja miesten välinen tasa arvo on todella huono joissain maissa. Tietenkin on lakeja, säännöksiä ja kaikkea muuta vastaavaa, mutta kaikki eivät osaa kunnioittaa toisia kuin pitäisi. Miehiä kunnioitetaan enemmän kuin naisia. Esimerkiksi jos nainen kävelee kadulla, hän joutuu väistelemään kaikkia koska kukaan ei väistä. Jos taas mies kävelee kadulla, kaikki antavat hänelle tilaa ja miehen ei tarvitse itse väistellä ketään. En tarkoita että tätä tapahtuisi kaikkialla mutta liian monessa paikassa kylläkin. Myös minä itse jos olen vaikka kaupassa niin joudun kiertämään monesti muualta jos joku mies seisoo edessä. Ja jos tiellä on nainen hän vain hymyilee ja väistää. Kuinka tyhmää ja lapsellista on se että miehet eivät voi tai osaa arvostaa naisia kuten naiset arvostavat toisia naisia. Mitä mieltä te olette näistä asioista?

Hyvää yötä.

-247kulpassa-

Päivä 140, kaksikymmentä viikkoa

24.1.2016 Yleinen

2016-01-24 14.14.00Tänään olen vähän järjestellyt kotona, lueskellut ja jännittänyt huomista. Yli vuoteen kun ei ole ollut töissä, ei jäsen työyhteisössä eikä oikein pakollisia aikatauluja, tuntuu oudolta. Osaanko vielä? Kelpaanko? Huomenna tiedän enemmän…

Mieheni kotiutui iltapäivällä työmatkalta, miten kivaa :) Saan vähän tukea jännitykseeni :)

Ateriat

  • klo 11.15 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 14.15 Jauhelihakeittoa, 202 kcal
  • klo 16.30 Suklaaminttupirtelö, 145 kcal
  • klo klo 20.30 Minttusuklaapatukka, 184 kcal

Päivä 134, ulkoilua lumisateessa

18.1.2016 Yleinen

2016-01-18 15.45.40Miten ihana olikaan kävellä ulkona, valosalla, lumisateessa. Lämpötila huiteli -12 asteessa ja fiilis oli hyvä. Huutelin Facebookissa kaveria ulkoiluun, mutta eipä liiemmin ollut ketään…

Sain tänään kivan ja mielenkiintoisen soiton, josta lisää, jos poikii jotain enemmän ;)

Mieheni lähti tänään työmatkalle viikoksi. Hieman orpo olo ja tiedän, että unirytmini tulee heittämään häränpyllyä!

Ateriat

  • klo 10.55 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 13.30 Kanaa ja salattia, 70 kcal
  • klo 16.45 Spagetti Bolognese ja salaattia, 215 kcal
  • klo 17.37 Porkkanaa 200g, 80 kcal
  • klo 20.30 Minttusuklaapatukka, 184 kcal

Päivä 133, luistelua ja hyvää ruokaa

17.1.2016 Yleinen

2016-01-17 15.25.00Sain tänään kiva viestin eräältä tutultani. Oli huomannut facebook-kuvistani muutokseni ja kyseli, paljonko painoa on pudonnut. Kiitos viestistä. Se tuntui mukavalta :) Vinkkasin tutulleni tämän blogin.

Jos sinua kiinnostaa Cambridge Ohjelma, ehkä myös sama valmentaja kuin minulla, voit varata ajan hänelle täältä:
https://www.cambridgeohjelma.fi/main/fi/valmentajat/etel%C3%A4-suomi/pia-piltz
Mainitsemalla käynnilläsi minut, saat aloituskäynnin edullisemmin. Suosittelen Cambridgeä lämpimästi, sillä se on ainakin ensimmäinen keino, jolla itse olen todella saanut painon hallintaani.

2016-01-17 17.57.54Houkuttelin mieheni mukaan luistelemaan, kun kukaan muu ei sinne lähde. Hänellä ei ole luistimia, joten tyytyi vain töröttämään kentän reunalla. Ja otti kuvia sekä videota. Tekipä hyvää ja oli aivan ihana ilmakin!

Ateriat

  • klo 10.30 Puuro ja Vadelma-persikka mehukeittoa, 161 kcal
  • klo 15.00 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 17.30 Broileria ja salaattia, 182 kcal
  • klo 20.30 Minttusuklaapatukka, 184 kcal

Päivä 126, valmentajalla ja synttärikahveilla

10.1.2016 Yleinen

FB_IMG_1452447266652Mulla oli tänään valmentajan luona käyminen, josta voi lukea tarkemmin täältä. Seurantakäynti oli jo seitsemäs, nopeasti se aika kuluu. Tulos ei ollut yllätys. Aloitan paaston nyt uudelleen, eli huomenna taso 1+ viikon verran.

Suuntasimme valmentajan jälkeen appeni 65-vuotiskahveille. Sinne tuli myös mieheni sisko avokkinsa kanssa. Tarjolla oli kakkua, keksejä, valmis pasteijoita… ja kuohuvaa, mutta onneksi alkoholitontakin. Söin pienen palan kakkua ja join kahvia.

Kotimatkalla haimme Lidlistä kivennäisvettä. Taas on pariksi päiväksi siis juotavaa.

Ilta on ollut kummallinen. Olen ollut tosi masentunut ja mikään ei huvita. Osa syynä varmaan pettymys ihmisiin. Luotin ja uskoin ihmiseen ja oletin hänen olevan ystävä. Mitä enemmän asiaa mietin sen pettyneempi olen. Voisi siis luulla, että olen pettynyt punnitustulokseen, mutta ei. Tiedän tehneeni mitä voin ja yrittäneeni sen suhteen parhaani. Huomenna on ihan pakko päästä lenkille tuonne umpihankeen. Siellä nimittäin sataa kokoajan lunta. Ihan kiva.

Ateriat

  • klo 10.40 Chocolate Velvet, 153 kcal
  • klo 13.30 Kermakakkua ja kahvia, 200 kcal
  • klo 16.00 Cappuccinopirtelö, 138 kcal
  • klo 18.00 Possunlihaa ja vihannessekoitusta, 300 kcal
  • klo 21.45 Chocolate Velvet, 153 kcal

Päivä 117, vuoden ensimmäinen päivä

1.1.2016 Yleinen

Screenshot_2016-01-07-08-14-16-1Niin se vuosi vaihtui, vaikka bileitä ei meillä pidettykään. Kävimme eilen mieheni kanssa paikallisessa parilla ja sen jälkeen kotona kokkailtiin hyvät pihvit. Oli ihan mukava ilta niinkin. Puolen yön aikaan menimme takkahuoneeseen katsomaan ilotulitusta. Aika hiljaista oli.

Tänään on nukuttanut ja olen syönyt nakkeja & perunasalaattia. Eli vielä tänään tauko Cambridgestä.

Päivä 109, jouluaatto

24.12.2015 Yleinen

20151223_181314Eilen illalla paistoimme luomukinkkumme. Sen koko oli tänä vuonna 2,7 kg. Varmasti riittää ? Koon sijaan haluamme panostaa ruuan laatuun ja eettisyyteen.

Valmentajani käskystä, lomailen Cambridgestä nämä kolme päivää. Silti kohtuus syömisessä.

Aamu alkoi riisipuurolla, kuten perinteisestikin. Uusi Kiehu-maito toimi hienosti eikä miehen (joka siis perinteisesti keittää minulle 2015-12-24 10.28.00joulupuuron, vaikkei itse sitä syö) tarvinnut vahtia kattilaa kokoajan. Riisipuuroni söin perinteisesti kanelin ja sokerin kera :)

Joulurauhan julistuksen seuraamme perinteisesti telkkarista. Jotenkin tänä vuonna sitä oli hassua katsoa. Ilma oli aurinkoinen ja tuntui, että joulurauha julistettiin keskellä kesää :D

Mieheni kävi joulupukkikeikalla kahden maissa. Sen jälkeen alkoi jouluruokien laittaminen ja vanhempani tulivat meille neljän maissa. Miten hyvältä kinkku ja laatikot maistuivatkaan, kun ei tänä vuonna ole syönyt niitä aiemmin yhtään! Ja luomukinkku oli aivan taivaallista!

Isäni on huonossa kunnossa ja jokin lääke muuttaa kaiken ruuan maun epämiellyttäväksi, 2015-12-26 15.40.50mutta onneksi edes vähän maistui jouluruokakin.

Vanhempani lähtivät kotiin kuuden maissa ja lämmitimme saunan. Nautimme saunomisesta rauhassa ja fiilistelimme joulua. Olen niin onnellinen, että saan viettää joulun rauhassa kotona. Ennen aatto meni vieraillessa mieheni vanhemmilla, minun vanhemmillani ja lopuksi vielä pukkikeikalla veljeni luona. Nyt nautin kotona olemisesta.

Aattoilta kului laadukkaan shampanjan, suklaiden ja kynttilöiden tunnelmassa. Joululahjoista taidan kirjoittaa ihan erillisen postauksen.

Rauhallista Joulua <3