Selaat arkistoa kohteelle mieli.

Katkelmia valkoisen vaiheen päättymisestä

11.10.2016 Yleinen

27.6.2011, Maanantai, 11. päivä sairaalassa
”Painoni on laskenut taas. En tiedä pitäisikö iloita vai ei? Tavallaan haluaisin alle 30kg, mutta haluan myös kotiin.”

 9.7.2011, Lauantai klo 16:13
”En jaksa laskea monesko päivä sairaalassa… Mutta 3 viikkoa on jo tullut täyteen. En saa hetkeäkään rauhaa ja nämä ajatukset/äänet eivät koskaan kehu jos tottelen niitä… Ne vain käskevät lisää ja sanovat, että olen yksin ja epäonnistunut… Ja ne ovat niin vahvoja, että uskon niitä vaikka en enää edes haluaisi. Haluan eroon niistä. Haluan kotiin.”

11.7.2011, Maanantai klo 20:18
”Paino noussut 200g. Hassua kyllä, mutta olen helpottunut. En varsinaisesti siitä että se nousi, vaan siksi, ettei se noussut sen enempää.”

 12.7.2011, Tiistai klo: 19:04
”Ahdistus tuli taas, jälleen vaan kauheampana. Ajatukset alkoivat taas vyörytä ja sinkoilla. Käskivät satuttaa itseäni ja sanoivat etteivät äiti ja iskä halua minua kotiin. Lukittauduin vessaan ja koitin rauhoittua, mutta katseeni osui roskikseen… Se oli täynnä verta ja paperia. Sellaista ihan kirkkaan punaista. Se hetki oli jotenkin niin epätodellinen, etten enää tiennyt oliko verta oikeasti vai ei. Tuntui että olin ihan sekaisin. Ajatukset sanoivat, että se oli minun vertani, ja ne nauroivat, kun yritin etsiä kropastani niin suurta haavaa, että verta olisi tullut niin paljon kuin roskiksessa oli. En löytänyt sitä, mutta veri oli edelleen roskiksessa ja ne käskivät tehdä sen haavan. Hammastahnatuubissa on aika terävä kärkiosa, mutta minulle tuli pakokauhu ja juoksin hoitaijien kansliaan ja pyysin apua. Keskustelin hoitajan kanssa, ja roskis vaihdettiin koska en uskaltanut mennä vessaan. Hoitaja tutki sen roskiksen, ja siellä oli verta. En siis ole hullu. Ajatukset vain tekevät minut hulluksi.”

 16.7.2011, Lauantai klo 15:15
”Yksi hoitaja näytti minulle sellaisen jutun kuin mandalat. Niitä voi värittää. Hoitajat sanoivat että minun on hienoin mitä on koskaan täällä nähty. Kun on oikein huono olo, pitää syventyä siihen… Ja sitten siihen voi sukeltaa kun katselee tarpeeksi kauan, ja kun nousee takaisin pinnalle, pahat ajatukset ovat jääneet sisään vangiksi.”

 18.7.2011, Maanantai klo 13:50
”Huomenna pääsen käymään kotona koko yön verran ekaa kertaa sinä aikana kun olen ollut täällä. Puolet ajatuksistani on päättänyt jumpata koko yön kotona… Olen siitä niin ristiriitaista mieltä, että en todella tiedä jumppaanko vai en. Se selviää sitten.”

”Olen hukassa. Aina kun pääsen pikkulomille kotiin, minusta tuntuu kuin olisin muistivammainen, enkä tietäisi kuka olen… Astuisin ihan tuntemattomaan taloon ja alkaisin selvittää asioita itsestäni.. Nimeni… Ikäni… Perheeni…. Rahatilanteeni. Ihan kuin olisin itselleni tuntematon.”

 28.7.2011, Torstai klo 22:11, 1 kuukausi, 1 viikko ja 4 päivää sairaalassa
”Minusta tuntuu, että olen lukossa enkä tiedä mitä teen. Olen yksin etsimässä avainta, enkä edes tiedä onko tähän lukkoon olemassa sellaista. En enää tiedä mitä kuuntelen tai mitä teen. Mikä ajatus vie onnellisuuteen?”

 29.7.2011, Perjantai klo 9:28
”Uudessa sairaalahuoneessani on ikkuna, josta näkee ulos ilman että kiipeää ikkunalaudalle seisomaan. Nyt siihen tarvitsee vain kiivetä istumaan.”

 2.8.2011, Tiistai klo 15:27, 1 kuukausi, 2 viikkoa ja 5 päivää sairaalassa
”Koitan laihduttaa ja päästä kotiin samanaikaisesti, vaikka järki sanoo, että se ei johda mihinkään. Laihduttaja-ajatukset ovat niin kieroja keinoissaan välttää ruokaa. ’Itse’ en osaisi.”

 14.8.2011, Sunnuntai klo 10:37
”Viimeiset päiväni sairaalassa alkavat varmasti lähestyä! Ensi torstaina on hoitoneuvotelu johon tulee kaikki. Niin paljon ihmisiä keskittymässä vain minuun… En haluaisi mennä sinne. Mihin minua edes tarvitaan? Päättäkööt keskenään, ei minulla kuitenkaan ole mitään vaikutusvaltaa!”

”Minusta tuntuu, että vaikka pahat ajatukset hakkaavat vastaan, olen ensimmäistä kertaa –en niiden alapuolella- vaan samalla tasolla. Elämää ajattelen vaikeina hetkinä. Mitä olen saanut? Paljon: musikaalin, paikan haluamassani lukiossa, niin paljon läheisiä ystäviä ja perheen joka välittää. Mutta olen kääntänyt sille selkäni kuunnellakseni jotain, mikä on vienyt minut pohjalle ja kuoleman rajamaille. Niin monen rakkaan ihmisen sijaan olen kuunnellut paholaista joka kuiskii minulle vieläkin. Se kuiskii, mutta teen kaikkeni huutaakseni sen päälle. Minulla on suuri armeija ihmisiä puolellani. Minulla on armeijassa siellä jossain mukana myös oma tahto. Mutta paholainen on ihan yksin.”

”Vaikka pelkään, ja olen suurimman osan ajasta täysin neuvoton, niin sen tajuan, että olen tietämättäni taistellut pitkään elämää vastaan, ja nyt haluaisin lopettaa sen taistelun. Aika hassua tässä koko jutussa on, että ne ajatukset ovat alusta asti sanoneet, että jos teen nyt sitä ja tätä, niin sitten voin lopettaa. Kun olen tehnyt kaiken, tulee uusi tavoite jonka jälkeen ’voin lopettaa’. Myös osastolle jouduttuani ne sanoivat, että viikko syömättä ja sitten voin lopettaa ja päästä kotiin. Mutta ei se lopu. Olen ollut täällä kohta 2 kuukautta.”

 

Minut uloskirjattiin sairaalasta lopullisesti 18.8.2011.

 

Katkelmia valkoisesta vankilasta

10.10.2016 Yleinen

?.6.2011 En tiedä tarkkaa päivää, mutta on PERJANTAI. 
”En ole kirjoittanut kuukausiin, koska en ole tiennyt mitä kirjoittaisin. Eilen yöllä sydän tykytti kamalan kovaa, ja oksensin. Se sattui, koska ulos tuli vain polttelevaa mahanestettä. Olin syömättä noin 28h. Sitten minut tuotiin sairaalaan. Aluksi kun tulin tänne, minua ahdisti vielä enemmän. Tuntui kuin olisin yksin vankilassa: kännykkää ei saa pitää ja kaikki esineet millä voi vahingoittaa itseään otettiin pois. Itkin tunnin ja sen jälkeen istuin ikkunalaudalla ja tuijotin ulkoilmaa lasin läpi. Ilmaa, jota en tule hengittämään vähään aikaan. Vähän ajan pästä mieleni alkoi kuitenkin rauhoittua. Ei stressiä siitä että kännykkään pitäisi vastata, ei stressiä siitä että pitäisi tavata ihmisiä joita en halua, tai hymyillä, nauraa, tai puhua jos ei halua. En kykene satuttamaan itseäni kunnolla täällä… Kun on paha olo, revin kynsinauhat auki ja pesen haavat saippualla… Mutta ei sen pahempaa.”

18.6.2011, 2. päivä sairaalassa, Lauantai klo 9:30
”Olen tehnyt paljon palapelejä. Niillä saa ajatukset pois… Täällä kun yritetään olla ajattelematta mitään. Siinä pitää vain miettiä mihin laittaa palan, mikä sopii mihinkin, ja että mikä kuva siitä syntyy. Mieleni ei ole ollut näin rauhallinen pitkiin aikoihin.”

22.6.2011, 6. päivä sairaalassa, Keskiviikko 
”Sänkyni yläpuolella on kaistale repeytynyttä tapettia. Kun tarkkaan katsoo, siitä tulee mieleen pieni kaupunki… Tai sitten suuri linna vuoren huipulla.”

”Äsken täällä oli huoneiden tarkastus. Kaapit ja hyllyt, patjat ja lakanat, jopa ilmastoinikanavat pengottiin. Minulta ei löytynyt mitään takavarikoitavaa. Hoitaja penkoi jopa kirjojen sivut ja kävi sinutkin, päiväkirja, nopeasti läpi. Meinasin hyökätä hänen kimppuunsa. Olisin tehnytkin sen, jos minulla olisi yhtään enempää voimia.”

24.6.2011, 8. päivä sairaaassa, Perjantai klo 12
”Voin kuvitella että vankilassa tuntuisi sisäisesti juuri tältä: Olen yksin, ja se on oma vikani.”

”Äiti oli katsomassa minua eilen aamulla. Minua ahdisti ja oli huono olla. Hän silitti minua ja luki kirjaa ääneen. Äidillä on maailman paras lukuääni.”

”Maanantaisin saamme viikko-ohjelmat. Suurin osa sen teksteistä ei koske minua, koska en saa liikkua enkä leipoa.”

25.6.2011, 9. päivä sairaalassa, Lauantai
”Sain tänään kolmen ja puolen tunnin kotiloman! Tarkoituksena oli lääkärin mukaan motivoida minua syömään paremmin, piristää, ja mitata onnistuuko välipalan syöminen kotona. Tein sen… Tuli huono olo… Ja sen jälkeen jännitys laukesi. Pyörrytti ja väsytti. Mutta pääasia että sain edes käydä kotona. Lääkäri oli oikeassa; se motivoi. Haluan lopullisesti kotiin tästä valkoisesta vankilasta.”

Kuka puhuu?

1.10.2016 Yleinen

Ihmissuhteet. Ne eivät ole helppoja sairaalle mielelle.

10.5.2012, Torstai klo 10:36
”Sanoin Ninolle että tarvitsen pari päivää aikaa miettiä… Opin tästä sen, että en aloita enää mitään vakavaa suhdetta ennen kuin olen päässyt tästä paskasta eroon. Syömiset, viiltely, kaikki. Tästä eteenpäin seurustelen vain teatterin kanssa.”

 13.1.2013, Sunnuntai klo 14:56
”Tänään hän tuli minun kanssani palauttamaan pulloja! Kahdestaan, koska Kerttu sanoi: ’Mä en kyl millään jaksa, jään tänne siivoomaan’, ja loi samalla minuun katseen: ’Ole hyvä. Mutta jäitä hattuun’. Se matka kun kävelimme kaupalle… Se oli… En keksi sanaa! Mukava. Ja ahdistava. Hän osti karkkia, ja oli laittamassa suuhuni oranssia pientä, mutta kieltäydyin vaikka en olisi halunnut tilanteen puolesta… ’Mitä, onks siinä kaloreita?’ –hän kiusoitteli. Tietäisipä vaan.”

 6.10.2013, Sunnuntai
”Mikko on nyt iskenyt silmänsä hyvin epätasapainoiseen tyttöön joka on 18 vuotias mutta ei osaa huolehtia itsestään. Voisiko hän vain olla kiltti ja tajuta sen. Tajuta sen ennen kuin tulee baarissa kertomaan miten muka välittää minusta.”

Vuosien varrella kehitin itselleni toisen persoonan täysin epätietoisesti. Näin jälkikäteen kutsun sitä toista persoonaa sairauteni nimellä, se auttaa minua hahmottamaan sisälläni asuvaa kahta minää. Toinen niistä syntyi 18.9.1995 Heidekenin sairaalassa, ja toinen –kuten olemme lukeneet, vuosien 2010 ja 2011 vaihteessa, jostakin syystä sille otollisessa mielessä.

Ihmissuhteissa on omat haasteensa meille kaikille. Kun useamman henkilön ajatukset ja arvot kohtaavat, ne eivät välttämättä aina kulje käsi kädessä. Ihanteellisessa ihmissuhteessa molemmat osapuolet saavat jotakin arvokasta. Kaikkein hienointa on vapaus hakeutua sellaisten ihmisten ympärille, joiden kanssa tuntee itsensä hyväksi ja hyväksytyksi. Aikuisten maailmassa kaikkien kanssa on tultava toimeen, mutta loppupeleissä voimme itse valita kenen kanssa vietämme ne tärkeät hetket. Minun pääni sisällä tätä hienoutta ei ole. Kaksi minääni on jatkuvasti lukittuna samaan tilaan, ja yksi pää on pieni paikka kahdelle vahvalle persoonalle.

Uusi persoonallinen tuttavuus on aina mielenkiintoinen. Häneen halutaan tutustua, ja hänelle annetaan tilaa. Näin kävi myös toisen minäni astuessa kuvioihin. Se oli uutta ja jännittävää. Olin 15 vuotias, nuori ja naiivi, ja hänellä oli tuoreita ajatuksia ja ideoita, jotka tempasivat minut mukaansa hypnoottisella tavalla. Se oli siisteintä pitkään aikaan. Toteutimme mitä kierompia suunnitelmia kunnes päässäni oli tilaa enää yhdelle. Anoreksia jäi, ja minä käperryin nurkkaan ensin hyvin mielin, sitten yhä pelokkaampana. Monta vuotta istuin siinä nurkassa. Välillä raotin silmiäni nähdäkseni, miten sairauteni johdatti minua yhä syvemmälle, mutta oli helpompaa sulkea ne aina uudestaan. Näiden vuosien aikana sairaasta minästä tuli osa minua. Se kasvoi kiinni niin lujasti, että se ei enää ollut uusi siisti juttu mitä seurata. Se oli ajatukseni, tekoni, ilmeeni ja eleeni. En enää tunnistanut mitkä ajatukset kuuluivat millekin persoonalle. Mitkä olivat väärin, ja mitkä oikein.

Myöhemmin alkoi pitkä terapiakausi, jonka tehtävänä oli erottaa persoonat toisistaan ja ehkä lopulta saada se toinen ulos kokonaan. Suunta oli vain ylöspäin, mutta en silloin tiennyt miten rankkaa ylöspäin meneminen voisi olla. Niinhän se on, että on hengästyttävä monta kertaa ennen kuin on huipulla. Huipulle on edelleen pitkä matka, mutta nykyään erotan jo oikean ja väärän. Erotan taas kaksi persoonaa pääni sisällä ja tiedän kumpi syntyi ensin, ja kumpi on ylimääräinen. Ollaan siinä pisteessä, että alkuperäinen ei täysin tiedä kuka on. Ylimääräinen on karismaattinen ja vakuuttava. Johtaja-ainesta.

Tieni terveyteen on todellakin alkanut, mutta se ei tarkoita että mikään olisi nyt helpompaa. Helpompaa oli antaa ohjat Anoreksialle, vaikka sen alaisena olinkin niinä aikoina lähes 20kg kevyempi. 20kg enemmän hukassa. Nyt elämäni on tahtojen taistelua. Päässäni on krooninen, tiukkasanainen väittely kahden minäni välillä, ja se vie kapasiteettia kaikelta muulta. Muutan mieleni kymmeniä kertoja päivässä. Kymmeniä kertoja päätän lopettaa syömisen, ja kymmeniä kertoja aloittaa sen uudelleen. Päätöksentekoni taipuu epämääräisesti edestakaisin persoonieni vääntäessä kättä. Se on raskasta ja pelottavaa. Entä jos jompikumpi voittaa? Entä jos väärä voittaa?

26.1.2011, Keskiviikko klo 18:20
”Kuin päässäni olisi kaksi ääntä… Tai ei ne mitään ääniä ole. Ajatuksia. Kaksi erilaista minää. En tiedä kumpi on se oikea! Tai tiedän.. Mutta en tiedä. Olen ihan sekaisin. En tiedä olenko sairas, niin kuin kaikki sanovat. Tiedän että tapani ei ole terveitä, mutta jotenkin en koe itseäni sairaaksi. Masentuneeksi vain.”

7.2.2011, Maanantai klo 23:33
”Voisin sanoa, että tekisin mitä vaan, että pääsisin eroon tuosta toisesta henkilöstä päässäni. Siitä, joka vaa’alla seistessäni sanoo: ’Eksä parempaan pysty’, ja siitä joka pistää minut valehtelemaan ihmisille joita rakastan, ja satuttamaan itseäni fyysisesti. Mutta ei… En voi sanoa niinkään, sillä samaan aikaan kun taistelen sitä vastaan, kuuntelen sitä, ja minua kiehtoo suunta johon se minua vie, vaikka tiedän että se on paha. Tämä on hullua. Kuuntelen kahta eri persoonaa samalla kun taistelen molempia vastaan, jotka ovatkin vain minä itse. Kumpi on se oikea? Se toinen on niin vahva… Pelkään, että se saa vallan, mutta samalla toivon sitä.”

27.6.2013, Torstai klo 13:00
”Typerä manipuloija joka haluaa tilaa itselleen! Inhoan sitä! Joka toinen päivä kirjaudun painonhallintasivuille ja syötän tavoitepainoni (jota se ei anna tehdä koska sanoo että liian alhainen, poistu sivulta) jonka jälkeen vähennän todellista tavoitetta hieman isompaan jotta se hyväksyy sen. Kun taas joka toinen päivä poistan ohjelman ja tajuan että se on sairasta. Seuraavana päivänä se tuntuu taas hyvältä idealta…”

18.4.2013, Torstai klo 20:42
”Kuin lamppu syttyisi päässäni ja saisin uuden idean, vaikka se on se sama joka kerta; kysyn itseltäni yhä uudelleen että hei mitä jos jätänkin aina vain vähän syömättä, ja kuitenkin syön, mutta vain vähän jotta en ole niin suuri? Mutta keskellä mietteen ymmärrän ettei se mene niin.. Se joku haluaa kaiken tai ei mitään. Ja minun pitää valita. Ja jotta se toimii, minun pitää luottaa valintaani.”

Noin kuukausi sitten tapasin Joonan, ja ensimmäistä kertaa koskaan aloin kyseenalaistamaan omia sanojani. Ensimmäistä kertaa tajusin, että ylimääräinen persoonani ei vaikuta ainoastaan pääni sisällä; sillä on sormensa pelissä myös siinä, mitä tulee ulos suustani. Olin tapaillut ihmisiä sairauteni vaikeampinakin aikoina – ja pari kertaa seurustellutkin, mutta se ei koskaan toiminut. Ihmissuhteet eivät ole helppoja sairaalle mielelle.

Monesti keskustelumme Joonan kanssa kääntyivät ruokaan. Täysin normaaliin asiaan, josta normaalit ihmiset normaalisti keskustelevat. Ne kysymykset eivät tulleet kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ei, ne tulivat yhtä massiivisena ja pelottavana, mutta yhtä odotetusti kuin mikä tahansa muu luonnollinen kysymys: ”Mitä sä tykkäät syödä?”. Kuten sanottu, tämän kaltaiset jutut olivat tavallisia ja odotettavissa olevia terveiden ihmisten puheenaiheita, ja sen olin ajan kuluessa oppinut. Sairastumisen alkuaikoina nuo kysymykset olivat minulle pommeja, mutta nyt minulla oli jo useamman vuoden verran ollut selkeä vastausmalli. Oikeastaan, minulla oli selkeä malli itsestäni. Selkeä ja ideaalinen malli väärästä persoonastani. Se oli jopa niin selkeä ja ideaalinen, että halusin ja luulin sen olevan minä: Olin 21 vuotias superliikkuja ja loputtoman ahkera, en syönyt enkä tykännyt herkuista, enkä tiennyt niistä mitään koska en milloinkaan ollut nauttinut niistä. Ennen kuin avasin suuni, jokin sai minut ensimmäistä kertaa pysähtymään ja miettimään. Kuka puhuu?

Parisuhteeni ovat kaatuneet useimmiten siihen, että ne tuntuvat raskailta. Niin monesti olen istunut siinä tilanteessa: ”Sori, oon sairas. Tää tuntuu vaan liian vaikeelta nyt.” Ennen sitä päivää, en koskaan perehtynyt asiaan syvällisemmin ja kysynyt itseltäni miksi se tuntui niin vaikealta. Kukaan meistä ei jaksa elää jatkuvassa roolissa, eikä yksikään parisuhde toimi jos sitä ei rakenneta aidoista raaka-aineista. Ole oma itsesi, niin ne aina sanovat. Entä jos et tiedä olevasi joku muu, ennen kuin todella kyseenalaistat itsesi? Kukaan entisistä poikaystävistäni ei tainnut todella täydellisesti tuntea minua. He tunsivat väärän persoonan. Persoonan, jonka piti elää vain minun pääni sisällä. En tajunnut että kaikki entiset poikaystäväni ovat seurustelleet Anoreksian kanssa, ennen kuin kysyin itseltäni uudestaan kaikki tärkeät kysymykset. En tajunnut, että Anoreksia on puhunut minun suullani, ennen kuin tiedostin ideaalisen vastausmallin olemassaolon ja mietin aikaa ennen sen rakentamista.

Kuka minä olen? 21 vuotias, melko liikunnallinen ja ahkera. Tykkään erityisesti suklaasta. En ole syönyt herkkuja pitkään aikaan, mutta jos söisin, söisin varmasti suklaata.

 

Mielen taistelukentällä

13.12.2015 Raamatusta

Mitkä asiat ovat meille tärkeitä? Jos katsomme viikon tai kuukauden päähän, ja tutkimme mihin aikamme on kulunut arjessa, se kertoo totuuden, niin simppeliä se vaan on. Saako tämän maailman huolet ja asiat täyttää päämme? Vai saako Raamattu täyttää sen ja uudistaa meidät? Miksi pitäisi jättää esim. salkkarien katsominen ja pyytää, että Herra anna mulle halu tulla sun eteesi viettämään laatuaikaa ja uudistaa mieli,- ajatus- ja tahtomaailma Jumalan sanalle kuuliaisiksi.

Väitteeni: Ei ole olemassa neutraaleja tv-ohjelmia ja sarjoja, jotka eivät vaikuttaisi siihen, miten ajattelen, toimin ja asennoidun. Jumalan sana vaikuttaa tervehdyttävästi koko olemukseemme. Sen tulisi antaa määrittää keitä olemme, eikä maailman, joka on paholaisen vallassa. Mihin perustan väitteeni?

Galatalaiskirje 5:16-17 (Raamattu kansalle)

Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette toteuta lihan himoa. Liha himoitsee Henkeä vastaan ja Henki lihaa vastaan. Ne ovat toisiaan vastaan, niin ettette tee sitä, mitä tahdotte.

Gal. 5:16 (Amplified Bible)

Mutta minä sanon, kulkekaa ja eläkää [jatkuvasti] [Pyhässä] Hengessä [herkkinä ja Hengen hallitsemina ja opastamina]; silloin ette varmasti tyydytä lihan himoa ja mielihaluja [jumalattoman ihmisluonnon].

 

Gal. 5:16-17 (Elävä Uutinen)

Totelkaa Pyhää Henkeä. Hän ilmoittaa teille, miten teidän on elettävä. Kun tottelette häntä, ette tee sitä, mihin vanha ja paha minänne teidät muuten ajaisi. Luonnostamme näet teemme pahaa ja taas pahaa – aivan päinvastoin kuin Pyhä Henki tahtoo. Mutta kun Pyhä Henki saa tahtonsa toteutumaan, teemme hyvää vastoin luontoamme. Nämä kaksi voimaa taistelevat meissä jatkuvasti vallasta.

Huomaatko, miten rikas Jumalan sana on? Kun välillä näkee vaivaa, ja tutkii eri käännöksiä, löytää uusia puolia tuttuihinkin jakeisiin. Amplified Bible ja Elävä Uutinen luo uutta syvyyttä jakeeseen kuusitoista soveltamalla sen arkeemme selkeästi: Meidän tulee siis olla tiiviissä yhteistyössä Pyhän Hengen kanssa, jotta voimme vastustaa syntiinlangenneen ihmisen viettiä tehdä pahaa koska, jos emme vastusta vanhaa luontoamme, joudumme ansaan välittömästi. Meillä on siis selkeä taipumus tehdä vastoin Jumalan tahtoa.

Mutta mehän emme enää kuulu tähän maailmaan, emmekä enää tahdo totella paholaista! Joten Pyhä Henki rohkaisee meitä olemaan kuuliaisia Jumalalle ja vastustamaan paholaista ja kiusauksia. Vain hän voi antaa meille kyvyn elää pyhää elämää, käsittäen, että meidän ei ole pakko antautua syntiin vaan meillä on jo voitto Jeesuksessa! Huomaa, miten rohkaisevasti Amplified Bible sanoo, että kun päätämme alistaa tahtomme Jumalan alle, totella Henkeä, niin hän lupaa, ettemme varmasti tyydytä lihan himoa ja jumalattoman ihmisluontomme mielihaluja! Halleluja, mikä lupaus! Huomaamme myös, että on käynnissä kova taistelu siitä, saako paha luontomme vai Pyhä Henki johtaa. Miten tämä heijastuu elämäämme?

Olli Helenius: Pisin matka

“Sanoin sanottavani ja lähdin kauas pois/kylmän maailman syliin ylpeyteni toi/luulin että onnistun jälkeni peittämään/historiani mielestäni häivyttää/kuinkas kävikään.

Pisin matka on tulla luoksesi jälleen/pisin matka on tulla takaisin.

Aivan liikaa näin, sieluni vanheni/tieto lisäsi tuskaa, totuus satutti/meistä jokainen kaipaa, niin teen minäkin/tuntea taivaan kosketuksesi/tahdon pitää susta kii.

Pisin matka on tulla luoksesi jälleen/pisin matka on tulla takaisin/saanhan takaisin tulla luoksesi jälleen/saanhan luoksesi tulla takaisin.”

Kiitän sydämestäni Jumalaa tämän laulun tekijästä. Hän on hengellinen isoveljeni Olli Helenius. Tällaiset biisit ovat minulle todella rakkaita. Kun minulla oli kylmä vaihe uskonelämässäni asuessani Kokkolassa ja Olli julkaisi muistaakseni vuonna 2008 Aikalisä LP:n jolta tää löytyy, tästä tuli mun ehdoton suosikki. Niinä vuosina kuuntelin, lauloin ja itkin. Se vaikutti sydämessäni paljon ja tänään saan kiittää Jumalaa hänen kärsivällisyydestään ja armostaan, että olen saanut palata hänen luokseen. Siksi uskon sanojen ja laulujen voimaan, koska ne julistavat, halusimme sitä tai emme. Siksi itse rakastan tutkia biisien sanoituksia, rohkaisevatko ne minua kasvamaan suhteessa Jeesuksen kanssa.

Jokaisella on välillä vaiheita elämässään, jolloin menee heikommin uskossa. Silloin tärkeään rooliin asettuu seurakuntayhteys ja ystävät, jotka ovat Pyhällä Hengellä täytettyjä. He voivat nähdä tilamme, jos ovat läheisiä, vaikkemme sanoisi sanaakaan. Jokainen tarvitsee tukiverkoston, johon voi luottaa sata prosenttisesti, jotta voi puhua täysin avoimesti mitä oikeasti kuuluu, eikä tarvii pelätä koskaan, tuomitaanko ja torjutaanko minut. Seurakunnan tulisi olla paikka missä on rohkaiseva ilmapiiri, olit ollut poissa enemmän tai vähemmän aikaa. Kukaan ei ole niin pyhä, että voisi sanoa pärjäävänsä omin avuin, koska kun paholainen saa eristettyä uskovan, hän on helppo saalis. Meillä jokaisella on silti vastuu elämästämme ja valinnoistamme, emme voi syyttää muita vääristä päätöksistä. Mutta sen voimme tehdä, että hoidamme jumalasuhdettamme, rakastamme tutkia Jumalan sanaa, lähestyä Jumalaa, viettämällä aikaa hänen lähellään ja lähtemällä palvelemaan kotiseurakunnassamme. Tiedätkö mitä silloin tapahtuu? Se, että vanha, paha luontomme alkaa kuolemaan. Emme lähde jokaiseen houkutkseen mukaan, vaan tunnistamme ja torjumme ne Jeesuksen auktoriteetissa. Sitä on kristillinen elämä ja taistelu lihaa vastaan.

Aloitin päiväni keskiviikkona kiittäen ja palvoen kunnian Kuningasta suuresta pelastuksesta. Kohta koin olevani Hengessä hänen valtaistuinsalissaan, jonne minulla ei olisi koskaan ollut mitään pääsyä ilman Jeesuksen täydellistä sovitusta. Palvoin polvillani häntä, joka eroaa kaikista muista. Koin hänen valtavan, mittaamattoman suuren armonsa ja se sai sydämeni kunnioittamaan häntä. Jumalan pelko syntyy siis sydämissä, jotka ymmärtävät, että hän on pyhä ja täydellinen armo. Se saa arvostamaan syvästi suhdetta hänen kanssaan, kaikki mitä maailmassa on, menettää silloin merkityksensä. Siihen Herramme meitä tahtoo mielestäni opettaakin: Aivan kuten apostoli Paavali piti kaiken muun roskana Jeesuksen tuntemisen rinnalla. Uskon, että Paavali oli useita kertoja, kenties satoja kertoja, kokenut hetkiä, joissa hän oli Hengessä Jumalan valtaistuinsalissa palvomassa. Se muistuttaa sydämellemme, kuka on Herramme ja kenen omaisuutta olemme.

Filippiläiskirje 3:7-9 (Elävä Uutinen)

Nyt olen kääntänyt selkäni kaikelle sille, mitä ennen pidin suuressa arvossa. Olen pannut luottamukseni ja toivoni yksin Kristukseen. Kaikki muu menettää arvonsa, kun vertaan sitä aarteeseen, joka on omani siksi, että tunnen Jeesuksen Kristuksen, Herrani. Olen työntänyt kaiken muun arvottomana syrjään omistaakseni vain Kristuksen ja saadakseni olla yhteydessä häneen. Enää en kuvittele pelastuvani siksi, että olen hyvä ihminen, tai siksi, että noudatan Jumalan lakeja vaan uskon, että Kristus yksin pelastaa minut. Jumala hyväksyy minut yhteyteensä, koska turvaudun yksin Kristukseen ja siihen, että mitä hän teki puolestani.

Eikö ole selkeää? Miksi sitten maailma saisi viedä aikaani valtavasti, joka tuottaa vain tuskaa, ahdistusta ja toivottomuutta? Pysyvää onnellisuutta ei vain löydy maailmasta, vaan ainoastaan henkilökohtaisesta suhteesta Luojaamme. Itsekin kun taistelin sen kanssa, että miksi tykkään katsoa tv:tä, sarjoja ja elokuvia enemmän kuin lukea Jumalan sanaa, tajusin Pyhän Hengen avulla myöhemmin, ettei minulla ollut läheistä suhdetta Jeesuksen kanssa. Parempi vain nöyrtyä myöntämään se ja katua, tehdä mielenmuutos. Kun tunnustamme syntimme, että aikamme on mennyt aivan joutavaan, ja pyydämme Jeesukselta anteeksi sydämestämme, hän antaa anteeksi. Hän antaa meille voiman ja tahdon iloita suhteestamme häneen. Se on valtavaa armoa! Kiitos Jumalalle siitä.

Jesaja 30:18 (Kirkkoraamattu 1992)

Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat!

Tää jae puhuu minulle tällä kertaa näin, että Herramme odottaa mahdollisuutta olla meille armollinen. Se edellyttää meidän päätöstämme astua hänen läsnäoloonsa. Hän ei koskaan pakota meitä siihen. Jos muut asiat syrjäyttävät suhteemme häneen, hän ei voi osoittaa armoaan, niin kuin tahtoisi. Hän on täynnä armoa ja totuutta. Tahdommeko me häntä yhtä paljon, kuin hän meitä? Hän janoaa olla jatkuvasti lähellämme! Jos opit arvostamaan suhdettasi häneen, saat kokea hänen uskollisuuteensa, johdatuksensa ja luotettavuutensa vaikeissakin olosuhteissa. Millaiset uskovat ovat Jumalan voimakkaasti käyttämiä? Sellaiset, jotka ovat hänen ystäviään, joille hän paljastaa salaisuuksia, joita ei voi kaikille kertoa. Tahdotko tulla Jumalan ystäväksi? Ollaan rehellisiä, tahdommeko asettaa hänet todella elämämme keskipisteeksi, vai turvaudummeko hänen apuunsa vain silloin kun olemme pulassa? Sellaisia uskovia Herramme itkee. Hän tahtoisi olla heidän läheisiä ystäviään, jos he vain suostuisivat pistämään hänet prioriteeteissa ensimmäiseksi. Jakeen lopussa viitataan niihin, jotka kärsivällisesti odottavat häntä. Heitä kutsutaan autuaiksi eli Jumalan hyväksymiksi ja syyttömäksi julistetuiksi. Siihen liittyy siis syvä jano nauttia hänen läheisyydestään. Onko meillä aikaa hänelle? Onko kalenterimme niin täynnä, ettemme ehdi olla hänen lähellään? Ovatko muut asiat minulle rakkaammat kuin Pelastajani?

Pelastus on suuri lahja. Ihmisen osa on lopultakin pieni, verrattuna Jumalan osaan. Mutta koska meillä on vapaa tahto, voimme pilata senkin osan, emmekä voi syyttää siitä kuin itseämme, jos niin teemme, valitettavasti. Siksi meidän todella kannattaa miettiä, mitä kylvämme ajatuksiimme, mieleemme ja tahtoomme. Ruoki hengellistä olemustasi, niin kasvat vahvaksi Jumalan lapseksi. Ole siunattu Jeesuksen nimessä.. T. Jukka

Taistelu mielestä

10.2.2015 Raamatusta

1. Piet. 5:8-10

Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastutajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää. Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava. 

Voit uskoa, että nämä jakeet eivät ole olleet helppoja minulle. Vaatii todellista nöyryyttä myöntää, etten itse pärjää taistelussa, omassa voimassa, vihollista vastaan. Monien taisteluiden jälkeen olen pikku hiljaa oppinut, että itse en voi tehdä mitään, vaan annan Jumalan olla Jumala minun elämässäni. Kaikkea ei tarvitse kantapään kautta oppia.

Sielunvihollinen pyrkii kaikin keinoin täyttämään ihmisten mielet huolilla, murheilla, syyllisyydellä, avuttomuudella, pettymyksillä, peloilla, himoilla ja häpeällä, joka saa ihmisen musertumaan taakkojen alle, kun ei löydä rakkautta joka kestää, auttaa ylös pettymyksistä, ei syyllistä vaan osoittaa, että Jeesus on ainoa, joka todella voi auttaa. Jos ihminen ei löydä apua, hän masentuu, katkeroituu, kyynistyy ja alkaa käyttäytymään torjuvasti, eristäytyy ja alkaa menettämään toivonsa. Silloin ihminen tekee mielessään päätöksen: kumman valitsen? Nöyrrynkö olemaan täysin rehellinen ja etsimään apua vai luovunko toivosta. Jos ihminen ei hae apua, sielunvihollinen ahdistaa, syyttää ja tuomitsee niin kauan, että hän alkaa uskoa sen valheita, ettei hänelle ole enää toivoa pelastua, jolloin elämän päättäminen alkaa kuullostaa hyvältä vaihtoehdolta. 

Vain Jeesus voi puhdistaa ja vapauttaa tällaisesta kierteestä, hän on jo kantanut kaiken ihmisen tuskan, kivun, synnin ja sairauden Golgatalla, ja ylösnoussut voittajana. Hänellä on kuoleman ja tuonelan avaimet: hän voitti saatanan ja tarjoaa todellisen vapauden yhteydessään! Saatanan perimmäinen, todellinen tavoite on murskata ihmisen oma identiteetti (jonka Jumala loi kaltaisekseen), ja tuhota ihminen. Jumala tahtoo kiihkeästi päästä ihmisen kanssa takaisin yhteyteen ja siksi hän lähetti Poikansa kuolemaan ja vapauttamaan meidät saatanan orjat vapauteen! Kaksi täysin vastakkaista vaihtoehtoa, silti lukemattomat ihmiset eivät ylpeytensä ja vahvan tahtonsa tähden tahdo nöyrtyä Jumalan edessä myöntämään, että minä tarvitsen armahtajaa, joka voi ottaa kaiken taakan pois. Kuinka pimeitä me ihmiset ollaan? Miksi meidän on niin vaikeaa hyväksyä maailman paras uutinen todellisesta vapaudesta ja henkilökohtaisesta, läheisestä suhteesta Jumalan kanssa, sen sijaan, että syntiinlankeemuksen seurauksena elämme kuolemaantuomittuina saatanan orjina?

Jumala päätti antaa ihmiselle vapaan tahdon, koska hän ei tahtonut robotteja, jotka on pakotettuja tekemään mitä käsketään. Nehän ovat tunteettomia. Sen sijaan Herra rakkaudessaan tahtoi antaa vapauden itse määrittää millaisia olemme, valinnanvapauden olla kuuliaisia tai tottelemattomia hänelle. Isä itkee luotujaan, jotka luulevat, ettei hän rakasta, koska maailma on täynnä pahuutta, eli syntiinlankeemuksen seurauksia, koska maailma on sielunvihollisen otteessa, ellemme hyväksy ilosanomaa Jeesuksen voitosta tästä valheen isästä, jolloin siirrymme pimeydestä valkeuteen, Jumalan armon valtakunnan laillisiksi perijöiksi :) 

Silloin kun vastaanotamme pelastuksen Jumalan lahjana, alamme kasvamaan Jumalan rakkauden vaikutusalassa ja pääsemme suhteeseen uudelleen, joka tuo ilon, rauhan, hyväksynnän, rakkauden, tasapainon, vapauden synnistä ja rikkirevityt sydämet alkavat eheytymään Isän rakastavassa sylissä.

Raamatujaksossa mainittiin, että meidän tulee vastustaa perkelettä lujina uskossa. Miten se onnistuu? Kiinnittämällä katseemme Jeesuksen loppulliseen voittoon vihollisesta. Jos alamme omaksumaan, että olemme voittajia Kristuksen kanssa, voimme voittaa kaikki koetukset. Kyse on siitä, mihin me kiinnitämme katseemme. Jos keskitymme itseemme, ongelmiimme, synteihimme, vihollinen pääsee voitolle. Jos taas uskomme, että olemme Jumalan lapsia ja turvaudumme hänen apuunsa, saamme rauhan. 

1. Piet. 5:6-7

Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät koroittaisi, ja ”heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen”. 

Kun hyväksymme ja tunnustamme, että Jumala, sinä olet elämäni Herra, annan sinun hallita elämässäni kaikilla osa-alueilla, hän pitää meistä huolen. Se vaatii todella nöyryyttä myöntää, ettemme itse voi auttaa itseämme. Tätä voisi sanoa uskon paradoksiksi: Kun lopetat yrittämästä itse ja annat Jumalan hallita, kaikki muuttuu! Ole siunattu ystäväni :)

Tule Herraksi

22.8.2014 Raamatusta

Morjesta!

Tällä viikolla Jumala on opettanut minua hengellisessä sodankäynnissä. Ei voi kuin olla kiitollinen siitä! Miksi tämä aihe? Seinäjoen Helluntaiseurakunnan pastori Jacob Huttunen puhui sunnuntaina 17. elokuuta mielen alueen vapaudesta, joka kolahti todella omalle kohdalle! Ja voin sanoa kokemuksesta, että tämä aiheen ympärillä jokainen Jeesuksen seuraaja kamppailee käytännössä joka päivä. Teemme jatkuvasti valintoja päämme sisällä, jotka vaikuttavat väistämättä tulevaisuuteemme, niinkuin Raamattu sanoo: Sitä mitä kylvät, sitä niität.

1.Pietarinkirje 5:5-10

Samoin te, jotka olette nuorempia, tyytykää asemaanne vanhempien alaisina. Ja te kaikki: pukeutukaa keskinäiseen nöyryyteen, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, niin hän ajan tullen korottaa teidät. Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen. Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä. Vastustakaa häntä, uskossa lujina! Tiedättehän, että veljenne kaikkialla maailmassa joutuvat kokemaan samat kärsimykset. Kaiken armon Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa. Vähän aikaa kärsittyänne hän itse varustaa, voimistaa, vahivstaa ja lujittaa teidät.

  • Jumalan asettama periaate: kunnioita vanhempia (myös hengellisiä)
  • Kaikkia kehotetaan nöyryyteen, koska heille Jumala antaa armonsa, ei ylpeille
  • Kehoitus edelleen kunnioittaa Jumalaa, ylintä auktoriteettiamme. Miksi?
  • Koska saatana lankesi ylpeyteen suhteessa luojaansa!

Jotta voimme vastustaa saatanan juonia, meidän tulee olla mielenmaailmassamme valppaita, kun hyökkäys iskee! Jos emme valvo ajatuksiamme, seuraa ajattelemattomia sanoja ja tekoja. Kierre on valmis. Se on saatanan suunnitelma, jotta uskova ei ymmärtäisi ajatuksiensa tärkeyttä ja huomaisi, että juuri sitä kautta vihollinen pääsee voittamaan taistelussamme syntiä vastaan.

Toisaalta on erittäin lohduttavaa, että kun olemme kuuliaisia Jumalan sanalle, vastustamme sillä paholaisen hyökkäyksiä, huomaamme sen tehon! Näemme, kuinka sen avulla voimme sekä torjua (uskon kilpi), että hyökätä (sanan miekka) ja sitä paholainen pelkää, koska on kyse hengellisestä sodasta, meidän tulee harjaantua käyttämään Herramme antamaa sotavarustusta paholaista vastaan! Silloin voimme vaeltaa voitossa, emmekä lankea :D Nimittäin sotavarustuksemme taustalla vaikuttaa Jumalan auktoriteetti, joka voittaa paholaisen 1000-0.

Huomaa myös tuossa jaejakson lopussa rohkaisu, että armon Jumala on Jeesuksessa kutsunut iankaikkiseen kirkkauteensa. Ai että! Täällä maan päällä joudumme elämään tuskan ja ahdistuksen keskellä monestikin, mutta taivaassa saamme nauttia Jeesuksen kirkkauden vaikutuksesta joka hetki! Niin, ja kun viivymme Jumalan parantavassa läsnäolossa, voimme jo kokea sitä täälläkin! Siksi on niin timanttia olla Herraa lähellä, jolloin muutumme hänen kaltaisekseen.

Huomaa myös, että koetuksilla on tarkoitus. Herra itse varustaa, voimistaa, vahvistaa ja lujittaa! Kun myönnämme, että omassa voimassa emme voi vastustaa syntiä, nöyrrymme ja tulemme Jeesuksen luo. Hän ei syytä, vaan antaa meidän kokea hänen rakkauttaan ja varustaa meidät Sanassaan taistelemaan paholaisen hyökkäyksiä vastaan! Niin alamme oppimaan riippuvuus suhteemme tarpeen mestariimme, jolloin voitamme kiusaukset jatkossa!

Muistetaan rakkaat ystävät siis vastustaa saatanaa Jeesuksen auktoriteetilla, sillä silloin se joutuu pakenemaan. Tunne Jumalan sana niin hyvin, että heti kun päähäsi pälkähtää ajatus, joka ei ole Jumalan sanan mukainen, voit sanoa sielunviholliselle: Valehtelija! En kuuntele sinua enää. Väisty Jeesuksen nimessä.

Vaikka uskova tekee syntiä, sitä ei ”lasketa”, koska Jeesus on sovittanut aivan kaikki syntimme. Kyse on siis valtavasta Isän rakkaudesta jonka päämäärä on asenteen ja käyttäytymisen muutos tästä faktasta käsin. Tieto syntisyydestä ei vapauta, vaan tuomitsee, sen taustalla on syyttäjä. Pyhä Henki osoittaa Kristukseen ja hänen verensä voimaan jatkuvasti, jotta ymmärtäisimme, ettei meidän enää TARVITSE elää tappioissa kuunnellen syyttäjää vaan keskittyä mestariimme!

Jos uskova alkaa synnin paaduttamana ajattelemaan, että ”ei tässä mitään hätää ole, voin elää nauttien maailman tarjoamista nautinnoista ja myös Jumalan siunauksista, niistä edusta jotka risti takaa, minulla ei ole mitään hätää”, hän ei ole ymmärtänyt ollenkaan Jeesuksen maksamaa valtavaa hintaa edestään. Jos me luulemme, että voimme elää tietoisessa synnissä, koska Jumala katsoo sormien lävitse armonsa tähden emmekä tahdo tehdä parannusta, ei ole enää uhria syntiemme edestä, vaan olemme langenneet pois armosta pahasti. Armo kasvattaa hylkäämään jumalattomuuuden ja elämään Herraa kunnioittaen (Tiitus 2:10-11), eli Jeesus kasvattaa meitä kasvamaan Pyhässä Hengessä, ei lihallisessa luonnossamme.

Synnin ei siis saa antaa hallita vaellustamme, vaan meidän tulee janota muuttua Jeesuksen kaltaisiksi: nöyriksi, tottelevaisiksi, epäitsekkäiksi, anteeksiantaviksi, kuunnellen ja katsellen Hengen aisteilla, kysyen mikä on Isän tahto elämässämme ja toimia sen mukaan. Toisaalta, ei riitä, että sanomme olevamme Jumalan lapsia, vaan sanamme, asenteemme, tekomme kertovat totuuden ketä seuraamme.

Jumalan lähellä koemme jatkuvasti hänen armoaan ja rakkauttaan joka muuttaa meitä Jeesuksen kaltaisiksi. Ihmissuhteemme voivat hyvin ja kun epäonnistumme, Pyhä Henki nostaa katsomaan totuutta ja sanoo: Rakas ystävä, tahdon auttaa sinua. Mennään yhdessä näihin tilanteisiin niin saat Jumalan auktoriteetin voimassa voittaa kiusaukset, miltä kuulostaa, sopiiko? Minä: joo sopii! Pyhä Henki: Katsoppas nyt tänne Sanaan, kuinka Jeesus rakasti aviorikoksesta kiinni jäänyttä naista, huomaatko, hän näki naisen halun hylätä syntinsä joten hän ei tuominnut. Ymmärrätkö nyt, että kun sydän muuttuu, käytöskin muuttuu? Tahdotko päästää irti tästä synnistä, niin voin auttaa sinua? Minä: todellakin!

Eihän kuulosta ollenkaan ahdistavalta?

Seuraus: Luovutan koko elämäni, pala palalta, Pyhälle Hengelle ja näin koko ”taloni” hallintavalta siirtyy kaikkivaltiaalle Jumalalle! Rauha, ilo, kokonaisvaltainen huolenpito kuvaavat elämääni tästä eteenpäin. Elämäni muuttuu sellaiseksi, kuin arkkitehti, Isä, viisaudessaan on suunnitellut. Voiko olla parempaa?!

Bonus: Jumalan läsnäolossa on kaikki tarpeemme täytetty, parantuminen sielun haavoista, sairauksista, ongelmista, riippuvuksista. Todistus: Aamulla 21.8. lähdin ajamaan töhin Kauhajoelle ja hampaani tuntui kipeältä. Kun Herra neuvoi laittamaan käden kipeän hampaan päälle ja julistin, että kivun täytyy lähteä Jeesuksen nimessä ja kiitin, että hän poistaa sen. Jatkoin matkaa ja palvoin Herraa timanttien ylistyksenjohtajien innoittamina ja julistin Herran hyvyyttä ja valtasuuruutta, huomasin ennen saapumistani Kauhajoelle, että kipu oli poissa kokonaan!

Ole siunauttu Jeesuksessa :)